perjantai 13. helmikuuta 2015

Tuntisuunnitelma; keveyttä siirtymiin

Aah, siirtymät, parasta mitä hevosen selässä voi tehdä!!!

Tässä tuntisuunnitelmassa otetaan erityistarkkailuun hevonen joka on päässyt hieman jäämään pohkeen taakse, ja haetaan keveyttä ja jopa pientä liikkumisen iloa siirtymien kautta. Ei unohdeta jumppaakaan, eli taivutusta ja väistöjäkin tehdään jonkin verran, lähinnä alkuverryttelyssä.

Mikäli hevosesi on jo päässyt niin hitaaksi pohkeelle, ettei edes käynti vapain ohjin etene riittävässä tempossa, kehotan sinua taluttamaan hevosta alkukäyntien ajan. Tällä estämme sen ettet jyystä hevosta pohkeella edes alkutunnista, vaan annetaan hevoselle vähän "lomaa" ratsastajan pohkeesta. Kun hevonen on kävellyt riittävästi, voit nousta selkään ja kävellä vaikka kierroksen kentällä ja sitten voitkin ottaa ohjat tuntumalle.
Aloita ensin kävelemällä kumpaankin suuntaan muutama kierros, ja tarkista että hevonen kävelee rennosti, tukeutuen ohjasi antamaan tuntumaan ja on suora. Älä vieläkään patista hevosta pohkeella, pääasia tässä vaiheessa on se että hevonen sentään kävelee, tunnin varsinaiset harjoitukset kyllä saavat hevosesi varsin virkeäksi! Käyntityön jälkeen voit ravata hieman kevyessä ravissa kumpaankin suuntaan, jälleen ainoat huomionarvoiset asiat ovat tuntuman hyväksyminen, rentous ja suoruus, ei pohkeella kiusaamista vieläkään!

Tämän jälkeen siirry käyntiin, ja aloita pitkillä sivuilla avotaivutusten ratsastaminen täältä löytyvällä harjoituksella. Eli pitkän sivun alkuun voltti käynnissä, voltista jatka pitkääsivua lievässä avotaivutuksessa, ja jos tarve vaatii, tee keskelle pitkää sivua korjaava voltti, mutta jos kaikki on ok, jatka avossa pitkän sivun loppuun asti, ja päätä harjoitus volttiin pitkän sivun lopussa. Toista sama harjoitus toisellakin pitkällä sivulla. Tee tämä avoharjoitus kumpaankin suuntaan kahden kierroksen ajan, siten että teet siis yhteensä neljä avotaivutusta oikeassa ja neljä avotaivutusta vasemmassa kierroksessa. Tämän jälkeen anna hevoselle hetkeksi vapaa ohja ja vähän lepoa.

Seuraavaksi ratsastetaan hetki pohkeenväistöä, harjoitukset tehdään taas pitkillä sivuilla. Aloitetaan vasemmassa kierroksessa. Nyt keskitytään etuosan hallintaan, eli jätä hevosen etuosa uralle, ja siirrä takaosa oikealla pohkeella uran sisäpuolelle. Jatka tässä muodossa pohkeenväistöä pitkän sivun loppuun, suorista hevonen uralle ja kävele lyhyt sivu suoraan, ja taas seuraavalla pitkällä sivulla sama homma. Etuosa uralla, takaosa uran sisäpuolella ja loivassa väistössä eteenpäin! Muista olla koko ajan istunnalla ja katseella "menossa" uraa pitkin, silloin hevosesikin seuraa sinua! Jos hevosen etuosa karkaa uralta, pidätä molemmilla ohjilla. Jos takaosa ei siirry oikean pohkeen vaikutuksesta tai hevonen lopettaa väistön, voimista vasenta ohjaa (ristikkäiset avut!) ja saat taas tilanteen haltuun! Muista tarkastaa että ohja on sopivan pituinen, mieluummin liian lyhyt kuin liian pitkä! Kädet kannettuina, katse eteenpäin ja ole tarkkana että väistävä pohje ei siirry liian taakse. Kun olet tehnyt neljä väistöpätkää vasemmassa kierroksessa, anna hevosen hetki kävellä vapaalla ohjalla ja tee sen jälkeen sama harjoitus oikeassa kierroksessa. Tämän jälkeen taas vapaa ohja ja lepo hetkeksi.

Sen jälkeen jatketaan siirtymäharjoituksilla. Jatka ratsastamista vähän uran sisäpuolella, ja ratsasta jokainen kulma vähän takaosankäännösmäisesti. Eli, kulmassa voimista vähän ulko-ohjaa, jotta saat hallittua ulkolavan, ja johda käännöstä hieman sisäohjalla. Oma katseesi kääntyy selkeästi käännöksen suuntaan, sisäpohje on satulavyön kohdalla, puristamatta mutta lähellä. Ulkopohje voi siirtyä aavistuksen taaksepäin, ja vaikuttaa siinä. Näin toimien saamme hevosen suoristumaan todella nopeasti käännöksen jälkeen, ja sehän antaa hevoselle mahdollisuuden suorittaa siirtymän nopeasti ja vahvasti, ja sitähän me tässä juuri haemme! Aloita tekemällä siirtymiä siten että kävelet jokaisen kulman, käännät kulmassa edellämainitulla tavalla ja heti kulman jälkeen vaikuta vahvasti sisäpohkeella ja siirrä hevonen raviin. Voit keventää tai istua perusistunnassa, sillä ei nyt ole väliä. Seuraavaan kulmaan taas käyntiin, ja takaosakäännösmäinen käännös ja heti käännöksen jälkeen taas sisäpohkeesta raviin. Älä vaikuta ohjalla mitenkään muuten kuin pitämällä hevonen suorana ja haluamallasi linjalla (muista pysyä uran sisäpuolella) eli hevosen pitää saada vapaus liikkua pohkeesta kunnolla eteen, ilman että ohja jarruttaa sen liikettä. Ja syy siihen miksi käytämme pelkkää sisäpohjetta on yksinkertaisesti se, että näin vähennämme ratsastajan "takertumista" hevoseen molemmilla pohkeilla. Hevonen kyllä suorittaa siirtymän yhdelläkin pohkeella, kunhan pohje on oikealla paikallaan.
Toista siirtymäharjoitus muutaman kierroksen ajan kumpaankin suuntaan, ja anna sen jälkeen hevosen levätä hetki vapailla ohjilla.

Seuraavaksi harjoitus vaikeutuu hieman. Edelleen ratsasta kulmat käynnissä siten kuin edellä on ohjeistettu, mutta muuta nyt siirtymiä  siten että välillä siirryt raviin ja välillä taas laukkaan. Laukkaan siirtymisessä sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin voimistaa vähän ulko-ohjaa, ja siirtää sisäpohje eteenpäin ja antaa sillä impulssi laukan nostoon. Jos hevonen nostaa väärän laukan, korjaa se seuraavan kulman jälkeen, siten että ratsasta kulman jälkeen muutama askel suoraan, jotta voit varmistua hevosen suoruudesta. Vaihtele laukan ja ravin paikkoja sattumanvaraisesti, siten että hevonen ei saa mahdollisuutta ennakoida siirtymiä vaan on koko ajan kuulolla, ja reagoi apuihisi oikein ja oikealla hetkellä. Toista sama harjoitus myös toiseen suuntaan ja taas anna hevosen hetki levätä.

Mikäli vielä intoa riittää, voit muokata harjoitusta siten että ratsastat silloin tällöin pitkältä sivulta kaarron poikki radan ja teet siinä siirtymän. Voit myös vaihdella suuntaa vaikka joka kierroksella. Mitä enemmän toistat harjoitusta, sitä herkemmäksi hevonen tulee pohkeellesi ja voit keventää pohjeapua aina sen mukaan miten hevonen siihen reagoi. Tärkeätä on että hevosta ei missään tilanteessa tule ratsastettua liian voimakkailla avuilla. Muista että missään vaiheessa tunnin aikana sinun ei tule raastaa hevosta pohkeella, vaan tyydyt siihen tempoon mitä hevonen tarjoaa, tärkeintä on saada siirtymistä nopeat ja kevyet. Kun siirtymät on kunnossa, hevosen eteenpäinpyrkimyskin paranee.

Tämä harjoitus on yksinkertaisuudestaan huolimatta todella raskas sekä hevoselle että ratsastajalle, johtuen usein toistuvista siirtymistä joten onkin tärkeää pitää ratsastushetki riittävän lyhyenä, ettei hevonen pääse väsymään liikaa. Muutama kierros kevyttä ravia loppuun on riittävä loppuverryttely, ja kehotan ratsastamaan loppukäynnit maastossa jotta hevonen pää saa muutakin ajateltavaa kuin hiekkalaatikolla tehdyt tuhannet siirtymät!

Tuliko hevosesta kevyt, liikkuiko se voimakkaammin ja herkemmin kuin alussa? Entä jaksoitko itse ratsastaa jokaisen kulman ja siirtymän huolellisesti?!


2 kommenttia: