sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Hevonen jännittyy, mitä tehdä?

Varmasti meille kaikille kyseinen tilanne on jopa liiankin tuttu. Hevonen jännittyy milloin mistäkin syystä, tuuli, sade, valot, varjot ja kaikki mahdolliset muutkin ulkoiset tekijät aiheuttavat hevosissa eriasteisia reaktioita. Hevosen ollessa saaliseläin, emme voi sen luontaisia vaistoja kahlita, meidän pitää pystyä elämään niiden kanssa ns. mahdollisimman vähin vaurioin.

Kun hevonen jännittyy, on luonnollisesti ensiarvoisen tärkeää että ratsastaja ei jännity. Joskus se on todella vaikeaa ja varsinkin hevosella joka on todella "dramaattinen" tai jopa vaarallisen väkivaltainen pakotilanteessa, vaatii se ratsastajalta todella kylmiä hermoja. Itse olen huomannut että jokainen onnistuminen vahvistaa omaa itseluottamusta roimasti, eli aina silloin kun tuntuu että hevonen olisi parempi vain viedä talliin rauhoittumaan, mutta teetkin päätöksen että jatkat ratsastusta välittämättä hevosen "sekoilusta", ja pysyt itse rauhallisen vaativana ja huomaat että niin se hevonen vaan rauhoittuu ja kuuntelee sinua samalla rauhoittuen! Tämä kieliopillisesti hieman liian pitkä lause haluaa vain kertoa sen että luottakaa itseenne, niin se hevonenkin luottaa teihin!!!

Jos ja kun tämä itseensä luottaminen ei aina tunnu onnistuvan, otetaan tässä esille muutamia yksinkertaisia harjoituksia joilla saat hevosen ainakin vähän paremmin kuuntelemaan sinua, keskittymään sinuun ja sitä kautta rauhoittumaan ja rentoutumaan.

- Teetä rauhallisia pohkeenväistäharjoituksia, erityisesti uralta pois ja takaisin uralle on toimiva, sillä siinä hevonen joutuu reagoimaan melko nopeassa tahdissa vuorotellen kumpaankin väistävään pohkeeseen. Ole huolellinen että väistöt tulee tehtyä huolella, siten että et joudu voimistamaan apuja liikaa sillä sehän saa hevosen jännittymään entisestään, vaan keskity rauhassa ratsastamaan jokainen väistöaskel.

- Pohkeenväistön lisäksi tee käännöksiä sekä etu- että takaosalla. 

- Ympyrällä ratsastaminen sitä suurentaen ja pienentäen on hyvä harjoitus, sillä siinä tulee rentoutettua hevosta sekä asettavilla että taivuttavilla avuilla.

- Maapuomien yli kävely on hyvää harjoitusta, sillä saadaan parannettua hevosen tarkkaavaisuutta ihan "ilmaiseksi". 

- Muuta tuntumaa siten että ratsasta ensin muutama askel normaalilla ohjastuntumalla, sen jälkeen kevennä tuntumaa huomattavasti ja ratsasta muutama askel hyvin kevyellä tuntumalla ja palaa taas sen jälkeen normaaliin tuntumaan. Tämä saa hevosen "kuulostelemaan" tuntumaa ja keskittymään ratsastajan käteen.

- Tee temponmuutoksia pelkällä istunnalla, vaikka se varmasti tuntuu aika haastavalta, mutta kun vaan sitkeästi jatkat sitä ja palkitset hevosen pienemmästäkin reaktiosta, tulee hevonen sitä kautta paremmin kuulolle.

-  Temponmuutosten lisäksi keskity ratsastuksessa "takaa-eteen"-ajatteluun, eli ratsasta pohkeella kohti pehmeää kättä. Muista että käsi saa liikkua ylös sekä sivulle mutta ei koskaan taakse, hevosen pitää kaikissa tilanteissa voida luottaa ratsastajan käden tarjoamaan pehmeään tukeen ja "turvaan".

- Tarvitseeko erikseen mainita siirtymät? Ei ehkä tarvitsisi mutta mainitsen ne silti, siirtymät niiden kaikissa muodoissa ovat yksi parhaista tavoista saada hevonen kuulolle. Muista kuitenkin pysyä itse rauhallisena, mutta sopivan vaativana, eli pidä vaatimustaso hevoselle ja hevosen senhetkiseen tilaan sopivana.

Tässä muutamia hyväksi havaittuja harjoituksia hevosen rauhoittamiseksi, jakakaa ihmeessä kommenttiboksissa omat keinonne!

Sari

6 kommenttia:

  1. Moi, kysyisin hyvinkin yksinkertaiseen asiaan neuvoa, eli miten hevosta ohjataan? Ratsastuskoulussa minulle on asia opetettu niin, että kun haluan mennä oikealle, vedän suoraan taaksepäin oikeasta ohjasta ja kun haluan mennä vasemmalle, vedän vasemmasta ohjasta. Mutta onko se ihan näin? Mitkä ovat avut, erityisesti ohjasavut hevosta ohjatessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiva että tulit kysymään vahvistusta sinua selvästi epäilyttäneeseen asiaan!

      Tuo ohjaaminen opetetaan tosi monessa ratsastuskoulussa juuri noin, eli vedetään siitä ohjasta johon suuntaan halutaan hevosen kääntyvän. Luulen että syy miksi opetus annetaan näin "karkeasti" johtuu ehkä siitä että isoissa ryhmissä ei välttämättä ole aikaa opettaa oikein perusteellisesti kaikkien apujen käyttöä.

      Usein ratsastuksen edetessä näitä vanhoja oppeja aletaan "hienosäätää" jolloin saattaakin tuntua siltä että alussa on opetettu ihan väärin, vaikka ihan näin ei olekaan! Jostain on vaan pitänyt aloittaa jotta saadaan hevoset kulkemaan edes suurinpiirtein oikeaan suuntaan!

      Käännöksessä, kuten kaikessa muussakin on tärkeää että olet saavuttanut hevoselle miellyttävän tuntuman suuhun, ja ohjasi on oikean pituinen (eli käytännössä riittävän lyhyt, silloin ohjasta ei tarvitse ikinä vetää taaksepäin). Kun haluat kääntää hevosen vasemmalle, voimista vasemman ohjan otetta ja voit vielä siirtää kättäsi ihan hieman sivulle, eli vasemmalle. Samalla tue hevosta vastakkaisella, eli oikealla ohjalla, jotta hevonen lähtee kääntymään lavoistaan asti. Jos käännät pelkästään vasemmalla ohjalla etkä pidä tuntumaa oikealla, kääntää hevonen ainoastaan päätään vasemmalle, mutta voi samalla jatkaa kävelyä suoraan eteenpäin.
      Eli käännöksessä ajattele että hallitset hevosen molemmat lavat, kääntävä ohja kääntää (käsi mieluummin vähän sivulle kuin taakse) ja vastakkainen ohja "tukeutuu" hevosen kaulaa kohti. Samalla oma katse kääntyy käännöksen suuntaan ja kun katse kääntyy, asettuu usein ratsastajan painokin oikein. Varmuuden vuoksi voit painaa hieman käännöksen puoleista kantapäätä alemmas.

      Kun harjoittelet käännöstä näin, huomaat pikkuhiljaa että se taaksepäin vetäminen ei tosiaan ole pakollista, eikä edes suotavaa, sillä hevonen lähtee luonnostaan jo kääntymään kun ratsastajan katse ja painoapu antaa sille merkin. Ohjilla oikeastaan hienosäädetään käännöstä, jos näin voisi sanoa!

      Toivottavasti tämä auttoi edes vähän!

      Sari

      Poista
  2. Moikka! Mulla on vuokrahevonen, joka on melko energinen. Käynnissä onnistuu käännökset ynnä muut, mutta ravissa ja laukassa ei taas onnistu ollenkaan. Vasemmassa kierroksessa kun käännän esim. voltille, hevonen on kuuro oikealle pohkeelle enkä saa sitä kääntymään. Oikeassa kierroksessa toinen pitkä sivu on muka pelottava eikä se sinne suostu menemään ja on taas kuuro oikealle pohkeelle. Ravissa hevonen lähtee turhan lujaa, mutten viitsi vetää ohjasta hirveästi vaan kääntää voltille, mutta ei auta paljoa kun se vaan juoksee eteenpäin ja loppujen lopuksi tuhrustan itkua hevosen harjaan enkä jaksa enää yrittää. Oisko sulla mitään vinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Jotta pystyn antamaan edes joitain ohjeita miten edetä hevosesi kanssa, tarvitsen vähän tarkennuksia muutamiin juttuihin:
      - onko kyseessä entinen ravuri, ja jos on, miten pitkään sillä on ratsastettu?
      - toimiiko hevonen käynnissä yhtä hyvin sekä oikeassa että vasemmassa kierroksessa?
      - kun sanot hevosen olevan energinen, onko se siis "tottelematon" siten että juoksee alta pois vai onko se energinen pysyen kuitenkin avuillasi?

      Jos pystyt vastaamaan näihin kysymyksiin, voin helpommin auttaa sinua!

      Sari

      Poista
    2. Ei oo entinen ravuri, mutta suvusta löytyy ravuritaustaa. Hevonen toimii siis ihan hyvin oikeassa että vasemmassa kierroksessa käynnissä. Ravi on vaikeinta. Ja energisellä tarkoitan, että se ei aivan alta pois juokse mutta lujaa menee - hallinnassa on kuitenkin aina.

      Poista
  3. kovasti odottelen uutta kirjoitusta

    VastaaPoista