Näytetään tekstit, joissa on tunniste myötälaukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myötälaukka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Toivepostaus; laukanvaihtojen alkeet, osa 2

Vihdoinkin päästään laukanvaihtojen toivepostauksessa toiseen osaan. Ensimmäiseen osaan voit tutustua täällä. Ensimmäisissä laukanvaihtoharjoituksissa keskityttiin laukannostoihin ja käyntisiirtymiin, joita tehtiinkin todella paljon. Itse uskon että hevosen herkistely laukannostoille on yksi tärkeimmistä tehtävistä laukanvaihtoja valmistellessa, ja toinen on rennot siirtymät käyntiin laukkojen välissä. Näiden lisäksi pitää olla tarkkana siitä että hevonen liikkuu suorana ja asettuu pehmeästi haluamaasi suuntaan, jotta laukanvaihto on mahdollista suorittaa. Kun nämä asiat on kunnossa voidaan siirtyä varsinaisiin laukanvaihtoihin.

Käytän tässä vaihdon apuna sekä pohkeenväistöä, laukan voimakasta poljentaa että lävistäjää.

En käy tässä nyt läpi varsinaista alkuverryttelyä, vaan keskitytään pelkkiin vaihdon valmisteluihin ja itse vaihtoihin. Aloita verryttelyn jälkeen ratsastamalla hevosta vastalaukassa uraa pitkin, tee kulmiin loivat kaaret jotta hevosen on mahdollista säilyttää tasapaino ja ratsasta lyhyt siirtymä käyntiin jokaisen sivun keskellä. Käyntiaskeleita ei saisi tulla montaa, ja mahdollisimman nopeasti nosta heti uusi vastalaukka. Kun tämä sujuu hyvin, tee sama harjoitus myötälaukassa.  Tämän jälkeen jatka vielä pohkeenväistö-laukannostoharjoituksella siten että ratsasta vasemmassa kierroksessa myötälaukassa lävistäjälle, siirrä hevonen käyntiin, tee muutama askel pohkeenväistöä oikealla pohkeella ja heti muutaman väistöaskeleen jälkeen nosta oikea laukka. Jatka oikeassa laukassa ja käännä taas heti seuraavalle lävistäjälle tehden sama harjoitus, eli lävistäjällä käyntiin, pohkeenväistö ja uuden laukan nosto. Alussa voit tehdä yhdet väistöt ja laukannostot per lävistäjä, mutta mahdollisimman nopeasti pyri siihen että ehdit tehdä kaksi väistöä ja nostoa lävistäjällä, tämä tietysti edellyttää sitä että sekä käynti, väistö että laukkapätkä pysyvät lyhyinä, ja mitä lyhyempinä nämä pysyvät, sitä lähempänä olet varsinaista laukanvaihtoa jossa näitä käyntisiirtymiä ja väistöaskeleita ei enää tarvita!

Väistöä käytän vaihtojen opettelussa lähinnä siksi että se valmistelee ratsastajan avut laukanvaihtoon ja samalla herkistää hevosen. Saman harjoituksen voi tehdä myös pituushalkaisijalla, mutta lävistäjällä on hieman enemmän tilaa joten varsinkin alussa on hyvä käyttää kaikki lävistäjän metrit hyödyksi!

Muista aina säännöllisin väliajoin antaa hevosen kävellä vapaalla ohjalla jotta sen lihakset saavat vähän lepoa eikä se ala esimerkiksi painamaan kädelle väsymyksestä johtuen.

Seuraavaksi siirrytään tekemään vaihto lävistäjällä ilman siirtymää ja pohkeenväistöä. Aloita nostamalla myötälaukka pitkältä sivulta ja ihan ensimmäiseksi tarkista laukan laatu. Laukan pitää olla voimakasta, siten että pystyt kokoamaan sitä hieman säilyttäen samalla aktiivisen poljennan. Mikäli laukan laadussa on haasteita, käytä joko keski- tai pääty-ympyrää hyödyksi ja työskentele laukka kuntoon ympyröillä ennen kääntymistä lävistäjälle. Kun käännät hevosen lävistäjälle, pidä huolta että hevonen on ensin asettuneena käännöksen suuntaan, sen jälkeen suorista hevonen lävistäjällä, aseta hevonen uuden laukan suuntaan ja anna uuden laukan sisäpohkeella merkki tai kaksi (tarvittaessa aika napakkakin!) satulavyön eteen, siihen kohtaan jossa laukannostoapu sinulla normaalistikin olisi. Samalla rentouta asettava ohja sen verran että hevonen saa vapauden uuden laukan puolelta ja fyysisesti "mahtuu" vaihtamaan uudelle laukalle. Kun tämä onnistuu, kehu hevosta ja anna sen laukata rentoa (uutta) myötälaukkaa eteenpäin! Tämän jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla ennen kuin teet saman harjoituksen toiseen suuntaan.

Harjoitusta voit muuttaa myös siten että käännä hevonen myötälaukassa lävistäjälle, ja tuo hevonen loivassa laukkaväistössä kohti lävistäjän loppua, tämä auttaa tuomaan painoa enemmän uudelle sisätakajalalle. Kun olet tuonut hevosen loivassa laukkaväistössä lähes lävistäjän loppuun, suorita laukanvaihto samalla tavalla kuin ylemmässä harjoituksessa. Tämä laukassa tehtävä väistöpätkä ja siihen perään vaihto saattaa olla hyvä hevoselle joka kuumuu herkästi, sillä hevosta valmistellaan vaihtoon melko pitkään, juurikin väistön avulla ja näin hevonen ei opi ennakoimaan vaihtoa. Vaihtele vaihdon paikkaa, siten että kun väistöpätkä on hyvä, on siitä helppo tehdä myös vaihto, oli se sitten lävistäjän keskellä tai lopussa! Näin saat myös varmistettua että hevonen tekee vaihdon sinun avuistasi, eikä suinkaan aitaan "nojaten".

Hevoselle joka on hieman hidas pohkeelle, voi vaihtoa parantaa tekemällä edelleen vaihdon lävistäjällä, mutta nyt siten että kokoa myötälaukkaa lävistäjälle kääntyessäsi ja vielä suoristuksenkin aikana kokoa pari askelta, sen jälkeen anna laukan suurentua muutaman askeleen ajan ja lävistäjän lopussa suorita laukan vaihto. Kun hevonen on ensin kootummassa laukassa, on sen helppo lisätä muutama askel laukkaa sillä se pysyy siinäkin takaosansa päällä ja tästä on helppo ratsastaa puhdas, ja riittävän iso vaihto. Tällä harjoituksella saat siis myös parannettua hevosen vähän mitäänsanomatonta, maahansidottua vaihtoa.

Jos ja kun meille tavallisille kuolevaisille tulee kuitenkin laukanvaihdoissa ongelmia, muista aina palata takaisin laukka-käynti-laukka siirtymiin, sekä myötä- että vastalaukassa. Palaa vaihtojen pariin vasta kun olet jälleen saavuttanut täydellisen harmonian näissä siirtymissä!

Ja vielä muistutus, kun teet ensimmäisiä laukanvaihtoja, malta lopettaa yhden tai kahden vaihdon jälkeen! Tärkeintä on että hevoselle jää vaihdoistakin hyvä mieli, ja onnistuneeseen vaihtoon on hyvä lopettaa siltä kerralta ja jatkaa taas puhtaalta pöydältä seuraavalla kerralla! 

Toivottavasti saitte näistä apua laukanvaihtojen ihmeelliseen maailmaan, keinoja on näiden lisäksi varmasti lukuisia mutta näitä olen itse käyttänyt joten uskallan jakaa tämän käytännössä hyväksi koetun tiedon teillekin!

Kommenttiboksissa saatte mieluusti jakaa omia kokemuksianne laukanvaihdoista, niiden onnistumisista tai haasteista ja minkälaisilla harjoituksilla te itse olette onnistuneet!

Sari


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Tuntisuunnitelma, vastakaartoja, vastalaukkaa ja vastataivutuksia

Tällä tunnilla keskitytään otsikossa mainittuihin asioihin. Varsinaisena tunnin teemana on ratsastusradan teistä se vähemmän käytetty, eli vastakaarto (kuin täyskaarto mutta toisinpäin ratsastettuna). Vastakaarrossa suoritetussa laukkatyössä hyödynnetään myötä- ja vastalaukkakaaria.
Vastataivutukset tuleva mukaan jo alkuverryttelyssä, joiden avulla pyritään saamaan hevosta kootummaksi ja notkeammaksi tulevaa laukkaharjoittelua varten.
Ennen näin vaativaa ja kokoamista tarvitsevaa tuntia on kuitenkin syytä verrytellä hevonen hyvin irtonaiseksi ja rennoksi, joten aloitetaanpa tunti huolellisella alkuverryttelyllä.

Vapaan käynnin jälkeen aloita työskentelemällä hieman pidemmällä ohjalla, kuitenkin siten että saat aikaiseksi kevyen tuntuman hevosen suuhun, mutta hevonen saa liikkua vapaammassa, reilusti pidemmässä muodossa kuin normaalisti. Aloita työskentelemällä ympyräkahdeksikolla, eli ratsastat vuorotellen ympyrän oikealle ja vuoroin vasemmalle. Käynnissä keskity seuraamaan hevosen pään ja kaulan liikettä kädelläsi, ole erittäin tarkka siitä että käsi ei missään vaiheessa mene taaksepäin vaan aina hevosen suuta kohti (kuten aina muutenkin!). Alussa haetaan siis vaan rentoutta, sitä että hevonen uskaltaa venyttää itseään eteen ja alas, pitäen käynnin tahdin tasaisena ja tempon rauhallisena. Tässä vaiheessa tempo saa mieluummin olla liian hidas kuin kiireinen ja sitä kautta jännittynyt.
Kun olet työskennellyt muutaman kierroksen ympyräkahdeksikolla käynnissä, siirry hetkeksi uralle, ota ohjaa ihan aavistus lyhyemmäksi, ja siirrä hevonen raviin ja jatka verryttelyä kevyessä ravissa. Edelleen ohja on reilusti pidempi kuin normaalisti, syy miksi sitä kuitenkin vähän pitää lyhentää ravia varten, johtuu ihan yksinkertaisesti siitä syystä että hevosen ryhti hieman nousee ravin myötä ja hieman lyhyemmällä ohjalla pystyt säilyttämään edes jonkinlaisen tuntuman. Työskentele uralla hyvin rauhallisessa kevyessä ravissa, sama ajatus kuin käynnissä, hitaasti ja rennosti, ja käännä hevonen keskiympyrälle kummaltakin pitkältä sivulta. Ympyrällä tarkasta että hevonen lähtee rennosti seuraamaan kääntävää ohjaa, loivasti asettuen ja taipuen. Ulkopohje pitää huolta että loppuosa hevosen kropasta on myös mukana taivutuksessa, ettei käy niin että hevonen ylitaipuu kaulasta ja heittää takaosan ympyrän ulkopuolelle.  Työskentele muutama kierros vasemmalle, sen jälkeen vaihda suuntaa toista sama raviharjoitus myös muutaman kierroksen ajan oikealle.

Tämän jälkeen hetki käyntiä vapain ohjin, ja sen jälkeen verrytellään vielä hetki rennossa laukassa. Jälleen sama ajatus kuin käynnissä ja ravissa, pitkähkö ohja, rento laukka kevyessä istunnassa ja samanlaiset keskiympyrät kuin ravissakin, ensin muutama kierros vasempaan ja sen jälkeen muutama kierros oikeaan. Mikäli hevosen laukka uhkaa pudota raville, voit istua hetkeksi satulaan jolloin saat istunnalla laukkaan hieman enemmän voimaa, mutta heti kun tunnet että laukan tahti on taas kunnossa, nouse kevyeen istuntaan!

Laukkaverryttelyn jälkeen käyntiä vapain ohjin ennen kuin aloitetaan todellinen työnteko.

Ota ohjat tuntumalle ja aloita työskentely käynnissä. Ratsasta käyntiä pitkän sivun loppuun, tee kulmaan voltti ja voltilta palatessasi lyhyelle sivulle jatka lyhyen sivun ajan avotaivutuksessa. Avosta käännä (tai päästä) hevonen voltille lyhyen sivun lopussa, ja tämän voltin jälkeen palatessasi pitkälle sivulle jatka sulkutaivutuksessa. Ratsasta sulkua pitkän sivun keskiväliin, jossa vaihda taivutus vastataivutukseen ja jatka näin pitkän sivun loppuun. Jatka suoristaen hevonen ja keskity seuraava lyhyt ja pitkä sivu käynnin laadun ylläpitämiseen ja huolellisten kulmien ratsastukseen, jotta pakka on taas kasassa ennen seuraavaa volttia ja avoa. Tee siis aina harjoitus samassa kohdassa, esimerkiksi E kulmassa voltti, L pääty avossa, B kulmassa voltti, B-R sulkutaivutus, R-M vastataivutus.

Tee taivutusharjoitus kaksi kertaa vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapain ohjin ja tee sen jälkeen sama harjoitus oikeassa kierroksessa kaksi kertaa.

Toista harjoitus myös ravissa, hieman kootummassa ravissa kuin normaalisti, ja pari kertaa per suunta. Tämän jälkeen hetki vapain ohjin käyntiä. 

Ja sitten käsitellään tarkemmin harjoituksen taivutukset ja miten ne ratsastetaan. Avotaivutukseen lähdetään suoraan voltista, jolloin voit ajatella lähteväsi uudestaan voltille, sisäohja kääntää ja määrittää etuosan paikan (hieman uran sisäpuolella), sisäpohje satulavyön kohdalla estää hevosta kääntymästä voltille vaikka ohjasote niin käskeekin, ulkopohje hieman satulavyön takana pitää huolta että hevonen taipuu koko kropastaan eikä pudota takaosaansa uran ulkopuolelle. Ulko-ohja säätelee taivutusta, taivutuksen tulee olla mieluummin liian loiva kuin liian jyrkkä. Liian jyrkässä taivutuksessa hevosen eteenpäinpyrkimys kärsii, ja tämä usein johtaa siihen että ratsastaja kokee tarvetta korjata tätä voimakkaalla sisäpohkeella, joka aiheuttaa hevosessa ainoastaan jännitystä, sillä se ei pysty kävelemään paremmin liian jyrkän taivutuksen estäessä sen liikettä. Eli, kevennä taivuttavaa ohjaa ja koko liike paranee huomattavasti! Lyhyen sivun lopussa hellitä vaan sisäpohkeesta, ja päästä hevonen voltille. Voltin aikana tarkkaile käynnin laatua, voltilla on hyvin aikaa sitä parantaa jos tarve vaatii.
Voltin jälkeen jatka suoraan sulkutaivutuksessa, ajattele että hevonen jatkaa samassa asennossa uraa pitkin missä se on voltin lopussa, ulkopohje satulavyön takana huolehtii takaosan paikasta, joka on siis uran sisäpuolella, sisäpohje on satulavyön kohdalla, ensisijaisesti antaen hevosen taipua sen ympärille mutta myös estää hevosta kääntymästä kokonaan pois linjalta, sisäohja asettaa ja taivuttaa ja ulko-ohja säätelee taivutusta. Muista taas taivutuksessa, vähemmän on enemmän! Kirjaimessa R vaihda taivutuksen suuntaa ja jatka vastataivutuksessa.
Vastataivutuksessa hevonen on taipunut eri suuntaan kuin sulkutaivutuksessa ja takaosa on uralla, etuosa uran sisäpuolella, hevonen on ikäänkuin taipunut aitaa kohden. Jos vaikka olet tehnyt harjoitusta vasemmassa kierroksessa, on hevonen sulussa taipunut vasemmalle, niin vastataivutuksessa se taipuu oikealle, eli oikea ohja asettaa ja taivuttaa, vasen ohja säätelee taivutusta, oikea pohje satulavyön kohdalla tarjoaa hevoselle mahdollisuuden taipua sen ympärille ja vasen pohje satulavyön takana huolehtii takaosan taivutuksesta. Sekä sulku- että vastataivutuksessa pidä huolta että sekä hevosen että sinun katseesi on suoraan eteenpäin.

Kun olet tehnyt taivutusharjoitukset sekä käynnissä että ravissa molempiin suuntiin, otetaan vielä käsittelyyn laukkaharjoitus jossa tehdään vastalaukkaa sekä vastakaartoja. Aloita oikeassa kierroksessa myötälaukassa, tarkasta alussa että laukassa on tasainen rytmi sekä hevonen on hyvin takaosansa päälle, jotta laukka pysyy hieman kootumpana kuin harjoituslaukassa. Laukkaa pitkää sivua ja S kirjaimen kohdalta käännä hevonen isoon vastakaartoon. Käytännössä käyt pisteissä G ja H kaarron aikana.

Vastakaarto on kuten täyskaarto, mutta ratsastettuna päinvastoin. Eli täyskaarrossa hevonen käännetään uralta heti volttikaarelle, josta jatketaan suoralla linjalla uralle. Vastakaarrossa ratsastetaan ensin suoraan kohti puoliympyrää, (volttikaarta) joka päättyy uralle.

Vastakaarrossa hevonen on siis vastalaukassa, joten kaarron jälkeen jatkat vasemmassa kierroksessa vastalaukassa. Taas S kirjaimesta käännät uuteen vastakaartoon, ja nyt kaarron aikana hevonen on myötälaukassa. Kaarron jälkeen käännä S kirjaimesta kaartoon poikki radan, siten että kaarron keskellä vaihda laukka ravin kautta vasempaan laukkaan. Käännä hevonen R kirjaimesta vasemmalle, ja heti käännöksestä jatka vastakaartoon kohti G kirjainta. Kaarrossa käyt siis pisteissä G ja M, ja taas vastakaarron aikana hevonen on vastalaukassa. Toista sama kuvio kuin toisellakin pitkällä sivulla, eli jatka ensimmäisen vastakaarron jälkeen heti toiselle vastakaarrolle, jonka aikana hevonen on myötälaukassa.

Vastalaukan ratsastamista on pohdittu muutamissakin postauksissa, löydät ne vastalaukka-tunnisteen alta, mutta ehkä se tärkein muistisääntö jolla ratsastaja häiritsee hevosta mahdollisimman vähän vastalaukassa on aina ajatella ratsastavansa laukan suuntaan, jolloin ratsastajan istunta sijoittuu oikein. Eli kun etenet vasemmassa kierroksessa oikeata laukkaa, ajattele ratsastavasi oikealle, näin istuntasi kertoo hevoselle että oikea laukka jatkuu ja voit hieman vapaammin ohjata hevosta vasemmalle esimerkiksi käännöksissä. Ole kuitenkin tarkkana ettet liioittele ohjasotteita. 

Kun olet tehnyt kaartoharjoitukset kummallakin pitkällä sivulla, anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla ja sen jälkeen voit vielä toistaa saman harjoituksen uudestaan, entistä huolellisemmin ja paremmassa tasapainossa. Tämän jälkeen loppuverryttele hevonen, se on joutunut työskentelemään melko vaativassa muodossa ja vaativaa tehtävää, joten rento loppuhölkkä pitkähköllä ohjalla on enemmän kuin paikallaan!

Ja muistathan riittävän pitkät loppukäynnit, eikä yhtään haittaa vaikka seuraavana päivänä ohjelmassa olisi palauttavaa työskentelyä vaikka maastossa!

Onnistuiko harjoitus vai tuntuiko että tehtävää oli jo liiaksikin? Jos tunnin aikana tuntuu siltä että joku harjoituksen osio ei syystä tai toisesta onnistu, ota askel taaksepäin ja korjaa ensin perusasiat joiden jälkeen voit taas jatkaa varsinaista harjoitusta.


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Toivepostaus; laukanvaihtojen alkeet, osa 1

Ennen laukanvaihtojen aloittamista, on syytä tarkastaa että hevonen etenee sekä myötä- että erityisesti vastalaukassa hyvässä tasapainossa, pysyy kevyenä kädelle (eli ottaa enemmän painoa takaosalleen) ja reagoi ratsastajan apuihin nopeasti ja herkästi.
Täältä löydät harjoituksia myötä- ja vastalaukan ratsastamiseen, kehotan harjoittelemaan niitä ensin ja siirrytään sen jälkeen harjoituksissa eteenpäin!

Vastalaukan harjoittelu kannattaa ottaa mukaan normaaliin työskentelyyn melko aikaisessa vaiheessa. Käytännössä heti kun myötälaukka on ratsukolle sujuva liikkumisen muoto, kannattaa vastalaukat ottaa mukaan kuvioihin, toki helpoimmalla mahdollisella tavalla aloittaen. 

Jo aiemmin olemme harjoitelleet myötälaukasta vaihtoa vastalaukkaan, nopean ravisiirtymän kautta. Jos et ole sitä vielä treenannut, käy lukemassa postaus täältä.
Kun olet treenannut kyseistä harjoitusta ja saat sen sujuvaksi, on aika siirtyä seuraavalle "levelille" laukanvaihtoharjoituksessa, ja tämä postaus on nyt se seuraava askel.

Aloitetaan valmistelevat laukanvaihtoharjoitukset ratsastamalla uraa pitkin käynnissä, ja nostamalla myötälaukka uralla. Valmistele laukannosto huolellisesti, jotta saat laukka-askeleet haltuun heti ensimmäisestä askeleesta lähtien. Jos et ole varma onko hevosen sisätakajalka riittävän aktiivinen laukannostoa ajatellen, voit ennen nostoa väistää takaosaa askeleen-kaksi ulospäin. Siis nyt ei ole tarkoitus varsinaisesti lähteä tekemään väistöä, vaan lähinnä saada se oma sisäpohje aktivoitua ennen laukannostoa. Voit itse asiassa jopa olla "vaan tekevinään" askeleen väistöä, jotta sisäpohje on hallussa, ja sitten vaan siirrät sisäpohkeen satulavyön eteen ja annat sillä merkin laukannostoon. Laukkaa muutama askel, ja suorita tasapainoinen siirtymä käyntiin. Muista kantaa kätesi laukan ja käyntisiirtymän aikana, jotta apusi menevät varmasti läpi heti kun niitä käytät. Samoin on tärkeää saada hevonen pysymään "takajaloillaan" eli paino mahdollisimman paljon takaosalla, ja tämän onnistumiseksi tulee etuosa saada pidettyä mahdollisimman kevyenä. Kannetut kädet ja tarvittaessa nostavat ohjasotteet varmistavat tämän. Käyntisiirtymän jälkeen pidä jälleen huoli kannetuista käsistäsi, ja pohkeella varmista että hevonen kävelee riittävän aktiivisesti, pysyen kuitenkin rentona. Jos hevonen jännittyy käynnissä, ei uutta laukannostoa voi silloin suorittaa, Hyvä muistisääntö tässäkin, kuten kaikissa muissakin siirtymissä, on se että rennosta ja laadukkaasta askellajista tulee hyvä siirtymä. Suorita siis myötälaukka-käyntisiirtymiä kierroksen-parin ajan, ja muista aina laadukkaat ja rennot askeleet! Hyvänä apuna voit käyttää kulmia, joissa käännös kannattaa ratsastaa enemmän ulko-avuilla, jotta hevosen ulkolapa pysyy hallussa tulevaa laukannostoa varten. Sisäohja toimii näissä kulmissa lähinnä johtavana apuna. Suorita ensin laukka-käyntipätkät vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen vaihda suuntaa ja tee samat oikeaan kierrokseen.

Kun olet saanut tehtyä rentoja siirtymiä sekä laukkaan että käyntiin, ja mahdollisesti jopa lyhennettyä käyntipätkää jonkin verran, on aika lisätä harjoitukseen vastalaukan nostot. Eli nyt tehdään ensin vasemmassa kierroksessa samaa harjoitusta, mutta nyt nostetaan aina oikeaa, eli vastalaukkaa. Kulmat tulee nyt ratsastaa "normaalisti" eli käyttäen sisäohjaa päällimmäisenä kääntävänä apuna. Tässä vaiheessa siirtymiä ollaan tehty jo niin paljon, että käyntipätkät luultavasti on jo aika lyhyitä, ja saat tehtyä siirtymät jo siten että vastalaukkaa tulee vaikkapa 4-6 askelta, ja käyntiä 2-3 askelta, josta heti taas nostetaan uusi vastalaukka. Jatka tätäkin harjoitusta kierros molempiin suuntiin.

Kun tämä on tehty sujuvasti, voit vaihtaa harjoituksen siten että joka toinen laukannosto on myötä- ja joka toinen nosto vastalaukka. Jos joku nosto ei onnistu, toista nosto rauhassa uudestaan. Eli jos esimerkiksi vasemman laukan nosto ei onnistu, tee käynnin jälkeen uusi vasemman laukan nosto, vaikka oikeasti olisikin pitänyt nostaa jo oikea laukka. Näin saat varmistettua että ajoitat laukannostoapusi oikein ja hevonen myös vastaa niihin. Ja se tärkeä asia, muista aina olla istunnan kanssa menossa "laukan suuntaan". Vasemmassa laukassa vasen pohje satulavyön kohdalla, oikea pohje hieman satulavyön takana tukemassa ja estämässä takaosaa putoamasta oikealle.

Kaikkien näiden laukkaharjoitusten välissä on tärkeää antaa hevosen pitää lyhyitä vapaakäyntipätkiä, jotta hevosen lihaksisto ei väsy. Huomaat mahdollisen väsymisen kädelle painamisena sekä hevosen pään ylös-alas heilumisena. Silloin on viimeistään aika antaa hetki lepoa, vaikka harjoitus olisikin kesken. 

Tässä on nyt "aloituspakkaus" laukanvaihtojen alkeisiin, otetaan tämä ensin haltuun ja seuraavaksi edetään laukanvaihtoharjoituksissa seuraavaan vaikeusasteeseen.

Oikein ihania laukkaharjoituksia teille kaikille, ja muistakaa, näitäkin harjoituksia voi ja pitääkin tehdä myös maastossa. Jos oikein extrafitnessharjoituksen haluatte hevosellanne teettää, tehkääpä laukka-käynti-laukka-harjoitus lievässä ylämäessä! On muuten tehokasta treeniä!

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Tuntisuunnitelma; pohkeenväistössä uraa pitkin, vastalaukka

Tällä kertaa keskitytään tekemään pohkeenväistöä uraa pitkin sekä nostetaan muutamia vastalaukkoja.

Alkukäyntien jälkeen aloita ratsastamalla uraa pitkin käynissä siten että kulmissa suorita käännökset käyttäen enemmän ulkoapuja, tällä varmistetaan että hallitset hevosesi lavat (eli etuosan) ja siten hevosesi pysyy suorana ja käynti laadukkaana. Jokaisen sivun keskelle ratsasta käynnissä voltti, jolla sitten taas taivutat hevosta loivasti ympyrän uran mukaan. Taivutuksessa voltilla ota sisäohja aavistuksen lyhyemmäksi, näin ohjan taivuttava ote on tasainen, mutta ei missään vaiheessa vedä taaksepäin. Jos hevonen ei vastaa sisäohjan taivutukseen, pidät vaan ohjasta rauhallisesti kiinni, ja odotat että hevonen myötää sille. Muista siirtää ulkopohjetta aavistus satulavyön taakse, tällä hallitset hevosen takaosan taivutuksessa. Haluammehan että hevonen taipuu tasaisesti rungostaan, ei pelkästään kaulasta! Kun siirryt voltilta taas suoralle uralle, päästä sisäohja saman pituiseksi kuin ulko-ohja.

Ratsasta tällä tavalla muutama kierros molempiin suuntiin, eli kulmissa käännös ulkoavuilla ja sivujen keskelle voltit loivasti taivuttaen. Tämän jälkeen voit jatkaa verryttelyä kevyessä ravissa. Ratsasta ensin hetki suoralla uralla, varmistaaksesi että hevosesi eteenpäinpyrkimys on hyvä. Tämän jälkeen siirry pääty-ympyrälle, ja työskentele hetki ympyrällä. Huomaa että taivutus on varsin loiva ympyrällä, kaula on lähes suora, kuitenkin niin että hevonen vastaa sisäohjan taivutukseen ja ulkopohkeen avulla myös taipuu loppurungostaan. Muutaman kierroksen jälkeen käännä ympyrän avoimelta sivulta hevonen voltille toiseen suuntaan. Eli, jos olet ravannut pääty-ympyrällä vasempaan kierrokseen, käännä hevonen avoimelta sivulta voltille oikealle. Voltilla taivuta hevosta vähän jyrkemmin kuin ympyrällä. Voltin jälkeen jatka taas vasemmassa kierroksessa ympyrällä. Ratsasta hevosta tällä tavalla muutama kierros vasempaan kierrokseen, sen jälkeen vaihda suuntaa ja työskentele samalla tavalla myös oikeaan kierrokseen pääty-ympyrällä. Tämän jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla.

Kävelyn jälkeen ota muutamia laukkapätkiä molempiin suuntiin, lähinnä vaan että saadaan hevonen myös vähän laukkaamaan ennen varsinaista työskentelypätkää. Vaikka tässä verryttelyvaiheessa ei laukata paljoa, pidä silti huolta siitä että laukannostot ovat huolellisesti ratsastettuja, laukka pysyy laadukkaana ja hevonen pohkeen edessä. Laukan jälkeen taas pieni hetki vapaalla ohjalla, nyt riittää ihan yksi kierros kentällä.

Ota ohjat tuntumalle, aloitetaan vasemmassa kierroksessa käynnissä. Ratsasta pitkän sivun alusta pohkeenväistössä siten että hevosen etuosa on uralla, ja takaosa uran sisäpuolella. Oikea pohje väistää, vasen ohja ottaa tarvittaessa askeleet "vastaan" ja molemmat ohjat pitävät huolta että etuosa pysyy uralla. Jos tarvitset apua käynnin ylläpitämiseksi, käytä ääniapua ja tarvittaessa vasenta pohjetta. Pidä väistö riittävän loivana, pääasia että käynti etenee hevosen astuessa loivasti ristiiin. Pitkän sivun puolessa välissä suorista hevonen uralle, käännä kaarto poikki radan ja vaihda suuntaa oikealle. Heti kaarron jälkeen jatka pohkeenväistössä samalla tavalla kyseisen pitkän sivun loppuun, eli etuosa pysyy uralla ja takaosa uran sisäpuolella. Nyt siis vasen pohje väistää, oikea ohja säätele ja molemmat ohjat pitävät etuosan uralla. Vasen pohje tarvittaessa aktivoi käyntiä, pysyen ihan satulavyön kohdalla. Suorista hevonen pitkän sivun loppuun, ja aloita taas seuraavalta pitkältä sivulta samanlainen väistö, eli ensimmäinen puolikas pitkältä sivulta väistöä, sitten suoristus, kaarto poikki radan suuntaa vaihtaen ja uudella pitkällä sivulla taas väistöä tehden. Tee tämä väistöharjoitus kolmen kierroksen ajan, ja sen jälkeen anna hevosen kävellä hetki.

Harjoitusta voi helpottaa hieman siten, että "fuskaat" vähän kulmissa. Eli esimerkiksi vasemmassa kierroksessa, L ja B välissä älä käy kulmassa, vaan tee kulman kohdalle kaarre, josta on helppo jättää takaosa uran sisäpuolelle. Voit jopa aloittaa väistön siinä kulman kohdalla, säätelet vaan ohjilla etuosan paikan sitten uralle. Siitä sitten vaan B ja R väli väistössä, R-kirjaimesta kaarto poikki radan, jälleen S-kirjaimen kohdalla kaarre oikealle ja heti väistäen siten että S ja H väli tehdään taas väistöä. Eli nyt saa ihan luvalla unohtaa tarkan kulman ratsastuksen näissä kohdissa. Toki H-kirjaimen jälkeen tulee kulma ratsastaa huolella, sillä seuraava kulma tehdään taas kaartaen sillä siitä alkaa jo uusi väistöpätkä. Jos hevosesi käynti hiipuu väistöissä tai kohtaat muita ongelmia, tee siinä tapauksessa S-H välisen väistön jälkeen M-E kokorataleikkaa, jossa sinulla on aikaa parantaa käyntiä ja aloita taas väistö kirjaimen B kohdalta. 

Paussin jälkeen sama harjoitus tehdään ravissa, eli nyt tehdään väistöt ravissa, kuitenkin ihan samalla tavalla, etuosa uralla, takaosa uran sisäpuolella. Nyt on tärkeää hieman koota ravia väistöihin, jotta askel pysyy lyhyenä ja tarmokkaana, jolloin myös etuosan hallinta helpottuu. Mikäli raviväistö leviää, siirrä hevonen käyntiin, tee väistö kerran käynnissä ja jatka sen jälkeen taas ravissa. Muista olla tarkkana kootessasi ravia että se tulee tehtyä istunnalla vaikuttaen, ei ohjalla hidastaen. Pidä kädet kannettuina niin pysyt itsekin ryhdikkäänä. Askeleen kokoamisia en ole vielä ehtinyt pohtia kovinkaan syvällisesti, mutta tuolla on ajatuksia laukan kokoamisesta. Sama fiilis toimii siis myös käynnissä ja ravissa!

Kun olet tehnyt raviväistöt muutaman kierroksen ajan, pidä pieni paussi ja sen jälkeen tehdään loppuun vielä vähän vastalaukkaharjoituksia. Tule samanlaisessa raviväistössä uraa pitkin, eli etuosa uralla, takaosa uran sisäpuolella. Aloita muutamalla raviväistöaskeleella, sen jälkeen suorista hevonen uralle, ja nosta vastalaukka. Jatka vastalaukassa uraa pitkin loivalla kaarteella ja tee ympyräkahdeksikko. Eli, jos olet aloittanut harjoituksen vasemmassa kierroksessa, väistä B-R väli, nostat siis oikean laukan R-M välissä ja käännä toisen pitkän sivun keskeltä S-kirjaimesta vasemmalle kentän keskelle, ja keskeltä jatka oikealle R-kirjaimesta ympyrälle. Tämä toinen ympyrä ollaan siis myötälaukassa. Laukatessa muista olla istunnallasi menossa laukan suuntaan, eli enemmän oikealle, pitäen vasemmalla pohkeella huolta että hevosen takaosa ei putoa vasemmalle. Tee yksi ympyräkahdeksikko ja siirry sen jälkeen raviin, ja tee sama väistö- ja laukkaharjoitus vielä toisen kerran samaan suuntaan. Tämän jälkeen vaihda suuntaa ja toista sama väistö- ja laukkaharjoitus oikeaan kierrokseen pari kertaa.

Vastalaukan ratsastamisesta kannattaa käydä lukaisemassa tämä postaus, olen siinä yrittänyt selventää myötä- ja vastalaukan ratsastamista.

Kun viimeinenkin vastalaukkaharjoitus on saatu tehtyä, on aika päästää hevonen loppuverryttelyn jälkeen kävelylle!

Ilmenikö haasteita vai menikö kuin vettä vaan? 


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Tuntisuunnitelma; vastalaukan nosto ja vaihto myötälaukkaan

Tällä tunnilla otetaan haltuun vastalaukan nosto, käyttäen apuna volttia sekä tehdään nopean siirtymän avulla mahdollisimman vaivaton vaihto myötälaukkaan.
Huomasittehan että en käyttänyt termiä "laukanvaihto", vaan vaihto myötälaukkaan. Se kuulostaa siten niin paljon helpommalta, eikä tässä nyt haetakaan vaihtoa askeleessa, vaan juuri nopeaa siirtymää apuna uuteen laukkaan.

Ennen harjoituksen alkua kannattaa käydä lukemassa (ja tietty treenaamassa!) täältä ajatuksia myötä- ja vastalaukan ratsastamisesta.

Aloitetaan tunti luonnollisesti riittävän pitkällä käyntipätkällä, ja kun olet ottanut ohjat tuntumalle, aloita työskentely käynnissä. Ratsasta muuten uraa pitkin, mutta pitkien sivujen keskeltä käännä hevonen keskiympyrälle. Tarkasta ympyrällä että hevonen rentoutuu sisäsuupielestään, taipuu hieman säilyttäen silti aktiivisen käynnin. Kun olet palaamassa keskiympyrältä uralle, ratsasta viimeiset askeleet uraa kohti pohkeenväistössä. Näissä väistöaskelissa ota hevonen vähän suoremmaksi mitä se oli ympyrällä, eli tue kummallakin ohjalla, tarvittaessa ulko-ohja pidättää/tukee hevosta väistöissä. Työskentele tällä tavalla muutaman kierroksen ajan kumpaankin suuntaan, ja anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla sen jälkeen.

Seuraavaksi työskennellään ravissa, samanlaisella harjoituksella. Pitkien sivujen keskeltä keskiympyrälle, istu ympyrän ajan harjoitusravissa, muuten edetään keventäen. Taas palatessasi uralle ympyrältä, väistätä hevonen muutaman askeleen ajan. Tämäkin muutaman kerran kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen voit laukata rentoa laukkaa molempiin suuntiin kevyessä istunnassa, jotta hevonen varmasti "aukeaa" lihaksistostaan. Tämän jälkeen hetki lepoa, teille molemmille!

Varsinainen laukkaharjoitus voidaan aloittaa vasemmassa kierroksessa. Ratsasta käynnissä L-kirjaimesta pituushalkaisijalle, ja käännä hevonen voltille vasemmalle. Voltin aikana valmistele hevosta vasemman laukan nostoon, eli tarkista että hevonen on kuuliainen vasemmalle pohkeelle ja rento vasemmasta suupielestä. Nosta vasen laukka voltin loppuvaiheessa, siten että pituushalkaisijalla olet laukassa. Jatka vasemmassa laukassa loivasti kohti pitkää sivua S ja H kirjaimen väliin, (vaihdat siis suuntaa ja nyt etenet oikeassa kierroksessa) ja uralle päästyäsi pidätä hevosta aavistuksen voimakkaammin vasemmalla ohjalla, siten että se siirtyy raviin. Vasen ohja jää vähän vaikuttavammaksi, jotta saat siitä uuden laukan nostoa tukevan avun. Sitten vaan siirrät oikean pohkeen satulavyön eteen, ja annat pohkeella ja sisäistuinluulla merkin oikean laukan nostoon. Laukkaa oikeassa laukassa lyhyt sivu, ja seuraavan pitkän sivun alussa, M kirjaimen kohdalla ratsasta oikeassa laukassa voltti. Voltin jälkeen siirrä hevonen ravin kautta käyntiin ja vaihda suuntaa, ja voit tehdä harjoituksen uudelleen!

Loiva vastalaukkakaari tässä tulee siis voltin jälkeen ratsastaessasi kohti uraa, mitä lähemmäs H kirjainta kohti suuntaat, sitä loivempi vastalaukkakaari on. Jos olette hevosesi kanssa hyvässä tasapainossa, voit tuoda hevosen vastalaukassa jo vaikka S kirjaimen kohdalle, jolloin kaari on jo paljon jyrkempi. Tästä pääset jatkamaan uraa pitkin vastalaukassa, ennen vaihtamista myötälaukkaan. Tee kuitenkin vaihto viimeistään H kirjaimen kohdalla, ettet joudu ratsastamaan kulman läpi vastalaukassa. Vasemmasta laukasta nopea siirtymä raviin vaatii aavistuksen voimakkaamman vasemman ohjan, joka yhdessä istunta- ja ääniapujen kanssa pidättää hevosen raviin. Jos ravi uhkaa lähteä matalaksi ja vahvaksi, pidätä vähän voimakkaammin vasemmalla ohjalla, (voit vaikka aavistuksen korottaa vasenta kättä samalla) saat ravin taas haltuun ja valmiuden lähteä uuteen laukkaan. Tästä kontrolloidusta, mutta lyhyestä ravista sinun ei tarvitse kuin siirtää sisäpohje satulavyön eteen ja antaa sillä merkki. Ulkopohje on ihan aavistuksen satulavyön takana, lähellä hevosta mutta passiivinen. Älä siis siirrä ulkopohjetta taaksepäin laukan nostossa, ettei hevonen lähde erehdyksessä väistämään ulkopohjettasi. Jos oikeaa laukkaa pitää jostain syystä korjata, M kirjaimen kohdalle tehtävä voltti on juuri sitä varten. Nyt ei ole siis tarkoitus laukata pitkään kummassakaan laukassa, vaan pidetään tehtävät lyhyinä mutta täynnä tekemistä!

Mitä lyhyempänä saat pidettyä ravipätkän, sitä nopeammin saat tehtyä vaihdon vastalaukasta myötälaukkaan. Muutaman toiston jälkeen pääset tilanteeseen jossa vastalaukan jälkeen raviaskelia on 1-2 ja siitä välittömästi hevonen nostaa jo myötälaukan! Ja siitä ei ole enää pitkä matka ihan "oikeaan" laukanvaihtoon!

Muista antaa hevosen levätä muutaman toiston jälkeen, tämä on hevoselle melko haastava harjoitus nopeasti toisiaan seuraavien harjoitusten vuoksi. Tee harjoitus myös oikeassa kierroksessa, samoilla askelmerkeillä. Aloita aina vastalaukkakaari mahdollisimman loivana, ja siirry jyrkempään vasta kun loivempi sujuu kuin vettä vaan!

Loppuverryttelyssä anna hevosen laukata ja ravata molempiin suuntiin pitkällä kaulalla, kuitenkin ohjastuntumalla. Tärkeätä on antaa hevosen venyttää koko kroppaansa lopussa, vähän kokoamista vaatineen harjoituksen jälkeen.

Tämä harjoitus on erityisen hyvä ratsastajalle jolla on vähän taipumus liioitella laukannostoapujensa kanssa. Huolellisesti ratsastaen huomaat että ulko-ohjan pidäte ja vain pieni merkki sisäpohkeella ja -istuinluulla todellakin riittää nostamaan laukan! Usein hevonen nostaa uuden laukan jo ulko-ohjan tuen voimistuessa ja kun vasta olet siirtämässä sisäjalkaa eteen, älä silloin siis suotta tee avuilla yhtään enempää!

Herättikö tämä harjoitus onnistumisen elämyksiä vai tuntuiko turhan haastavalta?

lauantai 24. tammikuuta 2015

Tuntisuunnitelma hitaalle hevoselle

Tällä tunnilla keskitytään harjoituksiin jotka parantavat hitaan hevosen eteenpäinpyrkimystä. Hevosen "hitaus" ei ole hevoselle kovinkaan luontaista, joten ensin on syytä tarkistaa että hevosen terveydentila ei ole aiheuttanut hitautta sekä se että varusteet ovat sopivat. Jos nämä asiat ovat kunnossa, on yleensä kentällä työskentelyssä hitauden aiheuttanut yksinkertaisesti tylsistyminen, hevosta kun ei ole luotu liikkumaan pienessä hiekkalaatikossa päivästä toiseen! Ja luonnollisesti ratsastajan apujen käytöllä on suuri vaikutus siihen miten hevonen liikkuu. Tässä tuntisuunnitelmassa otetaan kantaa ratsastajan apujen käyttöön ja tehdään harjoituksia joilla hevosta saadaan edes vähän hitaammaksi. Toivon kuitenkin että viette hitaat hevoset pois kentältä ja maastoon löytämään liikkumisen ilon uudelleen!

Tehdään alkuverryttelystä vähän poikkeuksellisempi normaaliin verrattuna, sillä aloitetaan verryttely laukalla normaalin kevyen ravin sijaan! Tätä ennen hevosen pitää ensin saada kävellä ainakin 15 minuuttia vapaalla ohjalla, vaikka juuri siellä maastossa! Tämän jälkeen voit ottaa ohjat, ja työskennellään vielä hetki käynnissä. Aloitetaan yksinkertaisella pysähtymisharjoituksella. Ratsasta hevonen suoraksi uralle, ja pysäytä hevonen. Muista pidättää ohjalla riittävän vaativasti, mutta pehmeästi. Kun hevonen on pysähtynyt, siirrä molempia käsiäsi niin paljon eteenpäin että ohja on ihan löysä, eli tuntumaa suuhun ei ole ollenkaan. Hevosen pitää jäädä paikalleen vaikka et tuekaan sitä ohjalla koko ajan. Jos hevonen liikkuu eteenpäin, pysäytä se rauhallisesti uudelleen ja myötää taas ohjalla. Alkuun vaadi hevosta seisomaan paikallaan vain hetki, ja muutamien toistojen jälkeen voit pyytää sitä seisomaan paikallaan vähän kauemminkin. Pysähdyksen jälkeen siirrä hevonen käyntiin siten että ohjat ovat edelleen löysät, ja siirrä kädet omalle paikalleen kun hevonen kävelee.
Kun valmistelet hevosta pysähdykseen, vähennä käden joustoa vähän, toisin sanoen tee kädestä vähän raskaampi, ja kun haluat pysäyttää hevosen, pysäytä oman käden liikkeesi. Kätesi jäävät paikalleen, ja hevosen tulee pysähtyä käden mukana. Vaativa apu tarkoittaa tässä tapauksessa juuri sitä että kun käsi pysähtyy, sen pitää todellakin jäädä paikalleen, vaikka hevonen ehkä yhden tai kaksi askelta vielä kävelisikin. Se on hevosen oma valinta haluaako se kävellä kättä vasten montaa askelta. Se kyllä herkistyy kädelle muutaman toiston jälkeen, ja huomaat sen pysähtyvän samalla hetkellä kun kätesikin pysähtyy. Jos tässä alkuvaiheessa myötäät kädelläsi yhtään ennen kuin hevonen on pysähtynyt, hevonen tulkitsee myötäyksen kiitokseksi ja jää vähän hämilleen, sillä se kyllä tietää että pidättävä käsi tarkoittaa pysähdystä, mutta miksi ihmeessä se käsi myötää ennen kuin hevonen on ehtinyt pysähtyä? Että haetaanko tässä pysähdystä vai käydäänkö vain lähellä pysähdystä, miettii hevonen.
Toista pysähtymisharjoitus muutaman kerran molempaan kierrokseen, siten että se lopulta pysähtyy heti kun oma kätesi pysähtyy, jää paikalleen vailla tuntumaa ja lähtee liikkeelle heti kun käytät pohkeen. Muista olla tarkkana pohkeen käytössä, käytä molemmat pohkeet jälleen kerran vaativasti, eli puristat (älä potki!) pohkeilla niin kauan että hevonen ottaa askeleen eteenpäin, tämän jälkeen rentouta heti molemmat jalat jotta hevonen ymmärtää tehneensä oikein. Älä missään tapauksessa jää jyystämään hevosta pohkeilla, tai mikä vielä pahempaa, kantapäillä, vaan anna hevosen edetä omaa vauhtiaan. Nyt haetaan ainoastaan täsmällisiä reaktioita sekä ohjalle että pohkeelle, se eteenpäinpyrkimys kyllä paranee pikkuhiljaa!

Ota seuraavaksi työskentelyyn mukaan peruutukset. Pysäytä hevonen suoralle uralle, nyt se saa jäädä seisomaan ohjat tuntumalla, ja suorita muutaman askeleen peruutus. Heti peruutuksen jälkeen siirrä tai päästä hevonen taas käyntiin. Täällä ohje täydelliseen peruutukseen! Suorita muutamia 3-4 askeleen peruutuksia molempiin suuntiin, ja näiden jälkeen anna hevoselle hetkeksi vapaat ohjat ja vähän lepoa.

Tämän jälkeen jatketaankin laukalla! Aloita laukkatyöskentely siten että nostat harjoituslaukan käynnistä pitkän sivun alusta, jotta sinulla on hyvä mahdollisuus edetä aktiivisessa laukassa eteenpäin! Älä kuitenkaan ahdista hevosta pohkeella jatkuvasti, pidä vaan huolta sisäavuilla että hevonen pystyy säilyttämään hyvän ja tasapainoisen laukan hetken aikaa. Juuri ennen kuin tuntuu siltä että joudut kohta auttamaan hevosta pohkeella laukan ylläpitämiseksi, suorita siirtymä raviin (voit keventää!) ja ole todella tarkka siitä että et pidätä hevosta yhtään sen jälkeen kun olet saanut sen laskemaan laukan raville! Nyt on tarkoitus vaan antaa hevosen edetä siinä parhaassa mahdollisessa ravissa hetken aikaa, ja noin puolen kierroksen jälkeen voit siirtää sen taas käyntiin. Näillä harjoituksilla haetaan siis sitä tunnetta että hevosta ei ahdisteta "turhilla"avuilla yhtään, pidätetään ainoastaan sen verran mitä tarvitaan siirtymän suorittamiseksi ja käytetään pohjeapua samalla tavalla, vain siirtymän suorittamiseksi. Ei yhtään pohkeella jyystämistä eikä kädellä pitkään pidättämistä. Hevosen pitää voida luottaa siihen että apua käytetään kerran, siihen reagoidaan heti ja sen jälkeen apu on taas hiljaa. Näin toimimalla hitaampikin hevonen herkistyy ja löytää pikkuhiljaa sitä liikettään takaisin! Työskentele harjoituslaukka-kevyt ravi siirtymiä muutamia kertoja molempiin suuntiin, ja anna sen jälkeen hevosen taas levätä hetki vapaalla ohjalla.

Varsinainen työskentely suoritetaan kolmella ympyrällä, eli molemmilla pääty-ympyröillä ja keskiympyrällä. Ympyrällä ratsastaminen ei lähtökohtaisesti ole paras mahdollinen tapa hitaalle hevoselle, mutta tehdään sen kaltaisia harjoituksia jotka itsessään aktivoivat hevosta enemmän kuin ympyrä sitä hidastaa! Tee ensimmäinen pääty-ympyrä käynnissä, ja tee ympyrälle kaksi pysähdystä ja liikkeellelähtöä ja kolmas siirtymä tehdään siten että hevonen hidastaa tempoaan niin paljon että se melkein pysähtyy, mutta lähtee taas aktiivisesti eteen pohkeesi vaikutuksesta. Muista, vain vaativa pohje kerran, sen on riitettävä! Käyntiympyrästä jatka uraa pitkin kohti keskiympyrää, ja nosta laukka ennen keskiympyrälle kääntymistä. Jatka keskiympyrää laukassa puoli kierrosta, tee siirtymä raviin, kontrolloi ravia parin askeleen ajan pidättäen vähän voimakkaammin ulko-ohjalla ja nosta heti uudestaan laukka. Jatka laukassa uraa pitkin kohti viimeistä pääty-ympyrää, ja siirrä hevonen raviin (voit keventää) lyhyen sivun keskellä. Jatka tämä viimeinen pääty-ympyrä kevyessä ravissa, mahdollisimman isolla askeleella. Sama ajatus tässä kuin alun laukka-ravi siirtymässä, ei yhtään liikaa pidätettä, jotta hevosen ravi säilyy mahdollisimman isona.  Viimeisen pääty-ympyrän jälkeen siirrä hevonen käyntiin ja jatka kohti toista päätyä jossa aloitat harjoituksen taas uudestaan.
Pidä hevonen ympyröillä lähes suorana, nyt ei ole syytä taivuttaa hevosta vahvasti koska siinä on aina vaara että käsi jarruttaa hevosta enemmän kuin taivuttaa, ja sitähän me emme nyt halua!

Tässä harjoituksessa on todella tärkeää keskittyä ainoastaan siirtymiin ja niistä saataviin hevosen reaktioihin. Älä siis huolehdi suotta hevosen liikkeen laadusta siirtymien välillä, nyt halutaan aktiivisia, vaikka jopa vähän liian rohkeitakin siirtymiä! Jos hevonen jossain siirtymässä lähtee vähän rajusti eteen, kehu sitä äänellä, se teki juuri oikein, vaikka vähän turhan rajusti! Muista huolehtia että sekä pidäte että pohjeapu säilyvät vaativina mutta reiluina, niitä käytetään vaan kerran ja hevonen reagoi siihen. Jokainen siirtymä parantaa sitä hevosen eteenpäinpyrkimystä, joten parempaan päin ollaan menossa!

Kun olet tehnyt harjoituksen pari-kolme kertaa toiseen suuntaan, anna hevosen levätä hetki ja toista sen jälkeen harjoitus toiseen suuntaan. Tämän jälkeen taas hetki lepoa, ja sen jälkeen verryttele hevonen laukassa, kevyessä istunnassa ja anna sen edetä omaa vauhtiaan, älä turhia jarruttele, pidä vaan huolta tasapainosta! Muutama kierros molempiin suuntiin kevyttä laukkaa ja sen jälkeen loppukäynnit!

Kuten varmasti huomasit, tällä tunnilla ei paljoa näperretty ohjilla, ainoa ajatus on saada hevonen reagoimaan ratsastajan apuihin nopeammin ja luottamaan siihen että apu ei jää kiusaamaan sitä sen reagoitua siihen! Pikkuhiljaa hevonen alkaa taas luottaa ratsastajaan tietäen että ratsastaja ei häiritse hevonen liikettä turhilla pohje- tai ohjasavuilla.

Oliko harjoituksesta apua vai haluatko vielä lisää syventäviä ohjeita?


torstai 22. tammikuuta 2015

Kohti parempaa tasapainoa myötä- ja vastalaukassa

Kuvittelepa tilanne; nostat onnistuneesti myötälaukan isolla ympyrällä. Jatkat laukkaa ympyrällä ja se sujuu kuin tanssi, kunnes päätät jatkaa suoralla uralla ja silloin tuntuu että koko pakka leviää käsiin. Hevonen kiihdyttää vauhtiaan, et pysty enää istumaan laukassa, jonka seurauksena hevonen rikkoo laukan raville jo suoralla tai viimeistään kulmassa. Jos se ei ehdi rikkoa laukkaa raville, se vaihtaa sen kulmassa ristilaukalle.

Nämä tulevat ohjeet koskevat hevosia joilla on jo riittävän kehittynyt lihaksisto ja kyky ylläpitää laukkaa, eli ihan nuorille ratsunaluille nämä ohjeet eivät sellaisenaan ole ihan yhteensopivia.

Syy miksi hevosen laukka "leviää" suoralla uralla johtuu ratsastajan apujen hetkellisestä häviämisestä. Ympyrällä laukatessa sisäohja asettaa hevosta, hyvin vähän kylläkin mutta asettaa kuitenkin, ja sisäpohje tukee hevosta satulavyön kohdalla. Uralle käännettäessä ratsastaja usein hävittää molemmat sisäavut, ja hevonen jää ilman tukea ja sen oma tasapaino järkkyy. Tähän kun vielä lisätään ratsastajan asennon muuttuminen hieman etupainoiseksi, on soppa valmis. Muista siis säilyttää sisäohjalla pieni asetuksenomainen ote ja ennen kaikkea, tue hevosta sisäpohkeella! Ulko-ohja pidättää tarvittaessa, mutta luultavasti hevosen laukka pysyy kunnossa jo pelkillä sisäapujen avullakin, älä siis jarruttele hevosta "varmuuden vuoksi". Ulkopohje voi siirtyä ihan aavistuksen satulavyön taakse, pidä se passiivisena mutta kuitenkin lähellä hevosta.

Näin ollen pääset ratsastamaan tasapainoisessa laukassa kohti kulmaa, ja sinun on ihan oikeasti mahdollista ratsastaa kulman läpi rauhallisessa laukassa!

Jos hevonen toistuvasti painaa kädelle laukatessasi suoraa uraa, vaikka siis teet kaiken yllämainitun sitä auttaaksesi, tarkista ensin oma istuntasi; ethän vaan nojaa itse eteen ja lisää sillä sitä etupainoisuutta? Jos oma istuntasi on moitteeton, on sen jälkeen syytä epäillä hevosen lihaksiston voimattomuutta, ja tähän ei ole muuta lääkettä kuin ratsastaa paljon siirtymiä. Ravista laukkaan, käynnistä laukkaan, laukasta raviin. Laukasta käyntiin siirtymiä en suosittele ratsastamaan tässä vaiheessa kun hevosen lihaksistoa vielä rakennetaan, sillä se on vielä liian vaativa siirtymä, ja hevonen tulee siinä väkisinkin liian etupainoiseksi ja jännittyneeksi. Ratsasta laukka-käynti siirtymiä vasta kun hevosesi on niin timmissä kunnossa että se kykenee etenemään vastalaukassa sujuvasti, se on hyvä mittari tälle vaativalle siirtymälle! Jos hevonen näiden yllämainittujen siirtymien aikana tulee kovin etupainoiseksi (ja varmasti tuleekin, ainakin aluksi) voit nostaa molempia käsiä vähän ylöspäin juuri ennen siirtymää, näin saat hevosen vähän ottamaan painoa enemmän takaosalle. Ole todella varovainen ettet vedä ohjista taaksepäin tai kiskaise hevosta yhtäkkiä suusta. Harjoittele käsien nostamista vaikka pysähdyksessä ja käynnissä, ja ole tarkkana että hevosen vastaa siihen kevenemällä etuosastaan, eli pään ja kaulan pitää vähän nousta kätesi mukana!

Sitten siihen vastalaukkaan. Vastalaukkahan ei ole hevoselle yhtään sen ihmeellisempi asia kuin myötälaukkakaan, hevonen kykenee vapaana ollessaan etenemään ihan yhtä sujuvasti sekä myötä- että vastalaukassa. Siinä kohtaa kun se joutuu kantamaan ratsastajaa selässään, menee tasapaino vähän sekaisin ja kun siihen lisätään ratsastajan epämääräiset avut, ei ole mikään ihme että vastalaukan ratsastaminen tuntuu välillä vähän hankalalta. Ratsastajaa helpottaa jonkin verran jos hän pyrkii ajattelemaan ratsastavansa aina laukan suuntaan. Ymmärsitkö? Eli jos laukkaat vasemmassa kierroksessa oikeata laukkaa, sinun tulisi ajatella ratsastavasi oikeassa kierroksessa, silloin kroppasi sijoittuu satulassa oikein. Tätä on vaikea selittää, mutta kun itseksesi sitä harjoittelet, lupaan kyllä että muutaman toiston jälkeen ymmärrät mitä tässä haen takaa. 

Laukatessa on tärkeää pitää huolta sisäavuilla hevosen tasapainosta, eli hevosta tulee tukea sisäpohkeella ja aivan loivasti asettaa tai pitää taivutuksenomaisesti sisäohjasta laukan aikana, oltiin sitten ympyrällä tai suoralla. Näinhän me juuri opimme. Pidetään siis nämä ohjeet mielessä.

Aloitetaan vasemmassa kierroksessa, vasemmassa, eli myötälaukassa. Ratsasta uraa pitkin siten että toisella pitkällä sivulla ratsastat loivan kaaren pitkälle sivulle, kaari saa olla maksimissaan 3 metriä uran sisäpuolella. Kaarelta kun tulet takaisin uralle, sen pätkän hevonen siis etenee vastalaukassa. Muista säilyttää tuki sekä vasemmalla pohkeella (ihan satulavyön kohdalla) sekä pieni asetus vasemmalla ohjalla. Vastalaukkaharjoituksissa asetuksen pitää todellakin olla pieni, sillä haluamme voida kääntää hevosta kuitenkin käännöksen puoleisella (eli oikealla tässä harjoituksessa) ohjalla. Pyri siis pitämään hevonen lähes suorana, ja ennenkaikkea säilytä tuntuma kummallakin ohjalla. Muutaman kierroksen ajan voit syventää pitkälle sivulle tehtävää kaarretta niin, että lopuksi kaari tulee n. 5 m uran sisäpuolelle, siitä takaisin uralle kääntäminen on jo ihan hyvä pätkä vastalaukkaa! Tee tämä loiva kaari harjoitus molemmissa kierroksissa niin että se on itsellesi ja hevosellesi helppoa.

Sen jälkeen voit siirtyä harjoittelemaan vähän selvempää vastalaukkakaarta. Aloita vasemmassa kierroksessa pitkällä sivulla nostaen vasen laukka, laukkaa pitkän sivun loppuun jossa tee täyskaarto siten että palaat samalle pitkälle sivulle jatkaen muutaman metrin siis vastalaukassa uralla. Siirrä hevonen raviin ennen kulmaa. Toista tämä muutama kerta, kumpaankin suuntaan, ja muista ennen kaikkea hakea tässä sitä oikeaa fiilistä itsellesi, tue hevosta laukanpuoleisilla avuilla, ja varmista että pääset kääntämään sitä kuitenkin käännöksen puoleisella ohjalla.

Kun nämä edellemainitut harjoitukset sujuvat (tässä puhutaan siis ihan muutamien viikkojen, joskus jopa kuukausien treenistä) siirry ratsastamaan vastalaukkakaaria käyttäen esimerkiksi kolmikaarista kiemurauraa radan poikki, siten että ensimmäinen ja viimeinen kaari on myötälaukkaa ja keskimmäinen kaari vastalaukkaa. Näin sinulla on ensimmäisellä kaarella aikaa tarkkailla ja parantaa laukan laatua tarvittaessa, tarkistaa omien apujesi vaikutus ja pääset toiselle kaarelle tasapainoisella hevosella. Vastalaukkakaarta ratsastaessa tarkkaile tempoa, jos hevonen kiihdyttää tempoa se kertoo aina sen huonosta tasapainosta. Silloin on aika palata vähän helpompaan harjoitukseen ja ottaa taas ne omat avut paremmin haltuun. Vaikka keskimmäisessä, eli vastalaukkakaarteessa, tulisi pieni kupru vaikka tasapainon menettämisen vuoksi, älä hermostu, sillä sinulla on vielä se viimeinen kaarre jossa voit taas kerätä itsesi ja ratsusi ja ratsastaa hyvää myötälaukkaa!

Tästä tuli nyt vähän turhan pitkä pohjustus vastalaukkaharjoituksille, joita on siis tulossa lisää, mutta toivottavasti sait tästä apuja sekä myötälaukan parantamiseen että vastalaukan ratsastamisen helppouteen! Muista aina ajatella meneväsi laukan suuntaan, eli vaikka vasemmassa kierroksessa ratsastaessa oikeata laukkaa, ajattele ratsastavasi oikealle niin istuntasi sijoittuu silloin oikein!