lauantai 26. syyskuuta 2015

Tuntisuunnitelma; hevosen muodon muuttaminen harjoitusten edetessä

Tällä tunnilla keskitytään hevosen työskentelymuodon muuttamiseen harjoitusten mukaan. Ratsastuksen alussa on syytä aina antaa hevosen vertyä rauhassa ja juuri siinä muodossa missä hevonen mieluiten liikkuu. Tässäkään tuntisuunnitelmassa en varsinaisesti keskity "muodon ratsastamiseen" (eli kädellä tekemiseen) vaan oikea muoto saavutetaan tunnin edetessä, hevosen kapasiteetin mukaan. Ratsastaja voi toki muotoa säädellä, mutta siinäkin on tärkeää muistaa että käden tulee aina mennä hevosen suuta kohti, ei koskaan taaksepäin. Toinen tärkeä asia on ratsastajan istunta. Tiivis istunta tuo hevoseenkin ryhtiä eli nostaa sen muotoa hieman ylös, ja kun taas istuntaa avataan (erityisesti reisiä ja polvia) ja tuodaan vähän eteenpäin kevyemmäksi, antaa se hevosellekin mahdollisuuden venyttää ylälinjaa pidemmälle ja muotoa pyöreämmäksi. Todella usein näkee ratsastajien tekevän kädellä työtä aivan tolkuttomasti, jopa siten että hevosen pää heiluu puolelta toiselle, aikomuksenaan ratsastaa ne "pyöreään muotoon". Tuskin yksikään hevonen voi rentoutua kun päätä heilutetaan puolelta toiselle, ja siihen kun vielä lisätään ratsastajan voimakas ja tiivis istunta, on ristiriitatilanne valmis. Ratsastaja haluaisi hevosen päätä heiluttelemalla saada sen painumaan alas, ja hevonen ei yksinkertaisesti siihen pysty ratsastajan istunnan pistäessä niin paljon vastaan. Tässä tilanteessa ratsastajan tulisi rauhoittaa kätensä, tuoda niitä hevosen suuta kohti ja avata ja keventää omaa istuntaansa huomatakseen että hevonen käyttää heti tämän tilaisuuden hyväkseen ja hakeutuu pidemmälle kaulalle, kuolainta ja kevyttä kättä kohti.

Aloita alkukäyntien jälkeen hieman normaalia pidemmällä ohjalla käynnissä. Ratsasta ensin jokaiseen kulmaan käännös takaosalla siten että käännät hevosta enemmän ulkoavuilla, pitäen erityisesti sisäohjan rentona ja kevyenä. Hevosen ei tässä vaiheessa tarvitse koota itseään ennen kulmaa, tai pysähtyä kulmassa, vaan tarkoituksena on vaan alkuverryttelymäisesti siirrellä hevosen etuosaa aina kulmissa. Tee tämä jokaiseen kulmaan, ja sen jälkeen vaihda suuntaa ja toista samat käännökset toiseen suuntaan. Tämän jälkeen siirry ratsastamaan hieman uran sisäpuolelle, ja tee jokaiseen kulmaan käännös etuosalla. Nyt hevosen tulee pysähtyä kulmassa, ja pysähdyksestä käännä hevosen takaosaa sisäpohkeella muutaman askeleen verran. Tee tämä jokaisessa kulmassa, sen jälkeen vaihda suuntaa ja tee samat käännökset myös toiseen kierrokseen.

Kun käyntityöskentely on tehty, aloita ratsastamalla edelleen hieman pidemmällä ohjalla, nyt siirtyen raviin ja ympyräkahdeksikolle. Alussa etene rauhallisessa kevyessä ravissa, ole erityisen huolellinen että hevonen ehtii suoristua ympyröiden välissä. Työskentele muutaman kierroksen verran kevyessä ravissa, ja sen jälkeen pysy edelleen ympyräkahdeksikolla mutta siirry nyt harjoitusraviin ja ota työskentelyyn mukaan siirtymät käyntiin. Tee siirtymiä ympyräkahdeksikolla eri paikoissa, aloittaen esimerkiksi yhdellä siirtymällä per ympyrä, ja lyhentäen siirtymiä siten että lopuksi teet kaksi tai kolme lyhyttä siirtymää per ympyrä. Näin lyhyillä siirtymillä hevosen takaosa joutuu todella töihin, sillä käyntipätkät ovat jo niin lyhyitä, että ne ovat oikeastaan vain käynnin tapailua, varsinaista käyntityöskentelyä ei juurikaan ole. Myös näissä lyhyissä siirtymäpätkissä huolehdi ympyröiden välisestä suoristuksesta, jos fuskaat siinä ei siirtymät tule onnistumaan täydellisesti. Siirtymissä pidä huolta että teet suurimman työn istunnalla ja ääniavuilla, jotta ohja ja sitä kautta hevosen suu saa olla mahdollisimman rauhassa.

Tämän jälkeen hevonen saa kävellä hetken vapaalla ohjalla.
Vapaan käynnin jälkeen työskentele hetki suoralla uralla tehden pohkeenväistöjä vasemmalle ja oikealle. Väistä ensin uran sisäpuolelle, jatka muutama askel suoraan ja väistä taas takaisin uralle. Muutaman toiston jälkeen siirry pituushalkaisijalle ja tee samat väistöt myös pituushalkaisijan molemmin puolin. Lisää väistöharjoitukseen laukannostot siten että pituushalkaisijalta tee ensin väistö oikealle, ja nosta vasen laukka suoraan väistöstä. Jatka vasemmassa laukassa linjan loppuun ja jatka vasemmassa kierroksessa laukkaa ja käänny uudestaan pituushalkaisijalle laukassa. Käännöksen jälkeen siirrä hevonen käyntiin, tee pohkeenväistö pituushalkaisijalta vasemmalle, nosta suoraan väistöstä oikea laukka ja laukkaa linjan loppuun ja käännä laukassa oikealle. Toista tämä väistö-laukkaharjoitus pari kertaa molempiin suuntiin ja sen jälkeen hevonen saa hetken taas levätä.

Seuraavaksi lähdetään tekemään laukannostoja ja nopeita vaihtoja suoralla uralla. Hevonen saa nyt olla melko korkeassa muodossa, jotta se pysyy edestä mahdollisimman kevyenä. Pidä siis huolta että ohja on riittävän lyhyt ja käsi pysyy rentona ja pehmeänä. Jos hevonen jossain tilanteessa painuu liian alas ja ehkä jopa painaa vähän kädelle, hidasta vähän tempoa istunnalla ja sen jälkeen nosta rauhallisesti etuosaa molemmilla ohjilla. Nosta vuorotellen oikeaa ja vasenta laukkaa, laukkaa aina muutama askel ja suorita pehmeä siirtymä raviin ja käyntiin. Tässäkin siirtymässä ohjalla mahdollisimman vähän työtä, istunta ja ääniapu ovat tärkeimmät avut. Kun siirtymässä käytetään mahdollisimman vähän ohjaa, on käynti heti rentoa ja uusi laukannosto voidaan suorittaa nopeasti, ja sitä tässä harjoituksessa juuri haetaan! Työskentele nopeiden laukannostojen ja -vaihtojen kanssa muutama kierros kumpaankin suuntaan, antaen hevosen välillä kävellä vapaalla ohjalla.

Kun tämä on tehty, on aika vielä työskennellä hevonen pitkässä ja matalassa muodossa kaikissa askellajeissa. Aloita ravissa, ratsastaen ravin tempo melko hitaaksi jotta hevosella on riittävästi aikaa venyttää askeltaan ja muotoaan pidemmäksi. Omalla istunnallasi on tässä tärkeä merkitys, jos hevonen ei "uskalla" venyttää linjaansa pidemmäksi, se usein johtuu siitä että puristat reisilläsi liikaa, ikäänkuin lukiten hevosen etuosan. Kun rentoutat jalkasi ja "avaat" reitesi ihan irti satulasta, huomaat että hevosesi alkaa pikkuhiljaa päästää muotoaan pidemmäksi ja matalammaksi. Muista seurata kädelläsi hevosen pään ja kaulan liikettä ja suuntaa. Kun olet saavuttanut rauhallisessa ravissa matalan ja pitkän muodon, nosta harjoituslaukka ja päästä hevonen samanlaiseen pitkään ja matalaan muotoon myös laukassa. Edelleen laukassakin rentouta jalkasi, irrota reitesi ja huomaat että istuntasi tulee "syvemmäksi", hevosen laukka muuttuu rauhallisemmaksi ja askel pidemmäksi samalla kuin kaulan muoto pitenee. Työskentele hetki laukassa, siirrä hevonen raviin, odota että muoto pysyy pitkänä myös ravissa ja vasta sen jälkeen siirrä hevonen käyntiin. Kun käynnissä muoto on pitkä ja pyöreä, siirry taas raviin ja uudestaan laukkaan. Toista tämä muutaman laukan verran molempiin suuntiin ja sen jälkeen voit ratsastaa hetken kevyessä ravissa ja sitten vaan maastoon loppukäynteihin!

