Voiko hevonen olla liian herkkä pohkeelle tai ohjalle?

Onko hevosesi suorastaan räjähdysherkkä pohkeelle?

Lähteekö se ihan lapasesta heti kun tuntee pienenkin paineen pohkeesta? Tuntuuko että hevostasi ei voi ratsastaa pohkeella yhtään?

Entä tuntuuko hevosesi myös herkältä ohjalle? Nostaako se pään ylös tuntuman kohdatessaan vai pureeko se kiinni kuolaimeen tai painaako hurjasti kädelle? Tuntuuko että mikään kuolain ei ole tarpeeksi "hellä" hevosellesi?

Nämä tuntemukset ovat varsin normaaleja, varsinkin ex-ravurien kohdalla, jotka opiskelevat uutta uraa ratsuna sekä myös jonkin verran samaa "yliherkkyyttä" tavataan nuorilla hevosilla.

Älä masennu, hevosesi ei ole mitenkään erityisen herkkäkylkinen tai -suinen, luultavasti apusi vaan pääsevät yllättämään sen ikävästi ja se ikäänkuin lähtee niitä vähän normaalia reippaammin karkuun. Tähän "vaivaan" auttaa yksi keino, ja se on, kyllä vaan, sinun oma istunta!!!

Mikäli ratsastajalla on liian pitkät ohjat, ajautuu hän istumaan liikaa satulan takakaarelle, ja painopiste tulee myös liian taakse. Tästä aiheutuu se että samalla pohkeet irtoavat hevosen kyljistä. Eli sinulla on pitkän ohjan aiheuttama "tuntuma" josta ainoa tapa pidättää on vetää ohjasta taaksepäin, ja ainoa tapa keventää tuntumaa on löysätä ohja hetkellisesti. Tästä johtuen hevonen ei tunne kättäsi jatkuvasti, vaan käsi on ikäänkuin päällä ja pois, ja alkaa pikkuhiljaa vastustella kättäsi. Tähän kun vielä lisätään vähän takanojainen istunta, joka jatkuvasti paineistaa hevosta liikkumaan aktiivisesti eteen ja kylkiä "hakkaavat" pohkeet, on soppa valmis. Hevonen singahtaa eteenpäin joka kerta kun pohje heilahtaa kylkeen, ja on taas ilman ratsastajan pohkeen tukea kun se taas irtoaa siitä kyljestä. Eli varsin epätasaista ja epäluotettavaa apujenkäyttöä. 
Tästä voi ratsastajalle helposti syntyä vaikutelma "liian herkästä" hevosesta, vaikka todellisuudessa hevonen ei välttämättä olekaan pohkeen edessä, vaan pelokkaana singahtelee erinäisistä yllättävistä avuista johtuen minne sattuu.

Miten tämä noidankehä sitten ratkaistaan?

Yksinkertaisesti korjaamalla omaa istuntaasi, eli ihan ensimmäiseksi, lyhennä ohjat sopivan pituisiksi, siten että tunnet jatkuvasti hevosen suun ja hevonen saa vähän liikuttaa kättäsi. Käsi on omalla paikallaan, harjan yläpuolella, nyrkit pystyssä ja ranteet suorina. Ja joustoa, joustoa, joustoa. Kun ohja on oikean pituinen, oma ryhtisikin paranee ihan huomaamatta. Istut siis keskellä hevosta, jolloin oma istuntasi ei aktiivisesti pakota hevosta eteenpäin.
Tämän jälkeen jalkasikin pitäisi palautua omalle paikalleen heti satulavyön taakse, ja nyt onkin tärkeää saada rakennettua pohkeella tasainen tuntuma jotta hevonen ikäänkuin tuntee sinut kokoajan siellä selässä! Ajattele että ikäänkuin istut hevosen ympärille, tuet sitä sekä jalalla että kädellä, ei vahvasti vaan tasaisesti.

Muista olla tarkkana siitä miten käytät apuja, sekä pohkeen että ohjan antaman avun tulee olla hyvin valmisteltu ja tasaisen vaativa. Näin toimien hevosesikin alkaa pikkuhiljaa rauhoittua allasi, ja pääset ratsastamaan sitä ihan oikeasti pohkeella eteen! Luultavasti tulet myös toteamaan että sen kummempia kuolaimiakaan ei tarvitse hevoselle vaihtaa, kun kätesi on saatu kuntoon!

Tsemppiä treeniin, ja kertokaapa saitteko näistä ohjeista apuja ratsastukseenne.

Miten käytät apuja?

Apujen käytöstä tulee ratsastajille ajan myötä niin vahva automatiikka, ettei niiden käyttöön edes tule kiinnitettyä huomiota. On tietysti aivan luonnollista ja jopa toivottavaa että apujen käyttö tulee niin selkärangasta, ettei niihin tarvitse uhrata paljon ajatusta. Apuja tulee käytettyä todella usein samalla tavalla, hevosesta tai harjoituksesta riippumatta. Käyn tässä nyt läpi apujen käyttöä, ja pyydänkin teitä miettimään omaa ratsastustanne apujen käytön osalta, ja tarkkailemaan sitä seuraavalla ratsastuskerralla.

Painoapu on siitä pirullinen apu, että se vaikuttaa siitä hetkestä lähtien kun nouset hevosen selkään, halusit sitä tai et, ja sen vaikutus lakkaa vasta kun laskeudut hevosen selästä alas. Kun apu on näin kokonaisvaltainen, tulee siihen kiinnittää erityistä huomiota. Todella moni "ongelma" voidaan poistaa painoapua korjaamalla, joten ollaanpa tarkkana!

Ratsastajan painon tulee sijaita keskellä hevosta, siten että tunnet molemmat istuinluusi. Kun tämä toteutuu, hevonen kykenee liikkumaan suoraan siitä huolimatta että sinä istut siellä selässä! Ratsastajan paino ja sen sijoittuminen on hevoselle melko vaativa tehtävä, sillä hevonen pyrkii kokoajan siihen että ratsastajan paino on keskellä hevosta, joten hevonen muuttaa reittiään sen mukaan miten ratsastajan paino on asettunut. Mikäli ratsastajan paino on sijoittunut enemmän vasemmalle, lähtee hevonenkin kaartumaan vasemmalle, saadakseen ratsastajan painon takaisin keskelle. Usein tässä kohtaa ratsastaja pyrkii korjaamaan oikealla ohjalla (tai vielä pahempaa, vasemmalla pohkeella potkimalla) hevosta takaisin oikealle, sillä eihän ratsastaja pyytänyt hevosta kääntymään vasemmalle. Paitsi että pyysi. Ei ehkä ohjalla, mutta sillä omalla painollaan! Ja näin meillä on ensimmäinen ristiriitatilanne valmis!

Joudutko ratsastamaan usein yksin, siis ilman valvovaa silmää ja/tai peilejä? Ilman avustajaa ja peilejä on kuulemma todella vaikeaa lähteä korjaamaan ratsastajan vinoutta, kun ei itse näe miten istuu, eikä kukaan ole maasta käsin sitä korjaamassa. Oletko unohtanut että sinulla on allasi paras mahdollinen vinouden korjaaja, nimittäin se hevonen? Sitä kuuntelemalla huomaat varsin nopeasti omat vinoutesi, ja korjausliikkeen jälkeen saat palautteen välittömästi hevosen liikkeen muodossa. Harva meistä malttaa vaan kuunnella sitä hevosta, vaikka hevonen kuuntelee meitä ihan jatkuvasti.

Varsin hyvä keino on tietysti ratsastaa ilman jalustimia, sillä silloin olet enemmän oman istuntasi armoilla, ja joudut korjaamaan omaa vinouttasi aktiivisemmin kuin jalustimien kanssa pysyäksesi siellä hevosen selässä! Kokeilepa seuraavaksi ratsastaa vaikka kaikki käyntiosuudet ilman jalustimia, se on jo hyvä alku ja pysyt vielä ihan rentona joka on erityisen tärkeää ratsastajalle. Ja vaikka en olekaan millään tavalla rungottomien satuloidan puolestapuhuja, tekee rungottomalla satulalla ratsastaminen todella hyvää ratsastajan istunnalle, sillä rungoton satula keikkaa samantien sille sivulle mille ratsastaja on kallellaan! Rungottomassa satulassa ratsastaja todella joutuu keskittymään siihen omaan istuntaansa jatkuvasti!

Painoapua tukee mainiosti ratsastajan katse, joka on oikeastaan jopa vähän ennakoiva apu. Esimerkiksi käännöksissä ratsastajan katseen tulisi olla ensimmäinen kääntävä apu, sillä kääntäessään päätään käännöksen suuntaan, ratsastajan koko kroppa asettuu asentoon joka kertoo hevoselle käännöksestä ja tekee sen helpoksi. Esimerkiksi käännöksessä vasemmalle, käännä koko päätäsi reilusti vasemmalle, jolloin vasen kantapää painuu vähän alemmas, vasen polvi aukeaa aavistuksen, eli jalka antaa hevoselle tilaa kääntyä. Samalla ylävartalo kääntyy vähän vasemmalle, oikea käsi siirtyy aavistuksen hevosen suuta kohti, eli antaa hevoselle oikealta tilaa taivuttaa kaulaansa sen kääntyessä vasemmalle. Kääntävä eli vasen ohja saa olla aavistuksen lyhyempi käännöksessä, jotta kääntävä käsi ei vahingossakaan siirry taaksepäin.
Kun käännös on suoritettu, ratsastaja katsoo taas suoraan eteenpäin, ja hevonenkin jatkaa suoraan liikkumista!

Ohjasapu on valitettavasti yksi väärinkäytetyimmistä avuista. On todella huolestuttavaa, että hevosen suu joutuu kovin usein kaltoin kohdelluksia johtuen ratsastajan tietämättömyydestä. Mikäli me kaikki tietäisimme, miten paljon kipua väärinkäytetty ohjasapu aiheuttaa hevosen suuhun, emme varmasti enää ikinä laittaisi hevostemme suuhun minkäänlaista kuolainta. Mutta kun emme tarkkaan ottaen tietenkään tiedä sitä kivun määrää, jatkamme ratsastusta kuten ennenkin. Tuliko morkkis? Jos tuli, se on vain hyvä asia, sillä nyt tiedät olevasi avoin seuraavalle tekstille:

Ohjastuntumasta ja apujen käytöstä olen kertonut varsin tyhjentävästi tässä postauksessa joten ihan hirveästi en joudu paasaamaan tuntumasta enää! Tärkeimmät asiat joita jokaisen ratsastajan tulisi muistaa ohjasapujen käytöstä on ne että tuntuma on koko ajan olemassa, ohjasta ei vedetä missään vaiheessa taaksepäin, pidäte on tasainen. Tasaisuudella tarkoitan sitä että esimerkiksi pidättäessä pidäte on "päällä" niin kauan kunnes hevonen vastaa siihen, ja vasta sen jälkeen käsi kevenee. Ohjasta ei siis vedetä taaksepäin, vaan käden liike pysäytetään, jolloin hevosenkin tulisi pysähtyä. Mikäli hevonen kuitenkin jatkaa matkaansa pysähtynyttä kättä vasten, se on vaan hevosen oma valinta, tässä on tärkeää että käsi ei anna periksi, mutta ei myöskään pidätä voimakkaammin, ainoastaan odottaa sitä hevosen reaktiota. Ja pysähdyksessä tuntuma säilytetään, käsi on kevyt mutta tuntumalla, jolloin hevonen pysyy ryhdissä, kuten ratsastajakin. Kokeilepa pysähdyksessä ensin löysätä ohjaa, laskemalla vaikka kättä vähän alaspäin, huomaat että samalla oma selkäsi pyöristyy ja katse painuu hevosen niskaa kohti. Samalla tavalla hevonenkin "laiskistuu" ja liikkeellelähtö on työn ja tuskan takana kun joudutte ensin keräämään itsenne! Kokeile uudestaan pysähdystä, nyt siten että pysähdyksessä pidät kädet kannettuina, ohjat kevyellä tuntumalla, selän suorana ja katseen eteenpäin. Hevonen pysyy samassa ryhdissä kanssasi, ja liikkeellelähtö on varsin vaivatonta!
Olen itse tunteja pitäessäni varsinainen käsinatsi, ja mielestäni ihan perustellusta syystä. "Kovasuisesta" hevosesta (joka on kyllä ihan urbaanilegenda!) tulee pehmeä kun se tuntee ratsastajan käden koko ajan, ja pidätteet tulevat tasaisesti, yllättämättä ja taaksepäin vetämättä.
Hyvä testi sille onko hevonen luottavainen käteesi on tarkkailla sen "keveyttä". Silloin kun hevonen luottaa käteesi, tunnet koko ajan kädessa hevosen suun, ja hevonen saa vähän liikuttaa sinun kättäsi. Siellä ohjan toisessa päässä pitää siis tuntua kokoajan se hevosen suu.
Kun hevonen ei luota käteesi, on hevonen silloin "liian" kevyt, tai tyhjä edestä, eli siinä kohtaa se on jo rullannut itsensä enemmän tai vähemmän lyhyelle niskalle, yrittäessään paeta kovaa ja yllättävää kättä. Tästä ei ole enää pitkä matka "kovasuiseen" hevoseen, jota emme tietenkään halua herättää. 
Käden jousto ja tasainen tuntuma on siis ohjasapujen kannalta tärkein mahdollinen neuvo!

Pohjeavun käyttöä usein ei juurikaan selitellä. Olette varmaan kuulleet että opettaja sanoo ainoastaan että käytä pohjetta! Kyllä, ihan oikeinhan hän neuvoo, mutta onko kukaan ikinä opettanut teille miten sitä pohjetta käytetään? Tarkastellaampa sitä nyt hetki:

Pohjeavun tulisi olla samalla tasaisuudella käytetty apu kuin ohjasapu, eli pohjetta käytetään niin kauan kunnes hevonen vastaa siihen. Sitä ei voimisteta vaikka hevonen ei heti reagoikaan siihen, mutta sitä ei myöskään kevennetä ennen kuin hevonen on antanut reaktionsa. Jalalla ei siis potkita, kantapäätä ei nosteta, eihän?

Jalalla potkiminen on hevoselle äärettömän vaikea apu tulkita, sillä se hetki kun potkaiset hevosta, se saa eteenpäin vievän avun varsin yllättäen, ja silloin kun jalka irtoaa hevosen kyljestä on pohjeapu hetkellisesti lakannut, jonka pitäisi olla hevoselle kiitos siitä että se on reagoinut apuun, ja heti pian tulee taas uusi potku kylkeen, vaikka hevonen ei ole vielä reagoinut ensimmäiseenkään pohjeapuun.. Ymmärrättekö epäloogisuuden?  Pohje on päällä-pois-päällä-pois pahimmassa tapauksessa useita kertoja peräkkäin.

Toinen pohjeavun kuolemansynti on kantapäällä käytetty apu, eli kantapää nousee ylös ja hevosen kylkeä kaivetaan sillä. Tämä aiheuttaa ratsastajan jalan, ennenkaikkea, polven jännittymisen, joka itsessään on hevoselle vähän jopa pidättävä apu. Eli taas ollaan ristiriitatilanteessa. Usein kantapään nosto pohjetta käytettäessä johtuu liian pitkästä jalustimesta, mutta palaan tähän jalustinasiaan tarkemmin omassa postauksessaan.

No miten sitä pohjeapua sitten tulisi käyttää, jotta se olisi hevoselle reilu, mutta vaativa apu ja hevonen saisi mahdollisuuden reagoida siihen pehmeästi? No, yksinkertaisesti siten että puristat molemmat POHKEET hevosen kylkiin, ja rentoutat ne vasta kun hevonen on antanut pienenkin impulssin siitä että se reagoi niihin. Eli käytä pohjetta puristaen niin kauan kunnes tunnet että hevonen on lähdössä liikkeelle, ja kevennä pohjetta heti jotta hevonen saa rauhassa lähteä liikkeelle. Jätä pohje kuitenkin kyljen lähelle, jotta voit tarvittaessa toistaa avun helposti.

Ja sitten vielä aivan turhaan dissattu apu, eli ääniapu. Ymmärrän kyllä että kouluradalla tuomari ei ainakaan korota pisteitä jos maiskutat tai pyrryyttelet kuuluvalla äänellä, mutta kotona ratsastaessasi ota ihmeessä ääniavut mukaan jokaiseen ratsastuskertaan, pääset itse paljon helpommalla ja hevonenkin pysyy pehmeämpänä kyljistään ja suustaan! Erityisen tärkeää ääniapujen käyttö on nuorilla hevosilla, jotka usein on ohjasajettu ennen ratsukoulutuksen aloitusta, ja siinä ne ovat jo tottuneet ääniapujen käyttöön.

Käytä ääniapua ennen hidastavaa ohjasapua, eli ensin "puolipidäte" eli tuntuman tiivistäminen, sen jälkeen ääniapu "prr" ja sen jälkeen käsi pysähtyy,jolloin hevonenkin pysähtyy pehmeästi, hyvin valmisteltuun pysähdykseen.

Kun taas haluat siirtyä isommalle vaihteelle, käytä ensin pohjeapu, ja sen jälkeen voit tehostaa (mikäli tarvitset lisätehoa) pohjetta ääniavulla eli maiskutuksella. Kummassakin tapauksessa (sekä hidastavassa että eteenpäinvievässä) käytä ääniapua vain kerran, hevosen pitää reagoida ääniapuun samalla tavalla kuin ohjas- ja pohjeapuunkin, eli kerran käytetyn avun pitää riittää.

Tässä nyt uuden askelmerkit apujen käyttöön, usko kun sanon että hevosesi kyllä kiittää kun jatkossa käytät apuja näin hevosystävällisesti!

Muista, omat tottumuksesi apujen käyttöön ovat varmasti juurtuneet syvälle, älä siis hermostu vaikka tulosta ei heti tulisikaan. Kun jaksat rauhassa toistaa näillä avuilla tehtyjä siirtymäharjoituksia, tulet huomaamaan hevosessasi rentoutumisen merkkejä, ja tämä johtaa siihen että pikkuhiljaa pääset itsekin rennommaksi, ja huomaat tarvitsevasi entistä vähemmän voimaa hevosesi hallitsemiseksi.Pyri saamaan omat apusi automatisoitua uusille asetuksille.

Ja eikös me kaikki halutakin ratsastaa kevyillä avuilla, tyytyväisellä hevosella kohti auringonlaskua?!

Laukka askellajina

Laukka on hevoselle varsin luontainen tapa liikkua paikasta toiseen, saaliseläin kun on. Meidän tulisikin sallia hevosella mahdollisuus laukata vapaana mahdollisimman usein, ja jos mahdollista niin kaverin kanssa. Laukassa aukeaa suurimmat lihaksiston jumit ja lima lähtee liikkeelle, avaten hevosen hengitysteitä.

Laukka on puhtaana kolmitahtinen askellaji. Yksi ristikkäinen jalkapari laskeutuu maahan samanaikaisesti. Laukka on epäsymmetristä, eli hevosen joko vasen tai oikea puoli johtaa. Esimerkiksi oikeassa laukassa vtj, oej ja vej,otj ja liitovaihe. Hevosen laukatessa oikein hitaasti, voi laukka hajota nelitahtiseksi. Myös koulutuksen alussa laukka voi tasapainosyistä olla nelitahtista.Hevoset, jotka on jalostettu ravureiksi, usein laukkaavat nelitahtista laukkaa, ja sen saaminen kolmitahtiseksi vaatii jatkuvaa työskentelyä monipuolisilla harjoituksilla.

