lauantai 9. huhtikuuta 2016

Tuntisuunnitelma; Helppo C:2 2000 tehtävät

Tämä tuntisuunnitelma keskittyy tehtäviin joita ratsastetaan Helppo C:2000 ohjelmassa, eli tämän tuntisuunnitelman on tarkoitus tukea kuukauden koulurataa.

Aloita vapaan käynnin jälkeen ottamalla ohjat tuntumalle, ja tehdään ensimmäiseksi kääntäviä harjoituksia kulmissa. Ensimmäiseksi keskitytään kulmien ratsastamiseen käynnissä, täältä sinun kannattaa käydä tutustumassa perusteellisempaan kulman ratsastukseen. Ennen kulman ratsastusta huolehdi että hevosen käynnissä on riittävä eteenpäinpyrkimys, se reagoi pohkeeseen välittömästi ja on suora. Kun nämä asiat ovat kunnossa, voit siirtyä kulmien ratsastukseen. Ratsasta alussa jokaiseen kulmaan huolellinen käännös käynnissä, jossa pidä huolta että sisäohjaa asettaa ja kääntää, sisäpohje on omalla paikallaan antaen hevosen taipua sen ympärille, ulko-ohja tukee käännöstä ja huolehtii että ulkolapa ei putoa ulospäin ja ulkopohje toimii yhtä tärkeänä kääntävänä apuna kuin sisäohja, omalla paikallaan satulavyön takana, varoen kuitenkin käyttämästä sitä liian voimakkaasti ettei hevonen sen johdosta kaadu sisäapujen päälle. Ratsasta huolellisesti ensin vasemmassa kierroksessa kentän jokainen kulma, sen jälkeen vaihda suuntaa täyskaarrolla ja toista samat kulman ratsastukset myös oikeassa kierroksessa, eli neljä huolellisesta kulmaa.

Kun olet käynyt jokaisessa kulmassa molemmissa kierroksissa, lisätään kulmien ratsastukseen myös siirtymiä raviin. Aloita siten että ratsasta jokainen kulma käynnissä ja käännöksen ja suoristuksen jälkeen siirrä hevonen harjoitusraviin. Näin alussa pidä huolta että ravi pysyy melko lyhyenä, sillä kulmissa hevosen täytyy hieman koota itseään, jolloin on hyvä että kulmia edeltävä ravikin on hallussa. Muutama askel ennen kulmaa siirrä hevonen käyntiin ja suorita kulman käännös käynnissä, ja taas kulman jälkeen siirry raviin. Työskentele tällä tavalla kumpaankin suuntaan kierros tai pari, ja sen jälkeen voit hetkeksi "unohtaa" kulmat (tee niiden tilalle loivat kaarteet) ja verryttele hevonen kevyessä ravissa. Kevyessä ravissa käännä hevonen keskiympyrälle kummaltakin pitkältä sivulta, ja ole tässä tarkkana että ympyrän kaari pysyy pyöreänä, tarkkaile ympyrän kaarta omalla katseellasi, ole siis katseellasi puolisen kierrosta edellä, tämä auttaa kaaren ratsastamisessa. Ympyrä on niin iso, että hevosen taivutus tulee pitää riittävän loivana, käytännössä riittää että hevonen asettuu pehmeästi sisäohjalle, ulkopohje hieman satulavyön takana pitää huolta että takaosa ei putoa ympyrän ulkopuolelle.

Kun olet verrytellyt hevosen kevyessä ravissa, anna sen kävellä hetki vapaalla ohjalla ja sen jälkeen jatketaan tuntia. Ota ohjat tuntumalle, ja jatka harjoitusravissa uraa pitkin. Aloita vasemmassa kierroksessa ja ratsasta ravissa huolelliset kulmat, ja pysäytä hevonen kulman jälkeen, heti kun olet suoristanut sen kulman jälkeen. Eli käytännössä hevonen pysäytetään jokaisen sivun alkuun. Kulman jälkeen pysäyttäminen on hieman helpompaa kun harjoitellaan pysähdystä suoraan ravista, sillä kulmassa joudut hieman kokoamaan hevosta, ja koottuna hevonen tulee pysähdykseen paremmassa tasapainossa. Pidä näin alkuvaiheessa pysähdykset  melko lyhyinä, eli kun hevonen on pysähtynyt ravista, anna sen asettaa kaikki jalkansa rauhassa "paikoilleen" ja melko nopeasti sen jälkeen siirrä hevonen uudestaan raviin. Tällä varmistat sen että oma istuntasi ei pääse "rojahtamaan" ja saat annettua uudet avut raviin riittävän napakasti. Kun olet tehnyt näitä siirtymiä noin yhden kierroksen ajan, siirry tekemään harjoitusta jossa pysäytät hevosen kulman jälkeen, ja pysähdyksestä vie hevonen 4 askeleen peruutukseen ja siirrä hevonen peruutuksesta taas raviin. Ole nyt tarkka että hevosella on tilaa peruuttaa, eli voit tuoda pysähdyksen vähän pidemmälle. Ole tarkkana peruutuksen kanssa ettei hevonen jännity, täällä on käyty läpi oikeanlaisen peruutuksen salat.

Tee tämä harjoitus ensin vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen hetki käyntiä vapain ohjin ja sitten sama harjoitus oikeaan kierrokseen. Tämänkin jälkeen hetki käyntiä ennen seuraavaa tehtävää.

Seuraavaksi jatketaan käynnissä, siten että ratsasta pitkän sivun loppuun täyskaarto, kaarron loputtua pitkän sivun keskelle jatka siitä pitkän sivun loppuun keskikäynnissä. Ennen kulmaa kokoa käyntiä hieman, ratsasta kulma käynnissä ja siirrä hevonen sen jälkeen harjoitusraviin. Nosta harjoituslaukka lyhyen sivun jälkeen ja käännä hevonen pitkän sivun keskeltä keskiympyrälle. Ympyrän jälkeen siirrä hevonen raviin ja käyntiin, ja taas pitkän sivun loppuun täyskaarto ja samat tehtävät nyt toisessa suunnassa.
Täyskaarron aikana käyntiä tulee automaattisesti koottua hieman, ja se on hyvä asia sillä kaarron jälkeen ratsastetaan pätkä keskikäynnissä, jota varten on hyvä olla vähän viritystä päällä! Laukkaympyrässä pidä huolta että istut riittävän pystyssä, itsesi kantaen jotta hevonen kykenee säilyttämään laukan koko ympyrän ajan. Jos nojaat laukassa kovasti taakse, painuu hevonen matalaksi ja menettää takaosansa voiman joka ylläpitää laukkaa, siksi siis on tärkeää kantaa itsensä, niin hevonenkin pysyy ryhdissä ja voimakkaana.

Tee tämä laukkaharjoitus muutaman kerran kummassakin suunnassa, ja sen jälkeen voit antaa hevosen kävellä hetken ennen loppuverryttelyä. Loppuverryttelyssä edetään kevyessä ravissa uraa pitkin, siten että ratsasta pitkän sivun keskelle keskiympyrä ravissa, ja lyhyen sivun jälkeen käännä hevonen lävistäjälle ja ratsasta lävistäjällä raviaskelta pidemmäksi. Ole varovainen ettet yliratsasta askeleenpidennystä, ajattele mieluummin että päästät hevosen askeleen pidemmäksi, ettei rytmi mene sekaisin. Työskentele siis lopussa tehden aina pitkille sivuille keskiympyrä ja lävistäjällä askeeleen pidennys keventäen.

Muutama kerta kummassakin kierroksessa riittää, ja sen jälkeen voit antaa hevosen kävellä vapaalla ohjalla. Ja koska kevät on sieltä tulossa, pitää loppukäynnit ihan ehdottomasti kävellä maastossa, eikö vaan?

Treeniä kohtuudella ja rentoja jaksoja reilusti, siitä hevoset pitävät ja pysyvät hyvässä vireessä myös kisoissa!

Sari




4 kommenttia:

  1. Onko sulla yhtään vinkkiä, miten saan hevosen koottua? Tuntuu että hevosella on kauhea kiire ja se on aina menopäällä, en missään vaiheessa saa kunnolla koottua, koska mulla on työ siinä, ettei viiletetä tuhatta ja sataa. Sillä on myös taipumus mennä kentällä heti kuolaimen alle, vaikkei mulla olis kunnollista tuntumaa hevoseen. Maastossa sitä ongelmaa ei ole. Ollaan oltu jumissa samassa tilanteessa melkeen puoli vuotta ja alkaa turhauttamaan koska edistystä ei tapahdu mihinkään suuntaan :/ en myöskään saa sitä kunnolla menemään toiselle pitkälle sivulle, vaan se työntyy sieltä pois. Koitan istunnalla ja pohkeella viedä sitä takaisin uralle, mutta se vaan pistää vastaan. Sit pysäytän koko hevosen ja odotan että se odottaa saavansa avut. Kun se on kuulolla niin ohjaan sen takaisin uralle. Tätä on jatkunut jo varmaan vuosi. Miten saan hevosen hereille pohkeille? Välillä mun pohkeet ei tee yhtään mitään. Tai ne tekee, mutta hevonen ei reagoi niihin. En saa vaihdettua tempoa, ratsastettua kulmia tai mitään perusjuttuja, koska hevonen on kirjaimellisesti kuuro pohkeille. Onko sulla antaa mitään vinkkejä, miten päästäisiin vihdoinkin jatkamaan eteenpäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Näin teitä näkemättä, pelkän tekstisi avulla vaikuttaa siltä muutama asia on vielä semmoisella tasolla että varsinaista kokoamista ei voi ratsukolta vaatia.
      Kokoaminen vaatii hevoselta monta asiaa, sen pitää olla ehdottoman suora, ratsastajan avuilla (sekä odottaa ja kuunnella niitä että myös vastata niihin nopeasti) ja näiden lisäksi hevosen tulee kyetä liikkumaan takaosansa "päällä" tahdikkaasti. Kun ainakin nämä asiat ovat kunnossa, on kokoaminen seuraava luonnollinen askel.

      Joudun nyt toistamaan useassa postauksessa esilletulleita perusasioita, ilman niitä ei vaan valitettavasti ratsastus "etene". Ensimmäiseksi sinun tulee tarkkailla omaa istuntaasi, onko se suora ja kannatko itsesi ryhdikkäästi? Tämän jälkeen tarkkaile apujen käyttöä ja ohjastuntumaa, tuntuman tulee olla kevyt ja tasainen, käden tulee seurata hevosen pään ja kaulan liikkeitä pehmeästi. Ole erityisen tarkkana että kätesi ei missään vaiheessa vedä taaksepäin, se saa hevosen aina välttelemään ratsastajan kättä, tämä saattaa olla yksi syy miksi hevonen pakoilee välillä kuolaimen alle. Myös jostain muusta syystä jännittyminen aiheuttaa tuon kaulan lyhentymisen ja rullaamisen.
      Mikäli hevosen vinous on ongelma, korjaa aina etuosaa samalle uralle takaosan kanssa, eli siirrä etuosaa ohjilla, älä vahvista hevosen vinoutta pohkeilla.

      Kaiken kaikkiaan sinun kannattaa nyt palata ihan perusasioihin, istunta, tuntuma, apujen käyttö ja hevosen reagointi apuihin. Joskus hevonen pitää jopa "opettaa" ohjas- ja pohjeapuihin ihan maastakäsin, erityisen hyvä tämä on silloin kun hevonen jostain syystä jännittyy ratsastajan kanssa. Kun nämä asiat ovat kunnossa, on ratsastuksessa syytä perehtyä suoruuteen ja siirtymiin, ne ovat ainoa oikea tie hyvin toimivaan hevoseen.

      Olen pahoillani, en pysty mitään varsinaista vinkkiä antamaan miten esittämäsi asiat korjautuvat, koska ensin pitää perusta olla kunnossa ja sen päälle on hyvä sitten lähteä rakentamaan lisäjuttuja!

      Jos satut asumaan lähellä Varsinais-Suomea, tulen mielelläni joskus käymään ja katsomaan teidän menoa ihan paikanpäälle, niin saan annettua tarkempia neuvoja.

      Sari


      Poista
  2. Miten en ole ennen törmännyt blogiisi? Todella hyödyllisiä postauksia. :) Sait uuden lukijan!

    http://annasiipienkuljettaa.blogspot.fi/
    (blogissa arvonta menossa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tia!

      Tervetuloa vaan mukaan! Onneksi postaukset ovat "ikuisia" niin ehtii kahlata vaikka kaikki läpi vähän myöhemmälläkin ajalla!

      Sari

      Poista