Tällä tunnilla tehdään taivutuksia ja väistöjä, ja väistöt ratsastetaan siksakin muodossa. Tunnin tavoite on saada hevoset liikkumaan pohkeesta sekä eteen että sivulle yhtä herkästi.
Aloitetaan erityisen pitkillä alkukäynneillä, parasta olisi jos pääsisit maastoon kävelemään alkukäynnit ja mielellään vielä vähän epätasaiselle pohjalle, esimerkiksi metsään. Metsässä kävely on parasta mahdollista alkuverrryttelyä, saat tehtyä käynnissä todella monipuolisen verryttelyn kun hevonen joutuu nostelemaan jalkojaan ja astumaan niillä erityisen tarkasti, se ikäänkuin koko ajan kokoaa itseään tilanteen vaatimalla tavalla. Ja mikä parasta, sinun ei tarvitse kuin istua kyydissä!
Alkukäyntien jälkeen ota ohjat tuntumalle ja aloitetaan ratsastamalla kentän toiselle pitkälle sivulle avotaivutusta puoleen väliin pitkää sivua ja sen jälkeen loppu siitä samasta pitkästä sivusta sulkutaivutuksella. Jos koet tarpeelliseksi, voit aloittaa pitkän sivun ratsastamalla sen alkuun voltin, jonka jälkeen sinun on helpompi jäädä avotaivutukseen. Avotaivutuksesta (eli pitkän sivun puolessa välissä) käännä hevonen voltille, joten sinun on helppo jäädä sulkutaivutukseen uralle heti voltin jälkeen. Näillä volteilla pyritään siis helpottamaan apujen käyttöäsi, voltit auttavat ikäänkuin "asettamaan" hevosen oikeaan asentoon tulevaa avoa tai sulkua varten, eikä sinun tarvitse tehdä avuilla niin paljon ja se taas helpottaa hevosen herkkyyden ylläpitämistä.
Avotaivutusta ennen tehtävällä voltilla on hyvä huolehtia erityisesti ristikkäisten apujen vaikutuksesta, sisäohja ja ulkopohje huolehtivat tasaisesta taivutuksesta. Ole erityisen tarkka ulkopohkeen kanssa, voltin loppuvaiheessa tarkasta että ulkopohkeesi on satulavyön takana vaikuttamassa, eikä sen vaikutus saisi lakata voltin ja avon välissä, vaan ulkopohje huolehtii takaosan hallinnasta koko tuon ajan. Näin toimien hevosen takaosa ei putoa aidalle missään vaiheessa. Ohjat huolehtivat etuosasta, itse ajattelen siirtäväni hevosen etuosaa kummallakin ohjalla hieman uran sisäpuolelle, jolloin saan pidettyä ulkolavan myös ylhäällä ja hallinnassa. Istunnalla olen aavistuksen menossa taivutuksen suuntaan, kuitenkin niin että paino on tasan. Sisäpohje on satulavyön kohdalla, antaen hevosen taipua sekä estäen hevosta karkaamasta kokonaan pois uralta. Vaikka karkeasti sanottuna avotaivutus onkin samojen apujen käyttämistä kuin käännettäessä, tulee pikkuhiljaa kiinnittää entistä enemmän huomiota, miten ja milloin kutakin apua käytetään jotta hevosen kokonaisvaltainen hallinta paranee.
Avotaivutuksessa liian jyrkkä poikitus saa aikaan sen että hevonen tekee pohkeenväistöä, eli on suora ja väistää (pääsee siis helpommalla) joten ole tarkka että poikitusaste on riittävän lievä ja hevonen joutuu hieman taipumaan. Liian jyrkkä taivutus pysäyttää liikkeen, joten kun mietit yksinäsi ratsastaessasi onkohan poikitusaste sopiva ja taivutus riittävä, on hevosen helppo liikkuminen ja keveys edestä siitä hyvä merkki!
Sulkutaivutusta edeltävä voltti toimii samalla tavalla valmistelevana kuin avoa edeltävä volttikin. Tässäkin ulkopohkeella on tärkeä merkitys, ulkopohje jää "voimaan" voltin jälkeenkin jolloin hevonen jättää takaosansa uran sisäpuolelle ja voit rauhassa ja kevyillä avuilla keskittyä taivutuksen ylläpitämiseen. Jälleen on tärkeää muistaa että ohjat hallitsevat etuosaa, sisäohja hieman taivuttaen, pitäen kuitenkin huolta että hevosen otsa on kohtisuorassa lyhyttä sivua kohti, ulko-ohja säädellen taivutusta, sisäpohje satulavyön kohdalla antaa hevosen taipua ja ulkopohje satulavyön takana huolehti takaosan taivutuksesta ja paikasta. Jos hevosen liike hiipuu sulkutaivutuksen aikana, on se lähes aina merkki liian jyrkästä taivutuksesta.
Tee siis toisella pitkällä sivulla tämä voltti, avo, voltti, sulku-harjoitus käynnissä ja toisella pitkällä sivulla ratsasta 3-4 lyhyttä ravisiirtymää. Lyhyttä siksi että nyt haluamme vain herkistää hevosta pohkeelle, emme vielä varsinaisesta verrytellä ravissa. Tee muutaman kierroksen ajan harjoitukset ensin vasempaan kierrokseen, sen jälkeen voit hetken työskennellä vasemmassa kierroksessa kevyessä ravissa ja sen jälkeen vaihda suuntaa, tehden samat harjoitukset myös oikeaan kierrokseen muutaman kierroksen ajan ja taas sen jälkeen kevyttä ravia muutama kierros. Tämän jälkeen voit antaa hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla.
Käynnin jälkeen tee vielä muutaman kerran molempiin suuntiin sama harjoitus pitkällä sivulla harjoitusravissa, eli voltti, avo, voltti, sulku, ihan vaan tarkistaaksesi että hevonen on avuillasi myös ravissa. Ravissa hevosen pitäisi joutua kokoamaan itseään hieman enemmän, joten sinun pitäisi tuntea oikein tehty liike hevosen etuosan kevenemisenä, edellyttäen tietysti että olet istunnallasi auttanut hevosta kokoamisessa!
Tämän jälkeen jatketaan pohkeenväistöillä, ravissa ja siksakkia tehden. Käytetään hyväksi pituushalkaisijaa, ja tarkoitus on tehdä pohkeenväistöjä ravissa pituushalkaisijan molemmin puolin. Aloita vasemmassa kierroksessa siten että ratsasta uraa pitkin harjoitusravissa, käännä päädystä pituushalkaisijalle ja heti käännöksen jälkeisestä suoristuksesta ratsasta muutama askel pohkeenväistöä vasemmalle. Pohkeenväistöstä nopea suoristus, ja heti suoristuksesta väistö pituushalkaisijan toiselle puolelle eli oikelle. Taas suoristus ja väistö vasemmalle ja suoristus ja väistö oikealle. Jos olet ns. tavallinen kuolevainen ns. tavallisella hevosella ns. tavallisen pituisella kentällä, et alussa välttämättä ehdi tehdä kuin yhden väistön vasemmalle ja toisen oikealle ja kentän pituus loppuu kesken. Tämä on varsin normaalia, hevonen ei vielä ole riittävän herkkä väistäville avuille eikä sinunkaan reaktiosi ole vielä riittävän nopeat! Kun vaan jaksat sitkeästi jatkaa harjoitusta, huomaat että pikkuhiljaa saat pidettyä väistöpätkät lyhyinä ja tehokkaina, ja näin ollen saat tehtyä pituushalkaisijan aikana yhteensä 4 väistöä, vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle! Loppujen lopuksi tässä pitäisi tulla tunne että vaan nopeasti siirtelet hevosta pituushalkaijan puolelta toiselle, muutaman väistöaskeleen voimin.
Tehdään ensin siten että pidetään aina vasen kierros, ja kun olet tehnyt väistöt vasemmassa kierroksessa, anna hevosen hetki kävellä vapaalla ohjalla ennen kuin vaihdat suuntaa ja teet samat väistöt myös oikeassa kierroksessa. Kun käännät oikealta pituushalkaisijalle, tulee ensimmäinen väistö tehdä oikealle.
Jotta nämä nopeat siksak-väistöt onnistuvat, on tärkeää että hallitset oman istuntasi huolella. Hevonen ei ehdi suoristua väistöjen välissä jos oma painosi on edelleen menossa väistön suuntaan. Samoin jännitys pohkeessa vaikuttaa hevosen suoristumiseen negatiivisesti, muista siis rentouttaa kaikki avut kun haluat suoristaa hevosen väistöjen välissä. Eikä pidä myöskään vähätellä oman katseesi merkitystä, käännä aina katseesi väistön suuntaan, vaikka onkin kyseessä varsin lyhyt väistö!
Näiden raviväistöjen jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla, ja tehdään loppuun vielä laukkaharjoitus. Laukkaharjoituksessa hyödynnetään myös pituushalkaisijaa siten että tuodaan hevonen pituushalkaisijalle laukassa, suoristuksen jälkeen siirtymä raviin ja välittömästi siirtymästä pohkeenväistö vasemmalle ja mahdollisimman nopeasti väistön jälkeen nosta oikea harjoituslaukka. Laukkaa muutama askel, siirrä hevonen raviin ja väistä oikealle. Väistöstä heti vasemman laukan nosto ja jatka uraa pitkin vasemmalle. Jatka laukassa taas päätyyn ja käännä pituushalkaisijalle, siirtymä raviin, väistö vasemmalle, oikean laukan nosto, muutama askel laukkaa, siirtymä raviin, väistö ravissa oikealle ja vasemman laukan nosto.
Ja luonnollisesti täydellisessä maailmassa hevonen on niin avuilla, ja sinä olet niin skarppina apujesi kanssa että tämä onnistuu luontevasti juuri kuten tässä on mainittu, mutta todellisuudessa ensimmäisillä kerroilla tuntuu että on kauhea kiire, pituushalkaisija loppuu kesken ja hevonen vastustaa väistäviä apuja ja ihan takuuvarmasti nostaa aina väärän laukan! Älä masennu, tee harjoitus ajatuksen kanssa, keskity ensin tulemaan pituushalkaisijalle laukassa ja tekemään siitä siirtymä raviin. Suorista rauhassa ja tee vasta sen jälkeen väistö ravissa vasemmalle. Jos väistö onnistuu hyvin, voit nostaa suoraan viimeisestä väistöaskeleesta oikean laukan etkä tee ensimmäisillä kerroilla mitään muuta. Seuraavilla kerroilla pääset nopeuttamaan siirtymiä ja ennen kaikkea omia apujasi, jolloin tämä tulee onnistumaan juuri siten miten se on tässä ohjeistettu! Näin nopeassa harjoituksessa on tärkeää että keskityt jokaiseen tehtävään ikään kuin yksittäisenä harjoituksena, käännös pituushalkaisijalle, siirtymä, väistö, laukannosto, näistä jokainen on oma tehtävänsä joka tulee suorittaa huolella. Mikäli ajattelet koko ajan tulevien tehtävien määrää ja nopeutta, hermostut itse ja jännityt ja silloinhan ei mikään onnistu, kuten varmasti kaikki tiedämme!
Kun olet tehnyt harjoituksen vasemmassa kierroksessa muutaman kerran, vaihda suuntaa ja tee sama oikeassa kierroksessa. Silloin tulet siis oikeassa laukassa pituushalkaisijalle, siirry raviin, väistä ravissa oikealle ja nosta väistöstä vasen laukka jne. Muutaman toiston jälkeen voit siirtää hevosen raviin, ja työskennellä loppuravit oikein pitkällä askeleella, anna hevoselle vapautta edestä, sillä se on joutunut työskentelemään aika intensiivisesti koko tunnin ja tarvitsee vähän "vapautta" varsinkin lopussa.
