Tämä tunti on suunniteltu siten että tehtävät tehdään pelkästään käynnissä, jos kenttä vaikka on olosuhteiden pakosta kova. Jos pohjat antavat myöden, voit luonnollisesti muuttaa suunnitelmaa niin että siinä tulee käytyä läpi muutkin askellajit!
Aloitetaan ottamalla ohjat tuntumalle ja ratsastetaan ensin huolellisia kulmia. Otetaan jo heti alussa hevosen ulkolapa ja -kylki haltuun tekemällä kulmiin takaosankäännösmäiset käännökset. Kulman jälkeen huolehti että hevonen jatkaa uraa pitkin mahdollisimman suoraan ja aktiivisessa käynnissä. Ennen kulmaa voit jarruttaa istunnalla sen verran että hevonen jää vähän odottamaan apujasi kulmassa, ettei se siis lähde automaattisesti itse kääntymään kulmassa. Nuorilla hevosilla tämä ei ole niin suuri ongelma kuin jo kokeneemmilla kehäketuilla, sillä nuorukaiset tarvitsevat joka tapauksessa enemmän ratsastajan tukea kuin vanhemmat hevoset.
Työskentele tällä tavalla molempiin suuntiin niin pitkään että tunnet hallitsevasi hevosen ulkopuolen kunnolla eikä kulmissa tehtävät käännökset enää aiheuta suuria keskusteluja välillänne, vaan pääset vaikuttamaan hevoseen nopeasti mutta pehmeästi.
Tämän jälkeen jatka muuten samalla tavalla mutta ratsasta käännökset kulmissa normaalisti, ja lisää suorille temponlisäys käynnissä. Temponlisäyksen ei tarvitse olla kestoltaan pitkä, lähinnä nyt tarkastetaan hevosen reagointi pohjeapuun. Työskentele tässä harjoituksessa molempiin suuntiin sen aikaa että hevonen reagoi pohjeapuun heti ja kääntyy pehmeästi kulmissa. Tämän jälkeen voit antaa hevoselle hetkeksi vapaat ohjat.
Vapaan käynnin jälkeen jatketaan siten että edelleen ratsasta jokainen kulma huolella, ja lisää nyt toisen pitkän sivun alkuun voltti jonka jälkeen jatka uraa pitkin avotaivutuksessa. Toiselle pitkälle sivulle lyhyitä temponlisäyksiä, huolehtien siis taas siitä hevosen reaktiosta pohkeeseen. Koko ajan muista ratsastaa jokainen kulma huolella. Kun olet työskennellyt tällä tavalla molempiin suuntiin, anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla.
Seuraavaksi muutetaan harjoitusta siten että tee toiselle pitkälle sivulle edelleen voltti ja sen jälkeen avoa noin puoleen väliin pitkää sivua. Tämän jälkeen suorista hevonen ja jatka pohkeenväistössä kohti keskihalkaisijaa. Nyt siis ensimmäiseksi taivutetaan ja sen jälkeen huolellisen suoristuksen jälkeen tehdään väistöä.
Ole erityisen huolellinen juuri suoristuksen kanssa, jos hevonen ei ehdi suoristua ennen väistöä, ei väistö tule onnistumaan oikein. Jos hevonen jää taipuneeksi ja lähdet siitä huolimatta väistöön, tulee väistöaskelista sellaisia että se saattaa tuntua väistöltä mutta todellisuudessa hevonen ei astu riittävästi alle ja ristiin.
Varmistaaksesi väistön onnistumisen voit lyhentää avotaivutuksen kestoa, eli varaa enemmän aikaa suoristukseen.
Kun tämä onnistuu, voit vielä vähän lisätä vaikeustasoa päättämällä harjoituksen (voltti, avo, väistö) pysähdykseen. Eli tule voltin ja avon jälkeen pohkeenväistössä keskihalkaisijalle, ja viimeisen väistöaskeleen jälkeen pysäytä hevonen. Muista olla tarkka oman istuntasi kanssa, tasapainota istuntasi juuri ennen pysähdystä jotta hevosen on mahdollista pysähtyä tasapainossa. Pysähdyksessä erittäin tärkeää on myös ratsastajan maltti, eli muista antaa hevoselle aikaa korjata kaikki jalkansa "oikeille" paikoilleen. Erityisesti näin väistön jälkeen tämä on erittäin tärkeää, sillä emmehän halua hevosen pysähtyvän jalat ristissä!
Kun olet tehnyt nämä harjoitukset molempiin suuntiin, on aika antaa hevoselle vapaat ohjat ja kiittää hyvästä tunnista!
Kuten huomaat, voi käynnissäkin saada aikaiseksi ihan tehokkaan tunnin!
Sari
Tästä blogista löydät eri tasoisia ratsastusharjoituksia sekä ratsastuskoulun tunneille että itsenäiseen työskentelyyn. Toivon että näistä on apua mahdollisimman monelle hevosten parissa elämästään nauttivalle! Ratsastuksen tavoite, olkoon se meidän jokaisen itse asetettavissa! Nautitaan matkasta kohti tavoitteita yhdessä ystävämme hevosen kanssa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tempon lisäys. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. helmikuuta 2017
torstai 23. kesäkuuta 2016
Tuntisuunnitelma; pehmeitä taivutuksia ja helppoa laukkaa
Tämä tuntisuunnitelma sopii erityisen hyvin nuorelle hevoselle tai entiselle ravurille jolla laukka on vielä vähän voimatonta eikä taivutuskaan ole vielä parhaalla mahdollisella tolalla. Tämä tunti on siis semmoinen "pehmeästi taivuttava" ja "helposti laukattava". Ymmärrätte mitä tarkoitan kun jatkatte lukemista ja ratsastamista!
Aloita tunti alkukäyntien jälkeen ottamalla ohjat tuntumalle mutta ohjan pituus saa pysyä vähän normaalia pidempänä. Erityisesti tässä alussa on tärkeää antaa hevoselle mahdollisuus venyttää kaulaa pidemmälle, kunhan se pysyy samalla kevyenä edestä.
Aloita pääty-ympyrällä käynnissä, ja ympyrällä ainoa vaatimus on loiva asetus sisäohjalla ja ulkopohje satulavyön takana huolehtii että takaosa ei putoa ympyräuran ulkopuolelle. Varsinaista taivutusta ei näin isolla ympyrällä vielä vaadita, varsinkaan näin alussa. Nyt pidetään huolta käynnin laadusta ja kaulan pituudesta. Jos hevonen tulee liian pitkäksi ja painaa kädelle, ota tempoa vähän hitaammaksi ja nosta hevosen etuosaa molemmilla ohjilla pehmeästi ylöspäin. Tämän jälkeen jatka taas työskentelyä. Tee muutama kierros ensin vasempaan kierrokseen, sen jälkeen vaihda suuntaa ja ympyrää ja työskentele muutama kierros oikeaan.
Kun olet saanut asetuksen kuntoon kummassakin suunnassa, ota ohjat lyhyemmäksi, normaalipituuteen ja jatka edelleen pääty-ympyrällä, vasemmassa kierroksessa. Voit tehdä nyt ympyrän hieman pienempänä, jotta pääset taivuttamaan hevosta vähän enemmän, ja lisää ympyrän avoimelle sivulle volttikahdeksikko siten että tee ensimmäinen voltti ympyrän sisälle eli vasemmalle, ja toinen voltti ympyrän ulkopuolelle eli oikealle. Tee yksi volttikahdeksikko ja jatka sen jälkeen taas ympyrällä vasemmalle.
Jos hevonen kiihdyttää vauhtia voltilla, on se usein merkki siitä että hevonen pyrkii vauhtia lisäämällä pääsemään helpommalla, eli silloin se ei joudu juurikaan taipumaan. Jos näin siis käy, hidasta tempoa vaikka vähän liiankin hitaaksi, jotta hevonen pääsee (tai joutuu) rauhassa taipumaan. Sama pätee myös ravissa, jos ravitaivutuksessa vauhti kiihtyy, hidasta tempoa ja vaadi taivutus läpi hitaammassa tempossa.
Työskentele kolmen kierroksen ajan vasempaan ja ole tarkkana että volteilla taivutus on jo rohkeampi, tarvittaessa voit volteilla lyhentää sisäohjaa jolloin taivuttava ohja pysyy tasaisen vaativana, eikä ohjasta tule vahingossakaan vedettyä taaksepäin.
Kun olet työskennellyt kolmen kierroksen ajan vasempaan, vaihda ympyräkahdeksikon avulla suuntaa ja ympyrää ja toista sama harjoitus toisessa päädyssä kolmen kierroksen ajan.
Tämän jälkeen jatka kevyessä ravissa, vaihda taas suuntaa ja ympyrää ja työskentele vasemmassa kierroksessa pääty-ympyrällä tehden avoimelle sivulle volttikahdeksikot, eli täysin samalla tavalla kuin aiemmin teit käynnissä. Taas kolme kierrosta vasempaan, sen jälkeen suunnanvaihto ympyräkahdeksikolla ja sama harjoitus kolmen kierroksen ajan oikeaan kierrokseen.
Jatka hetki vielä ympyröillä, jätä nyt volttikahdeksikot pois ja työskennellään hetki ympyräkahdeksikolla siten että tee aina ympyrän päädyissä (eli lyhyellä sivulla) temponlisäykset. Tässä ei nyt haeta pitkää temponlisäyspätkää, vaan lähinnä tarkastetaan hevosen reaktio pohkeelle. Temponlisäyksissä on luonnollisesti tärkeää saada pohjeapu läpi, mutta sen lisäksi hevosen tasapainon tulisi säilyä, sillä jos hevonen on päädyssä huonossa tasapainossa, temponlisäys ainoastaan huonontaa tasapainoa lisää ja hevonen kaatuu vahvasti sisäpohkeen päälle. Pidä siis huolta että päädyssä vahvistat hieman painoapuasi ulospäin, eli tuo vähän enemmän painoa ulkojalustimelle.
Kun olet saanut tehtyä muutamat ympyräkahdeksikot, voit siirtyä käyntiin ja antaa hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla.
Seuraavaksi tehdään hieman laukkatyötä. Nyt otetaan enemmän haltuun askellajit ennen ja jälkeen laukan, itse laukka pidetään mahdollisimman helppona ja melko lyhyenä, varsinkin jos hevonen ei vielä jaksa laukata pitkää matkaa kantaen itseään.
Ratsasta harjoitusravissa uraa pitkin ja nosta laukka pitkän sivun alusta. Jatka pätkä pitkää sivua pitkin laukassa, ole tarkkana että et puske laukkaa istunnallasi vaan aktivoit sitä sisäpohkeella tarvittaessa. Pyri laukassa antamaan hevoselle vapaus laukata rauhassa, älä varsinaisesti ratsasta laukkaa, korjaa ainoastaan äärimmäisessä tilanteessa! Pitkän sivun keskivaiheilta käännä hevonen puolikaarelle, eli kuten kaarto poikki radan mutta kaarteen muotoisena, jolloin ei tule laukassa tehtyä jyrkkiä kulmia. Siirrä hevonen raviin kun olet päässyt toiselle pitkälle sivulle, ja ole erityisen tarkka että ratsastat ravia aktiivisesti heti siirtymän jälkeen, hevonen ei saisi siis töksähtää laukasta raviin vaan ravin pitää heti olla mahdollisimman isoa.
Erityisesti puolikaarella laukatessa ota taas hevosen tasapaino haltuun samalla tavalla ulkopainoavulla kuin teit pääty-ympyrän temponlisäyksessä.
Jos ravi tuntuu tulevan jopa liian isoksi, voit kontrolloida ravia voltilla ennen laukannostoa. Ratsasta muutaman kerran laukannostot ja ravisiirtymät vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla ja toista sama harjoitus oikeassa kierroksessa.
Jos ja kun hevosellasi on varmasti toinen puoli helpompi kuin toinen, voit tehdä siten että aloita laukkaharjoitus siinä helpommassa kierroksessa, tee sen jälkeen harjoitus vaikeammassa kierroksessa ja tee loppuun vielä lyhyt laukkaharjoitus uudestaan siinä helpommassa kierroksessa. Näin hevosella on hyvä mieli harjoituksen alussa ja se myös pääsee päättämään harjoituksen hyvällä mielellä, helpommassa suunnassa.
Loppuun vielä kevyttä ravia hieman normaalia pidemmällä ohjalla, muista tässäkin tarkkailla hevosen etuosan keveyttä ja hidasta tempoa ja nosta etuosaa ylös tarvittaessa.
Raviverryttelyn jälkeen hevoselle kiitos ja vapaat ohjat ja maastoon nauttimaan kauniista kesäpäivästä!
Hyviä treenejä ja oikein hyvää juhannusta kaikille!

lauantai 11. kesäkuuta 2016
Tuntisuunnitelma; Helppo B K.N. Special tehtävät
Tämä tuntisuunnitelma keskittyy tehtäviin joita esiintyy Helppo B K.N. Special kouluohjelmassa, eli tämän tuntisuunnitelman tarkoitus on tukea kuukauden koulurataa.
Aloitetaan alkukäyntien jälkeen ottamalla ohjat tuntumalle, mutta jätä vielä ohja hieman normaalia pidemmäksi, jotta hevonen saa kävellä hieman pidemmällä kaulalla kuin normaalisti. Tee kummallekin pitkälle sivulle loivaa kiemuraa, ei siis vielä sitä kiemuraa jota K.N. Specialissa ratsastetaan, vaan nyt on tarkoitus vaan kääntää hevosta pois uralta ja taas takaisin uralle. Ehdit luultavasti kääntää hevosen 2-3 kertaa uralta pois ja takaisin kummallakin pitkällä sivulla. Tällä harjoituksella tarkistetaan että hevonen lähtee kääntymään heti sinun annettuasi ohjalla merkin, olematta kuitenkaan kiireinen. Käynnin tempo ei siis saa kiihtyä, vaan hevosen pitää ainoastaan lähteä heti ohjan merkistä käännökseen. Tee tätä harjoitusta parin kierroksen ajan ensin vasemmalle ja sen jälkeen vaihda suuntaa ja toista sama myös oikeassa kierroksessa. Tämän jälkeen voit ottaa ohjat normaalipituisiksi.
Jatketaan hetki harjoitusravissa, ravaa muuten uraa pitkin mutta aina kaikkien sivujen keskelle tee siirtymä käyntiin ja suoraan käyntisiirtymästä käännä hevonen voltille. Voltin aikana keskity käynnin laatuun, hevosen pitää jäädä aktiiviseen käyntiin heti siirtymästä, voltilla käyntiä on hyvä aktivoida vaikka pelkällä sisäpohkeella. Kun käytät pelkkää sisäpohjetta, ei ole niin suurta vaaraa että jäisit puristamaan hevosta pohkeilla. Tee tätä harjoitusta kaksi kierrosta vasempaan, sen jälkeen vaihda suuntaa ja toista harjoitus myös oikeassa kierroksessa. Sen jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla.
Käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle ja jatketaan verryttelyä kevyessä ravissa. Etene suoraa uraa, ja tee toiselle pitkälle sivulle loiva kiemura samalla tavalla kuin se tehdään itse K.N. Special ohjelmassa. Ole tarkka että käyt kaikissa pisteissä ja hevosen ravin tempo pysyy samanlaisena koko kiemuran ajan. Toiselle pitkälle sivulle ratsasta temponlisäys ravissa siten että kulman jälkeen suorista hevonen, lisää sen jälkeen tempoa ja reilusti ennen pitkän sivun loppua palaa normaalitempoon jotta saat ratsastettua tulevan kulman huolella. Taas toiselle pitkälle sivulle kiemura ja toinen pitkä sivu tempoa lisäten.
Tee tämä harjoitus kolmen kierroksen ajan vasemmalle, sen jälkeen vaihda suuntaa ja tee sama harjoitus oikeassa kierroksessa. Tämän jälkeen nosta harjoituslaukka, ja työskentele ensin pääty-ympyrällä harjoituslaukassa kolmen kierroksen ajan, vaihdellen istuntaa kevyen istunnan ja perusistunnan välillä. Tarkkaile hevosen laukan laatua, kevyessä istunnassa hevosen selkä saa mukavasti vapautta ja askel muuttuu pehmeämmäksi ja rennommaksi. Istu pehmeästi välillä satulaan, muista olla huolellinen siitä että istut ensin alas, ja suorista selkä vasta sen jälkeen. Pidä perusistunnassakin huolta että et "paina" itseäsi liian vahvasti hevosen selkään, vaan kannat itse oman kroppasi, jotta hevosen laukka pysyy rentona myös sinun istuessasi satulassa. Aina jos hevosen laukka vaikuttaa jännittyneeltä, nouse kevyeen istuntaan sen rentouttamiseksi, ja heti jos hevosen laukasta häviää voima, istu perusistuntaan ja ratsasta laukkaa aktiivisemmaksi.
Vaihda välillä ympyrää ja suuntaa, ja työskentele samalla tavalla laukassa myös vasempaan kierrokseen. Tämän jälkeen hetkeksi käyntiin ja hevoselle vapaat ohjat.
Vapaan käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle, ja jatketaan harjoitusravissa. Ratsasta lyhyen sivun keskelle voltti, jonka aikana huolehdi hevosen asettumisesta ja taipumisesta, pitäen sisäpohkeella huolta ravin aktiivisuudesta. Kun sisäpohjetta käyttää omalla paikallaan satulavyön kohdalla, on se hyvä apu askeleen aktivoimiseksi sekä hevonen voi myös taipua sisäpohkeen ympärille. Muista huolehtia voltin aikana ulkopohkeella että hevosen takaosa tulee mukaan voltille ja taivutukseen. Voltin jälkeen jatka pitkän sivun alusta lävistäjälle, ja lävistäjän keskellä ratsasta 3 askeleen käyntisiirtymä siten kuin se ratsastetaan K.N. Special ohjelmassakin. Ole tarkka että hevonen ei pysähdy käyntisiirtymässä, vaan ole pohkeen kanssa hevosen lähellä, jotta saat ratsastettua ravisiirtymän lähes heti hevosen siirryttyä käyntiin. Kolme askelta on todella lyhyt matka, joten on hyvä olla mieluummin pohkeen kanssa vähän liian ajoissa kuin auttamatta liian myöhässä. Lävistäjän jälkeen ratsasta taas lyhyen sivun keskelle voltti ravissa, ja voltin jälkeen taas lävistäjälle ratsastaen sama kolmen askeleen käyntisiirtymä. Työskentele tällä tavalla kolmen kierroksen ajan ja sen jälkeen hetki käyntiä pitäen kuitenkin ohjat tuntumalla.
Käynnissä työskentele hetki tehden temponlisäyksiä siten että ratsasta kolmikaarista kiemurauraa radan poikki, ja aina kaaren jälkeisellä suoralla lyhyt pätkä temponlisäystä. Kaarelle taas peruskäynti, jotta saat rauhassa taivutettua hevosen, ja suoralla taas tempoa lisäten. Työskentele näin kaksi kierrosta, jonka jälkeen voit antaa hevoselle hetkeksi vapaat ohjat.
Vapaan käynnin jälkeen työskennellään vielä hetki laukassa, vasemmassa kierroksessa. Siirrä hevonen harjoitusraviin ja nosta harjoituslaukka lyhyen sivun keskeltä. Jatka laukassa pääty-ympyrällä ja ympyrän jälkeen jatka laukassa lävistäjälle. Lävistäjän lopussa siirrä hevonen raviin. Jotta hevosen laukka pysyy "kasassa" lävistäjällä, aseta sitä loivasti laukan suuntaan, tämä auttaa valtavasti laukan hallinnassa. Ravisiirtymän jälkeen jatka harjoitusravissa seuraavalle lävistäjälle, jolla ratsasta pätkä keskiravia. Tämän jälkeen olet taas samassa pisteessä lyhyen sivun keskellä, josta viimeksikin nostit laukan. Nosta taas samasta pisteestä vasen harjoituslaukka ja tee sama harjoitus uudestaan, pääty-ympyrä harjoituslaukassa, lävistäjä laukassa ja lävistäjältä siirtymä raviin ja seuraavalla lävistäjällä keskiravia. Kun olet ratsastanut tämän harjoituksen kaksi kertaa vasemmassa laukassa, vaihda suuntaa ja toista sama harjoitus kahteen kertaan oikeassa laukassa.
Kun laukkaharjoitus on tehty kahteen kertaan myös oikean laukan osalta, on aika siirtyä loppuverryttelyyn kevyessä ravissa. Kevyen ravin jälkeen käyntiin ja hevoselle vapaat ohjat ja kiitos!
Toivottavasti saitte tästä apuja kouluradan harjoitteluun, oikein ihania kesätreenejä kaikille!

lauantai 14. toukokuuta 2016
Tuntisuunnitelma; Helppo B:0 2009 tehtävät
Tämä tuntisuunnitelma keskittyy tehtäviin joita esiintyy Helppo B:0 2009 ohjelmassa, eli tämän suunnitelman on tarkoitus tukea kuukauden koulurataa.
Alkukäyntien jälkeen ota ohjat tuntumalle ja aloita työskentely käynnissä. Otetaan ensimmäisissä käynneissä haltuun lävistäjät, sillä niitä on kyseisessä kouluohjelmassa paljon. Vaikka kuukauden kouluradassa on paljon lävistäjiä ja ne ovat vieläpä keskiaskellajeissa, ei hinkata nyt kuitenkaan pelkkiä lävistäjiä keskiaskellajeissa, jo ihan senkin takia että keskiaskellajit ovat yksi hevosta eniten kuluttavista tavoista liikkua. Pidetään nyt huolta että lävistäjän ratsastus tulee sinulle mahdollisimman helpoksi eikä siinä tule ns. kiireen tuntua.
Käynnissä käännä lävistäjälle (eli kokorataa leikkaa) kummassakin päädyssä, eli käytännössä ratsasta kahdeksikon tyyppistä tietä. Joka kierroksella siis vaihtuu myös suunta. Lävistäjän ratsastuksessa tärkeintä on käännökset, ei niinkään se itse lävistäjä.
Ole huolellinen jo alusta asti että ennen lävistäjää ratsastat huolellisen kulman, ajattele kulmassa että hevosen tulee taipua sisäpohkeen ympärille ja sinä ikäänkuin käännät hevosen etuosaa uudelle uralle. Huolellisen kulmanratsastuksen voit käydä kertaamassa täältä. Käännä siis kulmassa huolellisesti, sen jälkeen jatka pari metriä pitkää sivua pitkin, ja kirjaimesta käännä lävistäjälle. Tässäkin käännöksessä ole yhtä huolellinen kuin kulman ratsastuksessa, nyt itse käännöstä ei tule niin paljon kuin kulmassa, oikeastaan voit ajatella ratsastavasi tässä puolikkaan kulman, ja sitten oletkin jo hevosesi kanssa lävistäjällä! Käännöksen jälkeen muista rentouttaa apusi riittävän ajoissa jotta hevonen pääsee suoristumaan, sillä vasta suora hevonen pystyy etenemään seuraavaan tehtävään.
Tee parin kierroksen ajan pelkästään käännöksiä lävistäjälle joka kierroksella, eli ratsasta ns. kahdeksikkoa ja pikkuhiljaa lisää lävistäjiin temponlisäys käynnissä. Huomioi että vielä ei vaadita hevoselta keskikäynnin veroista suoritusta, nyt alussa vaan tarkastetaan hevosen reaktio pohkeelle. Jos hevonen ei lisää tempoa pohkeesta, voi syy olla joko se että hevonen ei ole vielä ehtinyt suoristua tai se että se yksinkertaisesti on vielä vähän pohkeen takana. Jos hevonen jää vähänkään vinoksi lävistäjälle, korjaa se siten että lävistäjälle käännöksen aikana "vapauta" kääntävät avut jo hieman aiemmin, jotta hevonen ehtii suoristua. Jos taas hevonen on suora mutta ei reagoi pohkeeseen, ei siihen auta muu kuin herkistellä sitä pohkeelle useita kertoja, sekä lävistäjällä että lyhyellä sivulla.
Kun olet ratsastanut temponlisäykset käynnissä lävistäjille, siirry hetkeksi suoralle uralle kevyeen raviin. Ravissa verryttele siten että ratsasta kulmat vielä kaarteina ja tee kumpaankin päätyyn pääty-ympyrä ravissa. Ympyrällä huolehdi siitä että hevonen asettuu pehmeästi sisäänpäin, eli käytännössä myötää sisäohjalle ja säilyttää ravin tempon samanlaisena kuin suoralla uralla. Jos hevosen ravi vähän uhkaa "levitä" suoralla, voit sisäohjalla hieman asettaa hevosta, mutta vähemmän kuin ympyrällä, silloin saat ravin pidettyä kasassa myös suoralla. Työskentele ravissa molempiin suuntiin muutaman kierroksen ajan ja sen jälkeen voit vielä laukkailla kevyessä istunnassa samalla tavalla, eli kumpaankin päätyyn ympyrät loivasti asettaen. Kun olet myös laukkaillut molempiin suuntiin, kävele hetki vapaalla ohjalla.
Käyntipätkän jälkeen ota ohjat tuntumalle ja jatketaan taas lävistäjien harjoittelua. Tule vasemmassa kierroksessa lävistäjälle käynnissä, muista ratsastaa huolelliset kulmat ja lävistäjällä ratsasta hevonen keskikäyntiin. Hieman ennen lävistäjän loppua palaa normaaliin käyntiin, ja muista taas lävistäjän jälkeen ratsastaa kulmat huolellisesti. Lävistäjän jälkeen siirrä hevonen raviin ja käännä se pääty-ympyrälle, eli nyt ollaan oikeassa kierroksessa ja taivuta hevosta loivasti ympyrän kaaren mukaisesti. Taivutus saa olla loiva, mutta sisäohjan ja ulkopohkeen pitää kuitenkin uskaltaa vaikuttaa. Ympyrän avoimella sivulla ratsasta pätkä temponlisäystä ravissa, eli puoli kierrosta ympyrästä tempoa lisäten ja toinen puoli harjoitusravia. Ympyrän jälkeen tee saman ympyrän sisään vielä 10 m voltti, harjoitusravissa. Voltilla tarkkaile että taivutusaste on voimakkaampi, hevonen saa olla jo vähän kootumpi jotta ravin askeleen voima säilyy. Tämän jälkeen jatka pitkää sivua ja pitkän sivun keskeltä ratsasta kaarto poikki radan ja vaihda suunta taas takaisin vasempaan kierrokseen jotta pääset tulemaan saman harjoituksen uudestaan. Toista harjoitus muutaman kerran vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen hetki käyntiä ja sama harjoitus oikeaan kierrokseen.
Muista tarkkailla erityisesti hevosen keskikäyntiä lävistäjällä sekä temponlisäystä ravissa ympyrällä. Jos hevonen painuu keskikäynnin aikana etupainoiseksi tai ei millään tunnu lähtevän keskikäyntiin, on se yleensä seurausta siitä että hevonen ei ole ehtinyt suoristua ennen uutta tehtävää eikä pysty siitä suoriutumaan. Samoin jos temponlisäys ravissa kaarevalla uralla ei onnistu, olet luultavasti menettänyt ulkolavan hallinnan, tarkasta että ulko-ohjassa on tuki (ei kuitenkaan ohjasta vetäen!) jolla hallitset hevosen etuosan. Kun etuosa on hallussa, ja hevonen tukeutuu hyvin molempiin ohjiin (huom, myös kaarevalla uralla) on sen helpompi lähteä temponlisäykseen.
Lopussa vielä toista sama kuvio (lävistäjä, pääty-ympyrä, voltti ympyrän sisällä ja kaarto poikki radan) vielä siten että tulet lävistäjän keskikäynnissä, nosta laukka lävistäjän jälkeen ja ratsasta ympyrän avoin sivu lisäten laukan tempoa, lähes keskilaukkaan. Ympyrän jälkeen vielä voltti harjoituslaukassa. Ole tarkkana että laukassa säilytät sisäohjalla asetuksen myös lisäyksessä, muuten voi helposti käydä niin että hevonen rikkoo laukan raville siirtymässä keskilaukasta harjoituslaukkaan. Tosin, heti ympyrän jälkeen ratsastettava voltti on aika hyvä kontrolloiva tie, mutta pidä silti huoli että saat hevosen pysymään kasassa.
Syy miksi tällä tunnilla harjoitellaan keskiravit ja keskilaukat ainoastaan ympyrän puolikkaalla, johtuu ihan siitä että tie on lyhyempi (ei kuluta hevosta niin paljon) ja myös siitä että ympyrällä saat hevoseen paremman tuntuman ja pystyt silloin hallitsemaan sen myös keskiaskellajeissa. Ja kun hallinta on saavutettu ympyrällä, on siitä helppo jatkaa keskiaskellajissa myös suoralle uralle!
Toista myös tämä kuvio muutaman kerran molempiin kierroksiin, muista antaa hevosen kävellä välissä ja sen jälkeen voitkin verrytellä hevosen ravissa ja sen jälkeen käyntiä ja kiitos!
Oikein hyviä treenihetkiä kaikille ja seuraavaksi onkin jo vuorossa toukokuun koulurata, joka on K.N. Special! Niin se aika vaan rientää!

tiistai 1. maaliskuuta 2016
Tuntisuunnitelma; Aikuisohjelma tehtävät
Tällä tunnilla keskitytään ensisijaisesti tehtäviin, joita esitetään Aikuisohjelma 2002-ohjelmassa, eli tämän tuntisuunnitelman tarkoitus on tukea helmikuun koulurataa.
Aloita alkuverryttelyn jälkeen ottamalla ohjat tuntumalle, ja otetaan ihan ensimmäiseksi siirtymiä haltuun. Ratsasta hieman uran sisäpuolella jotta voit varmistua että hevonen pysyy suorana sinun avuistasi, eikä aitaan nojaten, ja ratsasta pysähdyksiä jokaiselle sivulle, siten että kierroksen aikana teet neljä pysähdystä. Pysähdyksissä kiinnitä huomiota oman istuntasi vaikuttamiseen, eli muista tiivistää istuntaa ennen siirtymää, ja tee kädestäsikin hieman "tiiviimpi" jotta hevonen tietää siitä että siirtymä on tulossa. Sitten kun tulee aika pysäyttää hevonen, voit ainoastaan pysäyttää käden liikkeen ja hevonen pysähtyy sen mukana. Muista pitää myös pohkeet hevosen kylkien lähellä, jotta käynnin poljenta säilyy loppuun asti ja hevonen pystyy pysähtymään tasapainossa. Kun hevonen on pysähtynyt, on todella tärkeää että säilytät oman istuntasi ryhdikkäänä sillä se vaikuttaa suoraan hevosenkin ryhtiin! Pidä siis kädet kannettuina, selkä suorana ja katse eteenpäin pohkeet hevosen kylkien lähellä, tästä asennosta liikkeelle lähtökin tulee sujuvammaksi!
Pysähdyksessä laske rauhassa vaikka viiteen, ja sen jälkeen siirrä hevonen käyntiin. Tässä tärkeintä on että hevonen todellakin jää rauhassa paikalleen, odottaa sinun seuraavaa apuasi ja lähtee liikkeelle vasta kun annat siihen merkin, eli pohjeavun. Mikäli hevonen ennakoi liikkeellelähtöä tai peruuttaa turhautuessaan paikallaan seisomiseen, tuo se samaan paikkaan takaisin jossa pysähdys tapahtui, pysäytä siihen rauhassa uudestaan ja odota taas viiteen laskien. Ja vaikka hevonen tekisikin saman uudestaan (eli poistuu paikalta joko eteen- tai taaksepäin) tuo se aina rauhallisesti samaan paikkaan takaisin. Muutaman kerran jälkeen hevonen kyllä ymmärtää että se pääsee helpoimmalla kun vaan seisoo paikallaan!
Kun pysähdykset onnistuvat uralla, siirry ratsastamaan sekä pituushalkaisijaa että kaartoja poikki radan tehden pysähdyksiä näille linjoille. Vaatimus pysyy samana, eli hevonen jää paikalleen kuuliaisena ja tasapainoisena. Tämän jälkeen palataan uralle ja aloitetaan ravisiirtymät.
Ratsasta uraa pitkin ja tee taas jokaiselle sivulle siirtymä raviin, ja tässä alussa tee siirtymät käynnistä raviin, ravaa muutama askel ja siirrä hevonen uudestaan käyntiin. Tee tämä siis jokaisella sivulla, eli edetään muuten käynnissä, ainoastaan sivujen keskellä lyhyet siirtymät raviin. Ratsasta muutama kierros vasemmalle, ja sen jälkeen vaihda suuntaa ja tee samat siirtymät myös oikeassa kierroksessa. Tämän jälkeen jatketaan verryttelyä kevyessä ravissa.
Kevyessä ravissa lähdetään ratsastamaan kolmikaarista kiemurauraa radan poikki, siten kuin se Aikuisohjelmassa ratsastetaan. Muista olla huolellinen kaarien taivutuksessa, loiva mutta tasainen taivutus läpi hevosen koko kropan ja kaarien välissä aina suoristus. Työskentele kolme kierrosta oikeassa kierroksessa, sen jälkeen vaihda suuntaa ja tee sama kiemuraura myös vasemmassa kierroksessa kolmen kierroksen ajan. Tämän jälkeen siirrä hevonen käyntiin ja anna sen kävellä hetki vapaalla ohjalla.
Vapaan käynnin jälkeen taas ohjat tuntumalle ja nyt otetaan haltuun sekä kulmat, pysähdykset että temponlisäykset ravissa. Työskennellään siten että ratsastat aina koko rataa leikkaa kun se on mahdollista, eli kummastakin päädystä, käytännössä ikäänkuin ratsastaisit loivaa kahdeksikkoa kentällä. Aloita harjoitus istumalla perusistunnassa ravissa, ja ratsasta erityisen huolellisesti jokainen kulma. Ennen kulmaa voit koota hevosen ravia hieman, ja kulmassa käännä sisäohjalla ja ulkopohkeella, sisäpohkeen salliessa taivutuksen sen ympärille ja ulko-ohjan säädellessä taivutusta ja ulkolapaa. Muista että hevonen saa kulmassa vähän jopa astua etujaloillaan ristiin, ulkoetujalan tullessa hieman sisäetujalan "eteen". Kulman jälkeen suoristus, eli rentoutat kääntävät avut ja valmistaudu ajoissa taas seuraavaan kulmaan. Lyhyen sivun toisen kulman jälkeen käännä hevonen lävistäjälle, pidä se vielä normaalitempossa, nyt tarkistetaan ainoastaan ratsastettavat tiet ja tulevan kulman ratsastus. Lävistäjän loppuessa taas lyhyt ravin kokoaminen ja onnistunut kulma! Ja taas pitkän sivun toisen kulman jälkeen lävistäjälle. Kun tämä tie on sinulle selvä ja kulmat eivät enää tule "yllätyksenä" voidaan ottaa mukaan vähän lisää tehtäviä.
Nyt ratsasta kummankin lyhyen sivun keskelle pysähdykset suoraan ravista, tiivistäen istuntaa ja ohjastuntumaa hieman ennen pysähdystä sekä pitäen pohkeet lähellä hevosen kylkiä. Muista olla riittävän vaativa mutta tasainen pidättäessäsi ohjalla, kuitenkin siten että käsi ei vedä missään nimessä taaksepäin vaan ohjan ollessa oikean pituinen käden ja istunnan tiivistäminen riittää pysäyttämään hevosen. Pysähdyksessä jää itse erityisen ryhdikkääseen asentoon, jotta hevonen säilyy koko ajan pohkeen edessä ja lähtee heti pohkeen merkistä raviin. Jatka pysähdyksestä siis raviin, seuraavan kulman jälkeen lävistäjälle ja lävistäjällä temponlisäys kevyessä ravissa. Muista että kulmassa ennen lävistäjää hevonen hieman kokoaa ravia, jotta se on helpompi päästää isompaan raviin lävistäjällä. Pari askelta ennen lävistäjän loppua kokoa hevosta hieman jotta tuleva kulma ei vie hevosta huonoon tasapainoon. Taas pääty harjoitusravissa, ja lyhyen sivun keskelle pysähdys. Pysähdyksestä raviin ja kulman jälkeen taas lävistäjälle temponlisäykseen. Tee tämä harjoitus kaksi tai kolme kertaa ja sen jälkeen hevoselle taas hetkeksi vapaat ohjat ja käyntiä.
Vapaan käynnin jälkeen jatketaan vielä hetki laukkatyöskentelyllä. Siirrä hevonen harjoitusraviin oikeassa kierroksessa, ja C kirjaimesta nosta harjoituslaukka. Työskentele C päädyssä siten että ratsasta puolikkaalla kentällä tehden tarkat kulmat laukassa C päätyyn sekä kääntyen R ja S kirjaimesta. Helpommin selitettynä ratsasta siis neliön muotoista uraa. Pidä laukan tempo rauhallisena ja muista koota laukkaa aina ennen kulmaa jotta saat kulman käännöksen suoritettua huolellisesti. Itse kulmassa käytettävät avut ovat aivan samat kuin käynnissä ja ravissakin, mutta laukassa tehtävä kulma vaatii eniten kokoamista. Tosin, laukan kokoaminen on istunnan puolesta mielestäni kaikista helpoin askellaji, joten tuskinpa tässä teillekään tulee mitään ongelmia! Kun olet ratsastanut pari kierrosta neliöllä, eli hevonen on suorilla suora ja kulmissa taipuu ja kääntyy hyvin, muuta harjoitusta siten että I kirjaimesta aloitat ratsastamaan pääty-ympyrää, siten kuin se Aikuisohjelmassa ratsastetaan, eli ICI. Nyt kirjaimiin S ja R ei tule kulmaa, eikä myöskään C päätyyn vaan säilytä tasainen taivutus läpi koko ympyrän. Ympyräura pysyy paremmin hallussa kun katseesi on noin puoli kierrosta edellä, näin istuntasi kertoo hevoselle mitä tietä edetään. Parin-kolmen kierroksen jälkeen siirrä hevonen hetkeksi ravin kautta käyntiin ja anna sen kävellä puolisen kierrosta, pidä kuitenkin ohjat tuntumalla. Samalla voit vaihtaa suuntaa. Kun ratsastat siirtymää laukasta raviin, pidä huolta että hevonen on hieman koottu ennen siirtymää, eli paino on enemmän takaosalla, tällöin siirtymästä ei tule kovin etupainoista. Muista myös olla tarkka pidätteellä, tai oikeastaan myötäämisellä, pidä kädet kannettuina koko siirtymän ajan, ja heti kun tunnet että hevonen on siirtymässä laukasta raviin, hellitä pidätteestä jotta hevonen saa tehdä siirtymän rennolle kädelle. Näin tehden hevonenkin pehmenee siirtymissä pikkuhiljaa, eikä kisko siirtymässä kättäsi vastaan, tai mikä pahinta, vedä sinua kokonaan satulasta kaulalle!
Toista sama harjoitus toisessa päädyssä vasemmassa kierroksessa. Ensin siis neliöllä ratsastus, kulmat haltuun ja sen jälkeen pääty-ympyrälle kuten ohjelmassa on mainittu. Kun tämä on onnistunut, voit siirtyä uralle ratsastamaan hevosta kevyessä ravissa, antaen sen pidentää kaulaansa eteen ja alas. Pidä ravin tempo maltillisena jotta hevonen ei pääse painumaan etupainoiseksi. Jos näin uhkaa käydä, hidasta tempoa hetkeksi ja kevyesti nosta hevosen etuosaa vähän ylös (nostamalla vaan käsiäsi ylös) ja jatka ravia taas hevosen kantaessa itseään paremmin!
Kun olet verrytellyt ravissa molempiin kierroksiin, voit siirtyä käyntiin ja antaa hevosen kävellä vapaalla ohjalla.
Hyviä treenihetkiä kohti kevään ensimmäisiä kisoja!

Tunnisteet:
Aikuisohjelma 2002,
harjoituslaukka,
kaarto poikki radan,
kiemuraura,
kulman ratsastus,
lävistäjä,
pituushalkaisija,
pysähdys,
pääty-ympyrä,
tempon lisäys,
tuntisuunnitelma
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Tuntisuunnitelma, pelkkää käyntityöskentelyä
Tällä kertaa tehdään töitä pelkästään käynnissä, joillekin se voi olla näinä pakkaskeleinä olosuhteiden pakon sanelemaa tai joillekin tämä voi olla ainoastaan vaihtelua normaaliin, joskus nopeatempoiseenkin työskentelyyn. Tai, mikäli hevosesi on rokotettu eikä saa rasittua, on tämä tuntisuunnitelma hyvä juuri siihen hetkeen kun haluat kuitenkin päästä hevosesi kanssa tekemään edes jotain järkevää!
Alkukäyntien jälkeen ota ohjat tuntumalle, ja aloita ratsastamalla jokaiseen kentän kulmaan takaosankäännösmäinen käännös. Eli, hevonen kääntyy rungostaan lähes suorana, ulko-ohjan ja ulkopohkeen avulla, sisäohjan näyttäessä hieman suuntaa. Muista huolehtia oman katseesi suuntaamisesta käännöksen suuntaan, käytännössä oma katseesi on ensimmäinen kääntävä apu. Sen jälkeen sisäohja näyttää käännöksen suuntaa, mutta varsinaiset kääntävät avut ovat ulko-ohja (tukeutuen hevosen kaulaa vasten) ja ulkopohje (siirtyen hieman satulavyön taakse, ettei hevonen tulkitse sitä eteenpäinvievänä apuna). Muutama askel ennen kulmaa ja takaosankäännöstä, kokoa käyntiä muutama askel istunnallasi (eli istu ikäänkuin paremmin hevosen ympärille ja "nosta" sen askelia omalla ryhdillä ja pohkeilla). Mikäli kokoaminen on onnistunut, polkee hevonen takajaloillaan pientä ympyrää käännöksen aikana, eli lähes paikallaan. Jos kuitenkin käy niin että hevonen kävelee takajaloillaan isompaa ympyrää kuin olit ajatellut, on se merkki heikosta kokoamisesta (käynti on saattanut pelkästään hidastua) mutta en lähtisi tästä hevosta korjaamaan, sillä mieluummin annan sen kävellä pientä ympyrää kuin että se esimerkiksi peruuttaa. Käännösten jälkeen pitkille sivuille tempon lisäykset käynnissä, tämä siitä syystä että voidaan varmistaa hevosen olevan koko ajan pohkeen edessä. Lyhyelle sivullekin voit ottaa pienen muistutuksen pohkeella, mutta varo ettet jää pohkeella ahdistamaan hevosta juuri ennen kulmaa.
Tee tämä molemmissa kierroksissa ja sen jälkeen siirry ratsastamaan uran sisäpuolelle ja tee nyt jokaiseen kulmaan etusosankäännös. Ensimmäisillä kerroilla pysähdysten kautta, mutta kunhan hevonen herkistyy kääntäville avuille, voit ottaa tämän kootun käynnin kautta. Kääntävät avut tässä etuosankäännösharjoituksessa ovat sisäpohje joka on hieman satulavyön takana vaikuttaen hevosen takaosaan sivullevievästi ja sisäohja, joka tarvittaessa vahvistaa sisäpohkeen vaikutusta asettamalla. Ulko-ohja pitää huolta että hevonen pysyy kaulastaan mahdollisimman suorana, ja tarvittaessa myös jarruttaa jos hevonen lähtee sisäpohkeen vaikutuksesta enemmän eteen- kuin sivullepäin.
Ole tarkkana että lopetat sisäpohkeella kääntämisen ennen kuin hevonen on ottanut viimeisen väistöaskeleen, jotta hevonen ei käännä käännöstä yli. Eli juuri kun tunnet että hevonen on ottamassa viimeistä väistöaskelta, rentouta sisäpohje jotta hevonen saa suorittaa käännöksen loppuun rauhassa, ja sisäpohkeen siirtyessä satulavyön kohdalle saat käännöksen jälkeen heti tarvittaessa ratsastettua sillä käyntiä eteenpäin. Käytä eteenpäinvievää sisäpohjetta vain tarvittaessa, usein riittää kun sisäpohje lopettaa kääntämisen, sisäohja rentoutuu ja hevonen lähtee heti käännöksestä eteenpäin.
Tämän jälkeen vapaat ohjat hetkeksi.
Seuraavaksi ratsastetaan pääty-ympyrällä käynnissä, ja aina ympyrän avoimella sivulla väistetään takaosaa ympyrän ulkopuolelle, siis koko avoimen sivun ajan. Muista huolehtia ohjilla että etuosa pysyy ympyräuralla, ja hevonen rehellisesti väistää pohkeella takaosaansa ympyrän ulkopuolelle. Jatka tätä kolme kierrosta vasempaan kierrokseen ja sen jälkeen vaihda ympyrää ja suuntaa. Toista sama harjoitus kolmen kierroksen ajan myös oikeassa kierroksessa ja tämän jälkeen taas suunnan- ja ympyränmuutos. Vasemmassa kierroksessa avoimen sivun alussa väistöt, (ihan muutama askel, vasen pohje siirtää takaosaa siis oikealle) suoristus ympyröiden välissä, sitten käännös oikealle ympyrälle ja väistöä avoimen sivun loppuun. (jälleen ihan muutama askel, oikea pohje siirtää takaosaa vasemmalle) Ympyrältä taas toiselle väistöjen kautta.
Tämän voit toistaa myös kolmen kierroksen ajan ja sen jälkeen vapaat ohjat.
Seuraavaksi vielä pitkällä sivulla voltti, avo, voltti, sulku. Avoon lähdetään kuten lähdettäisiin voltille, eli jätä ikäänkuin sisäohja ja ulkopohje kääntämään. Sisäpohje jää satulavyön kohdalle ja estää hevosta lähtemästä käännökseen, samalla kun ulko-ohja säätelee taivutusta. Jos hevonen uhkaa lähteä kokonaan pois uralta, molemmat ohjat pidättävät. Kun olet toisen voltin kohdalla, hellitä sisäpohkeella ja hevonen pääsee siitä suoraan kääntymään voltille, et tarvitse varsinaisia kääntäviä apuja sillä ne ovat olleet ikäänkuin koko ajan "päällä".
Kun jatkat voltilta sulkuun, jätä ulkopohje "päälle" satulavyön taakse jo voltin viimeisellä neljänneksellä, näin hevonen jatkaa taipuneena heti ensimmäisistä askelista, eikä sinun tarvitse voimakkaalla pohkeella siirtää takaosaa uran sisäpuolelle. Sisäohja asettaa ja taivuttaa, sisäpohje on satulavyön kohdalla, estää hevosta poistumasta kokonaan uralta ja antaa hevosen myös taipua sen ympärille, ja ulko-ohja säätele taivutusta.Muista huolehtia että sekä sinä itse että hevosesi katsotte ratsastettavaa uraa pitkin, näin olette molemmat oikeassa asennossa sulkutaivutukseen nähden. Kun lähestyt pitkän sivun loppua, hellitä kaikilla muilla avuilla paitsi jätä ulko-ohja hieman tukevaksi, näin hevonen suoristuu ja jatkaa uraa pitkin. Sulkutaivutuksen jälkeen ratsasta toisella pitkällä sivulla muutamia temponlisäyksiä käynnissä, näin varmistat että hevonen on hyvin pohkeen edessä ennen taivutusharjoitusta.
Tee tämä harjoitus kolme kertaa ensin vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen hetkeksi vapaat ohjat ja sen jälkeen sama harjoitus vielä oikeassa kierroksessa kolme kertaa ja sen jälkeen voitkin antaa vapaat ohjat ja laskeutua vaikka taluttamaan hevosta loppukäyntien ajaksi!
Oikein hyviä pakkaskelin ratsastuksia ja toivotaan lumisia päiviä tänne eteläänkin, jotta päästään hyödyntämään lumihankien tuoma vaihtelu ja vastus ratsastuksessa!

Tilaa:
Kommentit (Atom)