sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Tuntisuunnitelma; avoa, sulkua ja lopuksi sulkua diagonaalilla

Tällä tunnilla keskitytään taivutuksiin, ja pyritään säilyttämään sekä alkuverryttelyssä että itse tunnin tehtävissä mahdollisimman rauhallinen tempo. Taivutuksissa vauhti ei korjaa virheitä, päinvastoin. Jos taivutuksia tehdessäsi hevosesi kiihdyttää tempoa, on se aina merkki siitä että taivutus ei silloin mene läpi, vaan hevonen helpottaa itseään kiihdyttämällä vauhtia, päästen näin pois taivutuksesta. Eli aina kun taivutat, ota tempoa vähän "alas". Toki vaikka tempo onkin alhainen, tulee hevosen silti olla pohkeen edessä. Hyvin ratsastetulla, herkällä hevosella tämä ei ole ongelma, joten kiinnitä joka ratsastuksessa huomiota siihen miten hevonen reagoi apuihisi, jotta pystyt tarvittaessa ratsastamaan hitaassa tempossa aktiivisestikin!

Aloita tunti ratsastamalla hevosta hieman normaalia pidemmällä ohjalla, kuitenkin siten että saat aikaiseksi kevyen tuntuman, mutta hevonen saa liikkua hieman pidemmällä kaulalla. Ensin työskentele käynnissä, tehden loivia kiemuroita ja ympyröitä ja kiinnitä huomiota siihen että hevonen itsekin hakeutuu pidemmälle kaulalle ja varmista että reaktio pohkeelle säilyy. Kun olet työskennellyt käynnissä molempiin suuntiin, työskentele samalla tavalla kevyessä ravissa. Ravissa ole erityisen tarkka siitä että säätelet ravin tempoa omalla istunnallasi (kevennä ns. riittävän rauhallisesti) ja koko ajan kätesi tulee olla menossa hevosen suuta kohti. Ravissakin loivat kiemurat ja isot ympyrät, joilla keskity ainoastaan siihen että tempo säilyy tasaisen rauhallisena ja hevonen venyttää itseään eteen ja alas.
Kun olet saanut ravissa tempon tasaiseksi, ota verryttelyyn mukaan avotaivutukset pitkillä sivuilla, loivasti ja rauhallisessa tempossa, yhä edelleen! Tee avoja muutaman kerran kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen voit siirtää hevosen käyntiin ja antaa sen kävellä hetken vapaalla ohjalla.

Käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle, nyt hieman lyhyemmäksi kuin alussa mutta kuitenkin vielä tarjoten hevoselle vapauden pidentää kaulaa. Tehdään vielä verryttelyä laukassa siten että nosta laukka harjoitusravista, ja hae sitä samaa tunnetta jonka sait aikaiseksi käynnissä ja ravissa, eli kiireetöntä, rauhallista ja tasapainoista laukkaa, jossa hevosella on koko ajan vapaus pidentää kaulaansa. Ole tarkkana ettei käy niin että hevonen "venyttää kaulaansa" eteen ja alas, mutta lopputuloksena painuu etupainoiseksi ja painaa kädelle. Tällöin laukka ei ole ollut "takajalkojen päällä" ja kannattaa nostaa rauhassa uusi laukka ja työskennellä sitä uudestaan. Jos tunnet laukassa että hevonen alkaa pikkuhiljaa painaa kädelle, voit koittaa korjata sitä hidastamalla tempoa ja nostamalla kevyesti hevosen etuosaa "ylöspäin" kummallakin ohjalla. Ole tarkka että ote ei suuntaudu yhtään taaksepäin, vaan ainoastaan nopeasti ja kevyesti suoraan ylös. Kun hevosen etuosa nousee, aktivoi takajalkoja pohkeella ja näin saat jatkettua hyvää laukkaa taas vielä hetken, ennen kuin joudut korjaamaan laukan paremmaksi ravisiirtymän kautta. Tee laukassa ympyröitä, muuta ympyröiden kokoa jotta pääset taivuttamaan hevosta loivasti ja hieman jyrkemmin, ja taas tarkkaile laukan tempoa taivutusten aikana, kiirehtiminen on aina merkki huonosta taivutuksesta.

Kun olet työskennellyt laukassa molempiin suuntiin, anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla. 

Käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle, ja nyt voit ottaa ohjat ihan normaalipituuteen ja lähdetään tekemään taivutuksia huolellisemmin. Aloita käynnissä ratsastamalla siten että toiselle pitkälle sivulle alkuun voltti, siitä jatkaen uraa pitkin avotaivutuksessa, pitkän sivun keskelle suoraan avotaivutuksesta voltille ja voltin jälkeen jatka pitkän sivun loppuun sulkutaivutuksessa. Tämän jälkeen lyhyt sivu suoralla hevosella, ja toiselle pitkälle sivulle pohkeenväistöt uralta 3-4 m uran sisäpuolelle, siitä suoristus ja väistö takaisin uralle. Taivutukset kokoavat hevosta kun taas väistöillä saadaan aikaiseksi hieman enemmän liikkuvuutta.

Ole huolellinen jo ensimmäisessä voltissa, hevosen tulee olla tasaisen loivasti taivutettu läpi koko voltin, sinulla tulisi olla tunne että hallitset hevosesi lavat koko voltin ajan, ja kun jatkat näin hyvin ratsastetun voltin jälkeen avoon, ei taivutukseen tule käytännössä mitään muutosta, vaan jatkat samalla lapojen hallinnan tunteella myös läpi avotaivutuksen. Ainoa ero volttiin nähden on sisäpohje, voltilla se on ainoastaan lähellä hevosta sallien taivutuksen sen ympärille, ja avossa se on edelleen lähellä, sallien taivutuksen mutta samalla myös kevyesti estää hevosta kääntymästä pois uralta.

Muista kantaa molemmat kätesi läpi koko harjoituksen, jotta hevosesi pysyy ryhdikkäänä. Kun käännät hevosesi voltille avon jälkeen, sinun ei pitäisi tehdä muuta kuin keventää hieman sisäpohjetta ja hevosesi pääsee kääntymään voltille. Voltilla taas pidä huoli lapojen hallinnasta, ja kun voltti on päättymässä ja olet jatkamassa uralle, voimista hieman ulkopohjetta (joka on hieman satulavyön takana) jotta hevonen pääsee jatkamaan uraa pitkin sulkutaivutuksessa. Sulkutaivutuksessa hevosen tulisi liikkua siinä asennossa jossa se oli lopettaessaan voltin, ja tämän takia ulkopohje tulee ottaa riittävän ajoissa huomioon. Sulkutaivutuksessa huolehdi että hevosen otsa on suoraan kohti lyhyttä sivua ja korvat samalla tasolla, silloin etuosa on hallussa. Ja sen jälkeen ulkopohje vaan huolehtii takaosasta!

Tee nämä harjoitukset ensin käynnissä pari kertaa vasemmalle, ja sen jälkeen tee samat ravissa samaan suuntaan. Kun olet tehnyt harjoitukset myös ravissa, anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla ennen kuin vaihdat suuntaa ja tee harjoitus uudelleen, ensin pari kertaa käynnissä ja sen jälkeen pari kertaa ravissa. Jos ravissa tehtävät taivutukset alkavat tuntua "nihkeiltä" eli hevosen ravi kuolee taivutukseen, käytä hyödyksi voltti vaikka taivutuksen keskellä, ja aktivoi ravia voltilla niin että se on taas pohkeen edessä, ja ravi "kestää" taivutusten hitaamman tempon. Toisen pitkän sivun väistöillä saat taas aktivoitua hevosta hieman lisää.

Kun olet tehnyt avo-sulkutaivutukset ja väistöt molempiin suuntiin sekä käynnissä että ravissa ja hevonen on kävellyt niiden jälkeen hetken vapaalla ohjalla, tehdään vielä loppuun pätkä sulkutaivutusta diagonaalilla.

Aloita käynnissä siten että ratsasta lyhyen sivun loppuun voltti, ja tee se täysin samalla tavalla kuin harjoituksessa voltti ennen sulkua eli voltin lopussa voimista ulkopohjetta jotta hevonen on heti voltista lähdössä sulkuun. Vie oma katseesi lävistäjälle, jota pitkin sinun tulisi jatka sulkutaivutuksessa ja lähde viemään hevosta lävistäjää pitkin sulkutaivutuksessa. Nyt ulkopohje on aktiivisin, ja sisäpohje ikäänkuin antaa hevoselle tilaa liikkua sulkutaivutuksessa sivuttaissuunnassa eteenpäin. Sisäohja huolehtii taivutuksesta etuosan osalta ja ulko-ohja säätelee taivutuksen määrää.

Tee sulku diagonaalilla molempiin suuntiin samalla tavalla eli aloita voltilla lyhyen sivun jälkeisessä kulmassa ja jatka siitä sulussa diagonaalilla. Jos harjoitus onnistuu helposti käynnissä, voit loppuun tehdä sen kerran tai pari myös ravissa, mutta jos käynnissä tulee ongelmia, älä siinä tapauksessa jatka samaa harjoitusta ravissa vaan jätetään sen harjoittelu seuraavaan kertaan. Hevonen on tässä vaiheessa tuntia jo melko varmasti hieman väsynyt.

Loppuverryttely kannattaa suorittaa rauhallisessa tempossa harjoituslaukassa, siten että nouse itse kevyeen istuntaan jotta hevonen saa rauhassa laukata oikein pyöreällä selällä kumpaankin suuntaan.

Sitten vaan loppukäynnit ja se olis sitten siinä!

Kertokaapa pääsittekö tekemään sulkuja diagonaalilla, ja mahdollisesti jopa ihan ensimmäistä kertaa näillä ohjeilla vai jäikö joku asia vielä epäselväksi?  Tulossa on postaus jossa käydään läpi sulkutaivutusta ja ulkopohkeen vaikutusta kyseisessä liikkeessä, joten siinä tulee varmasti vielä lisää vinkkejä itsenäiseen harjoitteluun!

Sari

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Varusterumbaa vai parempaa ratsastusta?

Hevostalous on markkinataloutta siinä missä kaikki muukin. Jatkuvalla syötöllä markkinoille tulee uudenlaisia varusteita, osa tieteellisten tutkimusten tulosten saattelemana ja osa pelkästään muodin mukana.

Kaikille hevosen varusteille on olemassa yksi yhteinen tekijä, nimittäin polttava tarve saada hankittua ne itselleen, sillä "juuri nuo suitset saavat hevoseni liikkumaan paremmin" ja "ilman tuota viidentonnin satulaa ei ratsastuksesta kertakaikkiaan tule mitään". Tunnistatko mahdollisesti itsesi? Älä pelkää, siinä ei ole mitään pahaa, se on vain taitavan markkinoinnin tulosta ja se on aivan normaalia. Tärkeä kysymys onkin se, ovatko juuri nuo varusteet tae paremmasta hevosmiestaidosta vai voisiko niillä vanhoilla, ihan tavallisilla suitsilla ja satuloilla mahdollisesti pärjätä?

Vastaus kysymykseen on KYLLÄ. Ihan tavallisilla suitsilla, tavallisilla kuolaimilla ja tavallisella satulalla pärjää aivan hyvin. On nimittäin kyse siitä, miten niitä käyttää.

Mietitäänpä hetki miten monia erilaisia suitsia on olemassa. On suitsia joissa on anatomisesti muotoiltu niskahihna, kuulemma jopa anatomisesti muotoiltu otsahihnakin, on alemmas kiinnitettyä leukahihnaa, on anatomista turpahihnaa, on moniosaista turpahihnaa ja mitä vielä.

Sen lisäksi on tietysti kuolaimettomat suitset, cordeot ja kaikkea siltä väliltä.

Kuolainten kirjo se vasta mainittava onkin, anatomisuus ei valitettavasti ole kaikille kuolainvalmistajille itsestäänselvyys, vaan sen sijaan kuolaimista tehdään eri keinoin semmoisia ettei hevonen pääse puremaan siihen kiinni tai niissä on eriasteisia vipuvarsia.

Satuloiden osalta tilanne on hevosta kohtaan hieman armeliaampi, satuloissa on kehitetty parempaa istuvuutta hevosille sekä ratsastajan istuinmukavuutta. 

Tämän postauksen tarkoitus ei kuitenkaan ole moittia näitä uusia, erilaisia varusteita, vaan sen sijaan pohtia voiko samaan lopputulokseen päästä ilman näitä erikoisia varusteita.

Aloitetaan suitsista. Suitsissa, kuten muissakin varusteissa tärkeintä on istuvuus. Suitsien tulee olla siis hevoselle oikean kokoiset. Kokoa tulee tarkastella monesta eri kohdasta, otsahihna taitaa olla yksi tärkeimmistä koon mittareista. Otsahihnan tulee olla riittävän pitkä, niin että se vaikka vähän "roikkuu" otsalla. Mikäli otsahihna on liian lyhyt, vetää se suitsia kohti hevosen korvia ja aiheuttaa näin jatkuvan paineen hevosen päähän. Kun otsahihna on oikean pituinen, asettuu niskahihnakin oikeaan kohtaan hevosen niskassa eikä aiheuta siellä ylimääräistä painetta. Niskahihnan tulee olla reunoistaan pyöristetty tai jos nahkaa ei ole pyöristetty, olisi siinä oltava pehmuste. Turpahihnan tulee olla riittävän pitkä, jotta se ei vedä poskihihnoja ja koko suitsia kohti hevosen silmiä. Ja luonnollisesti turpahihnan tulee olla riittävän löysällä. Tämän lisäksi kuolainten tulee olla oikeassa kohdassa hevosen suuta, eli poskihihnojen tulee olla oikean pituiset. Kun nämä kohdat on kunnossa, ei hevoselle aiheudu suitsista mitään muuta mainittavaa painetta kuin ratsastajan käden aiheuttama.

Kuolaimet, niissä tuotekehitys on kaksiteräinen miekka. Toisaalta, tutkimusten tuloksena on kuolaimia kehitetty hevosen suuhun paremmin sopivaksi (Sprenger, Myler, Vision näin muutamia mainitakseni) mutta toisaalta, jatkuvasti niitä kehitetään myös entistä monimutkaisemmiksi, jopa kipua tuottaviksi varusteiksi.
Vanha sanonta, joka pätee yhä edelleen, sanoo että kuolain on yhtä kova kuin ratsastajan käsi. Kyllä se vaan niin on, ei ole huonoja kuolaimia, on ainoastaan huonoja käsiä. Siitä huolimatta, yhä useammin törmää tilanteeseen jossa ratsastajan kehonhallinta ei ole vielä siinä pisteessä että hän hallitsisi kätensä täydellisesti joka tilanteessa, (eli tarjoaisi tasaisen tuntuman hevosen suuhun ja ajattelisi kädellä aina eteenpäin) ja silti hevosellaan on suussa mitä ihmeellisimpiä kuolaimia. Tällä yhdistelmällä, huono käsi ja monimutkainen kuolain, saadaan aikaiseksi kuolaimen alle pakenevia hevosia, jotka kyllä siitä maneesin peilistä katsottuna näyttää nätiltä mutta ei siinä valitettavasti ole oikean liikkumisen kanssa mitään tekemistä. Ja tämän saman ratsastajan käteen hevonen tuntuu "ihanan kevyeltä" eli tyhjältä ja jännittyneeltä.

Kuolaimessa tärkeintä on sen sopivuus hevosen suuhun. On tärkeää tunnistaa onko hevosellasi korkea vai matala kitalaki ja minkäkokoinen hammasloma on. Kun nämä on hallussa, voi suuhun alkaa sovittaa kuolainta joka on kitalakeen sopiva (nivel tai kolmipala), sopivan pituinen ja sopivan paksuinen (mahtuu suuhun ja hammaslomaan). Monta kertaa esimerkiksi nivelkuolaimeen kiinni pureva hevonen rauhoittuu huomattavasti kun kuolain vaihdetaan kolmipalaan, joka ei nouse sen kitalakeen kiinni ja aiheuta kipua. Itse suosin kaikilla hevosillani kolmipalaa, ja vielä semmoista kolmipalaa jossa keskiosa on pyöreä (Sprenger) tai rullamainen (Myler tai Vision) sillä nämä eivät aiheuta hevosen suuhun kipua. Havahduin eräänä päivänä että eräs ihan yleinen kolmipalamalli on hevosen suussa jatkuvasti "väärinpäin" ja olenkin aktiivisesti tuijotellut eri hevosten kuolaimia ja varoittanut tästä kuolainmallista. Kyseessä on ihan tavallinen kolmipala jonka keskiosa on litteä. Sehän vaikuttaa mukavalta, litteä keskiosa makaa kielen päällä jättäen sopivasti tilaa kielen ja kitalaen väliin. Mutta kun kuolaimen laittaa suuhun, nousee tämä litteä keskiosa pystyyn ja on pystyssä siis koko ajan kuolaimen ollessa hevosen suussa. Kuolain on siis ihan tavallinen kolmipala, jossa ainoa virhe on siinä että keskiosan kiinnitys on väärässä kulmassa. Onneksi kuolaimet kehittyvät koko ajan, ja toivon että tämä malli jää pian pois markkinoilta.

Satuloissa tärkeintä on sen istuvuus hevoselle ja pehmeät toppaukset. Satulan sovituksesta voisin helposti kirjoittaa pitkänkin postauksen, mutta totean tässä yhteydessä ainoastaan sen että kun satula on sovitettu hevoselle sopivaksi, siis kaikilta tärkeiltä osin, on erittäin tärkeää ratsastaa hevosella ja kuunnella sitä. Hevonen kyllä ilmoittaa erinäisin keinoin mikäli satula ei ole sille jostain kohtaa sopiva. Vaikka sovituksessa ei ilmenisikään mitään epäkohtia kyseisen satulan kanssa, on siinä kuitenkin jotain häikkää mikäli hevosen liikkuminen muuttuu selvästi huonommaksi, se ei taivu normaalisti tai vaikka laukkaa helposti ristilaukkaa. Ja vaikka satulansovittaja olisi ehdottomasti sitä mieltä että se satula on sopiva, älä anna periksi jos hevosesi kertoo sinulle ihan muuta. Fiilis on tässäkin loppujen lopuksi se joka ratkaisee.

Ja kun satula on sovitettu hevoselle sopivaksi, pitäisi sen sopia myös ratsastajalle. Se onkin huomattavasti helpompaa sillä sinä kyllä tunnet todella nopeasti jos asentosi ei ole hyvä satulassa tai et pysty vaikuttamaan hevoseen kunnolla.

Näiden yleisten varusteiden sovitusohjeiden jälkeen on enää sinusta itsestäsi kiinni miten hevosesi liikkuu.

Suitset eivät aiheuta ylimääräistä painetta ollessaan sopivan kokoiset ja oikein sovitettu, kuolainten pitää ensisijaisesti sopia hevosen suuhun, ja satulan tulee istua juuri sille hevoselle hyvin.

Tästä eteenpäin jää sinun tehtäväksesi miettiä seuraavia asioita:

- Onko hevosen varustamistilanne sille miellyttävä, ottaako se kuolaimet mielellään suuhun eikä vastustele satulointia ja onko se kaikin puolin rauhallinen ennen ratsastukseen lähtöä? Jos näin ei ole, tulee sinun pohtia mitä asioita hevonen jännittää ja lähteä parantamaan näitä epäkohtia. Ratsastuksen fiilikseen vaikuttaa paljon myös se missä fiiliksissä sinä ja hevosesi olette jo ennen ratsastusta.

- Verrytteletkö hevosesi riittävästi ennen varsinaisen työskentelyn aloittamista? Kiinnitätkö jo verryttelyssä huomiota omaan käteesi ja siihen että se ajattelee aina eteenpäin, ei ikinä taaksepäin?

- Kiinnitätkö huomiota omaan istuntaasi? Kannatko oman vartalosi jäntevästi ja siten että et rojahda hevosen selkään vaan varjelet hevosen selkää kaikissa mahdollisissa tilanteissa? Et pysty vaikuttamaan omaan elopainoosi siellä selässä, mutta pystyt vaikuttamaan siihen millainen paine hevosen selkään milloinkin kohdistuu, pidä se paine siis mahdollisimman pienenä.

- Käytätkö apujasi pienimmällä mahdollisella tavalla? On tärkeää antaa hevoselle mahdollisuus reagoida pieniin apuihin, silloin se pysyy aina herkkänä ja kuuliaisena avuillesi. Jos lähdet paineistamaan hevosta liian vahvoilla avuilla, on hevosen reaktio aina sinua vastustava. 

- Lopetatko ratsastuksen hyvään fiilikseen ja onnistumisen tunteeseen? Jotta hevonen lähtee kanssasi jatkossakin mielellään töihin, tulisi jokainen ratsastuskerta päättää siten että hevonen on hyväntuulinen, hyvissä voimissa ja jopa vähän harmissaan siitä että ratsastus loppuu. Toinen asia onkin se että pystytkö lopettamaan itse ajoissa?!

Mitä tästä opimme? No sen että hevonen liikkuu ihan yhtä hyvin oli sillä sitten kalliit tai vähemmän kalliit varusteet, on vain kyse omasta ratsastustaidostasi. Saattaa kuulostaa aavistuksen raastavalta, mutta totuus on että rahalla ei osteta ratsastustaitoa, se opitaan ainoastaan ratsastamalla.

Vietä siis jokainen mahdollinen hetki hevosen selässä opiskellen, nautiskellen ja fiilistellen hevosta, se on sen arvoista!!!

Sari