maanantai 23. helmikuuta 2015

Istuntaharjoituksia maapuomeilla käynnissä ja ravissa

Nyt aloitamme maapuomiharjoitteet ottaen ensimmäiseksi haltuun ratsastajan istunnan, sillä haluan varmistaa että et istunnallasi ja kädelläsi häiritse hevosen tasapainoa puomeilla.

Rakenna ensimmäiseksi pitkänsivun keskelle 4 maapuomin linja, käyntiväleillä (60-80 cm). Ensimmäisen puomin eteen laita 2 puomia muodostamaan johteet tai kuja, siten että näiden puomien väli on noin 2 metriä. Tämän on tarkoitus auttaa sinua tähtäämään keskelle puomeja. Näiden johdapuomien väliä voit harjoituksen edetessä lyhentään aina 1,5 metriin asti, ja kun puomien keskelle ratsastaminen onnistuu sujuvasti, voit ottaa nämä johdepuomit pois kokonaan. Ylitä puomit ensimmäistä kertaa käynnissä vapain ohjin, siten että voit tarkkailla hevosen pään ja kaulan liikettä, miten pitkälle se venyttää niitä? Pidä istunta vakaana, mutta älä kevennä sitä vielä. Tarkkaile miten pitkälle viet käsiäsi hevosen suuta kohti puomilla. Tarkkaille myös omia pohkeitasi, pohkeiden pitää jäädä omalle paikalleen heti satulavyön kohdalle, tukien hevosta, mutta ei aiheuttaen turhaa painetta. Hevosen ei tulisi kiirehtiä puomien yli, mutta se ei saa myöskään hidastaa tempoaan puomeilla. Sinun pohkeidesi tehtävä on säilyttää tasainen rytmi puomeilla, vaikka ohjastuntumaa ei olisikaan.
Muista ratsastaa muutama metri suoraan myös puomien jälkeen. Ylitä käyntipuomit muutaman kerran ensin vapain ohjin, ja sen jälkeen ohjat tuntumalla. Muista myödätä kädellä sen verran mitä hevonen tarvitsee, kuitenkaan menettämättä tuntumaa hevosen suuhun. Hevosen pitää tuntea kätesi koko ajan, jotta se voi luottaa siihen, mutta kätesi pitää antaa hevosen päälle ja kaulalle sen tarvitsema vapaus ja venytys. Kun puomit sujuu hyvin käynnissä, pidä pieni lepotauko hevoselle ja muuta puomit sillä välillä raviväleihin (100-150 cm). Muista tarkistaa ja tarvittaessa säätää puomit juuri sinun hevosesi askeliin sopiviksi, sekä käynnissä että ravissa!

Käytä alussa taas käyntipuomeista tuttuja johdepuomeja, ensin noin 2 metrin välillä. Tämän tarkoitus on taas auttaa sinua "osumaan" keskelle puomeja. Ensimmäisillä kerroilla puomit ylitetään kevyessä ravissa. Kallista ylävartaloa hieman eteenpäin ennen ensimmäistä puomia, ja tartu varmuuden vuoksi toisella kädellä hevosen harjaan. Seuraavalla kerralla siirrä toista kättä kohti hevosen suuta ja seuraavilla kerroilla siirretään jo molempia käsiä kohti hevosen suuta, juuri sen tarvitsema määrä. Mikäli jossain kohtaa oma tasapainosi horjahtelee, tukeudu seuraavalla kerralla rohkeasti hevosen harjaan, jotta et tule vahingossakaan kiskaisseesi hevosta suusta. Kun tasapainosi on taas kunnossa, siirrä molemmat kädet jälleen kohti hevosen suuta.

Kun puomit ylittyvät kevyessä ravissa sujuvasti, tasaisessa rytmissä ja pehmeällä kädellä, pidä pieni tauko. Jatketaan seuraavaksi ravipuomien ylitys kevyessä istunnassa, eli takapuoli ei enää kosketa satulaa, mutta on kuitenkin satulan lähellä. Taas ensimmäisillä kerroilla tukeudu käsillä hevosen harjaan, oman tasapainosi vuoksi. Kevyessä istunnassa on aina suurempi vaara horjahtaa, joten on tärkeää suojella hevosen suuta kunnes saat oman tasapainosi kuntoon. Jälleen kun tasapainosi on hallussa, voit siirtyä myötäämään molemmilla käsillä kohti hevosen suuta. Kuten käynnissäkin, pidä ravissa pohkeilla huolta tasaisen rytmin säilymisestä läpi koko harjoituksen.

Jos ja kun kevyt istunta puomeilla on hallussa, voit vielä hullutella ja ylittää ravipuomit kevyessä istunnassa, mutta nyt ilman ohjia, siten että kädet on ristittynä rintakehän korkeudella. Apua! Ennen tätä harjoitusta on tärkeää varmistaa että hevonen on rauhallinen puomeilla, mutta jos olet tehnyt tämän postauksen harjoitukset järjestyksessä, pitäisi hevosenkin olla jo ihan sinut puomien kanssa. Tämä ilman ohjia tehtävä harjoitus varmistaa viimeistään sen että hallitset istuntasi vaikka hevosen askel vähän nouseekin puomien myötä! 

Viimeisenä voit ratsastaa ravipuomit vielä harjoitusravissa, keskittyen tiiviiseen mutta rentoon istuntaan ja tasaiseen rytmiin. Harjoitusta voit monipuolistaa vielä vähän siirtämällä viimeistä puomia yhden välin kauemmas, jolloin hevonen joutuu ottamaan yhden väliaskeleen ennen viimeistä puomia. Tämäkin väliaskel tulisi sujua samassa tasaisessa rytmissä kuin puomitkin.

Muista vaihdella suuntaa riittävän usein ja antaa hevosesi kävellä vapain ohjin riittävän usein. Yhdellä tunnilla en tämän enempää teettäisi puomiharjoituksia, vaikka ne eivät fyysisesti tässä vaiheessa olekaan hevoselle kovin raskaita, on raskaus enemmän henkisellä puolella jatkuvan tarkkaavaisuuden ja keskittymisen vuoksi. Anna hevosen aivoille vähän lomaa ja käy vaikka lopuksi laukkailemassa maastossa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti