Tällä tunnilla hevosta taivutellaan muutamallakin eri harjoituksella, ja loppuun vielä kootaan ravissa ja laukassa. Kokoaminen ei ole kuitenkaan tämän tunnin päätavoite, se on lähinnä tulos hyvin tehdystä alkutunnista, eli taivutusten aikaansaamasta suoristumisesta! Hevosen vinous johtuu mm. siitä että toinen sen kyljistä on heikompi kuin toinen, ja kylkien jumppaamiseen keskitytään tällä tunnilla. Kun hevosen kylkiä jumpataan taivutusten avulla, on sen helpompi kantaa itsensä suorana ja huomaat että koko ratsastus helpottuu huomattavasti!
Hevosen suoristaminen on jatkuva prosessi, ja valitettavan harvoin siihen perehdytään sen vaatimalla tavalla. Monille on varmasti tuttu lause tunnilta "suorista se", "ratsasta se suoraan uraa pitkin", "pidä etu- ja takajalat samalla uralla" jne. Nämä ovat ihan päteviä lauseita, mutta miten usein saat vastauksia siihen miten sen hevosen saa suoraksi? Toivon että tämän tuntisuunnitelman jälkeen joku lamppu kirkastuu omassa päässäsi ja saat jatkossa hevosesi ihan oikeasti suoristumaan, edes vähän, tekemällä siihen soveltuvia harjoituksia.
Aloitetaan verryttelemällä hevosta ensin käynnissä melko pitkällä ohjalla, siten että saavutat tuntuman suuhun mutta ohja on selkeästi normaalia pidempi, jolloin hevonen saa kaulalle enemmän vapautta. Käynnissä tärkeintä on nyt saavuttaa mahdollisimman pitkä ja rento askel, ja voit tehdä kummallekin pitkälle sivulle loivaa kiemuraa rauhallisesti käännellen, jotta saat vähän kumpaakin suupieltä samalla rentoutettua. Kun olet työskennellyt hetken kiemuraurilla, jatka ratsastaen kumpaankin päätyyn ympyrä käynnissä, nyt ohjaa voi jo ottaa vähän lyhyemmäksi, mutta ei kuitenkaan vielä normaalipituuteen. Työskentele ympyröillä huolellisesti taivuttaen hevosta, ja jos hevonen kiirehtii taivutuksessa, ota sen tempo vähän hitaammaksi. Usein käy niin että hevonen lisää tempoa ja pääsee näin "pois" taivutuksesta. Tästä syystä tempo saa olla mielellään vähän hitaampi, jolloin hevonen ehtii ja joutuu taipumaan paremmin. Muista kuitenkin että parempi taivutus ei tarkoita kaulan ylitaivuttamista vaan koko kropan tasaista taivutusta.
Kun olet ratsastanut pari kierrosta käynnissä tehden ympyrät kumpaankin päätyyn, vaihda suuntaa ja tee samalla tavalla ympyrät päätyihin parin kierroksen ajan. Sen jälkeen voit toistaa saman harjoituksen myös kevyessä ravissa, eli ensin pitkillä sivuilla loivaa kiemuraa ja sen jälkeen päätyihin ympyrät, huolellisesti taivuttaen. Erityisesti ravissa pidä huolta rauhallisesta temposta, jotta taivutus varmasti menee läpi. Vaihda ravissa vielä suuntaa, jotta taivutus tulee tehtyä kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen voit antaa hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla.
Vapaan käynnin jälkeen jatketaan työskentelyä käynnissä, ja otetaan nyt haltuun sekä avo- että sulkutaivutukset. Nyt on tarkoitus tehdä lyhyellä sivulla avotaivutusta ja jatkaa siitä suoraan pitkälle sivulle sulkutaivutukseen, ilman että hevonen suoristetaan välillä. Eli yksinkertaisesti, hevonen on koko ajan taivutettu samaan suuntaan, etuosan paikka vaan vaihtuu! Helppoa ku heinänteko! Apujen käyttöä pitää toki vähän hienosäätää ja muuttaa, joten perehdytäänpä siihen seuraavaksi:
Nyt on siis tarkoitus ratsastaa ensin vasemmassa kierroksessa lyhyellä sivulla avotaivutusta, ja jos haluat vähän auttaa itseäsi ja hevosta, voit aloittaa lyhyen sivun ratsastamalla ensin siihen voltin, ja voltin jälkeen on helppo jäädä avotaivutukseen, sillä käytä samoja apuja kuin käyttäisit kääntyessäsi uudestaan voltille, mutta nyt sisäpohje estää hevosta kääntymästä kokonaan voltille. Etuosa on hieman uran sisäpuolella, sisäohja kääntää, ulko-ohja säätelee taivutuksen määrää (muista välttää liiallista kaulan taivutusta), sisäpohje on satulavyön kohdalla hieman voimakkaammin estäen hevosta kääntymästä kokonaan pois uralta ja ulkopohje satulavyön takana tukemassa ja estämässä että takaosa ei putoa uran ulkopuolelle. Ulkopohje ja sisäohja ovat siis pääasialliset taivuttavat avut, sisäohja huolehtii etuosan taivuttamisesta ja ulkopohje pitää huolta että myös takaosa tulee mukaan taivutukseen.
Jatka siis lyhyt sivu avotaivutuksessa, ja kun pääset lähelle kulmaa, josta käännytään pitkälle sivulle, älä ratsasta ihan kulmaan asti, vaan käännä oma katseesi jo riittävän ajoissa pitkälle sivulle, ja ikäänkuin "päästät" hevosen etuosan pitkän sivun uralle, ja heti kun etuosa on uralla, rentouta vähän sisäpohjetta ja voimista ulkopohjetta sillä ulkopohkeen pitää sulkutaivutuksessa huolehtia takaosan taivutuksesta. Muista pitää kummallakin ohjalla huolta etuosasta, sen pitää siis pysyä uralla ja sisäohja yhä edelleen pitää huolta etuosan taivutuksesta! Kun olet päässyt pitkän sivun loppuun sulkutaivutuksessa, suorista hevonen ja kävele aktiivisessa käynnissä seuraava lyhyt ja pitkä sivu. Tässä välissä on hyvä tarkistaa hevosen reaktio pohkeelle tekemällä vaikka lyhyitä siirtymiä.
Eli käytännössä käytetään koko ajan samoja apuja, mutta avossa sisäohja on hieman voimakkaampi apu kun taas sulkutaivutuksessa ulkopohje tekee enemmän töitä. Sulkutaivutuksessa on myös tärkeää muistaa keventää sisäpohjetta jotta hevonen pääsee varmasti taipumaan sen ympärille.
Tuo siirtymä avosta suoraan sulkuun on hieman vaikea selittää, enkä oikein keksi muuta termiä kuin tuo etuosan "päästäminen" pitkän sivun uralle. Uskon että saatte ajatuksesta kyllä kiinni kun vaan sitkeästi harjoittelette! Ja aina saa kysyä lisäneuvoja!
Tee tämä avo-sulkuharjoitus kolme kertaa ensin vasemmassa kierroksessa käynnissä, sen jälkeen vaihda suuntaa antaen hevosen kävellä vapaalla ohjalla suunnanvaihdon ajan ja toista sama harjoitus myös oikeassa kierroksessa kolmen kierroksen ajan.
Tämän jälkeen hetki vapaalla ohjalla käyntiä ja vielä kerran sama harjoitus, mutta nyt tehdään se ravissa. Muista huolehtia että hevosen ravi on aktiivista ja hevonen ravaa "takaosallaan" ennen harjoituksen alkua, sillä näissä taivutuksissa hevonen joutuu hieman kokoamaan itseään, eikä kokoaminen ole mahdollista jos hevosen ravi on voimatonta. Muista että kootessa hevosen liike-energia siirretään enemmän takaosalle, eikä suinkaan menetetä sitä energiaa "hissutteluun" ja siihen kuuluisaan mummoraviin! Toista avo- ja sulkuharjoitus myös ravissa kolme kierrosta kumpaankin suuntaan ja sen jälkeen taas hetkeksi vapaat ohjat ja käyntiä.
Loppuun tehdään vielä pieniä pätkiä työtä laukassa, ja otetaan vähän laukan kokoamisharjoituksia. Aloita käynnissä siten että ratsasta 1-2 metriä uran sisäpuolella. Pitkän sivun alussa ratsasta hevonen pohkeenväistössä uralle, ja heti viimeisestä väistöaskeleesta nosta harjoituslaukka. Jos väistöä ei ole ratsastettu huolellisesti, ei laukkakaan nouse kunnolla, joten silloin kannattaa aloittaa alusta. Laadukkaat väistöaskeleet tuottavat laadukkaan laukannoston, ja se on tässä nyt tärkeintä. Kun laukka on noussut hyvin takaosalla, jatka uraa pitkin laukassa lyhyelle sivulle josta käännä hevonen pääty-ympyrälle. Ympyrän avoimella sivulla kokoa laukkaa (eli puoli kierrosta) istunnalla ja pohkeilla ja avoimen sivun jälkeen jatka harjoituslaukassa ja siirrä hevonen laukasta käyntiin lyhyen sivun aikana. Taas pitkän sivun alusta väistö uralle, laukannosto suoraan väistöstä ja toiseen päätyyn ympyrälle, ja avoimella sivulla laukan kokoamista puolen kierroksen ajan. Tee laukkaharjoitukset molempiin suuntiin parin kierroksen ajan, antaen hevosen kävellä vapaalla ohjalla suunnanvaihdon ajan. Laukasta siirtyminen käyntiin on melko haastava siirtymä, ja sitä on tarkemmin käyty läpi täällä.
Laukan kokoamistakin on harjoiteltu aiemmissa postauksissa, mutta noin karkeasti sanottuna laukan kokoaminen tuntuu siltä kuin "halaisit" hevosta pitkillä jaloillasi ja istuisit liioitellun ryhdikkäänä ja ikäänkuin nostat hevosen rintakehää ylöspäin. Istunta on kevyt ja jäntevä, ajattele että kun nostat jaloillasi hevosta "ylöspäin", istuntasi ei saa painaa hevosta vasten. Kaikista askellajeista laukan kokoaminen on helpointa juuri sen keinuttavan liikkeen vuoksi. Kokoaminen on onnistunut, kun huomaat tuntuman kevenevän joka on siis merkki siitä että hevosen etuosakin kevenee ja se nousee parempaan ryhtiin. Ohjasta ei siis pidätetä askeleen kokoamisessa, ohjista pidättäminen hidastaa ja sitä emme nyt halua.
Kun olet työskennellyt molemmat laukat läpi, on aika verrytellä hevonen kevyessä ravissa, mielellään tietysti maastossa ja sen jälkeen rentouttavat loppukäynnit!
Oikein hyviä treenejä!
Sari
Tästä blogista löydät eri tasoisia ratsastusharjoituksia sekä ratsastuskoulun tunneille että itsenäiseen työskentelyyn. Toivon että näistä on apua mahdollisimman monelle hevosten parissa elämästään nauttivalle! Ratsastuksen tavoite, olkoon se meidän jokaisen itse asetettavissa! Nautitaan matkasta kohti tavoitteita yhdessä ystävämme hevosen kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Täytyy sanoo et tän harjotuksen avulla poni väisti paljon paremmin ja nosti laukan älyttömän hyvin! Myös avot ja sulut sujui normaalia paremmin. Ja kokoaminen onnistui todella hyvin!
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
Heippa!
PoistaKiitos kommentistasi ja tosi kiva kuulla että onnistuitte! Välillä tuntuu että harjoituksia joita itse tekee hevosen selässä on vähän vaikea selittää, vaikka ne ovatkin oikeasti aika yksinkertaisia. Ehkä tässä selittelyssä siis olen onnistunut!
Sari
Hevoseni on 9vuotias lämminverinen, joka on ratsuna vielä projekti. Osaa kuitenkin perusasiat, nyt harjoitellaan rentona menemistä ja koitetaan saada askellajit rauhallisemmiksi.
VastaaPoistaLaukassa meillä ei ole oikeestaan ongelmia ollut, laukka nousee ja pyörii hyvin(tai niin hyvin, kun tossa koulutusvaiheessa voi), mutta nyt meille on tullut laukan kanssa ongelmia.
Hevosta ratsastaa 2 ihmistä säännöllisesti ja sitten on satunnaisia ratsastajia, harvoin kyllä.
Satunnaisilla ratsastajilla hevonen kulkee samalla tavalla kuin aina ennenkin, mutta mulla ja hevosen toisella omistajalla ei.
Laukannostot tuottaa hankaluuksia, ja sillon kuin laukka nousee, vaihtaa se takajaloilla laukan(yleensä ravin kautta tai siirtyy kokonaan raviin). Ja välillä rupeaa kiehumaan, ja jää nostoissa paikalleen pomppimaan ja koittaa singahtaa eteenpäin.
Nostot ovat parhaimpia silloin kun hevonen saa itse lähteä laukkaan, se taas ei ole se haluttu vaihtoehto.:D Ja kun laukka nousee, ja ottaa hevosen avuille ettei meno olisi pelkkää kaahottamista, siirtyy raviin tai takajaloilla tekee vaihdon. Kun taas noston jälkeen antaa mennä reippaampaa laukkaa, niin ylläpitää sen hyvin.
Ennen ei tosiaan oo ollu tälläsiä ongelmia, eikä oo nyttenkään muilla satunnaisratsastajilla.
Ennen nostot suju kaikilla ratsastajilla hyvin ja hevonen laukkas tosi kivasti yms. Ollaan mietitty voiko johtua vain jostain testaamisesta. Koska tutut ratsastajat pyytävät hevoselta enemmän ja hevonen tietää ns. ratsastajan tason?
Ja olisko sulla minkäänlaisia vinkkejä miten tota lähtis korjaamaan, kun ei tosissaan tee tota muilla kuin meillä kahdella vakiratsastajalla..
Heippa!
PoistaAika vaikea antaa mitään varmasti toimivaa vastausta näin ratsukkoa näkemättä, mutta muutamia juttuja tuli mieleen:
-Hevonen ei varsinaisesti osaa testata, se tekee juuri siten miten ratsastaja juuri sillä hetkellä siltä pyytää. Se miten hevonen reagoi ratsastajan pyyntöihin voi tietysti vaihdella, riippuen hevosen koulutustasosta, sen lihaksiston tilasta juuri sillä hetkellä tai ihan siitäkin että hevonen kuten ihminenkin on välillä vähän "jumissa", jolloin reaktiot ihmisen pyyntöihin voivat vaihdella.
- Nyt kun teillä on mennyt laukan osalta ihan hyvin jo tähän asti, uskoisin että tuo laukan rikkominen johtuu ihan siitä syystä että hevosen lihaksisto kehittyy epätasaisesti, välillä oikea laukka on parempi kuin vasen ja taas päinvastoin, ja välillä koulutusvaiheessa olevan hevosen laukka tuntuu katoavan kokonaan. Sitä kestää sen aikaa kuin sitä kestää, hevosen lihaksistolle tulee antaa aikaa kehittyä rauhassa. Laukan vahva korjaaminen ei auta eikä nopeuta tilannetta, päinvastoin, hevonen saattaa jopa alkaa vastustella laukkaamista jos sitä tässä vaiheessa estellään liikaa. Nyt siis vaikuttaa siltä että hevonen yrittää kertoa teille että juuri nyt se ei pysty laukkaamaan kovin hallitusti, jolloin joutuu ottamaan enemmän painoa takajaloilleen, vaan vähän vapaampi muoto ja vauhti olisi nyt se oikea tapa edetä. Hevosta kannattaa tässä vaiheessa kuunnella, ja vaikka unohtaa laukat vähäksi aikaa, tai keskittyä pelkkiin laukannostoihin, niistä saatte hevosen takapäähän lisää voimaa jota se kuitenkin tarvitsee.
-Näin ollen satunnaisilla ratsastajilla hevonen menee laukassa "paremmin" sillä ehkä he juuri eivät vaadi hevoselta kovin hallittua laukkaa, ja hevonen juuri nyt viihtyy siinä vähän villimässä laukassa. Olit siis siinä oikeassa että te oikeastaan vaaditte siltä enemmän, mutta hevonen ei testaa, vaan koittaa kertoa teille että juuri nyt ei pysty!
Vinkki: pitäkää vaan hauskaa hevosen kanssa välillä, välittämättä vähän reippaammasta vauhdista tai muista pikkutekijöistä, ne jo opitut opit eivät katoa minnekään, vaikka vähän antaisitte hevosen "sekoilla".
Toivottavasti tästä oli apua!
Sari
Voisiko jonkun kuun koulurata olla HeC E.B Special 2015, kun se on nyt aika suosittu rata kisoissa :D
VastaaPoistaMoikka!
PoistaKävipä hyvin, juuri pohdin että mitä rataa lähdetään seuraavaksi ratsastamaan, mennäänkö listaa eteenpäin vai poimitaanko sieltä aiemmilta tasoilta toiveidenne mukaisia ratoja?!
Laitetaan tuo mainitsemasi rata syyskuun kouluradaksi!
Kiitos paljon vinkistä!
Sari