perjantai 25. maaliskuuta 2016

Toivepostaus; laukanvaihtojen alkeet, osa 2

Vihdoinkin päästään laukanvaihtojen toivepostauksessa toiseen osaan. Ensimmäiseen osaan voit tutustua täällä. Ensimmäisissä laukanvaihtoharjoituksissa keskityttiin laukannostoihin ja käyntisiirtymiin, joita tehtiinkin todella paljon. Itse uskon että hevosen herkistely laukannostoille on yksi tärkeimmistä tehtävistä laukanvaihtoja valmistellessa, ja toinen on rennot siirtymät käyntiin laukkojen välissä. Näiden lisäksi pitää olla tarkkana siitä että hevonen liikkuu suorana ja asettuu pehmeästi haluamaasi suuntaan, jotta laukanvaihto on mahdollista suorittaa. Kun nämä asiat on kunnossa voidaan siirtyä varsinaisiin laukanvaihtoihin.

Käytän tässä vaihdon apuna sekä pohkeenväistöä, laukan voimakasta poljentaa että lävistäjää.

En käy tässä nyt läpi varsinaista alkuverryttelyä, vaan keskitytään pelkkiin vaihdon valmisteluihin ja itse vaihtoihin. Aloita verryttelyn jälkeen ratsastamalla hevosta vastalaukassa uraa pitkin, tee kulmiin loivat kaaret jotta hevosen on mahdollista säilyttää tasapaino ja ratsasta lyhyt siirtymä käyntiin jokaisen sivun keskellä. Käyntiaskeleita ei saisi tulla montaa, ja mahdollisimman nopeasti nosta heti uusi vastalaukka. Kun tämä sujuu hyvin, tee sama harjoitus myötälaukassa.  Tämän jälkeen jatka vielä pohkeenväistö-laukannostoharjoituksella siten että ratsasta vasemmassa kierroksessa myötälaukassa lävistäjälle, siirrä hevonen käyntiin, tee muutama askel pohkeenväistöä oikealla pohkeella ja heti muutaman väistöaskeleen jälkeen nosta oikea laukka. Jatka oikeassa laukassa ja käännä taas heti seuraavalle lävistäjälle tehden sama harjoitus, eli lävistäjällä käyntiin, pohkeenväistö ja uuden laukan nosto. Alussa voit tehdä yhdet väistöt ja laukannostot per lävistäjä, mutta mahdollisimman nopeasti pyri siihen että ehdit tehdä kaksi väistöä ja nostoa lävistäjällä, tämä tietysti edellyttää sitä että sekä käynti, väistö että laukkapätkä pysyvät lyhyinä, ja mitä lyhyempinä nämä pysyvät, sitä lähempänä olet varsinaista laukanvaihtoa jossa näitä käyntisiirtymiä ja väistöaskeleita ei enää tarvita!

Väistöä käytän vaihtojen opettelussa lähinnä siksi että se valmistelee ratsastajan avut laukanvaihtoon ja samalla herkistää hevosen. Saman harjoituksen voi tehdä myös pituushalkaisijalla, mutta lävistäjällä on hieman enemmän tilaa joten varsinkin alussa on hyvä käyttää kaikki lävistäjän metrit hyödyksi!

Muista aina säännöllisin väliajoin antaa hevosen kävellä vapaalla ohjalla jotta sen lihakset saavat vähän lepoa eikä se ala esimerkiksi painamaan kädelle väsymyksestä johtuen.

Seuraavaksi siirrytään tekemään vaihto lävistäjällä ilman siirtymää ja pohkeenväistöä. Aloita nostamalla myötälaukka pitkältä sivulta ja ihan ensimmäiseksi tarkista laukan laatu. Laukan pitää olla voimakasta, siten että pystyt kokoamaan sitä hieman säilyttäen samalla aktiivisen poljennan. Mikäli laukan laadussa on haasteita, käytä joko keski- tai pääty-ympyrää hyödyksi ja työskentele laukka kuntoon ympyröillä ennen kääntymistä lävistäjälle. Kun käännät hevosen lävistäjälle, pidä huolta että hevonen on ensin asettuneena käännöksen suuntaan, sen jälkeen suorista hevonen lävistäjällä, aseta hevonen uuden laukan suuntaan ja anna uuden laukan sisäpohkeella merkki tai kaksi (tarvittaessa aika napakkakin!) satulavyön eteen, siihen kohtaan jossa laukannostoapu sinulla normaalistikin olisi. Samalla rentouta asettava ohja sen verran että hevonen saa vapauden uuden laukan puolelta ja fyysisesti "mahtuu" vaihtamaan uudelle laukalle. Kun tämä onnistuu, kehu hevosta ja anna sen laukata rentoa (uutta) myötälaukkaa eteenpäin! Tämän jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla ennen kuin teet saman harjoituksen toiseen suuntaan.

