sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Tuntisuunnitelma; tehtäviä käynnissä

Olosuhteiden pakosta tämä tuntisuunnitelma sisältää pelkkää käyntityöskentelyä, joten vaikka kenttäsi olisi kova kuin kivi, pystyt tämän tunnin sillä aivan hyvin ratsastamaan! Ja te onnekkaat joilla on maneesi käytössä, ei pelkkä käynnissä tehty työskentely tee pahaa kenellekään, toki te pystytte tätäkin tuntia muokkaamaan ravin ja laukan muodossa.

Tällä tunnilla tarkastetaan hevosen suoruutta, tehdään pohkeenväistöä, voltteja joissa kootaan käyntiä, askeleen pidennystä käynnissä ja ratsastetaan myös ympyrällä.

Aloitetaan alkukäyntien jälkeen ottamalla ohjat tuntumalle ja tarkastamalla ensin hevosen eteenpäinpyrkimys. Käynnin tulisi olla joustavaa, matkaavoittavaa ja rentoa, mutta mikäli ratsastat jäisellä kentällä, ei hevosesi varmastikaan pysty esittämään parasta mahdollista käyntiään, joten tyydy siihen mitä hevosesi esittää, kunhan se pysyy pohkeen edessä! Mikäli lähdet esimerkiksi istunnalla tuuppaamaan hevosellesi lisää käyntiä, ja pohja on hevoselle näinkin haastava, saat aikaiseksi ainoastaan jännittyneitä, entistä lyhyempiä askeleita ja mahdollisesti lihaksistaan kipeän hevosen.

Kaiken kaikkiaan näiden jäätikkökelien aikana olisi hyvä kiinnittää erityistä huomiota hevosen lihashuoltoon, sillä hevonen joutuu varomaan jokaista askeltaan sekä kentällä, maastossa että tarhassa ja varmasti se vaikuttaa lihaksiin kipeyttävästi. Huomaat itsessäsi varmasti saman jutun, kun olet kävellyt vähänkään liukkaalla pohjalla, on jalkasi ja muutkin lihaksesi kireät koska olet joutunut niitä jännittämään! Ei ole yhtään huono ajatus lisätä hevosen hemmottelukalenteriin muutamia ylimääräisiä hierontakertoja näinä aikoina kun pohjat eivät ole optimaaliset.

Kun käynti on kunnossa, ratsasta toisella pitkällä sivulla 1-2 metriä uran sisäpuolella. Tällä tarkastetaan ensimmäiseksi hevosen suoruus ja sinun kykysi määritellä linja jossa hevonen etenee. Uran sisäpuolella ratsastaminen on todella yksinkertainen, mutta samalla vaativa harjoitus. Ratsastajan pitää kyetä pitämään hevonen koko ajan samalla linjalla, siten että etu- ja takajalat kulkevat samaa uraa, vaikka hevonen lähes varmasti pyrkii pikkuhiljaa painumaan kohti uraa ja aidan tarjoamaa tukea ja turvaa!
Jos havaitset hevosessasi tämän uralle pyrkimisen, on syytä ottaa tarkempaan syyniin ohjastuntuma sekä pohkeiden tarjoama tuki. Jos hevosesi on kahden ohjan ja kahden pohkeen välissä (eli tunnet kummallakin pohkeella hevosen molemmat kyljet ja kummassakin ohjassa on samanlainen tuntuma) se ei siitä pois halua, sillä mikäpä hevoselle sen mukavampaa kuin kävellä ratsastajan sille tarjoamassa täydellisessä "raamissa". Eli mikäli hevonen vasemmassa kierroksessa alkaa pikkuhiljaa siirtyä kohti aitaa, eli oikealle, on se merkki puutteellisesta oikean ohjan ja pohkeen tuesta. Toki myös ratsastajan paino voi ohjata hevosta puolelta toiselle, mutta keskitytään nyt siihen täydellisen tuntuman saavuttamiseen.
Usein näkee tällaista tilannetta korjattavan ulkoapujen jopa liiallisella vahvistamisella, jolloin käy helposti niin että hevonen jännittyy ulkosuupielestään ja -kyljestään, ja alkaa pikkuhiljaa pakoilla ulkopuolen apuja ja tästä on seurauksena hevosen "huojuminen" puolelta toiselle. Ratsastajaparka tekee parhaansa korjatakseen hevosta suoraksi vuorotellen vahvistamalla sisä- ja vuorotellen ulkopuolen apuja. Tämä kierre ei lopu koskaan, joten ratkaistaan tämäkin ongelma pehmeämmin.

Jos ja kun hevonen siis painuu oikealle, on syytä ensin tarkkailla kummankin ohjan tuntumaa. Oletuksena on että hevonen on hieman kiinni vasemmassa puolessa ja pyrkii vasenta kuolainta puremalla hieman vastustamaan vasemman puolen ohjasapua samalla kun painuu siitä pois, eli oikealle jossa tuntumaa nähtävästi ei ole ollenkaan. Tässä tapauksessa moni ratsastaja sortuu siihen virheeseen että jo valmiiksi jännittynyttä, eli vasenta puolta, vahvistetaan ohjasotetta kiristämällä, kättä nostamalla tai mikä pahinta, siirtämällä vasenta kättä harjan yli oikealle puolelle. Nämä kaikki vain lisäävät hevosen jännitystä vasemmalta puolelta, joten tee mieluummin näin:
Rentouta vasen kätesi siten että tuntuma vasemmalle kevenee huomattavasti, ikäänkuin kerrot hevoselle rennolla tuntumallasi että vasemmassa puolessa ei ole mitään "pelättävää" ja samalla tarjoa tasaista tuntumaa oikealle ohjalle. Käytännössä ja karkeasti sanottuna tuo vasenta kättäsi hieman hevosen suuta kohti ja samalla ota hevonen vastaan oikealla ohjalla. Oikea käsi ei saa missään nimessä tulla taaksepäin, vaan sen pitää ainoastaan tarjota tukea hevoselle, joka tapahtuu lähes automaattisesti heti kun hevonen rentoutuu vasemmalta puolelta ja päästää sieltä ikäänkuin irti, se suoristuu edestä ja täten tulee paremmin oikealle ohjalle. Ja kun hevonen on paremmin molemmilla ohjilla, tuo molempia käsiäsi hieman eteenpäin jotta hevonen uskaltaa tukeutua ohjiin jatkossakin! Tämäkin harjoitus vaatii ehdottomasti riittävän lyhyet ohjat, jotta ohjasote ei missään nimessä suuntaudu taaksepäin ja suora linja hevosen suupielestä sinun kyynärvarteesi säilyy.

Kun olemme näin toimien saaneet hevosen suupielet rennoiksi ja sitä kautta tuntuman kuntoon, tehdään lähes sama juttu myös pohjetuntumalle, eli kun hevonen on hieman painumassa oikealle, kevennetään vasemman pohkeen tuntumaa, kuitenkin niin että pohje pysyy hevosen kyljen lähellä mutta ei ole aktiivinen ja lisätään tuntumaa oikealla pohkeella. Näin toimien pyritään siis saamaan tuntuma kummallekin pohkeelle samanlaiseksi, ja tällöin hevosen on mahdollista kulkea suorana juuri sinun valitsemallasi linjalla.

Kun olet ratsastanut tämän suoran linjan kolme kertaa, lisää harjoitukseen pohkeenväistöjä uralle. Kun olet kääntänyt hevosen linjalle, kävele ensin muutama metri suoraan ja vasta sen jälkeen ratsasta hevonen loivassa pohkeenväistössä takaisin uralle. Tässä pohkeenväistöharjoituksessa vältetään ohjasta pidättämistä, jos koet että tarvitset vähän jarrua, käytä ääni- ja istunta-apua. Tässä postauksessa otettiin paremmin haltuun istunnalla hidastaminen, se kannattaa käydä lukemassa ensiksi! Tee siis linjalta pohkeenväistö uralle kolme kertaa ensin vasemmassa kierroksessa, ja sen jälkeen vaihda suuntaa, voit antaa hevosen kävellä vapaalla ohjalla tämän suunnanmuutoksen ajan.

Tee seuraavaksi sama harjoitus oikeassa kierroksessa, ensin pelkkä linjan ratsastus suoraan, ja kun se onnistuu kolme kertaa, siirry pohkeenväistöharjoitukseen joka sekin kolme kertaa onnistuneesti ja sen jälkeen vapaat ohjat hetkeksi.

Seuraavaksi siirrytään ratsastamaan voltteja, joissa kootaan käyntiä ja voltin jälkeen suoristus uralle jossa päästetään hevonen pidentämään käynnin askelta.

Tee voltti pitkän sivun alussa, ole tarkkana että voltin ratsastus tulee tehtyä huolellisesti, ajattele voltilla kääntämistä kuten ratsastaisit neljä kulmaa. Muistathan miten tarkkaan kulma tulee ratsastaa? Jos et muista, käy tarkistamassa se täältä. Syy miksi kehotan ainakin alussa ratsastamaan voltin kuten tekisit neljä kulmaa, johtuu yksinkertaisesti siitä että aivan liian usein volttia vähän aliarvioidaan, se tuntuu olevan "vaan" pieni ympyrä, eikä hevosen lapojen ja takaosan hallintaan kiinnitetä riittävästi huomiota. Kun opettelet alusta asti ratsastamaan voltin huolellisesti, huomaat että hallitset hevosen kropan aivan eri tavalla, tämä auttaa muunmuassa hevosen suoristamisessa. Eli hyvin ratsastettu voltti voi olla jopa aivan hevosesi suoruuteen!
Voit ratsastaa samalla voltilla vaikka kaksi kierrosta peräkkäin, jos tuntuu että ensimmäisellä voltilla et saa hevosta täysin hallintaan. Kun kääntävät avut on hallussa, lisää volttiin hieman käynnin kokoamista, luonnollisesti istuntaa hyväksi käyttäen.
Käynnin kokoamisessa ikäänkuin halaat hevosta pitkillä jaloillasi, ajattele vaikka että jaloillasi nostat hevosen kroppaa ylöspäin. Jalan tulee tehdä tässä nyt todella paljon työtä, mutta kun maltat tehdä sen näin, huomaat että askel kerrallaan hevosen etuosa kevenee sen ottaessa lisää painoa takaosalle. Istunnasta tulee siis todella tiivis ja voimakas. Jalat kasvaa alaspäin, ja selkä kasvaa ylöspäin. (siis ratsastajan!) Ryhti on ykkösasia kokoamisessa, katse ei saa missään nimessä laskea alas sillä sen myötä ryhti häviää ja samalla häviää myös istunnan voima.
Kun olet kääntänyt voltilla käyntiä samalla kooten (itseasiassa, jos teet käännökset hyvin tulee hevosen käyntikin kootummaksi lähes itsestään) suorista hevonen pitkälle sivulle ja  rentouta istuntasi, siirrä kättäsi eteenpäin kohti hevosen suuta ja anna hevosen venyttää käyntiaskeltaan pidemmäksi. Ole varovainen ettet lähde puskemaan istunnallasi lisää käyntiä, silloin usein käy niin että hevosen tasapaino häviää, kaikki paino tulee etuosan päälle ja hevonen painaa kädelle. Kun tuntuma säilyy kevyenä, tiedät että askeleen pidennys on onnistunut! Älä vaadi siis hevosta pidentämään askeltaan liian pitkään, vaan iloitse niistä muutamista hyvistä askelista ja se riittäköön. Mitä paremmassa kunnossa hevosesi on, ja niinsanotusti oikein ratsastettu, sitä pidempiä matkoja se pystyy askeltaan pidentämään pysyen samalla tasapainossa ja etuosa kevyenä. Eli mitä raaempi hevonen, sitä lyhyempiä pätkiä se pystyy tässä vaiheessa esittämään.

Toisella pitkällä sivulla voit vaan tarkkailla hevosen suoruutta ja peruskäynnin laadun puhtautta, ja kun taas pääset saman pitkän sivun alkuun jossa teit viimeksi voltin, tee samaan kohtaan voltti tai kaksi käyntiä kooten ja pitkälle sivulle askeleen pidennys. Tämän harjoituksen voit tehdä kolme kertaa vasemmalle, sen jälkeen vapaat ohjat, suunnanmuutos ja sama harjoitus oikeaan kierrokseen.

Vielä olisi tarjolla yksi tehtävä, nimittäin yhdistetään ympyrällä tehty pohkeenväistö, voltilla ratsastus ja tämän myötä asetuksen vaihto.

Ratsasta käynnissä keskiympyrällä. Tarkista ensin että hevosellasi säilyy riittävä eteenpäinpyrkimys käynnissä, sen jälkeen tarkista että hevonen asettuu pehmeästi ympyrän kaaren mukaan ja sen jälkeen ratsasta muutama askel pohkeenväistöä siten että hevosen takaosa siirtyy ympyrän ulkopuolelle. Suorita tämä väistö aloittaen se pitkän sivun keskeltä ja päättyen keskihalkaisijalle, sillä keskihalkaisijan kohdalla hevonen suoristetaan, ja käännetään voltille toiseen suuntaan. Jos siis aloitat harjoituksen vasemmassa kierroksessa, eli olet ympyrällä vasemmassa kierroksessa, käännät voltille oikeaan.

Tällä upealla luomuksella yritän selventää ympyrän, pohkeenväistön ja voltin ratsastamista. Nuolet kertovat suunnan, ja poikkiviivat pohkeenväistön paikan.


Ja mitä tällä haetaan? Ympyrällä tehty pohkeenväistö parantaa hevosen askelten irtonaisuutta ja ratsastajan apujen nopeutta. Pohkeenväistössä tarvittava vasen pohje (siis vasemmassa kierroksessa) aktivoi hevosen takaosaa väistöön, ja samaa pohjetta tarvitaan oikealle kääntyvässä voltissa pitämään huolta että takaosa tulee mukaan taivutukseen. (muista tässäkin harjoituksessa välttää ohjalla pidättämistä, vaan tee se istunnalla ja ääniavulla.)
Eli kun siirrät vasenta pohjettasi hieman satulavyön taakse väistössä, pidä se suoristuksen ajan samassa paikassa mutta kevennä sitä hieman, näin ollen sinulla on hevonen hyvällä ulkopohkeen tuella heti voltin ensimetreistä lähtien. Tähän vaan lisäät voltilla tarvittavan sisäohjan (eli tässä tapauksessa oikean ohjan) asettavan ja taivuttavan otteen ja saat voltilla aivan uudenlaista pehmeää ja tasaista taivutusta. Ja koska olemme edellisessä tehtävässä harjoitelleet tarkkaa voltilla ratsastamista, on avut sinulla niin hyvin hallussa että voit keskittyä tällä voltilla paremman asetuksen ja taivutuksen saavuttamiseen. Pidä huolta että ohjasi ovat riitävän lyhyen jotta kätesi pysyvät kannettuina ja ohjasote ei suuntaudu missään vaiheessa taaksepäin.

Voltin jälkeen taas asetuksen vaihto ja jatka vasemmassa kierroksessa keskiympyrää ja taas samassa kohdassa pohkeenväistö, josta suoristuksen kautta voltille oikealle. Tee tämäkin harjoitus kolme kertaa vasemmassa kierroksessa, sen jälkeen vapain ohjin suunnanmuutos ja sama homma oikeassa kierroksessa.

Tämän jälkeen loppukäynnit, mielellään tietysti maastossa jossa hevonen pääsee vähän tuulettamaan aivojaan, tunti on ollut aikamoista näpertelyä ja harva hevonen siitä varsinaisesti nauttii! Mutta eikö kehittyäkseen pidä välillä käydä siellä mukavuusalueen ulkopuolellakin?!

Hyviä treenejä ja kohta ne ulkokentätkin alkaa sulaa, eikö kevät ole jo ihan nurkan takana??

4 kommenttia:

  1. Hei, kiitos kivasta ja hyödyllisestä blogista! Lähdin tällä kertaa hakemaan harjoituksia laukan vaihtoihin, ja löysinkin hyvän valmistelevan harjoituksen (laukanvaihtojen alkeet osa I). Nyt toivoisinkin kakkososaa niin päästäisiin harjoittelemaan lisää, kunhan ensin tuo eka osio olisi hallussa :)
    Terv: maikkinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Maikkinen!

      Juuri kävin luonnoksia läpi ja mietin mitä lähden seuraavaksi työstämään valmiiksi, laukanvaihtojen kakkososa näytti olevan jo luonnoksissa joten eiköhän se sieltä pikkuhiljaa tule julkiseksikin!

      Kiva että olet mukana!

      Sari

      Poista
  2. Kiitos tästä! Juuri pähkäilin mitä sitä tänään tekisi kun kenttä on ties kuinka monetta viikkoa niin kova ettei voi kuin kävellä ja alkaa itseltä ideat loppua. Tämä menee kyllä ehdottomasti käyttöön! :)
    -Eerika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Eerika!

      Tulipa tämä sopivaan saumaan, luultavasti koko Suomi kamppailee samojen haasteiden kanssa...

      Täytyykin kerätä käynnissä tehtäviä harjoituksia yhteen postaukseen, kiitos inspiraatiosta!

      Sari

      Poista