tiistai 6. joulukuuta 2016

Viikkosuunnitelma vaativan tason kouluhevoselle

Sain postaustoiveen lukijalta liittyen vaativan tason kouluhevosen viikkosuunnitelmaan. Poikkeuksellisesti teen kahden viikon suunnitelman, jotta saadaan suunnitelmaan mahtumaan riittävästi vaihtelua.

Monesti hevosten kanssa käy siten että nuorella hevosella viikot rakennetaan mahdollisimman monipuolisesti, otetaan huomioon hevosen kyky oppia, sen motivaation ylläpitäminen ja riittävä lepo sekä myös kunnon kohotus. Mutta, olen huomannut että mitä korkeammalle hevosen koulutustaso ja kunto nousee, muuttuu viikkosuunnitelma usein melko "tylsäksi". Monilla aikuisilla hevosilla viikot koostuvat vain ja ainoastaan joko kentällä tai mikä pahinta, maneesissa työskentelystä ja paljon muuta ei niiden elämään tarhailun lisäksi mahdukaan. Se jos mikä on nopea tapa latistaa hevosen työskentelymotivaatio, ja kun motivaatio on hävinnyt, on sen palauttaminen todella pitkän ja kivisen tien takana. Lähtökohtaisesti helpompaa olisi pyrkiä säilyttämään motivaatio vaihtelevilla viikko-ohjelmilla ja siihen toivottavasti pystyn antamaan tässä vähän apuja.

Kyseessä on siis aikuinen, vaativan tason kouluhevonen, jolloin voidaan olettaa että hevonen osaa jo lähes kaikki "temput" ja viikkosuunnitelmissa otetaan huomioon lähinnä niiden hienosäätö ja notkeuden ylläpitäminen.

Tämä viikkosuunnitelma on tehty kisakauden ulkopuolella, joten kisoja ei näihin viikonloppuihin ole suunniteltu.

Maanantaina työskentelyä kentällä/maneesissa. Työskentelyssä keskitytään muodon muuttamiseen harjoituksen edetessä. Alussa hevosen tulee saada liikkua pitkässä muodossa, kuitenkin itsensä kantaen. Alkuverryttelyssä laukataan kevyessä istunnassa jotta hevosen selkä saa tarvitsemansa vapauden. Verryttelyn jälkeen työskentelyä väistöillä, alussa väistöissäkin muoto pitkänä, mutta pikkuhiljaa muoto nostetaan lähelle "kisamuotoa" jatkaen edelleen väistöharjoituksilla. Kun muotoa muutetaan, on erittäin tärkeää antaa hevoselle riittävän usein lepokäyntipätkiä, jotta se jaksaa kantaa itsensä aina kussakin harjoituksessa. Laukassa työskentelyä vastalaukassa ympyrällä, ja aina silloin tällöin käännä hevonen voltille ympyrän ulkopuolelle, jolloin voltti tulee ratsastettua myötälaukassa. Samalla saat hevosta hieman koottua voltilla.
Tämän päivän tarkoitus on lähinnä valmistella hevosta seuraavan päivän harjoituksiin, joten mitään kovin vaativaa, pikkutarkkaa työskentelyä ei tässä tehdä.

Tiistaina työskentelyä kentällä/maneesissa, nyt teetetään jo vaativampia harjoituksia lisäten mukaan taivutukset, sekä avo- että sulku, kaikissa askellajeissa. Tässäkin alkuverryttely tulee tehdä huolella, aloittaen rauhallisessa tempossa, pitkässä muodossa. Taivutuksissa ole huolellinen siitä että taivutus pysyy tasaisena, kaula ei saa taipua liikaa, sillä se on aina merkki siitä että hevosen koko kroppa ei ole mukana taivutuksessa. Myös vauhdin kiihtyminen taivutuksen aikana kertoo puutteellisesta taivutuksesta. Voit tarkistaa taivutuksen "rehellisyyden" tekemällä pienen temponmuutoksen kesken taivutuksen. Hevosen tulisi pysyä pohkeen edessä koko ajan, myös taivutuksessa. Erityisen hyviä harjoituksia on avotaivutuksesta siirtyminen suoraan voltille, siten että taivutus pysyy koko ajan samanlaisena, eli hevosen ulkolapa tulee olla ratsastajan hallussa myös voltin aikana. Ja vielä kun tästä jatkat voltilta suoraan sulkutaivutukseen, tulee hevonen jumpattua kunnolla.

Keskiviikkona kevyempää työskentelyä maapuomeilla. Käytä maapuomeja hyödyksi hevosen askeleen pidennyksessä ja lyhennyksessä, jolloin pääset itse vähän helpommalla, ja teetä myös loivia taivutuksia puomeilla. Muista lyhentää omat jalustimet muutamalla reiällä, jotta saat kevennettyä hevosen selän painetta puomien aikana. Muutenkin tämän tunnin aikana on tarkoitus tehdä töitä vähän "leikin" varjolla, puomit usein ovat hevoselle ihan mukava lisä normaaliin sileän työskentelyyn, joten pidä harjoitukset helppoina, vaikka teetkin ne huolellisesti.

Torstaina lepopäivä, joko pelkkää tarhailua tai maastatyöskentelyä.

Perjantaina pidetään rataharjoituspäivä. Tässä on tarkoitus verrytellä hevonen kuten tekisit sen kisatilanteessa ja ratsastaa valitsemasi rata tai radan osia. Olisi hyvä jos saisit maneesiin/kentälle hieman hälinää ja vilskettä, jotta sekä sinä itse että hevosesi totutte kisavilinään ja pystytte häiriötekijöistä huolimatta suoriutumaan "kisatilanteesta" hyvin.

Lauantaina maastoon! Tänään olisi maastossa tarkoitus edetä vähän reippaamassa tempossa, jos siis pohjat sen sallivat. Hyvillä pohjilla intervalliharjoitus ei ole ollenkaan huono asia, myös kouluhevonen tarvitsee hyvän kunnon ja kestävyyden. Usein todellisia kuntoharjoitteita teetetään pelkästään kenttähevosille, mutta ei pidä vähätellä hyvän kunnon merkitystä myös kouluhevosilla. Ja kun ne kunnon hankitreenikelitkin saapuvat, muista hyödyntää hanget treenaten lyhyitä, tehokkaita pätkiä hangessa!

Sunnuntaina taas maastoon, mutta nyt vähän rauhallisempi reissu. Jos mahdollista, tee pitkä käyntimaasto jossa mahdollisuuksien mukaan kiipeilyä tai epätasaisella alustalla kävelyä. Jos pääset ns. umpimetsään, hyödynnä se, sillä epätasaisessa metsässä hevonen joutuu käyttämään paljon niitä lihaksia joita tasaisella työskentelyssä se ei juurikaan käytä. Joten metsässä tarpominen voi hyvinkin vastata ihan kunnon treeniä sileällä!

Ja sitten vielä toinen viikko:

Maanantaina sunnuntaisen käyntimaaston jälkeen aloitetaan "työviikko" tekemällä kentällä/maneesissa paljon siirtymiä. Pidä siis tämän maanantain teemana siirtymät sekä eri askellajien välissä että askellajien sisällä. Ota mukaan sekä kootut että lisätyt askellajit. Siirtymissä erittäin tärkeää on hevosen reaktio pohkeelle, oli sitten kyseessä siirtymä "ylöspäin" tai "alaspäin". Muista huolehtia riittävistä lepotauoista, sillä toistuvat siirtymät ovat todella rasittavia hevoselle.

Tiistaina tehdään kokoavia harjoituksia. Alkuverryttely huolella ja pitkän kaavan mukaan, erityisesti kokoavia harjoituksia ennen on tärkeää antaa hevosen venyttää selkäänsä pitkälle. Kokoavissa harjoituksissa oma istuntasi on erittäin tärkeässä asemassa, tarkkaile istuntasi suoruutta peileistä. Laukkaharjoituksissa voit koota laukkaa aina piruettilaukkaan asti ja kääntää aina muutaman askeleen piruettiin, ja laukata siitä taas ulos. Kehotan aina ratsastajia kokeilemaan vähän vaikeampiakin harjoituksia vaikka et ihan "valmis" siihen vielä olisikaan! Kokeilemalla saat sekä itsevarmuutta sekä itsellesi että hevosellesi, ja vaikka rohkeasti kokeilemalla on aina riski tehdä virhe, saat siinä samalla hyvää harjoitusta siitä miten ne virheet korjataan. Ihan samat virheiden mahdollisuudet sinulla on siellä kisaradallakin, jolloin virhe tulee korjata todella nopeasti.

Keskiviikkona hypätään! Vaativan tason kouluhevoselle ei esteiden korkeus ole tärkeää, vaan lähinnä tulisi keskittyä miten esteiden välit ratsastetaan. Aloita estetunti maapuomeilla sekä yksittäisillä pystyillä ja oksereilla, lähinnä verryttelymielessä. Sen jälkeen siirry ratsastamaan suhteutettuja välejä, muutellen askelmääriä esteiden välissä. Loppuun vielä in-and-out-sarja, jossa hevosen takaosa saa tarvitsemaansa jumppaa ja oman istuntasi vakaus tulee testattua. Sekä alku- että loppuverryttely iloisella hevosella, iloisesti eteenpäin liikkuen!

Torstaina ohjasajoa, jossa tärkeimpänä tavoitteena hevosen vertyminen eilisen hyppytunnin jälkeen. Samalla saat itsekin omat lihaksesi jumpattua auki. Muista käyttää ohjasajossa riittävä aika ohjastuntuman rakentamiseen, sen jälkeen työskentele siirtymillä ja siirry siitä tekemään käännöksiä ja loivia väistöjä. Käytä sekä ympyrää että suoraa uraa vaihtelevasti ja muista vaihdella suuntaa riittävän usein.

Perjantaina lepopäivä.

Lauantaina työskentelyä vaativan a ja b ratojen "erikoisuuksien" kanssa. Tee monipuolisesti harjoitteita kuten sulkutaivutus laukassa diagonaalilla, kootusta laukasta piruetin"puolikas", avotaivutus, 8 m voltti ja sulkutaivutus, unohtamatta lisättyjä askellajeja. Tämän tunnin tarkoitus on lähinnä hienosäätää haluamiasi radan osia, ei kuitenkaan ratsastaa kokonaista rataa vaan hallittuja pätkiä eri radoista.

Sunnuntaina maastoon, hevosen pää tarvitsee riittävän usein tuuletusta vaativien tuntien vastapainoksi.

Näin lähtisin rakentamaan vaativan tason kouluhevosen "työviikkoja". Olen pyrkinyt teettämään päivät siten että hevoselle tulee riittävästi vaihtelua sekä henkisellä että fyysisellä puolella, mutta jos sinulla on mahdollisuus tehdä vaikka alku- ja loppukäynnit aina maastossa, älä missään nimessä luovu niistä, ne ovat tämänkin tasoiselle hevoselle todella tärkeitä henkireikiä!

Kommentoikaa ihmeessä saitteko näistä apua hevosenne treeniohjelmaan ja miten itse rakennatte viikot hevosenne kanssa?

Sari


6 kommenttia:

  1. Tuhannet kiitokset tästä! <3

    VastaaPoista
  2. Tänään taas ratsastustunti, joten päädyin googlailemaan kaikenlaisia vinkkejä. Ehdin vasta tämän postauksen lukea ja vaikutti erittäin hyvältä. Käyn aika usein tietyllä hevosella itsenäisillä, joten uskoisin että näistä voisi olla minullekin hyötyä vaikken olekaan vaativan tason ratsastaja. Aion kyllä lukea lisääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi

      Tämä postaus oli yksi harvoista vaativan tason ratsukolle suunniteltuja, mutta blogissa on lukematon määrä erilaisia harjoituksia kaiken tasoisille, ei muuta ku kahlaamaan blogia läpi! Toki näitä vaativan tason harjoitteitakin tehdään, ainakin aina jos joku niitä erikseen toivoo!

      Tervetuloa mukaan!

      Sari

      Poista
  3. Olen löytänyt blogistasi paljon kivoja tehtäviä, kiitos niistä. Mulla toiveena olisi viikkosuunnitelma tai miksei kahtakin viikkoa shettikselle. Lisätoiveena se, että ei maneesia käytössä ja talvi joten hypätä ei voi :( eli mahdollisimman monipuolisesta mutta huomioiden taso. Meidän shettis harjoittelee väistöjä käynnissä ja takaosan- ja etuosankäännöksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi

      Kiitos kauniista sanoista. Täytyypä laittaa työn alle tuo shettiksen viikkosuunnitelma, se tuleekin olemaan mielenkiintoista, toivottavasti ehdin tehdä sen lähiaikoina!

      Sari

      Poista