Tämän jälkeen hevoselle kiitos ja loppukäynnit maastossa, eikö vaan?
Kertokaa ihmeessä tuliko onnistumisia, lähes onnistumisia vai jäikö semmoinen sopiva "nälkä" seuraavaa kertaa varten, että joskus vielä tämäkin onnistuu!?
Sari
Tästä blogista löydät eri tasoisia ratsastusharjoituksia sekä ratsastuskoulun tunneille että itsenäiseen työskentelyyn. Toivon että näistä on apua mahdollisimman monelle hevosten parissa elämästään nauttivalle! Ratsastuksen tavoite, olkoon se meidän jokaisen itse asetettavissa! Nautitaan matkasta kohti tavoitteita yhdessä ystävämme hevosen kanssa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohkeenväistö ravissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohkeenväistö ravissa. Näytä kaikki tekstit
lauantai 17. syyskuuta 2016
lauantai 10. syyskuuta 2016
Tuntisuunnitelma; liikkuvuutta ja vastalaukkakaarteita
Tällä tunnilla tähdätään mahdollisimman hyvin liikkuvaan hevoseen. Hyvin liikkuvalla hevosella tarkoitetaan tässä irtonaista ja letkeää liikettä esittävää hevosta, ja tunti sopiikin parhaiten hevosille joiden liike on syystä tai toisesta hieman "sidottua" tai jopa vaikean tuntuista.
Se että hevosen liike on sidottua tai vaikeaa, voi johtua hevosen rakenteesta (esim pystyt vuohiset, suorat kintereet tai vaikka pitkä selkä), jäykkyydestä tai jopa opitusta tavasta (hevonen säästelee itseään ja liikkuu juuri sen verran kuin tarvitsee). Tämän aika lyhyenkin tunnin jälkeen hevosesi liikkuu irtonaisesti, letkeästi ja helpon tuntuisesti, ja siitä on hyvä lähteä rakentamaan jatkoa!
Otetaan alkukäyntien jälkeen ohjat tuntumalle ja lähdetään samantien verryttelemään hevosta käynnissä siten että saadaan käynnistä kaikki irti. Tunnilla tehdään ravia todella vähän, pääpaino käynnissä ja laukassa, sillä lopun vastalaukkaharjoituksia varten tulisi hevosella olla riittävästi energiaa jäljellä. Käynnissä lähdetään tekemään pohkeenväistöä siten että aloitetaan vasemmassa kierroksessa, ja käännä hevonen pituushalkaisijalle. Käännöksen ja suoristuksen jälkeen ratsasta pohkeenväistössä oikealle, siten että päädyt uralle hieman ennen pitkän sivun loppua, näin väistöstä tulee riittävän loiva. Nyt ei ole siis tarkoitus väistää isoja askeleita jyrkästi vaan pääpaino tässä on säilyttää eteenpäinpyrkivä käynti sekä saada väistävä pohje läpi. Kun olet väistänyt hevosen uralle, jatka uraa pitkin toiselle pitkälle sivulle ja tee siellä pohkeenväistöä vasemmalla pohkeella siten että väistä hevosen takaosaa uran sisäpuolelle, pitäen etuosa uralla. Ennen pitkän sivun loppua suoristus ja taas lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja sama harjoitus uudestaan.
Pituushalkaisijan väistössä on tärkeää "malttaa" käyttää väistävää pohjetta vain vähän, pyri siihen että ainoastaan pohkeen siirto hieman satulavyön taakse riittää, eikä hevosen kylkeen tule vahvaa painetta. Tämä pohkeen keveys auttaa myös pitämään kätesi kevyenä, vaikka se kuulostaakin aika uskomattomalta! Mietipä hetki mitä tapahtuu kun yrität ratsastaa pohkeenväistöä, usein väistävää pohjetta sen lisäksi että se siirretään hieman taaksepäin, tulee käytettyä todella voimakkaasti. Tämä aiheuttaa oman jalkasi kautta jännitystä ikäänkuin ylöspäin nousten kohti kylkeäsi ja sitä kautta käteesi, ja sen seurauksena kätesi ja sitä kautta hevosen suu jännittyy. Pikkuhiljaa ollaan kierteessä jossa pohkeesi jännittyy ja on kova, vaatien hevosta väistämään, mutta koska kätesikin on jo hieman jännittynyt ja kova, ei hevonen luonnollisestikaan halua väistää kovaa kättä vasten. Ajattele että väistävän pohkeen tehtävä on tuoda hevosta kohti vastakkaista kättä, käden pitää olla hevoselle "kutsuva" vaikka sen tehtävä on myös pitää hevonen suorana ja ottaa väistöaskeleet vastaan. Kun nämä asiat ovat kunnossa, voit keskittyä sisäohjalla asettamaan hevosta väistöstä poispäin. Ainoastaan rento hevonen kykenee asettumaan, joten voit pohkeenväistöllä myös tietyllä tavalla "tarkistaa" hevosen rentoutta!
Kun väistät hevosen takaosaa uran sisäpuolelle, on luonnollisesti tärkeää pitää avut yhtä tasaisina ja rentoina, jotta väistö onnistuu, mutta erityisen tärkeää on kyetä hallitsemaan hevosen etuosa. Se ei saisi karata uralta pois, ohjat ovat ne jotka pitävät hevosen etuosan uralla. Jos hevonen on poistumassa etuosallaan uran sisäpuolelle, kumpikin ohja jarruttaa ja ohjaa etuosan takaisin kohti uraa.
Tee nämä väistöharjoitukset muutaman kerran vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen vaihda suuntaa ja tee sama harjoitus oikeassa kierroksessa. Sen jälkeen hevoselle hetkeksi vapaat ohjat.
Seuraavaksi siirretään väistö lävistäjälle, ja lisätään mukaan myös raviväistö. Aloita vasemmassa kierroksessa käynnissä. Käännä hevonen lyhyen sivun kulman jälkeen lävistäjää kohti, mutta älä käännä sitä niin että se katsoo lävistäjää kohti vaan olet ikäänkuin menossa kylki edellä lävistäjää pitkin. Siitä lähdet ratsastamaan lävistäjää pitkin pohkeenväistössä, eli oikea pohje väistää ja vasen ohja ottaa väistöt vastaan. Hieman ennen lävistäjän puoliväliä suorista hevonen, siirrä se raviin ja jatka lävistäjän väistö loppuun ravissa. Lyhyellä sivulla siirry taas käyntiin ja tee sama harjoitus seuraavalla lävistäjällä.
Tässä lävistäjäväistössä on muutama tärkeä asia; käyntiväistö kannattaa pitää melko lyhyenä, ja ole tarkka että hevonen siirtyy heti suoristuksen jälkeen raviin, ja heti ravisiirtymästä jatka raviväistöllä lävistäjän loppuun. Jos jäät ratsastamaan ravia eteenpäin siirtymän jälkeen, olet lyhyellä sivulla ennen kuin huomaatkaan ja väistöä ei näin ollen ehdi tehdä.
Harjoitus on haastava, sillä se vaatii ratsastajan apujen käytöltä nopeutta ja hevoselta myös nopeutta niiden reagointiin. Onnistuessaan harjoitus on yksi tehokkaimmista väistöharjoituksista! Ja kuten me kaikki tiedämme, meillä tavallisilla kuolevaisilla varsinkin ensimmäiset kerrat tässä harjoituksessa tulevat olemaan täyttää tuskaa, joko hevonen ei väistä edes käynnissä, tai se ei siirry riittävän nopeasti raviin eikä se ainakaan väistä ravissa.... Tuloksena silloin on epämääräinen lävistäjällä välillä käyvä kiemura, jossa hevonen on taipuneena tuhannelle mutkalle ja ratsastaja on jännittynyt kiinni hevoseensa eikä mikään tunnu onnistuvan. Älä luovuta, vaan jatka harjoituksen tekemistä niin pitkään että saat jokaisella osa-alueella onnistumisia, ei haittaa vaikka onnistumiset eivät osuisikaan sille yhdelle ja samalle kerralle. Keskity käyntiväistön laadukkuuteen, sen jälkeen keskity suoristukseen ja nopeaan ravisiirtymään ja vasta sen jälkeen huolehdi raviväistöstä aivan yhtä tarkkaan kuin käyntiväistöstäkin.
Tee lävistäjäväistöharjoitus muutaman kierroksen ajan, ja sen jälkeen anna hevosen hetken aikaa kävellä vapaalla ohjalla ennen lopun laukkaharjoituksia.
Laukassa lähdetään tekemään loivaa vastalaukkakaarta siten että ota ensin ohjat tuntumalle, valmistele laukannosto siten että nostat laukan pitkän sivun lopusta. Jatka laukassa lyhyttä sivua pitkin ja jatka toisella pitkällä sivulle tehden keskelle kaari uran sisäpuolelle, eli kaari ratsastetaan vastalaukassa. Pitkän sivun jälkeen jatka lyhyelle sivulle vielä laukassa, ja tee päätyyn ympyrä laukassa, kevyessä istunnassa. Sen jälkeen siirrä hevonen käyntiin ja taas pitkän sivun lopusta nosta harjoituslaukka ja toista sama vastalaukkakaariharjoitus. Aloita aina riittävän loivalla vastalaukkakaarella, ja syvennä sitä vasta sitten kun hevosesi säilyy hyvässä tasapainoisessa laukassa läpi koko kaaren.
Vastalaukassa on tärkeää että ratsastaja on kokoajan istunnan kanssa menossa laukan suuntaan, jos siis ratsastat tässä harjoituksessa vasemmassa kierroksessa, vasemmassa laukassa, istuntasi tulee olla menossa koko ajan vasemman laukan suuntaan, vaikka käännätkin hevosta vastalaukkakaaressa oikealle. Tämä auttaa pitämään laukan kasassa ja tasapainossa, jolloin oikealle kääntyminen ei aiheuta laukan vaihtoa tai rikkomista raville. Käy lukemassa ajatuksiani vastalaukasta vaikka täältä. Kyseisessä postauksessa tarkasteltiin sekä myötä- että vastalaukan ratsastamista siten että niissä säilyy tasapaino ja hyvä rytmi.
Tee laukkaharjoitus muutaman kerran kumpaankin suuntaan, antaen hevosen kävellä välissä hetken vapaalla ohjalla ja sen jälkeen loppuravit, joiden aikana sinun viimeistään pitäisi huomata ero hevosen liikkumisessa! Liikkeen tulisi olla ihan eri tavalla irtonaista kuin aiemmin, sillä lukuisat väistöt, siirtymät ja vastalaukkakaaret ovat omiaan notkistamaan ja irrottelemaan hevosta!
Tämä tunti voisi olla, vaikka hieman lyhennettynä versiona, omiaan lyhyeltä lomalta palanneelle hevoselle tai muuten vaan vähäisellä liikunnalla olleelle, tällä saadaan kyllä hevosta jumpattua auki tehokkaasti!
Seuraavan päivän ohjelmaksi suosittelen rauhallista kävelylenkkiä maastossa, hevosen lihakset ovat tällä tunnilla todellakin joutuneet töihin!
Oikein hyviä treenejä kaikille, vaikka siellä sänkkärillä joita ainakin meillä päin on jo kiitettävästi!

Tilaa:
Kommentit (Atom)