Hevosen pelkoa vähätellään ihmisen toimesta varsin usein. On suoranainen ihme, mikseivät ihmiset voi "antaa" hevosten pelätä, vaan aina ihmisten pitää keksiä pelolle jokin muu selitys, joka varsin usein muuttuu muotoon "se nyt vaan kettuilee" ja "kyllä sen pitää tämä tehdä". Ajan myötä olen tullut siihen tulokseen että ihan kuin ihmiset eivät haluaisi myöntää että hevonen pelkää. Kun sanoo että hevonen kettuilee, se tuntuu antavan ihmiselle "oikeuden" pistää hevonen ruotuun, näyttää sille kuka on johtaja ja mitä näitä ikävyyksiä nyt on. En paasaa sen enempää aiheesta kuin sanomalla että hevonen ei osaa kettuilla eikä hevosen pidä tehdä yhtään mitään. Hevonen peilaa ihmistä jatkuvasti, ja tekee kaikki asiat juuri niin kuin ihminen sille näyttää.
Ellei se pelkää.
Tästä pelosta ajattelin tänään puhua, siitä miten ihminen pystyy tulkitsemaan onko hevonen oikeasti jossain tilanteessa peloissaan vai onko se mahdollisesti vaan haluton tekemään jotain asiaa. Vaikka hevonen ei kettuilekaan, on se kuitenkin niin mukavuutta rakastava eläin, että mieluiten valitsee sen helpoimman reitin. Eli, sovitaanko että tästä eteenpäin on kaksi vaihtoehtoa jos hommat ei suju, joko hevonen pelkää tai on vain haluton tekemään asioita. Ei siis enää kettuilevia hevosia ja väkivaltaisia ihmisiä, eihän?
Pelon merkit
Kun hevonen pelkää, tunnet sen sydämen lyövän nopeammin ja voimakkaammin kuin normaalisti. Sinun ei tarvitse mitata sen sykettä, huomaat kyllä vähän kauempaakin jos hevonen pelkää, sen hengitys kiihtyy ja katse muuttuu levollisesta pelokkaaksi, silmistä tulee "teelautasen kokoiset". Jos olet ratsailla, tunnet hevosen voimistuneet sydämenlyönnit satulaan asti, ja hiljaisessa ympäristössä ne sydämenlyönnit ihan kuuleekin! Itse olen muutaman kerran kohdannut hevoseni kanssa peuran tai hirven, ja silloin hevosen sydämenlyönnit kyllä tuntuivat ja kuuluivatkin!
Kun olet ratsailla ja vaikka maastossa ja hevonen havaitsee jonkin pelottavan asian ja tunnet sydämenlyöntien kiihtyvän, jos hevonen on pysähtyneenä, silloin on syytä vain istua itse hiljaa mutta ryhdikkäänä, pitäen ohjat tuntumalla mutta paineistamatta hevosta. Hevosen tulee antaa katsoa pelon kohdetta "molemmilla silmillä" joten älä estä hevosen pään ja kaulan liikettä. Jos paineistat hevosta avuilla tässä tilanteessa, se luultavasti reagoi niihin vastustamalla niitä voimakkaasti. Kun hevonen on tutkaillut pelon kohdetta riittävän pitkään, ja sinä olet ollut koko ajan rohkeampi hevosta (psyykkisesti siis) on teidän mahdollista päästä pelottavan kohteen ohi ilman suurempia ongelmia.
Pitää kuitenkin muistaa että hevosta ohjaavat saaliseläimen vaistot, joten oletettavaa on että hevonen ohittaa pelon kohteen hieman normaalia reippaammin, tästä hevosta ei saa rankaista, vaan pysyttävä vaan kyydissä. Seuraavalla kerralla ohitus on varmasti rauhallisempi.
Joskus pelottava asia voi olla ihan kentällä tai maneesissakin, se voi olla mitä tahansa aina varjosta estetolppaan tai aidalla roikkuvaan takkiin, loimeen tai oikeastaan ihan mihin vaan. Jos et vielä ole noussut hevosen selkään, kannattaa sinun taluttaa hevonen pelon kohteeseen, katselkaa sitä sekä vasemmalta että oikealta puolelta, anna hevosen koskettaa pelottavaa asiaa jos se niin haluaa tehdä. Pääasia että et ahdista hevosta tässä tilanteessa millään tavalla, se ei johda muuhun kuin luottamuksen häviämiseen, ja sitä me emme halua. Kun pelon kohde on todettu vaarattomaksi maastakäsin, voit nousta selkään, mutta varaudu siihen että voit joutua käymään saman prosessin läpi vielä selästäkin. Usein nimittäin on niin että hevonen luottaa maassa olevaan ihmiseen enemmän kuin selässä olevaan, tämä johtuu ainoastaan ihmisen omasta psyykestä (ihminen jännittyy hevosen selässä enemmän).
Pelon kohteet
Hevosen pelon kohteita on kahdenlaisia, niitä jotka ihminen näkee ja niitä joita ihminen ei havaitse.
