tiistai 31. tammikuuta 2017

Kuukauden kavaletti; tammikuu

No niin, tästä aloitetaan kuukauden kavaletti-postaussarja. Tammikuussa, joka onkin juuri päättymässä, käsitellään maapuomien käyttöä juoksutuksessa tai ohjasajossa.

Kaikenlaisessa kavaletti- ja maapuomityöskentelyssä (kuten toki ratsastuksessa muutenkin) hevosen rentous on avainasemassa. Aika usein tuntuu käyvän siten että maapuomeja ja kavaletteja ei ehkä tule harjoiteltua joko riittävästi tai oikealla tavalla, ja hevoset ovat silminnähden jännittyneitä maapuomeja tai kavaletteja ylittäessään. Yritetään saada siihen muutos tästä eteenpäin!

Jotta tämä harjoitus toisi toivotun lopputuloksen, tulee hevosen olla tottelevainen ja rento joko juoksutuksessa tai ohjasajossa, kummassa sitten haluatkin maapuomeja ylittää. Varmista siis että se osio on kunnossa ennenkuin lisäät harjoitukseen mukaan maapuomeja.

Kun juoksutuksessa/ohjasajossa käytetään puomeja, on todella tärkeää että juoksutusliina on riittävän pitkä, vähintään 7 m ja ajo-ohjat vähintään 14-16 m pituiset. Muista myös että jos juoksutat hevosta liinalla, sinulla tulee olla juoksutusraippa toisessa kädessä, tällöin saat hallittua hevosen paremmin kuin pelkällä liinalla. Juoksutusraippa ei siis ole tarkoitettu piiskaamiseen, vaan sillä pystyt hallitsemaan hevosen paikkaa ja vauhtia raipan asentoa muuttamalla. Toki tarvittaessa raippaa napauttamalla (ei siis osuen hevoseen) saat siitä ylimääräinen eteenpäin vievän avun. Myös juoksuttajan positio on tärkeä, tässä harjoituksessa on erittäin tärkeää että juoksuttaja pysyy lähes paikallaan ja hevonen liikkuu jatkuvasti oikealla uralla, eli se ei saa juosta ympyrän ulko- eikä sisäpuolella vaan juuri siinä kohtaa mihin liina/ohjat antavat myöden.
Juoksutuksessa yhdellä liinalla voit muuttaa hevosen paikkaa, eli esimerkiksi suurentaa ympyrää siten että osoitat raipalla hevosen sisälapaa, jolloin se yleensä suurentaa ympyrää tai voit myös astua suoraan kohti hevosta joka myös saa sen suuremmalle ympyrälle. Muista samalla vapauttaa liinaa sen verran mitä haluat hevosen liikkuvan ulospäin. Ympyrän pienentäminen onnistuu keräämällä liinaa lyhyemmäksi sen verran kuin tarvitset.

Aloita tunti riittävän pitkän alkukäynnin jälkeen siten että juoksuta hevosta ympyrällä ilman puomeja jonkin aikaa, suuntaa riittävän usein vaihtaen ja alkuverryttelymäisesti edeten. Aloita siis riittävän rauhallisella tempolla ravissa ja odota että hevonen rennosti pystyy kasvattamaan raviaan isommaksi, ja muista tehdä riittävästi siirtymiä tottelevaisuuden ja notkeuden aikaansaamiseksi. Kun olet juoksuttanut hevosta ravissa ja laukassa kumpaankin suuntaan, taluta sitä hetki käynnissä ympäri kenttää. Kun olet alkuverrytellyt hevosen, kiinnitä sivuohjat (jos juoksutat yhdellä liinalla). Sivuohjissa oikea pituus on todella tärkeää, on vaikeaa antaa tarkkaa mittaa mutta hevosen tulee saada venyttää päätä ja kaulaa eteen ja alas, ilman että sivuohja nappaa kiinni väärässä kohtaa mutta kuitenkin niin että hevosen saa sivuohjista tarvitsemansa tuen. Sisäpuolen sivuohja tulisi olla 5-10 cm lyhyempi, muista siis suuntaa vaihtaessasi myös korjata sivuohjat oikean pituisiksi.

Tämän jälkeen jatka asettamalla yksi maapuomi lyhyen sivun keskelle ja jatka juoksuttamista tullen sen yli joka kierroksella.  Jo tässä yhdellä puomilla on todella tärkeää kiinnittää huomiota hevosen rentouteen ja tempoon jolla se lähestyy puomia ja ylittää sen. Säätele tarvittaessa tempoa äänellä, ohjalla tai raipalla, riippuen mihin suuntaan tempoa tulee muuttaa. Tärkeintä kuitenkin on seurata hevosen mielenlaatua, kun se ylittää yksittäisen puomin helpon oloisesti, voit vaihtaa suuntaa ja toistaa saman toisessa kierroksessa. Kun tämäkin onnistuu, kävelytä hevosta hetki uraa pitkin.

Tämän jälkeen siirrytään useamman puomin ylitykseen. Voit rakentaa kaksi puomijonoa, erillisille ympyröille vaikka siten että toisen pääty-ympyrän lyhyellä sivulla on 4 maapuomia käyntiväleillä (väli keskeltä mitattuna noin 0,8 m) ja toisen pääty-ympyrän lyhyellä sivulla 4 maapuomia raviväleillä (väli keskeltä mitattuna noin 1,2 m). Muista että välit ovat hevoskohtaisia, muuta niitä siis tarvittaessa jotta hevosesi ei joudu harppomaan puomien yli tai vaihtoehtoisesti lyhentämään itseään liikaa puomeilla. Tällä harjoituksella kuitenkin vain haetaan sitä rentoutta tekemiseen, joten tee puomien ylitys hevoselle mahdollisimman helpoksi!

Kun olet kävellyt hetken, siirry ensin käyntipuomeille. Muista että sinulla on nyt vastuu siitä että hevonen jatkaa koko ympyrän ajan käyntiä tasaisessa tahdissa, sopivassa tempossa ja rentona. Kun tämä onnistuu, suoriutuu hevonen käyntipuomeista hyvin! Seuraa hevosen pään ja kaulan liikettä puomeilla, ja ole tarkkana että joustat kädelläsi (kuten tekisit ratsastaessakin) kun hevonen venyttää päätä ja kaulaansa eteen ja alas.

Työskentele käyntipuomeilla ensin toiseen suuntaan ja kun hevonen rentoutuu puomeille, pidä välikäynti ja sen jälkeen työskentele samat puomit toisessa kierroksessa. Tämän jälkeen taas välikäynnit ja sen jälkeen siirry toiselle ympyrälle jossa on ravipuomit.

Ravissa työskentely ei juurikaan eroa käyntityöskentelystä, kunhan vaan pidät huolen että hevonen ei kiirehdi puomeille ravissa, sillä silloin se usein pyrkii pääsemään helpommalla ja pahimmassa tapauksessa yrittää hypätä puomijonon yli. Työskentele ravipuomit kummastakin suunnasta.

Sekä käynti- että ravipuomeja voit myös hyödyntää askeleen lyhentämisessä ja pidentämisessä, silloin vaan tulee hevonen ohjata joko maapuomien ulko- (askeleen pidentämisessä) tai sisäreunaan (askeleen lyhentämisessä). Tätä suosittelen tehtäväksi ohjasajaen, sillä silloin saat hallittua hevosen kulkemaa reittiä paremmin ja säädeltyä sen askelta tarkemmin jo ennen puomeja.

Tässä postauksessa puhuttiin pelkistä maapuomeista, mutta kun hevonen "pärjää" maapuomeilla juoksutettuna hyvin ja pysyy rentona, voit aivan hyvin käyttää samoissa harjoituksissa kavaletteja, jotka ovat noin 15-20 cm irti maasta. 

Työskentely ympyrällä on hevoselle todella raskasta ja toispuoleista, jonka takia on tärkeää pitää ympyröiden määrä riittävän pienenä. Pidä huolta että työskentelet ympyrällä 5-8 kierrosta peräkkäin, ja sen jälkeen pidä pieni tauko jonka jälkeen voit taas jatkaa ympyrällä, 5-8 kierroksen ajan.

Itse pidän sopivana ympyrätyöskentelyaikana 20 minuuttia, joka on siis varsinaista työskentelyä ympyrällä, alku- ja välikäynnit tulevat siihen päälle.

Tässä on nyt tämän vuoden Kuukauden kavaletti-postaussarjan avaava postaus, helmikuussa taas jatketaan teeman parissa!

Sari



6 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hei, ensinnäkin kiitos suorastaan mahtavasta blogista! Paljon on tämän lukeminen helpottanut ja selventänyt asioita jo nyt. Viitsisitkö vastata -> http://ratsastuksentavoite.blogspot.fi/2016/08/toivepostaus-haasteita-entisen-ravurin.html <- Tuon postauksen uusimpaan kommenttiin. Kommentti ei ole multa, mutta samantapaisia "ongelmia" nelijalkaisen kanssa löytyy täältäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos ihanasta kommentistasi!

      Kävin nyt vastaamassa kommenttiin joka koski ohjien nyppimistä kentällä, toivottavasti saat itsekin siitä vähän apua!

      Sari

      Poista
  3. moi! ihan mahtava blogi sulla. Ajattelin esittää vähän toiveita nyt tuleviin postauksiin.
    -Estepostaus. Sellaista en ole vielä täältä löytänyt ja ajattelin, että se voisi olla mukavaa vaihtelua, ja siinä käytäisiin joitakin estetehtäviä jotka sopisivat esimerkiksi aloittelevalle esteratsastajalle ja siitä kohti vaativampia esteitä.
    -Laukanvaihtotehtäviä käsittelevä postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos ihanasta kommentista!

      Estepostauksia on tullut tehtyä aika vähän, mutta kyllä mulla on vanhoja tuntisuunnitelmia joissa on estetehtäviäkin. Voin kyllä alkaa siirtää niitä tänne bloginkin puolelle! Voisi tehdä juuri tuollaisen "kehityskaaren" esteratsastajalle!
      Laukanvaihtotehtävistä olen tehnyt muistaakseni kaksi postausta, laukanvaihtojen alkeet osat 1 ja 2. Syy miksi näitä ei ole tullut enempää on yksinkertaisesti se että en ole itse päässyt ratsastamaan laukanvaihtotehtäviä pitkään aikaan eikä oppilaillekaan laukanvaihdot ole vielä ajankohtainen asia. Haluan että blogissa on ainoastaan tehtäviä jotka olen itse tehnyt tai muilla teettänyt jotta pystyn neuvomaan niissä parhaalla mahdollisella tavalla.
      Heti kun laukanvaihdot kuuluvat edes jollain tasolla arkeeni lupaan niistä postauksen tehdä!

      Sari

      Poista
  4. Hienoa, kiitos paljon!

    VastaaPoista