Tällä tunnilla tähdätään mahdollisimman hyvin liikkuvaan hevoseen. Hyvin liikkuvalla hevosella tarkoitetaan tässä irtonaista ja letkeää liikettä esittävää hevosta, ja tunti sopiikin parhaiten hevosille joiden liike on syystä tai toisesta hieman "sidottua" tai jopa vaikean tuntuista.
Se että hevosen liike on sidottua tai vaikeaa, voi johtua hevosen rakenteesta (esim pystyt vuohiset, suorat kintereet tai vaikka pitkä selkä), jäykkyydestä tai jopa opitusta tavasta (hevonen säästelee itseään ja liikkuu juuri sen verran kuin tarvitsee). Tämän aika lyhyenkin tunnin jälkeen hevosesi liikkuu irtonaisesti, letkeästi ja helpon tuntuisesti, ja siitä on hyvä lähteä rakentamaan jatkoa!
Otetaan alkukäyntien jälkeen ohjat tuntumalle ja lähdetään samantien verryttelemään hevosta käynnissä siten että saadaan käynnistä kaikki irti. Tunnilla tehdään ravia todella vähän, pääpaino käynnissä ja laukassa, sillä lopun vastalaukkaharjoituksia varten tulisi hevosella olla riittävästi energiaa jäljellä. Käynnissä lähdetään tekemään pohkeenväistöä siten että aloitetaan vasemmassa kierroksessa, ja käännä hevonen pituushalkaisijalle. Käännöksen ja suoristuksen jälkeen ratsasta pohkeenväistössä oikealle, siten että päädyt uralle hieman ennen pitkän sivun loppua, näin väistöstä tulee riittävän loiva. Nyt ei ole siis tarkoitus väistää isoja askeleita jyrkästi vaan pääpaino tässä on säilyttää eteenpäinpyrkivä käynti sekä saada väistävä pohje läpi. Kun olet väistänyt hevosen uralle, jatka uraa pitkin toiselle pitkälle sivulle ja tee siellä pohkeenväistöä vasemmalla pohkeella siten että väistä hevosen takaosaa uran sisäpuolelle, pitäen etuosa uralla. Ennen pitkän sivun loppua suoristus ja taas lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja sama harjoitus uudestaan.
Pituushalkaisijan väistössä on tärkeää "malttaa" käyttää väistävää pohjetta vain vähän, pyri siihen että ainoastaan pohkeen siirto hieman satulavyön taakse riittää, eikä hevosen kylkeen tule vahvaa painetta. Tämä pohkeen keveys auttaa myös pitämään kätesi kevyenä, vaikka se kuulostaakin aika uskomattomalta! Mietipä hetki mitä tapahtuu kun yrität ratsastaa pohkeenväistöä, usein väistävää pohjetta sen lisäksi että se siirretään hieman taaksepäin, tulee käytettyä todella voimakkaasti. Tämä aiheuttaa oman jalkasi kautta jännitystä ikäänkuin ylöspäin nousten kohti kylkeäsi ja sitä kautta käteesi, ja sen seurauksena kätesi ja sitä kautta hevosen suu jännittyy. Pikkuhiljaa ollaan kierteessä jossa pohkeesi jännittyy ja on kova, vaatien hevosta väistämään, mutta koska kätesikin on jo hieman jännittynyt ja kova, ei hevonen luonnollisestikaan halua väistää kovaa kättä vasten. Ajattele että väistävän pohkeen tehtävä on tuoda hevosta kohti vastakkaista kättä, käden pitää olla hevoselle "kutsuva" vaikka sen tehtävä on myös pitää hevonen suorana ja ottaa väistöaskeleet vastaan. Kun nämä asiat ovat kunnossa, voit keskittyä sisäohjalla asettamaan hevosta väistöstä poispäin. Ainoastaan rento hevonen kykenee asettumaan, joten voit pohkeenväistöllä myös tietyllä tavalla "tarkistaa" hevosen rentoutta!
Kun väistät hevosen takaosaa uran sisäpuolelle, on luonnollisesti tärkeää pitää avut yhtä tasaisina ja rentoina, jotta väistö onnistuu, mutta erityisen tärkeää on kyetä hallitsemaan hevosen etuosa. Se ei saisi karata uralta pois, ohjat ovat ne jotka pitävät hevosen etuosan uralla. Jos hevonen on poistumassa etuosallaan uran sisäpuolelle, kumpikin ohja jarruttaa ja ohjaa etuosan takaisin kohti uraa.
Tee nämä väistöharjoitukset muutaman kerran vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen vaihda suuntaa ja tee sama harjoitus oikeassa kierroksessa. Sen jälkeen hevoselle hetkeksi vapaat ohjat.
Seuraavaksi siirretään väistö lävistäjälle, ja lisätään mukaan myös raviväistö. Aloita vasemmassa kierroksessa käynnissä. Käännä hevonen lyhyen sivun kulman jälkeen lävistäjää kohti, mutta älä käännä sitä niin että se katsoo lävistäjää kohti vaan olet ikäänkuin menossa kylki edellä lävistäjää pitkin. Siitä lähdet ratsastamaan lävistäjää pitkin pohkeenväistössä, eli oikea pohje väistää ja vasen ohja ottaa väistöt vastaan. Hieman ennen lävistäjän puoliväliä suorista hevonen, siirrä se raviin ja jatka lävistäjän väistö loppuun ravissa. Lyhyellä sivulla siirry taas käyntiin ja tee sama harjoitus seuraavalla lävistäjällä.
Tässä lävistäjäväistössä on muutama tärkeä asia; käyntiväistö kannattaa pitää melko lyhyenä, ja ole tarkka että hevonen siirtyy heti suoristuksen jälkeen raviin, ja heti ravisiirtymästä jatka raviväistöllä lävistäjän loppuun. Jos jäät ratsastamaan ravia eteenpäin siirtymän jälkeen, olet lyhyellä sivulla ennen kuin huomaatkaan ja väistöä ei näin ollen ehdi tehdä.
Harjoitus on haastava, sillä se vaatii ratsastajan apujen käytöltä nopeutta ja hevoselta myös nopeutta niiden reagointiin. Onnistuessaan harjoitus on yksi tehokkaimmista väistöharjoituksista! Ja kuten me kaikki tiedämme, meillä tavallisilla kuolevaisilla varsinkin ensimmäiset kerrat tässä harjoituksessa tulevat olemaan täyttää tuskaa, joko hevonen ei väistä edes käynnissä, tai se ei siirry riittävän nopeasti raviin eikä se ainakaan väistä ravissa.... Tuloksena silloin on epämääräinen lävistäjällä välillä käyvä kiemura, jossa hevonen on taipuneena tuhannelle mutkalle ja ratsastaja on jännittynyt kiinni hevoseensa eikä mikään tunnu onnistuvan. Älä luovuta, vaan jatka harjoituksen tekemistä niin pitkään että saat jokaisella osa-alueella onnistumisia, ei haittaa vaikka onnistumiset eivät osuisikaan sille yhdelle ja samalle kerralle. Keskity käyntiväistön laadukkuuteen, sen jälkeen keskity suoristukseen ja nopeaan ravisiirtymään ja vasta sen jälkeen huolehdi raviväistöstä aivan yhtä tarkkaan kuin käyntiväistöstäkin.
Tee lävistäjäväistöharjoitus muutaman kierroksen ajan, ja sen jälkeen anna hevosen hetken aikaa kävellä vapaalla ohjalla ennen lopun laukkaharjoituksia.
Laukassa lähdetään tekemään loivaa vastalaukkakaarta siten että ota ensin ohjat tuntumalle, valmistele laukannosto siten että nostat laukan pitkän sivun lopusta. Jatka laukassa lyhyttä sivua pitkin ja jatka toisella pitkällä sivulle tehden keskelle kaari uran sisäpuolelle, eli kaari ratsastetaan vastalaukassa. Pitkän sivun jälkeen jatka lyhyelle sivulle vielä laukassa, ja tee päätyyn ympyrä laukassa, kevyessä istunnassa. Sen jälkeen siirrä hevonen käyntiin ja taas pitkän sivun lopusta nosta harjoituslaukka ja toista sama vastalaukkakaariharjoitus. Aloita aina riittävän loivalla vastalaukkakaarella, ja syvennä sitä vasta sitten kun hevosesi säilyy hyvässä tasapainoisessa laukassa läpi koko kaaren.
Vastalaukassa on tärkeää että ratsastaja on kokoajan istunnan kanssa menossa laukan suuntaan, jos siis ratsastat tässä harjoituksessa vasemmassa kierroksessa, vasemmassa laukassa, istuntasi tulee olla menossa koko ajan vasemman laukan suuntaan, vaikka käännätkin hevosta vastalaukkakaaressa oikealle. Tämä auttaa pitämään laukan kasassa ja tasapainossa, jolloin oikealle kääntyminen ei aiheuta laukan vaihtoa tai rikkomista raville. Käy lukemassa ajatuksiani vastalaukasta vaikka täältä. Kyseisessä postauksessa tarkasteltiin sekä myötä- että vastalaukan ratsastamista siten että niissä säilyy tasapaino ja hyvä rytmi.
Tee laukkaharjoitus muutaman kerran kumpaankin suuntaan, antaen hevosen kävellä välissä hetken vapaalla ohjalla ja sen jälkeen loppuravit, joiden aikana sinun viimeistään pitäisi huomata ero hevosen liikkumisessa! Liikkeen tulisi olla ihan eri tavalla irtonaista kuin aiemmin, sillä lukuisat väistöt, siirtymät ja vastalaukkakaaret ovat omiaan notkistamaan ja irrottelemaan hevosta!
Tämä tunti voisi olla, vaikka hieman lyhennettynä versiona, omiaan lyhyeltä lomalta palanneelle hevoselle tai muuten vaan vähäisellä liikunnalla olleelle, tällä saadaan kyllä hevosta jumpattua auki tehokkaasti!
Seuraavan päivän ohjelmaksi suosittelen rauhallista kävelylenkkiä maastossa, hevosen lihakset ovat tällä tunnilla todellakin joutuneet töihin!
Oikein hyviä treenejä kaikille, vaikka siellä sänkkärillä joita ainakin meillä päin on jo kiitettävästi!
Sari
Tästä blogista löydät eri tasoisia ratsastusharjoituksia sekä ratsastuskoulun tunneille että itsenäiseen työskentelyyn. Toivon että näistä on apua mahdollisimman monelle hevosten parissa elämästään nauttivalle! Ratsastuksen tavoite, olkoon se meidän jokaisen itse asetettavissa! Nautitaan matkasta kohti tavoitteita yhdessä ystävämme hevosen kanssa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohkeenväistö uralla. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. syyskuuta 2016
torstai 19. toukokuuta 2016
Tuntisuunnitelma; pohkeenväistöllä irtonaisuutta
Tällä tunnilla tehdään erilaisia harjoituksia pohkeenväistössä jolla pyritään saamaan hevosen liikkeisiin lisää irtonaisuutta. Erityisesti talvella helposti käy niin että työskentely saattaa kelien johdosta jäädä vähän yksitoikkoiseksi, joka väistämättä johtaa hevosen liikkeiden laajuuteen negatiivisesti, mutta sama pätee kyllä kesäänkin, jotenkin vaan sen hevosen liikkeisiin panostaminen saattaa välillä unohtua. Pohkeenväistö on yksi helpoimmista keinoista saada hevosen liikkeet taas eloon, joten miksipä ei käytettäisi niitä tällä tunnilla vaikka vähän enemmän?!
Alkukäyntien aikana tee molempiin suuntiin temponhidastuksia käyttäen pelkästään istunnan ja äänen pidättäviä apuja, pyri tekemään myös suunnanmuutokset pelkillä istunta-ja painoavuille, eli vältä ohjan käyttämistä alkukäyntien aikana. Tässä vaiheessa ei ole ollenkaan tarkoitus tehdä mitään tarkkoja teitä tai siirtymiä, pääasia että hevonen jää kuulolle sinun ääni- ja istunta-avuille ja reagoi niihin, edes pienestikin!
Tämän jälkeen ota ohjat tuntumalle, ja kävele sen aikaa että hevonen hyväksyy kätesi tarjoaman tuen pehmeästi, jonka jälkeen voit siirtää sen raviin ja jatkaa verrytelyä kevyessä ravissa. Aloita ensin ravaamalla suoralla uralla muutama kierros kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen ratsasta molempiin päätyihin ympyrät joissa pääset vähän asettamaan ja hyvin loivasti taivuttamaan hevosta. Ympyrällä pidä taivutusta enemmän huolta siitä että hallitset hevosen ulkolavan ulko-ohjalla ja takapää tulee ns. mukaan taivutukseen ulkopohkeella, joka on sijoittunut hieman satulavyön taakse. Sisäohja asettaa ja taivuttaa, mutta varo ettei kaula taivu enempää kuin hevosen takaosa, taivutuksella kun halutaan hallita koko kroppaa, ei pelkkää kaulaa. Sisäpohje jää satulavyön kohdalle, sen ympärille hevonen saa taipua ja sillä saat myös tarvittaessa aktivoitua hevosen liikettä.
Ratsasta ensin vasemmassa kierroksessa päätyihin ympyrät ravissa parin kierroksen ajan, sen jälkeen vaihda suuntaa ja toista samat ympyrät myös oikeaan kierrokseen. Sen jälkeen vaihdaa uudelleen suuntaa vasemmalle, ja tee nyt ympyröiden avoimelle sivulle väistöä siten että hevosen takaosa väistää ympyräuran ulkopuolelle muutaman askeleen ajan. Tässä verryttelyväistössä tärkeintä on saada hevosen liike pysymään aktiivisena, väistö toimii nyt oikeastaan pohkeen herättäjänä, eli väistävällä pohkeella tarkastetaan että hevonen liikkuu pyynnöstä myös sivulle. Pidä väistön aikana hevosen kaula suorana, jotta hevosen on mahdollista väistää täsmällisesti. Ympyrän suljettu sivu taas kevyttä ravia taivuttaen, ja sama kuvio toistuu myös toisen päädyn ympyrällä. Tee näin pari kierrosta vasempaan ja pari oikeaan, ja sen jälkeen voit hetkeksi antaa hevoselle vapaat ohjat ja antaa sen kävellä.
Käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle ja jatketaan verryttelyä laukassa. Toista sama kuvio, pitkillä sivuilla suoraan eteenpäin ja päätyihin ympyrät laukassa, nyt alussa pysy kevyessä istunnassa. Jos pitkällä sivulla tuntuu siltä että hevosen laukka menettää tahdin ja kiihtyy liikaa, voit korjata tilanteen asettamalla sitä hyvin lievästi sisällepäin. Pääty-ympyröillä voit istua perusistuntaan ympyrän avoimen sivun ajaksi, ja siinä tee sama väistöharjoitus kuin ravissa. Nyt ei ole tarkoitus väistää niin selvästi kuin ravissa, nyt lähinnä haetaan sitä sisätakajalan aktivointia sisäpohkeella. Avoimen sivun "väistön" jälkeen nouse taas kevyeen istuntaan ja jatka toiseen päätyyn jossa toistat saman ympyrän. Tee tämä harjoitus parin kierroksen ajan molempiin kierroksiin ja sen jälkeen taas hetkeksi vapaat ohjat ja käyntiä.
Käynnin jälkeen aloitetaan varsinainen työskentely. Ota ohjat tuntumalle ja jatketaan käynnissä vasemmassa kierroksessa. Tule käynnissä pituushalkaisijalle kirjaimesta C, ja suoristuksen jälkeen jatka pohkeenväistössä oikealle kohti uraa, mutta ei kuitenkaan uralle asti, muutama askel riittää. Muutaman väistöaskeleen jälkeen jatka pari metriä suoraan, ratsasta voltti vasemmalle ja voltin jälkeen jatka avotaivutuksessa linjaa pitkin. Tule muutama metri avoa, sen jälkeen tee taas voltti ja voltin jälkeen jatka muutama askel väistöä oikealle uralle. Tuntuu varmasti näin luettuna aika tiiviiltä paketilta mahtuakseen yhdelle kentän pituudelle, mutta kun teet väistöjä vain muutaman hyvän askeleen, tämä koko paketti mahtuu kyllä kentälle oikein hyvin! Lyhyen sivun keskellä, kirjaimessa L siirrä hevonen harjoitusraviin ja jatka ravissa seuraavalle pitkälle sivulle. Tee pitkän sivun alku väistöä siten että hevosen etuosa pysyy uralla ja takaosa tulee uran sisäpuolelle, eli väistä oikealla pohkeella. Kirjaimessa R suorista hevonen, siirrä se käyntiin ja pitkän sivun loppu samassa väistössä, eli etuosa uralla ja takaosa uran sisäpuolella, mutta nyt käynnissä. Ennen kulmaa suoristus, ja taas lyhyen sivun keskeltä pituushalkaisijalle uuteen väistö-avo-väistöharjoitukseen.
Tee tämä harjoitus pari kertaa vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen anna hevosen kävellä hetki ja toista sitten sama harjoitus oikeassa kierroksessa.
Tämä harjoitus on todella intensiivinen, ja vaatii ratsukolta paljon, mutta välillä pitää käydä siellä mukavuusalueen ulkopuolellakin, jotta kehitystä tapahtuu. Jos kohtaat haasteita tässä harjoituksessa, ne yleensä johtuvat omasta jännityksestäsi, eli kroppaa kiristää jostain kohtaa ja hevonen tulkitsee sen ristiriitaisena apuna. Kiinnitä silloin erityistä huomiota omaan istuntaasi, ja tee vaikka niin että jätä harjoituksesta joku osio pois, ja tee harjoitus lyhyempänä, kunnes saat sen sujumaan. Sen jälkeen voit taas palata tekemään koko harjoituksen kerralla.
Lisätään harjoitukseen vielä laukkaa. Ratsasta vasemmassa kierroksessa harjoitusravissa pääty-ympyrälle L päätyyn. Ympyrän avoimella sivulla tee sama väistöharjoitus kuin alkuverryttelyssä, eli takaosa ympyrän ulkopuolelle. Kun avoin sivu päättyy ja olet S ja E kirjaimen välissä, suorista hevonen ja nosta heti väistön päätyttyä harjoituslaukka. Laukkaa ympyrä loppuun ja jatka pitkälle sivulle. B kirjaimessa siirrä hevonen raviin ja jatka ravissa heti pohkeenväistöä vasemmalle, kohti I kirjainta eli kentän keskikohtaa. Saavuttaessasi I kirjaimen, vaihda avut siten että jatkat siitä väistössä oikealle, eli kohti samaa uraa jolta lähdit väistöön, ja M kirjaimen kohdalla nosta vasen laukka ja jatka laukassa seuraavan pitkän sivun keskelle, kirjaimeen S asti. Siinä siirrä hevonen raviin ja toista sama harjoitus uudestaan. Tee tämä harjoitus pari-kolme kertaa vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen hetkeksi hevoselle vapaat ohjat ja sen jälkeen tee sama harjoitus myös oikeassa kierroksessa.
Näiden "vääntöjen" jälkeen loppuverryttely ravissa ja käynnissä ja hevoselle kiitos!
Nyt oli varsin väistöpainotteinen tunti, muista kuunnella hevostasi tunnin aikana, ja jos se tuntuu yhtäkkiä nihkeältä vastaamaan apuihisi johtuu se luultavasti siitä että silläkin menee lihakset vähän hapoille. Siihen auttaa ainoastaan hetki lepoa, sen jälkeen hevosesi jaksaa taas tsempata hetken!
Hyviä treenejä!
Sari
Voisiko tähän tuntiin lisätä myös avon siten että ensin pituushalkaisijalta väistöä, sitten voltti jonka jälkeen avoa? Sekä käynnissä että ravissa.

tiistai 15. maaliskuuta 2016
Tuntisuunnitelma; etuosan hallintaa
Tällä tunnilla keskitytään hevosen etuosan hallintaan. Se että ratsastaja huolehtii missä hevosen etuosa liikkuu on yksi tärkeimmistä asioista ratsastuksessa, sillä kun etuosa on hallussa, ei tarvitse ihan niin paljon huolehtia takaosasta, karkeasti sanottuna se kyllä tulee sieltä perästä! Ja onhan se etuosa helpompi siirtää paikasta toiseen, se kun on takaosaa hieman kevyempi kapistus!
Silloin tällöin törmään kuitenkin siihen että hevonen ei kovin mielellään siirrä etuosaansa ratsastajan haluamaan paikkaan, eli vastustelee ohjasapuja kun taas takaosaansa siirtää pohkeiden vaikutuksesta vaikka mihin. Tiedä häntä mistä se johtuu, onko kyseessä enemmän henkinen jumi vai eikö ratsastaja "uskalla" työskennellä ohjalla riittävästi? On totta että ohjalla voi työskennellä sekä väärin (ohjasta taaksepäin vetäminen, ohjalla sahaaminen ym) että oikein (etuosan siirtäminen sivuille tai "ylös", pidättäminen ja myötääminen), mutta kun ohja on oikean pituinen, tuntuma hevosen suuhun pehmeä ja tasainen, ei etuosan siirtely ohjalla pitäisi olla homma eikä mikään. Koitetaan siis tällä tunnilla ottaa vähän rohkeampi ote siihen hevosen etuosaan, siis silleen pehmeästi rohkeampi!
Aloitetaan alkuverryttelyssä siirtymillä. Ratsasta käynnissä ohjat tuntumalla kumpaankin päätyyn pääty-ympyrä, ja aina ympyrän avoimella sivulla ratsasta puoli kierrosta harjoitusravia, ja siirry käyntiin taas puolen ympyrän ajaksi. Pitkän sivun puoleen väliin ratsasta pysähdys, ja pyydä että hevonen odottaa rauhassa paikallaan muutaman sekunnin ajan. Jos hevonen liikkuu pysähdyksestä ennen sinun apujasi, ota se rauhassa samaan paikkaan pysähdykseen niin monta kertaa kuin se itsestään lähtee liikkeelle, eli korjaat pysähdyksen aina uudestaan. Kun hevonen seisoo tasajaloin (hyvässä tasapainossa) ja rentoutuu siihen, voit kiittää sitä ja siirtää sen käyntiin. Ja taas seuraavaan päätyyn ympyrä, josta avoin sivu harjoitusravissa. Ole ympyrän siirtymissä erityisen tarkka että siirtymät tapahtuvat juuri siinä pisteessä mihin olet sen päättänyt tehdä. Jos hevosesi on hieman hidas pohkeelle, voit valmistella sitä siirtymään hieman kokoamalla (muista että kokoaminen ei tapahdu ohjalla, vaan istunnalla ja pohkeella) käyntiä, ikäänkuin virittämällä sen moottoria, ja näin saat aikaiseksi nopeamman reaktion pohkeelle ja voimakkaamman siirtymän. Tee kolme kierrosta vasempaan tätä harjoitusta, sen jälkeen vaihda suuntaa ja toista sama harjoitus oikeaan kierrokseen.
Tämän jälkeen jatka koko uraa kevyessä ravissa, ja tee edelleen pääty-ympyrät kumpaankin päätyyn. Nyt ympyrän avoimella sivulla ratsasta pohkeenväistöä siten että siirrä hevosen takaosa ympyrän ulkopuolelle ja väistä siinä muutama askel. Pitkien sivujen puoleen väliin ratsasta nopea siirtymä käyntiin, eli ikäänkuin käyt hevosesi kanssa käynnissä, ja heti kun tunnet että hevonen on siirtämässä itseään käyntiin, sinä ajattelet jo uudestaan ravia ja näin saat aikaiseksi hyvin voimakkaan ponnistuksen takaosalla ja nopean reaktion pohkeellesi. Toista kevyen ravin harjoitus molempiin suuntiin, ja sen jälkeen voit antaa hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla.
Laukkaverryttelyssä tehdään hieman töitä sekä myötä- että vastalaukassa hyödyntäen edelleen pääty-ympyröitä. Aloita vasemmassa kierroksessa nostamalla myötälaukka käynnistä, ja jatka päätyyn ympyrälle. Ympyrällä huolehdi että hevonen asettuu (eli myötää asettavalle ja kääntävälle ohjalle) pehmeästi vasemmalle, laukan pyöriessä samalla aktiivisena mutta kuitenkin rauhallisessa tempossa. Tarvittaessa voit aktivoida laukkaa sisäpohkeella, joka pysyy satulavyön kohdalla. Ratsasta 1-2 ympyrää laukassa, sen jälkeen jatka pitkälle sivulle ja siirrä hevonen raviin ja käyntiin pitkän sivun aikana. Toisessa päädyssä nosta vastalaukka lyhyen sivun aikana, siten että jatkat heti ympyrälle vastalaukassa. Ympyrän avoimella sivulla käännä hevonen voltille ympyrän ulkopuolelle, eli voltti käännetään kentän keskeltä oikealla ja hevonen on voltin ajan myötälaukassa. Tällä voltilla voit vähän koota ja tasapainottaa laukkaa jotta hevonen on taas hyvin avuilla kun jatkat palaamalla ympyrälle vastalaukassa. Jos hevonen pysyy hyvässä tasapainossa läpi koko harjoituksen, voit jatkaa toisen ympyrän heti perään, mutta jos laukka jostain syystä leviää, siirrä hevonen rauhassa raviin ja käyntiin ja suorita uusi vastalaukan nosto. Toista tämä harjoitus 2-3 kierrosta, ja sen jälkeen hetkeksi vapaat ohjat, ja sen jälkeen toista sama laukkaharjoitus vielä toisessa suunnassa. Tämän jälkeen hetki vapain ohjin käyntiä.
Varsinaiseen etuosan hallintaan päästään alkuverryttelyn jälkeen, ja aloitetaan pohkeenväistöllä johon yhdistetään myös avotaivutus. Ratsasta ensin käynnissä uraa pitkin, ja tarkasta että hevosen käynti on parasta mahdollista. Jos hevonen tuntuu käynnissä "tahmealta", tee muutamia temponlisäyksiä käynnissä, siten että keskityt siihen että hevonen reagoi pohkeeseen nopeasti, itse temponlisäyksen ei tarvitse olla kovinkaan pitkä. Kun käynti on hallussa, siirrytään itse harjoitukseen.
Ratsasta vasemmassa kierroksessa lyhyen sivun keskeltä pituushalkaisijalle, ja kun hevonen on suoristunut käännöksen jälkeen (on siis ohjien ja pohkeiden välissä) ratsasta pohkeenväistöä oikealle, kohti pitkän sivun keskiväliä. Väistö on näin melko jyrkkä, jos tuntuu siltä että hevosen käynti häviää näin jyrkän väistön aikana, tee muutama askel välissä suoraan ja jatka sen jälkeen taas väistöä. Kun olet päässyt uralle väistäen, käännä hevonen voltille. Sinun pitäisi nyt olla siis aika tarkkaan pitkän sivun puolivälissä, jossa siis teet voltin. Voltin jälkeen jatka pitkä sivu loppuun avotaivutuksessa. Suorista hevonen avotaivutuksesta ennen kulmaa, jotta saat ratsastettua huolellisen kulman. Toisella pitkällä sivulla ei tehdä väistöä eikä avoa, vaan siinä huolehdi askellajin laadukkuudesta tarvittaessa tekemällä temponmuutoksia. Ja taas lyhyen sivun keskeltä sama juttu, pituushalkaisijalta väistöön, väistön jälkeen voltti ja voltin jälkeen avo. Tee tämä harjoitus kolme kertaa vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen hetki vapain ohjin käyntiä ja toista sama harjoitus myös oikeassa kierroksessa. Nämä harjoitukset voit tehdä sekä käynnissä että ravissa.
Pohkeenväistössä huomiota tulee kiinnittää hevosen suoruuteen, jos kaula lähtee taipumaan vasemmassa kierroksessa ratsastettaessa vasemmalle, on se suoristettava oikealla ohjalla sillä ylitaipunut kaula saa aikaiseksi myös sen että hevosen takaosaa jää väistössä jälkeen. Takaosa tulee "oikealle" paikalleen heti kun saat etuosan hallintaan, joten takaosaan sinun ei tarvitse varsinaisesti keskittyä! Jos taipuminen vasemmalle tapahtuu usein, tarkista että et vahingossa ole kiinni vasemmassa ohjassa. Kun teet vasemmassa kierroksessa väistöä oikealle, pääasialliset avut tulisi olla vasen pohje ja oikea ohja. Jos etuosa johtaa liikettä liikaa, eli hevonen ikäänkuin kääntyy suoraan kohti pitkää sivua eikä astu enää ristiaskeleita, on tämä merkki siitä että hevonen ei jostain syystä väistä vasenta pohjettasi. Ota tämä haltuun pidättämällä oikealla ohjalla ja ottamalla sitä kautta taas haltuun ristikkäiset avut! Joskus hevonen myös pitää pysäyttää kesken väistön jos se ei huomioi oikeaa ohjaa. Kun oikea ohja on taas hallussa, voi hevonen reagoida myös vasempaan pohkeeseen.
Avotaivutuksessa on tärkeää olla tekemättä liikaa, ajattelet vaan avuilla kääntäväsi hevosta voltille, mutta sisäpohje, joka on satulavyön kohdalla estää hevosta kokonaan kääntymästä. Ulko-ohja tukee ja säätelee taivutusta aivan kuten käännöksissä, sisäohja asettaa ja taivuttaa, aivan kuten käännöksissä, ulkopohje pitää huolta että takaosa ei putoa ulospäin ja tuo takaosan mukaan taivutukseen, aivan kuten käännöksissä ja sisäpohkeen ympärille hevonen pystyy myös loivasti taipumaan, aivan kuten käännöksissä! Helppoa ku hengittäminen, vai mitä?!
Seuraavaksi tehdään pelkkää väistöä, siten että hevosen takaosa pysyy uralla ja etuosa uran sisäpuolella. Tämän voi tehdä kahdella tavalla, joko siten että tullessasi kulmasta pitkälle sivulle (tai miksei lyhyellekin sivulle) jätät etuosan uran sisäpuolelle ja jatkat siitä väistöä tai teet "normaalin" kulman ja kulman jälkeen siirrät ensin etuosan uran sisäpuolelle ja jatkat siitä väistöä. Jälkimmäinen keino on tehokkaampi, sillä siinä joudut hallitsemaan ja liikuttelemaan etuosaa enemmän jota tällä tunnilla vähän haetaankin. Mutta tuo ensimmäinen keino on ihan hyvä jos et ole ihan varma vielä saatko etuosaan hallintaa siten että hevonen pysyy rentona. Tee väistöjä etuosa uran sisäpuolella molemmilla pitkillä sivuilla ja vaihda sen jälkeen suuntaa tehden samat väistöt myös toiseen kierrokseen. Keskity tässä harjoituksessa erityisesti hevosen rungon suoruuteen, todella helposti tämä harjoitus "valuu" avotaivutusmaiseksi, eli hevonen pääsee vähän taipumaan, ja sitä tässä nyt yritetään välttää. Tämän jälkeen hetkeksi vapaat ohjat. Tämänkin harjoituksen voit tehdä sekä käynnissä että ravissa.
Loppuun vielä muutamia takaosankäännöksiä. Ratsasta kentän keskellä keskiympyrän kokoista neliötä siten että aina ennen kulmaa kokoa hevosen käyntiä istunnallasi ja kulmaan tee takaosankäännös (tai itse asiassa puolikas käännös) ja jatka sen jälkeen kohti seuraavaa kulmaa käynnissä. Taas ennen kulmaa muutaman askeleen kokoaminen ja takaosankäännös. Toista tätä harjoitusta pari kierrosta toiseen suuntaan, sen jälkeen vaihda suuntaa ja tee samat käännökset toiseen suuntaan parin kierroksen ajan.
Takaosankäännöksessä hevonen kääntyy rungostaan lähes suorana, ulko-ohjan ja ulkopohkeen avulla, sisäohjan näyttäessä hieman suuntaa. Muista huolehtia oman katseesi suuntaamisesta käännöksen suuntaan, käytännössä oma katseesi on ensimmäinen kääntävä apu. Sen jälkeen sisäohja näyttää käännöksen suuntaa, mutta varsinaiset kääntävät avut ovat ulko-ohja (tukeutuen hevosen kaulaa vasten) ja ulkopohje (siirtyen hieman satulavyön taakse, ettei hevonen tulkitse sitä eteenpäinvievänä apuna). Muutama askel ennen kulmaa ja takaosankäännöstä, kokoa käyntiä muutama askel istunnallasi (eli istu ikäänkuin paremmin hevosen ympärille ja "nosta" sen askelia omalla ryhdillä ja pohkeilla). Mikäli kokoaminen on onnistunut, polkee hevonen takajaloillaan pientä ympyrää käännöksen aikana, eli lähes paikallaan. Jos kuitenkin käy niin että hevonen kävelee takajaloillaan isompaa ympyrää kuin olit ajatellut, on se merkki heikosta kokoamisesta (käynti on saattanut pelkästään hidastua) mutta en lähtisi tästä hevosta korjaamaan, sillä mieluummin annan sen kävellä pientä ympyrää kuin että se esimerkiksi peruuttaa.
Näiden harjoitusten jälkeen onkin hyvä antaa hevosen ravailla ja vaikka vähän laukkaillakin rennosti molempiin suuntiin ja sen jälkeen kiitos ja vapain ohjin käyntiä, vaikka maastossa!

Tunnisteet:
avotaivutus,
etuosan hallinta,
pohkeenväistö,
pohkeenväistö uralla,
pohkeenväistö ympyrällä,
siirtymät,
takaosankäännös,
tuntisuunnitelma,
vastalaukka,
ympyrällä ratsastus
lauantai 5. joulukuuta 2015
Ratsun oppikoulu, osa 7, pohkeenväistön alkeet
Ratsun oppikoulussa tärkeä oppiaine on hevosen opettaminen väistämään pohkeen painetta myös sivullepäin, ei pelkästään eteenpäin kuten siirtymien kautta ollaan hevoselle opetettu. Pohkeenväistöä tulee opettaa hevoselle ensin maastakäsin, jotta ratsastajan tasapaino (tai epätasapaino) ei häiritse hevosta.
Maastakäsin tehtäviä väistöharjoituksia varten sinun ei tarvitse edes lähteä kentälle, vaan voit aloittaa ne ihan karsinassa, käytävällä tai lähes missä vaan. Sinulla varmasti tulee usein tilanteita joissa joudut siirtämään hevosen takaosaa vähän sivulle jotta vaikka mahdut hevosen toiselle puolelle. En tiedä mistä kohtaa hevosta kukin siirtelee, mutta jatkossa keskity siihen että siirrät hevosen takapäätä väistävän pohkeen kohdalta kädellä painamalla. Alussa hevonen saattaa painaa kättäsi vasten, mutta tämä johtuu hevosen luontaisesta tasapainosta, eli ensisijaisesti hevonen pyrkii korjaamaan itsensä aina tasapainoon. Odota hetki, ja toista väistävä apu kädellä, ja odota niin kauan kunnes hevonen siirtää edes painoaan hieman kädestä poispäin. Silloin on syytä hellittää paine välittömästi. Näin työskennellen saat hevosen ihan huomaamatta väistämään "pohkeen" painetta, ja työskentelyä on helppo tästä jatkaa.
Tee näitä samoja maastakäsittelyharjoituksia myös kentällä, ja monissa muissakin paikoissa, jotta voit varmistua että hevonen vastaa apuusi myös erilaisissa, mahdollisesti jännittävissäkin tilanteissa. Kun saat hevosen väistämään kätesi painetta moitteettomasti kumpaankin suuntaan, on aika nousta selkään ja jatkaa varsinaisia väistöharjoituksia. Tässä vaiheessa on hyvä jos saat jonkun apukäden auttamaan mikäli hevonen ei heti ymmärrä sivullevievän pohkeen vaikutusta.
Ensimmäiset pohkeenväistöharjoitukset olen huomannut helpoimmaksi aloittaa etuosankäännöksillä.Siinä ratsastajan on helpompi ajoittaa apujen käyttö oikein, ja näin ollen hevonenkin reagoi ratsastajan apuihin helpommin. Aloita siis pysäyttämällä hevonen uralle, vaikka pitkän sivun loppuun, 2 metriä ennen kulmaa. Näin ollen saat aidasta vähän tukea ja "jarrua" käännöstä tehdessäsi. Ollaan nyt vaikka vasemmassa kierroksessa, ja kun hevosesi on pysähtynyt tasapainossa (aivan tasajaloin ei ole pakko pysähtyä, mutta kuitenkin siten että hevonen ei "nojaa" eteenpäin) siirrä oikea pohje satulavyön taakse ja rohkaise sillä hevosen takaosaa siirtymään vasemmalle. Pidä vasen ohja tukevana (ei kuitenkaan vetävänä) ja tarvittaessa voit auttaa hevosta lähtemään käännökseen hieman asettamalla tai jopa taivuttamalla oikealla ohjalla. Tämä oikean ohjan taivutus on käytössä ainoastaan tässä alussa, jos hevonen ei vielä pohkeesta lähde väistämään, niin päätä kääntämällä saat takaosankin liikkeelle! Eli oikea ohja toimii ikäänkuin oikean pohkeen tehostajana. Heti kun hevonen on reagoinut oikeaan pohkeeseen, ja lähtee siis väistämään takaosallaan, lopeta pohkeen paine mutta pidä se edelleen samassa paikassa, satulavyön takana. Alussa on todella tärkeää antaa hevosen pysähtyä rauhassa jokaisen väistöaskeleen/-askeleiden jälkeen, jotta pääset kiittämään sitä ja saat rauhallisesti jatkettua seuraavaan väistöaskeleeseen. Ohjalla jarruttamista tulee välttää viimeiseen asti, luota siihen että kentän aita on riittävä jarru. Kun olet saanut takaosaa väistettyä muutaman askeleen verran, pitäisi suunnan olla vaihtunut ja pääset kävelemään oikeassa kierroksessa. Kävele riittävän pitkä matka jotta hevonen rentoutuu ja pysäytä se taas pitkän sivun loppuun, ja tee samanlainen etuosankäännös nyt vasemmalla pohkeella.
Tässä ei nyt siis haeta täydellistä etuosankäännöstä vaan opetetaan hevosta väistämään pohjetta etuosankäännöksen muodossa. Älä siis jää hieromaan käännöstä, vaan tyydy siihen että hevonen väistää pohjettasi!
Kun etuosankäännökset sujuvat aidan vieressä, voit siirtyä tekemään niitä vapaalle linjalle, jolloin joudut työskentelemään hieman enemmän väistävän pohkeen vastakkaisella ohjalla jotta käännös pysyy paikallaan ja tulet samalla ohjalla ottaneeksi väistöaskeleet vastaan, kuten varsinaisessakin pohkeenväistössä.
Ensimmäiset varsinaiset pohkeenväistöt kannattaa tehdä hieman uran sisäpuolella, ja jos mahdollista, pyri tekemään ne siten että hevonen aavistuksen "imee" takaisin uralle, esimerkiksi sijoittamalla väistöaskeleet lähelle porttia. Tämä auttaa varsinkin tässä alkuvaiheessa, sillä näin toimien et joudu käyttämään väistävää pohjetta liian voimakkaasti.
Aloita ensimmäinen pohkeenväistö ratsastamalla linjalla uran sisäpuolella, mutta vain noin metrin verran sisäpuolella. Tärkeintä nyt on muutamat hyvät väistöaskeleet, ei monta huonoa askelta. Aloita ratsastamalla käynnissä vasemmassa kierroksessa uran sisäpuolella, ja kun olet ratsastamassa ensimmäistä väistöaskelta, aloita se pidättämällä oikealla ohjalla hieman, jotta hevonen hidastaa käyntiään. Pyydä siis ensin hevonen reagoimaan pidättävään ohjaan, sen jälkeen siirrä vasen pohje satulavyön taakse ja käytä sitä siinä. Jos hevonen ei reagoi väistävään pohkeeseen, pidätä oikealla ohjalla jotta hevonen taas hidastaa vähän käyntiään. Tässä tapauksessa vauhdin hidastaminen auttaa hevosta, joten käytä sitä aina kun tuntuu siltä että väistössä tulee haasteita. Pidätteen jälkeen käytä taas pohjetta, jotta saat aikaiseksi yhden tai muutaman väistöaskeleen. Pidä koko ajan tuntuma kummallakin ohjalla, mutta oikea ohja on aktiivisempi, eli siitä pidätetään jos tuntuu että hevonen ei reagoi väistävään pohkeeseen tai kiirehtii pohkeen vaikutuksesta eteenpäin. Jos saat aikaiseksi edes muutaman väistöaskeleen näin, kiitä hevosta ja anna sen kävellä vapaalla ohjalla puolisen kierrosta ja sen jälkeen voit toistaa saman väistöharjoituksen samassa kohdassa kenttää. Taas onnistuneiden väistöaskeleiden jälkeen hetki vapaalla ohjalla. Toista tämä harjoitus yhteensä kolme kertaa vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen vapaalla ohjalla käyntiä ja suunnanmuutos ja sama homma oikeassa kierroksessa.
Seuraava väistöharjoitus tehdään uralla, siten että takaosa väistää ja etuosa pysyy uralla. Tässäkin harjoituksessa aita toimii pienenä jarruttavana apuna, mutta ohjilla on tärkeä merkitys etuosan hallinnassa. Ratsasta siis käyntiä uraa pitkin vasemmassa kierroksessa, ja kun käännyt kulman jälkeen pitkälle sivulle, jarruta hevosen liikettä hieman vasemmalla ohjalla, ja siirrä oikea pohje satulavyön taakse ja käytä sitä väistävänä apuna. Nyt siis haluamme siirtää takaosaa hieman uran ulkopuolelle ja astuvan siinä ristiin, ja samalla pidetään kummallakin ohjalla etuosa uralla. Tässäkin vasen ohja tarvittaessa jarruttaa jos hevonen ei väistä oikeaa pohjetta, ja jos hevosen etuosa uhkaa siirtyä pois uralta, jarruta silloin hieman molemmilla ohjilla. Jatka tällä tavalla muutama metri, siten että saat ratsastettua muutaman väistöaskeleen ja sen jälkeen vapain ohjin käyntiä puolisen kierrosta, ja taas samassa kohdassa samat väistöaskeleet. Toista tämä kolme kertaa vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen vapaat ohjat ja suunnanmuutos ja sama homma oikeaan kierrokseen.
Avustajan tehtävä on varsinkin jokaisen harjoituksen alussa olla väistävän pohkeen apuna, eli tarvittaessa auttaa kädellä väistävän pohkeen paikalla tai jopa hieman työntää hevosta väistön suuntaan, ikäänkuin horjuttaa hevosen omaa tasapainoa! Tässä on kuitenkin syytä tarkkailla hevosta, jotkut hevoset saattavat ahdistua ylimääräisestä avusta, joten seuraa hevosen reaktioita.
Näitä harjoituksia treenaamalla saat pikkuhiljaa hevosesi jalat tottelemaan käskyjäsi myös sivuttaissuunnassa, josta on valtavasti hyötyä jatkossa!
Jos itsellesi pohkeenväistö on vielä hieman hämärän peitossa, käy ihmeessä lukemassa postaukseni pohkeenväistöistä täältä, täältä, ja täältä.
Vielä muutama jakso on jäljellä tätä ratsun oppikoulua, seuraavaksi jatketaan laukkaharjoituksilla.

sunnuntai 30. elokuuta 2015
Tuntisuunnitelma; puoli rataa leikkaa, täynnä mahdollisuuksia!
Nyt käsi ylös kuka muistaa miten ratsastetaan puoli rataa leikkaa?
Tätä unohdettua ratsastusradan tietä käytetään tunneilla aivan liian harvoin, vaikka se tarjoaa monia mahdollisuuksia työskennellä. Tällä tunnilla hyödynnetään puoli rataa leikkaa väistöissä, sulkutaivutuksissa ja siirtymissä.
Niin, se puoli rataa leikkaa ratsastetaan siten että lyhyen sivun kulman jälkeisestä kirjaimesta (B, E, H tai M) käännetään lävistäjälle, mutta kohti pitkän sivun keskikirjainta ( S tai R) eli lävistäjästä tulee lyhyempi. Lyhyempi lävistäjä on ratsastuksellisesti helpompi, tie on lyhyempi joten ratsastettava tehtäväkin lyhenee, ja mitä lyhyempi tehtävä, sitä vähemmän virheitä siinä ehtii tulla! Loistavaa!
Alkukäyntien jälkeen ota ohjat tuntumalle ja ratsasta B-S puolirataaleikkaa sekä M-S puolirataaleikkaa, eli kummaltakin pitkältä sivulta käännät lävistäjälle. Tarkkaile alussa hevosen suoruutta, käynnin aktiivisuutta ja ole itse tarkka ratsastettavista teistä ja kulmista. Kun olet muutaman kierroksen ajan ratsastanut lävistäjät, jatka muuten samalla tavalla (eli kummaltakin pitkältä sivulta puolirataaleikkaa) mutta lisää nyt pohkeenväistö lävistäjän jälkeiselle pätkälle pitkää sivua. Eli, kun tulet B-S lävistäjän, jatka S-H väli pohkeenväistöä siten että hevosen etuosa pysyy uralla ja takaosa uran sisäpuolella. Tämä on lyhyt pätkä, mutta sen tarkoitus on tässä alkuverryttelyssä ainoastaan vähän avata hevosen paikkoja, ja tarkistaa miten hevonen reagoi sivullevievään pohkeeseen. Muista hallita etuosaa ohjilla, jos etuosa tulee uran sisäpuolelle väistössä, siirrä ja pidä se ohjilla uralla. Kädet kannettuina, itsellä hyvä ryhti ja riittävän lyhyt ohja, näillä sen pitäisi onnistua! Toista sama väistö myös M-S lävistäjän jälkeen, eli S-E väistöä etuosa uralla, takaosa uran sisäpuolella. Toista tämä muutaman kierroksen ajan.
Pysytään vielä hetki tässä lävistäjäharjoituksessa käynnissä, seuraavaksi lisätään harjoitukseen vähän sulkutaivutusta. Edelleen tee lävistäjien jälkeen väistöt etuosa uralla, mutta nyt itse lävistäjällä (B-S ja M-S) tehdään sulkutaivutusta. Aloitetaan B-S lävistäjällä, kulman jälkeen kääntyessäsi lävistäjälle on varsin helppoa suorittaa loiva sulkutaivutus vasemmalle, oikea pohje hieman satulavyön takana tuo takaosaa vasemmalle, vasen pohje satulavyön kohdalla pitää hevosen lävistäjäuralla, vasen ohja taivuttaa oikean ohjan säädellessä taivutusta. Mitä nopeammin käännöksen jälkeen aloitat sulkutaivutuksen, sitä sujuvampi siitä tulee, sillä kulma valmistelee hevosta jo lievään sulkuun, jos aavistuksen tuet hevosta oikealla pohkeella, käännät vasemmalla ohjalla on sinulla siinä jo sulun avut valmiina! Suorista hevonen pari metriä ennen S-kirjainta, ja S-H välissä ratsasta väistö oikealle, eli ihan samalla tavalla kuin alussa! Toista sama harjoitus myös M-S lävistäjällä, eli sulkua oikealle, sulun jälkeen suoritus ja uralla pohkeenväistöä vasemmalle.
Jos väistö ei onnistu, on silloin hevonen jäänyt taipuneeksi sulun jälkeen, joten seuraavalla kerralla keskity enemmän suoristukseen, tee se vaikka vähän aikaisemmin jotta hevonen varmasti ehtii suoristua ennen seuraavaa tehtävää. Kun olet tehnyt nämä sulku-väistöharjoitukset muutaman kerran, anna hevosen kävellä vapaalla ohjalla hetki.
Seuraavaksi ratsastetaan hetki kevyessä ravissa, aloita siten että ratsastat joka kierroksella puoli rataa leikkaa (B-S ja M-S) ilman mitään väistöjä tai sulkuja, ainoastaan alkuverryttelymäisesti. Hevonen on varmasti tässä vaiheessa jo aika notkean tuntuinen pitkän käyntiverryttelyn jäljiltä, joten kovin pitkään sinun ei tarvitse kevyessä ravissa verrytellä. Muutaman kierroksen jälkeen voit istua perusistuntaan, ja jatkaa samaa puolirataaleikkaa-harjoitusta tehden samat väistöt kuin käynnissä ja parin kerran jälkeen lisää myös sulut mukaan tähän raviosioon. Jos ravissa joko väistössä tai sulussa tulee haasteita, siirry hetkeksi käyntiin, tee ne käynnissä ja sen jälkeen jatka taas ravissa. Nämä liikkeet ovat hevoselle helpompia ravissa, mutta ratsastajalle saattaa tulla apujen kanssa vähän kiire, joten sen takia haasteita voi joskus tulla. Harjoittelemalla saat apusi "nopeammiksi" joten älä hermostu jos ensimmäisillä kerroilla tuntuu että on vähän liian paljon tekemistä lyhyessä ajassa, se puoli rataa leikkaa on tosiaan aika lyhyt! Kun olet työstänyt väistöt ja sulut myös ravissa, on taas hetki antaa hevoselle vapaat ohjat ja lepoa.
Seuraavaksi tehdään vähän laukkatyötä, aloita laukkapätkä kuitenkin laukkailemalla kumpaankin suuntaan laukkaa kevyessä istunnassa, reippaassa tempossa jotta hevosen eteenpäinpyrkimys taas heräilee alun "vääntöjen" jälkeen. Tämän jälkeen jatka samalla puolirataaleikkaa-harjoituksella siten että nosta harjoituslaukka L-kirjaimesta, heti nostosta käännä voltille päätyyn ja voltin jälkeen puolirataaleikkaa B-S, suorita siirtymä käyntiin ennen uraa ja tarkista että hevonen jää pitkään ja matkaavoittavaan käyntiin. Voltin tarkoitus on pitää laukka "kuosissa" heti alusta alkaen, sillä laukkaharjoituksessa keskitymme laukka-käyntisiirtymiin, jotka vaativat hyvin takaosan päällä olevan laukan. Ole erityisen huolellinen siirtymissä, pidä pohkeet lähellä jotta laukka ei pääse löysäksi ennen siirtymää, istunnalla kokoa laukkaa muutama askel ja suorita siirtymä mahdollisimman paljon istunnalla ja ääniavulla, siten että ohjaa käytetään vasta viimeiseksi, jos edes tarvitsee. Mitä vähemmän käytät ohjaa pidätteeseen, sitä parempaan käyntiin hevonen pääsee heti siirtymästä. Taas uusi laukka C-kirjaimesta ja heti nostosta voltti päätyyn, M-S puolirataaleikkaa ja ennen uraa käyntiin. Kun saat siirtymät laukasta käyntiin pehmeiksi ja "nopeiksi" (eli hevonen siirtyy suoraan kootusta laukasta pehmeästi käyntiin) voit nostaa uuden laukan jo muutaman käyntiaskeleen jälkeen ja jättää päädyssä tehtävän voltin pois. Mutta muista, heti jos siirtymissä ilmenee ongelmia, palaa takaisin edelliseen harjoitukseen ja nosta laukka päädystä, tee heti perään voltti ja jatka vasta siitä, näin saat laukkaan taas vähän paremman otteen. Kun olet toistanut laukkaharjoituksen muutaman kerran, on aika ravata kevyessä ravissa hetki ja sen jälkeen antaa hevoselle kiitos ja vapaat ohjat.
Tämä harjoitus on hevoselle melko vaativa, tässä tapahtuu paljon asioita nopeassa tempossa, joten tarkkaile hevostasi koko tunnin ajan, ja heti jos hevonen vastustelee apujasi, heiluttaa päätään tai ei enää vastaa apuihisi yhtä herkästi kuin normaalisti, on se merkki hevosen väsymisestä. Silloin on aika antaa vapaat ohjat ja miettiä pitäisikö harjoitusta vähän lyhentää ettei ratsastus missään nimessä muutu pakottamiseksi. Sinä itse tunnet hevosesi parhaiten, joten toimi sen mukaan!
Muuten, eikö puoli rataa leikkaa olekin aika mukava ratsastusradan tie? Ja tämä on vain yksi harjoitus jota siinä voi tehdä, mahdollisuuksia on rajattomasti!

maanantai 22. kesäkuuta 2015
Tuntisuunnitelma; pohkeenväistössä uraa pitkin, vastalaukka
Tällä kertaa keskitytään tekemään pohkeenväistöä uraa pitkin sekä nostetaan muutamia vastalaukkoja.
Alkukäyntien jälkeen aloita ratsastamalla uraa pitkin käynissä siten että kulmissa suorita käännökset käyttäen enemmän ulkoapuja, tällä varmistetaan että hallitset hevosesi lavat (eli etuosan) ja siten hevosesi pysyy suorana ja käynti laadukkaana. Jokaisen sivun keskelle ratsasta käynnissä voltti, jolla sitten taas taivutat hevosta loivasti ympyrän uran mukaan. Taivutuksessa voltilla ota sisäohja aavistuksen lyhyemmäksi, näin ohjan taivuttava ote on tasainen, mutta ei missään vaiheessa vedä taaksepäin. Jos hevonen ei vastaa sisäohjan taivutukseen, pidät vaan ohjasta rauhallisesti kiinni, ja odotat että hevonen myötää sille. Muista siirtää ulkopohjetta aavistus satulavyön taakse, tällä hallitset hevosen takaosan taivutuksessa. Haluammehan että hevonen taipuu tasaisesti rungostaan, ei pelkästään kaulasta! Kun siirryt voltilta taas suoralle uralle, päästä sisäohja saman pituiseksi kuin ulko-ohja.
Ratsasta tällä tavalla muutama kierros molempiin suuntiin, eli kulmissa käännös ulkoavuilla ja sivujen keskelle voltit loivasti taivuttaen. Tämän jälkeen voit jatkaa verryttelyä kevyessä ravissa. Ratsasta ensin hetki suoralla uralla, varmistaaksesi että hevosesi eteenpäinpyrkimys on hyvä. Tämän jälkeen siirry pääty-ympyrälle, ja työskentele hetki ympyrällä. Huomaa että taivutus on varsin loiva ympyrällä, kaula on lähes suora, kuitenkin niin että hevonen vastaa sisäohjan taivutukseen ja ulkopohkeen avulla myös taipuu loppurungostaan. Muutaman kierroksen jälkeen käännä ympyrän avoimelta sivulta hevonen voltille toiseen suuntaan. Eli, jos olet ravannut pääty-ympyrällä vasempaan kierrokseen, käännä hevonen avoimelta sivulta voltille oikealle. Voltilla taivuta hevosta vähän jyrkemmin kuin ympyrällä. Voltin jälkeen jatka taas vasemmassa kierroksessa ympyrällä. Ratsasta hevosta tällä tavalla muutama kierros vasempaan kierrokseen, sen jälkeen vaihda suuntaa ja työskentele samalla tavalla myös oikeaan kierrokseen pääty-ympyrällä. Tämän jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla.
Kävelyn jälkeen ota muutamia laukkapätkiä molempiin suuntiin, lähinnä vaan että saadaan hevonen myös vähän laukkaamaan ennen varsinaista työskentelypätkää. Vaikka tässä verryttelyvaiheessa ei laukata paljoa, pidä silti huolta siitä että laukannostot ovat huolellisesti ratsastettuja, laukka pysyy laadukkaana ja hevonen pohkeen edessä. Laukan jälkeen taas pieni hetki vapaalla ohjalla, nyt riittää ihan yksi kierros kentällä.
Ota ohjat tuntumalle, aloitetaan vasemmassa kierroksessa käynnissä. Ratsasta pitkän sivun alusta pohkeenväistössä siten että hevosen etuosa on uralla, ja takaosa uran sisäpuolella. Oikea pohje väistää, vasen ohja ottaa tarvittaessa askeleet "vastaan" ja molemmat ohjat pitävät huolta että etuosa pysyy uralla. Jos tarvitset apua käynnin ylläpitämiseksi, käytä ääniapua ja tarvittaessa vasenta pohjetta. Pidä väistö riittävän loivana, pääasia että käynti etenee hevosen astuessa loivasti ristiiin. Pitkän sivun puolessa välissä suorista hevonen uralle, käännä kaarto poikki radan ja vaihda suuntaa oikealle. Heti kaarron jälkeen jatka pohkeenväistössä samalla tavalla kyseisen pitkän sivun loppuun, eli etuosa pysyy uralla ja takaosa uran sisäpuolella. Nyt siis vasen pohje väistää, oikea ohja säätele ja molemmat ohjat pitävät etuosan uralla. Vasen pohje tarvittaessa aktivoi käyntiä, pysyen ihan satulavyön kohdalla. Suorista hevonen pitkän sivun loppuun, ja aloita taas seuraavalta pitkältä sivulta samanlainen väistö, eli ensimmäinen puolikas pitkältä sivulta väistöä, sitten suoristus, kaarto poikki radan suuntaa vaihtaen ja uudella pitkällä sivulla taas väistöä tehden. Tee tämä väistöharjoitus kolmen kierroksen ajan, ja sen jälkeen anna hevosen kävellä hetki.
Harjoitusta voi helpottaa hieman siten, että "fuskaat" vähän kulmissa. Eli esimerkiksi vasemmassa kierroksessa, L ja B välissä älä käy kulmassa, vaan tee kulman kohdalle kaarre, josta on helppo jättää takaosa uran sisäpuolelle. Voit jopa aloittaa väistön siinä kulman kohdalla, säätelet vaan ohjilla etuosan paikan sitten uralle. Siitä sitten vaan B ja R väli väistössä, R-kirjaimesta kaarto poikki radan, jälleen S-kirjaimen kohdalla kaarre oikealle ja heti väistäen siten että S ja H väli tehdään taas väistöä. Eli nyt saa ihan luvalla unohtaa tarkan kulman ratsastuksen näissä kohdissa. Toki H-kirjaimen jälkeen tulee kulma ratsastaa huolella, sillä seuraava kulma tehdään taas kaartaen sillä siitä alkaa jo uusi väistöpätkä. Jos hevosesi käynti hiipuu väistöissä tai kohtaat muita ongelmia, tee siinä tapauksessa S-H välisen väistön jälkeen M-E kokorataleikkaa, jossa sinulla on aikaa parantaa käyntiä ja aloita taas väistö kirjaimen B kohdalta.
Paussin jälkeen sama harjoitus tehdään ravissa, eli nyt tehdään väistöt ravissa, kuitenkin ihan samalla tavalla, etuosa uralla, takaosa uran sisäpuolella. Nyt on tärkeää hieman koota ravia väistöihin, jotta askel pysyy lyhyenä ja tarmokkaana, jolloin myös etuosan hallinta helpottuu. Mikäli raviväistö leviää, siirrä hevonen käyntiin, tee väistö kerran käynnissä ja jatka sen jälkeen taas ravissa. Muista olla tarkkana kootessasi ravia että se tulee tehtyä istunnalla vaikuttaen, ei ohjalla hidastaen. Pidä kädet kannettuina niin pysyt itsekin ryhdikkäänä. Askeleen kokoamisia en ole vielä ehtinyt pohtia kovinkaan syvällisesti, mutta tuolla on ajatuksia laukan kokoamisesta. Sama fiilis toimii siis myös käynnissä ja ravissa!
Kun olet tehnyt raviväistöt muutaman kierroksen ajan, pidä pieni paussi ja sen jälkeen tehdään loppuun vielä vähän vastalaukkaharjoituksia. Tule samanlaisessa raviväistössä uraa pitkin, eli etuosa uralla, takaosa uran sisäpuolella. Aloita muutamalla raviväistöaskeleella, sen jälkeen suorista hevonen uralle, ja nosta vastalaukka. Jatka vastalaukassa uraa pitkin loivalla kaarteella ja tee ympyräkahdeksikko. Eli, jos olet aloittanut harjoituksen vasemmassa kierroksessa, väistä B-R väli, nostat siis oikean laukan R-M välissä ja käännä toisen pitkän sivun keskeltä S-kirjaimesta vasemmalle kentän keskelle, ja keskeltä jatka oikealle R-kirjaimesta ympyrälle. Tämä toinen ympyrä ollaan siis myötälaukassa. Laukatessa muista olla istunnallasi menossa laukan suuntaan, eli enemmän oikealle, pitäen vasemmalla pohkeella huolta että hevosen takaosa ei putoa vasemmalle. Tee yksi ympyräkahdeksikko ja siirry sen jälkeen raviin, ja tee sama väistö- ja laukkaharjoitus vielä toisen kerran samaan suuntaan. Tämän jälkeen vaihda suuntaa ja toista sama väistö- ja laukkaharjoitus oikeaan kierrokseen pari kertaa.
Vastalaukan ratsastamisesta kannattaa käydä lukaisemassa tämä postaus, olen siinä yrittänyt selventää myötä- ja vastalaukan ratsastamista.
Kun viimeinenkin vastalaukkaharjoitus on saatu tehtyä, on aika päästää hevonen loppuverryttelyn jälkeen kävelylle!
Ilmenikö haasteita vai menikö kuin vettä vaan?

myötälaukka,
pohkeenväistö,
pohkeenväistö uralla,
ravin kokoaminen,
takaosan hallinta,
vastalaukka,
vastalaukkakaari,
ympyräkahdeksikko
Tilaa:
Kommentit (Atom)