Harjoitusta voit muuttaa myös siten että käännä hevonen myötälaukassa lävistäjälle, ja tuo hevonen loivassa laukkaväistössä kohti lävistäjän loppua, tämä auttaa tuomaan painoa enemmän uudelle sisätakajalalle. Kun olet tuonut hevosen loivassa laukkaväistössä lähes lävistäjän loppuun, suorita laukanvaihto samalla tavalla kuin ylemmässä harjoituksessa. Tämä laukassa tehtävä väistöpätkä ja siihen perään vaihto saattaa olla hyvä hevoselle joka kuumuu herkästi, sillä hevosta valmistellaan vaihtoon melko pitkään, juurikin väistön avulla ja näin hevonen ei opi ennakoimaan vaihtoa. Vaihtele vaihdon paikkaa, siten että kun väistöpätkä on hyvä, on siitä helppo tehdä myös vaihto, oli se sitten lävistäjän keskellä tai lopussa! Näin saat myös varmistettua että hevonen tekee vaihdon sinun avuistasi, eikä suinkaan aitaan "nojaten".

Hevoselle joka on hieman hidas pohkeelle, voi vaihtoa parantaa tekemällä edelleen vaihdon lävistäjällä, mutta nyt siten että kokoa myötälaukkaa lävistäjälle kääntyessäsi ja vielä suoristuksenkin aikana kokoa pari askelta, sen jälkeen anna laukan suurentua muutaman askeleen ajan ja lävistäjän lopussa suorita laukan vaihto. Kun hevonen on ensin kootummassa laukassa, on sen helppo lisätä muutama askel laukkaa sillä se pysyy siinäkin takaosansa päällä ja tästä on helppo ratsastaa puhdas, ja riittävän iso vaihto. Tällä harjoituksella saat siis myös parannettua hevosen vähän mitäänsanomatonta, maahansidottua vaihtoa.

Jos ja kun meille tavallisille kuolevaisille tulee kuitenkin laukanvaihdoissa ongelmia, muista aina palata takaisin laukka-käynti-laukka siirtymiin, sekä myötä- että vastalaukassa. Palaa vaihtojen pariin vasta kun olet jälleen saavuttanut täydellisen harmonian näissä siirtymissä!

Ja vielä muistutus, kun teet ensimmäisiä laukanvaihtoja, malta lopettaa yhden tai kahden vaihdon jälkeen! Tärkeintä on että hevoselle jää vaihdoistakin hyvä mieli, ja onnistuneeseen vaihtoon on hyvä lopettaa siltä kerralta ja jatkaa taas puhtaalta pöydältä seuraavalla kerralla! 

Toivottavasti saitte näistä apua laukanvaihtojen ihmeelliseen maailmaan, keinoja on näiden lisäksi varmasti lukuisia mutta näitä olen itse käyttänyt joten uskallan jakaa tämän käytännössä hyväksi koetun tiedon teillekin!

Kommenttiboksissa saatte mieluusti jakaa omia kokemuksianne laukanvaihdoista, niiden onnistumisista tai haasteista ja minkälaisilla harjoituksilla te itse olette onnistuneet!

Sari


5 kommenttia:

  1. Moi, kiitos hyvästä blogista! :) Minulla olisi sellainen ongelma, että hevoseni on yleensä etupainoinen. Onko sinulla jotain hyviä harjoituksia miten saada paino enemmän takajaloille? Etupainoisuus on vähän vaikeaa ratsastaessa, koska hevonen ei oikein jaksa kannella itseään esim. kootussa laukassa. Eli jotain vinkkejä, harjoituksia, neuvoja olisi tarpeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Caro ja kiitos kiitoksista!

      Etupainoisuus taitaa olla meillä kaikilla se yleisin haaste hevostemme kanssa. Toiset ovat enemmän, toiset vähemmän etupainoisia ja kun siihen lisää vielä ratsastajan selkään, lisääntyy etupainoisuus ja tasapainon heikkeneminen entisestään.

      En ole itse asiassa etuosan keveyttä varmaan missään yksittäisessä postauksessa pohtinutkaan, täytyy ehkä tehdä se jossain vaiheessa!

