sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kuukauden kavaletti; maaliskuu

Tällä kerralla keskitytään kavalettien ylittämiseen ravissa. Jos olet tunnollisesti treenannut ensimmäiset kavalettiharjoitukset ohjeiden mukaan, on hevosesi (ja toki myös sinä itse) täysin rentoja kavaletteja ylittäessään. Jatkossa onkin ratsastajan vastuulla huolehtia että tämä jo saavutettu rentous säilyy aina kun ylität kavaletteja ja/tai esteitä.

Ravissa ylitettävien kavalettien väli on 1,3 - 1,4 m, toki tämä on hevoskohtaista mutta tuosta välistä on hyvä aloittaa ja säätää sitä omalle hevoselleen sopivaksi. Tärkeää on että hevonen ei joudu "harppaamaan" liian pitkällä välillä olevien kavalettien yli tai "sipsuttamaan" liian lyhyellä välillä olevat kavaletit. Kehitetään tässä samalla myös ratsastajan istuntaa, joten lyhennä jalustimia vähintään 2 reikää ennen kavalettiharjoituksia, aivan kuten tekisit hyppäämään lähtiessäsi!

Alkukäyntien jälkeen verryttele hevosta ensin käynnissä, tehden loivia taivutuksia ja pysähdyksiä, jotta varmistat sen että hevonen reagoi kaikkiin apuihisi. Kun olet työskennellyt käynnissä, verryttele hevosta kevyessä ravissa tehden edelleen loivia taivutuksia ympyröillä ja suorilla urilla suorita muutamia siirtymiä käyntiin ja taas uudestaan raviin. Hevosen tulisi alusta asti olla pohkeen edessä, toki sen ei tarvitse ravata vielä alussa kovin "isosti" sillä nyt ollaan vasta verryttelyvaiheessa. Kun olet työskennellyt ravissa molempiin suuntiin, verryttele hevonen laukassa. Laukassa tärkeintä on rytmin säilyminen, jos hevonen jatkuvasti tuntuu kiskovan kättäsi vastaan ja ehdottavan reippaampaa tempoa, ota siirtymä raviin ja käyntiin ja nosta uusi laukka. Tällä kertaa paranna laukan tempoa heti alusta alkaen, eli etsi vähän reippaampi tempo jossa hevosen on helpompi liikkua. Usein se että hevonen "kiskoo" ratsastajaa laukassa johtuu siitä että ratsastaja ratsastaa hevosta vähän alitempossa ja se on hevoselle vähän hankalaa. Rohkeampi tempo usein ratkaisee tämänkin ongelman, vaikka vauhti tuntuu vähän kiihtyvän, pysyy hevonen paljon rennompana ja ratsastajan on helpompi seurata hevosen liikettä.

Laukkaverryttely kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen hetki ravia ja sitten vähäksi aikaa käyntiin ja hevoselle vapaat ohjat. 

Aloita ensin ylittämällä yksittäinen kavaletti (korkeus 15-20 cm) ravissa, tässä vaiheessa voit edetä kevyessä ravissa ja pyri siihen että hevonen lähestyy ja ylittää kavaletin täysin rentona, ja sinä itse vaan huolehdit oikeasta reitistä ja siitä että et häiritse hevosta kavaletin aikana. Ylitä yksittäinen kavaletti muutaman kerran kummassakin suunnassa, ja sen jälkeen voit antaa hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla. 

Lepotauon jälkeen lisää kavalettien määrää ensin kahteen, kolmeen ja lopuksi neljään asti. Ylitä jokainen kavalettijono ravissa molemmista suunnista, huolehdi rentoudesta. Jos hevonen jännittyy kahden kavaletin ylityksessä, älä lisää kavalettien määrää vaan ratsasta uudelleen kahden kavaletin väli kunnes hevonen rentoutuu siihen. Kun olet ylittänyt neljän kavaletin jonon ravissa keventäen molemmissa kierroksissa, rennolla hevosella, siirry hetkeksi käyntiin.

