sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Tuntisuunnitelma; kun kenttä on jäässä

Tällä tunnilla tehdään monipuolisesti töitä käynnissä ja hieman ravissa, tämän tunnin harjoitukset sopivat hyvin siihen hetkeen kun kenttä alkaa olla jo hieman kova eikä täysipainoinen työskentely sillä enää onnistu.

Alkukäyntien jälkeen ota ohjat tuntumalle ja aloita ratsastamalla käynnissä jokaiseen kulmaan takaosankäännöstä muistuttava käännös. Älä siis tee vielä "kunnon" takaosankäännöstä, sillä se vaatii jonkin verran kokoamista, vaan suorita kulmissa käännös hidastaen käyntiä muutaman askeleen ajan, voimista ulkoapuja. voit jopa nostaa ulkokättä hieman ylös ja johda sisäohjalla käännöstä hieman. Samalla pidä huolta että oma katseesi on kääntynyt käännöksen suuntaan, siten että ylävartalosi on myös hieman kääntyneenä. Tärkeintä näissä kulmiin tehtävissä käännöksissä on se että ohjasotteet säilyvät kevyinä, hevonen kuuntelee istunnan jarruttavaa vaikutusta ja astuu etujaloillaan hieman ristiin. Hevosen kuuluu kulmissa olla suorana, toki loivasti asettuneena käännöksen suuntaan. Kulmien välissä ratsasta (tai päästä) hevonen normaaliin, matkaavoittavaan käyntiin. Ratsasta muutama kierros kumpaankin suuntaan työskennellen kulmat takaosankäännösmäisesti, ja sen jälkeen anna hevosen kävellä tovi vapaalla ohjalla.

Seuraavaksi ota ohjat tuntumalle ja jatka hetki vielä työskentelyä käynnissä. Pidä nyt huoli että otat ohjat sopivan pituisiksi (riittävän lyhyeksi) sillä seuraavaksi tehdään peruutuksia, joissa ohjan sopiva pituus on erittäin tärkeää. Aloita ratsastamalla uraa pitkin, ja tee jokaisen sivun keskelle pysähdys ja muutaman askeleen peruutus.
Ole huolellinen jo pysähdyksissä, ratsasta hevonen pysähdykseen asti hyvässä käynnissä (riittävällä pohjetuntumalla, siten että hevonen kävelee tuntumalle) ja pidä pohkeet lähellä kylkiä, kevyellä tuntumalla myös pysähdyksessä. Näin saat aikaiseksi pysähdyksen tasajaloin. Muista valmistella hevonen pysähdykseen istunnalla (tiivistämällä istuntaa ja polvia lähemmäs hevosta) ja hidastamalla käden liikettä kunnes olet pysähdyksen kohdalla. Siinä pehmeästi pysäytä käden liike ja hevonen pysähtyy käden mukana. Näin ratsastaen et vedä ohjasta yhtään taaksepäin ja hevonen reagoi jatkossakin käteesi pehmeästi.
Kun hevonen on pysähtynyt, säilytä oman istunnan ryhti jotta hevonenkin jää seisomaan ryhdikkäänä. Katse eteen, kädet kannettuina ja pohkeet lähellä hevosen kylkiä. Seuraavaksi peruuta muutama askel. Täällä opeteltiin täydellinen peruutus, käy ihmeessä lukemassa! Muista siis keventää omaa istuntaasi hieman (ei tarvitse nousta kevyeen istuntaan, mutta sen verran pitää keventää että sinä itse tunnet että paine hevosen selässä vähenee), anna pohkeilla merkki liikkeellelähdöstä ja kun hevonen on ottamassa askelta eteenpäin, pidätä ohjilla sen verran että hevonen ohjaa askeleensa taaksepäin. Tässä kohtaa ohjan pitää olla riittävän lyhyt, käsi ei saa siirtyä taaksepäin edes peruuttaessa. Kun hevonen on peruuttanut muutaman askeleen, maksimissaan 4-5, kevennä ohjaa, istu pehmeästi satulaan ja tarvittaessa anna pohkeilla merkki että nyt saa kävellä taas eteenpäin. Pyri päästämään hevonen suoraan peruutuksesta käyntiin, ilman että hevonen pysähtyy peruutuksen jälkeen.
Työstä peruutukset muutaman kierroksen ajan ensin vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen vaihda suuntaa ja toista harjoitus oikeaan. Tämän jälkeen hetkeksi taas pitkä ohja, peruutus on hevoselle todella rankka harjoitus ja se tarvitsee lepoa riittävästi!

Mikäli kenttä olisi näiden harjoitusten jälkeen vähän pehmennyt, voit työskennellä hetken kevyessä ravissa. Siirry ratsastamaan ympyräkahdeksikolle, jossa voit loivasti taivuttaa hevosta ympyröillä ja ympyröiden välissä muista huolellinen suoristus! Mikäli suoristus ratsastetaan huolimattomasti, ei hevonen kykene taipumaan uuteen suuntaan kunnolla. Taivutuksissa muista tasaisuus, taivutuksen tulee tapahtua sisäohjalla ja ulkopohkeella, jotta hevonen todellakin taipuu läpi koko runkonsa. Mieluummin loiva, tasainen taivutus läpi koko kropan, kuin ohjalla ylitaivutettu kaula ja ulos pullahtava takaosa. Mikäli ympyrällä tuntuu että hevonen ei jostain syystä taivu yhden kierroksen aikana, voit ratsastaa toisen tai kolmannenkin ympyrän jotta saat taivutuksen läpi ennen kuin suoristat hevosen ja vaihdat toiselle ympyrälle. Kun olet saanut muutaman kerran sujuvat taivutukset molemmille ympyröille, istu alas harjoitusraviin mutta jatka edelleen ympyräkahdeksikolla. Nyt ympyröiden välisellä suoralla ratsasta nopea siirtymä käyntiin (eli hevonen ainoastaan käy käynnissä ja jatkaa heti ponnistaen uudestaan raviin). Tällä harjoituksella saat hevosen takaosaan lisää voimaa, joka taas keventää hevosen etuosaa! Muutaman kierroksen jälkeen siirry käyntiin ja anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla.

Jatketaan vielä hetki pohkeenväistöillä siten että ratsasta ensin käynnissä vasemmassa kierroksessa uran sisäpuolella. Kun lähestyt pitkän sivun loppua, kirjaimen E kohdalla ratsasta muutama askel pohkeenväistöä siten että hevonen väistää uralle juuri ennen kulmaa tai jopa kulmaan. Näin saat hevosen tasaiselle ulko-ohjan tuelle kulmassa, ja hevonen on herkkä sisäpohkeelle ja käännös kulmassa voidaan suorittaa kevyillä avuilla, hevosen ulkolavan ollessa täydellisessä hallinnassa. Lyhyeltä sivulta käännä taas siten että seuraavalla pitkällä sivulla olet uran sisäpuolella ja toista sama väistöharjoitus kirjaimen M kohdalla. Ratsasta näin pari kierrosta vasempaan suuntaan, sen jälkeen vaihda suuntaa ja toista sama harjoitus oikeassa kierroksessa, eli kirjainten B ja H kohdalla väistö uralle, kulmaan.
Tämä harjoitus on erittäin hyvä myös tuntuman tasaisuuden parantamiseksi, joten käytä tätä väistöharjoitusta ihmeessä muutenkin!

Mikäli kenttä on pehmeä, voit lopussa verryttellä hevosta hetken laukassa, kevyessä istunnassa jotta hevonen saa vähän edetä ja venyttää tarkkuutta vaativien harjoitusten vastapainoksi!

Loppuverryttely olisi varsin suositeltavaa ratsastaa myös maastossa, viethän hevosen vähintään loppukäyntien ajaksi maastoon nauttimaan!

4 kommenttia:

  1. Tää oli tosi hyvä ja tehokas kokonaisuus, myös meille kenellä on maneesin vuoksi pohjat kunnossa talvikaudenkin läpi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      No hyvä jos toimii teillekin! Ainakin Turun seudulla alkaa olla jo kentät välillä vähän kyseenalaisessa kunnossa, seuraavaksi odotellaan kunnon lumipeitettä jotta treeni pääsee jatkumaan talvellakin.

      Tiedossa käyntipainotteisia tunteja!

      Sari

      Poista
    2. Oho! Vanhempani ei ole moisesta sanonutkaan mitään. Täällä Tampereella voi vielä mennä ihan huoletta, ihan pehmeää :)

      Poista
    3. Se tässä "välivaiheessa" onkin niin haastavaa, kun osassa päin Turkua kentät on ihan huippukunnossa, ja toisaalla, vaikka vähän varjoisemmalla paikalla kenttä jäätyy yöllä eikä ehdi sulaa päivällä. No, toivotaan vielä lauhoja kelejä kunnes tositalvi tulee!

      Ja kuten oppilailleni aina sanon, vaikka treeniin tulee välillä vähän pidempikin tauko, ei haittaa, ne olympialaiset on kuitenkin aina neljän vuoden välein, ehditään kvaalata kyllä joihinkin!!!

      Poista