perjantai 8. toukokuuta 2015

Tuntisuunnitelma; väistöä, avoa, kokoamista ja askeleen pidennystä

Tänään tunnin varsinaisena teemana ovat askeleen kokoamiset sekä askeleen pidennykset, avot ja väistöt toimii lähinnä alkuverryttelynä.

Aloita kävelemällä pitkään vapaalla ohjalla, mieluiten tietysti maastossa! Kun aloitat varsinaisen työskentelyn, eli otat ohjat tuntumalle, aloitetaan heti ratsastamalla pohkeenväistöjä pituushalkaisijalta uralle ja uralta taas pituushalkaisijalle. Muista huolehtia siitä että hevonen kävelee aktiivisesti eteenpäin, pidä siis väistöt varsinkin alussa riittävän loivina jotta eteenpäinpyrkimys ei kärsi. Näin alkuverryttelyssä ei pohkeenväistöllä haeta "sitä parasta mahdollista" poikitusta, vaan lähinnä nyt halutaan aktivoida hevosen takaosaa ja saada koko kroppa vähän auki.

Väistön jälkeen jatka avotaivutuksilla, edelleen käynnissä. Ratsasta pitkänsivun alkuun voltti, jatka siitä avossa pitkää sivua pitkin, ja tee pitkän sivun puoleen väliin uusi voltti jos avo uhkaa "hajota" eli hevonen tulee vahvaksi tai sinulle tulee tunne että joudut puskemaan sitä sisäjalalla liikaa. Voiman lisääminen ei siis ole ratkaisu, vaan nollaa tilanne hetkeksi käyttämällä hyväksi volttia, ja voltin jälkeen voit taas jatkaa pätkän hyvässä avotaivutuksessa. Mieluummin muutama askel laadukasta liikettä, kuin pitkä pätkä huonoa suoritusta, eikö vaan? Tee vielä pitkän sivun loppuun voltti avotaivutuksen päätteeksi. Eli pitkälle sivulle tulee yhteensä kolme volttia, ja volttien välissä edetään avossa.

Tämän jälkeen anna hevosen kävellä vapaalla ohjalla hetki, ja sen jälkeen ota ohjat tuntumalle, mutta anna hevosen edetä vähän pidemmällä kaulalla seuraavan pätkän ajan. Nyt ratsastetaan kevyessä ravissa, käyttäen aina välillä hyödyksi isoja ympyröitä, pidä koko ajan huoli että ravin tahti ei häviä ympyröilläkään. Päätyihin tultaessa tasapainota hevosta hieman ulko-ohjalla ja tuomalla omaa painoasi hieman enemmän ulkojalustimelle, näin sinun ei tarvitse varsinaisesti jarruttaa hevosta yhtään. Nyt haetaan vapautunutta liikettä eteen, eteen ja eteen! Ei silti juoksemalla, muista hallita ravia omalla istunnallasi!

Kun olet ravannut molempiin kierroksiin, siirry laukkaan ja jatka laukkatyöskentelyä samalla kaavalla, mutta nyt kevyessä istunnassa. Kyllä, nyt saa pohjelihakset vähän runtua! Tee muutamia siirtymiä välillä raviin, ja taas nosta uusi laukka, ja heti laukannoston jälkeen nouse kevyeen istuntaan ja salli hevosen edetä isossa laukassa, pitkällä kaulalla! Muista vaihdella suuntaa muutaman kerran. Laukkatyöskentelyn jälkeen ravaa hetki ja anna hevosen kävellä taas vapaalla ohjalla niin kauan että hengitys vähän tasaantuu.

Ota ohjat tuntumalle ja aloitetaan varsinainen tehtävä ensin käynnissä. Ratsasta uraa pitkin käyntiä, ja lyhyen sivun loppuun ratsasta voltti, jossa kokoat käyntiä. Muista koota askel omalla istunnallasi, ohja ei saa jarruttaa yhtään, ohja ainoastaan ohjaa, istunta hoitaa kokoamisen. Se miten istunta kokoaa askelta, on selitetty täällä.
Eli muista ikäänkuin halata hevosta pitkillä jaloillasi, ajattele vaikka että jaloillasi nostat hevosen kroppaa ylöspäin. Jalan tulee tehdä tässä nyt todella paljon työtä, mutta kun maltat tehdä sen näin, huomaat että askel kerrallaan hevosen etuosa kevenee sen ottaessa lisää painoa takaosalle. Istunnasta tulee siis todella tiivis ja voimakas. Jalat kasvaa alaspäin, ja selkä kasvaa ylöspäin. Ryhti on ykkösasia kokoamisessa, katse ei saa missään nimessä laskea alas sillä sen myötä ryhti häviää ja samalla häviää myös istunnan voima.
Kootun voltin jälkeen jatka voltilta suoraan lävistäjälle, eli koko rataa leikkaa, ja lävistäjällä rentouta istuntasi, siirrä kättäsi eteenpäin kohti hevosen suuta ja anna hevosen venyttää käyntiaskeltaan pidemmäksi. Ole varovainen ettet lähde puskemaan istunnallasi lisää käyntiä, silloin usein käy niin että hevosen tasapaino häviää, kaikki paino tulee etuosan päälle ja hevonen painaa kädelle. Kun tuntuma säilyy kevyenä, tiedät että askeleen pidennys on onnistunut!
Lävistäjän jälkeen ratsasta taas voltti kulmaan, jossa kokoat askelta. Tämän jälkeen ratsasta käynnissä seuraavalle lyhyelle sivulle, ja siellä taas teet voltin kootussa käynnissä, siitä lävistäjälle askelta pidentäen ja lävistäjän jälkeen taas voltti kooten. Toista harjoitus siten että teet maksimissaan lävistäjiä 3-4 kpl, jolloin kootussa käynnissä tehtyjä voltteja tulee 6-8. Tämä on varsin riittävä määrä, harjoitus on sekä hevoselle että ratsastajalle varsin vaativa, ja käyntiosion jälkeen tuleekin taas antaa hevoselle vapaa ohja ja hetken lepoa.

Sama lyhyesti selitettynä; aloitetaan vaikka vasemmassa kierroksessa. Lyhyen sivun loppuun voltti vasemmalle kootussa käynnissä, siitä jatka lävistäjälle askelta pidentäen, lävistäjän loppuun voltti oikealle käyntiä kooten. Suunta siis vaihtuu, ja jatka tästä heti seuraavalle mahdolliselle lävistäjälle.

Seuraavaksi tee sama harjoitus ravissa perusistunnassa. Avut pysyvät ihan samoina, ravissa luultavasti saat koottua askeleita hieman selvemmin ja askeleen pidennyskin on selkeämpi! Pidä silti maltti mukana, älä tee liikaa, taas 3-4 lävistäjää on riittävä toistomäärä sillä tehdään vielä pari laukkaharjoitusta.

Tässä välissä kuitenkin pätkä käyntiä vapain ohjin.

Laukassa tehdään kokoamiset samalla tavalla volteilla, mutta ei käytetä nyt lävistäjää vaan pituushalkaisijaa askeleen pidentämisessä, ettei jouduta kesken kaiken vaihtamaan laukkaa! Nosta siis harjoituslaukka pitkän sivun puolesta välistä, ja lyhyen sivun keskellä käännä hevonen voltille, kokoa laukkaa voltilla ja jatka siitä pituushalkaisijalle, jossa annat hevosen pidentää askelta hieman. Pituushalkaisijan loppuun käännä taas voltille samaan suuntaan kuin alussa, ja kokoa laukka voltilla. Voltin jälkeen siirry raviin ja käyntiin. Toista tämä pari kertaa molempiin suuntiin, ja sen jälkeen tunti onkin pulkassa!

Loppuverryttelyssä anna hevosen ravata taas pidemmällä kaulalla, tuntuma kuitenkin säilyttäen jotta saadaan lihakset vielä lopussa venymään kunnolla.

Muutamia huomioita tuntisuunnitelmasta:
- Alun pohkeenväistössä muista riittävän loivat väistöt, eteenpäinpyrkimys on tärkeämpää.
- Alun avotaivutuksessa pidä maltti mukana taivutuksen määrässä, mieluummin loiva taivutus läpi koko kropan kuin ylitaivutettu kaula ja suora loppukroppa. Avossa sinun pitäisi päästä tilanteeseen että pääset rentouttamaan kätesi hevosen jatkaessa avossa.
- Kaikkia askellajeja kootessasi iloitse muutamastakin hyvästä askeleesta, älä jää jahkaamaan aina vaan enemmän ja enemmän. Kun tunnet etuosan kevenevän vähänkään ilman että olet tehnyt ohjalla mitään muuta kuin ohjannut (siis näyttänyt suuntaa) tiedät tehneesi istunnalla oikeat asiat kokoamisessa.
- Askeleen pidennyksessä älä ajattele varsinaista lisäämistä, vaan ainoastaan pienoista askeleen pidentämistä. Tässä haluamme ainoastaan todeta eron askelpituudessa, pienikin ero on jo huippusuoritus! Älä siis yliratsasta askeleen pidennystä, silloin yleensä ratsukon tasapaino järkkyy ja hevonen kellahtaa etupainoiseksi, ja sitä emme halua!

Tämän tunnin jälkeen pitäisi vähän jo tuntua siltä että jotain tuli tehtyä, tehtävät seuraavat toinen toisiaan aika nopeasti, ja kyllä se kokoaminen on ihan totista työtä, vai mitä?!



1 kommentti:

  1. Lamppu syttyi, saatiin ekaa kerta 6-v:n kanssa oikeaa ajatusta ravilisäyksen!

    VastaaPoista