Jatketaan neljän kavaletin sarjaa ja tule seuraavaksi kavaletit kevyessä istunnassa, ravissa. Ensimmäisillä kerroilla harjoitellaan istunnan muuttamista kavaleteilla. Lähesty ensimmäisellä kerralla kavaletteja perusistunnassa, mutta juuri ennen kavaletteja nojaa hieman eteenpäin (siten että tunnet että paine hevosen selkään vähenee), tue käsiäsi hevosen harjaan. Tällä harjoituksella pyritään parantamaan ratsastajan istuntaa, tasapainoa ja siten taataan hevoselle rauha ylittää kavaletit tasapainossa. Kun tämä asento on vakaa, voit siirtää käsiäsi kavalettien aikana lähemmäs hevosen suuta, eli et enää tue niitä harjaan.

Tämän jälkeen muutetaan asentoa siten että nouse kavaletteja ennen kevyeen istuntaan, yhä edelleen tukien käsiäsi hevosen harjaan. Tässä on tärkeää antaa painon tulla omien reisiesi kautta polville, tiivistäen polvia satulan lähelle ja antaen kantapäiden painua hieman alas. Anna jalkojesi joustaa hevosen liikkeen mukaan, eli myötäile hevosen liikettä. Näin ollen saat aikaiseksi tiiviin alapohkeen, joka ei häiritse hevosta mutta on koko ajan kyljen lähellä jos tarvitset pohjeapua. Kun olet ylittänyt kavaletit muutaman kerran tukien käsiäsi hevosen harjaan, muuta harjoitusta taas siten että älä enää tue käsiäsi harjaan vaan tuo ne kohti hevosen suuta. Ole kuitenkin tarkkana että säilytät kevyen tuntuman hevosen suuhun koko ajan, älä siis jätä hevosta yksin.

Näiden harjoitusten jälkeen sinun istuntasi pitäisi olla riittävän vakaa, joten et ainakaan istunnallasi häiritse hevosta kavaleteilla.

Loppuun vielä muutama huomio ravissa ylitettävistä kavaleteista ja mahdollisista haasteista.

Varsinkin alkuvaiheessa kavaletteja ylittäessä on hyvä pitää ohja mieluummin hieman pitkänä kuin liian lyhyenä. Tavoitteenamme kuitenkin on se että hevonen venyttää päätä ja kaulaa eteen ja alas kavalettien aikana, ja mikäli ohja on liian lyhyt, voi ratsastaja jäädä vähän "jälkeen" kätensä kanssa. Kun hevonen kavaleteilla venyttää päätä ja kaulaansa eteenpäin, seuraa sitä kädelläsi. Pidä käsi hieman normaalia alempana, sillä kokoajan tulee suoran linjan säilyä kyynärpäästäsi hevosen suupieleen. Eli nyt kaikista aiemmista ohjeistani huolimatta, ohja rohkeasti vähän pidemmäksi!

Mikäli hevonen huolestuu kavaleteista ja nostaa päänsä ylös, ole tarkkana että et yritä laskea hevosen päätä alas käsilläsi vaan seuraa hevosen pään liikkeitä käsilläsi, eli nosta käsiäsi ylös jos hevosen pää nousee ylös. Kovin huolestuneella hevosella ei kannata kavalettijonoa lähestyä, työskentele mieluummin hetki yksittäisellä kavaletilla jotta hevonen pääsee taas rentoutumaan ja siirry sen jälkeen takaisin kavalettijonoon.

Kavaletteja ylittäessä tärkeintä on tasaisen rauhallinen tempo, tämän saavuttamiseksi usein ratsastajat haluavat hidastaa hevosta vähän liikaakin. Työskentele tasaisella niin kauan että "uskallat" ratsastaa hevosta sopivan hitaassa tempossa, joka säilyy tasaisena. Mikäli hevonen jää liian hitaaksi, jää se usein myös pohkeen taakse ja se on lähes pahinta mitä kavaleteilla voi sattua. Toinen lähes yhtä paha asia on ylitempo, joka usein johtaa siihen että hevonen kompuroi kavaleteilla ja menettää luottamuksensa koko kavaletteja kohtaan.

Jos hevosesi ei hyväksy tarjoamaasi ohjastuntumaa ja jännittyy, kannattaa sitä työstää volteilla ja ympyröillä taivutellen rauhassa kumpaankin suuntaan. Erityisesti tämä tulee ottaa huomioon jo alkuverryttelyssä, mutta myös silloin jos hevonen on hyvin verrytelty, mutta jostain syystä jännittyy ennen kavaletteja, voit käyttää muutamaa voltti tai ympyrää juuri ennen kavaletteja. Usein ympyrällä hevonen taas rentoutuu ja hyväksyy tuntuman josta voit jatkaa kavaleteille.

Seuraavalla kerralla tehdään vielä vähän erilaisia raviharjoituksia kavaleteilla.

Hyviä treenejä!

Sari



5 kommenttia:

  1. Moi! Ei nyt liity tähän postaukseen,mutta kaipaisin vinkkejä. En tiedä oletko kyseisestä aiheesta kirjoittanut postauksenkin, jos olet niin voisitko linkata. :)

    Eli siis ongelmaan: miten harjoitella kuumuvalla ponilla laukanvaihtoa?

    Kyseinen poni on aikoinaan tehnyt laukan vaihdon esteellä mutta nyt ei jalkaongelmien vuoksi olla hypätty pariin vuoteen. Laukan kanssa on ollut aina ajoittain ongelmia. Kyseinen poni on siis todella helposti kuumuva ja ajoittain on ollut jopa parempi mutta nyt taas vähänniinkuin taistellaan laukan kontrolloimisen kanssa.

    Laukkaa kyllä ihan ok nätisti eikä mitään älyttömän suuria ongelmia ole, riippuu paljolti päivästä ja energiasta mutta yleisesti jos vähänkään yrittää vaihtaa laukkaa niin poni hermostuu ja kiihdyttää. Sitten menee koko loppu aika rauhoitellessa.

    Todella vaikea selittää tilannetta näin mutta toivottavasti ymmärsit ja osaisit antaa edes jonkinlaisen vinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Vaikuttaisi siltä että poni ei ole ihan sinut laukanvaihdon kanssa, eli se ei ole ponille ihan niin helppoa kuin pitäisi, ja sen takia kuumuu/hermostuu siitä vähän liikaa.

      Tämä on aika laaja aihe, joten taitaa olla parempi että teen tästä oman postauksen, sillä olen kyllä käsitellyt kuumuvan hevosen ratsastusta ja laukanvaihtoja, mutta en niitä "yhdessä".

      Laitetaan jonoon!

      Sari

      Poista
  2. Aivan pakko kommentoida vaikka ei itse postauksen aiheeseen niin yleensä. Suunnaton kiitos blogista!! On käynyt niin mukavasti että oon onnistunut saamaan "projektiksi" tamman, jota on pääosin ajettu ja maastoiltu, ja nyt muutaman kuukauden ajan ollaan alettu tekemään kenttätyöskentelyä kun astuin itse kuvioihin mukaan. Paljon on vielä tekemistä, laukannostot ovat hankalia ja laukka hyvinkin epätasapainoinen ja paljon on toispuolisuuttakin, mutta mahtavia tuntisuunnitelmia ja yksinkertaisia pikkutreenejä joilla ollaan saatu asioita menemään eteenpäin. Kiitos siis paljon, jatkan aktiivisena lukijana jatkossakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Suvi ja kiitos ihanasta kommentistasi! Kuulostaa mukavalta projektilta tuo tamma, tsemppiä treeneihin ja kyllä siitä hyvä tulee kun maltilla rakentaa!

      Sari

      Poista
  3. IsoKiitos tästä blogista! Paljon löytyy tärkeää oppia itselle ja hyviä vinkkejä kentälle. :)
    -Tiina

    VastaaPoista