Tämän päivän tunnilla keskitytään ratsastusradan tiehen nimeltään kulmankatkaisu. Kuulostaako tutulta vai onko ihan hepreaa?
Kulmankatkaisu ratsastetaan siten että lyhyen sivun puolivälistä käännetään edellisen pitkän sivun keskipisteeseen, jolloin suunta vaihtuu. Eli ikään kuin ratsastaisit ison täyskaarron, mutta tarkasti ratsastetuilla kulmilla.
Aloita tunti vapaan käynnin jälkeen ottaen ohjat tuntumalle, ja otetaan ensin haltuun kulmat ja hevosen suoruus. Ratsasta jokaiseen kulmaan tarkka käännös, siten että hidasta käyntiä juuri ennen kulmaa, (ei haittaa vaikka hevonen lähes pysähtyisi kulmaan) ja hitaassa käynnissä suorita tarkka käännös kulmassa. Sisäohja kääntää ja taivuttaa, sisäpohje on omalla paikallaan mutta ei jännittyneenä (hevonen taipuu sisäpohkeen ympärille) ulko-ohja tukee ja ulkopohje on hieman satulavyön takana pitäen huolta että hevonen ei heitä takaosaansa ulospäin vaan tuo sen mukaan käännökseen. Kulman jälkeen rentouta kääntävät avut (sisäohja ja ulkopohje) ja anna hevosen kävellä matkaavoittavaa käyntiä kohti seuraavaa kulmaa. Jos käynti jää mielestäsi hitaaksi kulmien välissä, ratsasta muutaman askeleen temponlisäyksiä käynnissä jolla varmistat hevosen jäävän pohkeen eteen. Ratsasta tarkat kulmat parin kierroksen ajan molempiin suuntiin, ja sen jälkeen anna hevoselle hetkeksi vapaat ohjat. Syy siihen miksi hevoselle annetaan pitkät ohjat vaikka ei olla vielä verrytelty edes ravissa, johtuu kulmien ratsastuksen vaativuudesta. Oikein ja huolella ratsastetut kulmat vaativat hevoselta hieman kokoamista ja kantokykyä.
Lyhyen käyntipätkän jälkeen ota ohjat ja jatketaan verryttelyä kevyessä ravissa. Ratsasta ensin pääty-ympyrällä vasemmassa kierroksessa, ja aloita rauhallisessa tempossa, lähes suoralla hevosella. Ympyrä on niin iso että siinä ei varsinkaan ihan alussa kannata lähteä hevosta taivuttamaan, vaan keskity siihen että hevonen ravaa rauhallisessa tempossa (säätele tempoa kevennykselläsi) ja tasapainossa. Muista että mikäli hevonen uhkaa ympyrällä kaatua sisäpohkeesi päälle, korjaa tilanne ottamalla paremmin tuntumaa ulko-ohjalle ja tuo samalla omaa painoasi enemmän ulkojalustimelle. Näin hevonenkin korjaa oman painonsa enemmän ulkopuolelle, ja samalla ravin tempon on mahdollista säilyä rauhallisena. Silloin kun hevonen huonosta tasapainosta johtuen kaatuu sisäpohkeen päälle, kiihdyttää se samalla vauhtiaan (pysyäkseen pystyssä) ja tätä me emme missään tilanteessa halua!
Työskentele muutama kierros vasemmalle pääty-ympyrällä, vaihda sen jälkeen ympyrää (suunta vaihtuu samalla) ja työskentele samalla tavalla ympyrällä oikeaan kierrokseen. Taas muutaman kierroksen jälkeen vaihda ympyrää ja jatka ympyrällä vasemmassa kierroksessa. Lisää nyt verryttelyyn voltti ympyrän sisälle, aina ympyrän avoimella sivulla. Voltilla pääset taivuttamaan hevosta kaaren ollessa vähän jyrkempi mutta ole silti tarkka että rauhallinen tempo ravissa jatkuu sekä voltilla että ympyrällä. Kolmen kierroksen jälkeen vaihda taas ympyrää ja suuntaa ja toista sama harjoitus oikeassa kierroksessa.
Seuraavaksi verrytellään hevosta hieman laukassa, laukataan harjoituslaukassa siten että joka kierroksella ratsastetaan kokorataleikkaa, (eli ratsastetaan kahdeksikkoa) jonka aikana siirretään hevonen raviin ja nostetaan mahdollisimman nopeasti uusi laukka, siten että kokoajan edetään myötälaukassa. Suunta siis vaihtuu joka kierroksella. Työskentele tällä tavalla sen verran että saat varmistettua että hevonen säilyttää laukassa hyvän eteenpäinpyrkimyksen mutta malttaa kuitenkin siirtyä lävistäjällä raviin, ja nostaa siitä rennosti uuden laukan. Laukkaverryttelyn jälkeen hetkeksi vapaat ohjat ja käyntiä.
Varsinainen harjoitus on siis kulmankatkaisu ja siihen liitettävät erilaiset harjoitukset. Aloita käynnissä ratsastamalla kulman katkaisu vaikkapa C-päädyssä vasemmassa kierroksessa. Käännä siis lyhyen sivun kulman jälkeen C-kirjaimesta kohti edellisen pitkän sivun puoliväliä eli R-kirjainta. Jatka siitä suoraan uraa pitkin, ja seuraavalla pitkällä sivulla vaihda suuntaa jotta pääset taas uudestaan ratsastamaan kulmankatkaisun samassa kohdassa, vasemmassa kierroksessa. Ratsasta ensin pelkästään tätä yhtä kulmankatkaisua, ja keskity erityisen huolellisesti kulmien ratsastamiseen. Vaihda välillä suuntaa ja ratsasta kulmankatkaisu oikeassa kierroksessa L-päädyssä kerran tai kaki. Tämän jälkeen voit lisätä harjoitusta siten että ratsasta ensin kulmankatkaisu C-päädyssä, ja jatka heti uusi kulmankatkaisu L-päätyyn eli nyt pysytään koko ajan samalla pitkällä sivulla ratsastaen kumpaankin päätyyn kulmankatkaisut.
Harjoitusta lähdetään seuraavaksi monipuolistamaan pohkeenväistöllä seuraavasti: C-päädyn kulmankatkaisussa ratsasta C-R väli pohkeenväistössä, eli palaat pitkälle sivulle loivasti väistäen. Tämän pitäisi sujua melko helposti, sillä C-kirjaimen kulmassa olet ratsastanut hevosen hyvin vasemmalle ohjalle (kääntävä ja taivuttava apu) ja oikealle pohkeelle (kääntöä ja taivutusta tukeva apu) ja nämä samat avut ovat tärkeimmät pohkeenväistön avut. Oikealla pohkeella pyydä hevonen väistämään ja vasemmalla ohjalla otat askeleet vastaan ja huolehdit hevosen suoruudesta. Muista kuitenkin C-käännöksen jälkeen suoristaa hevonen muutaman askeleen ajaksi jotta hevonen pääsee lähtemään väistöön suorana. Kun olet väistänyt hevosen uralle, R-kirjaimen kohdalle, tarkista suoruus ja eteenpäinpyrkimys sillä heti seuraavassa päädyssä ratsastetaan sama harjoitus. L-päädyssä siis kulmankatkaisu, paluu kohti R-kirjainta pohkeenväistössä. Vasen pohje väistää ja oikea ohja suoristaa ja ottaa askeleet vastaan. Voit toistaa tämän harjoituksen pari-kolme kertaa ja sen jälkeen hevoselle hetkeksi vapaat ohjat ja käyntiä.
Samalla kaavalla voit ratsastaa myös siirtymiä, esimerkiksi siten että C-päädyn kulmankatkaisu ratsastetaan käynnissä, R-kirjaimessa siirrytään harjoitusraviin ja L-pääty ratsastetaan ravissa. Ole ravissa erityisen tarkka kulmien ratsastuksessa, hevosen tulee kyetä kokoamaan itseään hieman ravissa ennen kuin voit ratsastaa kulmat oikein ja tarkasti myös ravissa. Ja mikään ei tietenkään estä lisäämästä harjoitukseen laukkasiirtymää, joko siten että jatkat toisen päädyn kulmankatkaisun laukassa, ja toisen ravissa tai käynnissä. Suorita siirtymät aina pitkän sivun keskipisteessä. Helpompi harjoitus on ratsastaa C-päädyn kulmankatkaisu käynnissä, nostaa laukka R-kirjaimesta ja jatkaa L-päätyyn isolle voltille laukassa. Voltin jälkeen siirtymä raviin ja käyntiin, suunnanmuutos ja uudestaan samaan C-päätyyn kulmankatkaisuun. Muista aina ratsastaa kaikki harjoitukset tasapuolisesti molempiin suuntiin.
Ja vielä sokerina pohjalla, jos hevosesi on hyvin takaosansa päällä ja laukan kokoaminenkin sujuu, voit ratsastaa kulmankatkaisut aina laukassa, siten että R-kirjaimessa vaihdat laukan myötälaukaksi, joko ilman maapuomia tai maapuomin kanssa.
Kuten huomaat, mahdollisuudet ovat rajattomat tämän tien kanssa, ja tulemmekin käyttämään kulmankatkaisua tuntisuunnitelmissa jatkossakin!
Loppuverryttelyssä voit ratsastaa rentoa ja pitkää laukkaa kevyessä istunnassa, siten että tempo saa pysyä melko rauhallisena, jolloin hevonen pystyy venyttämään kaulaansa eteen ja alas tulematta kuitenkaan liian etupainoiseksi. Loppuun vielä kevyttä ravia ja sitten loppukäynnit, tietysti maastossa!
Nyt kysynkin teiltä, kulmankatkaisu, uhka vai mahdollisuus?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti