sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Tuntisuunnitelma; kohti kokoamista, askel kerrallaan

Tällä tunnilla otetaan ensiaskeleita hevosen kokoamisessa. Se, milloin hevonen on valmis edes pienissä määrin kokoamaan, on mielestäni aika helppo todeta; kun hevonen kulkee suurimman osan ajasta itse itsensä kantaen, eli ei ole enää kovin etupainoinen, voi ratsastaja alkaa pikkuhiljaa harjoitella kokoavia liikkeitä.

Tämä tunti on suunniteltu juuri tällaisille hevosille, melko nuorille (5-6 vuotiaille) hevosille joita on jo ratsastettu lähes normaalisti, kaikki askellajit sujuvat ja sivuttaisliikkeistäkin pohkeenväistö on kohtalaisesti hallussa. Varsinainen kokoamisharjoittelu tehdään tällä tunnilla pelkästään ravissa.

Käynnin jälkeen alkuverryttely kevyessä ravissa, jossa haetaan rauhallista tempoa (hevonen saa siis olla jopa vähän alitempossa, mutta ei kuitenkaan kuuro pohkeelle) mutta pohkeilla tarkastetaan että hevonen pysyy pohkeen edessä. Ravaa suoralla uralla, tee kulmien kohdalle kaaret jotta et turhaan jarruttele hevosta ratsastamalla tiukkoja kulmia. Ravissa pidetään siis huolta että hevonen pysyy pohkeen edessä, ajattele ratsastavasi pieniä temponlisäyksiä mahdollisimman usein. Ole tarkkana että et kuitenkaan ratsasta hevosta isoon raviin, vaan pohkeella ikäänkuin herättelet hevosta mahdollisimman usein, kuitenkin siten että hevonen ei jännity pohkeestasi. Pohkeen pitää hellittää heti kun hevonen reagoi siihen.

Kun olet ratsastanut kevyessä ravissa molempiin suuntiin ja olet saanut hevosen pysymään herkkänä pohkeelle, istu alas harjoitusraviin. Jatka edelleen pitäen kulmat kaarina, ja tee kummallekin pitkälle sivulle "melkeinsiirtyminen" käyntiin. Eli kokoa hevosen ravia pitkällä sivulla ja pidätä sen verran että hevonen melkein siirtyy käyntiin. Juuri ennen kuin hevonen on siirtymässä käyntiin, eli tunnet että hevosen takaosa hieman laskee ja etuosa kevenee, rentouta kätesi ja pyydä hevonen pohkeilla taas "takaisin" raviin. Ei siis ole tarkoitus kävellä yhtään askelta, vaan ainoastaan melkein siirtyä käyntiin. Pääpaino tässä harjoituksessa on saada voimaa hevosen takaosaan ja samalla parantaa ratsastajan pohkeiden reaktionopeutta. 

Jos hevosen ravi olennaisesti huononee harjoituksen aikana, on se aina merkki hevosen väsymisestä. Tähän ei auta mikään muu kuin antaa hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla, joskus puolikin kierrosta riittää. Muutenkin tämän tunnin aikana on syytä antaa hevosen kävellä vapain ohjin mahdollisimman usein, tunnin tehtävät ovat todella raskaita erityisesti hevosille joilla ei kokoamista ole juurikaan tehty.

Ravityöskentelyn jälkeen jäädään käynnissä pitkälle sivulle, tehdään molemmissa päädyissä  kulmankatkaisu ja kulmankatkaisusta palataan uralle (pitkän sivun keskelle) pohkeenväistössä. Näin saadaan hevosen takaosaa aktivoitua myös sivuttaisliikkeillä. Jos väistössä hevonen menee liian jyrkästi, kevennetään kättä ja jos taas hevonen kävelee vaan eteenpäin, estetään liikettä kädellä. Väistössä on erittäin tärkeää säädellä pohjeapua, eli silloin kun hevonen lähtee pohkeesta väistöön, rentouta pohje, ja käytä sitä uudestaan vasta silloin kun hevonen on lähes lopettamassa väistön, eli uudista pohjeapu vasta kun on ihan pakko! Mikäli pohje jää puristamaan väistössä jatkuvasti, hevonen ei saa ikäänkuin työrauhaa. Ratsastajan tulee osata antaa hevosen tehdä harjoitus rauhassa, ja auttaa sitä vain tarvittaessa. Tee kulmankatkaisu+pohkeenväistö harjoitus muutaman kerran ja sen jälkeen voit tehdä saman harjoituksen myös harjoitusravissa, välikäynnin jälkeen.

Tämän jälkeen hetki käyntiä, ja loppuun vielä varsinainen kokoamisharjoitus. Ravissa jatketaan perusistunnassa, kooten hevosta istunnalla ja pohkeella muutaman kerran kierroksen aikana. Muista että kokoamisessa on kyse energiasta, sen säilyttämisestä ja siirtämisestä takaosalle, jotta etuosa voi keventyä. Tämä saadaan aikaiseksi istunnalla ja pohkeella, ikäänkuin nostamalla hevosen rintakehää ylöspäin. Itse ajattelen sen siten että istunnalla ja erityisesti pohkeilla hevosta ikäänkuin "halataan", ratsastajan jalat pitenevät ja voimistuvat, ja selkä kasvaa ylöspäin. En oikein paremmin osaa sitä selittää. Kokoaminen on onnistunut, kun tunnet että takaosa laskee vähänkin, ja ohjastuntuma kevenee, silloin etuosa on noussut hieman ylöspäin. 

Tästä lyhyestä kokoamisesta on tärkeää ratsastaa mahdollisimman nopeasti "ulos" jotta hevonen ei mene liian pitkälle, ja väsy. Tällä harjoituksella haetaan ennen kaikkea sitä oikeaa tunnetta ratsastajalle ja vähän testataan hevosen kantokykyä. Kun olet ratsastanut muutaman kierroksen tehden lyhyitä kokoamisia monta kertaa kierroksen ajan, keskitä kokoaminen yhteen kohtaan, tietyn kirjaimen kohdalle. Tämä sen takia että siinä ratsastaja keskittyy hieman paremmin kun harjoitus keskitetään aina tiettyyn kohtaan! Näissä kokoamisissa on tärkeää että ratsastat ravin aina mahdollisimman hyvään kuntoon ennen lyhyttäkään kokoamista, kaikki siirtymät onnistuvat ainoastaan siten että askellaji josta siirtymä suoritetaan on rentoa ja parasta mahdollista!

Ratsasta tämä kokoamisharjoitus muutaman kierroksen ajan myös toiseen suuntaan ja sen jälkeen loppuravit tai jopa loppulaukat kevyessä istunnassa! Näin vaativan tunnin jälkeen on tärkeää antaa hevosen edetä lopussa vähän pidemmällä kaulalla ja mahdollisimman rentona, laukka kevyessä istunnassa on tähän paras mahdollinen vaihtoehto!

Loppuverryttelyn jälkeen hevoselle kiitos ja vapain ohjin käyntiä.

Saitteko näistä harjoituksista oikeanlaisia tunteita hevosen kokoamiseen liittyen?

Sari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti