sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Tuntisuunnitelma; avoa, sulkua ja lopuksi sulkua diagonaalilla

Tällä tunnilla keskitytään taivutuksiin, ja pyritään säilyttämään sekä alkuverryttelyssä että itse tunnin tehtävissä mahdollisimman rauhallinen tempo. Taivutuksissa vauhti ei korjaa virheitä, päinvastoin. Jos taivutuksia tehdessäsi hevosesi kiihdyttää tempoa, on se aina merkki siitä että taivutus ei silloin mene läpi, vaan hevonen helpottaa itseään kiihdyttämällä vauhtia, päästen näin pois taivutuksesta. Eli aina kun taivutat, ota tempoa vähän "alas". Toki vaikka tempo onkin alhainen, tulee hevosen silti olla pohkeen edessä. Hyvin ratsastetulla, herkällä hevosella tämä ei ole ongelma, joten kiinnitä joka ratsastuksessa huomiota siihen miten hevonen reagoi apuihisi, jotta pystyt tarvittaessa ratsastamaan hitaassa tempossa aktiivisestikin!

Aloita tunti ratsastamalla hevosta hieman normaalia pidemmällä ohjalla, kuitenkin siten että saat aikaiseksi kevyen tuntuman, mutta hevonen saa liikkua hieman pidemmällä kaulalla. Ensin työskentele käynnissä, tehden loivia kiemuroita ja ympyröitä ja kiinnitä huomiota siihen että hevonen itsekin hakeutuu pidemmälle kaulalle ja varmista että reaktio pohkeelle säilyy. Kun olet työskennellyt käynnissä molempiin suuntiin, työskentele samalla tavalla kevyessä ravissa. Ravissa ole erityisen tarkka siitä että säätelet ravin tempoa omalla istunnallasi (kevennä ns. riittävän rauhallisesti) ja koko ajan kätesi tulee olla menossa hevosen suuta kohti. Ravissakin loivat kiemurat ja isot ympyrät, joilla keskity ainoastaan siihen että tempo säilyy tasaisen rauhallisena ja hevonen venyttää itseään eteen ja alas.
Kun olet saanut ravissa tempon tasaiseksi, ota verryttelyyn mukaan avotaivutukset pitkillä sivuilla, loivasti ja rauhallisessa tempossa, yhä edelleen! Tee avoja muutaman kerran kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen voit siirtää hevosen käyntiin ja antaa sen kävellä hetken vapaalla ohjalla.

Käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle, nyt hieman lyhyemmäksi kuin alussa mutta kuitenkin vielä tarjoten hevoselle vapauden pidentää kaulaa. Tehdään vielä verryttelyä laukassa siten että nosta laukka harjoitusravista, ja hae sitä samaa tunnetta jonka sait aikaiseksi käynnissä ja ravissa, eli kiireetöntä, rauhallista ja tasapainoista laukkaa, jossa hevosella on koko ajan vapaus pidentää kaulaansa. Ole tarkkana ettei käy niin että hevonen "venyttää kaulaansa" eteen ja alas, mutta lopputuloksena painuu etupainoiseksi ja painaa kädelle. Tällöin laukka ei ole ollut "takajalkojen päällä" ja kannattaa nostaa rauhassa uusi laukka ja työskennellä sitä uudestaan. Jos tunnet laukassa että hevonen alkaa pikkuhiljaa painaa kädelle, voit koittaa korjata sitä hidastamalla tempoa ja nostamalla kevyesti hevosen etuosaa "ylöspäin" kummallakin ohjalla. Ole tarkka että ote ei suuntaudu yhtään taaksepäin, vaan ainoastaan nopeasti ja kevyesti suoraan ylös. Kun hevosen etuosa nousee, aktivoi takajalkoja pohkeella ja näin saat jatkettua hyvää laukkaa taas vielä hetken, ennen kuin joudut korjaamaan laukan paremmaksi ravisiirtymän kautta. Tee laukassa ympyröitä, muuta ympyröiden kokoa jotta pääset taivuttamaan hevosta loivasti ja hieman jyrkemmin, ja taas tarkkaile laukan tempoa taivutusten aikana, kiirehtiminen on aina merkki huonosta taivutuksesta.

Kun olet työskennellyt laukassa molempiin suuntiin, anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla. 

Käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle, ja nyt voit ottaa ohjat ihan normaalipituuteen ja lähdetään tekemään taivutuksia huolellisemmin. Aloita käynnissä ratsastamalla siten että toiselle pitkälle sivulle alkuun voltti, siitä jatkaen uraa pitkin avotaivutuksessa, pitkän sivun keskelle suoraan avotaivutuksesta voltille ja voltin jälkeen jatka pitkän sivun loppuun sulkutaivutuksessa. Tämän jälkeen lyhyt sivu suoralla hevosella, ja toiselle pitkälle sivulle pohkeenväistöt uralta 3-4 m uran sisäpuolelle, siitä suoristus ja väistö takaisin uralle. Taivutukset kokoavat hevosta kun taas väistöillä saadaan aikaiseksi hieman enemmän liikkuvuutta.

Ole huolellinen jo ensimmäisessä voltissa, hevosen tulee olla tasaisen loivasti taivutettu läpi koko voltin, sinulla tulisi olla tunne että hallitset hevosesi lavat koko voltin ajan, ja kun jatkat näin hyvin ratsastetun voltin jälkeen avoon, ei taivutukseen tule käytännössä mitään muutosta, vaan jatkat samalla lapojen hallinnan tunteella myös läpi avotaivutuksen. Ainoa ero volttiin nähden on sisäpohje, voltilla se on ainoastaan lähellä hevosta sallien taivutuksen sen ympärille, ja avossa se on edelleen lähellä, sallien taivutuksen mutta samalla myös kevyesti estää hevosta kääntymästä pois uralta.

Muista kantaa molemmat kätesi läpi koko harjoituksen, jotta hevosesi pysyy ryhdikkäänä. Kun käännät hevosesi voltille avon jälkeen, sinun ei pitäisi tehdä muuta kuin keventää hieman sisäpohjetta ja hevosesi pääsee kääntymään voltille. Voltilla taas pidä huoli lapojen hallinnasta, ja kun voltti on päättymässä ja olet jatkamassa uralle, voimista hieman ulkopohjetta (joka on hieman satulavyön takana) jotta hevonen pääsee jatkamaan uraa pitkin sulkutaivutuksessa. Sulkutaivutuksessa hevosen tulisi liikkua siinä asennossa jossa se oli lopettaessaan voltin, ja tämän takia ulkopohje tulee ottaa riittävän ajoissa huomioon. Sulkutaivutuksessa huolehdi että hevosen otsa on suoraan kohti lyhyttä sivua ja korvat samalla tasolla, silloin etuosa on hallussa. Ja sen jälkeen ulkopohje vaan huolehtii takaosasta!

Tee nämä harjoitukset ensin käynnissä pari kertaa vasemmalle, ja sen jälkeen tee samat ravissa samaan suuntaan. Kun olet tehnyt harjoitukset myös ravissa, anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla ennen kuin vaihdat suuntaa ja tee harjoitus uudelleen, ensin pari kertaa käynnissä ja sen jälkeen pari kertaa ravissa. Jos ravissa tehtävät taivutukset alkavat tuntua "nihkeiltä" eli hevosen ravi kuolee taivutukseen, käytä hyödyksi voltti vaikka taivutuksen keskellä, ja aktivoi ravia voltilla niin että se on taas pohkeen edessä, ja ravi "kestää" taivutusten hitaamman tempon. Toisen pitkän sivun väistöillä saat taas aktivoitua hevosta hieman lisää.

Kun olet tehnyt avo-sulkutaivutukset ja väistöt molempiin suuntiin sekä käynnissä että ravissa ja hevonen on kävellyt niiden jälkeen hetken vapaalla ohjalla, tehdään vielä loppuun pätkä sulkutaivutusta diagonaalilla.

Aloita käynnissä siten että ratsasta lyhyen sivun loppuun voltti, ja tee se täysin samalla tavalla kuin harjoituksessa voltti ennen sulkua eli voltin lopussa voimista ulkopohjetta jotta hevonen on heti voltista lähdössä sulkuun. Vie oma katseesi lävistäjälle, jota pitkin sinun tulisi jatka sulkutaivutuksessa ja lähde viemään hevosta lävistäjää pitkin sulkutaivutuksessa. Nyt ulkopohje on aktiivisin, ja sisäpohje ikäänkuin antaa hevoselle tilaa liikkua sulkutaivutuksessa sivuttaissuunnassa eteenpäin. Sisäohja huolehtii taivutuksesta etuosan osalta ja ulko-ohja säätelee taivutuksen määrää.

Tee sulku diagonaalilla molempiin suuntiin samalla tavalla eli aloita voltilla lyhyen sivun jälkeisessä kulmassa ja jatka siitä sulussa diagonaalilla. Jos harjoitus onnistuu helposti käynnissä, voit loppuun tehdä sen kerran tai pari myös ravissa, mutta jos käynnissä tulee ongelmia, älä siinä tapauksessa jatka samaa harjoitusta ravissa vaan jätetään sen harjoittelu seuraavaan kertaan. Hevonen on tässä vaiheessa tuntia jo melko varmasti hieman väsynyt.

Loppuverryttely kannattaa suorittaa rauhallisessa tempossa harjoituslaukassa, siten että nouse itse kevyeen istuntaan jotta hevonen saa rauhassa laukata oikein pyöreällä selällä kumpaankin suuntaan.

Sitten vaan loppukäynnit ja se olis sitten siinä!

Kertokaapa pääsittekö tekemään sulkuja diagonaalilla, ja mahdollisesti jopa ihan ensimmäistä kertaa näillä ohjeilla vai jäikö joku asia vielä epäselväksi?  Tulossa on postaus jossa käydään läpi sulkutaivutusta ja ulkopohkeen vaikutusta kyseisessä liikkeessä, joten siinä tulee varmasti vielä lisää vinkkejä itsenäiseen harjoitteluun!

Sari

1 kommentti:

  1. Voisitko tehdä tuntisuunnitelman joka sisältäisi tehtäviä joiden avulla voi harjoitella harjoitusravissa istumista?
    T: Hevosiin siirtynyt poniratsastaja joka ei osaa istua harjoitusravissa 😂

    VastaaPoista