maanantai 9. tammikuuta 2017

Tulossa tänä vuonna!

Moikka teille kaikille!

Vuosi 2017 on pyörähtänyt käyntiin ja joulun aikaan oli hyvä aikaa vähän käydä läpi ajatuksia ja suunnitelmia blogin osalta.

Vuoden 2016 osalta tuntisuunnitelmat vähenivät loppuvuotta kohti siitä yksinkertaisesti syystä että töiden takia en ehtinyt pitää tunteja enkä ratsastaa hevosia niin paljon kuin aiemmin vuoden aikana. Toki olisin voinut tehdä tuntisuunnitelmia siitä huolimatta, mutta haluan aina että suunnitelmani ovat käytännössä testattuja joko tunteja pitämällä tai itse ratsastamalla. Tällä hetkellä näyttää siltä että tänä vuonna tilanne helpottaa sen verran että pääsen taas normaaliin tuntienpitoon ja ratsastusrytmiin, joten tuntisuunnitelmia on jatkossakin tulossa.

Viime vuonna hyvän vastaanoton sai myös Kuukauden koulurata-sarja, jota jatkoin niin pitkään kuin radat olivat itselleni tuttuja. Uskon ja toivon että niistä oli ja on jatkossakin teille apua, oli se sitten kisoihin harjoitellessa tai ihan muuten vaan treenatessanne.

Viime vuonna päättyi Ratsun oppikoulu-sarja, jossa käytiin läpi nuoren ratsunalun tai ravurista ratsuksi-projektin askelia, ja se kirvoitti mukavan määrän kommentteja ja omia kokemuksia, kiitos niistä!

Näiden lisäksi tein jonkin verran toivepostauksia, ja joitain niistä on vielä toteuttamatta, mutta kaikki ne odottavat luonnoksissa muotoutumistaan ja julkaisua!

No, mitä sitten tänä vuonna? Koska rakastan kerran kuukaudessa ilmestyviä teemapostauksia, pidetään sitä yllä ja tehdään Kuukauden kavaletti-postaussarja, jossa siis kerran kuussa esitellään maapuomeja ja/tai kavaletteja hyödyntävä tuntisuunnitelma.

Tämän lisäksi teen enemmän tuntisuunnitelmia joissa on otettu huomioon ratsastuskoulut, eli tuntisuunnitelmat on tehty ryhmille ja eritasoisille ratsukoille.

Vähintään kaikkea tätä on siis odotettaviss blogiin tänä vuonna, kiva että olette mukana ja kaikille uusille, tervetuloa mukaan!

Sari

Ps. Laittakaa ihmeessä kommenttiboksiin omia toiveitanne tai ehdotuksia blogin sisältöön liittyen!


13 kommenttia:

  1. toive olisi, että pian tulisi uusi julkaisu ;)

    VastaaPoista
  2. Loistavaa että jatkoa seuraa edelleen. Tuntisuunnitelmistasi on suunnaton ilo ja sieltä löytyy aina uutta inspiraatiota ratsastukseen. Kiitoksia!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä blogistasi!
    Mä aloitin ihan vähän aikaa sitten vuokraamaan yhtä hevosta ja nyt on hevosen ja minun välillä joku kommunikaatio-ongelma, nimittäin sellainen yksinkertainen asia, kuin mihin suuntaan mennään, siitä olemme hevosen kanssa jatkuvasti eri mieltä. Eli tuntuu, että en osaa ohjata hevosta! Tuntuu kuin se ei ymmärtäisi ihan yksinkertaisia apuja siitä mihin suuntaan haluaisin sen kulkevan.
    Jos esimerkiksi haluan kääntyä oikealle, katson oikealle ja "vedän" oikeasta ohjasta, hevonen ei välttämättä reagoi. Ratsastuksesta tulee tappelua, eikä mikään voi sujua, kun ei ole rattia.
    Hevosen kanssa on puoli vuotta vain maastoiltu, en tiedä voisiko se vaikuttaa asiaan. Minä siis olen ratsastanut sitä toistaiseksi vain kentällä, (en todellakaan uskalla lähteä maastoon kun ei ole varmuutta toimiiko ratti ja jarrut). Koeratsastuksessa huonojen pohjien vuoksi ratsastin yhdellä pitkällä suoralla tiellä, siinä pystyin ongelmitta humppaamaan askellajit läpi.
    Olisiko sulla neuvoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kiitoksista!

      Tuohon teidän väliseen kommunikaatio-ongelmaan liittyen, tässä vaikuttaisi olevan pari vaihtoehtoa. Ensimmäinen liittyy hevosen historiaan, jos se on entinen ravuri, on mahdollista että sen aiemmat kokemukset käännöksistä liittyvät enemmän kärryjen edessä kääntämiseen jolloin hevonen kulkee rungostaan ja kaulastaan suorana, astuen jaloillaan ristiin kun käännöksiä tehdään. Aisathan ikäänkuin ohjaavat hevosta käännökseen. Entiset ravurit pitää myös käännösten osalta "ohjelmoida" uudestaan, eli ne pitää opettaa kääntymään myös ilman kärryjä, ratsastajan antamista avuista. Suurin ongelma tässä usein on se että ratsastaja kääntäessään unohtaa ulkoapujen tuen, ja hevonen korkeintaan kääntää vähän kaulaansa mutta ei koko kroppaansa. Käännöksissä kannattaa siis keskittyä tukemaan hevosta sekä ulko-ohjalla (pidä se riittävän lyhyenä ja ikäänkuin nojaa sillä vähän hevosen kaulaan, silloin ohja on tukeva mutta ei taaksepäin vetävä) ja tue hevosta myös ulkopohkeella, siirtämällä sitä aavistuksen satulavyön taakse. Tämän jälkeen johda kääntävällä ohjalla jotta siihen ei vahingossakaan tule vetoa taaksepäin.

      Toinen asia joka saattaa vaikuttaa on oman istuntasi vaikutus käännöksen aikana. Vaikka ohja käskisi kääntymään vaikka oikealle, mutta istunta käskee mennä suoraan (siis sinun sitä huomaamatta) on hevonen ristiriitaisten apujen vallassa ja ensisijaisesti menee sinne mihin istunta käskee, eli tässä tapauksessa suoraan. Kun käännät vaikka oikealle, käännä katse oikealle, katso että ylävartalokin kääntyy hieman katseen mukana ja kevennä oikeaa pohjetta siten että polvi rentoutuu ja pohje on lähellä hevosen kylkeä mutta ei jännittyneenä kyljessä kiinni. Pohkeen kanssa voi vähän liioitellakin, se voi olla käännöksen aikana ihan kokonaankin irti, jotta hevonen ei vahingossakaan koe sitä käännöstä estävänä apuna.

      Laitan tähän osoitteen yhteen postaukseeni jossa käsiteltiin kääntämisongelmia, katso saisitko siitä apuja teidän tilanteeseen.



      Palaa ihmeessä kertomaan saitko pientäkään edistystä näillä neuvoilla, jatketaan asian analysointia yhdessä!

      Sari



      Poista
    2. No niin, ja pitihän se arvata ettei se postauksen osoite tullut esille... Höh.

      Kyseessä on maaliskuussa 2016 tehty postaus; Haasteita entisen ravurin kanssa, tuntuma, asetus, kääntäminen.

      Poista
  4. Iso kiitos mahtavasta blogistasi! Ratsastan paljon itsekseni, ja Täältä haen useamman kerran viikossa inspiraatiota ja ideoita. Olet auttanut blogillasi ihan mielettömän paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Kiitos ihanasta kommentistasi! On ilo huomata että blogi ajaa juuri sitä asiaa jonka vuoksi sitä aloin aikanaan kirjoittamaan!

      Kiva että olet mukana!

      Sari

      Poista
  5. Hei,
    Täällä myös yksi itsenäinen ratsastaja, joka on saanut paljon ideoita omaan tekemiseen blogipostauksistasi. Ihan mahtavaa kun jaksat tehdä näitä tuntisuunnitelmia! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kovasti kommentistasi

      Kiva että olet mukana!

      Sari

      Poista
  6. Koska tulee uusi postaus :0? käyn joka päivä täällä kurkkimassa, jos olis tullut uusi :D tykkään kovasti blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Juuri julkaisin shettiksen viikkosuunnitelman, ja eiköhän tässä ensi viikon aikana tule muutamiakin postauksia!

      Sari

      Poista
  7. Hevosiahan muistetaan aina venytellä yms. mutta itse ratsastajat sen unohtavat. Olisiko mahdollista saada joskus hieman erilainen postaus liittyen ratsastajille hyödyllisiin venytyksiin mm. lonkankoukistajiin. Ja sitten on se iki ihana "miten saan parhaimmat prosentit" keskustelu, johon olisi mukava saada vähän avausta. Helpolla tasolla kun pitäisi olla suht helppo saada 7 tai 8 tehtävästä, mutta miten sen sitten saa? Täytyykö hevosen olla peräänannossa HeC tasollakin jotta voit liikkeistä saada edes 8?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Jonkin verran olen istuntaharjoituksista kirjoittanutkin, mutta varsinaista venyttelyä en ole tainnut vielä käsitellä. Laitetaan se postausjonoon, kiitos vaan ideasta!

      Tuota parhaat prosentit-keskustelua voisin käydä vaikka tuntikausia, mutta jonkin verran olen ottanut siihen kantaa viime vuonna ilmestyneessä Kuukauden koulurata-sarjassa, jossa ratsastettiin jokainen rata niin huolella että siitä olisi saatavissa parhaat pisteet.

      Ottamatta sen enempää kantaa nykyajan tuomarointiin, totean että hevosen ei tarvitse olla peräänannossa HeC-tasolla saadakseen liikkeistä 8 tai parempia pisteitä. Kannattaa aina lukea kouluohjelman arvosteluperusteet, joissa otetaan kantaa mitä ratsukolta vaaditaan ko. radalla.

      Harmillista on se, että tuomareiden kanta/skaala tuntuu aika usein poikkeavan tästä, ja se aiheuttaakin aina paljon kysymyksiä ja epäilyksiä omasta tasostaan.

      Tämä on sen mittaluokan "ongelma" johon yksittäin bloggaaja ei pysty vaikuttamaan, muuten kuin luomalla uskoa ratsastajiin että se perusratsastus on se joka merkitsee.

      Ehkä joskus tuomaritkin uskaltavat arvostella ohjelman tason huomioiden!

      Sari

      Poista