torstai 19. toukokuuta 2016

Tuntisuunnitelma; pohkeenväistöllä irtonaisuutta

Tällä tunnilla tehdään erilaisia harjoituksia pohkeenväistössä jolla pyritään saamaan hevosen liikkeisiin lisää irtonaisuutta. Erityisesti talvella helposti käy niin että työskentely saattaa kelien johdosta jäädä vähän yksitoikkoiseksi, joka väistämättä johtaa hevosen liikkeiden laajuuteen negatiivisesti, mutta sama pätee kyllä kesäänkin, jotenkin vaan sen hevosen liikkeisiin panostaminen saattaa välillä unohtua. Pohkeenväistö on yksi helpoimmista keinoista saada hevosen liikkeet taas eloon, joten miksipä ei käytettäisi niitä tällä tunnilla vaikka vähän enemmän?!

Alkukäyntien aikana tee molempiin suuntiin temponhidastuksia käyttäen pelkästään istunnan ja äänen pidättäviä apuja, pyri tekemään myös suunnanmuutokset pelkillä istunta-ja painoavuille, eli vältä ohjan käyttämistä alkukäyntien aikana. Tässä vaiheessa ei ole ollenkaan tarkoitus tehdä mitään tarkkoja teitä tai siirtymiä, pääasia että hevonen jää kuulolle sinun ääni- ja istunta-avuille ja reagoi niihin, edes pienestikin!

Tämän jälkeen ota ohjat tuntumalle, ja kävele sen aikaa että hevonen hyväksyy kätesi tarjoaman tuen pehmeästi, jonka jälkeen voit siirtää sen raviin ja jatkaa verrytelyä kevyessä ravissa. Aloita ensin ravaamalla suoralla uralla muutama kierros kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen ratsasta molempiin päätyihin ympyrät joissa pääset vähän asettamaan ja hyvin loivasti taivuttamaan hevosta. Ympyrällä pidä taivutusta enemmän huolta siitä että hallitset hevosen ulkolavan ulko-ohjalla ja takapää tulee ns. mukaan taivutukseen ulkopohkeella, joka on sijoittunut hieman satulavyön taakse. Sisäohja asettaa ja taivuttaa, mutta varo ettei kaula taivu enempää kuin hevosen takaosa, taivutuksella kun halutaan hallita koko kroppaa, ei pelkkää kaulaa. Sisäpohje jää satulavyön kohdalle, sen ympärille hevonen saa taipua ja sillä saat myös tarvittaessa aktivoitua hevosen liikettä.

Ratsasta ensin vasemmassa kierroksessa päätyihin ympyrät ravissa parin kierroksen ajan, sen jälkeen vaihda suuntaa ja toista samat ympyrät myös oikeaan kierrokseen. Sen jälkeen vaihdaa uudelleen suuntaa vasemmalle, ja tee nyt ympyröiden avoimelle sivulle väistöä siten että hevosen takaosa väistää ympyräuran ulkopuolelle muutaman askeleen ajan. Tässä verryttelyväistössä tärkeintä on saada hevosen liike pysymään aktiivisena, väistö toimii nyt oikeastaan pohkeen herättäjänä, eli väistävällä pohkeella tarkastetaan että hevonen liikkuu pyynnöstä myös sivulle. Pidä väistön aikana hevosen kaula suorana, jotta hevosen on mahdollista väistää täsmällisesti. Ympyrän suljettu sivu taas kevyttä ravia taivuttaen, ja sama kuvio toistuu myös toisen päädyn ympyrällä. Tee näin pari kierrosta vasempaan ja pari oikeaan, ja sen jälkeen voit hetkeksi antaa hevoselle vapaat ohjat ja antaa sen kävellä.

Käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle ja jatketaan verryttelyä laukassa. Toista sama kuvio, pitkillä sivuilla suoraan eteenpäin ja päätyihin ympyrät laukassa, nyt alussa pysy kevyessä istunnassa. Jos pitkällä sivulla tuntuu siltä että hevosen laukka menettää tahdin ja kiihtyy liikaa, voit korjata tilanteen asettamalla sitä hyvin lievästi sisällepäin. Pääty-ympyröillä voit istua perusistuntaan ympyrän avoimen sivun ajaksi, ja siinä tee sama väistöharjoitus kuin ravissa. Nyt ei ole tarkoitus väistää niin selvästi kuin ravissa, nyt lähinnä haetaan sitä sisätakajalan aktivointia sisäpohkeella. Avoimen sivun "väistön" jälkeen nouse taas kevyeen istuntaan ja jatka toiseen päätyyn jossa toistat saman ympyrän. Tee tämä harjoitus parin kierroksen ajan molempiin kierroksiin ja sen jälkeen taas hetkeksi vapaat ohjat ja käyntiä.

Käynnin jälkeen aloitetaan varsinainen työskentely. Ota ohjat tuntumalle ja jatketaan käynnissä vasemmassa kierroksessa. Tule käynnissä pituushalkaisijalle kirjaimesta C, ja suoristuksen jälkeen  jatka pohkeenväistössä oikealle kohti uraa, mutta ei kuitenkaan uralle asti, muutama askel riittää. Muutaman väistöaskeleen jälkeen jatka pari metriä suoraan, ratsasta voltti vasemmalle ja voltin jälkeen jatka avotaivutuksessa linjaa pitkin. Tule muutama metri avoa, sen jälkeen tee taas voltti ja voltin jälkeen jatka muutama askel väistöä oikealle uralle. Tuntuu varmasti näin luettuna aika tiiviiltä paketilta mahtuakseen yhdelle kentän pituudelle, mutta kun teet väistöjä vain muutaman hyvän askeleen, tämä koko paketti mahtuu kyllä kentälle oikein hyvin! Lyhyen sivun keskellä, kirjaimessa L siirrä hevonen harjoitusraviin ja jatka ravissa seuraavalle pitkälle sivulle. Tee pitkän sivun alku väistöä siten että hevosen etuosa pysyy uralla ja takaosa tulee uran sisäpuolelle, eli väistä oikealla pohkeella. Kirjaimessa R suorista hevonen, siirrä se käyntiin ja pitkän sivun loppu samassa väistössä, eli etuosa uralla ja takaosa uran sisäpuolella, mutta nyt käynnissä. Ennen kulmaa suoristus, ja taas lyhyen sivun keskeltä pituushalkaisijalle uuteen väistö-avo-väistöharjoitukseen.

Tee tämä harjoitus pari kertaa vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen anna hevosen kävellä hetki ja toista sitten sama harjoitus oikeassa kierroksessa.

Tämä harjoitus on todella intensiivinen, ja vaatii ratsukolta paljon, mutta välillä pitää käydä siellä mukavuusalueen ulkopuolellakin, jotta kehitystä tapahtuu. Jos kohtaat haasteita tässä harjoituksessa,  ne yleensä johtuvat omasta jännityksestäsi, eli kroppaa kiristää jostain kohtaa ja hevonen tulkitsee sen ristiriitaisena apuna. Kiinnitä silloin erityistä huomiota omaan istuntaasi, ja tee vaikka niin että jätä harjoituksesta joku osio pois, ja tee harjoitus lyhyempänä, kunnes saat sen sujumaan. Sen jälkeen voit taas palata tekemään koko harjoituksen kerralla.

Lisätään harjoitukseen vielä laukkaa. Ratsasta vasemmassa kierroksessa harjoitusravissa pääty-ympyrälle L päätyyn. Ympyrän avoimella sivulla tee sama väistöharjoitus kuin alkuverryttelyssä, eli takaosa ympyrän ulkopuolelle. Kun avoin sivu päättyy ja olet S ja E kirjaimen välissä, suorista hevonen ja nosta heti väistön päätyttyä harjoituslaukka. Laukkaa ympyrä loppuun ja jatka pitkälle sivulle. B kirjaimessa siirrä hevonen raviin ja jatka ravissa heti pohkeenväistöä vasemmalle, kohti I kirjainta eli kentän keskikohtaa. Saavuttaessasi I kirjaimen, vaihda avut siten että jatkat siitä väistössä oikealle, eli kohti samaa uraa jolta lähdit väistöön, ja M kirjaimen kohdalla nosta vasen laukka ja jatka laukassa seuraavan pitkän sivun keskelle, kirjaimeen S asti. Siinä siirrä hevonen raviin ja toista sama harjoitus uudestaan. Tee tämä harjoitus pari-kolme kertaa vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen hetkeksi hevoselle vapaat ohjat ja sen jälkeen tee sama harjoitus myös oikeassa kierroksessa.

Näiden "vääntöjen" jälkeen loppuverryttely ravissa ja käynnissä ja hevoselle kiitos!

Nyt oli varsin väistöpainotteinen tunti, muista kuunnella hevostasi tunnin aikana, ja jos se tuntuu yhtäkkiä nihkeältä vastaamaan apuihisi johtuu se luultavasti siitä että silläkin menee lihakset vähän hapoille. Siihen auttaa ainoastaan hetki lepoa, sen jälkeen hevosesi jaksaa taas tsempata hetken!

Hyviä treenejä!

Sari





Voisiko tähän tuntiin lisätä myös avon siten että ensin pituushalkaisijalta väistöä, sitten voltti jonka jälkeen avoa? Sekä käynnissä että ravissa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti