Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukannosto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukannosto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Tuntisuunnitelma; hyvin jumpatulla hevosella parempia taivutuksia

Tämän päivän tuntisuunnitelma käsittelee monelle todella tuttua tilannetta. Hevosella tulisi tehdä avo- ja sulkutaivutuksia (ja myös ihan tavallisia taivutuksia ympyräuralla) sen notkistamiseksi ja suoristamiseksi, mutta tosi usein tuntuu siltä että taivutukset ajavat hevosen (ja usein myös ratsastajan) jännittyneeseen tilaan eikä jännittyneellä hevoselle tietenkään mikään harjoitus tuota toivottua tulosta. Miksi näin tapahtuu ja miten siihen päästäisiin tekemään korjausliike?

Itse olen todennut että suurin syy taivutusten epäonnistumiseen on juuri tuo rentouden puute koko ratsukossa, ja tämä taas usein aiheutuu siitä että taivutuksia lähdetään tekemään "liian nopeasti", eli ennen kuin hevonen ja ratsastaja ovat verrytelleet kunnolla. Tällä tunnilla keskitytään siis huolelliseen alkuverryttelyyn ja taivutuksiin valmistaviin harjoituksiin.

Riittävän pitkän alkukäynnin jälkeen, (mielellään tietysti maastossa) ota ohjat tuntumalle ja lähde ratsastamaan käynnissä uran sisäpuolella. Odota ensin parin kierroksen ajan millaiseksi hevosen luontainen käynti muodostuu, ja jos sitä on tarpeen parantaa, työskentele siirtymillä (sekä pysähdyksillä ja liikkeelle lähdöillä että käynnin tempon muutoksilla) sen aikaa että saat käyntiin rennon askeleen etkä joudu vaikuttamaan hevoseen aktiivisesti, vaan sen pitää liikkua suurimman osan ajasta itsekseen.

Tämän jälkeen pysytään edelleen uran sisäpuolella, (tämä vahvistaa omia apujenkäyttöäsi) vasemmassa kierroksessa, ja lähdetään tekemään pohkeenväistöjä siten että pitkän sivun alussa tee muutama askel pohkeenväistöä vasemmalle, eli kohti pituushalkaisijaa. Väistön jälkeen kävele suoraan muutama askel ja tee pohkeenväistö oikealle, samalle linjalle josta lähdit väistöön.

Ole siis tarkkana että et päästä hevosta valumaan takaisin uralle, kuten se helposti varmasti tekisi, vaan pidä sekä ulko-ohjalla että -pohkeella huolta että hevonen ei pääse niiden ohi. Ulko-ohjan tuen kanssa tulee olla tarkkana, ettet tule vahingossa vetäneeksi siitä, vaan pidä ulkokäsi mieluummin vaan lähellä kaulaa ja kannettuna, tämä riittää tuomaan riittävän ulko-ohjan tuen tässä tilanteessa. Muista varmistaa koko ajan että ulkokäsikin joustaa hevosen liikkeen mukana, tästä syystä kyynärpäässä tulee olla kokoajan kulma. Ulkopohjetta voit siirtää ihan aavistuksen satulavyön taakse ja tukea hevosta siinä. Ole tarkka ettei hevonen tulkitse ulkopohkeen siirtoa väistäväksi pohkeeksi.

Tee tämä väistöharjoitus kummallakin pitkällä sivulla, ja kun tämä lievä väistö alkaa sujua, voit jyrkentää väistöä hieman tekemällä ensimmäisen väistön jopa pituushalkaisijan linjan yli, ja siitä sitten taas takaisin lähtölinjalle.

Muista huolehtia rentoudesta koko väistöharjoituksen aikana, ja erityisesti siitä että hevonen väistää pohjetta, ei ohjaa tai mitään muutakaan. Jos jossain väistön vaiheessa tuntuu siltä että hevonen ei syystä tai toisesta väistä pohjetta, älä vahvista tai siirrä pohjetta taaemmas, vaan tarkasta vastakkaisen ohjan pidätteellä että hevonen reagoi pidätteeseen (se voi vaikka jopa pysähtyä) ja vasta sen jälkeen käytä väistävä pohje uudestaan. Eli pidä koko ajan mielessä ristikkäisten apujen oikeanlainen käyttö.

Vasemman kierroksen väistöjen jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla ja toista sama harjoitus myös oikeassa kierroksessa. Tämän jälkeen taas hetki vapaata käyntiä ennen kuin siirrytään ravityöskentelyyn.

Aloitetaan kevyessä ravissa, pysyen edelleen uran sisäpuolella. Taas ensimmäiset kierrokset etsitään raviin hevoselle sopivaa tempoa ja tahtia, tässä kohtaa verryttelyä on tärkeää myös sallia hevoselle vähän pidempi ja matalampi työskentelymuoto. Verryttelyn edetessä hevonen nousee parempaan ryhtiin, joten ole tarkkana että lyhennät ohjaa sen mukaan, ettei kätesi jää liian taakse ja menetä keveyttään.

Kun ravissa on löytynyt oikea vaihde, lähde ratsastamaan toiseen päätyyn pääty-ympyrä jossa taivutat hevosta hyvin loivasti, ympyräkaaren mukaisesti. Toiseen päätyyn ratsastetaan voltti, eli selkeästi pienempi ympyrä ja näin ollen myös taivutuksen tulee olla hieman jyrkempi. Ole kuitenkin tarkka että taivutus ei mene "yli" eli hevosen tulee taipua koko kropastan ympyrän kaaren mukaisesti. Sisäohja huolehtii asetuksesta ja taivutuksesta, sisäpohje pysyy satulavyön kohdalla antaen hevosen taipua sen ympärille (tarvittaessa myös aktivoi liikettä), ulko-ohja säätelee taivutusta, käytännössä estää kaulan ylitaipumisen ja huolehtii että ulkolapa pysyy uralla, ulkopohje hieman satulavyön takana pitää huolta että takaosa tulee mukaan taivutukseen.

Tee tämäkin harjoitus molempiin kierroksiin, ja sen jälkeen anna hevoselle hetkeksi vapaat ohjat käynnissä.

Seuraavaksi siirrytään tekemään laukkatyötä, ja tänään keskitymme erityisesti laukannostoihin. Sitä ennen verrytellään hevosta kuitenkin vähän aikaa laukassa. Vapaan käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle, nyt voit jo siirtyä ratsastamaan uralle. Valmistele laukannosto, ja nosta harjoituslaukka. Jos laukannosto onnistuu hyvin, eli laukka on alusta alkaen voimakasta, voit jatkaa laukassa ja nousta kevyeen istuntaan. Työskentele hetki kevyessä istunnassa laukassa, ja käännä hevonen aina välillä ympyrälle. Jos taas laukannosto on vähän epävarma, etkä saa laukkaan voimaa napakalla sisäpohkeella, älä jää ratsastamaan tätä huonoa laukkaa, vaan tee rauhassa uusi laukannosto. Muista että ainoastaan hyvä siirtymä takaa hyvän liikkeen. Muista sama periaate myös siirtymässä laukasta raviin, ratsasta siirtymä aina parhaasta mahdollisesta askeleesta jotta tuleva askel olisi myös paras mahdollinen.

Tee laukkaverryttely kumpaankin suuntaan ja anna hevosen sen jälkeen kävellä puolisen kierrosta vapaalla ohjalla. Sen jälkeen jatketaan joko käynnissä tai ravissa, tasostanne riippuen. Siirrytään taas uran sisäpuolelle, ja nyt tehdään muutaman askeleen pohkeenväistöjä joihin yhdistetään laukannosto. Pitkän sivun alusta (olet siis pari metriä uran sisäpuolella) tee pohkeenväistö uralle, ja väistön viimeisestä askeleesta nosta harjoituslaukka. Laukannoston onnistumisen takaa onnistunut väistö, joten ole tarkkana että väistö on kunnossa ennen laukannostoa. Väistössä erityisesti ne ristikkäiset avut, eli esimerkiksi väistössä oikealle, vasen pohje satulavyön takana väistää ja oikea ohja ikäänkuin ottaa väistöaskeleet vastaan. Näitä apuja käytät askelten rytmissä. Vasen ohja huolehtii pehmeästi asetuksesta ja oikea pohje omalla paikallaan pitää huolta ettei hevonen lähde väistämään apujen "ohi". Kun olet ratsastamassa viimeistä väistöaskelta, jätä ikäänkuin väistön ratsastaminen "kesken" (sillä hevonen kyllä väistää sen viimeisen askeleen sinne uralle) ja tarkista ulko-ohjan tuki ja siirrä sisäpohje satulavyön eteen ja anna sillä merkki laukannoston merkiksi samalla kun rentoutat sisäkäden. Näin hevosen tulisi nostaa laukka, joka on heti ensimmäisestä askeleesta lähtien vahva ja laadukas. Kun laukannosto onnistuu ja laukka on heti laadukasta, voit edetä laukassa uraa pitkin ja tehdä pitkän sivun lopussa voltin laukassa. Muista voltilla pitää huolta taivutuksesta myös laukassa, aivan kuten alussa teit ravissa.

Kun olet työskennellyt laukkaharjoitukset ensin toisessa suunnassa, anna hevosen levätä hetki, ja toista harjoitus toiseen suuntaan.

Tämän jälkeen jatketaan vielä taivutuksilla, ennen loppuverryttelyä. Siirrytään raviin, ja istu perusistunnassa. Nyt voit jo käyttää uraa, ja tee pitkän sivun alkuun voltti, ja voltin jälkeen jatka uraa pitkin avotaivutuksessa. Muista huolehtia voltilla siitä että työskentelet myös ulkoavut läpi, saattaa siis jopa tuntua siltä että vähän kannat hevosen ulkolapaa voltilla, hetkellisesti tosin. Tai voit myös hakea voltilla tunnetta että etujalat lähes astuisivat ristiin voltin aikana, siitä tiedät että ulkolavat ovat hallussa. Ilman ulkolavan hallintaa et hallitse myöskään avotaivutusta, sen takia voltti on tässä todella tärkeässä, valmistelevassa asemassa. Kun pääset voltilta uralle, jatka uraa pitkin aivan kuten olisit kääntymässä uudelle voltille, mutta nyt voimistat sisäpohjetta sen verran että hevonen pysyy sen avulla uralla, taipuneena.

Kun olet tehnyt avotaivutusta puoleen väliin pitkää sivua, käännä hevonen uudestaan voltille, ratsasta jälleen voltti huolellisesti, ja voltin jälkeen jatka uraa pitkin sulkutaivutuksessa. Tässä on nyt tärkeää ikäänkuin jättää hevosen takaosa voltin mukaiseen asentoon, eli kun jatkat voltin jälkeen uralle, jätä hevosen takaosa hieman uran sisäpuolelle. Sen jälkeen vaan sisäohjalla pehmeä asetus ja taivutus, unohtamatta myöskään ulko-ohjan vaikutusta. Voit vielä sulkutaivutuksen jälkeen ratsastaa pitkän sivun loppuun myös voltin. Tee tämä harjoitus ainoastaan toisella pitkällä sivulla, ja toisella sivulla keskity ratsastamaan hevonen suoraan ja tekemään tarvittaessa korjauksia ravin tempoon ja tahtiin. Tee harjoitus kumpaankin suuntaan, ja loppua kohden voit siirtyä keventämään ravissa, siten että ratsasta taivutukset perusistunnassa ja muuten työskentele kevyessä ravissa, jotta saat yhdistettyä harjoitukseen myös vähän loppuverryttelyä.

Kun olet tehnyt taivutukset kumpaankin suuntaan, (niiden pitäisi nyt sujua lähes henkäyksen kevyesti!) loppuverryttele hevonen vielä laukassa, kevyessä istunnassa kumpaankin suuntaan, antaen hevosen pyöristää ja pidentää ylälinjaansa tarpeen mukaan. Tämän jälkeen voit lähteä hyvin ansaitulle loppukäynnille maastoon, tässä oli jo yhdelle päivälle ihan riittävä annos tekemistä!

Tämä tunti on melko tehokas ja täynnä tekemistä, joten seuraile hevostasi ja anna sille tarvittaessa lepotaukoja. Muista että aina kun hevonen alkaa vastustella apujasi, se luultavasti on jo vähän väsähtänyt ja ainoa parannus siihen on pieni lepotauko.

Tästä tämä taas lähtee, olen vihdoinkin päässyt kesäloman makuun ja yritän kovasti saada blogin palaamaan taas normaaliin päiväjärjestykseen, ja kaikki kommenteissa antamanne postaustoiveet toteutettua!

Mitenkäs tämä tuntisuunnitelma teillä toimi, tuliko jossain kohtaa haasteita vai menikö kaikki kuin Strömsössä?

Sari


lauantai 5. elokuuta 2017

Tuntisuunnitelma; tehojumppaa väistöillä ja vastataivutuksilla

Tällä tunnilla keskitytään hevosen jumppaamiseen, ei niinkään reippaassa tempossa vaan enemmänkin matalassa tempossa mutta tehokkaasti työskennellen.

Alkukäyntien jälkeen ota ohjat tuntumalle ja tarkasta ensin että hevosesi reagoi apuihin oikein seuraavalla harjoituksella:

Pysäytä hevonen jokaisessa kulmassa, siten että ratsastat tosi syvälle kulmaan, ja juuri ennen käännöstä pysäytät hevosen, odotat hetken ja sen jälkeen käännät sen sisäohjalla ja ulkopohkeella suoraan pysähdyksestä. Muista myös tukea hevosta ulko-ohjalla, jotta hevonen ei pelkästään käännä kaulaansa, vaan ottaa koko etuosan, myös sen ulkolavan mukaan käännökseen. Tee näin yhden kierroksen ajan ensin vasemmalle, sen jälkeen vaihda suuntaa ja tee sama harjoitus oikealle. Kun olet tehnyt tämän harjoituksen käynnissä, tee sama harjoitusravissa siten että ravaat uraa pitkin, mutta ennen kulmaa siirrä hevonen käyntiin ja tee huolellinen käännös kulmassa käynnissä. Hevosesi pitäisi nyt odottaa kääntäviä apujasi hieman paremmin, kun olet tehnyt pohjalle tuon käynnissä tehtävän harjoituksen. Jos näin ei ole, ja hevonen tuntuu ennakoivan kulman käännöstä tai kaatuvan sisälle kulmassa, palaa hetkeksi käynnissä tehtävään harjoitukseen. Tee tämäkin harjoitus noin kierroksen ajan kumpaankin suuntaan, ja sen jälkeen voit antaa hevoselle hetkeksi vapaat ohjat.

Tämän jälkeen aloitetaan verryttely kevyessä ravissa, ja hyödynnetään nyt vähän hitaampi tempo. Aloitetaan ensin ratsastamalla kevyessä ravissa uraa pitkin, ja hakemalla juuri sille omalle hevoselle sopiva tempo. Sen pitäisi olla selkeästi hitaampi kuin normaalisti, mutta se ei kuitenkaan saa olla "laiska". Hevosen pitää siis hitaasta temposta huolimatta olla pohkeen edessä, eli aina kun käytät pohkeen, hevosen pitää siihen reagoida. Kun olet löytänyt tämän hitaamman tempon suoralla uralla, lisää verryttelyyn mukaan isoja voltteja, sekä pitkällä että lyhyellä sivulla. Volteille käännyttäessä ole erityisen tarkka että hevonen ei lähde kiihdyttämään tempoa käännöksessä. Jos näin käy, on se merkki joko siitä että hevonen ei ole riittävässä tasapainossa ja joutuu korjaamaan sitä kiihdyttämällä vauhtia, tai siitä että se juoksee taivutuksen alta pois. Jos kyse on huonosta tasapainosta, saat sen korjattua tuomalla omaa painoasi hieman enemmän ulkojalalle, jolloin hevonen ikäänkuin korjaa itsensä vähän pystympään. Jos taas hevonen juoksee pois taivutuksesta, hidasta sen tempoa vielä vähän ennen volttia, ja keskity voltilla siihen että taivutus on riittävän loiva, mutta läpi koko kropan. Sisäpohje on omalla paikallaan mutta ei jännittyneenä, ja sisäohja määrittelee taivutuksen, jota ulko-ohja säätelee. Ulkopohje pitää huolta takaosasta, jotta se pysyy mukana taivutuksessa, eli näin taivutus menee läpi koko kropan.

Kun olet tehnyt muutaman kierroksen ajan voltteja molempiin suuntiin ja olet tyytyväinen ravin laatuun, voit lähteä ratsastamaan ravia vähän isommaksi suoralla uralla. Aktivoi ravia sekä istunnalla että pohkeella (nyt ratsastetaan ravin tempoakin vähän isommaksi) niin kauan, kunnes tunnet että hevonen ravaa isommalla ravilla pehmeätä tuntumaa kohden. Työskentele tässä ravissa vielä muutama kierros molempiin suuntiin ja sen jälkeen voit verrytellä hetken laukassa, kevyessä istunnassa. Pidä laukassakin tempo hitaampana kuin normaalisti, vaikka hevonen saakin laukata "vapaammin", älä silti anna sen juosta apujesi ohi. Kun olet verrytellyt myös laukassa molempiin suuntiin, voit antaa hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla. 

Aloitetaan varsinainen työskentely käynnissä siten että tehdään toisella pitkällä sivulla pohkeenväistöä ensin uralta pois muutaman askeleen ajan, sen jälkeen suoraan muutama askel ja vielä väistö takaisin uralle. Pitkän sivun jälkeen ratsasta huolellinen kulma, kokoa käyntiä vähän lyhyellä sivulla ja ratsasta jälleen huolellinen kulma. Toisella pitkällä sivulla tehdään lyhyitä ravisiirtymiä siten että siirrät hevosen käynnistä raviin, mutta raviaskelien määrä pidetään vähäisenä, 2-3 askelta riittää. Siitä takaisin käyntiin, ja muutaman käyntiaskeleen jälkeen taas siirtymä raviin. Toista tätä niin kauan että pääset pitkän sivun loppuun. Taas huolelliset kulmat ja lyhyt sivu kootummassa käynnissä. Pitkällä sivulla taas väistöt. Tee tämä harjoitus 2-3 kierroksen ajan kumpaankin suuntaan, ja kiinnitä erityistä huomiota kulmien ratsastukseen. Huolellisesti ratsastetulla kulmalla "säästät" vähän aikaa, sillä hyvän kulman jälkeen hevonen on heti valmis seuraavaan tehtävään. Kun olet tehnyt tämän tehtävän, hevoselle hetkeksi vapaat ohjat.

Lepotauon jälkeen ota ohjat ja siirry pääty-ympyrälle käynnissä. Tee toinen pääty-ympyrä käynnissä ja ympyrän avoimella sivulla väistä hevosen takaosaa ympyrän ulkopuolelle. Ympyrän jälkeen jatka pitkää sivua kohti toista päätyä (muista huolelliset kulmat) ja siirrä hevonen raviin ennen toista pääty-ympyrää. Tee siis toiseen päätyyn pääty-ympyrä harjoitusravissa, jossa teet saman tehtävän, eli ympyrän avoimella sivulla väistä takaosaa uran ulkopuolelle. Toista tämä harjoitus parin kierroksen ajan, sen jälkeen vaihda suuntaa ja tee samalla tavalla toiseen suuntaan ja taas sen jälkeen hevoselle vapaat ohjat hetkeksi.

Seuraavaksi jatketaan muuten täysin samalla harjoituksella, mutta nyt ympyrän avoimelle sivulle vastataivutus. Vastataivutuksessa pitää olla tarkkana että taivutus pysyy riittävän loivana ja menee läpi koko kropan. Eli kun olet vasemmassa kierroksessa pääty-ympyrällä, taivuta hevonen oikealle. Vastataivutus kannattaa aloittaa siten että ensin siirrät takaosan uran ulkopuolelle, aivan kuten äskeisessä tehtävässä tehtiin, mutta siitä lähdet pikkuhiljaa taivuttamaan hevosta oikealle, vasemman ohjan huolehtiessa ettei taivutus mene liian jyrkäksi kaulasta ja vasen pohje huolehtii että myös takapää pysyy mukana taivutuksessa. Tee tämäkin harjoitus molempiin suuntiin, ja sen jälkeen jatketaan hetki vielä ottaen mukaan laukkaa.

Pysytään yhä edelleen näillä pääty-ympyröillä, tehdään toisella ympyrällä käynnissä vastataivutus mutta nostetaan nyt heti taivutuksen jälkeen myötälaukka ja jatketaan työskentelyä laukassa samalla pääty-ympyrällä. Vastataivutuksesta laukannosto tapahtuu todella helposti, sinun ei käytännössä tarvitse tehdä muuta kuin päästää hevonen suoraksi, jätä ulko-ohjan tuki hieman tiiviimmäksi ja siirrä sisäpohje satulavyön eteen ja anna sillä merkki laukkaan. Luultavasti hevonen nostaa laukan jo pelkästä painon siirrosta sisälle, ja se on luonnollisesti vaan hyvä asia!

Toisella pääty-ympyrällä tehdään sama tehtävä harjoitusravissa, eli ympyrä ravissa, avoimella sivulla vastataivutus ja siitä laukannosto ja hetki työskentelyä ympyrällä laukassa.

Tee nämä harjoitukset pari kertaa kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen loppuverryttely kevyessä ravissa ja sen jälkeen on hevonen kyllä ansainnut vapaat ohjat ja käyntiä.

Matalasta tempostaan huolimatta tämä tunti on kyllä täynnä tehtäviä ja aika rankkojakin sellaisia, joten ole tarkkana ja tarkkaile hevostasi, jos se alkaa yhtään vaikuttaa väsyneeltä niin lopeta tunti ja jatka joku toinen päivä. Väsyneellä hevosella ei nämä harjoitukset tuota toivottua tulosta.

Hyviä treenihetkiä kaikille!

Sari

torstai 3. elokuuta 2017

Toivepostaus; tuntisuunnitelma hevoselle jolla on ristiselkä jumissa (osa 2)

Tämä postaus on jatkoa osalle 1, joka löytyy täältä. Tällä tunnilla keskitytään enemmän väistöjen suomiin mahdollisuuksiin sekä otetaan kaikki hyöty irti laukannostoista ristiselän liikkuvuuden parantamiseksi.

Kuten viime postauksessakin mainitsin, on huolellinen ja pitkä alkuverryttely erittäin tärkeää ristiselkäongelmaiselle hevoselle. Eli alkukäynnit tulee olla vähintään 15 minuuttia, ja siitä ei pidä poiketa tälläkään kerralla. Sen jälkeen alkuverryttely ravissa vähän normaalia pidemmällä ohjalla, kuitenkin siten että hevonen pysyy hyvällä tasaisella tuntumalla. Pidä ravin tempo rauhallisena, siten että hevosella on rauhassa mahdollisuus vertyä myös ravissa, ja vasta kun olet ravannut rauhallisessa tempossa molempiin suuntiin, voit kerätä ohjaa vähän lyhyemmäksi, nosta hevosen ryhtiä vähän ylemmäs ja työskennellä ravin perustempossa. Liitä alkuverryttelyyn mukaan voltteja ja siirtymiä siten, että tee ravista siirtymä käyntiin ja käännä hevonen voltille heti siirtymästä, kävele voltti ja siirrä hevonen raviin taas voltin jälkeen. Tee samalla periaatteella myös harjoitus "toisinpäin" eli kävele uralla, siirrä hevonen raviin ja käännä se voltille heti ravisiirtymästä. Ravivoltin jälkeen siirtymä käyntiin ja jatka uraa pitkin käynnissä.

Raviverryttelyn jälkeen hetkeksi käyntiä vapain ohjin ja sen jälkeen siirrytään verryttelemään hevosta laukassa. Laukkaverryttelyssä tärkeintä on saada "paikkoja auki" eli anna hevosen laukata mahdollisimman pitkää ja rentoa laukkaa, itse nouse kevyeen istuntaan jotta hevosen selkää saa sen vaatiman vapauden. Ole kuitenkin tarkkana että hevonen ei pääse tässä alkuverryttelylaukassakaan vetämään itseään pitkäksi siten että se lähtee pois tuntumalta, sillä silloin se ei työskentele takapäällään vaan kyntää etuosa raskaana voimatonta laukkaa. Vaikka verryttelyssä nyt vaan laukataan eteenpäin, tekemättä sen suurempia tehtäviä, on kuitenkin tärkeää huolehtia siitä että itse laukannostot ovat parhaita mahdollisia. Muista että huonosta nostosta ei voi tulla hyvää laukkaa, joten jos huomaat että nosto meni vähän plörinäksi, nosta rauhassa uusi laukka. Työskentele laukassa molempiin suuntiin ja anna hevoselle sen jälkeen vapaat ohjat ja kävele hetki.

Varsinainen työskentely aloitetaan ympyrällä. Ratsasta toisessa päädyssä pääty-ympyrällä käyntiä, ja tarkista ensin että hevosen käynti on mahdollisimman laadukasta. Hevonen kävelee pitkällä ja rennolla askeleella, tukeutuen kätesi tarjoamaan tuntumaan ja on pohkeen edessä. Kun tämä on kunnossa, aloitetaan tekemällä pohkeenväistöä siten että aina ympyrän avoimella sivulla väistä hevosen takaosaa ympyrän ulkopuolelle. Eli, käytännössä hevosen etuosa jatkaa ympyräuralla ja takaosa ympyräuran ulkopuolella. Vaikka tämä väistö tehdään ympyrällä, käytetään apuja aivan samalla tavalla kuin tehdessä väistöä esimerkiksi diagonaalilla. Sisäpohje on väistävä apu, ja ulko-ohja toimii sisäpohkeen tukena, pidättäen mikäli hevonen ei lähdekään väistämään sisäpohjetta. Molemmat ohjat pitävät hevosen etuosan uralla. Ulkopohje on varmistamassa siinä vaiheessa mikäli hevonen on lähdössä kokonaan pois ympyräuralta.

Tässä harjoituksessa väistöä tulee siis puolen ympyrän verran, ja toinen puoli ympyrästä keskitytään käynnin laadun ylläpitämiseen. Mikäli käynti on jännittynyttä tai liian hidasta, tee ympyrän sisälle voltti jotta saat vähän enemmän aikaa työstää käyntiä kuntoon ennen väistöä. Muistathan että hyvästä käynnistä tulee hyvää väistöä!

Tee väistöharjoitus ensin toisessa suunnassa muutaman kierroksen ajan, ja sen jälkeen vaihda ympyrällä suuntaa ja toista sama harjoitus myös toisessa kierroksessa. Tämän jälkeen hevoselle hetkeksi vapaat ohjat.

Lyhyen välikäynnin jälkeen ohjat taas tuntumalle ja tehdään sama väistöharjoitus myös harjoitusravissa, eli ympyrän avoimella sivulla takaosa väistää ympyrän ulkopuolella. Tämäkin harjoitus muutaman kierroksen ajan molempiin suuntiin ja sen jälkeen jatketaan harjoituksia suoralla uralla.

Siirrä hevonen käyntiin, ja siirry pituushalkaisijalle. Nyt on tarkoitus tehdä väistöjä todella jyrkässä kulmassa, siten että hevonen joutuu astumaan ristiin todella vahvasti. Syy miksi väistöt tehdään pituushalkaisijalla on se että silloin pystytään tekemään väistöjä vuorotellen kumpaankin suuntaan, eli tehdään väistöä pituushalkaisijan kummallekin puolelle. Kun tehdään näin jyrkkää väistöä, on tärkeää pitää väistöaskelien määrä pienenä, eli vain muutamia jyrkkiä väistöaskelia pituushalkaisijan kummallekin puolelle. Jos käy niin, että käynti olennaisesti huononee väistöjen aikana, jatka hetki pituushalkaisijaa suoraan ja paranna siinä käyntiä kunnes taas jatkat väistöaskelia.

Työskentele jyrkillä väistöillä käynnissä muutaman pituushalkaisijan verran, ja sen jälkeen anna hevoselle hetkeksi vapaat ohjat. Kun hevonen on saanut hetken kävellä, ota ohjat taas tuntumalle ja jatketaan tuntia siirtymällä seuraavaksi laukannostoharjoituksiin. Tämän harjoituksen voit tehdä joko käynnissä tai ravissa, tai miksei vaikka molemmissa!

Siirry ratsastamaan pari metriä uran sisäpuolelle, ja aloitetaan vasemmassa kierroksessa. Ratsasta ensin muutama metri suoraan ja sen jälkeen tee pohkeenväistöä vasemmalle, eli uran sisäpuolelle. Muutaman väistöaskeleen jälkeen, nosta oikea laukka suoraan viimeisestä väistöaskeleesta ja laukkaa muutama askel. Siirrä hevonen laukasta käyntiin/raviin (kummassa nyt päätitkään harjoituksen aloittaa) ja tee heti siirtymän jälkeen väistöä vasemmalle, eli kohti uraa. Taas viimeisestä väistöaskeleesta laukannosto, ja muutama laukka-askel. Jatka tätä harjoitusta koko kierroksen ajan ja pyri pikkuhiljaa siihen että väistöaskeleet vähenevät kerta kerralta ja pääset tilanteeseen jossa teet vaikka vaan yhden väistöaskeleen, jolla saat sisätakajalan hyvin rungon alle, jotta hevonen pääsee ponnistamaan laukkaan kunnolla takapäällään, eikä etuosalla "kyntäen". Hevonen saa tässä nostoharjoituksessa tuntua siltä että se lähes istuu takapäälleen laukannoston aikana. Työskentele samalla harjoituksella myös oikeassa kierroksessa, noin yhden kierroksen ajan. Tämä harjoitus on loppujen lopuksi myös hyvää harjoitusta laukanvaihtoja varten, sillä tässä hevonen joutuu kokoajan olemaan erityisen kuulolla laukannostoapuihin ja niihin reagointiin. Myös omien apujesi hienosäätöön tämä harjoitus on erityisen hyvä, kunhan vaan muistat käyttää aina niin pientä ja kevyttä apua kuin mahdollista.

Laukannostoharjoitusten jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla. Loppuun työskennellään vielä hetki ravissa tehden vähän sulkutaivutusta. Aloitetaan vasemmassa kierroksessa harjoitusravissa uraa pitkin. Tehdään ensin sulkua uralla (taivutus vasemmalle)  ja sen jälkeen pohkeenväistöä uran sisäpuolelle (väistöä vasemmalle) kohti pituushalkaisijaa. Muista olla huolellinen sulkutaivutuksen jälkeen ja suoristaa hevonen ennen väistöä. Jos ehdit, voit tehdä saman vielä pituushalkaisijalla siten että tee pituushalkaisijalla sulkua muutama askel (taivutus oikealle), ja sen jälkeen väistä pohkeenväistössä takaisin uralle (väistö oikealle).  Jos kuitenkin haluat työstää sekä sulkua että väistöä vähän pidempään, tee harjoitus siten että tee sulkua uralla noin pitkän sivun puoleen väliin asti, siitä suoristus ja pohkeenväistössä pituushalkaisijalle, sinne pituushalkaisijan loppupäähän! Sen jälkeen toisella pitkällä sivulla sama harjoitus. Työskentele tällä tavalla muutama kierros kumpaankin suuntaan, siten että suunnanmuutoksen aikana anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla, muuten harjoitus on liian vaativa hevoselle.

Tämän jälkeen voit jatkaa loppuverryttelyä kevyessä ravissa, pidä tässä lopussakin huolta että hevonen liikkuu kevyesti tuntumalla ja keskity tuntemaan hevosen takaosan vahva liike ja sen mukanaan tuoma "ilma" askeleessa. Ravin pitäisi tuntua siltä että siinä on vähän normaalia enemmän joustoa, silloin tiedät että tunnin harjoitukset ovat osuneet juuri oikeaan paikkaan, eli sinne vähän jäykkään ristiselkään!

Loppuverryttelyn jälkeen käyntiin ja vapain ohjin loppukäynnit. Muista malttaa kävellä riittävän pitkään, erityisesti näin haastavan tunnin jälkeen on tärkeää antaa hevosen palautua lopussa rauhassa.

Tässä oli nyt toinen osa tähän postaustoiveeseen, mutta teen vielä kolmannen, joka ei ole varsinainen tuntisuunnitelma vaan siinä on otettu kokonaisvaltaisemmin huomioon miten ristiselän ongelmista kärsivän hevosen kanssa olisi elo mahdollisimman hedelmällistä, jotta pikkuhiljaa ne ristiselän ongelmat olisivat paremmin hallittavissa.

Oikein hyviä treenejä kaikille!

Sari




sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Toivepostaus; tuntisuunnitelma (osa 1) hevoselle jolla on ristiselkä jumissa

Sain taannoin toiveen tehdä tuntisuunnitelman aikuiselle hevoselle joka kärsii ristiselän jumiutumisista.

En ota tässä postauksessa kantaa hevosen terveydentilaan tai varusteiden sopivuuteen, vaan oletan että nämä asiat on jo selvitetty ja pohditaan postauksessa ainoastaan harjoituksia joilla tuota ristiselän liikkuvuutta saataisiin paremmin ylläpidettyä.

Johtui ristiselän ongelmat mistä tahansa, on muutama asia jotka kannattaa ottaa huomioon tämänlaisella hevosella:

- Ratsastuspohjat tulee olla hyväkuntoiset, eli kentän tai maneesin pohjan tulee olla pitävä eli se ei saa rullata alta pois. Kuitenkaan liikkuminen pelkästään tasaisella, eli maneesissa tai kentällä ei ole suotavaa, sillä tasaisilla pohjilla ei saa aikaiseksi riittävän monipuolista liikuntaa. Tästä syystä maastossa, ja erityisesti umpimetsässä, rauhallinen työskentely on todella tärkeää.

- Hevosen alkuverryttely tulee aina tehdä pitkän kaavan mukaan ja mahdollisuuksien mukaan hevosen ristiselkä tulee pitää lämpimänä alkuverryttelyn ajan. Verryttelyssä on myös erittäin tärkeää antaa hevosen liikkua alussa juuri niin pitkänä kuin se haluaa, ja vasta kun hevosen lihaksisto on vertynyt ja lämmin, voidaan hevosen muotoakin alkaa pikkuhiljaa muuttaa.

- Käytännössä jokaisen ratsastuskerran tulee olla monipuolista jumppaa, ja ratsastukseen tulee liittää riittävän usein myös työskentelyä maapuomeilla ja kavaleteilla. Takaosan aktivointi on tämäntyyppiselle hevoselle äärimmäisen tärkeää.

No niin, ja sitten itse tuntisuunnitelmaan. Kuten sanottua, tulee tunnin alussa antaa hevosen kävellä mahdollisimman pitkään, vähintään 15 minuuttia, eikä yhtään haittaa vaikka alkukäynnit tehtäisiin maastossa. Kun hevonen on kävellyt riittävästi, voit ottaa ohjaa tuntumalle mutta jätä ohjan pituus vähän normaalia pidemmäksi jotta hevonen saa vielä alussa liikkua melko pitkässä muodossa.

Aloita ratsastamalla käynnissä kiemurauraa, tehden ensin loivia kiemuroita kummallakin pitkällä sivulla keskittyen ensin siihen että hevonen kääntyy ohjasta heti kun sitä käytät. Kun tämä on kunnossa, voit jatkaa samalla tavalla eli tee kiemurat kummallekin pitkälle sivulle mutta tee kiemuroista nyt vähän syvempiä, ja ota nyt myös pohkeilla työskentely paremmin mukaan. Tämä tarkoittaa sitä että kun käännökset ovat jyrkempiä, tulee ulkopohkeen olla tukemassa hevosta siten että sen takapää pysyy myös kaarteessa mukana. Kun olet työskennellyt muutaman kierroksen kiemuroilla käynnissä, voit vaihtaa suunnan ja jatketaan alkuverryttelyä seuraavaksi ravissa.

Voit edelleen pitää ohjan normaalia pidempänä, mutta lyhennä sitä sen verran että et joudu missään vaiheessa vetämään ohjasta taaksepäin vaikuttaaksesi hevoseesi. Ravissa olisi tärkeää edetä ensin todella hitaassa tempossa, lähes siten että hevonen tuntuu vaan hölkkäilevän. Tässä tuleekin ensimmäinen haaste, miten saada hevonen "hölkkäämään" ilman että se menee "mummoravia" joka ei ole ravia ollenkaan?! No, avainsana tähän on se että hevonen on kokoajan pohkeen edessä, eli aina kun käytät pohkeen, hevonen reagoi siihen aktivoimalla askeltaan. Näin saat ratsastettua hevosta erittäin hitaassa tempossa mutta kuitenkin pitkähköllä askeleella. Ole kuitenkin varovainen ettet vielä tässä vaiheessa vaadi hevoselta liian pitkää askelta, sillä olemme edelleen verryttelyvaiheessa. Hevonen kyllä alkaa ihan itse venyttää askelta pidemmäksi kun se on siihen valmis, joten nyt vaan ratsastetaan rauhassa ja odotetaan.

Jotta alkuverryttelyyn saadaan mukaan muutakin kuin hitaasti ravaamista, työskentele hevosen kanssa ympyräkahdeksikolla tehden rauhallisia ja loivia taivutuksia ympyrän kaaren mukaan. Muista että taivutuksen tulee olla mieluiten liian loiva koko kropasta kuin ylitaipunut kaulasta. Loivan taivutuksen aikaansaamiseksi tulee ulko-ohjan säädellä kaulan taivutusta ja samalla ulkopohkeen tulee huolehtia siitä että hevosen takaosa pysyy ympyräuralla eikä putoa sen ulkopuolelle. Sisäpohkeen paikka on satulavyön kohdalla ja se on lähellä hevosta mutta ei paineista. Sisäohja asettaa ja taivuttaa hevosta loivasti.

Kun olet työskennellyt kevyessä ravissa ympyräkahdeksikolla sen aikaa että tunnet hevosen ravin kasvaneen vähän isommaksi, voit siirtyä käyntiin ja antaa hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla.

Käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle (nyt voit ottaa ohjat jo normaalipituisiksi) ja jatketaan verryttelyä hetki laukassa, kevyessä istunnassa. Tässäkin on tärkeää antaa hevosen edetä rauhallisessa tempossa, muistaen kuitenkin aktivoida takaosan liikettä pohkeella aina tarvittaessa. Pysy koko ajan kevyessä istunnassa, ja työskentele laukassa siten että käännä hevonen toisessa päädyssä aina pääty-ympyrälle ja toisessa päädyssä isolle voltille. Näin saat verryttelyyn mukaan eriasteisia taivutuksia. Jos sinulla on puomeja käytössä, voit asettaa yhdet maapuomit kummankin pitkän sivun keskelle, jotta saat ylitettyä ne joka kierroksella, suoralla hevosella.

Laukkaa tasaisesti kumpaankin suuntaan, ja kun olet verrytellyt hevosen laukassa, anna sille taas hetkeksi vapaa ohja ja anna sen hengähtää hetki ennen kuin aloitetaan varsinainen työskentely.

Vapaan käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle ja aloitetaan pohkeenväistöllä käynnissä, vasemmassa kierroksessa.  Käännä hevonen lyhyen sivun keskeltä pituushalkaisijalle ja suoristuksen jälkeen jatka pohkeenväistössä kohti uraa eli oikealle. Tee väistöä sen verran että pääset noin kentän puoliväliin, suorista hevonen ja pysäytä se. Odota rauhassa että hevonen asettuu pysähdykseen, eli on tasajaloin ja tasapainossa. Sen jälkeen ratsasta 3-4 askelta peruutusta, ja peruutuksen jälkeen jatka muutama askel käyntiä eteenpäin ja siitä jatka pohkeenväistö loppuun, eli siten että pääset pitkän sivun loppuun. Eli käytännössä tee muutama askel väistöä kohti uraa, pysäytys ja peruutus ja jatka väistö loppuun uralle.
Väistön jälkeen siirrä hevonen harjoitusraviin lyhyellä sivulla, ja toisella pitkällä sivulla tee muutama siirtymä "melkeinkäyntiin" eli siten että teet siirtymän käyntiin mutta siirrät hevosen takaisin raviin ennen kuin hevonen on ehtinyt ottaa yhtäkään kunnon käyntiaskelta. Tässä hyödynnetään ja vahvistetaan takaosan vahvaa ponnistusta melkein käynnistä takaisin raviin, erittäin hyvä harjoitus pohkeelle hitaalle hevoselle tai ristiselästään jumiutuvalle!

Siirrä hevonen käyntiin ennen lyhyttä sivua josta käännät taas hevosen pituushalkaisijalle ja tee sama väistö-pysähdys-peruutus-väistö harjoitus uudelleen. Tee nämä noin kolme kertaa kumpaankin suuntaan, ja sen jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla.

Seuraavaksi tehdään töitä enemmän ravissa. Pidetään pohjalla sama pituushalkaisijan tie, ja nyt tullaan harjoitusravissa sisään, tehdään pohkeenväistöä uraa kohti ravissa. Samassa kohdassa jossa viimeksi tehtiin pysähdys ja peruutus, suoritetaan nyt laukannosto (jos olet vasemmassa kierroksessa niin nosta vasen laukka) ja ratsasta laukassa voltti vasemmalle. Voltin jälkeen siirtymä takaisin raviin ja jatka väistö loppuun kohti uraa. Ole erityisen tarkka että laukkavoltin aikana hallitset hevosen takaosan ulkopohkeella ja ulkolavan ulko-ohjalla, jotta taivutus pysyy loivana mutta menee läpi koko hevosen kropan.

Väistön jälkeen toisella pitkällä sivulla edelleen muutama siirtymä melkein käyntiin jotta hevonen pysyy kuuliaisena pohkeelle ja takaosa säilyy aktiivisena.

Tee harjoitus muutaman kerran vasemmassa kierroksessa, ja anna välissä hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla, ja sen jälkeen tee sama harjoitus oikeaan kierrokseen.

Tämän jälkeen taas hetki lepoa käynnissä, ja sen jälkeen vielä muutamia laukannostoharjoituksia kolmikaarisella kiemurauralla radan poikki. Ratsasta ravissa kolmikaarista kiemurauraa ja nosta aina yhden kaaren aikana kaksi kertaa laukka. Koska kaari on lyhyt matka, ei laukkaa ole tarkoitus ratsastaa sen enempää kuin noston verran, tärkeintä on nopeat reaktiot ja aina uusi ponnistus laukkaan, eli käytännössä vähän samalla ajatuksella kuin melkein käyntiin -siirtymissä! Nosta aina kaaren mukainen myötälaukka. Ravia voit koota hieman lyhyemmäksi tätä harjoitusta varten, varmista että takajalat polkevat koko ajan hyvin alle, silloin harjoitus tulee varmemmin onnistumaan!

Kun olet tehnyt kiemuran kolme kertaa, on aika siirtyä loppuverryttelyyn. Työskentele hevosen kanssa kevyessä ravissa siten että tee kumpaankin päätyyn ympyrä jonka avoimella sivulla väistät hevosen takaosaa ympyrän ulkopuolelle. Verryttele tasapuolisesti kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen voit siirtyä käyntiin ja antaa hevoselle vapaat ohjat. Jos on kylmä ilma, on hevosen ristiselkä hyvä suojata loimella loppukäyntien ajaksi.

Tässä oli nyt ensimmäinen osa ristiselkäongelmien kanssa painiville ratsukoille. Teen samaan postaustoiveeseen liittyen vielä ainakin yhden, ellen jopa kaksi muutakin tuntisuunnitelmaa, sillä ristiselkävaivat vaativat niin monipuolista liikuntaa että kaikkia vaihtoehtoja on mahdotonta mahduttaa yhteen tuntiin!

Hyviä treenejä ja kertokaa ihmeessä oliko tästä apua!

Sari


sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Tuntisuunnitelma; väistöstä ja avosta apua voltin ratsastamiseen

Tällä tunnilla tehdään töitä väistöjen ja avojen kanssa, joiden tarkoituksena tai tuloksena on saavuttaa yksinkertaisesti parempi voltti. Voltti on turhan usein vähän aliarvostettu liike, moni mieltää sen "vaan ympyränä" jota ei käytännössä tule ratsastettua kunnolla, kunhan nyt vaan vähän kääntelee hevosta!

Vaikka sisäohja onkin pääasiallinen kääntävä apu, ei muitakaan apuja tule unohtaa sillä pelkkä sisäohjasta kääntäminen ylitaivuttaa kaulaa, ja kun muita apuja ei huomioida, "putoaa" hevonen niiden muiden apujen saavuttamattomiin. Käytännössä voltilla tämä tuntuu siltä että hevosta joutuu kääntämään sisäohjasta todella reilusti, ja siltikään se ei käänny, eikä voltista tule ikinä pyöreää. Tällöin tapahtuu myös se kuuluisa ulkolavan putoaminen voltin ulkopuolelle! Tämän tunnin jälkeen volttisi lähentelevät täydellisyyttä!

Aloitetaanpa ottamalla ohjat tuntumalle, mutta jätä ohja hieman normaalia pidemmäksi. Näin alussa annetaan hevoselle mahdollisuus näyttää missä muodossa sen on helpoin liikkua, ja tunnin edetessä kyllä lyhennetään ohjaa normaalipituuteen. Koko ajan ole käden kanssa menossa hevosen suuta kohti, jos hevonen vähänkään pyytää mahdollisuutta pidempään kaulaan, sinun kätesi on jo menossa suuta kohti! Tässä ensimmäisessä käyntitehtävässä sinun tehtäväsi on ainoastaan varmistaa että hevonen on pohkeen edessä, eli reagoi pohkeeseen aina ja heti kun sitä käytät. Ei ole tarkoitus saada hevosta kävelemään mitenkään erityisen aktiivisesti, nyt ollaan kuitenkin vielä niin tunnin alussa ettei hevonen edes kykene näyttämään sitä parasta käyntiään. Käynnissä työskennellään "kahdeksikolla" eli ratsasta jokaisella kierroksella lävistäjälle ja tee lävistäjän keskellä temponhidastus, käyttäen mahdollisimman vähän ohjaa, pääasiallisesti istuntaa tiivistämällä. Kun olet tehnyt lävistäjät muutaman kierroksen ajan, siirrä hevonen raviin ja jatka suoraa uraa kevyessä ravissa.

Edelleen ravissa ohja on hieman normaalia pidempi, ja käsi antaa hevoselle koko ajan mahdollisuuden venyttää kaulaa pidemmäksi, eteen ja alas. Työskentele ensin muutama kierros suoralla uralla kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen taa sama harjoitus kuin käynnissä, eli käännä hevonen joka kierroksella lävistäjälle ja lävistäjän keskellä temponhidastus, jälleen käyttäen ainoastaan istuntaa apuna. Kun olet ratsastanut lävistäjät muutaman kierroksen ajan, jatka vielä hetki ravissa ja jää pääty-ympyrälle.

Ympyrällä tarkkaillaan sinun kätesi ja sitä kautta hevosen suun rentoutta. Istu ympyrän avoimella sivulla aina harjoitusraviin, ja tarkkaile hevosen suuta. Jos suu jännittyy (tuntuu käteen kovemmalta ja staattisemmalta, eli hevonen ei rennosti ime kuolainta) on se merkki siitä että sinun kätesi on jännittynyt. Aika usein näin käy kun ratsastaja istuu harjoitusraviin, joka aiheuttaa jännityksen kropassa ja sitä kautta helposti myös kädessä. Yritä ajatella kättä "irtonaiseksi kropastasi" eli tietyllä tavalla käden pitää toimia omana yksikkönään, ja ajatella aina eteenpäin, vaikka muu kroppa saattaisikin vähän jännittyä! Ei ole helppoa ei, mutta treenaamalla saat senkin kyllä onnistumaan. Jos hevonen jännittyy harjoitusravissa, kannattaa sinun korjata se jatkamalla keventämistä, jolloin käsi taas vähän rentoutuu ja hevonen myös. Taas parin kierroksen jälkeen avoimella sivulla harjoitusraviin, ja keskity rentoon käteen. Tee tämä harjoitus kumpaankin suuntaan muutaman kerran ja sen jälkeen hetkeksi käyntiin ja hevoselle vapaat ohjat.

Käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle, ja nyt voit ottaa ne jo normaalipituisiksi. Tehdään vähän verryttelylaukkaa ennen varsinaisen tehtävän aloittamista. Siirrä hevonen raviin ja valmistele laukannosto siten että pääset mahdollisimman nopeasti laukkaamaan pääty-ympyrälle. Jatka pääty-ympyrää laukassa ja muuttele omaa istuntaasi kevyen ja perusistunnan välillä. Sen lisäksi tarkkaile taas hevosen muotoa, ja anna aina käden mennä suuta kohti jotta hevonen saa pyöristää itseään. Ainoat korjaukset jotka voit tehdä liittyvät laukan tahtiin ja tempoon. Jos laukan tahti on jostain syystä menossa rikki, ei sitä useinkaan kannata yrittää korjata sillä samalla laukalla, vaan siirrä hevonen raviin ja nosta nopeasti uusi laukka. Näin sinulla on taas tahdikas laukka! Jos taas hevosen laukan tempo hidastuu, sitä voit toki korjata samalla laukalla, käyttämällä erityisesti sisäpohjetta jolla saat laukkaan ikäänkuin yhden vaihteen lisää! Muista että sisäpohkeen pitää olla nopea ja vaativa ja rentoutuen heti kun hevonen reagoi siihen.

Työskentele muutaman kierroksen ajan vasemmassa laukassa, sen jälkeen suunnanmuutos ja samat laukkatyöskentelyt myös oikeassa kierroksessa. Tämän jälkeen taas hetkeksi käyntiä vapain ohjin.

Ota käynnin jäkeen ohjat tuntumalle ja aloitetaan seuraava harjoitus vasemmassa kierroksessa. Ratsasta käynnissä uraa pitkin ja lyhyeltä sivulta käännä pituushalkaisijalle. Ratsasta hevonen suoraksi käännöksen jälkeen, ja ratsasta pohkeenväistöä oikealle, kohti uraa. Nyt on tarkoitus päästä uralle suurinpiirtein pitkän sivun keskelle, joten tee väistöstä sen verran jyrkkä että tämä on mahdollista. Kun olet väistänyt uralle, jatka pitkän sivun loppuun avotaivutuksessa, ja avotaivutuksesta käännä hevonen voltille pitkän sivun lopussa. Voltin jälkeen nosta harjoituslaukka, ja laukkaa seuraavalle pitkälle sivulle jossa käännä hevonen keskiympyrälle ja laukkaa siinä 1-2 kierrosta. Sen jälkeen siirrä hevonen raviin ja tule sama harjoitus uudestaan ravissa. Jos et ole vielä valmis tulemaan harjoitusta ravissa, voit toki tulla sen joka kerta myös käynnissä!

Väistössä on tärkeää huolehtia ohjilla hevosen etuosasta, etuosan tulee hieman johtaa liikettä ja ole erityisen tarkka ristikkäisten apujen käytöstä, eli vasen pohje ja oikea ohja. Kun olet väistämässä viimeistä askelta uralle, rentouta ja siirrä sisäpohje omalle paikalleen jotta hevonen pääsee taipumaan sen ympärille avotaivutuksessa. Avossa huolehdi ohjilla taas hevosen etuosasta, ohjilla työskentele kuten olisit kääntämässä hevosta voltille, ja sisäpohje kevyesti omalla paikallaan estää hevosta kääntymästä kokonaan pois uralta. Ulkopohje siirtyy hieman satulavyön taakse, pitäen huolta ettei takaosa putoa uran ulkopuolelle. Tarkkaile että pääset rentouttamaan sisäohjaa, tämä on mahdollista ainoastaan jos hevonen on tuettu ulko-ohjalla. Kun olet ratsastanut avon loppuun, rentouta sisäpohje jotta hevonen pääsee kääntymään voltille, mutta pidä kaikki muut avut "voimassa". Näin ratsastaen saat aikaiseksi täydellisen voltin jossa hevonen on tasaisesti taipunut koko kropastaan ja pystyy säilyttämään tasaisen tahdin läpi koko voltin. Huomaat myös että sinun ei tarvitse kääntää hevosta sisäohjalla juuri yhtään, sillä kaikki avut yhdessä huolehtivat kääntämisestä.

Voltin viimeisillä askelilla aktivoi hevosta hieman sisäpohkeella, ja voltin jälkeen siirrä sisäpohje eteen ja rentouta sisäkäsi ja nosta laukka ja jatka laukassa keskiympyrälle.

Työskentele tämä harjoitus vasemmassa kierroksessa muutaman kerran, ja sen jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla ennen kuin teet saman harjoituksen oikeassa kierroksessa. Tee ensimmäinen väistö ja avo käynnissä, jotta saat tarkastettua miten hevonen reagoi apuihisi tässä uudessa suunnassa ja sen jälkeen voit jatkaa tehden väistöt ja avot ravissa.

Muutama kerta harjoitus myös oikeaan kierrokseen, ja sen jälkeen loppuun kevyttä ravia taas vähän pidemmällä kaulalla ja sen jälkeen hevoselle kiitos ja vapaat ohjat!

Oikein hyviä treenejä ja kertokaapa saitteko uusia fiiliksiä voltin ratsastamiseen?!

Sari


lauantai 17. syyskuuta 2016

Tuntisuunnitelma; siksakkia siksakkia

Tällä tunnilla tehdään taivutuksia ja väistöjä, ja väistöt ratsastetaan siksakin muodossa. Tunnin tavoite on saada hevoset liikkumaan pohkeesta sekä eteen että sivulle yhtä herkästi.

Aloitetaan erityisen pitkillä alkukäynneillä, parasta olisi jos pääsisit maastoon kävelemään alkukäynnit ja mielellään vielä vähän epätasaiselle pohjalle, esimerkiksi metsään. Metsässä kävely on parasta mahdollista alkuverrryttelyä, saat tehtyä käynnissä todella monipuolisen verryttelyn kun hevonen joutuu nostelemaan jalkojaan ja astumaan niillä erityisen tarkasti, se ikäänkuin koko ajan kokoaa itseään tilanteen vaatimalla tavalla. Ja mikä parasta, sinun ei tarvitse kuin istua kyydissä!

Alkukäyntien jälkeen ota ohjat tuntumalle ja aloitetaan ratsastamalla kentän toiselle pitkälle sivulle avotaivutusta puoleen väliin pitkää sivua ja sen jälkeen loppu siitä samasta pitkästä sivusta sulkutaivutuksella. Jos koet tarpeelliseksi, voit aloittaa pitkän sivun ratsastamalla sen alkuun voltin, jonka jälkeen sinun on helpompi jäädä avotaivutukseen. Avotaivutuksesta (eli pitkän sivun puolessa välissä) käännä hevonen voltille, joten sinun on helppo jäädä sulkutaivutukseen uralle heti voltin jälkeen. Näillä volteilla pyritään siis helpottamaan apujen käyttöäsi, voltit auttavat ikäänkuin "asettamaan" hevosen oikeaan asentoon tulevaa avoa tai sulkua varten, eikä sinun tarvitse tehdä avuilla niin paljon ja se taas helpottaa hevosen herkkyyden ylläpitämistä.

Avotaivutusta ennen tehtävällä voltilla on hyvä huolehtia erityisesti ristikkäisten apujen vaikutuksesta, sisäohja ja ulkopohje huolehtivat tasaisesta taivutuksesta. Ole erityisen tarkka ulkopohkeen kanssa, voltin loppuvaiheessa tarkasta että ulkopohkeesi on satulavyön takana vaikuttamassa, eikä sen vaikutus saisi lakata voltin ja avon välissä, vaan ulkopohje huolehtii takaosan hallinnasta koko tuon ajan. Näin toimien hevosen takaosa ei putoa aidalle missään vaiheessa. Ohjat huolehtivat etuosasta, itse ajattelen siirtäväni hevosen etuosaa kummallakin ohjalla hieman uran sisäpuolelle, jolloin saan pidettyä ulkolavan myös ylhäällä ja hallinnassa. Istunnalla olen aavistuksen menossa taivutuksen suuntaan, kuitenkin niin että paino on tasan. Sisäpohje on satulavyön kohdalla, antaen hevosen taipua sekä estäen hevosta karkaamasta kokonaan pois uralta. Vaikka karkeasti sanottuna avotaivutus onkin samojen apujen käyttämistä kuin käännettäessä, tulee pikkuhiljaa kiinnittää entistä enemmän huomiota, miten ja milloin kutakin apua käytetään jotta hevosen kokonaisvaltainen hallinta paranee.

Avotaivutuksessa liian jyrkkä poikitus saa aikaan sen että hevonen tekee pohkeenväistöä, eli on suora ja väistää (pääsee siis helpommalla) joten ole tarkka että poikitusaste on riittävän lievä ja hevonen joutuu hieman taipumaan. Liian jyrkkä taivutus pysäyttää liikkeen, joten kun mietit yksinäsi ratsastaessasi onkohan poikitusaste sopiva ja taivutus riittävä, on hevosen helppo liikkuminen ja keveys edestä siitä hyvä merkki!

Sulkutaivutusta edeltävä voltti toimii samalla tavalla valmistelevana kuin avoa edeltävä volttikin. Tässäkin ulkopohkeella on tärkeä merkitys, ulkopohje jää "voimaan" voltin jälkeenkin jolloin hevonen jättää takaosansa uran sisäpuolelle ja voit rauhassa ja kevyillä avuilla keskittyä taivutuksen ylläpitämiseen. Jälleen on tärkeää muistaa että ohjat hallitsevat etuosaa, sisäohja hieman taivuttaen, pitäen kuitenkin huolta että hevosen otsa on kohtisuorassa lyhyttä sivua kohti, ulko-ohja säädellen taivutusta, sisäpohje satulavyön kohdalla antaa hevosen taipua ja ulkopohje satulavyön takana huolehti takaosan taivutuksesta ja paikasta. Jos hevosen liike hiipuu sulkutaivutuksen aikana, on se lähes aina merkki liian jyrkästä taivutuksesta.

Tee siis toisella pitkällä sivulla tämä voltti, avo, voltti, sulku-harjoitus käynnissä ja toisella pitkällä sivulla ratsasta 3-4 lyhyttä ravisiirtymää. Lyhyttä siksi että nyt haluamme vain herkistää hevosta pohkeelle, emme vielä varsinaisesta verrytellä ravissa. Tee muutaman kierroksen ajan harjoitukset ensin vasempaan kierrokseen, sen jälkeen voit hetken työskennellä vasemmassa kierroksessa kevyessä ravissa ja sen jälkeen vaihda suuntaa, tehden samat harjoitukset myös oikeaan kierrokseen muutaman kierroksen ajan ja taas sen jälkeen kevyttä ravia muutama kierros. Tämän jälkeen voit antaa hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla.

Käynnin jälkeen tee vielä muutaman kerran molempiin suuntiin sama harjoitus pitkällä sivulla harjoitusravissa, eli voltti, avo, voltti, sulku, ihan vaan tarkistaaksesi että hevonen on avuillasi myös ravissa. Ravissa hevosen pitäisi joutua kokoamaan itseään hieman enemmän, joten sinun pitäisi tuntea oikein tehty liike hevosen etuosan kevenemisenä, edellyttäen tietysti että olet istunnallasi auttanut hevosta kokoamisessa!

Tämän jälkeen jatketaan pohkeenväistöillä, ravissa ja siksakkia tehden. Käytetään hyväksi pituushalkaisijaa, ja tarkoitus on tehdä pohkeenväistöjä ravissa pituushalkaisijan molemmin puolin. Aloita vasemmassa kierroksessa siten että ratsasta uraa pitkin harjoitusravissa, käännä päädystä pituushalkaisijalle ja heti käännöksen jälkeisestä suoristuksesta ratsasta muutama askel pohkeenväistöä vasemmalle. Pohkeenväistöstä nopea suoristus, ja heti suoristuksesta väistö pituushalkaisijan toiselle puolelle eli oikelle. Taas suoristus ja väistö vasemmalle ja suoristus ja väistö oikealle. Jos olet ns. tavallinen kuolevainen ns. tavallisella hevosella ns. tavallisen pituisella kentällä, et alussa välttämättä ehdi tehdä kuin yhden väistön vasemmalle ja toisen oikealle ja kentän pituus loppuu kesken. Tämä on varsin normaalia, hevonen ei vielä ole riittävän herkkä väistäville avuille eikä sinunkaan reaktiosi ole vielä riittävän nopeat! Kun vaan jaksat sitkeästi jatkaa harjoitusta, huomaat että pikkuhiljaa saat pidettyä väistöpätkät lyhyinä ja tehokkaina, ja näin ollen saat tehtyä pituushalkaisijan aikana yhteensä 4 väistöä, vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle! Loppujen lopuksi tässä pitäisi tulla tunne että vaan nopeasti siirtelet hevosta pituushalkaijan puolelta toiselle, muutaman väistöaskeleen voimin.

Tehdään ensin siten että pidetään aina vasen kierros, ja kun olet tehnyt väistöt vasemmassa kierroksessa, anna hevosen hetki kävellä vapaalla ohjalla ennen kuin vaihdat suuntaa ja teet samat väistöt myös oikeassa kierroksessa. Kun käännät oikealta pituushalkaisijalle, tulee ensimmäinen väistö tehdä oikealle.

Jotta nämä nopeat siksak-väistöt onnistuvat, on tärkeää että hallitset oman istuntasi huolella. Hevonen ei ehdi suoristua väistöjen välissä jos oma painosi on edelleen menossa väistön suuntaan. Samoin jännitys pohkeessa vaikuttaa hevosen suoristumiseen negatiivisesti, muista siis rentouttaa kaikki avut kun haluat suoristaa hevosen väistöjen välissä. Eikä pidä myöskään vähätellä oman katseesi merkitystä, käännä aina katseesi väistön suuntaan, vaikka onkin kyseessä varsin lyhyt väistö!

Näiden raviväistöjen jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla, ja tehdään loppuun vielä laukkaharjoitus. Laukkaharjoituksessa hyödynnetään myös pituushalkaisijaa siten että tuodaan hevonen pituushalkaisijalle laukassa, suoristuksen jälkeen siirtymä raviin ja välittömästi siirtymästä pohkeenväistö vasemmalle ja mahdollisimman nopeasti väistön jälkeen nosta oikea harjoituslaukka. Laukkaa muutama askel, siirrä hevonen raviin ja väistä oikealle. Väistöstä heti vasemman laukan nosto ja jatka uraa pitkin vasemmalle. Jatka laukassa taas päätyyn ja käännä pituushalkaisijalle, siirtymä raviin, väistö vasemmalle, oikean laukan nosto, muutama askel laukkaa, siirtymä raviin, väistö ravissa oikealle ja vasemman laukan nosto.

Ja luonnollisesti täydellisessä maailmassa hevonen on niin avuilla, ja sinä olet niin skarppina apujesi kanssa että tämä onnistuu luontevasti juuri kuten tässä on mainittu, mutta todellisuudessa ensimmäisillä kerroilla tuntuu että on kauhea kiire, pituushalkaisija loppuu kesken ja hevonen vastustaa väistäviä apuja ja ihan takuuvarmasti nostaa aina väärän laukan! Älä masennu, tee harjoitus ajatuksen kanssa, keskity ensin tulemaan pituushalkaisijalle laukassa ja tekemään siitä siirtymä raviin. Suorista rauhassa ja tee vasta sen jälkeen väistö ravissa vasemmalle. Jos väistö onnistuu hyvin, voit nostaa suoraan viimeisestä väistöaskeleesta oikean laukan etkä tee ensimmäisillä kerroilla mitään muuta. Seuraavilla kerroilla pääset nopeuttamaan siirtymiä ja ennen kaikkea omia apujasi, jolloin tämä tulee onnistumaan juuri siten miten se on tässä ohjeistettu! Näin nopeassa harjoituksessa on tärkeää että keskityt jokaiseen tehtävään ikään kuin yksittäisenä harjoituksena, käännös pituushalkaisijalle, siirtymä, väistö, laukannosto, näistä jokainen on oma tehtävänsä joka tulee suorittaa huolella. Mikäli ajattelet koko ajan tulevien tehtävien määrää ja nopeutta, hermostut itse ja jännityt ja silloinhan ei mikään onnistu, kuten varmasti kaikki tiedämme!

Kun olet tehnyt harjoituksen vasemmassa kierroksessa muutaman kerran, vaihda suuntaa ja tee sama oikeassa kierroksessa. Silloin tulet siis oikeassa laukassa pituushalkaisijalle, siirry raviin, väistä ravissa oikealle ja nosta väistöstä vasen laukka jne. Muutaman toiston jälkeen voit siirtää hevosen raviin, ja työskennellä loppuravit oikein pitkällä askeleella, anna hevoselle vapautta edestä, sillä se on joutunut työskentelemään aika intensiivisesti koko tunnin ja tarvitsee vähän "vapautta" varsinkin lopussa.

Tämän jälkeen hevoselle kiitos ja loppukäynnit maastossa, eikö vaan?

Kertokaa ihmeessä tuliko onnistumisia, lähes onnistumisia vai jäikö semmoinen sopiva "nälkä" seuraavaa kertaa varten, että joskus vielä tämäkin onnistuu!?

Sari


lauantai 3. syyskuuta 2016

Tuntisuunnitelma; ristikkäiset avut kunniaan!

Tällä tunnilla tehdään aika yksinkertaisia asioita, mutta kiinnitetään niissä enemmän huomiota ristikkäisten apujen käyttöön.

Ristikkäisten apujen käytöstä puhutaan mielestäni liian vähän, ja kun niistä puhutaan vähän, eivät ratsastajat aina ymmärrä niiden hienoutta! Ristikkäiset avut ikäänkuin tukevat toinen toisiaan, vasenta pohjetta tukee ja vahvistaa oikea ohja ja niin edelleen. Ja mikä parasta, kun se vasen pohje ei "mene läpi" ei tarvitse voimistaa vasenta pohjetta, vaan usein riittää kun hieman vahvistaa oikeaa, eli ristikkäistä, ohjaa! Eli siinä missä ristikkäiset avut auttavat ratsastajaa käyttämään apuja kevyemmin, ovat ne hevosellekin suuri helpotus, ei enää pohkeella potkivia ratsastajia!!!

No niin, aloitetaan tunti, sillä tekemällä oppii, vai mitä?!

Alkukäyntien jälkeen ota ohjat tuntumalle ja aloita ratsastamalla pääty-ympyrällä käynnissä. Pysytään alkutunti siis samalla pääty-ympyrällä. Ihan ensimmäiseksi aloitetaan asettamalla ja taivuttamalla hevosta loivasti (eli ympyrän kaaren mukaisesti). Ota sisäohja aavistuksen lyhyemmäksi, jotta sinun ei tarvitse yhtään vetää ohjasta taaksepäin taivuttaessasi hevosta, ja siirrä ulkopohkeesi hieman satulavyön taakse. Tässä ovat siis ensimmäiset ristikkäiset apusi, sisäohja ja ulkopohje. Tässä niitä käytetään passiivisesti, eli sisäohjasta ei tule nyppiä tai kiskoa, vaan hieman lyhyempi sisäohja on ns. kokoajan taivuttava, ja kun hevonen myötää sille, eli taipuu, kevenee ohja automaattisesti heti silloin. Kun sisäohja on lyhyempi, säilyy kädessä myös jousto, joka on todella tärkeää. Mikäli et lyhennä sisäohjaa, joudut vetämään ohjasta taaksepäin päästäksesi vaikuttamaan hevosen suuhun, ja tämä ensinnäkin lukitsee kätesi ja hevosen liikkeen sekä sen lisäksi joudut ikäänkuin erikseen myötäämään ohjasta kun hevonen taipuu. Tällöin myötäys on myös usein myöhässä.

Työskentele siis ensin ympyrällä muutama kierros vain taivuttaen hevosta loivasti sisäänpäin, sisäohja taivuttaa ja ulkopohje pysyy hieman satulavyön takana huolehtien hevosen takaosan taivutuksesta. Ulkopohje on ns. passiivinen, eli käytännössä ei edes purista juurikaan, vaan on lähellä hevosen kylkeä mutta taaempana kuin normaalisti. Eli nyt meillä on käytössä ristikkäiset avut ensimmäistä kertaa, sisäohja ja ulkopohje! Sisäpohje on satulavyön kohdalla, antaen hevosen taipua sen ympärille ja tarvittaessa aktivoi käyntiä. Ulko-ohja säätelee kaulan taivutusta, ei missään nimessä kuitenkaan vetäen. Mikäli ympyrällä tulee tunne että hevonen kaatuu sisälle, auta hevosta parempaan tasapainoon tuomalla omaa painoasi vähän ulkojalustimelle ja tarvittaessa voimistamalla hieman ulko-ohjaa, näin saat hevosen paremmin "pystyyn" ja tasapainoon. Se että hevonen kaatuu sisäapujen päälle johtuu ainoastaan huonosta tasapainosta, ja tämä keino on ainoa sen korjaamiseksi!

Kun olet ratsastanut muutaman kierroksen ympyrällä, lisää siihen voltti lyhyen sivun keskelle. Ratsasta siis ympyrän sisään voltti, jolla saat tehtyä hieman jyrkempää taivutusta. Jatka taas voltin jälkeen ympyrää, ja ympyrän avoimelle sivulle suorita pysähdys. Ole tarkka että maltat suoristaa hevosen ennen pysähdystä, muuten se pysähtyy vinoon, ja sitä emme halua. Työskentele näin muutaman kierroksen ajan ensin toiseen suuntaan, ja sen jälkeen vaihda suuntaa ja toista sama harjoitus myös toiseen suuntaan. Tämän jälkeen voit antaa hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla.

Käynnin jälkeen tehdään vielä töitä samalla ympyrällä, nyt tehdään hetki töitä harjoitusravissa. Työskentele siis pääty-ympyrällä harjoitusravissa, tehden ensin pelkkää ympyrää, jotta saat asetuksen ja taivutuksen kuntoon, ja kun se onnistuu, tee samalla tavalla voltti ympyrän sisään ja avoimelle sivulle siirtymä, lähes käyntiin ja heti uudestaan raviin. Ole huolellinen avoimen sivun siirtymässä, hevonen ei saisi käytännössä kävellä askeltakaan, vaan sen pitää olla siirtymässä käyntiin, ja juuri kun se on "notkahtamassa" käyntiin, pyydätkin sen pohkeilla uudestaan raviin. Näin saadaan jumpattua hevosen takaosaa, eli hyödynnetään siirtymän paras vaihe, joka on painon jakaantuminen takaosalle ja siitä ponnistus. Ole siis tarkka että et pidätä hevosta liian pitkään, ja pohkeet ovat koko ajan hevosen lähellä ja käytät niitä oikeaan aikaan, jotta hevonen ponnistaa raviin.  Tee tätä harjoitusta muutaman kierroksen ajan, ja kun saat hyviä pätkiä, voit jatkaa muutaman kierroksen uraa pitkin kevyessä ravissa, antaen hevosen ravata välillä vähän isommin.

Sen jälkeen suunnanmuutos, ja sama harjoitus myös toiseen kierrokseen ja sen jälkeen voit antaa taas hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla.

Tämän jälkeen päästään vielä hyödyntämään ristikkäisiä apuja taivutuksilla, väistöillä ja laukannostoilla. Ota ohjat tuntumalle ja aloita käynnissä. Tee vasemmassa kierroksessa toiselle pitkälle sivulle avotaivutus, siten että aloita harjoitus voltilla, ja voltin jälkeen jatka pitkää sivua pitkin avotaivutuksessa. Suorista hevonen pitkän sivun lopussa, ratsasta huolellinen kulma ja käännä hevonen lyhyen sivun keskeltä pituushalkaisijalle. Suoristuksen jälkeen ratsasta pohkeenväistöä toiselle pitkälle sivulle, eli oikealle. Kun olet tullut väistössä uralle, nosta laukka heti väistön jälkeen ja työskentele laukassa pääty-ympyrällä muutaman kierroksen ajan, loivasti taivuttaen. Sen jälkeen siirrä hevonen käyntiin, ja toista harjoitus. Harjoitus toimii myös hyvin harjoitusravissa.

Muutaman toiston jälkeen hevoselle hetkeksi lepoa, ja vielä sama harjoitus toiseen suuntaan.

Ja sitten tarkemmin niihin avoihin, väistöihin ja nostoihin!

Avotaivutuksessa on erittäin tärkeää hallita hevonen ulkopohkeella. Tee sillä tavalla että voltilla keskity jo sisäohjan ja ulkopohkeen yhteisvaikutukseen, eli samalla tavalla kuin tehtiin alussa taivutuksia. Jätä ulkopohje satulavyön taakse koko voltin ajaksi, ja pidä se siinä paikassa myös pitkälle sivulle tullessasi, näin hevosen takaosa ei pääse missään vaiheessa putoamaan aidalle. Sisäohja määrittelee etuosan paikan, ulko-ohjan tukiessa ja säädellessä taivutusta. Sisäpohje omalla paikallaan, mahdollistaa hevosen taipumisen. Eli ulkopohje ja sisäohja ovat taas ristikkäiset avut!

Kun tulet pohkeenväistöön, esimerkiksi oikealle, on vasen pohje väistävä apu, ja vastakkainen eli oikea ohje pitää huolta hevosen suoruudesta ja tarvittaessa hieman pidättäen vahvistaa väistävän pohkeen vaikutusta. Jos siis tuntuu siltä että hevonen ei väistä vasenta pohjetta, älä vahvista pohjetta tai käytä raippaa vaan voimista oikeaa ohjaa, jopa ihan kunnolla pidättäen, näin saat siitä vähän apuja vasemman pohkeen tueksi. Eli ristikkäiset avut auttavat toinen toisiaan!

Ja laukannostossa käytät vasemman pohkeen, ja hevosen tulee olla samalla ulko-ohjan tuella, muuten nostosta tulee liian "pitkä" eikä hevonen ponnista kunnolla takaosalla.

Vielä laukkaympyrälläkin käytetään ristikkäisiä apuja, eli sisäohja huolehtii etuosan taivutuksesta, ulkopohje pitää huolta takaosasta. Sisäpohje aktivoi tarvittaessa laukkaa, ulko-ohjan pitäessä huolta ettei kaula pääse ylitaipumaan.

Kun olet tehnyt harjoituksen ensin toiseen kierrokseen, anna hevosen kävellä välissä hetki ja tee sen jälkeen harjoitus vielä toiseen suuntaan, joko pelkästään käynnissä tai käynnissä ja ravissa ja sen jälkeen onkin loppuravien aika, anna hevosen ravata vähän pidemmällä kaulalla pitäen tempo maltillisena ja sen jälkeen kiitos ja vapaat ohjat! 

Tässäpä tätä taas olisi, oikein hyviä treenejä, seuraavaksi taitaakin olla viime kuun kouluradan tuntisuunnitelman vuoro! Onko teillä toiveita jo syyskuun kouluradaksi, laittakaa ihmeessä kommenttia!

Sari

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Tuntisuunnitelma; herkistelystä laukannostoon

Tällä tunnilla keskitytään laukannostojen parantamiseen, siten että alkutunti herkistellään hevosta erilaisilla harjoituksilla jotka lopputuntia kohden tukevat laukannostojen suorittamista.

Melko usein laukannostossa käy siten että hevonen kiihdyttää ravia muutaman askeleen ennen laukannostoa, painuen samalla etupainoiseksi ja tästä asetelmasta laukka on "laahaavaa" eikä pyöri kunnolla. Ratsastaja joutuu tekemään tuplasti töitä, ensin pitää puskea hevonen laukkaan ja vielä sen jälkeen sitä pitää vielä puskea eteenpäin, jotta laukka säilyy edes jonkin aikaa.

Yritetäänpä tällä harjoituksella päästä pois näistä huonoista nostoista ja niiden jälkeisistä huonoista laukoista!

Työskennellään paljon käynnissä, hyvin vähän ravissa ja taas paljon laukassa. Ravityöskentely jää minimiin ihan siitä syystä että hevoselle jää puhtia suorittaa useita laukannostoja lopputunnista. Useat laukannostot peräkkäin suoritettuna on hevoselle melko haastavia, se joutuu niissä niin paljon olemaan takaosansa päällä, joten on hyvä että energiaa ja lihasvoimaa on jäljellä niitä varten!

Aloita alkukäyntien jälkeen ottamalla ohjat tuntumalle ja lähdetään tekemään pituushalkaisijalla väistöä käynnissä siten että etuosa on pituushalkaisijan linjalla, ja takaosa vuoroin väistää oikealle ja vasemmalle. Tässä ei ole tarkoitus tehdä väistöä "isosti" vaan ainoastaan tarkistetaan miten hevonen reagoi väistäviin pohkeisiin, joita on tarkoitus käyttää mahdollisimman usein. Ohjat ja istunta pitävät huolta etuosasta, jonka tulee siis pysyä mahdollisimman hyvin linjalla, ja oikea pohje väistää takaosaa muutaman askeleen vasemmalle, sen jälkeen suoristus (rentouta väistävä pohje, se usein riittää jos käynti on riittävä) ja väistä sen jälkeen vasemmalla pohkeella takaosaa oikealle, jälleen pari askelta riittää. Malta pitää askeleet pieninä ja avut mahdollisimman kevyinä. Voit jopa ajatella että jo se riittää että takaosa nopeasti siirtyy pohkeen vaikutuksesta sivulle, varsinaisten väistöaskeleiden laadusta ei tarvitse nyt huolehtia.
Mikäli hevosen etuosa karkaa pois linjalta, pidätä molemmilla ohjilla hieman ja palauta se takaisin linjalle. Tässäkin harjoituksessa on tärkeää että ohja on oikean pituinen, liian pitkällä ohjalla menetät etuosan hallinnan nopeasti, eikä sitä ole enää helppo saada takaisin riittävän nopeasti.
Tee muutama kerta nämä väistöt, siten että käänny aina pituushalkaisijan lopussa vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle.

Kun olet tehnyt väistöt, jatketaan edelleen samalla linjalla ja siirrytään nyt tekemään avotaivutusta käynnissä. Käännä hevonen pituushalkaisijalle, ratsasta voltti vasemmalle, ja voltin jälkeen jatka avotaivutusta vasemmalle. Pituushalkaisijan keskellä suoristus, käännä hevonen voltille oikealle ja voltin jälkeen avotaivutusta oikealle, pituushalkaisijan loppuun asti.
Kun avo tehdään vapaalla linjalla, ilman aidan tarjoamaa tukea, on ulkopohkeen merkitys todella tärkeä. Jo volttia ratsastaessasi, ota ulkopohje mukaan taivutukseen, siirrä sitä hieman satulavyön taakse, ja tue hevosta sillä. Kun jatkat voltista avoon, älä missään vaiheessa lopeta ulkopohkeella vaikuttamista. Jos ulkopohje häviää avotaivutuksen alussa, pudottaa hevonen luultavasti takaosan ulos, ja sitä on taas vaikea siitä korjata. Avossa ohjat hallitsevat etuosaa, siirrä ohjilla etuosa, sisäohja taivuttaa loivasti ja ulko-ohja säätelee taivutusta ja pitää huolta että ulkolapa ei "putoa" ulos vaan hevonen kantaa itsensä myös siitä. Sisäpohje satulavyön kohdalla pitää huolta että hevonen ei karkaa kokonaan sisäohjan osoittamaan suuntaan ja tarvittaessa myös aktivoi liikettä.

Työskentele avotaivutuksessa pituushalkaisijalla muutaman kerran ja sen jälkeen anna hevoselle hetkeksi vapaat ohjat.

Tämän jälkeen ota ohjat, ja jatketaan työskennellen hetki kevyessä ravissa. Ratsasta ravia uraa pitkin, ja toiseen päätyyn ratsasta pääty-ympyrä, ja ympyrän avoimella sivulla väistä hevosen takaosaa ympyräuran ulkopuolelle. Pidä huolta että liike pysyy aktiivisena, väistöaskeleet rytmikkäinä ja laajoina. Tee siis pääty-ympyrä ainoastaan toiseen päätyyn, muuten ravaa vaan suoraa uraa, tarkiasten hevosen liike ja suoruus. Työskentele muutaman kierroksen ajan vasempaan, sen jälkeen vaihda suuntaa tekemällä kokorataa leikkaa temponlisäyksellä ja toista sama harjoitus myös oikeassa kierroksessa. Nyt kun tehdään ympyrällä väistöä, ei hevosen taivuttamisesta tarvitse huolehtia. Ympyrä on niin iso, että on parempi pitää hevonen ympyrälläkin lähes suorana, jotta väistöt onnistuvat parhaiten. Väistöllä kuitenkin haetaan irtonaisuutta ja liikkeen laajuutta, joten suoruus on siinä todella tärkeää.

Kevyen ravin jälkeen taas hetkeksi vapaa ohja ja käyntiä.

Jatketaan seuraavaksi käynnissä, ota ohjat tuntumalle ja siirrytään tekemään laukannostoja. Ratsasta pääty-ympyrälle, ja ympyrän avoimella sivulla tuo hevonen rauhallisesti vastataivutukseen ja avoimen sivun jälkeen päästä hevonen suoraksi vastataivutuksesta ja nosta harjoituslaukka. Ajattele että vastataivutuksen viimeinen askel on jo ensimmäinen laukka-askel, näin saat ajoitettua apusi oikein.

Aloita vastataivutus ratsastamalla hevosen takaosa ympyrän ulkopuolelle, eli vasemmassa kierroksessa oikealle käyttäen vasenta pohjetta. Oikea pohje satulavyön kohdalla antaa hevosen taipua sen ympärille. Ohjat huolehtivat etuosasta, sen tulisi pysyä ympyräuralla ja oikea ohja lähtee varovasti taivuttamaan hevosta oikealle kun vasen pohje on varmasti saatu "läpi". Työskentele siis ristikkäisillä avuilla, vasen pohje huolehtii takaosan taivutuksesta ja oikea ohja etuosan taivutuksesta. Vasen ohja säätelee taivutusta, estäen kaulaa ylitaipumasta. Kun lähestyt avoimen sivun loppua, anna hevosen suoristua siten että se jää tasaisesti oikean ohjan tuelle, ja samalla siirrät vasemman pohkeen omalle paikalleen ja siitä satulavyön eteen ja anna hevoselle merkki laukannostoon. Muista että vasen ohja saa mielellään olla vaikka vähän löysä, jotta voit olla varma että et estä hevosen laukannostoa sisäohjasta pidättämällä. Tällä harjoituksella saat hevosen paremmin ulko-ohjan tuelle, joka tarvitaan jotta laukannosto ei "leviä" ja samoin hevonen tulee herkäksi sisäpohkeelle, joka on pääasiallisin laukannoston apu. Näillä avuilla laukannoston pitäisi olla selvästi takaosan päällä, ja saatat jopa tuntea että hevosen takaosa vähän laskee noston alussa, ja se on hyvä se!

Täydellisen laukannoston jälkeen ei ole nyt tarkoitus laukata pitkään, muutama askel riittää, ja siirrä hevonen käyntiin ennen seuraavaa päätyä. Toisessa päädyssä teet taas saman harjoituksen, eli pääty-ympyrä, avoimella sivulla vastataivutus ja siitä laukannosto. Työskentele muutama kierros vasempaan, sen jälkeen vaihda suuntaa ja tee samat harjoitukset myös oikeaan kierrokseen.

Tämän jälkeen anna hevoselle hetkeksi vapaat ohjat ja loppuun tehdään vielä sama harjoitus ravissa. Etene harjoitusravissa, päätyyn ympyrä, vastataivutus ja vastataivutuksesta laukannosto. Tämäkin molempiin suuntiin, ja tarkkaile hevosta koko ajan, jos nostot alkavat tuntua "heikoilta" on se merkkin hevosen väsymisestä. Anna välillä hevosen kävellä vaikka puoli kierrosta vapaalla ohjalla ja sen jälkeen voit jatkaa harjoituksen loppuun. 

Näiden harjoitusten jälkeen pitäisi laukannosto pituushalkaisijalla, eli ilman aidan tukea, onnistua melko helposti, sillä sinä olet koko tunnin harjoitellut sekä hevosen etu- että takaosan hallintaa, mutta tehdään niitä laukannostoja vapaalla linjalla sitten joku toinen kerta!

Loppuun vielä hetki työskentelyä kevyessä ravissa, vähän normaalia pidemmässä muodossa, ja sen jälkeen käyntiin ja hevoselle kiitos!

Hyviä syystreenejä kaikille!

Sari


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Toivepostaus; haasteita entisen ravurin kanssa, laukannostot ja laukan hallinta

Vihdoinkin sain valmiiksi kolmannen ja viimeisen osan Aidan lähettämään toivepostaukseen koskien entisten ravureiden ratsuksi kouluttamisen haasteita. Edelliset postaukset voit lukea täältä ja täältä. 

Tässä postauksessa perehdytään tarkemmin laukannostoihin ja laukan hallintaan.

Hevosen rakenteesta riippuen joillekin hevosille laukannosto voi olla helpompi käynnistä kuin ravista, on siis tärkeää tunnistaa oman hevosensa heikkoudet ja vahvuudet ja tehdä erityisesti alussa laukannostot hevoselle helpoimmasta askellajista.

Syy miksi laukannosto on entiselle ravurille usein vaikeaa, on yksinkertaisesti lihasten, erityisesti selkälihasten voimattomuus. Kun selkälihaksissa ei ole voimaa, vaikuttaa se suoraan hevosen kantokykyyn eikä se kykene ottamaan painoa takaosalle vielä kunnolla. Ja koska tasapainoinen laukannosto vaatii sen että hevonen on "takajaloillaan",  on laukannostot usein melko vauhdikkaita ja epätasapainoisia.

Erilaisin tapoja opettaa laukannosto on käyty läpi ratsun oppikoulussa, ei perehdytä niihin sen enempää, mutta pohditaan tässä itse nostojen parantamista ja laukan hallintaa.

Nostojen parantaminen lähtee siis hevosen takaosan paremmasta hallinnasta, ja onkin syytä teettää hevosella mahdollisimman paljon tehtäviä jotka auttavat sitä löytämään omat jalkansa ja samalla lisäävät voimaa. Helpoin ja tehokkain tapa on ehdottomasti kävely pitkin ohjin mahdollisimman epätasaisessa maastossa, mielellään lähes umpimetsässä jossa hevonen joutuu lähes joka askeleella katsomaan tarkkaan mihin jalkansa asettaa ja näin ollen se käyttää lihaksiaan todella tehokkaasti, ikäänkuin kooten itseään jatkuvasti. Ja mikä parasta, ratsastajan ei tarvitse kuin istua kyydissä! Vielä jos metsäreissulta sattuu löytymään ylä- ja alamäkiä, on treeni täydellistä! Toki ylä- ja alamäessä ratsastajakin joutuu vähän töihin jotta ratsukon tasapaino säilyy, mutta muuten tämä on ratsastajalle todella huoleton ja helppo treenimuoto.

Metsässä samoilun lisäksi maapuomit ja kavaletit ovat erinomaisia koordinaatiota ja selän ja takapään lihasten voimaa parantavia harjoituksia. Maapuomeilla tärkeätä on varsinkin alussa olla tarkka että maapuomien väli on kyseiselle hevoselle juuri sopiva, sen pitää pystyä rentoutumaan maapuomeja ylittäessä jotta niillä saavutetaan maksimaalinen hyöty, ja lisäksi tempo pitäisi pysyä mahdollisimman alhaalla, mieluummin alitempossa puomeille kuin kiiruhtaen.

Näiden kahden treenimuodon lisäksi otetaan kolmanneksi vielä mukaan väistöt ja taivutukset. Taivutukset auttavat sekä suoruuden parantamisessa että tasapainon säilyttämisessä, ja väistöillä saadaan se takapää paremmin mukaan työskentelyyn, erityisesti siis laukannostoissa.

Itse laukannostoissa kaarevalla uralla tapahtuva nosto on varsinkin alussa hevoselle helpoin tapa, ja noston voi joko suorittaa lyhyen sivun lopussa, jolloin edessä siintää pitkä sivu eikä hevonen ahdistu  jarruttavista aidoista niin nopeasti. Mikäli pitkä sivu tuo mukaan jopa liian reippaan vauhdin, kannattaa nosto ajoittaa pääty-ympyrälle siten että ympyrän avoimelta sivulta suoritetaan nosto, jolloin pitkän sivun aita hieman hillitsee hevosen menoa, ilman että ratsastajan tarvitsee heti pidättää.

Jos väistöt ovat hevoselle jo hallussa, suosittelen laukannostojen teettämistä siten että ratsasta vähän uran sisäpuolella, väistä hevosella muutama askel uralle, ja heti viimeisestä väistöaskeleesta nosta harjoituslaukka. Saman voi tehdä myös ympyrällä, väistäen ympyrän avoimella sivulla takaosaa muutaman askeleen ajan ympyrän ulkopuolelle, ja nostaen laukan uralle palattaessa.

Ja jos hevonen on jo tottunut kavaletteihin tai jopa pieniin esteisiin, voi niitä hyödyntää laukannoston opettamisessa, usein hevonen jatkaa laukalla pienen esteen jälkeen, jolloin voit parantaa apujesi ajoitusta helposti.

Kun laukannostot ovat kunnossa, tulee seuraavaksi haasteeksi se itse laukka. Se on lähes poikkeuksetta tasapainotonta, jännittynyttä kaahotusta! Valitettavasti. Jotta siitä saadaan edes vähän ratsumaisempaa, on tärkein tekijä siinä aika, kärsivällisyys ja oikeanlaiset harjoitukset. Ja tietysti pitää muistaa hevosen rakenteelliset haasteet, entinen ravuri harvoin saa laukkaa täysin kolmitahtiseksi, vuosienkaan huolellisen työn jälkeen. Pitää siis olla valmiina tyytymään laukassa siihen että se on hallinnassa, tasapainossa ja ratsastettavissa, täydellistä pyörivää laukkaa ei kannata lähteä tavoittelemaan.

Tärkein tekijä laukan parantamisessa on ehdottomasti tasapaino. Olet varmasti nähnyt ja luultavasti itsekin ratsastanut hevosella joka kyllä osaa nostaa laukan, mutta noston jälkeen etenee todella reippaassa tempossa ympäri kenttää, vahvasti sisäänpäin kallistuneena ja jännittyneenä. Jotta tästä päästään vähän rauhallisimmille vesille, on ratsastajan tärkein tehtävä parantaa koko ratsukon tasapainoa. Vaikka luonnollinen reaktio olisi "työntää" hevosta pois sisäpohkeesta ja sisäohjasta joihin se tuntuu nojaavan,  ei pidä voimistaa kumpaakaan sisäapua yhtään, päinvastoin, anna sisäpohkeen olla omalla paikallaan, mahdollisimman rentona, ja pidä sisäohjalla ainoastaan tasainen tuntuma, voimistamatta sitä yhtään. Varsinainen työ tehdään nyt painoavulla ja ulko-ohjalla.

Kun olet nostanut laukan, siirrä omaa painoasi enemmän ulkojalustimelle, ja voimista tai nosta ulkokättäsi hieman. Ulkopainoavulla saat aikaiseksi sen että hevosen painopiste siirtyy sisältä enemmän ulos, eli hevonen ikäänkuin nousee pois sisäpohkeen päältä, ja ulko-ohjalla saat sekä pidettyä sen kontrollissa että samalla auttaen tasapainoa säilymään. Ulko-ohja voi tarvittaessa myös hieman pidättää, ilman että se kuitenkaan rikkoo laukkaa raville, jonka sisäohjasta pidättäminen usein saa aikaiseksi.

Ja tässä vaiheessa ei luonnollisestikaan pohdita sisäohjalla asettamista tai muitakaan "normeja" vaan annetaan hevosen edetä laukassa, pitäen itse ainoastaan huolta tasapainosta, ja hevonen varmasti on asettunut tai jopa hieman kallistunut ulospäin, mutta se on tässä tapauksessa varsin toivottavaa! Jos olet seurannut hevosta vapaana, se laukatessaan kaarteissa usein kääntää päätään hieman ulospäin, juuri tuon tasapainon säilyttämisen vuoksi. 

Laukan parantaminen vaatii toistoja, ja mielellään toistoja siten että itse laukkapätkät pidetään melko lyhyinä, esimerkiksi yhden tai kahden kierroksen mittaisina, jonka jälkeen hevosen annetaan kävellä hetki vapaalla ohjalla jotta se saa vähän hengähtää ja rentoutua sille vaikean harjoituksen jälkeen ennen uuden laukan nostamista. Myös sitä kannattaa miettiä mihin kierrokseen päättää päivän laukkaharjoitukset, jotta hevoselle jää mahdollisimman hyvä mieli tunnin jälkeen. Itse teen siten että aloitan laukkaharjoitukset hevoselle helpommasta suunnasta, sen jälkeen vaihdan suuntaa tehden laukkaa siihen vaikeampaan kierrokseen ja lopuksi vielä vaihdan suuntaa siten että saan lopetettua harjoitukset hevoselle helpompaan suuntaan.

Toivottavasti tästä on vähän apua entisten ravureiden laukkaharjoitusten kanssa, vaihdetaan ajatuksia kommenttiboksissa!

Sari


lauantai 30. heinäkuuta 2016

Tuntisuunnitelma; taivutuksia, taivutuksia ja vielä kerran taivutuksia

Tällä tunnilla hevosta taivutellaan muutamallakin eri harjoituksella, ja loppuun vielä kootaan ravissa ja laukassa. Kokoaminen ei ole kuitenkaan tämän tunnin päätavoite, se on lähinnä tulos hyvin tehdystä alkutunnista, eli taivutusten aikaansaamasta suoristumisesta! Hevosen vinous johtuu mm. siitä että toinen sen kyljistä on heikompi kuin toinen, ja kylkien jumppaamiseen keskitytään tällä tunnilla. Kun hevosen kylkiä jumpataan taivutusten avulla, on sen helpompi kantaa itsensä suorana ja huomaat että koko ratsastus helpottuu huomattavasti!

Hevosen suoristaminen on jatkuva prosessi, ja valitettavan harvoin siihen perehdytään sen vaatimalla tavalla. Monille on varmasti tuttu lause tunnilta "suorista se", "ratsasta se suoraan uraa pitkin", "pidä etu- ja takajalat samalla uralla" jne. Nämä ovat ihan päteviä lauseita, mutta miten usein saat vastauksia siihen miten sen hevosen saa suoraksi? Toivon että tämän tuntisuunnitelman jälkeen joku lamppu kirkastuu omassa päässäsi ja saat jatkossa hevosesi ihan oikeasti suoristumaan, edes vähän, tekemällä siihen soveltuvia harjoituksia.

Aloitetaan verryttelemällä hevosta ensin käynnissä melko pitkällä ohjalla, siten että saavutat tuntuman suuhun mutta ohja on selkeästi normaalia pidempi, jolloin hevonen saa kaulalle enemmän vapautta. Käynnissä tärkeintä on nyt saavuttaa mahdollisimman pitkä ja rento askel, ja voit tehdä kummallekin pitkälle sivulle loivaa kiemuraa rauhallisesti käännellen, jotta saat vähän kumpaakin suupieltä samalla rentoutettua. Kun olet työskennellyt hetken kiemuraurilla, jatka ratsastaen kumpaankin päätyyn ympyrä käynnissä, nyt ohjaa voi jo ottaa vähän lyhyemmäksi, mutta ei kuitenkaan vielä normaalipituuteen. Työskentele ympyröillä huolellisesti taivuttaen hevosta, ja jos hevonen kiirehtii taivutuksessa, ota sen tempo vähän hitaammaksi. Usein käy niin että hevonen lisää tempoa ja pääsee näin "pois" taivutuksesta. Tästä syystä tempo saa olla mielellään vähän hitaampi, jolloin hevonen ehtii ja joutuu taipumaan paremmin. Muista kuitenkin että parempi taivutus ei tarkoita kaulan ylitaivuttamista vaan koko kropan tasaista taivutusta.

Kun olet ratsastanut pari kierrosta käynnissä tehden ympyrät kumpaankin päätyyn, vaihda suuntaa ja tee samalla tavalla ympyrät päätyihin parin kierroksen ajan. Sen jälkeen voit toistaa saman harjoituksen myös kevyessä ravissa, eli ensin pitkillä sivuilla loivaa kiemuraa ja sen jälkeen päätyihin ympyrät, huolellisesti taivuttaen. Erityisesti ravissa pidä huolta rauhallisesta temposta, jotta taivutus varmasti menee läpi. Vaihda ravissa vielä suuntaa, jotta taivutus tulee tehtyä kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen voit antaa hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla.

Vapaan käynnin jälkeen jatketaan työskentelyä käynnissä, ja otetaan nyt haltuun sekä avo- että sulkutaivutukset. Nyt on tarkoitus tehdä lyhyellä sivulla avotaivutusta ja jatkaa siitä suoraan pitkälle sivulle sulkutaivutukseen, ilman että hevonen suoristetaan välillä. Eli yksinkertaisesti, hevonen on koko ajan taivutettu samaan suuntaan, etuosan paikka vaan vaihtuu! Helppoa ku heinänteko! Apujen käyttöä pitää toki vähän hienosäätää ja muuttaa, joten perehdytäänpä siihen seuraavaksi:

Nyt on siis tarkoitus ratsastaa ensin vasemmassa kierroksessa lyhyellä sivulla avotaivutusta, ja jos haluat vähän auttaa itseäsi ja hevosta, voit aloittaa lyhyen sivun ratsastamalla ensin siihen voltin, ja voltin jälkeen on helppo jäädä avotaivutukseen, sillä käytä samoja apuja kuin käyttäisit kääntyessäsi uudestaan voltille, mutta nyt sisäpohje estää hevosta kääntymästä kokonaan voltille. Etuosa on hieman uran sisäpuolella, sisäohja kääntää, ulko-ohja säätelee taivutuksen määrää (muista välttää liiallista kaulan taivutusta), sisäpohje on satulavyön kohdalla hieman voimakkaammin estäen hevosta kääntymästä kokonaan pois uralta ja ulkopohje satulavyön takana tukemassa ja estämässä että takaosa ei putoa uran ulkopuolelle. Ulkopohje ja sisäohja ovat siis pääasialliset taivuttavat avut, sisäohja huolehtii etuosan taivuttamisesta ja ulkopohje pitää huolta että myös takaosa tulee mukaan taivutukseen.

Jatka siis lyhyt sivu avotaivutuksessa, ja kun pääset lähelle kulmaa, josta käännytään pitkälle sivulle, älä ratsasta ihan kulmaan asti, vaan käännä oma katseesi jo riittävän ajoissa pitkälle sivulle, ja ikäänkuin "päästät" hevosen etuosan pitkän sivun uralle, ja heti kun etuosa on uralla, rentouta vähän sisäpohjetta ja voimista ulkopohjetta sillä ulkopohkeen pitää sulkutaivutuksessa huolehtia takaosan taivutuksesta. Muista pitää kummallakin ohjalla huolta etuosasta, sen pitää siis pysyä uralla ja sisäohja yhä edelleen pitää huolta etuosan taivutuksesta! Kun olet päässyt pitkän sivun loppuun sulkutaivutuksessa, suorista hevonen ja kävele aktiivisessa käynnissä seuraava lyhyt ja pitkä sivu. Tässä välissä on hyvä tarkistaa hevosen reaktio pohkeelle tekemällä vaikka lyhyitä siirtymiä.

Eli käytännössä käytetään koko ajan samoja apuja, mutta avossa sisäohja on hieman voimakkaampi apu kun taas sulkutaivutuksessa ulkopohje tekee enemmän töitä. Sulkutaivutuksessa on myös tärkeää muistaa keventää sisäpohjetta jotta hevonen pääsee varmasti taipumaan sen ympärille.

Tuo siirtymä avosta suoraan sulkuun on hieman vaikea selittää, enkä oikein keksi muuta termiä kuin tuo etuosan "päästäminen" pitkän sivun uralle. Uskon että saatte ajatuksesta kyllä kiinni kun vaan sitkeästi harjoittelette! Ja aina saa kysyä lisäneuvoja!

Tee tämä avo-sulkuharjoitus kolme kertaa ensin vasemmassa kierroksessa käynnissä, sen jälkeen vaihda suuntaa antaen hevosen kävellä vapaalla ohjalla suunnanvaihdon ajan ja toista sama harjoitus myös oikeassa kierroksessa kolmen kierroksen ajan.

Tämän jälkeen hetki vapaalla ohjalla käyntiä ja vielä kerran sama harjoitus, mutta nyt tehdään se ravissa. Muista huolehtia että hevosen ravi on aktiivista ja hevonen ravaa "takaosallaan" ennen harjoituksen alkua, sillä näissä taivutuksissa hevonen joutuu hieman kokoamaan itseään, eikä kokoaminen ole mahdollista jos hevosen ravi on voimatonta. Muista että kootessa hevosen liike-energia siirretään enemmän takaosalle, eikä suinkaan menetetä sitä energiaa "hissutteluun" ja siihen kuuluisaan mummoraviin! Toista avo- ja sulkuharjoitus myös ravissa kolme kierrosta kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen taas hetkeksi vapaat ohjat ja käyntiä.

Loppuun tehdään vielä pieniä pätkiä työtä laukassa, ja otetaan vähän laukan kokoamisharjoituksia. Aloita käynnissä siten että ratsasta 1-2 metriä uran sisäpuolella. Pitkän sivun alussa ratsasta hevonen pohkeenväistössä uralle, ja heti viimeisestä väistöaskeleesta nosta harjoituslaukka. Jos väistöä ei ole ratsastettu huolellisesti, ei laukkakaan nouse kunnolla, joten silloin kannattaa aloittaa alusta. Laadukkaat väistöaskeleet tuottavat laadukkaan laukannoston, ja se on tässä nyt tärkeintä. Kun laukka on noussut hyvin takaosalla, jatka uraa pitkin laukassa lyhyelle sivulle josta käännä hevonen pääty-ympyrälle. Ympyrän avoimella sivulla kokoa laukkaa (eli puoli kierrosta) istunnalla ja pohkeilla ja avoimen sivun jälkeen jatka harjoituslaukassa ja siirrä hevonen laukasta käyntiin lyhyen sivun aikana. Taas pitkän sivun alusta väistö uralle, laukannosto suoraan väistöstä ja toiseen päätyyn ympyrälle, ja avoimella sivulla laukan kokoamista puolen kierroksen ajan. Tee laukkaharjoitukset molempiin suuntiin parin kierroksen ajan, antaen hevosen kävellä vapaalla ohjalla suunnanvaihdon ajan.  Laukasta siirtyminen käyntiin on melko haastava siirtymä, ja sitä on tarkemmin käyty läpi täällä.

Laukan kokoamistakin on harjoiteltu aiemmissa postauksissa, mutta noin karkeasti sanottuna laukan kokoaminen tuntuu siltä kuin "halaisit" hevosta pitkillä jaloillasi ja istuisit liioitellun ryhdikkäänä ja ikäänkuin nostat hevosen rintakehää ylöspäin. Istunta on kevyt ja jäntevä, ajattele että kun nostat jaloillasi hevosta "ylöspäin", istuntasi ei saa painaa hevosta vasten. Kaikista askellajeista laukan kokoaminen on helpointa juuri sen keinuttavan liikkeen vuoksi. Kokoaminen on onnistunut, kun huomaat tuntuman kevenevän joka on siis merkki siitä että hevosen etuosakin kevenee ja se nousee parempaan ryhtiin. Ohjasta ei siis pidätetä askeleen kokoamisessa, ohjista pidättäminen hidastaa ja sitä emme nyt halua.

Kun olet työskennellyt molemmat laukat läpi, on aika verrytellä hevonen kevyessä ravissa, mielellään tietysti maastossa ja sen jälkeen rentouttavat loppukäynnit!

Oikein hyviä treenejä!

Sari






keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Tuntisuunnitelma; ulkolapa haltuun!

Tällä tunnilla tarkastellaan hevosen ulkolapaa ja tehdään erilaisia harjoituksia joilla ratsastaja pitää lavan hallussa. Mikäli en muista jokaisessa välissä tästä mainita, mainitsen sen nyt tässä alussa: hallitse hevosen ulkolapa jokaisessa käännöksessä, se auttaa sinua tämän tunnin onnistumisessa. Tämä ei silti saa tarkoittaa vahvaa ulko-ohjaa, vaan tasaista pehmeää tuntumaa, johon hevonen mielellään tukeutuu ja näin ollen antaa sinun pitää huolta ulkolavastaan.

Alun vapaan käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle ja ratsasta molemmilla pitkillä sivuilla uran sisäpuolella. Tarkastele ensin hevosen käynnin laatua, pidä heti alusta asti huolta että hevonen on pohkeen edessä jolloin käynnissä säilyy riittävä eteenpäinpyrkimys. Tämä auttaa hevosta pysymään suorana. Tämän jälkeen tarkkaile miten hevosesi käyttäytyy "vapaalla" linjalla, hakeutuuko se vaivihkaa takaisin uralle, kohti aitaa? Jos näin tapahtuu, ei hevonen silloin ole molempien ohjien ja pohkeiden välissä. Huolehdi ensin ulkoavuilla että hevonen ei pääse niiden ohi, ja sen jälkeen hae hevonen uudestaan tuntumalle kummallakin kädellä. Erityisen tärkeää tässä on kiinnittää huomiota oman istunnan tasapainoon, muista aina että hevonen pyrkii aina kantamaan ratsastajan mahdollisimman keskellä, joten jos sinä valut oikealle, tulee hevonenkin oikealle koska se pyrkii saamaan ratsastajansa takaisin keskelle. Tässä vaiheessa on hyvä tarkistaa myös omien käsiesi asento, jos hevosesi ei tunnu millään "rauhoittuvan" tuntumalle, saattaa se johtua niinkin pienestä asiasta kuin kyynärpäistä jotka ovat irti kyljistäsi. Tämä kääntää nyrkit heti lappeelleen ja se hävittää sen tuikitärkeän tuntuman ja ohjasapusi ikäänkuin pysähtyvät nyrkkiesi kohdalle, eivätkä mene hevosen suuhun asti, ainakaan niin nopeasti kuin toivoisit. 

Tämän jälkeen jatka vielä käynnissä uran sisäpuolella,ja nyt puolen välin kohdalla väistä uran sisäpuolelle muutama askel, sen jälkeen jatka taas sillä linjalla suoraan loppuun asti. Helpointahan olisi väistää hevosella takaisin uralle, mutta koska hevonen imee sinne jo luonnostaan, tehdään nyt väistö vastakkaiseen suuntaan mihin hevonen haluaisi väistää. Ole tarkkana että sen jälkeen kun olet väistänyt muutaman askeleen uran sisäpuolelle, hevonen myös suoristuu väistön jälkeen ja jatkaa suoraan haluamallasi linjalla pitkän sivun loppuun asti.

Tee tämä harjoitus molempiin suuntiin, ja sen jälkeen jatketaan kevyessä ravissa. Pysy taas toisella pitkällä sivulla poissa uralta ja sillä sivulla tee pohkeenväistö uralle ravissa. Muista säilyttää kevennys myös väistön aikana, se auttaa sinua ylläpitämään hevosen ravin rytmin, vaikka varmasti itsellesi olisi helpompi istua perusistunnassa väistön aikana. Näin ravissa tehdään ensin väistö uralle, sillä ura imee hevosta hieman, ja auttaa näin ravia pysymään aktiivisena. Tosin tässä täytyy olla apujen kanssa tarkkana että hevonen ei väistä apujesi ohi uralle, vaan sinun pitää pystyä ratsastamaan jokainen väistöaskel huolella. Toisella pitkällä sivulla voit tarkistaa vielä toisetkin avut ja tehdä muutaman väistöaskeleen uran sisäpuolelle. Tee tämä kevyessä ravissa tehtävä väistöharjoitus muutaman kierroksen ajan molempiin suuntiin ja sen jälkeen anna hevosen kävellä vapain ohjin hetki.

Seuraavaksi tehtävä harjoitus on melko intensiivinen, tekemistä on paljon lyhyessä ajassa joten on erittäin tärkeää että oma istuntasi on kunnossa (toki pitäähän se olla koko ajan kunnossa, mutta nyt erityisesti!) eli kannat oman kroppasi etkä jätä sitä hevosen vastuulle ja pidät ohjat riittävän lyhyinä, joka auttaa säilyttämään pehmeän ja tasaisen tuntuman ja avut menevät läpi mahdollisimman nopeasti. 

Aloitetaan ratsastamalla käynnissä lyhyen sivun keskelle, siihen ratsasta voltti ja sen jälkeen jatka pituushalkaisijalle siirtyen harjoitusraviin. Ravissa ratsasta voltti pituushalkaisijan puoleen väliin, siitä suoristus ja pohkeenväistö uralle. Uralla heti väistön loputtua laukannosto, ja laukassa pääty-ympyrälle. Ole erityisen tarkka että ennen laukannostoa tehtävä väistö onnistuu, sillä hevonen nostaa parhaan mahdollisen laukan kun se on väistänyt riittävästi sisätakajalkaa kroppansa alle juuri ennen väistöä. Jos väistö ei onnistu, ei laukannostoakaan kannata tehdä ainakaan heti, vaan käännä hevonen vaikka voltille, jossa voit ajatella vähän sisätakajalan ratsastamista paremmin alle ja nostaa paremman laukan voltin jälkeen. Ympyrän jälkeen pitkällä sivulla siirtymä raviin, muista antaa hevosen ravata isosti heti laukan jälkeen ja sen jälkeen taas käyntiin ennen lyhyttä sivua. Toista sama harjoitus kolme kertaa molempiin suuntiin. Vaihtelua voit tehdä ratsastamalla pituushalkaisijan ensimmäisen puolikkaan (eli volttien välisen matkan) avo- tai sulkutaivutuksessa. Näin saat jumpattua hevosta myös taivutuksilla.

Ja jos vielä puhtia riittää, voit muokata laukkaharjoitusta siten että laukkaympyrän jälkeen jatka pitkää sivua avotaivutuksessa laukassa, tee pitkän sivun loppuun voltti vielä laukassa ja sen jälkeen siirrä hevonen käyntiin.

Kun olet ratsastanut laukkaharjoituksen molempiin suuntiin, on aika antaa hevosen ravata pehmeästi eteen ja alas ja sen jälkeen pitkät loppukäynnit, mieluiten tietysti maastossa!

Tunti on intensiivinen, ja onkin tärkeää että tarkkailet hevostasi ja heti jos se vaikuttaa harjoituksen jossain vaiheessa vähän "nihkeältä" esimerkiksi vastaamaan apuihisi, älä jää jankkaamaan ja voimistamaan apujasi vaan anna sen mieluummin huilata hetki käynnissä, sen jälkeen hevonenkin jaksaa taas tsempata. Vaikka sinä et tunne väsyväsi ratsastaessa, väsyy hevosesi paljon sinua nopeammin ja tarvitsee lyhyitä palautumisjaksoja tunnin sisällä riittävän usein. 

Ihania keväisiä treenihetkiä kaikille ja muistakaa, jokaisen kentällä tai maneesissa suoritettavan treenin voi korvata maastolenkillä milloin vaan, pääasia että hevosesi pysyy hyvällä tuulella kanssasi! Ja voihan siellä maastossakin tehdä vaikka mitä, käy vaikka lukemassa nämä vinkit!

Sari


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Ratsun oppikoulu, osa 8, laukan säätelyä

Ratsun oppikoulussa olemme nyt edenneet pisteeseen jossa ratsunalkumme osaavat nostaa laukan ratsastajan avuista, ja kykenevät myös ylläpitämään laukkaa jonkin aikaa. Suurin haaste tässä laukan säilyttämisessä on ratsukon tasapaino, joka ratsun koulutuksen alkuvaiheessa saattaa olla vielä vähän puutteellinen.

Tässä kohtaa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen onko kyseessä nuori hevonen vai entinen ravuri. Ravureiksi jalostetuilla (ja treenatuilla) hevosilla ei välttämättä ole kunnon laukkaa ollenkaan, laukan liitovaihe on siis puutteellinen eikä tästä syystä laukka pyöri kunnolla. Tämä paranee ainoastaan treenillä, mutta treenatessa pitää ottaa huomioon hevosen haasteet. Varsinkin ravuriksi treenatulla hevosella laukkaan voi liittyä myös korkeahko stressitaso, ja kuten me tiedämme, jännittynyt hevonen ei kehity, joten lue hevostasi tarkkaan erityisesti laukkaharjoituksissa.

Nuori, ratsuksi jalostettu hevonen sen sijaan laukkailee jo ihan huvikseen, luonnostaan ja hyvin, joten varsinaiseen laukkaamisen ei liity suuria haasteita. Tosin nuoren hevosen kanssa ratsastajan istunnan tasapaino on se asia johon tulee kiinnittää huomiota, sillä nuorikin hevonen pelästyy jos ratsastajan tasapaino heittelehtii ja hevonen joutuu sitä kovasti korjaamaan. 

Nyt onkin tarkoitus kiinnittää huomiota harjoituksiin joilla laukan laatua voi parantaa sekä säädellä, siten että laukassa liikkuminen ratsastajan kanssa on hevoselle pikkuhiljaa yhtä helppoa kuin ilman ratsastajaakin.

Tästä eteenpäin tunnit kannattaa suunnitella siten että alkukäynnit ovat riittävän pitkät, jotta hevosen lihaksisto lämpeää, sen jälkeen varsinaista käyntityöskentelyä tasapuolisesti kumpaankin suuntaan, työstäen käännöksiä, loivia pohkeenväistöjä sekä siirtymiä ravin ja käynnin välillä. Näillä saat hevosesi herkistettyä avuille sekä riittävän notkeaksi tulevia laukkaharjoituksia varten. Varsinainen ravissa tehtävä alkuverryttely saa jäädä melko lyhyeksi, jotta hevonen jaksaa työskennellä vielä laukassakin. Muista myös antaa hevosen kävellä vapaalla ohjalla alkuverryttelyjen aikana.

1. laukan säätelyharjoitus
Työskentele pääty-ympyrällä kevyessä ravissa, (kuitenkin istuen perusistuntaan juuri ennen nostoa) ja nosta harjoituslaukka ympyrän avoimelta sivulta, siten että pitkän sivun aita ohjaa hevosta kääntymään heti laukan noston jälkeen. Laukkaa puolisen kierrosta ympyrällä eli siirrä hevonen raviin lyhyen sivun aikana/jälkeen ja käännä hevonen voltille ympyrän sisään. Tässä harjoituksessa tärkeää on olla pidättämättä hevosta liikaa laukka-ravisiirtymässä, jotta hevosen luontainen ravi ei häiriinny. Sen takia käännetään hevonen voltille mahdollisimman pian laukka-ravisiirtymän jälkeen, jolloin voltti ikäänkuin jarruttaa hevosta hieman. Muista voltilla säilyttää tuntuma ulko-ohjalla, ja pidä oma paino myös hieman enemmän ulkojalalla, jotta hevosen tasapaino säilyy voltilla. Jos hevonen kaatuu sisäpohkeen päälle voltilla, joutuu se kiihdyttämään vauhtiaan ja silloin voltin tarkoitusperä häviää. Tämä on korjattavissa ulko-ohjan pidätteellä.
Tee kolme laukannostoa, siirtymää ja volttia ensin toisella pääty-ympyrällä, sen jälkeen vaihda ympyrää ja samalla suuntaa ja toista sama harjoitus kolme kertaa toisella ympyrällä. Tämän jälkeen hevonen saa hetken kävellä vapaalla ohjalla, ennen kuin jatketaan.
Nyt tehdään vielä sama harjoitus, mutta ainoastaan kaksi kertaa per pääty-ympyrä ennen kuin taas vaihdetaan ympyrää ja suuntaa. Ja uudella ympyrällä kaksi kertaa sama harjoitus ja taas hetki käyntiä vapaalla ohjalla.
Ja vielä yksi kerta, nyt ratsasta ainoastaan yksi laukannosto, siirtymä ja voltti ennen kuin vaihdat ympyrää ja suuntaa ja tee harjoitus kerran toiseen suuntaan. Tämän jälkeen loppuverryttele hevonen kevyessä ravissa ja tämän tunnin voi lopettaa tähän, näin usein toistuvat laukannostot ja siirtymät raviin ovat hevoselle vielä tässä vaiheessa todella väsyttäviä, joten on syytä lopettaa mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.

2. laukan säätelyharjoitus
Nyt otetaan laukannostoharjoitukseen mukaan pohkeenväistöä. Ratsasta käynnissä uraa pitkin vasemmassa kierroksessa, ja käännä lyhyeltä sivulta hevonen linjalle siten että ratsastat reilusti pitkän sivun uran sisäpuolella. Ratsasta muutama askel pohkeenväistöä oikealle, eli kohti uraa. Ole erityisen tarkkana että vasen pohje väistää, oikea pohje saa olla tässä vaiheessa melkein irti ja oikea ohja ottaa väistöaskeleet vastaan, eli käytät ristikkäisiä apuja. Kun hevonen on tullut loivassa pohkeenväistössä uralle, (lähelle pitkän sivun loppua) nosta harjoituslaukka. Jos väistö on onnistunut hyvin aivan viimeiseen askeleeseen asti, on hevosen helppo nostaa laukka myös käynnistä, mutta jos väistö on heikentynyt, anna hevosen siirtyä raviin mutta pyri nostamaan laukka kuitenkin mahdollisimman nopeasti. Laukannostosta käännä hevonen pääty-ympyrälle jossa työskentelet parin kierroksen ajan, hevonen saa olla lähes suora, hyvällä ulko-ohjan tuella. Pidä sisäpohje satulavyön kohdalla lähellä hevosta, mutta älä paineista hevosta sillä, ettei hevonen lähde viemään takaosaansa uran ulkopuolelle. Siirrä hevonen laukasta raviin ympyrän avoimella sivulla, jolloin pitkän sivun aita auttaa hieman hevosen jarruttamisessa. Jälleen kerran ole varovainen ettet jarruta ohjalla liikaa hevosen isoa ravia. Lyhyen ravipätkän jälkeen siirrä hevonen käyntiin, ja kun käynti on rentoa, tee uusi pohkeenväistö taas samasta kohdasta kuin aiemminkin. Tämänkin harjoituksen voit toistaa kolme kertaa ensin vasempaan kierrokseen, sen jälkeen anna hevosen kävellä vapaalla ohjalla ennen kuin vaihdat suunnan ja toistat saman harjoituksen oikeassa kierroksessa kolme kertaa. Myös tämä harjoitus yksinään riittää yhden tunnin ohjelmaksi, joten tämän jälkeen hetki kevyttä ravia ja sen jälkeen kiitos ja loppukäynnit.

3. laukan säätelyharjoitus
Ylläolevissa harjoituksissa on laukkaa työstetty puolesta ympyrästä aina kahteen kierrokseen asti, ja nyt otetaan tarkempaan tarkasteluun laukan säätely laukannostojen avulla. Ikävä tosiasia on se että laukan laatu paranee ensisijaisesti siirtymillä, ei suinkaan pitkään laukkaamalla. Tämä johtuu siitä että mitä pidempään laukkaat nuorella tai vasta ratsun hommia aloittelevalla hevosella, sitä nopeammin hevonen väsyy, menettää tasapainoaan ja tulee etupainoiseksi, ja tämän korjaaminen ei onnistu laukkaa jatkamalla. Kun ratsastat useita laukannostoja ja niistä siirtymiä raviin, tulee teille väkisinkin pelkkiä hyviä laukka-askeleita ja ne hyvät laukka-askeleet ovat juuri niitä jotka kehittävät hevosta! Tämän harjoituksen tärkein pointti onkin se että laukkaat ainoastaan muutaman askeleen, ja siirrät hevosen raviin ennen kuin laukka leviää.
Tämän harjoituksen voit tehdä suoralla uralla, siten että nostat laukan hevoselle helposta kohdasta, laukkaat muutaman askeleen ja siirrät sen mahdollisimman pehmeästi takaisin raviin. Voit nostaa laukan sekä käynnistä että ravista, mutta tee aina siirtymät laukasta raviin, ei suoraan käyntiin. Vaihtele suuntaa aina muutaman noston jälkeen, käytä suunnanmuutoksessa lävistäjää (koko rata leikkaa) ja nosta uusi laukka heti lyhyen sivun kulman jälkeen. Näin saat huolellisen kulman ratsastuksen jälkeen nostettua tasapainoisen laukan. Näin nopeatempoiset laukannostoharjoitukset ovat hevoselle sekä fyysisesti että henkisesti todella vaativia, joten aina 3-5 noston jälkeen anna hevosen levätä hetki vapaalla ohjalla kävellen, ja toista harjoitus vasta sen jälkeen. Tätä harjoitusta ei tule tehdä yhden tunnin aikana kuin maksimissaan 2-3 kierrosta per suunta, tarkkaile hevostasi ja lopeta mieluummin hieman liian aikaisin!

Kaikissa näissä laukan säätelyharjoituksissa tärkeää on tukea hevosta ulko-ohjalla (ei vetoa, vaan tukea) ja antaa sisäohjan löystyä laukannostossa, mutta palata tuntumalle noston jälkeen. (jälleen, muista että tuntuma ei ole sama kuin vetävä ohja). Sisäpohkeen tulee olla omalla paikallaan satulavyön kohdalla, lähellä hevosta jotta voit tarvittaessa rohkaista hevosta sillä laukan aktivoimiseksi. Ulkopohje tulee pitää tukevana, aavistuksen satulavyön takana, siten että hevonen ei missään tapauksessa tulkitse sitä väistäväksi avuksi. Ulkopohkeella on syytä tukea hevosen ulkokylkeä, kunhan se ei ole jännittynyt. Ratsastajan oman tasapainon säilyttäminen on luonnollisesti todella tärkeää, älä siis pumppaa ylävartalolla eteenpäin vaan pyri istumaan keskellä hevosta, ryhdikkäänä, katse eteenpäin suunnattuna ja kädet kannettuina. Näillä ohjeilla hevosesikin pysyy hyvässä ryhdissä ja tasapainossa!

Vielä on tulossa kaksi postausta ratsun oppikoulua, joissa keskityään maapuomiharjoituksiin ja lopussa käydään läpi kaikki mitä hevosemme on tähän mennessä oppinut ja miten siitä eteenpäin jatketaan!