      Ravurista ratsuksi-postaussarjassa käsittelin etuosan keventämistä siirtymien avulla, kopioin osan tekstistä tähän:

      Aloitetaan siirtymillä, sillä ne määrittelevät tulevan askellajin. Mitä parempi siirtymä, sitä parempi uusi askellaji! Hevosten ollessa etupainoisia, pidetään huolta että jo ensimmäisistä ravisiirtymistä ratsastajan kanssa tulisi mahdollisimman tasapainoisia, ja tästä syystä ratsastetaan siirtymät seuraavanlaisesti:
      Käynnissä pidä huolta että sinulla on sopivan pituinen ohja (ei siis missään nimessä liian pitkä) ja sen myötä hyvä, kevyt tuntuma. Aloita hidastamalla käynnin tempoa muutaman askeleen ajan, käyttämällä ääniapua ja tiivistämällä istuntaa (älä siis pidätä ohjalla) sen jälkeen nosta molemmilla käsillä hevosen etuosaa hieman ylöspäin, ja kun etuosa on "noussut" aavistuksen, siirrä hevonen pohkeella ja ääniavulla raviin. Muista "avata" myös oma istuntasi jotta hevonen saa vapauden siirtyä raviin. Näin ratsastettuna saat hevosen painoa siirtymään edes aavistuksen pois etuosalta, ja siirtymä on hevosellekin miellyttävämpi. Jatka ravissa ainoastaan sen aikaa kun se tuntuu hyvältä, eli heti kun ravi alkaa kiihtyä liikaa (siis selkeästi pois avuiltasi) tai hevonen tulee kovin etupainoiseksi, tee siirtymä käyntiin ja kun käynti on taas kunnossa, voit tehdä uuden siirtymän raviin. Pyri siis välttämään huonoja ravipätkiä. Tässä kohtaa sinun tulee olla skarppina, sillä ei ole kuitenkaan tarkoitus tehdä vielä tässä vaiheessa kovinkaan lyhyitä siirtymiä (siis vain muutaman askeleen pituisia) vaan hevosen tulee kyllä ravata jonkinlainen matka, ja sinun tulee pitää huolta että teet kaiken tarvittavan ravin laadun hyvänäpitämiseksi, ennen kuin hevonen voimattomuuttaan rikkoo ravin huonommaksi. Mutta, kun ravi ennenpitkää kuitenkin muuttuu huonoksi, helpota teidän molempien elämää ja siirrä se rauhallisesti käyntiin ja valmistele uusi siirtymä!

      Tämän lisäksi olen tehnyt 3 postausta nimikkeellä "Harjoituksia takajalkojen aktivoimiseksi" joissa on siis erilaisia harjoituksia parantamaan takajalkojen voimaa ja notkeutta, ja kun takaosa voimistuu, on etuosallakin mahdollisuus keventyä!

      Mutta tuo kevyellä etuosalla tehty siirtymä on oikeasti todella hyvä keino saada etuosaan lisää keveyttä ja siirtymästä tasapainoinen, siten että hevosen paino siirtymässä on todellakin enemmän takaosalla eikä se lähde kyntämään eteenpäin painavalla etuosalla!

      Ja kulmat, niiden oikeaoppinen ratsastus on yksi hyvä jokapäiväinen harjoitus joka keventää etuosaa ikäänkuin huomaamatta. Kulman ratsastuksestakin on tehty oma tuntisuunnitelma! Käy ihmeessä katsomassa se!

      Laitan tuon postauksen etuosan keveydestä jonoon, mutta jonossa on tällä hetkellä jonkin verran postauksia, joten en osaa arvioida milloin saan tuon postauksen ulos! Toivottavasti näistä on apua siihen asti!

      Sari

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä, lueskelin myös niitä postauksia läpi. Viime kerrat hevonen onkin heti mennyt paremmin ja etuosa on keventynyt. Samalla hevonen on myös kuunnellut paremmin ja mennyt nopeammin peräänantoon ym :)

      Nyt olisi taas sellainen (ihan toisenlainen) ongelma, nimittäin laukka suoralla sivulla! Ympyrällä/voltilla heppa menee ihan nätisti. Ongelma ilmenee kun tulee suoralle sivulle, hevosen pää nousee ylös, ja samalla tuntuma häviää, ja laukasta tulee jotenkin huonompi. Jos annan pohkeita heppa lähtee vain kovempaa - mutta samalla laukan laatu pysyy jotenkin huonona (vaikeaa selittää). Jos yritän koota hevosta tai otan puolipidätteitä, hevonen ottaa heti raviin, vaikka kuinka sitten annan pohkeita. Pitäisikö minun esim. ottaa lyhyempiä pätkiä laukkaa pitkillä sivuilla, ja yrittää työstää sitä laukkaa? Heti kun menen ympyrälle/voltille tuntuma palaa ja hevonen menee nätisti. Omasta mielestäni en kyllä tee mitään toisin.

      Eli otan mielelläni vastaan kaikenlaisia vinkkejä :)

      Poista
    3. Ääh, huomasinkin että olet kirjoittanut tästä aiheesta aiemmin, pahoittelut :)

      Poista
    4. Heippa Caro!

      Kiva kuulla että yksi haasteistanne on parantunut! Tuosta laukasta olen tosiaan kirjoittanut aiemmin, hyvä että löysit ne tiedonmurut!

      Sari

      Poista