Huomaatteko eron hevosen muodossa kun muutatte omaa istuntaanne? Olisi kiva kuulla fiiliksiä, erityisesti jos huomaatte että kädellä ei tarvitse tehdä yhtään mitään hevosen muodon muuttamiseksi!

8 kommenttia:

  1. Toinen tärkeä asia on ratsastajan istunta. Tiivis istunta tuo hevoseenkin ryhtiä eli nostaa sen muotoa hieman ylös, ja kun taas istuntaa avataan (erityisesti reisiä ja polvia) ja tuodaan vähän eteenpäin kevyemmäksi, antaa se hevosellekin mahdollisuuden venyttää ylälinjaa pidemmälle ja muotoa pyöreämmäksi. Todella usein näkee ratsastajien tekevän kädellä työtä aivan tolkuttomasti, jopa siten että hevosen pää heiluu puolelta toiselle, aikomuksenaan ratsastaa ne "pyöreään muotoon". Tuskin yksikään hevonen voi rentoutua kun päätä heilutetaan puolelta toiselle, ja siihen kun vielä lisätään ratsastajan voimakas ja tiivis istunta, on ristiriitatilanne valmis. Ratsastaja haluaisi hevosen päätä heiluttelemalla saada sen painumaan alas, ja hevonen ei yksinkertaisesti siihen pysty ratsastajan istunnan pistäessä niin paljon vastaan. Tässä tilanteessa ratsastajan tulisi rauhoittaa kätensä, tuoda niitä hevosen suuta kohti ja avata ja keventää omaa istuntaansa huomatakseen että hevonen käyttää heti tämän tilaisuuden hyväkseen ja hakeutuu pidemmälle kaulalle, kuolainta ja kevyttä kättä kohti.

    Voih miten nuo lauseet iski niin syvälle :D Miten sen niin tietää mutta käytäntö on eri?! Toki omiin käsiin on pyrkinyt kiinnittämään huomioita. Mä olen lukenut kaikki nämä sun postaukset. Istuntaan toivoisi niin saavansa parannusta. Polvet puristaa, lantio ei vaan avaudu, osittain lihaskireyksistä johtuen.Rakenteellista vikaa? Voi olla :) Kiitos näistä postauksista jälleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Nämä saattaa iskeä monelle niin syvälle että ihan sieluun sattuu! Itse aikanaan opin polvien rentouttamisen tärkeyden eräältä nuorelta hevoselta, joka pukitti heti (ja vielä aika isostikin!) jos polvet puristi yhtään ja ahdisti sitä edestä. Siinä oli vähän pakko "uskaltaa" rentouttaa polvet koska halu ratsastaa kyseisellä hevosella oli niin kova. Ja kappas kappas, tuon pikkuasian jälkeen kaikki ratsastus on ollut helpompaa!

      En tietenkään suosittele moista keinoa välttämättä kaikille, mutta ihminen kummasti oppii kun on pakko! Rakenteellinen vika voi olla varmasti yksi tekijä, näissä tapauksissa istuntaan tulisi kiinnittää huomiota ensin ilman hevosta, esimerkiksi ihan jumppapallon avulla. Eerika Häkkisen ja Johanna Viitasen "Pennejä taivaasta ja muita istuntaharjoituksia" on oivallinen apu istunnan haasteisiin, suosittelen!

      Ja sitten kun hevosen selässä istuntaharjoituksia tehdään, on todella tärkeää malttaa hoitaa istunta hyvälle mallille aina askellaji kerrallaan, eli niin kauan tehdään töitä käynnissä kunnes olet aivan rento kaikissa käyntiharjoituksissa ja vasta sen jälkeen siirtyä tekemään töitä ravissa. Ja kun ravissa tulee pieniäkin jännityksiä, siirrytään hetkeksi takaisin käyntiin. Ja ne vanhat kunnon istuntaharjoitukset liinan päässä ovat varsin toimivia edelleen!

      Istuntaharjoituksia liinassa taitaa itseasiassa olla postausjonossa, pitääkin valmistella se julkaisukuntoon ensi tilassa!

      Sari

      Poista
    2. Olisiko jotain hyvää harjoitetta, mielikuvaa tms. jolla saisi lonkat auki ja polvet irti? :)

      Poista
    3. Heippa!

      Seuraavaksi julkaistavassa istuntaharjoituksia-postauksessa pohditaan myös tuota lonkka- ja polviongelmaa!

      Sari

      Poista
  2. Sulla on todella kiva blogi ja olen saanut täältä hyvin vinkkejä omaan ratsastukseen. Ulkoasu kuitenkin häiritsee. En tarkoita, että tänne pitäisi saada kaikki hienot bannerit yms. vaan näin media alaa opiskelevana kiinnitän paljon huomiota miten leveä ulkoasu on. Olisiko mahdollista saada tämä teksti osuus kapeampana, sillä lukeminen on hankalaa (en pysy riveillä)? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kommentistasi! Täytyypä kokeilla muuttaa ulkoasua toivomaasi suuntaan, jos ATK-taitoni siihen venyvät! Jos mahdollista, käy kommentoimassa muutoksen jälkeen mentiinkö parempaan vai huonompaan suuntaan!

      Sari

      Poista
  3. Heippa!

    Tää oli tosi hyödyllinen postaus, niinkun monet muutkni sun postaukset! Luin tuon sun postauksen kevennyksestä, josta oli ihan huimasti hyötyä. Siinä mainitsit, että jos jalustin on liian pitkä lähtee jalka menemään taaksepäin. Mun liikutushevosella on jousturunkoinen satula (http://www.trekhorse.com/wp-content/uploads/2014/06/bascule-1-small.jpg tämä malli) ja tuntuu, etten saa mitenkään pidettyä jalkoja paikallaan. ne menevät pakolla taaksepäin ja joudun välillä "riuhtaisemaan" niitä taas eteen. Muissa satuloissa tätä ongelmaa ei tapahdu. Tossa joustorungollisessa satulassa on siirrettävät pohje-polvituet, ja oon niiden kanssa säätänyt, kokeillu ilman, pelkillä pohjetuilla, pelkillä polvituilla. Muttei ole mitään hyötyä. Osaatko sanoa, johtuuko vaan tästä satulamallista vai voisko tähän olla joku apu:D?

    Ja tolla jousturunkosella on todellatodella hankalaa istua perusraviin, koska tuntuu, että pomppaan vaan takasin ylös, ja hevonen on vielä suht osaamaton ja mielummi menisin perusravia, kun kevyttäravia. Mutta hevonen kerää kierroksia ja jännittyy, jos pompin siellä kun perunasäkki:D!

    Joten oliskos sulla minkäänlaisia vinkkejä tuohon perusravin istumiseen ja jalkoihin:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kommentistasi!

      Olen itse asiassa huomannut välillä samaa haastetta joustorunkoisten satuloiden käyttäjissä, että jalka painuu liian taakse, eikä sitä saa korjattua muutakuin juuri tuolla tavalla riuhtaisemalla, ja se ei tietenkään ole hyvä juttu. Jotenkin tuntuu että tuo satulan joustava runko aiheuttaa sen haasteen, samoin kuin tuo että perusistunnassa on vaikea istua. Itse en ole kuin muutaman kerran ratsastanut joustorunkoisella, ja muistan että siinä on kokoajan tunne että on todella paljon "irti" hevosesta ja ikäänkuin pomppii vaikka istuisikin tiiviisti satulassa.

      Sinun tapauksessa jatkaisin keventelyä, pääasia että pysyt rentona jolloin hevonenkin pysyy rentona. Mulla on tulossa postaus erilaisista istuntaharjoituksista, jonka yritän saadan julkaistuksi parin päivän sisällä, näin flunssan kourissa on kummasti aikaa tehdä vähän enemmän blogijuttujakin!

      Sari

      Poista