lauantai 28. tammikuuta 2017

Tuntisuunnitelma; avot, sulut ja s-kaaret

Tällä tunnilla tehdään avoja ja sulkuja kaikissa askellajeissa, sekä hyödynnetään kentän poikki tehtäviä s-kaaria.

Avot ja sulut ovat toki hevosta jumppaavia liikkeitä, mutta sen lisäksi ne auttavat hevosta myös suoristumaan. Tästä on puhuttu ennenkin, eli paras keino hevosen suoristamiseksi on (ainakin omasta mielestäni) avotaivutus, oikein tehtynä. Avotaivutus on monissa postauksissa tullut esille, löydät ne helpoimmin tunnisteella avotaivutus.

Aloitetaan alkuverryttely alkukäynnin jälkeen ottamalla ohjat tuntumalle, mutta jätä vielä toistaiseksi ohja vähän normaalia pidemmäksi, jotta hevonen saa rauhassa vertyä ja "venyä" kohti ohjastuntumaa. Aloita työskentely käynnissä, ja tehdään kummallekin pitkälle sivulla loivaa kiemurauraa jonka tarkoituksena on näin alussa ainoastaan saada hevosta käännettyä kummallakin ohjalla tasapuolisesti, käynnin siitä häiriintymättä. Kun olet työskennellyt näin muutaman kierroksen ajan, jatka verryttelyä vielä hetki käynnissä tekemällä kumpaankin päätyyn isot pääty-ympyrät. Ympyröillä keskity loivaan taivutukseen, ja kiinnitä erityistä huomiota siihen että tuet hevosta sekä ulkopohkeella että -ohjalla. Ulkoavut ovat tärkeässä asemassa taivutuksessa juuri sen takia että taivutus pysyy riittävän loivana, ja jotta hevosen etu- ja takaosa ovat molemmat mukana taivutuksessa. Muista huolehtia myös kulmien tarkasta ratsastuksesta, erityisesti avo- ja sulkutaivutuksia tehtäessä kulma on todella tärkeä valmisteleva liike,  sillä jos hevonen pääsee juoksemaan kulman läpi, juoksee se helposti myös taivutuksen läpi.

Tee muutama ympyrä kumpaankin kierrokseen ja sen jälkeen anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla. Sen jälkeen ota ohjat tuntumalle, ja jatka verryttelyä kevyessä ravissa. Tee kummallekin pitkälle sivulle loivaa pohkeenväistöä muutama askel uran sisäpuolelle ja taas takaisin uralle. Vaikka alkuverryttelyyn kuuluu väistöt, ole tarkkana että omat apusi eivät jännitä hevosta ja näin saa sen eteenpäinpyrkimystä kuolemaan. Eli liike eteenpäin on kaiken a ja o! Jos väistöissä tuntuu siltä että hevonen ei reagoi väistävään pohkeeseen riittävästi, ota välillä hevonen käyntiin ja tee muutama väistö käynnissä. Kun saat väistöavut käynnissä haltuun, on siitä helppo jatkaa taas raviväistöjä. Ja muista tässäkin verryttelyssä ratsastaa huolelliset kulmat. Ennen kulmaa on hyvä saada hevonen vähän odottamaan apujasi, se auttaa myös väistöjen ratsastamisessa. Työskentele kevyessä ravissa kumpaankin suuntaan sen aikaa että tunnet hevosen ravin hieman kasvavan, ja hevosen tulevan pehmeästi kohti tasaista kuolaintuntumaa. Kun ravi on "kunnossa" kumpaankin suuntaan, siirry käyntiin ja anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla.

Pikku käyntipätkän jälkeen verryttele hevosta hetki laukassa, tehden silloin tällöin ympyröitä ja muutellen omaa istuntaa kevyen ja perusistunnan välillä. Ole tarkkana että hevosen laukka ei häiriinny tai jännity vaikka muutatkin omaa istuntaasi. Laukkaverryttelyn jälkeen ravaile hetki ja anna sen jälkeen hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla.

Käynnin jälkeen ota ohjat tuntumalle ja lähdetään tekemään tunnin varsinaista tehtävää. Aloita käynnissä, vasemmassa kierroksessa tehden pitkän sivun alkuun avotaivutusta. Taivutuksessa ole erityisen huolellinen ulkoapujen kanssa, säätele niillä taivutuksen määrää siten että hevonen ei pääse taipumaan "yli". Vaikka avossa hevonen taipuu sisäpohkeen ympäri, ei se kuitenkaan tarkoita sitä että sisäpohjetta tulisi käyttää kovin aktiivisesti. Sisäpohje on omalla paikallaan, toki estäen hevosen koko kropan työntymisen sisälle, mutta ennen kaikkea antaen hevosen taipua sen ympärille. Sisäohja huolehtii asetuksen ja taivutuksen ylläpidosta, ja ulkoavut ikäänkuin "kantavat" hevosen ulkopuolen. Kantavalla en toki tarkoita sitä että hevonen rojahtaisi ohjalle, vaan sekä ulkopohje että -ohja ovat kantavat avut, jotka huolehtivat että ulkolapa ja -kylki pysyvät oikealla linjalla. Käyttämällä ulkoapuja oikein, huomaat että sisäkäsi pysyy entistä pehmeämpänä ja se taas rentouttaa hevosta huomattavasti.

Jatka avotaivutuksessa pitkän sivun puoleen väliin, josta käännä (tai päästä hevonen kääntymään) voltille. Muista säilyttää sama tuki ulkoavuilla myös voltilla joka sinulla oli avossa, se tuntuma ei saisi siis hävitä tässä välissä. Jos joku apu kevenee, on se sisäpohje, joka päästää hevosen kääntymään voltille.
Voltin sijaan teekin puolikas voltin kaari, jonka jälkeen suorista hevonen kentän keskilinjan suuntaisesti ja jatka kaartaen oikealle, jolloin keskelle kenttää tulee s-kaari. Toiselta kaarelta jatkat siis uraa pitkin oikeassa kierroksessa, ja nyt sinun tulisi jatkaa uralla sulkutaivutuksessa. Sulkutaivutuksessa ulkopohje huolehtii takaosan asennosta, sisäpohje taas antaa hevosen taipua sen ympärille ja ulko-ohja säätelee taivutusta, sisäohja asettaa ja taivuttaa. Avuthan ovat käytännössä samat, ulkopohje aavistuksen voimakkaampana ja ulko-ohja hieman kevyempänä. Jatka sulkutaivutuksessa pitkän sivun loppuun, jonka jälkeen tee huolellinen kulma ja jatka uraa pitkin.

Tässä harjoituksessa hyödynnetään siis sitä asentoa jossa hevonen on aloittaessaan voltin (avo) ja sitä asentoa jossa hevonen on päättäessään voltin (sulku). 

Jatka tällä kaavalla kohti seuraavaa pitkää sivua, jossa taas tee ensin avo, siitä s-kaari radan poikki ja jatkaen siitä uraa pitkin sulkutaivutuksessa.

Jos s-kaarella tapahtuu jotain mystistä, hevonen esimerkiksi karkaa avuilta, tee kaaren kohdalle voltti, jolla otat taas tilanteen haltuun! Tämä on hyvä muistaa, sillä harjoituksessa tehtävät seuraavat toinen toisiaan melko nopeasti, joten on hyvä välillä ottaa hevonen kontrolliin. 

Koko harjoituksen aikana muista ratsastaa jokainen kulma huolellisesti, kulmassa saat hevosen valmisteltua hyvin tulevaan tehtävään. Jos hevonen ei käänny kulmasta sinun avuistasi, vaan kääntyy itsestään, tee rauhassa sama kulma uudestaan. Huonosti ratsastetun kulman jälkeen ei seuraava tehtävä voi onnistua kovin hyvin, siksi kulmien ratsastusta aina painotetaan!

Kun olet tehnyt harjoituksen muutaman kerran käynnissä, anna hevosen kävellä hetki vapaalla ohjalla ja sen jälkeen tee sama harjoitusravissa. Voit myös muokata harjoitusta tehden toisen taivutuksen ja kaaren ravissa ja toisen käynnissä, ja lisätä pikkuhiljaa mukaan myös laukkaa. Alussa voi tehdä avon ja kaaren laukassa ja siirtyä siitä käyntiin tai raviin ja tehdä kaaren ja sulkutaivutuksen käynnissä tai ravissa. Edistyneemmät tekevät koko harjoituksen myös laukassa, tehden laukanvaihdon kaaren keskellä!

Teitpä harjoitusta missä askellajissa tahansa, muista huolehtia taivutuksen laadusta. Vältä ylitaipunutta kaulaa ja keskity koko hevosen huolelliseen, loivaan taivutukseen.

Loppuverryttelyssä on hyvä antaa hevosen ravata rentoa hölkkää vähän pidemmällä kaulalla, se on joutunut tunnin aikana ihan tosissaan töihin ja lopussa pitää päästä vähän pärskimään!

Hyviä treenejä kaikille!

Sari


12 kommenttia:

  1. kiva tehtävä, vaikka tämäntyylistä olen aiemminkin tehnyt, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että kelpaa! Nämä on siitä mukavia että niitä voi muokata miten vaan haluaa, jolloin sopivat monille eri tasoisille ratsukoille!

      Sari

      Poista
  2. voisitko tehdä tuntisuunnitelman noin 15 vuotiaalle, pv tammalle, jolla on ristiselkä lähes aina jumissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Kyllä voin, tuo onkin mielenkiintoinen haaste!

      Sari

      Poista
  3. Ihana postaus! Tekisitkö tuntisuunnitelman "diesel-malliselle" 10v pv:lle jonka kuski ei osaa istua heppansa isossa ravissa"? :'D Kiitos paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Ilmeisesti diesel-mallilla tarkoitetaan hitaasti lämpiävää hevosta?! Laitetaan postausjonoon!

      Sari

      Poista
    2. Kyllä tarkoitetaan. Kiitos paljon! :)

      Poista
  4. Kiitos näistä selkeästi kirjoitetuista postauksista! Saan näistä paljon vinkkejä omiin harjoituksiin. Mielenkiinnolla jään odottamaan diesel-malli -postausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kommentistasi!

      Diesel-postaus toivottavasti tulee pian!

      Sari

      Poista
  5. Sega Genesis (Mega Drive) - Videodl.cc
    Sega Genesis (Mega Drive) - Videodl.cc. Description. Video Games:Sega videodl Genesis (Mega Drive). Developer: Renovation.

    VastaaPoista