Ratsastuksen opettaminen on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!
Opettajan rooli on luonnollisesti todella tärkeässä asemassa oli sitten kyseessä ratsastuskoulun tunnit, yksityisratsastajan valmennus tai ihan vaan rento humputtelutunti! Pääasia on että ratsastaja voi luottaa opettajan ohjeisiin, tekee asiat niiden mukaan ja huomaa ratsastuksessaan muutoksen sen jälkeen. Mutta, ratsastajan pitää myös voida kyseenalaistaa ja kysellä opettajalta lisää ohjeista, kertoa miltä hevonen milloinkin tuntuu ja saada näihin myös vastakaikua. Ratsastajan ja opettajan välinen luottamus on todella tärkeä asia, ja se korostuu erityisesti tilanteissa joissa hevonen vaikka hermostuu ja tulee vähän turhan vahvaksi, ehkä jopa vaarallisen rajuksi, sillä näissä tilanteissa ratsastajan pitää tehdä juuri niin kuin opettaja sanoo, jotta tilanne saadaan rauhoittumaan mahdollisimman nopeasti.
Ratsastuksenopettamisesta on niin monta mielipidettä kuin on opettajaakin, mutta omasta mielestäni tärkeintä on se että ratsastuksenopettaja on niin hyvin tehtäviensä tasalla, että hän pystyy perustelemaan jokaisen teettämänsä harjoituksen tarpeen vaatiessa. Sanoisin jopa että tunnin pito onnistuu vaikka ihan extempore hyvältä opettajalta, sillä hän näkee nopeasti mitä tehtäviä milläkin ratsukolla voi teettää ja mihin niillä pyritään ja saadaanko niillä haluttu tavoite saavutettua. Tämä ei tietenkään poista tuntisuunnitelman tärkeyttä, mutta puhutaan siitä kohta lisää! Huolestuttavan paljon näkee tunninpitoa jossa opettaja on vaan katsonut muutamia harjoituksia jostain oppaasta ja tuo ne sellaisenaan tunnille, selittämättä mitä niillä haetaan ja kykenemättä muokkaamaan harjoituksia ratsukoiden tason niin vaatiessa. Tällainen tilanne kärjistyy todella usein ratsastajan turhautumiseen, tämä taas aiheuttaa hevosen jännittymisen ja luonnollisesti nämä molemmat ikävät lieveilmiöt kaatuvat ratsastuksenopettajan niskaan, joka on mahdollisesti asettanut ratsukon liian vaativan tehtävän eteen tai ei vaan osaa auttaa ratsukkoa eteenpäin harjoituksen edetessä.
Ratsastajan vastuulla on etsiä opettaja jonka tyyli sopii itselle. Toiset pitävät saksalaisesta armeijasta tutusta kurista, toisille riittää että opettaja kehuu kehumistaan vaikka juuri mitään ei tapahtuisikaan ja kaikkea näiden väliltä. Aina se ei tietenkään ole mahdollista, joskus seudulla on niin vähän tarjontaa että pitää luopua jostain opettajan ominaisuudesta päästääkseen yleensäkään ratsastustunneille. Jotkut ovat valmiita ajamaan pitkiäkin matkoja hyvän opettajan perässä, ja kyllähän meille Suomeen lennätetään harva se päivä kaikenlaisia opettajaguruja kertomaan meille "kädet ylös ja kantapäät alas"-tyyppisiä itsestäänselvyyksiä! Auts, oliko vähän ikävästi sanottu? Ihmettelen aina suuresti tätä ulkomaisten valmentajien käyttöä, eikö Suomessa todellakaan ole ammattitaitoisia opettajia sen vertaa että pärjättäisiin omavaraisesti? Luen mielenkiinnolla jokaisen käsiini saamani raportin näistä ulkomaanihmeiden valmennuksista, ja aina niissä toistetaan samaa mantraa; valmennuksessa keskityttiin perusasioihin, hevonen ei ollut suora, ei ollut pohkeen edessä, ratsastajan asennossa oli korjattavaa ja kaikenkaikkiaan perusratsastuksessa oli sen verran korjaamista että varsinaiset harjoitukset jäi joko kokonaan tekemättä tai tehtiin lyhennettynä versiona ajan loputtua kesken. Eikö todellakin kannattaisi pitää huolta siitä perusratsastuksesta, jotta pääsisi sitten näille lontoonkielisille valmennuksille tekemään niitä ihan oikeita, vähän vaativampiakin harjoituksia? Ymmärtääkseni nämä ulkomaalaisten valmentajien hinnatkin ovat niin suolaiset, että kyllä itseäni ainakin inhottaisi maksaa vaikka 75€ puolen tunnin valmennuksesta jossa on opiskeltu hevosen ratsastamista pohkeen eteen käynnissä ja hetki ravissa...
Opettajan vastuulla on monia asioita. Oppilas odottaa saavansa opetusta koko rahan edestä, ja pahin mahdollinen tilanne onkin sellainen jossa oppilas on tunnin jälkeen täysin samassa tilanteessa kuin tunnin alussa, eli ei käytännössä ole saanut mitään oppia tai uusia elämyksiä. Tunnin ei tarvitse sisältää mitään vaativan tason liikkeiden oppimista, pääasia että ratsastaja on saanut edes jostain liikkeestä, harjoituksesta tai muusta vastaavasta tunteen että näin se kuuluu ratsastaa ja tältä se tuntuu kun se menee oikein.Opettajan pitää myös nopeasti nähdä jos suunniteltu tehtävä on ratsukolle liian vaikea, ja helpottaa sitä tarpeen mukaan. Myös toiseen suuntaan on tehtävä joskus nopeitakin päätöksiä, jos ratsukko on selvästi tehtäviensä tasalla, ja kaikki tähden asennot ovat suotuisat, voidaan juuri tällä tunnilla siirtyä astetta vaikeampaan harjoitukseen ja tehdä vaikkapa se ihan ensimmäinen laukanvaihto! Yksi ikävimmistä opettajan vastuuasioista on hevosen terveydentilan tunnistaminen ja siitä informoiminen, samoin kuin epäsopivien varusteiden toteaminen. Yhdenkään opettajan ei tulisi pitää tunnillaan hevosta joka ontuu tai vastustelee ratsastajaa esimerkiksi epäsopivien varusteiden vuoksi.
Joskus vallitsevat olosuhteet aiheuttavat muutoksia tunnin kulkuun. Vaikka tuntisuunnitelma olisi tehty ihan viimeisen päälle, tunnin aikana puhkeava myrskytuuli harvoin tarjoaa optimaalisen oppimisympäristön ratsukolle, joten silloin pitää harjoitusta muuttaa aika radikaalistikin helmpompaan suuntaan. Samoin välillä olen joutunut toteamaan että kentän pohja ei ole siinä kunnossa että siinä olisi turvallista ratsastaa. Ymmärrän että se harmittaa ratsastajia (harmittaahan se minuakin) mutta kentän pohjan kunto kannattaa tarkastaa aina ennen ratsastustuntia ja mikäli sille on jotain tehtävissä, tehkää se ajoissa!
Tuntisuunnitelma, tämä tulisi olla jokaisen ratsastusta opettavan henkilön hallussa. Tuntisuunnitelma esimerkiksi ratsastuskoulussa on melko helppo tehdä, sillä koulussa usein ryhmät on jaettu tasojen mukaan, joten samalla tunnilla on usein lähes samantasoisia ratsastajia ja opetushevosetkin ovat pääsääntöisesti hyvin peruskoulutettuja ja kykenevät useisiin harjoituksiin. Suunnitelma kannattaa tehdä aina tietylle kaudelle tai jaksolle, esimerkiksi nyt vuoden alusta kesään asti. Silloin ensin kartoitetaan ratsastajien lähtötilanne ja määritellään kauden loppuun joku tavoite, oli se sitten ratsastusmerkin suorittaminen, tietyn esteradan suorittaminen tai vaikka vaan kyky hallita hevonen kaikissa askellajeissa. Kun meillä on paperilla lähtötilanne ja tavoitetaso, on siihen väliin helppo suunnitella jokaiselle tunnille harjoitukset, jotka tukevat tavoitteisiin pääsyä. Suunnitelmassa ei voi tietenkään armollisesti pysyä, juuri näiden yllämainittujen muuttujien takia, mutta hyvänä pohjana suunnitelma toimii aina!
Yksityisratsukoille suunnitelman tekeminen on joskus vähän haastavampaa, hevosten ja ratsastajien taso voi vaihdella, tuntien säännöllisyys voi vaihdella, jne... Kaikista näistä haasteista huolimatta, kehotan tekemään jonkinlaisen rungon yksityisratsukoillekin, siinä vaan pitää olla vähän paremmin ajan hermolla ja muuttaa sitä nopeastikin jos tilanne sitä vaatii.
Otetaanpa tähän puuduttavan kirjoituksen loppuun muutama esimerkki elävästä elämästä, miten hyvinkin tarkkaan tehtyä tuntisuunnitelmaa joutuu muuttamaan ihan lennosta ja täysin erilaiseksi alkuperäiseen verrattuna:
1. Ratsastuskoulun tunti, ryhmän taso helppo B, tuntisuunnitelmassa luki normaalia enemmän laukkatyötä sekä laukannostoja että laukan säilyttämistä sekä suoralla että ympyröillä.
- tallille mennessä huomaan että kenttä on niin märkä että laukkatyöskentely suuressa määrin on hevosille aivan liian raskasta ja pohjan liukkaus tekee siitä myös vaarallisen. Jaahas, ensimmäinen muutos tuli jo siinä. Laukkatyöskentely minimiin, ja keskitytään enemmän laukannostossa tarvittavien apujen hiomiseen. Tähän käytin pohkeenväistöharjoituksia, joiden jälkeen nostettiin laukka, mutta laukkaa ei jatkettu kuin muutaman askeleen verran. Lisäksi työskentelimme ympyrällä, mutta käynnissä tehden väistöjä siten että takapää siirtyy ympyrän ulkopuolelle ja etupää pysyy ympyrällä. Nämä molemmat harjoitukset herkistävät hevosia laukannostoapuun, eli sisäpohkeeseen ja opettaa ratsastajia käyttämään apua oikeaan aikaan oikealla paineella.
2. Ratsastuskoulun tunti, ryhmän taso helppo C, aikuisia ratsastajia jotka aloittaneet harrastuksen uudelleen. Tuntisuunnitelmassa luki siirtymiä harjoitusravin ja käynnin välillä, käännöksiä volteille sekä käynnissä että ravissa ja suoraan ratsastamista pituushalkaisijalla, siirtymien kera. Ei laukkatyötä.
- tunnin alussa selviää että yksi ratsastajista on aiemmin pudonnut hevosen selästä ja on sen jälkeen kovin arka, käyntityö tuntuu ainoastaan luontevalta. Tämä otetaan huomioon siten että muiden tehdessä siirtymätyöskentelyä ravin ja käynnin välillä, tämä arempi ratsastaja tekee samaa harjoitusta mutta käynnin ja pysähdysten kanssa. Kun ne sujuvat, ja huomaan että jännitys on helpottamassa, kehotan häntä liittymään mukaan muiden harjoitukseen ja pikkuhiljaa se ravikin alkaa sujua! Koko ryhmän kanssa selviää myös melko nopeasti että harjoitusravissa istuminen ei ole miellyttävää kummallekaan, ei ratsastajille eikä sitä kautta myöskään hevosille. Vähennämme harjoitusravissa istumisen minimiin, teemme niin että ainoastaan muutama askel ennen siirtymää istutaan alas, jotta jännitystilat saadaan minimoitua ja hevosten selät säästyy! Tunnin edetessä ratsastajat rentoutuvat (myös se arka ratsastaja) ja tunnin päätämme muutamaan laukkapätkään, vaikka alunperin niin ei ollutkaan tarkoitus! Kaikki nappulat vaan löysivät kohdalleen ja ratsastajat saivat tunnin loppuun varsin ihanan tunteen rennosti laukkavien hevosten selässä!
3. Yksityistunti, tuntematon ratsukko, kohtaamme ensimmäistä kertaa, joten varsinaista tuntisuunnitelmaa ei ole, käyn läpi perusasioita ja tarkastelen ratsukon yhteistyötä.
- tunnin alussa joudun korjaamaan varusteita jonkin verran, satula on sopivan oloinen mutta kuolaimet liian pitkät (niitä ei kuitenkaan saada vaihdettua tällä kertaa) ja turparemmi on väärässä paikassa ja liian kireä. Melko pian havaitsen muutaman perustavaa laatua olevan ongelman, jotka vaativat ratsastajalta melko paljon muutosmyönteisyyttä! Ohjat liian pitkät, kädet alhaalla ja kaukana toisistaan ja käsillä jatkuvaa nykimistä hevosen suusta. Samalla hevosen "laiskuutta" ja vinoutta moititaan. Korjaan ohjaspituuden ja käden paikan ja rauhallisuuden toistuvasti, sekä kerron miksi hevonen on hidas ja vino. Ratsastaja löytää vikoja kentän pohjasta, hevosen luonteesta ja ihmettelee miksi korjaan hänen istuntaansa niin paljon. Selitän yhä uudelleen nämä samat perusasiat, mutta ratsastaja edelleen ihmettelee samoja asioita. Ratsastaja on selvästi pettynyt kun emme teekään mitään temppuja, vaikka ratsukon taso ehkä ne sallisivatkin. En vaan voi viedä heitä siihen tilanteeseen kun perusratsastuksessa on näin suuria puutteita. Tunnin jälkeen käymme keskustelua tunnin annista, opetustavastani ja kerron minkä pitää muuttua jos halutaan kehitystä tapahtuvan. Ratsastaja jää miettimään asioita pitkäksi aikaa, käy sillä välin useiden eri opettajien tunneilla mutta varsinaista edistystä ei tapahdu. Hevonen laiskistuu ja vinoutuu entistä enemmän, vaikka toisten opettajien tunneilla tehdään temppuja joiden pitäisi notkistaa hevosta. Yli puolen vuoden kuluttua tiemme kohtaavat jälleen, ja ratsastajan silmät ovat selvästi avautuneet ja hän on valmis aloittamaan ihan alusta, saadakseen hevoseen taas elämäniloa, liikettä ja omaan ratsastukseensa helppoutta! Aina se ei mene näin onnellisesti, moni ratsastaja ei yksinkertaisesti kestä perusasioiden hiomista eikä jaksa odottaa niiden tuomia tuloksia, ja yhteistyömme ei silloin jatku. Se on ihan ok, meillä kaikilla on vapaus valita, sekä sinulla että minulla!
Miten erilaisia opettajia olette itse kohdanneet? Onko käynyt niin ihana tuuri että sinulla on juuri oikeanlainen opettaja jonka kanssa todellakin saatte edistystä aikaan?
Hei, kiitos loistavasta blogista. Etsin täältä vinkkejä itsenäiseen ratsastukseen ratsun uraa aloittelevalla suokilla ja tämä teksti sattui silmään.
VastaaPoistaKäyn yksityistunnilla noin kerran viikossa itsenäisen ratsastuksen lisäksi. Olen löytänyt itselleni parhaan opettajan, joka on kannustava, antaa palautetta hyvässä kuin korjattavissakin asioissa, keskittyy tuntiini eikä höpise puhelimessa tai kentän reunalla olevien ihmisten kanssa. Videolta ratsastustani katsoessa tajusin miten opettaja on mukana joka hetki ja vaikuttaa innostuneelta vaikken ole kisoihin tähtäävä ratsastaja vaan "pelkkä" intohimoinen harrastaja. On mukava kuulla omasta edistymisestä ja huomata se itsekin. Olen ratsastanut monilla ratsastuskouluilla eri kaupungeissa asuessani ja 10 maailmalla vietettyjen vuosien jälkeen palattuani kotikaupunkiini ensimmäisellä ratsastuskoulullani on se paras opetus ja opettaja!
Heippa ja kiitos mukavasta kommentista!
PoistaKylläpä kuulostaa mahtavalta että olet löytänyt noin täydellisen opettajan! Hyvä luottamussuhde oppilaan ja opettajan välillä on kaikista tärkein asia, se nostaa oppilaankin aina vaan uudestaan uudelle tasolle kun hän voi luottaa opettajan neuvoihin. Ja jos hevosesikin liikkuu näilläkin tunneilla tyytyväisenä, on tämä opettaja painonsa arvoinen kultaa!
Tervetuloa mukaan ratsastusharjoitusten maailmaan!
Sari
Tuohon edelliseen vielä lisään, että tällä hetkellä minulla ei ole omaa hevosta, liikutaan kaverin suokkia (juuri tulin ratsastamasta sillä, sinun ohjeita yritin kovasti muistella ;)) ja tunnilla saan ratsastaa ratsastuskoulun mukavilla hevosilla. Tämä järjestely sopii perheellisen elämäntilanteeseen oikein hyvin ja hevosen omistaneena en välttämättä nyt kaipaakaan omaa. Olen miettinyt asiaa siltäkin kannalta, että ehkä oma kehittyminen tyssäisi minun tapauksessani silloin, koska epäilen rahojeni riittävyyttä korkeaan tallivuokraan sekä valmennuksiin...
VastaaPoistaUsko tai älä, yksi käytetyimmistä neuvoistani ratsastajille on että älä osta omaa hevosta!!! Silloin usein käy niin että joko ihan taloudellisista tai muista syistä johtuen opettajan valvovan silmän alla ratsastaminen vähenee, joka korreloi suoraan oppimisen vähenemiseen ja jos jotain opitaan, niin ratsastamaan ainoastaan sitä omaa hevosta, joka on oman itsesi peili!
PoistaNykyään on niin paljon hevosia joita saa vuokrata, ratsastuskouluja joilla saa ratsastaa että ne kannattaa kyllä hyödyntää, onhan se paljon stressittömämpääkin siten!
Sari
Täytyy sanoa, että yhteinen kieli opettajan kanssa on todellakin se tärkein asia ikinä. Mä opiskelin kaksi vuotta hevosalan oppilaitoksessa ja musta tuntui koko sen ajan, että me ei olla samalla planeetalla meidän vastuuopettajan kanssa. Ihan kun oltais eri kieltä puhuttu. Ainoat ahaa-elämykset koko kahden vuoden aikana tuli luokkakaverin pitämillä "tunneilla" sitten kouluajan ulkopuolella. Luokkakaveri puolestaan kehui maasta taivaisiin, että nyt on opettaja, joka osaa olla samalla aaltopituudella hänen kanssa. Vasta nyt kymmenen vuotta myöhemmin mä olen oivaltanut niitä syitä erilaisiin tehtäviin. Silloin meni kehitys ja itseluottamus taaksepäin, kun loppujenlopuksi en moitteiden pelossa uskaltanut muuta kun matkustaa maneesia ympäri villi ilme silmissä, että milloin pääsee pois piinasta. Olo oli ihan kun idiootilla ja mietin vaan kerta toisensa jälkeen, että miks mä raahaan ruhoni sinne selkään, kun mä en selkeesti osaa mitään, enkä ole millään tasolla oppimiskykyinen yksilö. Sitten olinkin muutaman vuoden täysin ratsastamatta, enkä käynyt missään lähimainkaan hevosia.
VastaaPoistaOnneksi into ei laantunut, vaan hevosten parissa ollaan edelleen. :)
Täytyy sanoa, että yhteinen kieli opettajan kanssa on todellakin se tärkein asia ikinä. Mä opiskelin kaksi vuotta hevosalan oppilaitoksessa ja musta tuntui koko sen ajan, että me ei olla samalla planeetalla meidän vastuuopettajan kanssa. Ihan kun oltais eri kieltä puhuttu. Ainoat ahaa-elämykset koko kahden vuoden aikana tuli luokkakaverin pitämillä "tunneilla" sitten kouluajan ulkopuolella. Luokkakaveri puolestaan kehui maasta taivaisiin, että nyt on opettaja, joka osaa olla samalla aaltopituudella hänen kanssa. Vasta nyt kymmenen vuotta myöhemmin mä olen oivaltanut niitä syitä erilaisiin tehtäviin. Silloin meni kehitys ja itseluottamus taaksepäin, kun loppujenlopuksi en moitteiden pelossa uskaltanut muuta kun matkustaa maneesia ympäri villi ilme silmissä, että milloin pääsee pois piinasta. Olo oli ihan kun idiootilla ja mietin vaan kerta toisensa jälkeen, että miks mä raahaan ruhoni sinne selkään, kun mä en selkeesti osaa mitään, enkä ole millään tasolla oppimiskykyinen yksilö. Sitten olinkin muutaman vuoden täysin ratsastamatta, enkä käynyt missään lähimainkaan hevosia.
VastaaPoistaOnneksi into ei laantunut, vaan hevosten parissa ollaan edelleen. :)
Heippa!
PoistaValitettavan usein törmään juuri tuohon kokemaasi tilanteeseen, opettaja opettaa mutta oppilas ei joko pelon tai ymmärryksen puutteen vuoksi opi, vaikka kovasti haluaisikin. Opettajan tulisikin osata kääntää korjattavat asiat siten että ei keskityttäisi siihen mitä oppilas tekee väärin, vaan teetettäisiin harjoitus siten että oppilas ihan huomaamattaan tekee harjoituksen oikein, joten päästään useimmin kehumaan kuin moittimaan!
Toinen tärkeä asia on tehtävien selkeä selittäminen oppilaalle, jo ennen harjoituksen alkua. Se ei mielestäni riitä että kerrotaan mitä tehdään, vaan oppilasta kiinnostaa miksi se tehdään, mihin se vaikuttaa ja mitä tehdään jos tämä harjoitus ei jostain syystä sujukaan. Näin saadaan oppilaallekin rento fiilis, joka luonnollisesti siirtyy hevoseenkin.
Tietynlainen luottamus opettajan asettamiin harjoituksiin pitää toki olla, mutta oppilaan pitää uskaltaa myös kysyä ja kyseenalaistaa harjoitus jos se on aiheellista. Hiljaa tuppisuuna ratsastava oppilas on varmasti joko todella jännittynyt (ei hengitä!) tai todella ärsyyntynyt, ja kumpikaan ei ole toivottava tilanne!
Ihanaa että olet sittemmin jatkanut edelleen hevosten parissa, se hymy jonka hevoset saa ainakin mun kasvoille on korvaamatonta!
Sari