Sataa, tuulee, on kylmää, märkää, koskaan ei ole täydellinen ratsastuskeli...
Kuulostaako tutulta? Se on Suomen talvi se, kaukana ovat ne ajat jolloin talvella ratsastus oli jopa tuotteliaampaa kuin kesällä. Oli lokakuusta helmi-maaliskuuhun täydelliset lumipeitteet, juuri sopivasti pakkasta ja lähestulkoon missä vaan oli hyvät ratsastuspohjat. Hevosen kunto koheni hankitreenissä, treeniä monipuolistettiin vaikkapa hiihtoratsastuksella ja hevoset olivat kaikin puolin paremmassa kunnossa talvella.
Vallitsevalle ilmastolle emme luonnollisestikaan voi mitään, mutta eiköhän oteta siitäkin kunnon niskalenkki ja suunnitella päivämme siten että hevosen kanssa touhuaminen on edes vähän miellyttävämpää!
Pidetään oletuksena että joka päivä sataa ja tuulee, kentän pohja on märkä ja upottava ja maastoon ei valoisaan aikaan ehdi, niin ei sitten tule pettymyksiä!
Liian usein kuulee että ratsastaja lähtee tallille "kun on pakko" ja hevonen "pitää liikuttaa" vaikka ei yhtään huvita. Tuo lähtökohta on huonoin mahdollinen, sillä kun oma mielentila on tuollainen, ei hevosen kanssa touhuamisesta yleensä tule mitään. Hevonen kun vaistoaa ihmisen fiiliksen, ja siitä tulee aivan samanlainen kuin sinusta. Otetaanpa uusi lähtö! Mennään tallille ajatuksella "mitäs kivaa tänään tehtäisiin?". Aina ei tarvitse ratsastaa, ei ainakaan ihan tiukkapipona!
Usein, varsinkin arkisin, saattaa aikataulut olla sellaiset että hevonen käydään vain nopeasti ratsastamassa, eikä sen kanssa tule vietettyä aikaa sen enempää kuin on ihan pakko. Otapa yhtenä tallipäivänä ainoaksi tavoitteeksi se että vietät aikaa hevosesi kanssa ihan rauhassa. Harjaa se rauhassa ja kunnolla, selvitä jouhet sormin ja tarkkaile hevostasi samalla. Mikä kohta on hevosellesi erityisen mukava harjatessa? Onko se mahdollisesti kaula, sään alue, pää tai joku muu? Kun tämä on sinulle selvillä, voit hemmotella hevostasi harjaamalla näistä paikoista erityisen huolella, vailla kiirettä. Usko pois, harjaus on parasta mitä ihminen voi hevoselle tehdä! Tämän jälkeen hevosesi jää varmasti täysin tyytyväisenä odottamaan seuraavaa käyntiäsi, eikä sitä yhtään harmita vaikka ei juuri tänään päässytkään ratsastukseen. Jos kelit ovat haastavat, ei ole mikään pakko joka päivä hevosta liikuttaa, kunhan se saa viettää aikaansa tarhassa muiden hevosen kanssa.
Seuraavana päivänä voit ottaa hevosen talutukseen, mutta älä mene kentälle tai maneesiin taluttelemaan, se on hevoselle äärettömän tylsää, vaan kiertele tallinpihalla ja maastossa. Varaudu otsalampulla jos lähdet pimeällä maastoon!!! Tallinpihalla yleensä on valaistus kunnossa, joten siellä voit kierrellä hevosesi kanssa ilman otsalamppuakin. Käykää tutustumassa kaikkiin jännittäviin asioihin, traktoreihin, epämääräisiin pressuihin ja muihin hevosen näkökulmasta pelottaviin asioihin. Tee se rauhassa mutta päättäväisesti, muista itse olla aina hevostasi rohkeampi. Kun pääsette pelottavan kohteen äärelle, anna hevosen ihan rauhassa katsella ja ihmetellä kohdetta, ja jos se säpsähtää tai hypähtää kauemmas, pysy itse rauhallisena, jotta hevonenkin rauhoittuu nopeammin. Yleisesti ottaen jännittäviä kohteita kannattaa käydä katsomassa kolme kertaa jotta hevonen tottuu siihen kunnolla.
Kun olet taluttaen tutustunut näihin pelottaviin asioihin, voit seuraavana päivänä käydä tutustumassa näihin samoihin asioihin myös ratsain. Tilanne voi olla hevosellesi täysin erilainen kun olet selässä etkä tukemassa sitä maasta käsin, mutta muista itse pysyä rauhallisen päättäväisenä, ja edelleen anna hevosen katsoa, koskettaa ja puhista rauhassa ja käy ihmettelemässä jänniä kohteita kolme kertaa peräkkäin. Jos tuntuu siltä että hevonen ei pääse jännityksestään yli kun olet selässä, voit aivan hyvin laskeutua ratsailta ja taluttaa hevosen jännän kohteen äärelle. Tärkeintä on että hevonen tuntee olonsa turvalliseksi kanssasi, joskus se vaatii vähän enemmän tukea sinulta ja joskus hevosen rohkeus voi yllättää sinutkin!
Jos jonain päivänä ilma on kovin tuulinen, mutta ratsastamaan pitäisi silti päästä, ratsasta mahdollisuuksien mukaan ulkokentällä (vaikka teillä olisikin maneesi). Tuulinen ilma on saaliseläimelle todella haastava, sillä tuulen avulla ne pedot usein pääsevät iholle ilman että hevonen sitä huomaa ja siitä johtuu hevosen säpsähtely tuulessa. Älä siis missään nimessä rankaise hevosta sen jännittymisestä, vaan keskity ratsastamaan sellaisia tehtäviä jotka ovat hevoselle jo entuudestaan tuttuja, ja joiden parissa hevonen voi rentoutua ja jäädä kuuntelemaan sinun apujasi, sen sijaan että juoksisi tuulta karkuun. Älä siis yritäkään opettaa hevoselle mitään uutta tai aseta sitä liian vaikean tehtävän eteen kun olosuhteet ovat haastavat, vaan pyri tekemään asiat hevoselle helpoksi. Ja vaikka tuulella ratsastaessa tuntuu että allasi on tikittävä aikapommi, muista antaa hevosellesi vapaat ohjat säännöllisin väliajoin, jotta hevonen saa hengähtää ja rauhoittua.
Erityisen tärkeää ulkokentällä ratsastaminen myös tuulisella ja sateisella kelillä on niille jotka kisaavat. Kisatilanteessakin voi sää olla ihan mitä vaan, ja mikäli te olette ratsukkona tottuneet vaihteleviin sääolosuhteisiin, on luokan voitto taas askeleen lähempänä!
Jos tallillasi on maneesi, eli olosuhteet ovat lähes täydelliset, ole varovainen ettet vie hevostasi kohti maneesikuolemaa. Erityisesti talvisin liian moni hevonen joutuu työskentelemään päivästä toiseen maneesissa, samoja tylsiä tehtäviä tehden ja pikkuhiljaa siihen puutuen. Tämä johtaa pikkuhiljaa hevosen eteenpäinpyrkimyksen vähenemiseen ja yleiseen vastusteluun ratsastajan apuja kohtaan.
Mikäli kuitenkin maneesissa työskentelet, pyri tekemään siitäkin hevoselle edes välillä kivaa. Sisällytä maneesikäynteihin irtohypytystä kujassa, maastakäsittelyä, ohjasajoa ja tehkääpä vaikka kaverin kanssa vanhat kunnon katrilliharjoitukset! Ja jos olet maneesissa yksin, ota hevoseltasi loimi pois ja anna sen olla vapaana maneesissa jotta se pääsee piehtaroimaan rauhassa ja kunnolla! Piehtarointi on hevoselle parasta mahdollista hierontaa, se kyllä tietää mistä milloinkin kiristää ja kutittaa!
Kun viikonloppu koittaa, tee hevosellesi palvelus ja lähde maastoon! Maastossa hyödynnä mahdollisuus edetä reippaassa tempossa, tee intervalliharjoituksia ja kehitä omaa kevyttä istuntaasi. Käy maastossa sekä yksin että kavereiden kanssa, tämä parantaa keskinäistä suhdettanne huomattavasti.
Jos jonain päivänä ei ihan kaatamalla sada, ottakaa eväät mukaan ja tehkää rauhallinen kävelylenkki maastossa, ja kun löydätte sopivan rauhallisen paikan, nouskaa ratsailta ja nauttikaa eväät luonnon helmassa. Tätä ultimaattista kokemusta varten hevosilla tulee olla riimu suitsien päällä ja riimunnaru mukana, jotta saat hevosen sidottua vaikka puuhun kiinni eväshetken ajaksi. Jos kiinnisitominen arveluttaa, pidä hevosestasi kiinni, tosin tällöin eväiden syöminen voi olla aavistuksen haastavampaa! Tätä hevosen sidottuna pitämistäkin tulee harjoitella, treenaa sitä ensin karsinassa joka on hevoselle helpoin paikka, siitä vaihtele pikkuhiljaa paikkaa ja pidä aina huolta että hevonen jää kanssasi rauhassa ja rentona seisomaan kiinnisidottuna. Itse opetan hevoseni jo varsasti asti seisomaan yhdellä lyhyellä narulla kiinnisidottuna paikassa kuin paikassa, tämä helpottaa arkea huomattavasti!
Kaikessa tekemisessä pidä huolta että hevosellasi on kanssasi mukavaa, naama irvessä treenaaminen harvoin on hevosellekaan se miellyttävin tapa toimia! Kun hevosesi viihtyy kanssasi, tulee onnistumisia tositreenissäkin helpommin!
Tuleeko teille mieleen muita "poikkeuksellisia" hevosen liikutuskeinoja kuin ylläolevat? Jaa kommenttikentässä omia kokemuksiasi tämän pimeän ja synkän ajanjakson selättämiseksi!
Tästä blogista löydät eri tasoisia ratsastusharjoituksia sekä ratsastuskoulun tunneille että itsenäiseen työskentelyyn. Toivon että näistä on apua mahdollisimman monelle hevosten parissa elämästään nauttivalle! Ratsastuksen tavoite, olkoon se meidän jokaisen itse asetettavissa! Nautitaan matkasta kohti tavoitteita yhdessä ystävämme hevosen kanssa.
Kiitos laadukkaista ja mielenkiintoista nettisivuista! Olisi todella kiinnostavaa lukea postaus, joka käsittelisi ratsastajan lihashuoltoa ja venyttelyä, ts. sellaisia asioita mitkä ovat ratsastajalle todella tärkeitä mutta niistä suhteellisen vähän löytää esimerkiksi netistä tietoa, kirjoista jonkin verran. Myös tasapainon parantamisesta kotioloissa olisi todella kiva kuulla!
VastaaPoistaHeippa ja kiitos kannustavasta kommentistasi!
PoistaJa heti perään toinen kiitos hyvästä postausideasta, täytyypä laittaa hautumaan ratsastajan jumppa-postaus! Istunnasta olenkin tainnut kirjoittaa vain yhden postauksen, jossa käsiteltiin istuntaa jonkin verran, en nyt muista miten paljon siinä oli tasapainon parantamisesta, vai oliko ollenkaan, mutta sekin laitetaan postausjonoon!
Kiva että olet mukana!
Sari