sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Toivepostaus; tuntisuunnitelma (osa 1) hevoselle jolla on ristiselkä jumissa

Sain taannoin toiveen tehdä tuntisuunnitelman aikuiselle hevoselle joka kärsii ristiselän jumiutumisista.

En ota tässä postauksessa kantaa hevosen terveydentilaan tai varusteiden sopivuuteen, vaan oletan että nämä asiat on jo selvitetty ja pohditaan postauksessa ainoastaan harjoituksia joilla tuota ristiselän liikkuvuutta saataisiin paremmin ylläpidettyä.

Johtui ristiselän ongelmat mistä tahansa, on muutama asia jotka kannattaa ottaa huomioon tämänlaisella hevosella:

- Ratsastuspohjat tulee olla hyväkuntoiset, eli kentän tai maneesin pohjan tulee olla pitävä eli se ei saa rullata alta pois. Kuitenkaan liikkuminen pelkästään tasaisella, eli maneesissa tai kentällä ei ole suotavaa, sillä tasaisilla pohjilla ei saa aikaiseksi riittävän monipuolista liikuntaa. Tästä syystä maastossa, ja erityisesti umpimetsässä, rauhallinen työskentely on todella tärkeää.

- Hevosen alkuverryttely tulee aina tehdä pitkän kaavan mukaan ja mahdollisuuksien mukaan hevosen ristiselkä tulee pitää lämpimänä alkuverryttelyn ajan. Verryttelyssä on myös erittäin tärkeää antaa hevosen liikkua alussa juuri niin pitkänä kuin se haluaa, ja vasta kun hevosen lihaksisto on vertynyt ja lämmin, voidaan hevosen muotoakin alkaa pikkuhiljaa muuttaa.

- Käytännössä jokaisen ratsastuskerran tulee olla monipuolista jumppaa, ja ratsastukseen tulee liittää riittävän usein myös työskentelyä maapuomeilla ja kavaleteilla. Takaosan aktivointi on tämäntyyppiselle hevoselle äärimmäisen tärkeää.

No niin, ja sitten itse tuntisuunnitelmaan. Kuten sanottua, tulee tunnin alussa antaa hevosen kävellä mahdollisimman pitkään, vähintään 15 minuuttia, eikä yhtään haittaa vaikka alkukäynnit tehtäisiin maastossa. Kun hevonen on kävellyt riittävästi, voit ottaa ohjaa tuntumalle mutta jätä ohjan pituus vähän normaalia pidemmäksi jotta hevonen saa vielä alussa liikkua melko pitkässä muodossa.

Aloita ratsastamalla käynnissä kiemurauraa, tehden ensin loivia kiemuroita kummallakin pitkällä sivulla keskittyen ensin siihen että hevonen kääntyy ohjasta heti kun sitä käytät. Kun tämä on kunnossa, voit jatkaa samalla tavalla eli tee kiemurat kummallekin pitkälle sivulle mutta tee kiemuroista nyt vähän syvempiä, ja ota nyt myös pohkeilla työskentely paremmin mukaan. Tämä tarkoittaa sitä että kun käännökset ovat jyrkempiä, tulee ulkopohkeen olla tukemassa hevosta siten että sen takapää pysyy myös kaarteessa mukana. Kun olet työskennellyt muutaman kierroksen kiemuroilla käynnissä, voit vaihtaa suunnan ja jatketaan alkuverryttelyä seuraavaksi ravissa.

Voit edelleen pitää ohjan normaalia pidempänä, mutta lyhennä sitä sen verran että et joudu missään vaiheessa vetämään ohjasta taaksepäin vaikuttaaksesi hevoseesi. Ravissa olisi tärkeää edetä ensin todella hitaassa tempossa, lähes siten että hevonen tuntuu vaan hölkkäilevän. Tässä tuleekin ensimmäinen haaste, miten saada hevonen "hölkkäämään" ilman että se menee "mummoravia" joka ei ole ravia ollenkaan?! No, avainsana tähän on se että hevonen on kokoajan pohkeen edessä, eli aina kun käytät pohkeen, hevonen reagoi siihen aktivoimalla askeltaan. Näin saat ratsastettua hevosta erittäin hitaassa tempossa mutta kuitenkin pitkähköllä askeleella. Ole kuitenkin varovainen ettet vielä tässä vaiheessa vaadi hevoselta liian pitkää askelta, sillä olemme edelleen verryttelyvaiheessa. Hevonen kyllä alkaa ihan itse venyttää askelta pidemmäksi kun se on siihen valmis, joten nyt vaan ratsastetaan rauhassa ja odotetaan.

Jotta alkuverryttelyyn saadaan mukaan muutakin kuin hitaasti ravaamista, työskentele hevosen kanssa ympyräkahdeksikolla tehden rauhallisia ja loivia taivutuksia ympyrän kaaren mukaan. Muista että taivutuksen tulee olla mieluiten liian loiva koko kropasta kuin ylitaipunut kaulasta. Loivan taivutuksen aikaansaamiseksi tulee ulko-ohjan säädellä kaulan taivutusta ja samalla ulkopohkeen tulee huolehtia siitä että hevosen takaosa pysyy ympyräuralla eikä putoa sen ulkopuolelle. Sisäpohkeen paikka on satulavyön kohdalla ja se on lähellä hevosta mutta ei paineista. Sisäohja asettaa ja taivuttaa hevosta loivasti.

Kun olet työskennellyt kevyessä ravissa ympyräkahdeksikolla sen aikaa että tunnet hevosen ravin kasvaneen vähän isommaksi, voit siirtyä käyntiin ja antaa hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla.

Käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle (nyt voit ottaa ohjat jo normaalipituisiksi) ja jatketaan verryttelyä hetki laukassa, kevyessä istunnassa. Tässäkin on tärkeää antaa hevosen edetä rauhallisessa tempossa, muistaen kuitenkin aktivoida takaosan liikettä pohkeella aina tarvittaessa. Pysy koko ajan kevyessä istunnassa, ja työskentele laukassa siten että käännä hevonen toisessa päädyssä aina pääty-ympyrälle ja toisessa päädyssä isolle voltille. Näin saat verryttelyyn mukaan eriasteisia taivutuksia. Jos sinulla on puomeja käytössä, voit asettaa yhdet maapuomit kummankin pitkän sivun keskelle, jotta saat ylitettyä ne joka kierroksella, suoralla hevosella.

Laukkaa tasaisesti kumpaankin suuntaan, ja kun olet verrytellyt hevosen laukassa, anna sille taas hetkeksi vapaa ohja ja anna sen hengähtää hetki ennen kuin aloitetaan varsinainen työskentely.

Vapaan käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle ja aloitetaan pohkeenväistöllä käynnissä, vasemmassa kierroksessa.  Käännä hevonen lyhyen sivun keskeltä pituushalkaisijalle ja suoristuksen jälkeen jatka pohkeenväistössä kohti uraa eli oikealle. Tee väistöä sen verran että pääset noin kentän puoliväliin, suorista hevonen ja pysäytä se. Odota rauhassa että hevonen asettuu pysähdykseen, eli on tasajaloin ja tasapainossa. Sen jälkeen ratsasta 3-4 askelta peruutusta, ja peruutuksen jälkeen jatka muutama askel käyntiä eteenpäin ja siitä jatka pohkeenväistö loppuun, eli siten että pääset pitkän sivun loppuun. Eli käytännössä tee muutama askel väistöä kohti uraa, pysäytys ja peruutus ja jatka väistö loppuun uralle.
Väistön jälkeen siirrä hevonen harjoitusraviin lyhyellä sivulla, ja toisella pitkällä sivulla tee muutama siirtymä "melkeinkäyntiin" eli siten että teet siirtymän käyntiin mutta siirrät hevosen takaisin raviin ennen kuin hevonen on ehtinyt ottaa yhtäkään kunnon käyntiaskelta. Tässä hyödynnetään ja vahvistetaan takaosan vahvaa ponnistusta melkein käynnistä takaisin raviin, erittäin hyvä harjoitus pohkeelle hitaalle hevoselle tai ristiselästään jumiutuvalle!

Siirrä hevonen käyntiin ennen lyhyttä sivua josta käännät taas hevosen pituushalkaisijalle ja tee sama väistö-pysähdys-peruutus-väistö harjoitus uudelleen. Tee nämä noin kolme kertaa kumpaankin suuntaan, ja sen jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla.

Seuraavaksi tehdään töitä enemmän ravissa. Pidetään pohjalla sama pituushalkaisijan tie, ja nyt tullaan harjoitusravissa sisään, tehdään pohkeenväistöä uraa kohti ravissa. Samassa kohdassa jossa viimeksi tehtiin pysähdys ja peruutus, suoritetaan nyt laukannosto (jos olet vasemmassa kierroksessa niin nosta vasen laukka) ja ratsasta laukassa voltti vasemmalle. Voltin jälkeen siirtymä takaisin raviin ja jatka väistö loppuun kohti uraa. Ole erityisen tarkka että laukkavoltin aikana hallitset hevosen takaosan ulkopohkeella ja ulkolavan ulko-ohjalla, jotta taivutus pysyy loivana mutta menee läpi koko hevosen kropan.

Väistön jälkeen toisella pitkällä sivulla edelleen muutama siirtymä melkein käyntiin jotta hevonen pysyy kuuliaisena pohkeelle ja takaosa säilyy aktiivisena.

Tee harjoitus muutaman kerran vasemmassa kierroksessa, ja anna välissä hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla, ja sen jälkeen tee sama harjoitus oikeaan kierrokseen.

Tämän jälkeen taas hetki lepoa käynnissä, ja sen jälkeen vielä muutamia laukannostoharjoituksia kolmikaarisella kiemurauralla radan poikki. Ratsasta ravissa kolmikaarista kiemurauraa ja nosta aina yhden kaaren aikana kaksi kertaa laukka. Koska kaari on lyhyt matka, ei laukkaa ole tarkoitus ratsastaa sen enempää kuin noston verran, tärkeintä on nopeat reaktiot ja aina uusi ponnistus laukkaan, eli käytännössä vähän samalla ajatuksella kuin melkein käyntiin -siirtymissä! Nosta aina kaaren mukainen myötälaukka. Ravia voit koota hieman lyhyemmäksi tätä harjoitusta varten, varmista että takajalat polkevat koko ajan hyvin alle, silloin harjoitus tulee varmemmin onnistumaan!

Kun olet tehnyt kiemuran kolme kertaa, on aika siirtyä loppuverryttelyyn. Työskentele hevosen kanssa kevyessä ravissa siten että tee kumpaankin päätyyn ympyrä jonka avoimella sivulla väistät hevosen takaosaa ympyrän ulkopuolelle. Verryttele tasapuolisesti kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen voit siirtyä käyntiin ja antaa hevoselle vapaat ohjat. Jos on kylmä ilma, on hevosen ristiselkä hyvä suojata loimella loppukäyntien ajaksi.

Tässä oli nyt ensimmäinen osa ristiselkäongelmien kanssa painiville ratsukoille. Teen samaan postaustoiveeseen liittyen vielä ainakin yhden, ellen jopa kaksi muutakin tuntisuunnitelmaa, sillä ristiselkävaivat vaativat niin monipuolista liikuntaa että kaikkia vaihtoehtoja on mahdotonta mahduttaa yhteen tuntiin!

Hyviä treenejä ja kertokaa ihmeessä oliko tästä apua!

Sari


4 kommenttia:

  1. Loistava toi pohkeenväistötehtävä, pakko päästä kokeilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja toivottavasti tehtävästä on apua!

      Sari

      Poista
  2. Ihan mielettömän hyvät ohjeet taas. Olen kauan seuraillut näitä postauksia ja ihmetellyt kiitollisena miten joku näkee vaivaa näin kovasti :) Kiitos taas kovasti ja jaksa jatkaa näiden sivujen päivittämistä jatkossakin, olen saanut paljon apua ja vinkkejä omaan ratsastukseen ja hevosen kanssa touhuamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos ihanasta kommentistasi!

      Rakkaudesta lajiin tätä tehdään, ainoa harmitus on ajan rajallisuus, mutta onneksi sentään edes välttävässä postaustahdissa uutta materiaaliakin tulee ulos!

      Kiva että olet mukana!

      Sari

      Poista