Yleisimmin edetään myötälaukassa, eli sisäpuolen jalka johtaa liikettä. Vasemmassa kierroksessa vasenta laukkaa ja oikeassa oikeata. Mikäli ratsastaja nostaa vasemmassa kierroksessa oikean laukan (siis tarkoituksella) kutsutaan sitä vastalaukaksi. Mikäli näin tapahtuu vahingossa, eli hevonen nostaa vahingossa vasemmassa kierroksessa oikean laukan, on se väärä laukka. Laukka voi myös olla ristilaukkaa, silloin hevosen etu- ja takajalat laukkaavat eri laukkaa. Laukka voidaan myös vaihtaa ratsastajan toimesta, ja varsinkin esteradalla laukanvaihto on varsin tarpeellista jotta hevonen pääsee lähestymään estettä aina myötälaukassa, hyvässä tasapainossa. Luonnossa hevonen vaihtaa laukan aina kaarteen mukaan myötälaukaksi sujuvasti, mutta ratsastajan istuessa selkään tilanne voi vähän vaikeutua!

Laukasta on olemassa myös nopeampi muoto, sitä kutsutaan kiitolaukaksi tai neliksi. Se on nopeaa laukkaa, joka on muuttunut tavallisesta laukasta nelitahtiseksi kun takajalka ehtii astua maahan ennen ristikkäistä etujalkaa. Kiitolaukkaa voit nähdä ratsastettavan laakeilla alueilla, pelloilla, tai pitkällä tienpätkällä, kentällä ei yleensä ole niin paljon tilaa että hevosta päästäisiin turvallisesti ratsastamaan kiitolaukassa. Kiitolaukassa ollaan aina kevyessä istunnassa, kun taas tavallisessa laukassa voidaan istua joko perusistunnassa tai kevyessä istunnassa.

Laukan, kuten kaikkien muidenkin askellajien parantamiseksi on olemassa aimo nippu erilaisia harjoituksia, mutta niitä odotellessa, makustelepa oman hevosesi parasta mahdollista laukkaa  täältä löytyvällä harjoituksella.

Tee siis tuo pohkeenväistö uralle joko käynnissä tai ravissa, ja heti väistön jälkeen nosta harjoituslaukka. Jos väistö on onnistunut hyvin, tulee teille palkkioksi loistava laukannosto, ja loistavasta nostosta hevonen luonnollisesti etenee sujuvassa ja rennossa laukassa!

Laukassa erityisesti korostuu hyvin ratsastetun laukannoston tärkeys. Kun hevonen pääsee astumaan ulkotakajalallaan mahdollisimman syvälle rungon alle, on sen mahdollista nostaa laukka terävästi ja päästä heti polkemaan vahvaa ja hyvin pyörivää laukkaa. Hevonen tarvitsee ratsastajalta tukea ulko-ohjasta ja vapautta sisäohjasta, mutta palataan näihin laukannosto- ja laukkaharjoituksiin sitten lähiaikoina!

Laukka, uhka vai mahdollisuus? Jännitytkö itse laukassa vai uskallatko vain rentoutua ja nauttia kyydistä?

Peruutus, hevosen painajainen?

Peruutus on liike, jonka tekemistä hevonen välttelisi vaikka maailman tappiin. Se on hevoselle varsin luonnoton tapa liikkua, sillä hevonen ei näe suoraan taaksepäin, eikä näin ollen tiedä mihin on peruuttamassa.

Voidaan jopa sanoa että ratsastajan kanssa rennosti peruuttava hevonen on täydellinen ratsukon välisen luottamuksen osoitus!

Aivan liian usein peruutusta nähdään käytettävän eräänlaisena "kurinpalautuksena" esimerkiksi tilanteessa jossa hevonen ei ole reagoinut pidätteeseen ratsastajan toivomalla tavalla. Siitä hevosta rankaistaan peruuttamalla, eli asettamalla se entistä vaikeamman tehtävän eteen ja tekemällä siitä vielä sille mahdollisimman ikävän tuntuinen suusta vetämällä ja vaikka vielä pohkeilla potkimalla. Tarkkailkaapa vaikka kouluradoilla peruuttavia hevosia, moniko hevonen sadasta peruuttaa rennosti suu pehmeänä, yhtä pitkillä askelilla viuhtomatta kiukkuisesti hännällään? Niinpä, aika pieneksi jää se prosentti! Ja valitettavan usein ratsastaja nojaa istunnallaan voimakkaasti taaksepäin, vetää ohjista ja vieläpä aikamoisella voimalla... Voi aikoja voi tapoja. Opetellaanpa yhdessä se hevosystävällinen tapa peruuttaa, eiköstä vaan?

Ensinnäkin, ajattele että peruuttaminen on yksinkertaisesti käyntiä taaksepäin. Eli askeleen tulisi olla lähes yhtä voimakasta ja pitkää kuin eteenpäin kävellessäkin. Jotta saamme askeleeseen voimaa, tarvitsee hevonen merkin, joka on siis pohjeapu. Pohjeavusta hevonen tietysti on lähdössä käynnissä eteenpäin, joten nyt tarvitaan joku merkki jolla ohjataan hevosen askeleet taaksepäin. Ohja olkoon se merkki joka kertoo hevoselle että mennään mennään, mutta taaksepäin. Jotta saamme säilytettyä hevosen peruutusaskeleet mahdollisimman rentoina, kevennämme vähän istuntaa jotta hevosen selkä saa vähän vapautta.

Yksinkertaista, pohje, ohja ja istunta, siinä ne avut joilla täydellinen peruutus suoritetaan! Mutta miten ja milloin niitä käytetään?

Aloita ensin harjoittelemalla pysähdyksiä, siten että saat hevosen ratsastettua hyvällä käynnillä pysähdykseen asti, ja näin ollen saat hevosen pysähtymään tasapainossa, eli paino tasaisesti kaikilla neljällä jalalla ja hevonen suorana.  Tämä on oikeastaan peruutuksen ensimmäinen vaihe, tasapainoinen pysähdys. Hevosen tulee jäädä tasaiselle ohjastuntumalle, ja muista itse istua ryhdikkäänä, kädet kannettuna ja katse eteenpäin! Sen jälkeen kevennä vähän istuntaa, vain sen verran että nojaat ylävartalolla vähän eteenpäin jotta tunnet että paine satulassa vähän helpottaa. Tämä antaa vapautta hevosen selälle ja rohkaisee sitä peruuttamaan rennommin! Sen jälkeen anna hevoselle pohkeella merkki että lähdetään liikkeelle. Juuri kun hevonen on astumassa askeleen eteenpäin, pidätä sen verran ohjalla että hevonen ohjaakin askeleensa taaksepäin. Muista koko ajan pitää istunta kevyenä! Toista näitä apuja niin monta kertaa että saat hevosen peruuttamaan haluamasi askelmäärän. Kun haluat lopettaa peruutuksen ja siirtää hevosen käyntiin, istu yksinkertaisesti alas satulaan, avaa polvia vähän  niin saat hevosen liikkumaan pehmeästi eteenpäin suoraan peruutuksesta! Pidä kuitenkin mielessä että muutaman askeleen peruutus on varsin riittävä, en näe tarpeellisena missään tilanteessa peruuttaa hevosella useita askeleita peräkkäin. Kouluradalla vaadittu 3 tai 4 askelta on aivan riittävä määrä kotitreenissäkin! Toki voit toistaa näitä lyhyitä peruutuspätkiä useastikin, mutta pidä aina välillä hevoselle lepotauko jotta se ei tuskastu toistuviin peruutusharjoituksiin!

Sama vielä lyhyellä kaavalla: Istunta kevenee, pohje antaa merkin liikkeellelähdöstä ja ohjasote ohjaa askeleet taaksepäin! Muutaman kerran jälkeen, kun saat avut itsellesi selviksi, huomaat että hevonen peruuttaa entistä rennommin ja pääset itse ratsastamaan peruutuksen todella pienillä ja huomaamattomilla avuilla! Juuri siihenhän ratsastuksessa pyritään!!!

Koitteko ahaa-elämyksen vai eikö auennut? Kysy, kommentoi ja jaa kokemuksesi!

Ravi askellajina

Ravi, askellaji jota on helpoin parantaa ratsastamalla.

Ravi on kaksitahtinen askellaji, jossa kaksi kaviota laskeutuu aina maahan yhtä aikaa. Ravissa hevonen siirtää vuorotellen ristikkäisiä jalkaparejaan, oej-vtj tai vej-otj. Poljentojen väliin kuuluu liitovaihe, jolloin kaikki jalat ovat yhtä aikaa irti maasta. Ravi on melko vakaa askellaji, eikä hevosen tarvitse tehdä suuria tasapainottavia liikkeitä päällään ja kaulallaan, toisin kuin käynnissä ja laukassa. Ratsastaja saa siis pitää kätensä mahdollisimman vakaana ja rauhallisena, ja keskittyä istunnan ihmeelliseen maailmaan!

Raveja on niin monia kuin on hevosiakin, ja kuten tuossa yllä totesinkin, ravi on askellajeista helpoin parantaa ratsastamalla. Eli vaikka hevosellasi olisi omaan makuusi vähän vaatimaton ravi, on se varsin mahdollista saada ratsastusharjoituksilla näyttävämmän näköiseksi ja askellukseltaan vahvemmaksi. Toki huolellisella työskentelyllä harjoitutat joka tapauksessa hevosen takaosan lihaksia, joten ravi ihan väkisinkin paranee hevosen kunnon noustessa. Kun takaosaan saadaan enemmän lihaksia, tarkoittaa se enemmän kantovoimaa sinne taakse ja se taas tarkoittaa etuosan kevenemistä! Se on sitä ylämäkeen liikkumista, josta varmasti olet kuullut puhuttavan!

Pikku vinkki tuleville hevosenomistajille; jos sinulle tarjotaan muutamia samantasoisia hevosia, valitse se jonka ravi on vaatimattomimman näköistä, sillä siinä ravissa sinä luultavasti  pystyt jopa istumaan! Mitä näyttävämmän näköinen ravi hevosella on, oli se sitten luonnostaan tai ratsastuksella tuotettu, on siinä istuminen aina aika haastavaa. Itse en ainakaan halua hikoilla hevosen selässä juurikaan, mun puolestani hevonen saa hikoilla, mä vaan nautin, vai mitä?!

Ravissa voidaan joko keventää tai istua perusistunnassa tai kevyessä istunnassa. Jokaiselle on oma hetkensä. Varsin usein nuoria tai muuten kouluttamattomia hevosia kehotetaan ratsastamaan aina kevyessä ravissa jotta hevosen selkä saa vapauden liikkua ratsastajan alla. Melko usein tämä onkin hyvä vaihtoehto, mutta usein hevosen tasapaino on koulutuksen alussa vielä niin häilyvä, ja mikäli ratsastaja ei hallitse kroppaansa kevennyksessä täydellisesti, voi käydä jopa niin että hevosen tasapaino järkkyy entisestään ratsastajan keventäessä. Itse aloitan aina nuoren hevosen ravityöskentelyn perusistunnassa, mutta en istu raskaasti satulassa, vaan ikäänkuin vähän, siis ihan aavistuksen, kevyessä istunnassa. Tällä tarkoitan ainoastaan sen verran kevyttä istuntaa, että ylävartalo nojaa ihan vähän eteenpäin, jolloin peppu irtoaa satulasta ihan aavistuksen. Kun hevonen on muutaman ratsastuskerran jälkeen saavuttanut paremman tasapainon, voin siirtyä keventämään. Taas jos hevonen jostain syystä hetkellisesti menettää tasapainonsa, istun kevyesti alas satulaan tilanteen rauhoittaakseni. Tämä on hyväksi havaittu keino myös ravurista-ratsuksi-projekteilla, joilla liike on kyllä isoa, mutta ratsastajan paino selässä saattaa hajottaa pakan totaalisesti.

Eräs parhaista, kentällä suoritettavista, ravia parantavista harjoituksista on maapuomit ja kavaletit. Niiden lisäksi luonnollisesti siirtymät, erityisesti ravin sisällä tuovat lisää schwungia raviin! Ja tuleeko yllätyksenä, maastossa ja metsässä ja ylä-ja alamäessä ravailu ovat tietysti erittäin hyviä harjoitteita!

Ravia parantaviin harjoituksiin tulen palaamaan tuonnempana, mutta sitä odotellessa voit etsiä oman hevosesi parasta ravia yksinkertaisella harjoituksella: Ratsasta laukassa sen aikaa että saat laukan pyörimään sujuvasti, ja suorita laukasta siirtymä raviin. Muista lopettaa pidäte juuri kun tunnet että hevonen laskee laukan raville. Kun tunnet ensimmäisen raviaskeleen, älä pidätä ohjalla yhtään, vaan valmistaudu isoon askeleeseen vaikka keventämällä. Nimittäin, juuri laukan jälkeiset raviaskeleet ovat sitä sinun hevosesi parasta ravia, jota ratsastajan pidäte ei vielä ole ehtinyt pilata. Siinä on mukavaa vertailukohtaa siihen miten isoksi juuri sen sinun hevosesi ravin voi rakentaa!

Minkälaisella ravilla sinun hevosesi on varustettu? Lähdetäänkö kehittämään sitä yhdessä?

Käynti askellajina

Käynti on hevosen askellajeista helpointa pilata ja vaikeinta parantaa.

Hyvä käynti on puhtaasti nelitahtista, jossa hevosen kukin kavio laskeutuu maahan selvästi vuorotellen, mutta jaloista kaksi tai kolme on aina maassa. Vtj, vej, otj ja oej järjestyksessä. Saman puolen jalat eivät ole irti maasta samanaikaisesti kuin lyhyen hetken. Mikäli hevonen liikuttaa saman puolen jalkojaan eteen samanaikaisesti, on kyseessä passikäynti, joka on varsin vaikea korjata, eikä siitä kouluradallakaan oikein pidetä! Hevonen saattaa siirtyä passikäyntiin varsinkin jännittyessään, joten silloin jännittyneellä hevosella käyntiharjoituksen tekeminen on turhaa. Anna hevoselle hetkeksi vapaa ohja, ja jatka töitä sitten. Voit myös työskennellä hetken ravissa tai laukassa, ja siirtyä takaisin käyntiin ja tarkkailla että käynti pysyy siirtymän jälkeen mahdollisimman pitkään puhtaana. Passikäynnin korjaaminen on pitkä ja haastava tie, ja varmasti jokainen hevonen sortuu siihen joskus, mutta hevonen joka on pitkärunkoinen tai yleisesti ottaen kovin jännittynyt, on passikäynnin suhteen "riskiryhmässä".

Kamelithan muistaakseni passaavat menemään! Tiesitkö muuten että passikäynti saattaa olla yksi vatsahaavan merkki? Tämä kirkastui itselleni erään hevoseni kohdalla, joka on ensinnäkin rakenteeltaan varsin haastava, pitkärunkoinen ja notkoselkäinen, ja siihen kun vielä lisätään vatsahaavaherkkyys, on passikäynti aika valmis!Passikäynti hävisi lähes kokonaan kun hoidin vatsahaavan kuntoon!

Käynnissä hevosen pää ja kaula liikkuvat selkeästi painuen alas aina etujalan ponnistaessa. Ratsastajan kädellä on käynnin laadun takaamiseksi erittäin suuri merkitys, joustoa joustoa ja vielä kerran joustoa!!! Ja asia jota kannattaa seurata hevosen kävellessä vapaana, on tietysti yliastunta! Eli hevosen tulisi astua takakaviollaan vähintään siihen paikkaan josta etukavio on juuri noussut, tai mielellään vähän jopa sen merkin yli. Mikäli pään ja kaulan liike on laajaa ja yliastuntaa on sopivasti, voit onnitella itseäsi, sinulla on hyvä hevonen! Usko pois, kun käynti on kohdallaan, on yleensä laukkakin hyvin pyörivää, ja mikäli ravissa on jotain moitteen sijaa, on se askellajeista helpointa parantaa ratsastamalla.

Miten sitten saamme sen käynnin säilymään laadukkaana myös silloin kun istahdamme hevosen selkään? Tasainen ja joustava tuntuma, jälleen kerran! Pyritään siis häiritsemään hevosta kädellä mahdollisimman vähän, kuten toki kaikessa ratsastuksessa, mutta käynnissä se on erityisen tärkeää.

Mikäli hevosellasi on voimaton käynti, eli yliastuntaa ei juurikaan ole, tarkista ensin hevosen satulan sopivuus ja selän lihaksiston tilanne. Mikäli näissä ei ole huomautettavaa, siirry ratsastamaan hevosta käynnissä maastoon. Jo pelkkä maastossa ratsastaminen on tietysti henkisesti varsin virkistävää teille molemmille, mutta jos todella haluat parantaa hevosesi käynnin laatua ja voimistaa sitä, siirrä hevonen tasaiselta metsätieltä sinne umpimetsään. Tarjoa hevoselle pitkähkö ohja, siten että säilytät kuitenkin tuntuman mutta annat hevosen venyttää päätä ja kaulaa alas juuri niin paljon kuin se tarvitsee. Haastavassa ja vaihtelevassa maastossa kävely parantaa hevosen koordinaatiokykyä, panee jokaisen lihaksen todella töihin ja rauhoittaa myös vähän hätäisemmän hevosen askelta. Tämä on sitä todellista power-walkia!!! Jos vielä löydät ylä- ja alamäkiä maastoreitiltänne, on käyntitreeni lähes täydellistä! Bongaile kaatuneita puunrunkoja ja ohjaa hevonen ylittämään ne käynnissä, samoin ylämäessä, pidä hevonen käynnissä, jossa se todella joutuu työskentelemään takaosallaan aktiivisesti. Istunta on hyvä pitää vähän kevyenä, varsinkin siellä umpimetsässä ja ylämäessä, jotta sallit hevosen selälle vapauden työskennellä mahdollisimman rentona.

Palaan käynnin laatua parantaviin harjoituksiin vielä tuonnempana, mutta harjoituksia odotellessa voit tarkkailla hevosesi käyntiä, ja viedä sen sinne metsään!

Siirtymien kautta onneen.

Siirtymät, the best thing in riding!

Siirtymät ovat ratkaisu useimpiin ratsastuksessa esiintyviin ongelmiin ja oiva keino parantaa hevosen askellajeja.Riippuen siirtymien ratsastamisesta, voidaan niillä myös voimistaa hevosen takaosaa. Ja mitä paremmin hevonen takaosallaan polkee, sitä kevyemmäksi etuosa tulee ja ratsastus on kuin ruusuilla tanssimista!

Siirtymiä ratsastetaan siis "alaspäin" eli siirrytään aina hitaampaan askellajiin, "ylöspäin" eli siirrytään aina nopeampaan askellajiin, sekä askellajin sisällä, eli muutetaan kyseisen askellajin tempoa.

Ensimmäinen tärkeä asia siirtymien onnistumiseksi on tuntuma. Tuntuma hevosen suuhun on oltava sellainen että hevonen luottaa siihen, eikä pure kiinni kuolaimeen tai muuten vastustele kättä. Oikeanlaisesta tuntumasta olenkin jo paasannut täällä.
Mikäli tuntuma on hallussa, ei siirtymien ratsastamisessa pitäisi olla mitään haastetta.

Muutama asia on kuitenkin hyvä muistaa:
- muista aina ratsastaa siirtymä laadukkaasta ja hyvästä askellajista, vain siten saat siirtymän onnistumaan. Mikäli esim käynti on hidasta, ei ravisiirtymäkään tule olemaan kovin aktiivinen, ja joudut ratsastamaan hevosta turhan vahvalla pohkeella koko siirtymän ja vielä sen jälkeenkin Sama homma toimii myös siirtymissä alaspäin, eli esim ravin pitää olla aktiivista, jotta käynnistä saadaan laadukas heti ensimmäisista askeleista lähtien.
- siirtymissä lopeta apu juuri ennen siirtymää. Eli, esim siirtymä käynnistä raviin, rentouta pohje heti kun tunnet että hevonen on lähdössä raviin. Näin ollen oma istuntasi ja hevonen rentoutuu jo siihen uuteen askellajiin. Samoin esim siirtymässä ravista käyntiin, lopeta pidäte juuri kun tunnet hevosen "notkahtavan" käyntiin, jotta hevonen pääsee venyttämään kaulaansa pitkäksi ja askelkin pitenee.
- pidä hevonen suorana siirtymässä. Tällöin voit olla varma että hevosesi tekee siirtymän tasaisesti takaosallaan, etuosa pysyy keveänä ja liike laadukkaana. Tässä auttaa työskentely poissa aidalta, eli pyri aina tekemään siirtymiä vaikka pituushalkaisijalla, tällöin "joudut" tarkkailemaan hevosesi suoruutta jatkuvasti. Uralla ratsastaessa se aita aika usein "korvaa" ratsastajan ulkoavut, eikä hevonen yleensä ole riittävän hyvän kummallakin ohjalla ja pohkeella.
- oma katse eteen! Mikäli katsot hevosen niskaa siirtymissä, selkäsi pyöristyy ja lantiosi painuu liian taakse, ja menetät istuntasi jäntevyyden.
- ja tarvitseeko niistä käsistä edes mainita? Kädet kannettuna läpi koko siirtymän!!! Erityisen paljon käsien asennon muuttuminen haittaa hevosta siirtymissä alaspäin. Tunnistat varmasti itsesi siitä, että pysäyttäessäsi hevosen, pysähtyneenä ollessa kätesi laskevat ihan automaattisesti siihen hevosen kaulalle. Tämä vaikuttaa omaan istuntaasi, ryhtisi häviää ja samalla hevosen suusta katoaa tasainen tuntuma. Muista siis pitää itsesi ryhdissä myös siirtymissä!

Tulette varmasti huomaamaan että en juurikaan puhu puolipidätteestä, siis minkään harjoituksen yhteydessä. Itselleni puolipidäte on aikanaan opetettu kolmella sanalla, pidäte, myötäys ja eteenratsastus. No, sitähän se onkin, mutta nykyään opetan puolipidätteen käytön lähinnä termillä istunnan tiivistäminen ja tuntuman hetkittäinen lisääminen. Älkää siis hämääntykö tästä puolipidäte-sanan puuttumisesta, käytän niitä aivan jatkuvasti ratsastuksessa mutta termit on vain vähän erit!

Laitetaanpa tähän eräs esimerkki ihan tavallisesta ratsastuskerrasta, tavallisella hevosella jotta pääsette vähän hajuille missä kaikissa tilanteissa siirtymiä tulee tehdä:

Vapaalla ohjalla kävelyn jälkeen otan ohjat tuntumalle, ja ensimmäiset asiat joita aina teen ovat käynti-seis-käynti siirtymät sekä hevosen suoruuden ja eteenpäinpyrkimyksen tarkistus. Tämä on siis kaikki vielä käyntityöskentelyä. Ajallisesti saan tähän kulumaan noin 15 minuuttia, eli ensin 5-10 minuuttia vapaata käyntiä, sen jälkeen käynti-seis-käynti harjoitukset kumpaankin suuntaan, ja poissa uralta. Yleensä teen ne pari metriä uran sisäpuolella. Tässä saan samalla herkistettyä itseni ratsastamaan hevosen yhtä tasaiselle tuntumalle kummallekin ohjalle. Kun siirtymien osalta hevonen on pohkeen edessä ja herkkä pidätteelle, siirryn pituushalkaisijalle tarkastamaan hevosen suoruuden. Pituushalkaisijalle käännöksen jälkeen ratsastan muutaman metrin suoraan, ja jos hevonen on suora, jatkan loppu pituushalkaisijan lisäten käynnin tempoa. En yliratsasta, vaan yksinkertaisesti voimistan vähän pohjetta, "avaan" polviani ja annan hevosen venyttää päätä ja kaulaa alaspäin, ja samalla käynnin tempo lisääntyy ja askelpituus pitenee hieman. Vielä en pidä vaatimustasoa tässä kovinkaan korkeana, sillä hevosen lihaksisto on vielä kuitenkin vähän kohmeessa. Tämä toistetaan kumpaankin suuntaan. Jos hevonen jää käännöksestä vähän vinoksi, korjaan sen temponlisäyksellä aika nopeasti käännöksen jälkeen siis. Yleensä hevosen vinous johtuu puutteellisesta eteenpäinpyrkimyksestä. Seuraavalla kerralla tarkistan vielä ennen käännöstä että hevosen käynti on sopivan pyrkivää. Kun näistä alun käyntiharjoituksista on selvitty, annan hevosen kävellä tovin vapaalla, tai ainakin pidemmällä ohjalla.

Tämän jälkeen ohjat tuntumalle, ja aloitan ravityöskentelyn käynti-harjoitusravi-käynti siirtymillä. Näissä kiinnitän erityistä huomiota siihen että askellaji on mahdollisimman laadukasta ennen siirtymää, eli käyntiin hyvä poljenta ja vasta siitä siirtymä raviin, ravissa ratsastan sen verran että hevonen ehtii koko kropallaan raviin mukaan ja siitä on helppo taas pehmeästi laskea kierroksia käyntiin. Erityistä tarkkuutta niissä apujen ajoituksissa, eli ravisiirtymässä pohje puristaa, mutta paine lakkaa heti kun hevonen on ottamassa ensimmäisen raviaskeleen. Luota siihen että se ravi sieltä kyllä nousee, kun vaan et kiusaa hevosta "turhalla" pohkeella! Samoin käyntisiirtymässä, tiivistä istuntaa ja tuntumaa, ja odota että hevonen on notkahtamaisillaan käyntiin. Jo heti siinä, kevennä kättä ja hevonen laskeutuu pehmeästi käyntiin ja pääsee heti polkemaan takaosallaan hyvin alle, ja liikkumaan pitkällä kaulalla. Tämäkin tehdään kumpaankin suuntaan, ja kun olen tyytyväinen siirtymiin, jatkan työskentelyä kevyessä ravissa, mahdollisimman usein suuntaa vaihdelleen. Usein otan alkuverryttelyyn mukaan myös väistöjä, lapojen irtonaisuuden parantamiseksi. Helppo harjoitus on tulla kevyessä ravissa uran sisäpuolta, ja siitä väistää hevonen uralle. Ura "imee" hevosta jonkin verran, joten ole tarkkana ulkoapujen kanssa ettei hevonen taivu rungostaan sisälle ja vain ole väistävinään! Näin tapahtuu varsin usein, ratsastajalla on kyllä tunne että nyt tehdään väistöä, mutta hevonen on ainoastaan vähän taipuneena, ja ikäänkuin liukuu ulkoapujen ohi uralle, ja on varsin tyytyväinen itseensä ja töiden välttelemisen taitoon! Eli, sisäpohje väistää ja ulko-ohja ikäänkuin ottaa väistöaskeleet vastaan. Kun nämä alkuverryttelyravit ja väistöt molempiin suuntiin on saatu päätökseen, on aikaa kulunut jälleen se 15 minuuttia, ja on aika antaa hevosen taas hengähtää ja kävellä tovi pitkällä ohjalla.

Tästä kun jatketaan, teen itse aika usein vielä lisää väistäviä tai taivuttavia liikkeitä jotta treenistä tulee mahdollisimman monipuolista. Otetaanpa vaikka tällä kertaa alkuun vähän avotaivutusta siirtymillä. Aloitan vasemmassa kierroksessa avon käynnissä, siten että teen pitkänsivun alkuun voltin käynnissä, jossa tarkistan käynnin laadun. Mikäli siinä on huomautettavaa, teen käynnin sisällä muutamia temponmuutoksia. Vasta kun käynti on aktiivista, jatkan voltilta pitkää sivua pitkin avotaivutuksessa. Ole varovainen ettet ylitaivuta, yleensä ylitaivutuksen huomaa ainakin siitä että hevonen tulee tyhjäksi edestä, silloin se ei tukeudu ohjiin eikö näin ollen myöskään taivu tasaisen loivasti. Jatkan avossa pitkän sivun loppua kohden, siten että päästän hevosen voltille pitkän sivun lopussa ja samalla siirrän sen raviin. Hevonen tekee täsmällisen siirtymän raviin jos teet voltille käännöksen sille mahdollisimman helpoksi, eli vain "avaa" sisäpuolen polvesi, jolloin hevonen pääsee kääntymään voltille ja sinä pääset käyttämään pohjeapuja heti käännöksestä. Työskentelen ravivoltilla kierroksen tai kaksi, riippuen siitä miten hyvin hevonen lähtee raviin heti ensiaskeleista. Toistan saman harjoituksen molempiin suuntiin siten että jokainen osa-alue, eli käyntivoltti, avo, ja ravivoltti sujuvat jouhevasti ja sen jälkeen harjoitus muuttaa vähän muotoaan! Mutta tässäkin välissä, hevoselle hetkeksi vapaat ohjat!

Vielä hetkeksi palaan samaan harjoitukseen, taas aloittaen vasemmassa kierroksessa, jonka pitäisi nyt sujua varsin mukavasti, mutta ravivoltin jälkeen jatkan harjoitusravissa heti lyhyelta sivulta pituushalkaisijalle, josta ratsastan pohkeenväistöä uralle oikealle. Eli nyt ollaan tarkkana että väistössä hevosen pysyy suorana, ravi aktiivisena mutta askel aavistuksen koottuna. Mikäli raviväistö tuntuu vielä turhan haastavalta, siirry ravivoltin jälkeen käyntiin, ja tee pohkeenväistöosuus käynnissä! Ja lisätäämpä harjoitukseen vielä yksi siirtymä, nimittäin laukannosto! Se suoritetaan välittömästi väistön jälkeen, eli kun väistät hevosella (käynnissä tai ravissa) uralle, ole koko ajan tarkkana että ulko-ohjalla säilyy tasainen tuntuma, jota voit asteittain lisätä uraa lähestyessäsi. Kun hevonen on väistänyt uralle, tarkista että se ulko-ohja on edelleen tuntumalla, rentouta sisäkäsi (ellei se siis jo ollut rento) ja siirrä sisäpohje satulavyön eteen ja päästä hevonen laukkaan. Kyllä, kuulit oikein, päästä se laukkaan! Laukannosto väistön jälkeen on varsin helppo harjoitus, sillä hevonen on astunut aktiivisesti ristiin väistön ajan, reagoinut ratsastajan sisäpohkeeseen ja ollut ulko-ohjan tuntumalla. Tämä laukannosto onnistuu täydellisesti (eli hevonen nousee laukkaan, ei siis painu etupainoiseksi ja kiihdytä vauhtiaan) ainoastaan mikäli pohkeenväistö on onnistunutta, varsinkin niiden viimeisten askeleiden osalta! Eli keskitytään me niihin väistöaskeleisiin, se laukka tulee sieltä sitten vähän palkintona hyvin tehdystä väistöstä! Tähän herkulliseen harjoitukseen tulen varmasti palaamaan vielä tuonnempana! Tässä kohtaa ollaan jo työskennelty aika kauan, yhteensä lähemmäs 45-60 minuuttia, joten teen nämä avo-siirtymä-väistö-laukkaharjoitukset muutaman kerran kumpaankin suuntaan ja annan hevosen laukata isossa laukassa eteen, mielellään vielä itse olen kevyessä istunnassa. Sen enempää en laukka työstä tällä kertaa, hevonen on kyllä työskennellyt ihan riittävästi muutenkin! Loppuun vielä työskentelyä kevyessä ravissa, ympyräkahdeksikolla taivuttaen ja rohkaisten hevosta venyttämään päätä ja kaulaa eteenalas.

Ja lopuksi maastoon kävelemään ja nauttimaan marraskuun pimeydestä!

Miten treenit teillä sujuivat, heräsikö kysymyksiä tai ajatuksia harjoituksesta?