Ratsastan kaikenlaisia hevosia, saa pukittaa, hypätä vähän pystyynkin, olla nuori ja osaamaton tai vaikka kovastikin korkealle koulutettu, kaikki sopii mulle, kiitos!
Oikeastaan ainoa hevostyyppi jonka ratsastamisesta en niin kovasti välitä, on pohkeelle hitaat hevoset tai hevoset joiden luontainen eteenpäinpyrkimys on hävinnyt jonnekin matkan varrelle. (toim huom, yleensä se eteenpäinpyrkimys häviää sinne kentälle, joten maastoon mars!!!)
Oma ideologiani perustuu siihen että hevosen pitää aina olla niin innoissaan lähdössä töihin että ratsastajan tehtäväksi jää lähinnä ohjaaminen ja vauhdin säätely ohjalla. En siis jaksaisi ihan hirveästi ratsastaa hevosta pohkeella, kun en todellakaan halua että mulle tulee ratsastuksessa hiki!
Näitä pohkeelle kuuroja hevosia on valitettavasti valtava määrä, mutta minkä ihmeen takia? No juuri siksi kun niiden eteenpäinpyrkimys on pikkuhiljaa tapettu liian vahvalla kädellä ratsastamalla. Ehkä joku ratsastajista jopa joskus käyttää vähän pohjetta, mutta heti sen jälkeen otetaan niin vahvasti kädellä vastaan että hevosen on helpompi kääntää kaula vähän kaarelle ja sipsutella pienellä askeleella kuin yrittää ihan tosissaan liikkua eteen. Tähän kun vielä lisätään erilaiset apuohjat joilla pään asentoa halutaan muokata entistä enemmän, ollaan jo aika syvällä suossa. Muistatteko kun aikojen alussa jo opetettiin että hevoselle ei saa antaa ristiriitaisia apuja, ja varsinkaan apuja ei tule käyttää yhtä aikaa? Yksinkertainen ohje, miten se on voinut unohtua näin totaalisesti?
Kaikista tärkeintä on tietysti se että ratsastaja nyt katsoo peiliin ja tekee sen päätöksen että nytpä jatkossa ratsastan hevosta niin että se saa reagoida apuihini, en häiritse sitä turhilla liikkeillä ja muistan pitää avut yksinkertaisina ja kevyinä. Tämän pitää siis olla läsnä jokaisessa ratsastuksessa. Me kaikki pystymme "uudelleenherkistämään" hevosen pohkeelle, ja saamme sen liikkeen ilon taas esille! Tässä nyt yksi harjoitus:
Aloita tunti verryttelemällä hevonen normaalisti, älä kuitenkaan vielä verryttelyssä ahdista tai puske hevosta pohkeella jatkuvasti vaan anna sen vaikka vähän löntystää alussa. Kun hevonen on vertynyt, annan sen kävellä hetki vapaalla ohjalla ja aloita sitten varsinainen harjoitus.
Pysäytä hevonen uralle, vaikka ihan pitkänsivun alkuun jotta sinulla on pitkä suora edessä. Kun hevonen on pysähtynyt, päästä ohjat löysäksi ja ota kädellä myös satulan etukaaresta tai "kauhukahvasta" kiinni. Sitten vaan irrotat molemmat pohkeet reilusti irti kyljistä, ja PAM, suorastaan pamautat ne hevosen kylkiin! Kyllä, luit oikein, pamautus kylkiin! Hevonen luultavasti singahtaa kauhuissaan suuntaan X, mutta nyt tulee tärkeä ohje: Älä missään tapauksessa nykäise sitä ohjalla suusta! Päinvastoin, kehu sitä äänellä ja silitä kädellä (jos siis et ole pudonnut kyydistä!) sillä sehän teki juuri niinkuin me halusimme, lähti pohkeesta eteen! Pohje vaan oli aika vahva, ja hevosen reaktio samoin. Kun hevonen on edennyt koikkaloikkaansa tovin, rauhoita tilanne ja toista harjoitus uudestaan. Pikkuhiljaa voit pienentää pohjeapua sillä hevonen kyllä hoksaa lähteä pienemmästäkin pohkeesta liikkeelle, edelleenkään älä ota sitä yhtään suusta kiinni! Pyri pääsemään tilanteeseen jossa hevonen jopa vähän ennakoi pohjetta, eli on jo lähdössä kun vasta olet irrottanut pohkeet kyljistä! Kun näin tapahtuu, ei sinun tietenkään pidä pamauttaa niitä pohkeita "turhaan" hevosen kylkiin, vaan käyttää ihan normaalia pohjetta. Tee harjoitus kummassakin kierroksessa.
Harjoituksen jälkeen anna hevosen hengähtää hetki, ja sen jälkeen voit jatkaa muilla harjoituksilla. Tarkkaile muissakin harjoituksissa hevosen reaktiota pohkeelle, ja heti jos huomaat sen "kuuroutuvan" pohkeelle uudestaan, huomauta sitä napakalla pohkeella, ja muista taas kiittää ja olla vetämättä suusta!
Tämä harjoitus on aika rankka sekä hevoselle että ratsastajalle, mutta joskus se on tarpeen, jotta hevonen saadaan opetettua taas reagoimaan kevyempään pohjeapuun.
Tämän jälkeen kun jatkat ratsastusta, kiinnitä lisäksi erityistä huomiota siihen omaan käteesi. Nyt kun olet saanut hevosesi liikkumaan hyvin pohkeesta eteen, on todella tärkeää antaa kädellä vapautta hevoselle. Hevonen kyllä palaa nopeasti vanhaan mateluvauhtiin, mikäli jatkat vahvalla kädellä ratsastamista...
Muista sopeuttaa harjoitusta hevosesi mukaan, välttämättä en pamauttaisi pohkeita kovin voimakkaasti esimerkiksi täykkärin kylkiin, voipi olla että kyseinen hevonen löytyy sen jälkeen naapurikunnasta, ratsastajalla tai ilman!
Oliko turhan rajua treeniä? Vai oliko siitä apua?
Heippa!
VastaaPoistaToivottavasti luet näitä vanhojenkin postausten kommentteja vielä :)
Mitäpäs sitten, jos hevonen ei reagoi edes tuohon pamautukseen juuri millään tavoin?
Kyseessä on minulle uusi hevonen, joten en ole vielä ehtinyt selvittää mistä nappuloista tämä polle toimii. Pohkeelle se on kuitenkin melko kuuro ja ilmeisesti lopen kyllästynyt hiekkalaatikossa pyörimiseen. Sitä on ratsastettu kannusten ja raipan kanssa, kunnes se tuli minulle jokunen viikko sitten. Itse jätin raipan heti pois, koska se ei siihen reagoinut muuta kuin luimimalla, joten ajattelin että ihan turhaan sitä sitten kannan mukana ja naputtelen entistä kuurommaksi. Ilman raippaa se onkin mennyt hieman tyytyväisemmin, joten olkoon se nyt poissa kuvioista. Kannuksia olen käyttänyt, koska tuntuu yksinkertaisesti typerältä potkia sitä entistä kuurommaksi ilman. Siltikin se liikkuu kuin täi tervassa tai mummo lumessa tai mitä näitä nyt on.
Olen siis pikaisesti diagnosoinut sillä totaalisen kyllästymisen kentällä työskentelyyn. Pellolla ja maastossa se on kuin eri hevonen, liikkuu niinkuin suuren puoliverisen kuuluukin, näyttää ja tuntuu helvetin hienolta :) ongelma onkin, että se ei uskalla vielä lähteä yksin maastoon, tätä harjoittelemme tietenkin koko ajan mutta tällä hetkellä se ei vielä onnistu (hyppää ympäri ja kipittää kotiin). Kaverin kanssa maastoilu onnistuu hienosti, mutta aina ei ole kaveria saatavilla mukaan. Tämä luultavasti helpottuu sitä mukaa kun saadaan luottamusta muutenkin syntymään, vielä on niin vähän aikaa tehty töitä yhdessä ja hevonen tosiaan muutti tänne uuteen kotiin vasta muutama viikko sitten.
Mutta mites ihmeessä sitä saisi herkisteltyä kentällä, kun reagointi on ihan nolla vaikka koittaisi pamauttaa ja upea ravi, jota maastossa ja irtojuoksutuksessa mennään, muuttuu tahmeaksi mummohölkäksi? Estejuttuja kokeillaan seuraavaksi, jos se niistä vaikka innostuisi, mutta oisko muita vinkkejä millä löytää sitä samaa riemua kentälle mikä maastossa on? (toki maastoillaan aina kun kaveri saadaan mukaan)
Heippa ja kiitos kommentistasi, luen kaikki vanhojenkin postausten kommentit aina!
PoistaNyt vaikuttaisi siltä että hevonen yrittää kaikilla mahdollisilla tavoilla ilmoittaa että kentällä pyöriminen on tylsintä ikinä, kuten se onkin. Tässä kohtaa on todella tärkeää kuunnella hevosta ja edetä sen mukaan, sillä tuosta on kokemukseni mukaan vain lyhyt matka siihen että hevonen alkaa vastustella kentällä pyörimistä esimerkiksi pystyynhyppimällä.
Eli, aina kun mahdollista, maastoon ja pellolle ja tee siellä herkistämisharjoituksia, siis mahdollisimman pienillä avuilla, ja kiitä hevosta aina kun se reagoi, vaikka se reagointi onkin lähes itsestään selvyys siellä pellolla tai maastossa. Ja se yksin maastoon lähteminen kyllä helpottuu luottamuksen kasvaessa!
Kannattaa kokeilla kentällä puomeja, kaveletteja ja esteitä, siis käytännössä mitä tahansa joka saa sen edes vähän innostumaan! Ja erityisen tärkeää on pitää harjoitukset riittävän lyhyinä, käytännössä yksi hyvä reaktio tai harjoitus ja päivän liikunta on jo siinä.
Itse jättäisin myös kannukset pois, sillä nyt hevonen yhdistää eteenpäin vievän avun kipuun, joka kannuksesta valitettavasti aiheutuu ja sitä ei nyt missään nimessä haluta.
Joskus voi olla hyvä keino saada hevonen hereille kentällä käyttää sopivan säpäkkää vetoapua, eli toista hevosta joka vähän rallittelee siinä edellä ja näin saat vähän huomaamatta hevoseesi eloa! Samaan tilanteeseen kun yhdistät eteenvievät avut, alkaa hevosesi vähitellen yhdistää liikkumisen ilon ja kentän, mutta kyllä siinä aikaa menee ja kentällä ei saisi kuluttaa aikaa kuin silloin tällöin, valitettavasti.
Mitään nopeita korjauksia en siis voi tarjota, aika on se joka korjaa nämä reaktiot!
Sari