Hevosen jäädessä "sitkeäksi" eli tietyllä tapaa hitaaksi avuille tulee ratsastajan reagoida tilanteeseen melko nopeasti, jotta tilanne ei lähde aivan käsistä, ja sitkeydestä tule ns. normitilanne.
Ihan ensimmäiseksi täytyy lähteä miettimään syitä minkä takia hevonen jää sitkeäksi, se on kuitenkin aina seurausta jostain. En ota tässä nyt kantaa hevosen terveydentilaan, toivon että jokainen teistä tarkkailee hevosensa terveydentilaa tarkalla silmällä ja puuttuu muuttuneeseen tilanteeseen nopeasti. Myös varusteiden sopivuus tulee tarkastaa säännöllisesti, joskus pelkkä kuolaimen vaihtokin voi vaikuttaa suuresti. Nivelestä kolmipalaan vaihto on todella usein hevoselle miellyttävämpi vaihtoehto!
Lähtökohtaisesti se että hevonen jää sitkeäksi ohjalle, on seurausta
ratsastajan "hitaasta" kädestä myötäyksissä tai ratsastajan vahvasta
kädestä muissa ohjasotteissa. Usein käy niin että ratsastajan käsi
siirtyy taaksepäin ihan huomaamatta, ja hevonen reagoi tähän
hidastamalla tai puremalla kiinni kuolaimeen (ikään kuin suojelemalla
omaa suutaan tältä vetävältä ohjalta). Eli näissä harjoituksissa
ensisijaisesti otetaan huomioon ratsastajan omien apujen oikeanlainen
käyttö, niitä parantamalla saadaan hevosen "sitkeys" poistettua
kokonaan!
Tässä otan ensin käsittelyyn hevosen sitkeyden ohjasavuille. Jos hevonen ei avun jälkeen rentoudu ja myötää ohjalle, pitää lähteä vähän purkamaan tilannetta. Kehotan aina asetuksissa, taivutuksissa ja käännöksissä ratsastajaa lyhentämään sisäohjaa muutaman sentin, jotta sisäkäsi ei vahingossakaan liiku taaksepäin. Mikäli näin käy, kädestä häviää jousto ja se taas antaa hevoselle merkin hidastaa vauhtia tai jopa kokonaan pysähtyä. "Kun käsi pysähtyy, pysähtyy hevonenkin".Tällä lyhyemmällä sisäohjalla on myös se vaikutus, että ohjan ote ei muutu missään vaiheessa vahvemmaksi, vaan pysyy kokoajan tasaisen vaativana, odottaen sitä hetkeä että hevonen sille myötää.
Puretaanpa osiin harjoitus jossa ratsastetaan isolla voltilla vasemmalla, ja haluamme luonnollisesti saada hevosen taipumaan voltin kaaren suuntaisesti. Juuri ennen voltille kääntämistä, lyhennä vasen ohja hieman oikeaa lyhyemmäksi, rentouta vasen pohje ja siirrä oikeaa pohjetta aavistus taaksepäin (jotta hevosen takaosa pysyy samalla uralla etuosan kanssa myös voltilla) ja käännä hevonen voltille. Pidä vasen ohja koko voltin ajan hieman lyhyempänä, ja huomaat että siinä tuntuu hieman vahvempi tuntu kuin oikeassa. Tämä johtuu siitä että hevonen ei vielä ole myödännyt taivuttavalle ohjalle. Tästä hermostuneena ei pidä lähteä voimistamaan sisäohjan otetta, mutta ei myöskään myötäämään siitä, vaan sisäkäsi tulee nyt pitää mahdollisimman vakaana, omalla paikallaan (joka on siis vähän edempänä kuin ulkokäsi ohjan lyhentämisen vuoksi) ja odottaa että hevonen myötää (eli taipuu) ohjalle ja näin ollen ohjan myötäys tulee hevoselle ihan itsestään. Sinun ei siis tarvitse erikseen tehdä myötäämisen eteen mitään, vaan kun sisäohja on hieman lyhyempi, myötäys aiheutuu heti siitä kun hevonen itse myötää ohjalle ja taipuu loivasti. Sinun tehtäväsi on vain pitää ulkopohkeella (hieman satulavyön takana) huolta että takaosa pysyy samalla uralla etuosan kanssa ja näin ollen hevonen taipuu tasaisesti koko rungostaan, ei pelkästään etuosastaan. Sisäpohje pysyy satulavyön kohdalla, tarpeen tullen aktivoi askellajia ja estää hevosta kääntymästä pienemmälle voltille. Kun olet tyytyväinen voltilla tapahtuvaan taipumiseen, päästä hevonen taas suoralle uralle, ja samalla päästä vasen ohja saman pituiseksi kuin oikea. Tällä tavalla työskenneltyäsi tulet huomaamaan että hevosen sitkeys ohjaa vastaan häviää pikkuhiljaa, sillä ohjan myötäys tulee aina oikeaan aikaan (eli heti hevosen reagoitua ohjaan oikein) ja samoin ohjan ote ei missään vaiheessa muutu hevoselle epämiellyttäväksi, vaan se pysyy tasaisen vaativana, ja on hevosen oma valinta, milloin se rentoutuu ja myötää ohjalle.
Jos voltilla ratsastaessa jostain syystä hevonen kuitenkin jää painamaan kädelle, hidasta vauhtia hieman ja nosta sen jälkeen molemmilla ohjilla hevosen etuosaa hieman ylöspäin. Tämän jälkeen ratsasta sisäpohkeella taas hieman sisätakajalkaa alle, jotta hevonen ottaa painoa enemmän takaosalle, ja jatka voltilla taivutusharjoitusta.
Erityisen hyvä harjoitus on ratsastaa voltti- tai ympyräkahdeksikkoa, näin saat omia ohjasapujasi treenattua tasaisesti kumpaankin suuntaan, kunhan vaan muistat olla huolellinen volttien tai ympyröiden välillä ratsastettavan suoristamisen kanssa! Muista siis hellittää taivuttavasta ohjasta riittävän aikaisin, jotta hevonen ehtii suoristua lyhyelläkin matkalla.
Myös erilaiset taivutusharjoitukset ovat todella hyviä ohjasapujen treenaamisessa, erityisesti pitkällä sivulla ratsastettava voltti, avotaivutus, voltti, avotaivutus, voltti-harjoitus. Täällä olen käynyt läpi avotaivutuksen alkeita, ja siinä otettiin haltuun juuri tämä voltti,avo,voltti-harjoitus.
Seuraavaksi tarkastellaan hevosen sitkeyden poistamista pysähtymisharjoituksilla. Hevonen voi siis myös jäädä tietyllä tavalla sitkeäksi pidättävälle avulle, tämä tuntuu pienoisena kädelle painamisena pysähtyessä. Otetaanpa ensimmäiseksi haltuun oikeanlainen tapa pysäyttää hevonen.
Liikkeessä ratsastajan käden tulee joustaa hevosen pään ja kaulan liikkeen mukaan, tämä onnistuu ainoastaan jos ohja on oikean pituinen ja oikeanlainen tuntuma on näin ollen saavutettu. Täällä on otettu haltuun se oikeanlainen ohjastuntuma, käy ihmeessä lukemassa postaus niin tiedät mistä tässä puhun.
Jatketaanpa, eli liikkeessä ratsastajan käsi on siis joustava. Silloin kun halutaan pysäyttää hevonen, tulee käden liikekin pysäyttää. Hevonen siis pysähtyy kun ratsastajan käden liikekin pysähtyy. Jotta pysähdyksestä ei tule töksähtävä, tulee hevonen valmistella pysähdykseen rauhassa. Teen sen itse ihan yksinkertaisesti hidastamalla käden joustoliikettä, eli tekemällä kädestä vähän "raskaampi" ja vähemmän liikkuva, mutta kuitenkin vielä jonkin verran joustava. Hevonen siis tuntee että käsi on vielä liikkeessä mukana, mutta nyt sen verran hitaampi, että se tarkoittaa hevoselle liikkeen hidastamista. Tästä kun hevonen on muutaman askeleen ajan hidastanut vauhtia, voi käden liikkeen pysäyttää rauhallisesti ja hevonen pysähtyy pehmeästi käden mukana. Harjoittele ensin muutaman kerran tätä pysäyttämistapaa, jotta saat itsellesi selvyyden miten paljon se käden jousto voi "pienentyä" ja miten nopeasti hevonen pysähtyy käden mukana. Kun tämä on teillä hallussa, eli hevonen reagoi melko nopeasti erilaiseen tuntumaan ja pysähtyy rennosti, on aika lisätä haastetta.
Normaalisti pysähdyksessä en löysää ohjaa myötäämisen merkiksi, vaan ainoastaan kannan käteni ryhdikkäästi, ettei hevosen suussa juuri sillä hetkellä tunnu painetta, mutta ohjastuntuma kuitenkin säilyy.
Nyt kun haluamme saada hevosen suusta tietynlaista sitkeyttä pois, teetetään pysähtymishajoituksia joissa huolellisesti ratsastetun pysähdyksen jälkeen ratsastaja siirtää molempia käsiään reilusti eteenpäin hevosen suuta kohti, eli myötää vähän liioitellusti ohjalla. Hevosen pitää kuitenkin jäädä paikalleen seisomaan, sillä pohje ei anna merkkiä liikkeellelähdön merkiksi. Kun hevonen on odottanut ryhdikkäänä (se ei saa siis pudota alas) pari sekuntia, siirretään kädet taas omalle paikalleen, ja pyydetään hevonen pohkeella käyntiin. Näitä pysähdyksiä voi ensin tehdä uralla, vaikka aika lähellä kulmaa, jolloin saat kulmasta vähän kuvitteellista jarrua, eli hevosen ei pitäisi niin herkästi olla lähdössä liikkeelle vaikka ohjastuntuma häviääkin. Harjoitusta voit vaikeuttaa tekemällä pysähdyksiä urien lisäksi pituushalkaisijalla, lävistäjällä ja missä nyt vaan tuleekaan mieleen! Pääasia että päästät ohjan irti hevosen suusta heti pysähdyksessä, näin hevosella ei ole mitään mihin jäädä kiinni suullaan!
Samaa harjoitusta voit muokata myös muissa siirtymissä, aloittaen käynnistä ja edeten maltillisesti ravi- ja laukkasiirtymiin. Eli aina siirtymän jälkeen siirrä käsiä sen verran eteen että ohjastuntuma löystyy hetkeksi, tällä siis estetään hevosta jäämästä kiinni kuolaimeen, mutta ennenkaikkea opetetaan sitä samaa ratsastajalle. Kädellä ei saa jäädä pitämään kiinni siirtymissäkään, luodaan hevoselle tuntuma mutta ei missään nimessä vetoa ohjasta, tähän hevonen vastaa aina puremalla kiinni kuolaimeen. Tätä siirtymäharjoitusta voit helpottaa hieman tekemällä aina voltin ennen siirtymää, ja voltin viimeisillä askelilla väistämällä muutaman askeleen takaosaa uran ulkopuolelle. Näin saat hieman paremmin takaosaa alle ennen siirtymää, ja hevosen pitäisi jäädä hieman kevyemmäksi etuosastaan.
Hevonen voi jäädä tietyllä tapaa myös sitkeäksi pohkeelle. Tämä on usein seurausta siitä että ratsastaja toistuvasti käyttää pohjeapua turhan monta kertaa, eikä niiden välissä anna hevoselle riittävästi aikaa reagoida siihen ensimmäiseenkään apuun. Tämä korjataan muuttamalla ratsastajan omaa pohjemerkkiä. Ratsasta pohkeella jatkossa niin että annat pohjeavun KERRAN. Vain kerran, ja odotat että hevonen reagoi siihen. Ei siis pohkeella naputtamista, potkimista, kantapäällä kaivelua tai muutakaan epämääräistä. Purista molemmilla pohkeilla hevosen kylkiin, ja odota kunnes hevonen lähtee liikkeelle. Heti liikkeellelähdön aikeestakin hellitä pohkeilla, jotta hevonen huomaa että pohjeapu hellittää välittömästi hevosen reagoitua siihen. Välillä voit joutua puristamaan pohkeilla vähän pidempäänkin, jos kyseessä on erityisen sitkeä hevonen, mutta koita jaksaa, pitkässä juoksussa tilanne helpottuu suuresti! Jos hevonen ei reagoi pohkeeseen kovinkaan nopeasti, muista tässäkin että pohjeapu ei saa voimistua, mutta ei myöskään keventyä kun odottelet sitä hevosen reaktiota. Tämä on käytännössä vaan hevosen herkistelyä eri avuille, mutta päämääränä tässä on ratsastajan apujen yksinkertaistaminen ja niiden tekeminen hevoselle miellyttävimmiksi. Näin ollen hevosen "sitkeys" jää ajan myötä kokonaan pois ja ratsastus on taas yhtä juhlaa!
Ihania kesätreenejä kaikille teille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohjeavut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohjeavut. Näytä kaikki tekstit
maanantai 29. kesäkuuta 2015
lauantai 24. tammikuuta 2015
Tuntisuunnitelma hitaalle hevoselle
Tällä tunnilla keskitytään harjoituksiin jotka parantavat hitaan hevosen eteenpäinpyrkimystä. Hevosen "hitaus" ei ole hevoselle kovinkaan luontaista, joten ensin on syytä tarkistaa että hevosen terveydentila ei ole aiheuttanut hitautta sekä se että varusteet ovat sopivat. Jos nämä asiat ovat kunnossa, on yleensä kentällä työskentelyssä hitauden aiheuttanut yksinkertaisesti tylsistyminen, hevosta kun ei ole luotu liikkumaan pienessä hiekkalaatikossa päivästä toiseen! Ja luonnollisesti ratsastajan apujen käytöllä on suuri vaikutus siihen miten hevonen liikkuu. Tässä tuntisuunnitelmassa otetaan kantaa ratsastajan apujen käyttöön ja tehdään harjoituksia joilla hevosta saadaan edes vähän hitaammaksi. Toivon kuitenkin että viette hitaat hevoset pois kentältä ja maastoon löytämään liikkumisen ilon uudelleen!
Tehdään alkuverryttelystä vähän poikkeuksellisempi normaaliin verrattuna, sillä aloitetaan verryttely laukalla normaalin kevyen ravin sijaan! Tätä ennen hevosen pitää ensin saada kävellä ainakin 15 minuuttia vapaalla ohjalla, vaikka juuri siellä maastossa! Tämän jälkeen voit ottaa ohjat, ja työskennellään vielä hetki käynnissä. Aloitetaan yksinkertaisella pysähtymisharjoituksella. Ratsasta hevonen suoraksi uralle, ja pysäytä hevonen. Muista pidättää ohjalla riittävän vaativasti, mutta pehmeästi. Kun hevonen on pysähtynyt, siirrä molempia käsiäsi niin paljon eteenpäin että ohja on ihan löysä, eli tuntumaa suuhun ei ole ollenkaan. Hevosen pitää jäädä paikalleen vaikka et tuekaan sitä ohjalla koko ajan. Jos hevonen liikkuu eteenpäin, pysäytä se rauhallisesti uudelleen ja myötää taas ohjalla. Alkuun vaadi hevosta seisomaan paikallaan vain hetki, ja muutamien toistojen jälkeen voit pyytää sitä seisomaan paikallaan vähän kauemminkin. Pysähdyksen jälkeen siirrä hevonen käyntiin siten että ohjat ovat edelleen löysät, ja siirrä kädet omalle paikalleen kun hevonen kävelee.
Kun valmistelet hevosta pysähdykseen, vähennä käden joustoa vähän, toisin sanoen tee kädestä vähän raskaampi, ja kun haluat pysäyttää hevosen, pysäytä oman käden liikkeesi. Kätesi jäävät paikalleen, ja hevosen tulee pysähtyä käden mukana. Vaativa apu tarkoittaa tässä tapauksessa juuri sitä että kun käsi pysähtyy, sen pitää todellakin jäädä paikalleen, vaikka hevonen ehkä yhden tai kaksi askelta vielä kävelisikin. Se on hevosen oma valinta haluaako se kävellä kättä vasten montaa askelta. Se kyllä herkistyy kädelle muutaman toiston jälkeen, ja huomaat sen pysähtyvän samalla hetkellä kun kätesikin pysähtyy. Jos tässä alkuvaiheessa myötäät kädelläsi yhtään ennen kuin hevonen on pysähtynyt, hevonen tulkitsee myötäyksen kiitokseksi ja jää vähän hämilleen, sillä se kyllä tietää että pidättävä käsi tarkoittaa pysähdystä, mutta miksi ihmeessä se käsi myötää ennen kuin hevonen on ehtinyt pysähtyä? Että haetaanko tässä pysähdystä vai käydäänkö vain lähellä pysähdystä, miettii hevonen.
Toista pysähtymisharjoitus muutaman kerran molempaan kierrokseen, siten että se lopulta pysähtyy heti kun oma kätesi pysähtyy, jää paikalleen vailla tuntumaa ja lähtee liikkeelle heti kun käytät pohkeen. Muista olla tarkkana pohkeen käytössä, käytä molemmat pohkeet jälleen kerran vaativasti, eli puristat (älä potki!) pohkeilla niin kauan että hevonen ottaa askeleen eteenpäin, tämän jälkeen rentouta heti molemmat jalat jotta hevonen ymmärtää tehneensä oikein. Älä missään tapauksessa jää jyystämään hevosta pohkeilla, tai mikä vielä pahempaa, kantapäillä, vaan anna hevosen edetä omaa vauhtiaan. Nyt haetaan ainoastaan täsmällisiä reaktioita sekä ohjalle että pohkeelle, se eteenpäinpyrkimys kyllä paranee pikkuhiljaa!
Ota seuraavaksi työskentelyyn mukaan peruutukset. Pysäytä hevonen suoralle uralle, nyt se saa jäädä seisomaan ohjat tuntumalla, ja suorita muutaman askeleen peruutus. Heti peruutuksen jälkeen siirrä tai päästä hevonen taas käyntiin. Täällä ohje täydelliseen peruutukseen! Suorita muutamia 3-4 askeleen peruutuksia molempiin suuntiin, ja näiden jälkeen anna hevoselle hetkeksi vapaat ohjat ja vähän lepoa.
Tämän jälkeen jatketaankin laukalla! Aloita laukkatyöskentely siten että nostat harjoituslaukan käynnistä pitkän sivun alusta, jotta sinulla on hyvä mahdollisuus edetä aktiivisessa laukassa eteenpäin! Älä kuitenkaan ahdista hevosta pohkeella jatkuvasti, pidä vaan huolta sisäavuilla että hevonen pystyy säilyttämään hyvän ja tasapainoisen laukan hetken aikaa. Juuri ennen kuin tuntuu siltä että joudut kohta auttamaan hevosta pohkeella laukan ylläpitämiseksi, suorita siirtymä raviin (voit keventää!) ja ole todella tarkka siitä että et pidätä hevosta yhtään sen jälkeen kun olet saanut sen laskemaan laukan raville! Nyt on tarkoitus vaan antaa hevosen edetä siinä parhaassa mahdollisessa ravissa hetken aikaa, ja noin puolen kierroksen jälkeen voit siirtää sen taas käyntiin. Näillä harjoituksilla haetaan siis sitä tunnetta että hevosta ei ahdisteta "turhilla"avuilla yhtään, pidätetään ainoastaan sen verran mitä tarvitaan siirtymän suorittamiseksi ja käytetään pohjeapua samalla tavalla, vain siirtymän suorittamiseksi. Ei yhtään pohkeella jyystämistä eikä kädellä pitkään pidättämistä. Hevosen pitää voida luottaa siihen että apua käytetään kerran, siihen reagoidaan heti ja sen jälkeen apu on taas hiljaa. Näin toimimalla hitaampikin hevonen herkistyy ja löytää pikkuhiljaa sitä liikettään takaisin! Työskentele harjoituslaukka-kevyt ravi siirtymiä muutamia kertoja molempiin suuntiin, ja anna sen jälkeen hevosen taas levätä hetki vapaalla ohjalla.
Varsinainen työskentely suoritetaan kolmella ympyrällä, eli molemmilla pääty-ympyröillä ja keskiympyrällä. Ympyrällä ratsastaminen ei lähtökohtaisesti ole paras mahdollinen tapa hitaalle hevoselle, mutta tehdään sen kaltaisia harjoituksia jotka itsessään aktivoivat hevosta enemmän kuin ympyrä sitä hidastaa! Tee ensimmäinen pääty-ympyrä käynnissä, ja tee ympyrälle kaksi pysähdystä ja liikkeellelähtöä ja kolmas siirtymä tehdään siten että hevonen hidastaa tempoaan niin paljon että se melkein pysähtyy, mutta lähtee taas aktiivisesti eteen pohkeesi vaikutuksesta. Muista, vain vaativa pohje kerran, sen on riitettävä! Käyntiympyrästä jatka uraa pitkin kohti keskiympyrää, ja nosta laukka ennen keskiympyrälle kääntymistä. Jatka keskiympyrää laukassa puoli kierrosta, tee siirtymä raviin, kontrolloi ravia parin askeleen ajan pidättäen vähän voimakkaammin ulko-ohjalla ja nosta heti uudestaan laukka. Jatka laukassa uraa pitkin kohti viimeistä pääty-ympyrää, ja siirrä hevonen raviin (voit keventää) lyhyen sivun keskellä. Jatka tämä viimeinen pääty-ympyrä kevyessä ravissa, mahdollisimman isolla askeleella. Sama ajatus tässä kuin alun laukka-ravi siirtymässä, ei yhtään liikaa pidätettä, jotta hevosen ravi säilyy mahdollisimman isona. Viimeisen pääty-ympyrän jälkeen siirrä hevonen käyntiin ja jatka kohti toista päätyä jossa aloitat harjoituksen taas uudestaan.
Pidä hevonen ympyröillä lähes suorana, nyt ei ole syytä taivuttaa hevosta vahvasti koska siinä on aina vaara että käsi jarruttaa hevosta enemmän kuin taivuttaa, ja sitähän me emme nyt halua!
Tässä harjoituksessa on todella tärkeää keskittyä ainoastaan siirtymiin ja niistä saataviin hevosen reaktioihin. Älä siis huolehdi suotta hevosen liikkeen laadusta siirtymien välillä, nyt halutaan aktiivisia, vaikka jopa vähän liian rohkeitakin siirtymiä! Jos hevonen jossain siirtymässä lähtee vähän rajusti eteen, kehu sitä äänellä, se teki juuri oikein, vaikka vähän turhan rajusti! Muista huolehtia että sekä pidäte että pohjeapu säilyvät vaativina mutta reiluina, niitä käytetään vaan kerran ja hevonen reagoi siihen. Jokainen siirtymä parantaa sitä hevosen eteenpäinpyrkimystä, joten parempaan päin ollaan menossa!
Kun olet tehnyt harjoituksen pari-kolme kertaa toiseen suuntaan, anna hevosen levätä hetki ja toista sen jälkeen harjoitus toiseen suuntaan. Tämän jälkeen taas hetki lepoa, ja sen jälkeen verryttele hevonen laukassa, kevyessä istunnassa ja anna sen edetä omaa vauhtiaan, älä turhia jarruttele, pidä vaan huolta tasapainosta! Muutama kierros molempiin suuntiin kevyttä laukkaa ja sen jälkeen loppukäynnit!
Kuten varmasti huomasit, tällä tunnilla ei paljoa näperretty ohjilla, ainoa ajatus on saada hevonen reagoimaan ratsastajan apuihin nopeammin ja luottamaan siihen että apu ei jää kiusaamaan sitä sen reagoitua siihen! Pikkuhiljaa hevonen alkaa taas luottaa ratsastajaan tietäen että ratsastaja ei häiritse hevonen liikettä turhilla pohje- tai ohjasavuilla.
Oliko harjoituksesta apua vai haluatko vielä lisää syventäviä ohjeita?
Tehdään alkuverryttelystä vähän poikkeuksellisempi normaaliin verrattuna, sillä aloitetaan verryttely laukalla normaalin kevyen ravin sijaan! Tätä ennen hevosen pitää ensin saada kävellä ainakin 15 minuuttia vapaalla ohjalla, vaikka juuri siellä maastossa! Tämän jälkeen voit ottaa ohjat, ja työskennellään vielä hetki käynnissä. Aloitetaan yksinkertaisella pysähtymisharjoituksella. Ratsasta hevonen suoraksi uralle, ja pysäytä hevonen. Muista pidättää ohjalla riittävän vaativasti, mutta pehmeästi. Kun hevonen on pysähtynyt, siirrä molempia käsiäsi niin paljon eteenpäin että ohja on ihan löysä, eli tuntumaa suuhun ei ole ollenkaan. Hevosen pitää jäädä paikalleen vaikka et tuekaan sitä ohjalla koko ajan. Jos hevonen liikkuu eteenpäin, pysäytä se rauhallisesti uudelleen ja myötää taas ohjalla. Alkuun vaadi hevosta seisomaan paikallaan vain hetki, ja muutamien toistojen jälkeen voit pyytää sitä seisomaan paikallaan vähän kauemminkin. Pysähdyksen jälkeen siirrä hevonen käyntiin siten että ohjat ovat edelleen löysät, ja siirrä kädet omalle paikalleen kun hevonen kävelee.
Kun valmistelet hevosta pysähdykseen, vähennä käden joustoa vähän, toisin sanoen tee kädestä vähän raskaampi, ja kun haluat pysäyttää hevosen, pysäytä oman käden liikkeesi. Kätesi jäävät paikalleen, ja hevosen tulee pysähtyä käden mukana. Vaativa apu tarkoittaa tässä tapauksessa juuri sitä että kun käsi pysähtyy, sen pitää todellakin jäädä paikalleen, vaikka hevonen ehkä yhden tai kaksi askelta vielä kävelisikin. Se on hevosen oma valinta haluaako se kävellä kättä vasten montaa askelta. Se kyllä herkistyy kädelle muutaman toiston jälkeen, ja huomaat sen pysähtyvän samalla hetkellä kun kätesikin pysähtyy. Jos tässä alkuvaiheessa myötäät kädelläsi yhtään ennen kuin hevonen on pysähtynyt, hevonen tulkitsee myötäyksen kiitokseksi ja jää vähän hämilleen, sillä se kyllä tietää että pidättävä käsi tarkoittaa pysähdystä, mutta miksi ihmeessä se käsi myötää ennen kuin hevonen on ehtinyt pysähtyä? Että haetaanko tässä pysähdystä vai käydäänkö vain lähellä pysähdystä, miettii hevonen.
Toista pysähtymisharjoitus muutaman kerran molempaan kierrokseen, siten että se lopulta pysähtyy heti kun oma kätesi pysähtyy, jää paikalleen vailla tuntumaa ja lähtee liikkeelle heti kun käytät pohkeen. Muista olla tarkkana pohkeen käytössä, käytä molemmat pohkeet jälleen kerran vaativasti, eli puristat (älä potki!) pohkeilla niin kauan että hevonen ottaa askeleen eteenpäin, tämän jälkeen rentouta heti molemmat jalat jotta hevonen ymmärtää tehneensä oikein. Älä missään tapauksessa jää jyystämään hevosta pohkeilla, tai mikä vielä pahempaa, kantapäillä, vaan anna hevosen edetä omaa vauhtiaan. Nyt haetaan ainoastaan täsmällisiä reaktioita sekä ohjalle että pohkeelle, se eteenpäinpyrkimys kyllä paranee pikkuhiljaa!
Ota seuraavaksi työskentelyyn mukaan peruutukset. Pysäytä hevonen suoralle uralle, nyt se saa jäädä seisomaan ohjat tuntumalla, ja suorita muutaman askeleen peruutus. Heti peruutuksen jälkeen siirrä tai päästä hevonen taas käyntiin. Täällä ohje täydelliseen peruutukseen! Suorita muutamia 3-4 askeleen peruutuksia molempiin suuntiin, ja näiden jälkeen anna hevoselle hetkeksi vapaat ohjat ja vähän lepoa.
Tämän jälkeen jatketaankin laukalla! Aloita laukkatyöskentely siten että nostat harjoituslaukan käynnistä pitkän sivun alusta, jotta sinulla on hyvä mahdollisuus edetä aktiivisessa laukassa eteenpäin! Älä kuitenkaan ahdista hevosta pohkeella jatkuvasti, pidä vaan huolta sisäavuilla että hevonen pystyy säilyttämään hyvän ja tasapainoisen laukan hetken aikaa. Juuri ennen kuin tuntuu siltä että joudut kohta auttamaan hevosta pohkeella laukan ylläpitämiseksi, suorita siirtymä raviin (voit keventää!) ja ole todella tarkka siitä että et pidätä hevosta yhtään sen jälkeen kun olet saanut sen laskemaan laukan raville! Nyt on tarkoitus vaan antaa hevosen edetä siinä parhaassa mahdollisessa ravissa hetken aikaa, ja noin puolen kierroksen jälkeen voit siirtää sen taas käyntiin. Näillä harjoituksilla haetaan siis sitä tunnetta että hevosta ei ahdisteta "turhilla"avuilla yhtään, pidätetään ainoastaan sen verran mitä tarvitaan siirtymän suorittamiseksi ja käytetään pohjeapua samalla tavalla, vain siirtymän suorittamiseksi. Ei yhtään pohkeella jyystämistä eikä kädellä pitkään pidättämistä. Hevosen pitää voida luottaa siihen että apua käytetään kerran, siihen reagoidaan heti ja sen jälkeen apu on taas hiljaa. Näin toimimalla hitaampikin hevonen herkistyy ja löytää pikkuhiljaa sitä liikettään takaisin! Työskentele harjoituslaukka-kevyt ravi siirtymiä muutamia kertoja molempiin suuntiin, ja anna sen jälkeen hevosen taas levätä hetki vapaalla ohjalla.
Varsinainen työskentely suoritetaan kolmella ympyrällä, eli molemmilla pääty-ympyröillä ja keskiympyrällä. Ympyrällä ratsastaminen ei lähtökohtaisesti ole paras mahdollinen tapa hitaalle hevoselle, mutta tehdään sen kaltaisia harjoituksia jotka itsessään aktivoivat hevosta enemmän kuin ympyrä sitä hidastaa! Tee ensimmäinen pääty-ympyrä käynnissä, ja tee ympyrälle kaksi pysähdystä ja liikkeellelähtöä ja kolmas siirtymä tehdään siten että hevonen hidastaa tempoaan niin paljon että se melkein pysähtyy, mutta lähtee taas aktiivisesti eteen pohkeesi vaikutuksesta. Muista, vain vaativa pohje kerran, sen on riitettävä! Käyntiympyrästä jatka uraa pitkin kohti keskiympyrää, ja nosta laukka ennen keskiympyrälle kääntymistä. Jatka keskiympyrää laukassa puoli kierrosta, tee siirtymä raviin, kontrolloi ravia parin askeleen ajan pidättäen vähän voimakkaammin ulko-ohjalla ja nosta heti uudestaan laukka. Jatka laukassa uraa pitkin kohti viimeistä pääty-ympyrää, ja siirrä hevonen raviin (voit keventää) lyhyen sivun keskellä. Jatka tämä viimeinen pääty-ympyrä kevyessä ravissa, mahdollisimman isolla askeleella. Sama ajatus tässä kuin alun laukka-ravi siirtymässä, ei yhtään liikaa pidätettä, jotta hevosen ravi säilyy mahdollisimman isona. Viimeisen pääty-ympyrän jälkeen siirrä hevonen käyntiin ja jatka kohti toista päätyä jossa aloitat harjoituksen taas uudestaan.
Pidä hevonen ympyröillä lähes suorana, nyt ei ole syytä taivuttaa hevosta vahvasti koska siinä on aina vaara että käsi jarruttaa hevosta enemmän kuin taivuttaa, ja sitähän me emme nyt halua!
Tässä harjoituksessa on todella tärkeää keskittyä ainoastaan siirtymiin ja niistä saataviin hevosen reaktioihin. Älä siis huolehdi suotta hevosen liikkeen laadusta siirtymien välillä, nyt halutaan aktiivisia, vaikka jopa vähän liian rohkeitakin siirtymiä! Jos hevonen jossain siirtymässä lähtee vähän rajusti eteen, kehu sitä äänellä, se teki juuri oikein, vaikka vähän turhan rajusti! Muista huolehtia että sekä pidäte että pohjeapu säilyvät vaativina mutta reiluina, niitä käytetään vaan kerran ja hevonen reagoi siihen. Jokainen siirtymä parantaa sitä hevosen eteenpäinpyrkimystä, joten parempaan päin ollaan menossa!
Kun olet tehnyt harjoituksen pari-kolme kertaa toiseen suuntaan, anna hevosen levätä hetki ja toista sen jälkeen harjoitus toiseen suuntaan. Tämän jälkeen taas hetki lepoa, ja sen jälkeen verryttele hevonen laukassa, kevyessä istunnassa ja anna sen edetä omaa vauhtiaan, älä turhia jarruttele, pidä vaan huolta tasapainosta! Muutama kierros molempiin suuntiin kevyttä laukkaa ja sen jälkeen loppukäynnit!
Kuten varmasti huomasit, tällä tunnilla ei paljoa näperretty ohjilla, ainoa ajatus on saada hevonen reagoimaan ratsastajan apuihin nopeammin ja luottamaan siihen että apu ei jää kiusaamaan sitä sen reagoitua siihen! Pikkuhiljaa hevonen alkaa taas luottaa ratsastajaan tietäen että ratsastaja ei häiritse hevonen liikettä turhilla pohje- tai ohjasavuilla.
Oliko harjoituksesta apua vai haluatko vielä lisää syventäviä ohjeita?
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Tuntisuunnitelma; askellajien laatu ja reaktiot pohkeelle
Tässä tuntisuunnitelmassa treenataan askellajien laatua ja rentoutta sekä pidetään hevonen pohkeen edessä! Tällä tunnilla tarvitset kaksi maapuomia.
Alkuverryttelyssä (alkukäyntien jälkeen) ota ohjat tuntumalle, mutta vähän normaalia pidemmälle ohjalle ja myös vähän kevyemmälle tuntumalle.
Aloita käynnissä pysyen poissa uralta, jotta joudut todellakin ratsastamaan hevosen molemman ohjan ja pohkeen väliin, hevonen ei saa valua takaisin uralle, mutta ei saa myöskään tulla liikaa uran sisäpuolelle! Pidä siis koko ajan huolta että hevosen etuosa etenee juuri sillä linjalla jossa sinä haluat, ja kun pohkeella pidät huolta käynnin etenemisestä, pysyy hevosen takaosakin etuosan kanssa samalla uralla! Muista suoristamisen kultainen sääntö, ohjaa ohjilla etuosa haluamallesi uralle, takaosa kyllä seuraa perässä kun liike on aktiivista.
Ratsasta ensin käynnissä kokorataleikkaa jokaisella kierroksella, siten että kun pysyt poissa uralta, ratsastat oikeastaan kahdeksikkoa kentällä! Ratsasta lävistäjät aina lisäten käynnin tempoa, ja oli erityisen tarkka siitä että hevonen lähtee pohkeesta heti liikkeelle! Kiinnitä huomiota siihen että käytät pohkeen kerran, vaativan tasaisesti ja odotat että hevonen reagoi siihen, edes pienellä liikkeen aktiivisuudella. Muutaman kerran jälkeen saat hevosen reagoimaan tasaiseen pohkeeseen entistä nopeammin ja herkemmin, jolloin voit myös keventää vähän pohjetta. On tärkeää että ratsastaja huomaa herkästi milloin apua voi vähän "pienentää" ja milloin taas avun vaativuutta, tai voimaa, pitää lisätä. Käytä aina pienintä mahdollista apua!
Kun saat tämän sujumaan käynnissä, eli tempo lisääntyy aina lävistäjällä, toista sama harjoitus kevyessä ravissa. Ota kuitenkin tähän väliin pieni lepotauko hevoselle, vaikka kierros kentällä vapain ohjin. Edelleen pysy poissa uralta, jotta hevonen pysyy koko ajan kuulolla myös sinun ulkopuolen apuihin. Ravissa ole varovainen ettet "liioittele" temponlisäyksen kanssa, ei ole tarkoitus kaahottaa lävistäjän läpi hallitsemattomalla hevosella, vaan pitää huolta että hevonen vastaa pohkeeseen nopeasti ja herkästi. Muista myös ravissa pitää tuntuma vähän kevyempänä ja ohja pidempänä kuin normaalisti, sillä nyt haluamme "häiritä" hevosta ohjalla mahdollisimman vähän, haluammehan vain reaktioita pohkeelle!
Sekä käynnissä että ravissa tehtävä kokorataleikkaa-temponlisäys tulee onnistumaan parhaiten, kun muistat ratsastaa käännöksen lävistäjälle huolella loppuun, eli hevosen pitää olla suoristunut käännöksen jälkeen ennen kuin se voi rehellisesti vastata pohkeesi vaatimaan lisäykseen. Jos siis ensimmäisillä kerroilla tuntuu siltä että hevonen ei vastaa pohkeeseen toivotulla tavalla, tarkista ensin hevosen suoruus.
Näiden alkuverryttelyjen jälkeen anna hevosen levätä hetki. Tässä vaiheessa sijoita maapuomit kummankin pitkän sivun keskelle.
Nyt voit jo siirtyä uralle, ja ottaa ohjat tuntumalle. Ohjan pituus saa olla jo ihan normaali, joten hevonen on aavistuksen lyhyemmässä muodossa kuin alkuverryttelyssä. Ensimmäinen lyhyt sivu ratsastetaan käynnissä, käännä hevonen kulmassa pehmeästi, lyhentämällä sisäohjaa aavistuksen ja taas suoristuksessa sisäohja pitenee samanpituiseksi ulko-ohjan kanssa. Aktivoi käynti kulman jälkeen siten että maapuomille saat hevosen liikkumaan mahdollisimman matkaavoittavaa käyntiä. Heti, maapuomin jälkeen käännä hevonen voltille käyttämällä taas vähän lyhyempää sisäohjaa. Näin kääntämällä kätesi pysyy kokoajan joustavana, etkä siis vahingossakaan jarruta hevosta kädelläsi. Käyntivoltin jälkeen jatka vielä seuraava kulma käynnissä, ja seuraavan lyhyen sivun keskellä siirrä hevonen raviin. Ei ole väliä ratsastatko ravia keventäen vai perusistunnassa, pääasia että istuntasi pysyy rentona etkä siis estä hevosen liikettä sillä! Ravissa toimi ihan samalla tavalla, käännä kulmassa lyhyemmällä sisäohjalla, suoristuksessa päästä sisäohja taas samanpituiseksi ulko-ohjan kanssa. Ole tarkka että hevonen etenee aktiivisessa ravissa keskelle maapuomia ja taas puomin jälkeen käännä hevonen voltille. Vielä pitkän sivun jälkeinen kulma ravissa, jonka jälkeen siirry käyntiin. Eli, puolet kentästä käynnissä ja puolet ravissa, aina pitkän sivun keskellä maapuomi ja heti sen jälkeen voltille.
Jos hevonen kompuroi puomilla tai ryntää ennen puomia tai jopa hyppää sen yli, keskity ratsastamaan hevonen taas paremmin pohkeen eteen, sillä nämä ovat aina merkkejä siitä että hevonen ei liiku rehellisesti pohkeen edessä. Maapuomi on hyvä mittari hevosen rehelliselle eteenpäinpyrkimykselle, sillä silloin kun draivi on hyvä, et edes huomaa maapuomia! Jos sekä käynnissä että ravissa saman kierroksen aikana hevonen ei suorita puomia kunnolla, pitää kiinnittää huomiota pohkeen reaktioon. Siirry siis muutaman kierroksen ajaksi uran sisäpuolelle ja ratsasta pohkeet taas läpi, jonka jälkeen voit jatkaa harjoitusta. Kun olet työstänyt ensin toisen kierroksen, anna hevosen levätä hetki, sen jälkeen toista harjoitus toisessa suunnassa ja taas hetki lepoa.
Lopuksi tehdään harjoitus vielä ravi-laukka-pätkillä. Käytännössä se osuus jonka aiemmin kävelit, tehdään nyt ravissa (perusistunnassa) ja se pätkä joka ravattiin, työstetään laukassa. Tässä alkaa jo tulla ratsastajallekin kiire sillä ravissa ja laukassa tehtävät seuraavat toisiaan nopeasti! Ole myös tarkkana että ohjasi pysyy oikean pituisena (nyt sen pitää siis jo olla lyhyt) jotta tarvittaessa pidätteesi menee läpi nopeasti. Edelleen keskitytään samoihin asioihin eli laadukkaisiin askeleisiin, pohkeen edessä pysymiseen ja pehmeällä kädellä ratsastettuihin voltteihin. Ennen maapuomia ratsastettu aktiivinen ja rento askel pitäisi siis saada säilymään yhtä rentona myös puomin ja voltin jälkeen.
Kun nämä tehtävät on saatu suoritettua myös ravissa ja laukassa molempiin suuntiin, on pienen lepohetken jälkeen loppuverryttelyn vuoro. Loppuverryttelyssä taas pidä ohja pidempänä ja anna hevoselle vähän enemmän vapautta edestä. Sitten vaan nautit hevosellesi rakentamasta upeasta ja isosta ravista ja työskentelet laajoilla ympyröillä kumpaankin suuntaan!
Tämän jälkeen menkää ihmeessä maastoon nauttimaan loppukäynneistä, olette sen ansainneet!
Ei muuta kuin treenaamaan!
Alkuverryttelyssä (alkukäyntien jälkeen) ota ohjat tuntumalle, mutta vähän normaalia pidemmälle ohjalle ja myös vähän kevyemmälle tuntumalle.
Aloita käynnissä pysyen poissa uralta, jotta joudut todellakin ratsastamaan hevosen molemman ohjan ja pohkeen väliin, hevonen ei saa valua takaisin uralle, mutta ei saa myöskään tulla liikaa uran sisäpuolelle! Pidä siis koko ajan huolta että hevosen etuosa etenee juuri sillä linjalla jossa sinä haluat, ja kun pohkeella pidät huolta käynnin etenemisestä, pysyy hevosen takaosakin etuosan kanssa samalla uralla! Muista suoristamisen kultainen sääntö, ohjaa ohjilla etuosa haluamallesi uralle, takaosa kyllä seuraa perässä kun liike on aktiivista.
Ratsasta ensin käynnissä kokorataleikkaa jokaisella kierroksella, siten että kun pysyt poissa uralta, ratsastat oikeastaan kahdeksikkoa kentällä! Ratsasta lävistäjät aina lisäten käynnin tempoa, ja oli erityisen tarkka siitä että hevonen lähtee pohkeesta heti liikkeelle! Kiinnitä huomiota siihen että käytät pohkeen kerran, vaativan tasaisesti ja odotat että hevonen reagoi siihen, edes pienellä liikkeen aktiivisuudella. Muutaman kerran jälkeen saat hevosen reagoimaan tasaiseen pohkeeseen entistä nopeammin ja herkemmin, jolloin voit myös keventää vähän pohjetta. On tärkeää että ratsastaja huomaa herkästi milloin apua voi vähän "pienentää" ja milloin taas avun vaativuutta, tai voimaa, pitää lisätä. Käytä aina pienintä mahdollista apua!
Kun saat tämän sujumaan käynnissä, eli tempo lisääntyy aina lävistäjällä, toista sama harjoitus kevyessä ravissa. Ota kuitenkin tähän väliin pieni lepotauko hevoselle, vaikka kierros kentällä vapain ohjin. Edelleen pysy poissa uralta, jotta hevonen pysyy koko ajan kuulolla myös sinun ulkopuolen apuihin. Ravissa ole varovainen ettet "liioittele" temponlisäyksen kanssa, ei ole tarkoitus kaahottaa lävistäjän läpi hallitsemattomalla hevosella, vaan pitää huolta että hevonen vastaa pohkeeseen nopeasti ja herkästi. Muista myös ravissa pitää tuntuma vähän kevyempänä ja ohja pidempänä kuin normaalisti, sillä nyt haluamme "häiritä" hevosta ohjalla mahdollisimman vähän, haluammehan vain reaktioita pohkeelle!
Sekä käynnissä että ravissa tehtävä kokorataleikkaa-temponlisäys tulee onnistumaan parhaiten, kun muistat ratsastaa käännöksen lävistäjälle huolella loppuun, eli hevosen pitää olla suoristunut käännöksen jälkeen ennen kuin se voi rehellisesti vastata pohkeesi vaatimaan lisäykseen. Jos siis ensimmäisillä kerroilla tuntuu siltä että hevonen ei vastaa pohkeeseen toivotulla tavalla, tarkista ensin hevosen suoruus.
Näiden alkuverryttelyjen jälkeen anna hevosen levätä hetki. Tässä vaiheessa sijoita maapuomit kummankin pitkän sivun keskelle.
Nyt voit jo siirtyä uralle, ja ottaa ohjat tuntumalle. Ohjan pituus saa olla jo ihan normaali, joten hevonen on aavistuksen lyhyemmässä muodossa kuin alkuverryttelyssä. Ensimmäinen lyhyt sivu ratsastetaan käynnissä, käännä hevonen kulmassa pehmeästi, lyhentämällä sisäohjaa aavistuksen ja taas suoristuksessa sisäohja pitenee samanpituiseksi ulko-ohjan kanssa. Aktivoi käynti kulman jälkeen siten että maapuomille saat hevosen liikkumaan mahdollisimman matkaavoittavaa käyntiä. Heti, maapuomin jälkeen käännä hevonen voltille käyttämällä taas vähän lyhyempää sisäohjaa. Näin kääntämällä kätesi pysyy kokoajan joustavana, etkä siis vahingossakaan jarruta hevosta kädelläsi. Käyntivoltin jälkeen jatka vielä seuraava kulma käynnissä, ja seuraavan lyhyen sivun keskellä siirrä hevonen raviin. Ei ole väliä ratsastatko ravia keventäen vai perusistunnassa, pääasia että istuntasi pysyy rentona etkä siis estä hevosen liikettä sillä! Ravissa toimi ihan samalla tavalla, käännä kulmassa lyhyemmällä sisäohjalla, suoristuksessa päästä sisäohja taas samanpituiseksi ulko-ohjan kanssa. Ole tarkka että hevonen etenee aktiivisessa ravissa keskelle maapuomia ja taas puomin jälkeen käännä hevonen voltille. Vielä pitkän sivun jälkeinen kulma ravissa, jonka jälkeen siirry käyntiin. Eli, puolet kentästä käynnissä ja puolet ravissa, aina pitkän sivun keskellä maapuomi ja heti sen jälkeen voltille.
Jos hevonen kompuroi puomilla tai ryntää ennen puomia tai jopa hyppää sen yli, keskity ratsastamaan hevonen taas paremmin pohkeen eteen, sillä nämä ovat aina merkkejä siitä että hevonen ei liiku rehellisesti pohkeen edessä. Maapuomi on hyvä mittari hevosen rehelliselle eteenpäinpyrkimykselle, sillä silloin kun draivi on hyvä, et edes huomaa maapuomia! Jos sekä käynnissä että ravissa saman kierroksen aikana hevonen ei suorita puomia kunnolla, pitää kiinnittää huomiota pohkeen reaktioon. Siirry siis muutaman kierroksen ajaksi uran sisäpuolelle ja ratsasta pohkeet taas läpi, jonka jälkeen voit jatkaa harjoitusta. Kun olet työstänyt ensin toisen kierroksen, anna hevosen levätä hetki, sen jälkeen toista harjoitus toisessa suunnassa ja taas hetki lepoa.
Lopuksi tehdään harjoitus vielä ravi-laukka-pätkillä. Käytännössä se osuus jonka aiemmin kävelit, tehdään nyt ravissa (perusistunnassa) ja se pätkä joka ravattiin, työstetään laukassa. Tässä alkaa jo tulla ratsastajallekin kiire sillä ravissa ja laukassa tehtävät seuraavat toisiaan nopeasti! Ole myös tarkkana että ohjasi pysyy oikean pituisena (nyt sen pitää siis jo olla lyhyt) jotta tarvittaessa pidätteesi menee läpi nopeasti. Edelleen keskitytään samoihin asioihin eli laadukkaisiin askeleisiin, pohkeen edessä pysymiseen ja pehmeällä kädellä ratsastettuihin voltteihin. Ennen maapuomia ratsastettu aktiivinen ja rento askel pitäisi siis saada säilymään yhtä rentona myös puomin ja voltin jälkeen.
Kun nämä tehtävät on saatu suoritettua myös ravissa ja laukassa molempiin suuntiin, on pienen lepohetken jälkeen loppuverryttelyn vuoro. Loppuverryttelyssä taas pidä ohja pidempänä ja anna hevoselle vähän enemmän vapautta edestä. Sitten vaan nautit hevosellesi rakentamasta upeasta ja isosta ravista ja työskentelet laajoilla ympyröillä kumpaankin suuntaan!
Tämän jälkeen menkää ihmeessä maastoon nauttimaan loppukäynneistä, olette sen ansainneet!
Ei muuta kuin treenaamaan!
perjantai 9. tammikuuta 2015
Pituudella on väliä, nimittäin jalustinhihnan!
Olipa nokkela otsikko, pahoittelut siitä! Läppä pitää hyödyntää silloin kun se on tulossa, ei mahda mitään!
No niin, asiaan, ja vieläpä tärkeään sellaiseen. Jalustinhihnan oikea pituus, ratsastajalle lähestulkoon yhtä tärkeä asia kuin ohjan oikea pituus. Ja kuten ohjan pituudenkin, jalustinhihnan pituuden vaikutuksia tulee harvemmin mietittyä, mahdollisia ongelmia korjataan kaikenlaisilla muilla keinoilla, vaikka melko usein pieni säätö jalustinhihnassa saa palikat taas paikoilleen ja hevosen ja ratsastajan tyytyväiseksi!
Mietitäänpä ensin miksi jalustinhihnan pituus on niin tärkeä säätää juuri oikeanlaiseksi. Sopivan pituinen jalustinhihna pitää ratsastajan pohkeen vakaana, oikealla paikallaan ja näin ollen pohje on helppo käyttää sitä siirtämättä juuri silloin kun sitä tarvitset, ja kun et sitä tarvitse, pohje ei häiritse hevosta.
Mikä on jalustinhihnan oikea pituus? Noin karkeasti sanottuna pituus on helppo tarkistaa ennen kuin nouset selkään, muistattehan ratsastuskoulussa opetetun kikan; laita sormet jalustinhihnan koukulle, ja vedä siitä jalustin kohti omaa kainaloasi. Jos jalustin osuu suoraan sinne kainalokuoppaasi, jalustinhihnan ollessa täysin suora, jalustin on sinulle oikean pituinen. Jos jalustin ei yletä kainaloon asti, se on liian lyhyt ja jos taas hihna jää "löysälle" on se liian pitkä. Tässä voit tehdä siis säädöt jo ennen kuin nouset selkään.
Toinen keino tarkistaa sopiva pituus on ratsailla istuessasi päästää jalustimet irti jaloista, ja testata saatko poimittua jalustimet takaisin jalkoihisi "helposti" ilman että sinun tarvitsee nostaa jalkaa juurikaan.
Ja kolmas keino on tarkistaa että jalustimen alaosa, siis se osa jossa jalka lepää, osuu nilkassa olevan pyöreän luun kohdalle. En nyt tietenkään löytänyt havainnollistavaa kuvaa siitä nilkan pyöreästä luusta, mutta uskon että tiedätte mistä puhun!
Kun jalustinhihna on oikean pituinen, et joudu ponnistelemaan pitääksesi jalustimet jalassa, jalka saa oikeastaan levätä jalustimella. Eikä sen kantapään tarvitse olla kovinkaan alhaalla, vaan vain aavistuksen ajattelet nostavasi varpaita ylöspäin, niin se jalka on sitten siinä!
Liian pitkä jalustinhihna yleensä aiheuttaa sen että ratsastaja joutuu ikäänkuin kipristelemään varpaitaan ja jalkapohjiaan, jotta saa pidettyä jalkansa jalustimella ja sehän aiheuttaa jalkaan ihan turhaa jännitystä. Liian pitkä hihna aiheuttaa myös valtavaa pohkeen levottomuutta. Todella moni "kuuma ja herkkä" hevonen on rauhoittunut kun ratsastaja on malttanut lyhentää vähän jalustinhihnoja, jolloin jalka muuttuu vakaammaksi ja hevoselle turvallisemman tuntuiseksi. Se liian pitkä jalustin kun aiheutti sen että pohje heilui vähän siellä sun täällä, ja osui aina silloin tällöin hevosta kylkeen täysin varoittamatta, jonka johdosta hevonen alkaa jännittyä kyljistään, ja joko hyppii säpsähdellen pohkeesta aina eteenpäin, tai vastavuoroisesti jännittyy kyljistään "kovaksi" jolloin ei reagoi pohkeeseen enää millään tavalla.
Entäs sitten liian lyhyt jalustinhihna? Ihan ensimmäiseksi tulee itsellä mieleen että sehän kipeyttää ratsastajan jalat! Liian lyhyellä jalustimella pohje on kyllä vakaa, mutta kovin jännittynyt. Jännittyneessä tilassa olevaa jalkaa on kovin vaikea käyttää, ainakaan sillä tavalla pehmeästi että hevosen on helppo siihen reagoida. Jännittynyt jalka = kova pohje, vaikka et sitä käytäkään. Joissain tilanteissa lyhyt jalustin voi myös vaikuttaa ratsastajan tasapainoon negatiivisesti, ja ainakin ratsastajan on kovin vaikeaa hallita painopistettään liian lyhyellä jalustimella.
Entäs sitten eripituiset jalustimet? Believe me when I say, aika moni meistä ratsastaa eripituisilla jalustimilla, osa tietämättään, ja osa asian tiedostaen, mutta haluamatta siihen puuttua. Kuinka moni muistaa vielä sen heppakerhossa opitun asian että jalustinhihnojen puolia tulee vaihtaa joka kerta kun huoltaa varusteet? Tehkää se edes kerran kuukaudessa, pliis! Ja rohkaisen teitä myös tarkistamaan jalustinhihnojen pituuden ihan mittanauhalla, siitä näet varsin yksiselitteisesti ratsastatko eripituisilla jalustimilla, vaikka ne olisivatkin samoissa rei'issä. Itsekin keventelin menemään eri pituisilla jalustimilla aikanaan hyvinkin pitkän ajan, jopa maneesitallilla jossa oli peilit, josta siis ihan näin että jalustimien pituudessa on eroja. Jotenkin sitä kroppa vaan tottuu siihen, ja vasta kun mittasin hihnat, sain totaalivarmuuden siitä eripituudesta, ja tein "radikaalin" päätöksen ja säädin hihnat samanpituisiksi. Kesti todella kauan ennen kuin ne tuntuivat selässäkin saman pituisilta, mutta onneksi huomasin eron hevoseni liikkeessä melko nopeasti tämän muutoksen jälkeen, se rohkaisi sitkeästi vaan jatkamaan ja kroppakin tottui näihin samanpituisiin jalustimiin pikkuhiljaa! Nykyään havaitsen varsin nopeasti jos hihnat ovat eri pituiset, onneksi!
Nykyään tuntuu olevan vallalla ratsastaa kaiken kaikkiaan kovin pitkillä jalustimilla, lähes lajista riippumatta. Kouluratsastajilla se on ihan arkipäivää, jalustin on lähes aina vähän liian pitkä, ja selityksiä siihen on lukuisia; - koulusatulassa kuuluu olla pidemmät jalustimet. Totta, hihnan pitää olla pidempi kuin este- tai yleissatulassa, mutta sen pitää silti olla sen pituinen että ratsastaja saa siitä riittävästi tukea eikä jalka heilu hallitsemattomasti edestakaisin. Harvoin kouluratsastajille viitsin tästä asiasta mainita, se on aina vähän ampiaispesään sohaisemista!
- jos jalustin on yhtään lyhyempi, ei tässä hevosen valtavassa ravissa pysty istumaan. Hmm, en kyllä pysty mitenkään vakuuttumaan tästä, sillä kyllä se ratsastajan istunnan epävakaus nyt vaan johtuu ainakin siitä pitkästä jalustinhihnasta, ja luultavasti osittain myös hevosen ja ratsastajan jännittyneisyydestä, joka taas johtuu ainakin osittain siitä liian pitkästä jalustinhihnasta. Hmm, noidankehä on valmis!
-kaikilla muillakin protuuppareilla on pitkät jalustimat. Niin, miksipä et keskittyisi kerrankin siihen omaan hevoseen ja ratsastukseen, ja rohkeasti tekisi päätöksiä sen mukaan mikä parantaa juuri teidän yhteistyötänne.
Esteratsastajillakin jostain syystä jalustimien lyhentäminen on unohtunut, ennen vanhaan vielä alkuverryteltiin normaalipituisilla jalustimilla, ja ennen hyppyjen aloittamista jalustimet lyhennettiin estepituuteen, joka oli ainakin kaksi reikää lyhyemmät kuin verryttelyssä. Tarkistakaapa huviksenne, onko teillä perustyöskentelyn ja estehyppelön välillä jalustimissa eroja. Jos ei ole, kehotan lyhentämään jalustimia ainakin sen kaksi reikää. Ennenkaikkea se säästää hevosen selkää. Tarvitseeko sitä enempää perustella?
On niitä selityksiä esteratsastajillakin;
- jalat tulee kipeiksi jos hyppää lyhyemmillä jalustimilla. Totta, ne varmasti kipeytyvät, mutta kuten edellä kerroin, kropalle pitää antaa aikaa tottua uusiin "asetuksiin".
- pohkeet huutaa hoosiannaa lyhyemmillä jalustimilla. Kyllä, niin pitääkin, mutta tottuu ne pohkeetkin siihen!
- sittenhän mun pitää lähes koko ajan olla kevyessä istunnassa. Niin, sitä kutsutaan esteratsastukseksi. Kevyt istunta, tuo unohdettu istunnan muoto.
- mun polvet tulee satulan siiven yli jos lyhennän jalustimia. No, sitten sulla on liian pieni satula. Siis ratsastajalle liian pieni. Satulan penkin koon pitää sopia hevoselle, ratsastajan takamukselle ja myös ratsastajan jalan pituudelle. Myös satulan siiven muodolla on merkitystä, tarkkailkaapa omia satuloitanne, mahdutteko hyvin niissä istumaan?
Tuntuiko että tehtiin kärpäsestä härkänen? Voiko se jalustinhihnan pituus vaikuttaa nyt noin moneen asiaan?
Kyllä se vaan voi, kehotankin teitä nyt tarkistamaan omat jalustimenne ja hetken kuluttua kyllä huomaatte muutoksia tapahtuvan, sekä hevosessa että itsessänne!
Mittanauha mukaan ja tallille!
No niin, asiaan, ja vieläpä tärkeään sellaiseen. Jalustinhihnan oikea pituus, ratsastajalle lähestulkoon yhtä tärkeä asia kuin ohjan oikea pituus. Ja kuten ohjan pituudenkin, jalustinhihnan pituuden vaikutuksia tulee harvemmin mietittyä, mahdollisia ongelmia korjataan kaikenlaisilla muilla keinoilla, vaikka melko usein pieni säätö jalustinhihnassa saa palikat taas paikoilleen ja hevosen ja ratsastajan tyytyväiseksi!
Mietitäänpä ensin miksi jalustinhihnan pituus on niin tärkeä säätää juuri oikeanlaiseksi. Sopivan pituinen jalustinhihna pitää ratsastajan pohkeen vakaana, oikealla paikallaan ja näin ollen pohje on helppo käyttää sitä siirtämättä juuri silloin kun sitä tarvitset, ja kun et sitä tarvitse, pohje ei häiritse hevosta.
Mikä on jalustinhihnan oikea pituus? Noin karkeasti sanottuna pituus on helppo tarkistaa ennen kuin nouset selkään, muistattehan ratsastuskoulussa opetetun kikan; laita sormet jalustinhihnan koukulle, ja vedä siitä jalustin kohti omaa kainaloasi. Jos jalustin osuu suoraan sinne kainalokuoppaasi, jalustinhihnan ollessa täysin suora, jalustin on sinulle oikean pituinen. Jos jalustin ei yletä kainaloon asti, se on liian lyhyt ja jos taas hihna jää "löysälle" on se liian pitkä. Tässä voit tehdä siis säädöt jo ennen kuin nouset selkään.
Toinen keino tarkistaa sopiva pituus on ratsailla istuessasi päästää jalustimet irti jaloista, ja testata saatko poimittua jalustimet takaisin jalkoihisi "helposti" ilman että sinun tarvitsee nostaa jalkaa juurikaan.
Ja kolmas keino on tarkistaa että jalustimen alaosa, siis se osa jossa jalka lepää, osuu nilkassa olevan pyöreän luun kohdalle. En nyt tietenkään löytänyt havainnollistavaa kuvaa siitä nilkan pyöreästä luusta, mutta uskon että tiedätte mistä puhun!
Kun jalustinhihna on oikean pituinen, et joudu ponnistelemaan pitääksesi jalustimet jalassa, jalka saa oikeastaan levätä jalustimella. Eikä sen kantapään tarvitse olla kovinkaan alhaalla, vaan vain aavistuksen ajattelet nostavasi varpaita ylöspäin, niin se jalka on sitten siinä!
Liian pitkä jalustinhihna yleensä aiheuttaa sen että ratsastaja joutuu ikäänkuin kipristelemään varpaitaan ja jalkapohjiaan, jotta saa pidettyä jalkansa jalustimella ja sehän aiheuttaa jalkaan ihan turhaa jännitystä. Liian pitkä hihna aiheuttaa myös valtavaa pohkeen levottomuutta. Todella moni "kuuma ja herkkä" hevonen on rauhoittunut kun ratsastaja on malttanut lyhentää vähän jalustinhihnoja, jolloin jalka muuttuu vakaammaksi ja hevoselle turvallisemman tuntuiseksi. Se liian pitkä jalustin kun aiheutti sen että pohje heilui vähän siellä sun täällä, ja osui aina silloin tällöin hevosta kylkeen täysin varoittamatta, jonka johdosta hevonen alkaa jännittyä kyljistään, ja joko hyppii säpsähdellen pohkeesta aina eteenpäin, tai vastavuoroisesti jännittyy kyljistään "kovaksi" jolloin ei reagoi pohkeeseen enää millään tavalla.
Entäs sitten liian lyhyt jalustinhihna? Ihan ensimmäiseksi tulee itsellä mieleen että sehän kipeyttää ratsastajan jalat! Liian lyhyellä jalustimella pohje on kyllä vakaa, mutta kovin jännittynyt. Jännittyneessä tilassa olevaa jalkaa on kovin vaikea käyttää, ainakaan sillä tavalla pehmeästi että hevosen on helppo siihen reagoida. Jännittynyt jalka = kova pohje, vaikka et sitä käytäkään. Joissain tilanteissa lyhyt jalustin voi myös vaikuttaa ratsastajan tasapainoon negatiivisesti, ja ainakin ratsastajan on kovin vaikeaa hallita painopistettään liian lyhyellä jalustimella.
Entäs sitten eripituiset jalustimet? Believe me when I say, aika moni meistä ratsastaa eripituisilla jalustimilla, osa tietämättään, ja osa asian tiedostaen, mutta haluamatta siihen puuttua. Kuinka moni muistaa vielä sen heppakerhossa opitun asian että jalustinhihnojen puolia tulee vaihtaa joka kerta kun huoltaa varusteet? Tehkää se edes kerran kuukaudessa, pliis! Ja rohkaisen teitä myös tarkistamaan jalustinhihnojen pituuden ihan mittanauhalla, siitä näet varsin yksiselitteisesti ratsastatko eripituisilla jalustimilla, vaikka ne olisivatkin samoissa rei'issä. Itsekin keventelin menemään eri pituisilla jalustimilla aikanaan hyvinkin pitkän ajan, jopa maneesitallilla jossa oli peilit, josta siis ihan näin että jalustimien pituudessa on eroja. Jotenkin sitä kroppa vaan tottuu siihen, ja vasta kun mittasin hihnat, sain totaalivarmuuden siitä eripituudesta, ja tein "radikaalin" päätöksen ja säädin hihnat samanpituisiksi. Kesti todella kauan ennen kuin ne tuntuivat selässäkin saman pituisilta, mutta onneksi huomasin eron hevoseni liikkeessä melko nopeasti tämän muutoksen jälkeen, se rohkaisi sitkeästi vaan jatkamaan ja kroppakin tottui näihin samanpituisiin jalustimiin pikkuhiljaa! Nykyään havaitsen varsin nopeasti jos hihnat ovat eri pituiset, onneksi!
Nykyään tuntuu olevan vallalla ratsastaa kaiken kaikkiaan kovin pitkillä jalustimilla, lähes lajista riippumatta. Kouluratsastajilla se on ihan arkipäivää, jalustin on lähes aina vähän liian pitkä, ja selityksiä siihen on lukuisia; - koulusatulassa kuuluu olla pidemmät jalustimet. Totta, hihnan pitää olla pidempi kuin este- tai yleissatulassa, mutta sen pitää silti olla sen pituinen että ratsastaja saa siitä riittävästi tukea eikä jalka heilu hallitsemattomasti edestakaisin. Harvoin kouluratsastajille viitsin tästä asiasta mainita, se on aina vähän ampiaispesään sohaisemista!
- jos jalustin on yhtään lyhyempi, ei tässä hevosen valtavassa ravissa pysty istumaan. Hmm, en kyllä pysty mitenkään vakuuttumaan tästä, sillä kyllä se ratsastajan istunnan epävakaus nyt vaan johtuu ainakin siitä pitkästä jalustinhihnasta, ja luultavasti osittain myös hevosen ja ratsastajan jännittyneisyydestä, joka taas johtuu ainakin osittain siitä liian pitkästä jalustinhihnasta. Hmm, noidankehä on valmis!
-kaikilla muillakin protuuppareilla on pitkät jalustimat. Niin, miksipä et keskittyisi kerrankin siihen omaan hevoseen ja ratsastukseen, ja rohkeasti tekisi päätöksiä sen mukaan mikä parantaa juuri teidän yhteistyötänne.
Esteratsastajillakin jostain syystä jalustimien lyhentäminen on unohtunut, ennen vanhaan vielä alkuverryteltiin normaalipituisilla jalustimilla, ja ennen hyppyjen aloittamista jalustimet lyhennettiin estepituuteen, joka oli ainakin kaksi reikää lyhyemmät kuin verryttelyssä. Tarkistakaapa huviksenne, onko teillä perustyöskentelyn ja estehyppelön välillä jalustimissa eroja. Jos ei ole, kehotan lyhentämään jalustimia ainakin sen kaksi reikää. Ennenkaikkea se säästää hevosen selkää. Tarvitseeko sitä enempää perustella?
On niitä selityksiä esteratsastajillakin;
- jalat tulee kipeiksi jos hyppää lyhyemmillä jalustimilla. Totta, ne varmasti kipeytyvät, mutta kuten edellä kerroin, kropalle pitää antaa aikaa tottua uusiin "asetuksiin".
- pohkeet huutaa hoosiannaa lyhyemmillä jalustimilla. Kyllä, niin pitääkin, mutta tottuu ne pohkeetkin siihen!
- sittenhän mun pitää lähes koko ajan olla kevyessä istunnassa. Niin, sitä kutsutaan esteratsastukseksi. Kevyt istunta, tuo unohdettu istunnan muoto.
- mun polvet tulee satulan siiven yli jos lyhennän jalustimia. No, sitten sulla on liian pieni satula. Siis ratsastajalle liian pieni. Satulan penkin koon pitää sopia hevoselle, ratsastajan takamukselle ja myös ratsastajan jalan pituudelle. Myös satulan siiven muodolla on merkitystä, tarkkailkaapa omia satuloitanne, mahdutteko hyvin niissä istumaan?
Tuntuiko että tehtiin kärpäsestä härkänen? Voiko se jalustinhihnan pituus vaikuttaa nyt noin moneen asiaan?
Kyllä se vaan voi, kehotankin teitä nyt tarkistamaan omat jalustimenne ja hetken kuluttua kyllä huomaatte muutoksia tapahtuvan, sekä hevosessa että itsessänne!
Mittanauha mukaan ja tallille!
tiistai 25. marraskuuta 2014
Pohkeelle hidas hevonen
Ratsastan kaikenlaisia hevosia, saa pukittaa, hypätä vähän pystyynkin, olla nuori ja osaamaton tai vaikka kovastikin korkealle koulutettu, kaikki sopii mulle, kiitos!
Oikeastaan ainoa hevostyyppi jonka ratsastamisesta en niin kovasti välitä, on pohkeelle hitaat hevoset tai hevoset joiden luontainen eteenpäinpyrkimys on hävinnyt jonnekin matkan varrelle. (toim huom, yleensä se eteenpäinpyrkimys häviää sinne kentälle, joten maastoon mars!!!)
Oma ideologiani perustuu siihen että hevosen pitää aina olla niin innoissaan lähdössä töihin että ratsastajan tehtäväksi jää lähinnä ohjaaminen ja vauhdin säätely ohjalla. En siis jaksaisi ihan hirveästi ratsastaa hevosta pohkeella, kun en todellakaan halua että mulle tulee ratsastuksessa hiki!
Näitä pohkeelle kuuroja hevosia on valitettavasti valtava määrä, mutta minkä ihmeen takia? No juuri siksi kun niiden eteenpäinpyrkimys on pikkuhiljaa tapettu liian vahvalla kädellä ratsastamalla. Ehkä joku ratsastajista jopa joskus käyttää vähän pohjetta, mutta heti sen jälkeen otetaan niin vahvasti kädellä vastaan että hevosen on helpompi kääntää kaula vähän kaarelle ja sipsutella pienellä askeleella kuin yrittää ihan tosissaan liikkua eteen. Tähän kun vielä lisätään erilaiset apuohjat joilla pään asentoa halutaan muokata entistä enemmän, ollaan jo aika syvällä suossa. Muistatteko kun aikojen alussa jo opetettiin että hevoselle ei saa antaa ristiriitaisia apuja, ja varsinkaan apuja ei tule käyttää yhtä aikaa? Yksinkertainen ohje, miten se on voinut unohtua näin totaalisesti?
Kaikista tärkeintä on tietysti se että ratsastaja nyt katsoo peiliin ja tekee sen päätöksen että nytpä jatkossa ratsastan hevosta niin että se saa reagoida apuihini, en häiritse sitä turhilla liikkeillä ja muistan pitää avut yksinkertaisina ja kevyinä. Tämän pitää siis olla läsnä jokaisessa ratsastuksessa. Me kaikki pystymme "uudelleenherkistämään" hevosen pohkeelle, ja saamme sen liikkeen ilon taas esille! Tässä nyt yksi harjoitus:
Aloita tunti verryttelemällä hevonen normaalisti, älä kuitenkaan vielä verryttelyssä ahdista tai puske hevosta pohkeella jatkuvasti vaan anna sen vaikka vähän löntystää alussa. Kun hevonen on vertynyt, annan sen kävellä hetki vapaalla ohjalla ja aloita sitten varsinainen harjoitus.
Pysäytä hevonen uralle, vaikka ihan pitkänsivun alkuun jotta sinulla on pitkä suora edessä. Kun hevonen on pysähtynyt, päästä ohjat löysäksi ja ota kädellä myös satulan etukaaresta tai "kauhukahvasta" kiinni. Sitten vaan irrotat molemmat pohkeet reilusti irti kyljistä, ja PAM, suorastaan pamautat ne hevosen kylkiin! Kyllä, luit oikein, pamautus kylkiin! Hevonen luultavasti singahtaa kauhuissaan suuntaan X, mutta nyt tulee tärkeä ohje: Älä missään tapauksessa nykäise sitä ohjalla suusta! Päinvastoin, kehu sitä äänellä ja silitä kädellä (jos siis et ole pudonnut kyydistä!) sillä sehän teki juuri niinkuin me halusimme, lähti pohkeesta eteen! Pohje vaan oli aika vahva, ja hevosen reaktio samoin. Kun hevonen on edennyt koikkaloikkaansa tovin, rauhoita tilanne ja toista harjoitus uudestaan. Pikkuhiljaa voit pienentää pohjeapua sillä hevonen kyllä hoksaa lähteä pienemmästäkin pohkeesta liikkeelle, edelleenkään älä ota sitä yhtään suusta kiinni! Pyri pääsemään tilanteeseen jossa hevonen jopa vähän ennakoi pohjetta, eli on jo lähdössä kun vasta olet irrottanut pohkeet kyljistä! Kun näin tapahtuu, ei sinun tietenkään pidä pamauttaa niitä pohkeita "turhaan" hevosen kylkiin, vaan käyttää ihan normaalia pohjetta. Tee harjoitus kummassakin kierroksessa.
Harjoituksen jälkeen anna hevosen hengähtää hetki, ja sen jälkeen voit jatkaa muilla harjoituksilla. Tarkkaile muissakin harjoituksissa hevosen reaktiota pohkeelle, ja heti jos huomaat sen "kuuroutuvan" pohkeelle uudestaan, huomauta sitä napakalla pohkeella, ja muista taas kiittää ja olla vetämättä suusta!
Tämä harjoitus on aika rankka sekä hevoselle että ratsastajalle, mutta joskus se on tarpeen, jotta hevonen saadaan opetettua taas reagoimaan kevyempään pohjeapuun.
Tämän jälkeen kun jatkat ratsastusta, kiinnitä lisäksi erityistä huomiota siihen omaan käteesi. Nyt kun olet saanut hevosesi liikkumaan hyvin pohkeesta eteen, on todella tärkeää antaa kädellä vapautta hevoselle. Hevonen kyllä palaa nopeasti vanhaan mateluvauhtiin, mikäli jatkat vahvalla kädellä ratsastamista...
Muista sopeuttaa harjoitusta hevosesi mukaan, välttämättä en pamauttaisi pohkeita kovin voimakkaasti esimerkiksi täykkärin kylkiin, voipi olla että kyseinen hevonen löytyy sen jälkeen naapurikunnasta, ratsastajalla tai ilman!
Oliko turhan rajua treeniä? Vai oliko siitä apua?
Oikeastaan ainoa hevostyyppi jonka ratsastamisesta en niin kovasti välitä, on pohkeelle hitaat hevoset tai hevoset joiden luontainen eteenpäinpyrkimys on hävinnyt jonnekin matkan varrelle. (toim huom, yleensä se eteenpäinpyrkimys häviää sinne kentälle, joten maastoon mars!!!)
Oma ideologiani perustuu siihen että hevosen pitää aina olla niin innoissaan lähdössä töihin että ratsastajan tehtäväksi jää lähinnä ohjaaminen ja vauhdin säätely ohjalla. En siis jaksaisi ihan hirveästi ratsastaa hevosta pohkeella, kun en todellakaan halua että mulle tulee ratsastuksessa hiki!
Näitä pohkeelle kuuroja hevosia on valitettavasti valtava määrä, mutta minkä ihmeen takia? No juuri siksi kun niiden eteenpäinpyrkimys on pikkuhiljaa tapettu liian vahvalla kädellä ratsastamalla. Ehkä joku ratsastajista jopa joskus käyttää vähän pohjetta, mutta heti sen jälkeen otetaan niin vahvasti kädellä vastaan että hevosen on helpompi kääntää kaula vähän kaarelle ja sipsutella pienellä askeleella kuin yrittää ihan tosissaan liikkua eteen. Tähän kun vielä lisätään erilaiset apuohjat joilla pään asentoa halutaan muokata entistä enemmän, ollaan jo aika syvällä suossa. Muistatteko kun aikojen alussa jo opetettiin että hevoselle ei saa antaa ristiriitaisia apuja, ja varsinkaan apuja ei tule käyttää yhtä aikaa? Yksinkertainen ohje, miten se on voinut unohtua näin totaalisesti?
Kaikista tärkeintä on tietysti se että ratsastaja nyt katsoo peiliin ja tekee sen päätöksen että nytpä jatkossa ratsastan hevosta niin että se saa reagoida apuihini, en häiritse sitä turhilla liikkeillä ja muistan pitää avut yksinkertaisina ja kevyinä. Tämän pitää siis olla läsnä jokaisessa ratsastuksessa. Me kaikki pystymme "uudelleenherkistämään" hevosen pohkeelle, ja saamme sen liikkeen ilon taas esille! Tässä nyt yksi harjoitus:
Aloita tunti verryttelemällä hevonen normaalisti, älä kuitenkaan vielä verryttelyssä ahdista tai puske hevosta pohkeella jatkuvasti vaan anna sen vaikka vähän löntystää alussa. Kun hevonen on vertynyt, annan sen kävellä hetki vapaalla ohjalla ja aloita sitten varsinainen harjoitus.
Pysäytä hevonen uralle, vaikka ihan pitkänsivun alkuun jotta sinulla on pitkä suora edessä. Kun hevonen on pysähtynyt, päästä ohjat löysäksi ja ota kädellä myös satulan etukaaresta tai "kauhukahvasta" kiinni. Sitten vaan irrotat molemmat pohkeet reilusti irti kyljistä, ja PAM, suorastaan pamautat ne hevosen kylkiin! Kyllä, luit oikein, pamautus kylkiin! Hevonen luultavasti singahtaa kauhuissaan suuntaan X, mutta nyt tulee tärkeä ohje: Älä missään tapauksessa nykäise sitä ohjalla suusta! Päinvastoin, kehu sitä äänellä ja silitä kädellä (jos siis et ole pudonnut kyydistä!) sillä sehän teki juuri niinkuin me halusimme, lähti pohkeesta eteen! Pohje vaan oli aika vahva, ja hevosen reaktio samoin. Kun hevonen on edennyt koikkaloikkaansa tovin, rauhoita tilanne ja toista harjoitus uudestaan. Pikkuhiljaa voit pienentää pohjeapua sillä hevonen kyllä hoksaa lähteä pienemmästäkin pohkeesta liikkeelle, edelleenkään älä ota sitä yhtään suusta kiinni! Pyri pääsemään tilanteeseen jossa hevonen jopa vähän ennakoi pohjetta, eli on jo lähdössä kun vasta olet irrottanut pohkeet kyljistä! Kun näin tapahtuu, ei sinun tietenkään pidä pamauttaa niitä pohkeita "turhaan" hevosen kylkiin, vaan käyttää ihan normaalia pohjetta. Tee harjoitus kummassakin kierroksessa.
Harjoituksen jälkeen anna hevosen hengähtää hetki, ja sen jälkeen voit jatkaa muilla harjoituksilla. Tarkkaile muissakin harjoituksissa hevosen reaktiota pohkeelle, ja heti jos huomaat sen "kuuroutuvan" pohkeelle uudestaan, huomauta sitä napakalla pohkeella, ja muista taas kiittää ja olla vetämättä suusta!
Tämä harjoitus on aika rankka sekä hevoselle että ratsastajalle, mutta joskus se on tarpeen, jotta hevonen saadaan opetettua taas reagoimaan kevyempään pohjeapuun.
Tämän jälkeen kun jatkat ratsastusta, kiinnitä lisäksi erityistä huomiota siihen omaan käteesi. Nyt kun olet saanut hevosesi liikkumaan hyvin pohkeesta eteen, on todella tärkeää antaa kädellä vapautta hevoselle. Hevonen kyllä palaa nopeasti vanhaan mateluvauhtiin, mikäli jatkat vahvalla kädellä ratsastamista...
Muista sopeuttaa harjoitusta hevosesi mukaan, välttämättä en pamauttaisi pohkeita kovin voimakkaasti esimerkiksi täykkärin kylkiin, voipi olla että kyseinen hevonen löytyy sen jälkeen naapurikunnasta, ratsastajalla tai ilman!
Oliko turhan rajua treeniä? Vai oliko siitä apua?
Voiko hevonen olla liian herkkä pohkeelle tai ohjalle?
Onko hevosesi suorastaan räjähdysherkkä pohkeelle?
Lähteekö se ihan lapasesta heti kun tuntee pienenkin paineen pohkeesta? Tuntuuko että hevostasi ei voi ratsastaa pohkeella yhtään?
Entä tuntuuko hevosesi myös herkältä ohjalle? Nostaako se pään ylös tuntuman kohdatessaan vai pureeko se kiinni kuolaimeen tai painaako hurjasti kädelle? Tuntuuko että mikään kuolain ei ole tarpeeksi "hellä" hevosellesi?
Nämä tuntemukset ovat varsin normaaleja, varsinkin ex-ravurien kohdalla, jotka opiskelevat uutta uraa ratsuna sekä myös jonkin verran samaa "yliherkkyyttä" tavataan nuorilla hevosilla.
Älä masennu, hevosesi ei ole mitenkään erityisen herkkäkylkinen tai -suinen, luultavasti apusi vaan pääsevät yllättämään sen ikävästi ja se ikäänkuin lähtee niitä vähän normaalia reippaammin karkuun. Tähän "vaivaan" auttaa yksi keino, ja se on, kyllä vaan, sinun oma istunta!!!
Mikäli ratsastajalla on liian pitkät ohjat, ajautuu hän istumaan liikaa satulan takakaarelle, ja painopiste tulee myös liian taakse. Tästä aiheutuu se että samalla pohkeet irtoavat hevosen kyljistä. Eli sinulla on pitkän ohjan aiheuttama "tuntuma" josta ainoa tapa pidättää on vetää ohjasta taaksepäin, ja ainoa tapa keventää tuntumaa on löysätä ohja hetkellisesti. Tästä johtuen hevonen ei tunne kättäsi jatkuvasti, vaan käsi on ikäänkuin päällä ja pois, ja alkaa pikkuhiljaa vastustella kättäsi. Tähän kun vielä lisätään vähän takanojainen istunta, joka jatkuvasti paineistaa hevosta liikkumaan aktiivisesti eteen ja kylkiä "hakkaavat" pohkeet, on soppa valmis. Hevonen singahtaa eteenpäin joka kerta kun pohje heilahtaa kylkeen, ja on taas ilman ratsastajan pohkeen tukea kun se taas irtoaa siitä kyljestä. Eli varsin epätasaista ja epäluotettavaa apujenkäyttöä.
Tästä voi ratsastajalle helposti syntyä vaikutelma "liian herkästä" hevosesta, vaikka todellisuudessa hevonen ei välttämättä olekaan pohkeen edessä, vaan pelokkaana singahtelee erinäisistä yllättävistä avuista johtuen minne sattuu.
Miten tämä noidankehä sitten ratkaistaan?
Yksinkertaisesti korjaamalla omaa istuntaasi, eli ihan ensimmäiseksi, lyhennä ohjat sopivan pituisiksi, siten että tunnet jatkuvasti hevosen suun ja hevonen saa vähän liikuttaa kättäsi. Käsi on omalla paikallaan, harjan yläpuolella, nyrkit pystyssä ja ranteet suorina. Ja joustoa, joustoa, joustoa. Kun ohja on oikean pituinen, oma ryhtisikin paranee ihan huomaamatta. Istut siis keskellä hevosta, jolloin oma istuntasi ei aktiivisesti pakota hevosta eteenpäin.
Tämän jälkeen jalkasikin pitäisi palautua omalle paikalleen heti satulavyön taakse, ja nyt onkin tärkeää saada rakennettua pohkeella tasainen tuntuma jotta hevonen ikäänkuin tuntee sinut kokoajan siellä selässä! Ajattele että ikäänkuin istut hevosen ympärille, tuet sitä sekä jalalla että kädellä, ei vahvasti vaan tasaisesti.
Muista olla tarkkana siitä miten käytät apuja, sekä pohkeen että ohjan antaman avun tulee olla hyvin valmisteltu ja tasaisen vaativa. Näin toimien hevosesikin alkaa pikkuhiljaa rauhoittua allasi, ja pääset ratsastamaan sitä ihan oikeasti pohkeella eteen! Luultavasti tulet myös toteamaan että sen kummempia kuolaimiakaan ei tarvitse hevoselle vaihtaa, kun kätesi on saatu kuntoon!
Tsemppiä treeniin, ja kertokaapa saitteko näistä ohjeista apuja ratsastukseenne.
Lähteekö se ihan lapasesta heti kun tuntee pienenkin paineen pohkeesta? Tuntuuko että hevostasi ei voi ratsastaa pohkeella yhtään?
Entä tuntuuko hevosesi myös herkältä ohjalle? Nostaako se pään ylös tuntuman kohdatessaan vai pureeko se kiinni kuolaimeen tai painaako hurjasti kädelle? Tuntuuko että mikään kuolain ei ole tarpeeksi "hellä" hevosellesi?
Nämä tuntemukset ovat varsin normaaleja, varsinkin ex-ravurien kohdalla, jotka opiskelevat uutta uraa ratsuna sekä myös jonkin verran samaa "yliherkkyyttä" tavataan nuorilla hevosilla.
Älä masennu, hevosesi ei ole mitenkään erityisen herkkäkylkinen tai -suinen, luultavasti apusi vaan pääsevät yllättämään sen ikävästi ja se ikäänkuin lähtee niitä vähän normaalia reippaammin karkuun. Tähän "vaivaan" auttaa yksi keino, ja se on, kyllä vaan, sinun oma istunta!!!
Mikäli ratsastajalla on liian pitkät ohjat, ajautuu hän istumaan liikaa satulan takakaarelle, ja painopiste tulee myös liian taakse. Tästä aiheutuu se että samalla pohkeet irtoavat hevosen kyljistä. Eli sinulla on pitkän ohjan aiheuttama "tuntuma" josta ainoa tapa pidättää on vetää ohjasta taaksepäin, ja ainoa tapa keventää tuntumaa on löysätä ohja hetkellisesti. Tästä johtuen hevonen ei tunne kättäsi jatkuvasti, vaan käsi on ikäänkuin päällä ja pois, ja alkaa pikkuhiljaa vastustella kättäsi. Tähän kun vielä lisätään vähän takanojainen istunta, joka jatkuvasti paineistaa hevosta liikkumaan aktiivisesti eteen ja kylkiä "hakkaavat" pohkeet, on soppa valmis. Hevonen singahtaa eteenpäin joka kerta kun pohje heilahtaa kylkeen, ja on taas ilman ratsastajan pohkeen tukea kun se taas irtoaa siitä kyljestä. Eli varsin epätasaista ja epäluotettavaa apujenkäyttöä.
Tästä voi ratsastajalle helposti syntyä vaikutelma "liian herkästä" hevosesta, vaikka todellisuudessa hevonen ei välttämättä olekaan pohkeen edessä, vaan pelokkaana singahtelee erinäisistä yllättävistä avuista johtuen minne sattuu.
Miten tämä noidankehä sitten ratkaistaan?
Yksinkertaisesti korjaamalla omaa istuntaasi, eli ihan ensimmäiseksi, lyhennä ohjat sopivan pituisiksi, siten että tunnet jatkuvasti hevosen suun ja hevonen saa vähän liikuttaa kättäsi. Käsi on omalla paikallaan, harjan yläpuolella, nyrkit pystyssä ja ranteet suorina. Ja joustoa, joustoa, joustoa. Kun ohja on oikean pituinen, oma ryhtisikin paranee ihan huomaamatta. Istut siis keskellä hevosta, jolloin oma istuntasi ei aktiivisesti pakota hevosta eteenpäin.
Tämän jälkeen jalkasikin pitäisi palautua omalle paikalleen heti satulavyön taakse, ja nyt onkin tärkeää saada rakennettua pohkeella tasainen tuntuma jotta hevonen ikäänkuin tuntee sinut kokoajan siellä selässä! Ajattele että ikäänkuin istut hevosen ympärille, tuet sitä sekä jalalla että kädellä, ei vahvasti vaan tasaisesti.
Muista olla tarkkana siitä miten käytät apuja, sekä pohkeen että ohjan antaman avun tulee olla hyvin valmisteltu ja tasaisen vaativa. Näin toimien hevosesikin alkaa pikkuhiljaa rauhoittua allasi, ja pääset ratsastamaan sitä ihan oikeasti pohkeella eteen! Luultavasti tulet myös toteamaan että sen kummempia kuolaimiakaan ei tarvitse hevoselle vaihtaa, kun kätesi on saatu kuntoon!
Tsemppiä treeniin, ja kertokaapa saitteko näistä ohjeista apuja ratsastukseenne.
Miten käytät apuja?
Apujen käytöstä tulee ratsastajille ajan myötä niin vahva automatiikka, ettei niiden käyttöön edes tule kiinnitettyä huomiota. On tietysti aivan luonnollista ja jopa toivottavaa että apujen käyttö tulee niin selkärangasta, ettei niihin tarvitse uhrata paljon ajatusta. Apuja tulee käytettyä todella usein samalla tavalla, hevosesta tai harjoituksesta riippumatta. Käyn tässä nyt läpi apujen käyttöä, ja pyydänkin teitä miettimään omaa ratsastustanne apujen käytön osalta, ja tarkkailemaan sitä seuraavalla ratsastuskerralla.
Painoapu on siitä pirullinen apu, että se vaikuttaa siitä hetkestä lähtien kun nouset hevosen selkään, halusit sitä tai et, ja sen vaikutus lakkaa vasta kun laskeudut hevosen selästä alas. Kun apu on näin kokonaisvaltainen, tulee siihen kiinnittää erityistä huomiota. Todella moni "ongelma" voidaan poistaa painoapua korjaamalla, joten ollaanpa tarkkana!
Ratsastajan painon tulee sijaita keskellä hevosta, siten että tunnet molemmat istuinluusi. Kun tämä toteutuu, hevonen kykenee liikkumaan suoraan siitä huolimatta että sinä istut siellä selässä! Ratsastajan paino ja sen sijoittuminen on hevoselle melko vaativa tehtävä, sillä hevonen pyrkii kokoajan siihen että ratsastajan paino on keskellä hevosta, joten hevonen muuttaa reittiään sen mukaan miten ratsastajan paino on asettunut. Mikäli ratsastajan paino on sijoittunut enemmän vasemmalle, lähtee hevonenkin kaartumaan vasemmalle, saadakseen ratsastajan painon takaisin keskelle. Usein tässä kohtaa ratsastaja pyrkii korjaamaan oikealla ohjalla (tai vielä pahempaa, vasemmalla pohkeella potkimalla) hevosta takaisin oikealle, sillä eihän ratsastaja pyytänyt hevosta kääntymään vasemmalle. Paitsi että pyysi. Ei ehkä ohjalla, mutta sillä omalla painollaan! Ja näin meillä on ensimmäinen ristiriitatilanne valmis!
Joudutko ratsastamaan usein yksin, siis ilman valvovaa silmää ja/tai peilejä? Ilman avustajaa ja peilejä on kuulemma todella vaikeaa lähteä korjaamaan ratsastajan vinoutta, kun ei itse näe miten istuu, eikä kukaan ole maasta käsin sitä korjaamassa. Oletko unohtanut että sinulla on allasi paras mahdollinen vinouden korjaaja, nimittäin se hevonen? Sitä kuuntelemalla huomaat varsin nopeasti omat vinoutesi, ja korjausliikkeen jälkeen saat palautteen välittömästi hevosen liikkeen muodossa. Harva meistä malttaa vaan kuunnella sitä hevosta, vaikka hevonen kuuntelee meitä ihan jatkuvasti.
Varsin hyvä keino on tietysti ratsastaa ilman jalustimia, sillä silloin olet enemmän oman istuntasi armoilla, ja joudut korjaamaan omaa vinouttasi aktiivisemmin kuin jalustimien kanssa pysyäksesi siellä hevosen selässä! Kokeilepa seuraavaksi ratsastaa vaikka kaikki käyntiosuudet ilman jalustimia, se on jo hyvä alku ja pysyt vielä ihan rentona joka on erityisen tärkeää ratsastajalle. Ja vaikka en olekaan millään tavalla rungottomien satuloidan puolestapuhuja, tekee rungottomalla satulalla ratsastaminen todella hyvää ratsastajan istunnalle, sillä rungoton satula keikkaa samantien sille sivulle mille ratsastaja on kallellaan! Rungottomassa satulassa ratsastaja todella joutuu keskittymään siihen omaan istuntaansa jatkuvasti!
Painoapua tukee mainiosti ratsastajan katse, joka on oikeastaan jopa vähän ennakoiva apu. Esimerkiksi käännöksissä ratsastajan katseen tulisi olla ensimmäinen kääntävä apu, sillä kääntäessään päätään käännöksen suuntaan, ratsastajan koko kroppa asettuu asentoon joka kertoo hevoselle käännöksestä ja tekee sen helpoksi. Esimerkiksi käännöksessä vasemmalle, käännä koko päätäsi reilusti vasemmalle, jolloin vasen kantapää painuu vähän alemmas, vasen polvi aukeaa aavistuksen, eli jalka antaa hevoselle tilaa kääntyä. Samalla ylävartalo kääntyy vähän vasemmalle, oikea käsi siirtyy aavistuksen hevosen suuta kohti, eli antaa hevoselle oikealta tilaa taivuttaa kaulaansa sen kääntyessä vasemmalle. Kääntävä eli vasen ohja saa olla aavistuksen lyhyempi käännöksessä, jotta kääntävä käsi ei vahingossakaan siirry taaksepäin.
Kun käännös on suoritettu, ratsastaja katsoo taas suoraan eteenpäin, ja hevonenkin jatkaa suoraan liikkumista!
Ohjasapu on valitettavasti yksi väärinkäytetyimmistä avuista. On todella huolestuttavaa, että hevosen suu joutuu kovin usein kaltoin kohdelluksia johtuen ratsastajan tietämättömyydestä. Mikäli me kaikki tietäisimme, miten paljon kipua väärinkäytetty ohjasapu aiheuttaa hevosen suuhun, emme varmasti enää ikinä laittaisi hevostemme suuhun minkäänlaista kuolainta. Mutta kun emme tarkkaan ottaen tietenkään tiedä sitä kivun määrää, jatkamme ratsastusta kuten ennenkin. Tuliko morkkis? Jos tuli, se on vain hyvä asia, sillä nyt tiedät olevasi avoin seuraavalle tekstille:
Ohjastuntumasta ja apujen käytöstä olen kertonut varsin tyhjentävästi tässä postauksessa joten ihan hirveästi en joudu paasaamaan tuntumasta enää! Tärkeimmät asiat joita jokaisen ratsastajan tulisi muistaa ohjasapujen käytöstä on ne että tuntuma on koko ajan olemassa, ohjasta ei vedetä missään vaiheessa taaksepäin, pidäte on tasainen. Tasaisuudella tarkoitan sitä että esimerkiksi pidättäessä pidäte on "päällä" niin kauan kunnes hevonen vastaa siihen, ja vasta sen jälkeen käsi kevenee. Ohjasta ei siis vedetä taaksepäin, vaan käden liike pysäytetään, jolloin hevosenkin tulisi pysähtyä. Mikäli hevonen kuitenkin jatkaa matkaansa pysähtynyttä kättä vasten, se on vaan hevosen oma valinta, tässä on tärkeää että käsi ei anna periksi, mutta ei myöskään pidätä voimakkaammin, ainoastaan odottaa sitä hevosen reaktiota. Ja pysähdyksessä tuntuma säilytetään, käsi on kevyt mutta tuntumalla, jolloin hevonen pysyy ryhdissä, kuten ratsastajakin. Kokeilepa pysähdyksessä ensin löysätä ohjaa, laskemalla vaikka kättä vähän alaspäin, huomaat että samalla oma selkäsi pyöristyy ja katse painuu hevosen niskaa kohti. Samalla tavalla hevonenkin "laiskistuu" ja liikkeellelähtö on työn ja tuskan takana kun joudutte ensin keräämään itsenne! Kokeile uudestaan pysähdystä, nyt siten että pysähdyksessä pidät kädet kannettuina, ohjat kevyellä tuntumalla, selän suorana ja katseen eteenpäin. Hevonen pysyy samassa ryhdissä kanssasi, ja liikkeellelähtö on varsin vaivatonta!
Olen itse tunteja pitäessäni varsinainen käsinatsi, ja mielestäni ihan perustellusta syystä. "Kovasuisesta" hevosesta (joka on kyllä ihan urbaanilegenda!) tulee pehmeä kun se tuntee ratsastajan käden koko ajan, ja pidätteet tulevat tasaisesti, yllättämättä ja taaksepäin vetämättä.
Hyvä testi sille onko hevonen luottavainen käteesi on tarkkailla sen "keveyttä". Silloin kun hevonen luottaa käteesi, tunnet koko ajan kädessa hevosen suun, ja hevonen saa vähän liikuttaa sinun kättäsi. Siellä ohjan toisessa päässä pitää siis tuntua kokoajan se hevosen suu.
Kun hevonen ei luota käteesi, on hevonen silloin "liian" kevyt, tai tyhjä edestä, eli siinä kohtaa se on jo rullannut itsensä enemmän tai vähemmän lyhyelle niskalle, yrittäessään paeta kovaa ja yllättävää kättä. Tästä ei ole enää pitkä matka "kovasuiseen" hevoseen, jota emme tietenkään halua herättää.
Käden jousto ja tasainen tuntuma on siis ohjasapujen kannalta tärkein mahdollinen neuvo!
Pohjeavun käyttöä usein ei juurikaan selitellä. Olette varmaan kuulleet että opettaja sanoo ainoastaan että käytä pohjetta! Kyllä, ihan oikeinhan hän neuvoo, mutta onko kukaan ikinä opettanut teille miten sitä pohjetta käytetään? Tarkastellaampa sitä nyt hetki:
Pohjeavun tulisi olla samalla tasaisuudella käytetty apu kuin ohjasapu, eli pohjetta käytetään niin kauan kunnes hevonen vastaa siihen. Sitä ei voimisteta vaikka hevonen ei heti reagoikaan siihen, mutta sitä ei myöskään kevennetä ennen kuin hevonen on antanut reaktionsa. Jalalla ei siis potkita, kantapäätä ei nosteta, eihän?
Jalalla potkiminen on hevoselle äärettömän vaikea apu tulkita, sillä se hetki kun potkaiset hevosta, se saa eteenpäin vievän avun varsin yllättäen, ja silloin kun jalka irtoaa hevosen kyljestä on pohjeapu hetkellisesti lakannut, jonka pitäisi olla hevoselle kiitos siitä että se on reagoinut apuun, ja heti pian tulee taas uusi potku kylkeen, vaikka hevonen ei ole vielä reagoinut ensimmäiseenkään pohjeapuun.. Ymmärrättekö epäloogisuuden? Pohje on päällä-pois-päällä-pois pahimmassa tapauksessa useita kertoja peräkkäin.
Toinen pohjeavun kuolemansynti on kantapäällä käytetty apu, eli kantapää nousee ylös ja hevosen kylkeä kaivetaan sillä. Tämä aiheuttaa ratsastajan jalan, ennenkaikkea, polven jännittymisen, joka itsessään on hevoselle vähän jopa pidättävä apu. Eli taas ollaan ristiriitatilanteessa. Usein kantapään nosto pohjetta käytettäessä johtuu liian pitkästä jalustimesta, mutta palaan tähän jalustinasiaan tarkemmin omassa postauksessaan.
No miten sitä pohjeapua sitten tulisi käyttää, jotta se olisi hevoselle reilu, mutta vaativa apu ja hevonen saisi mahdollisuuden reagoida siihen pehmeästi? No, yksinkertaisesti siten että puristat molemmat POHKEET hevosen kylkiin, ja rentoutat ne vasta kun hevonen on antanut pienenkin impulssin siitä että se reagoi niihin. Eli käytä pohjetta puristaen niin kauan kunnes tunnet että hevonen on lähdössä liikkeelle, ja kevennä pohjetta heti jotta hevonen saa rauhassa lähteä liikkeelle. Jätä pohje kuitenkin kyljen lähelle, jotta voit tarvittaessa toistaa avun helposti.
Ja sitten vielä aivan turhaan dissattu apu, eli ääniapu. Ymmärrän kyllä että kouluradalla tuomari ei ainakaan korota pisteitä jos maiskutat tai pyrryyttelet kuuluvalla äänellä, mutta kotona ratsastaessasi ota ihmeessä ääniavut mukaan jokaiseen ratsastuskertaan, pääset itse paljon helpommalla ja hevonenkin pysyy pehmeämpänä kyljistään ja suustaan! Erityisen tärkeää ääniapujen käyttö on nuorilla hevosilla, jotka usein on ohjasajettu ennen ratsukoulutuksen aloitusta, ja siinä ne ovat jo tottuneet ääniapujen käyttöön.
Käytä ääniapua ennen hidastavaa ohjasapua, eli ensin "puolipidäte" eli tuntuman tiivistäminen, sen jälkeen ääniapu "prr" ja sen jälkeen käsi pysähtyy,jolloin hevonenkin pysähtyy pehmeästi, hyvin valmisteltuun pysähdykseen.
Kun taas haluat siirtyä isommalle vaihteelle, käytä ensin pohjeapu, ja sen jälkeen voit tehostaa (mikäli tarvitset lisätehoa) pohjetta ääniavulla eli maiskutuksella. Kummassakin tapauksessa (sekä hidastavassa että eteenpäinvievässä) käytä ääniapua vain kerran, hevosen pitää reagoida ääniapuun samalla tavalla kuin ohjas- ja pohjeapuunkin, eli kerran käytetyn avun pitää riittää.
Tässä nyt uuden askelmerkit apujen käyttöön, usko kun sanon että hevosesi kyllä kiittää kun jatkossa käytät apuja näin hevosystävällisesti!
Muista, omat tottumuksesi apujen käyttöön ovat varmasti juurtuneet syvälle, älä siis hermostu vaikka tulosta ei heti tulisikaan. Kun jaksat rauhassa toistaa näillä avuilla tehtyjä siirtymäharjoituksia, tulet huomaamaan hevosessasi rentoutumisen merkkejä, ja tämä johtaa siihen että pikkuhiljaa pääset itsekin rennommaksi, ja huomaat tarvitsevasi entistä vähemmän voimaa hevosesi hallitsemiseksi.Pyri saamaan omat apusi automatisoitua uusille asetuksille.
Ja eikös me kaikki halutakin ratsastaa kevyillä avuilla, tyytyväisellä hevosella kohti auringonlaskua?!
Painoapu on siitä pirullinen apu, että se vaikuttaa siitä hetkestä lähtien kun nouset hevosen selkään, halusit sitä tai et, ja sen vaikutus lakkaa vasta kun laskeudut hevosen selästä alas. Kun apu on näin kokonaisvaltainen, tulee siihen kiinnittää erityistä huomiota. Todella moni "ongelma" voidaan poistaa painoapua korjaamalla, joten ollaanpa tarkkana!
Ratsastajan painon tulee sijaita keskellä hevosta, siten että tunnet molemmat istuinluusi. Kun tämä toteutuu, hevonen kykenee liikkumaan suoraan siitä huolimatta että sinä istut siellä selässä! Ratsastajan paino ja sen sijoittuminen on hevoselle melko vaativa tehtävä, sillä hevonen pyrkii kokoajan siihen että ratsastajan paino on keskellä hevosta, joten hevonen muuttaa reittiään sen mukaan miten ratsastajan paino on asettunut. Mikäli ratsastajan paino on sijoittunut enemmän vasemmalle, lähtee hevonenkin kaartumaan vasemmalle, saadakseen ratsastajan painon takaisin keskelle. Usein tässä kohtaa ratsastaja pyrkii korjaamaan oikealla ohjalla (tai vielä pahempaa, vasemmalla pohkeella potkimalla) hevosta takaisin oikealle, sillä eihän ratsastaja pyytänyt hevosta kääntymään vasemmalle. Paitsi että pyysi. Ei ehkä ohjalla, mutta sillä omalla painollaan! Ja näin meillä on ensimmäinen ristiriitatilanne valmis!
Joudutko ratsastamaan usein yksin, siis ilman valvovaa silmää ja/tai peilejä? Ilman avustajaa ja peilejä on kuulemma todella vaikeaa lähteä korjaamaan ratsastajan vinoutta, kun ei itse näe miten istuu, eikä kukaan ole maasta käsin sitä korjaamassa. Oletko unohtanut että sinulla on allasi paras mahdollinen vinouden korjaaja, nimittäin se hevonen? Sitä kuuntelemalla huomaat varsin nopeasti omat vinoutesi, ja korjausliikkeen jälkeen saat palautteen välittömästi hevosen liikkeen muodossa. Harva meistä malttaa vaan kuunnella sitä hevosta, vaikka hevonen kuuntelee meitä ihan jatkuvasti.
Varsin hyvä keino on tietysti ratsastaa ilman jalustimia, sillä silloin olet enemmän oman istuntasi armoilla, ja joudut korjaamaan omaa vinouttasi aktiivisemmin kuin jalustimien kanssa pysyäksesi siellä hevosen selässä! Kokeilepa seuraavaksi ratsastaa vaikka kaikki käyntiosuudet ilman jalustimia, se on jo hyvä alku ja pysyt vielä ihan rentona joka on erityisen tärkeää ratsastajalle. Ja vaikka en olekaan millään tavalla rungottomien satuloidan puolestapuhuja, tekee rungottomalla satulalla ratsastaminen todella hyvää ratsastajan istunnalle, sillä rungoton satula keikkaa samantien sille sivulle mille ratsastaja on kallellaan! Rungottomassa satulassa ratsastaja todella joutuu keskittymään siihen omaan istuntaansa jatkuvasti!
Painoapua tukee mainiosti ratsastajan katse, joka on oikeastaan jopa vähän ennakoiva apu. Esimerkiksi käännöksissä ratsastajan katseen tulisi olla ensimmäinen kääntävä apu, sillä kääntäessään päätään käännöksen suuntaan, ratsastajan koko kroppa asettuu asentoon joka kertoo hevoselle käännöksestä ja tekee sen helpoksi. Esimerkiksi käännöksessä vasemmalle, käännä koko päätäsi reilusti vasemmalle, jolloin vasen kantapää painuu vähän alemmas, vasen polvi aukeaa aavistuksen, eli jalka antaa hevoselle tilaa kääntyä. Samalla ylävartalo kääntyy vähän vasemmalle, oikea käsi siirtyy aavistuksen hevosen suuta kohti, eli antaa hevoselle oikealta tilaa taivuttaa kaulaansa sen kääntyessä vasemmalle. Kääntävä eli vasen ohja saa olla aavistuksen lyhyempi käännöksessä, jotta kääntävä käsi ei vahingossakaan siirry taaksepäin.
Kun käännös on suoritettu, ratsastaja katsoo taas suoraan eteenpäin, ja hevonenkin jatkaa suoraan liikkumista!
Ohjasapu on valitettavasti yksi väärinkäytetyimmistä avuista. On todella huolestuttavaa, että hevosen suu joutuu kovin usein kaltoin kohdelluksia johtuen ratsastajan tietämättömyydestä. Mikäli me kaikki tietäisimme, miten paljon kipua väärinkäytetty ohjasapu aiheuttaa hevosen suuhun, emme varmasti enää ikinä laittaisi hevostemme suuhun minkäänlaista kuolainta. Mutta kun emme tarkkaan ottaen tietenkään tiedä sitä kivun määrää, jatkamme ratsastusta kuten ennenkin. Tuliko morkkis? Jos tuli, se on vain hyvä asia, sillä nyt tiedät olevasi avoin seuraavalle tekstille:
Ohjastuntumasta ja apujen käytöstä olen kertonut varsin tyhjentävästi tässä postauksessa joten ihan hirveästi en joudu paasaamaan tuntumasta enää! Tärkeimmät asiat joita jokaisen ratsastajan tulisi muistaa ohjasapujen käytöstä on ne että tuntuma on koko ajan olemassa, ohjasta ei vedetä missään vaiheessa taaksepäin, pidäte on tasainen. Tasaisuudella tarkoitan sitä että esimerkiksi pidättäessä pidäte on "päällä" niin kauan kunnes hevonen vastaa siihen, ja vasta sen jälkeen käsi kevenee. Ohjasta ei siis vedetä taaksepäin, vaan käden liike pysäytetään, jolloin hevosenkin tulisi pysähtyä. Mikäli hevonen kuitenkin jatkaa matkaansa pysähtynyttä kättä vasten, se on vaan hevosen oma valinta, tässä on tärkeää että käsi ei anna periksi, mutta ei myöskään pidätä voimakkaammin, ainoastaan odottaa sitä hevosen reaktiota. Ja pysähdyksessä tuntuma säilytetään, käsi on kevyt mutta tuntumalla, jolloin hevonen pysyy ryhdissä, kuten ratsastajakin. Kokeilepa pysähdyksessä ensin löysätä ohjaa, laskemalla vaikka kättä vähän alaspäin, huomaat että samalla oma selkäsi pyöristyy ja katse painuu hevosen niskaa kohti. Samalla tavalla hevonenkin "laiskistuu" ja liikkeellelähtö on työn ja tuskan takana kun joudutte ensin keräämään itsenne! Kokeile uudestaan pysähdystä, nyt siten että pysähdyksessä pidät kädet kannettuina, ohjat kevyellä tuntumalla, selän suorana ja katseen eteenpäin. Hevonen pysyy samassa ryhdissä kanssasi, ja liikkeellelähtö on varsin vaivatonta!
Olen itse tunteja pitäessäni varsinainen käsinatsi, ja mielestäni ihan perustellusta syystä. "Kovasuisesta" hevosesta (joka on kyllä ihan urbaanilegenda!) tulee pehmeä kun se tuntee ratsastajan käden koko ajan, ja pidätteet tulevat tasaisesti, yllättämättä ja taaksepäin vetämättä.
Hyvä testi sille onko hevonen luottavainen käteesi on tarkkailla sen "keveyttä". Silloin kun hevonen luottaa käteesi, tunnet koko ajan kädessa hevosen suun, ja hevonen saa vähän liikuttaa sinun kättäsi. Siellä ohjan toisessa päässä pitää siis tuntua kokoajan se hevosen suu.
Kun hevonen ei luota käteesi, on hevonen silloin "liian" kevyt, tai tyhjä edestä, eli siinä kohtaa se on jo rullannut itsensä enemmän tai vähemmän lyhyelle niskalle, yrittäessään paeta kovaa ja yllättävää kättä. Tästä ei ole enää pitkä matka "kovasuiseen" hevoseen, jota emme tietenkään halua herättää.
Käden jousto ja tasainen tuntuma on siis ohjasapujen kannalta tärkein mahdollinen neuvo!
Pohjeavun käyttöä usein ei juurikaan selitellä. Olette varmaan kuulleet että opettaja sanoo ainoastaan että käytä pohjetta! Kyllä, ihan oikeinhan hän neuvoo, mutta onko kukaan ikinä opettanut teille miten sitä pohjetta käytetään? Tarkastellaampa sitä nyt hetki:
Pohjeavun tulisi olla samalla tasaisuudella käytetty apu kuin ohjasapu, eli pohjetta käytetään niin kauan kunnes hevonen vastaa siihen. Sitä ei voimisteta vaikka hevonen ei heti reagoikaan siihen, mutta sitä ei myöskään kevennetä ennen kuin hevonen on antanut reaktionsa. Jalalla ei siis potkita, kantapäätä ei nosteta, eihän?
Jalalla potkiminen on hevoselle äärettömän vaikea apu tulkita, sillä se hetki kun potkaiset hevosta, se saa eteenpäin vievän avun varsin yllättäen, ja silloin kun jalka irtoaa hevosen kyljestä on pohjeapu hetkellisesti lakannut, jonka pitäisi olla hevoselle kiitos siitä että se on reagoinut apuun, ja heti pian tulee taas uusi potku kylkeen, vaikka hevonen ei ole vielä reagoinut ensimmäiseenkään pohjeapuun.. Ymmärrättekö epäloogisuuden? Pohje on päällä-pois-päällä-pois pahimmassa tapauksessa useita kertoja peräkkäin.
Toinen pohjeavun kuolemansynti on kantapäällä käytetty apu, eli kantapää nousee ylös ja hevosen kylkeä kaivetaan sillä. Tämä aiheuttaa ratsastajan jalan, ennenkaikkea, polven jännittymisen, joka itsessään on hevoselle vähän jopa pidättävä apu. Eli taas ollaan ristiriitatilanteessa. Usein kantapään nosto pohjetta käytettäessä johtuu liian pitkästä jalustimesta, mutta palaan tähän jalustinasiaan tarkemmin omassa postauksessaan.
No miten sitä pohjeapua sitten tulisi käyttää, jotta se olisi hevoselle reilu, mutta vaativa apu ja hevonen saisi mahdollisuuden reagoida siihen pehmeästi? No, yksinkertaisesti siten että puristat molemmat POHKEET hevosen kylkiin, ja rentoutat ne vasta kun hevonen on antanut pienenkin impulssin siitä että se reagoi niihin. Eli käytä pohjetta puristaen niin kauan kunnes tunnet että hevonen on lähdössä liikkeelle, ja kevennä pohjetta heti jotta hevonen saa rauhassa lähteä liikkeelle. Jätä pohje kuitenkin kyljen lähelle, jotta voit tarvittaessa toistaa avun helposti.
Ja sitten vielä aivan turhaan dissattu apu, eli ääniapu. Ymmärrän kyllä että kouluradalla tuomari ei ainakaan korota pisteitä jos maiskutat tai pyrryyttelet kuuluvalla äänellä, mutta kotona ratsastaessasi ota ihmeessä ääniavut mukaan jokaiseen ratsastuskertaan, pääset itse paljon helpommalla ja hevonenkin pysyy pehmeämpänä kyljistään ja suustaan! Erityisen tärkeää ääniapujen käyttö on nuorilla hevosilla, jotka usein on ohjasajettu ennen ratsukoulutuksen aloitusta, ja siinä ne ovat jo tottuneet ääniapujen käyttöön.
Käytä ääniapua ennen hidastavaa ohjasapua, eli ensin "puolipidäte" eli tuntuman tiivistäminen, sen jälkeen ääniapu "prr" ja sen jälkeen käsi pysähtyy,jolloin hevonenkin pysähtyy pehmeästi, hyvin valmisteltuun pysähdykseen.
Kun taas haluat siirtyä isommalle vaihteelle, käytä ensin pohjeapu, ja sen jälkeen voit tehostaa (mikäli tarvitset lisätehoa) pohjetta ääniavulla eli maiskutuksella. Kummassakin tapauksessa (sekä hidastavassa että eteenpäinvievässä) käytä ääniapua vain kerran, hevosen pitää reagoida ääniapuun samalla tavalla kuin ohjas- ja pohjeapuunkin, eli kerran käytetyn avun pitää riittää.
Tässä nyt uuden askelmerkit apujen käyttöön, usko kun sanon että hevosesi kyllä kiittää kun jatkossa käytät apuja näin hevosystävällisesti!
Muista, omat tottumuksesi apujen käyttöön ovat varmasti juurtuneet syvälle, älä siis hermostu vaikka tulosta ei heti tulisikaan. Kun jaksat rauhassa toistaa näillä avuilla tehtyjä siirtymäharjoituksia, tulet huomaamaan hevosessasi rentoutumisen merkkejä, ja tämä johtaa siihen että pikkuhiljaa pääset itsekin rennommaksi, ja huomaat tarvitsevasi entistä vähemmän voimaa hevosesi hallitsemiseksi.Pyri saamaan omat apusi automatisoitua uusille asetuksille.
Ja eikös me kaikki halutakin ratsastaa kevyillä avuilla, tyytyväisellä hevosella kohti auringonlaskua?!
Tilaa:
Kommentit (Atom)