Ne jotka ihminen näkee tuntuvat meistä usein merkityksettömiltä, mutta hevosen maailmassa ne ovat varsin mainittavia. Olkoon se sitten postilaatikko, kivi, kanto, muovipussi, iso tai pieni eläin, ihan mikä tahansa. Ratsastajan tulee tässä tilanteessa olla hevosta rohkeampi, mutta ei kuitenkaan pidä aliarvioida pelon kohdetta. Hevonen ei ymmärrä pelon kohteen vaarattomuutta ennen kuin se on saanut sen itse, ratsastajan avustuksella, todeta, ja vielä sen jälkeenkin se luultavasti suhtautuu kohteeseen epäillen. Tässä nousee ratsastajan rooli todella tärkeäksi, sillä ratsastajan rohkeuden pitää voittaa hevosen rohkeus, joka ikinen kerta.
Toisenlainen pelon kohde on se jota ihminen ei havaitse. Oletko joskus ihmetellyt miksi hevosesi jännittyy vaikka maastossa aina samassa kohtaa? Kyseessä voi olla esimerkiksi tien alta menevä ojarumpu, jossa virtaa vähän vettä. Siitä tuleva ääni on niin vaimeaa että ihminen ei sitä kuule, mutta hevonen vaistoaa "erikoisuuden" tiessä ja on erityisen tarkka askelistaan siinä kohtaa! Samoin hevonen havaitsee vaikka pellolla myyrän kolot tms. ja saattaa kiertää tietyn kohdan kaukaa, vaikka ratsastaja ei niin haluaisikaan. Näissä tapauksissa ratsastajan tulee vaan mukautua hevosen liikkeisiin ja luottaa siihen että tässä kohtaa hevonen tietää ratsastajaa paremmin.
Ihan oman osionsa ansaitsee mielestäni kilpailutilanteessa ilmenevä pelko. On totta että uusi paikka, kisatilanteen erikoisuudet (kovaäänisistä pauhaava musiikki, ihmispaljous, erikoisesteet ja valkoiset kouluaidat) ovat hevoselle ihan todellisia pelon kohteita, mutta pelosta yli pääseminen kisatilanteessa on valitettavasti hieman vaikeampaa kuin kotona. Tämä johtuu tietysti ratsastajan jännityksestä, johon on vaikea löytää muuta lääkettä kuin rutiini. Kisatilanteiden simulointi kotioloissa on todella hyvä keino totuttaa hevosta (ja itseäsi) näihin jännittävyyksiin. Käytä myös hyödyksesi aidot kisapaikat, esimerkiksi jos kotitallillasi järjestetään kilpailut, mutta et itse osallistu niihin, vie hevosesi kuitenkin kisapaikalle ihmettelemään hulinoita. Jos saat kisajärjestäjiltä luvan, hyödynnä sama tilanne myös ratsain, vaikkapa verryttelyyn osallistuen. Joskus omalta talliltasi saattaa lähteä yksi hevonen kisoihin, mikset silloin kysyisi pääsetkö hevosesi kanssa mukaan "seuraneidiksi" ja samalla pääset totuttamaan hevostasi uuteen paikkaan ja uusiin kisatilanteisiin. Nuoren hevosen raahaamista kaikenlaisiin kissanristiäisiin aina patistetaan tekemään, mutta kyllä se minun mielestäni on aivan yhtä tärkeää puuhaa myös aikuisemman hevosen kanssa.
Pelon kanssa eläminen
Hevonen ei milloinkaan lakkaa pelkäämästä, mutta se ei silti tarkoita sitä että hevonen ei saisi kohdata pelkoa milloinkaan. Jos hevosta pidetään "pumpulissa" ovat reaktiot hevosen pelästyessä aina vahvemmat ja vaarallisemmat. Välillä huomaan että talleilla ei suvaita minkäänlaista liikehdintää katsomossa tai tallinpihalla kun hevosella ratsastetaan kentällä tai maneesissa. Sen yhden kerran kun joku sureva omainen katsomossa aivastaa, on se hevoselle yhtä kuin taivas putoaisi niskaan. Ja kyllä se sureva omainenkin saa aika nihkeitä katseita osakseen, vai mitä? En tietenkään tarkoita että katsomossa pitäisi bailata ankarasti, mutta kyllä ratsukoiden pitää tietyllä tavalla tottua normaaliin arkeen kuuluviin ääniin ja liikkeisiin, jotta reaktiot niihin pienenevät ajan myötä. Ja meidän ratsastajien on vaan opittava pysymään hevosen kyydissä myös niissä poikkeuksellisissakin tilanteissa.
Kaikkiin pelottaviin kohteisiin totuttelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta harrastuksen turvallisuuden vuoksi totuttelua pitää tehdä joka ikinen päivä.
Tähän loppuun pitäisi saada tiivistettyä hevosen pelon kanssa eläminen...
No, sanotaan vaikka niin että ratsastajan on kaikissa tilanteissa kyettävä olemaan hevosta rohkeampi ja tuettava hevosta sekä fyysisesti että psyykkisesti. Älä pelkää pelkoa, mutta älä myöskään ruoki sitä!
Miten teillä eletään pelon kanssa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti