Ratsastusta opettaessani törmään moniin erilaisiin oppilaisiin. Kärjistäen voisi tietysti sanoa että on hyviä ja vähemmän hyviä oppilaita, enkä tällä nyt tarkoita oppilaiden osaamistasoa vaan heidän haluaan oppia.
Oppimishaluun kuuluu monia ominaisuuksia, nöyryys, kärsivällisyys, periksiantamattomuus ja luotto omaan fiilikseen.
Tärkein hyvän oppilaan ominaisuus on ehdottomasti hevosystävällisyys tai toisin sanoen, nöyryys. Pitää ymmärtää ja kunnioittaa hevosta eläimenä, ja ennen kaikkea ottaa aina "syyt omille niskoilleen". Se syy kun aina on siinä satulan päällä, hevonen ei tee mitään tahallaan, kaikki hevosen tekemät asiat johtuvat aina ihmisestä. Harva ratsastaja on niin nöyrä että muistaa tämän asian hevosen kanssa touhutessaan, ja kun se asia unohtuu, tulee ratsastaja rankaisseeksi hevosta täysin turhaan, ja näin ollen hevonen luottaa ratsastajaansa taas vähän vähemmän.
Seuraava ominaisuus on kärsivällisyys. Toki usein nöyryys ja kärsivällisyys kulkevat käsi kädessä, mutta kärsivällisyys vaatii kyllä ihan oman kirjoituksensa. Kärsivällisyys koostuu kahdesta asiasta, siitä että jaksat harjoitella asioita uudestaan ja uudestaan hermostumatta, ja siitä että jaksat odottaa tulosten saavuttamista. Hevosten kanssa hiljaa kiirehtiminen on se avainasia!
Tästä päästään periksiantamattomuuteen, joka tarkoittaa sitä että harjoitukset ja tehtävät tehdään aina täsmällisesti loppuun asti, kertaakaan ei saa antaa periksi tai luovuttaa. Periksiantamattomuudella tarkoitan myös sitä pitkän tähtäimen suunnitelmaa, jota kohti mennessä voi tulla, ja tuleekin, kivikkoisia reittejä, mutta niistä huolimatta, pidä fokus tulevaisuudessa ja työskentele tinkimättömästi sinne kohti mennessä.
Ja sitten tuo oma fiilis, se on kyllä hevosten ( ja muidenkin eläinten) kanssa touhutessa todella tärkeä asia tiedostaa. Joskus uusia asioita tehdessä pitää vain luottaa siihen omaan fiilikseen, se kyllä kertoo milloin voit tehdä vähän vaativimpiakin asioita ja kun oma fiilis on kunnossa, olet itsevarma ja luottavainen, on hevosesikin samanlaisessa mielentilassa.
Itselleni opettajana on todella tärkeää että oppilas on samalla aaltopituudella kanssani. Tällä tarkoitan nimenomaan sitä että oppilas kunnioittaa hevostaan ja tekee asiat siten kuten minä sanon. Kuulostaako ikävän tiukalta meiningiltä? Ehkä, mutta olen itse todella tarkka siitä miten hevosta kohdellaan, joten odotan tätä samaa myös oppilailtani. Oppilas voi myös luottaa etten ikinä teetä harjoituksia joihin hän tai hänen hevosensa ei ole valmis, ja kaikki harjoitukset ovat sellaisia jotka olen itse ratsain todennut toimiviksi, joten oppilas voi luottaa sanoihini ihan täysin! Kun molemminpuolinen luottamus on kunnossa, saadaan myös aikaiseksi tuloksia!
Muutaman kerran olen joutunut sanomaan joillekin oppilailleni ettei yhteistyötä kannata jatkaa, sillä näkemyseromme ovat niin suuret, etten itse koe tarpeelliseksi tuhlata kummankaan aikaa tällaisen oppilaan kanssa. Ajan tuhlaamisella en nyt tarkoita sitä että olisin liian ylpeä pitääkseni tunteja jollekin henkilölle, vaan aikani on sen verran rajallista että kulutan kaiken jäävän ajan mieluummin omien hevosteni kanssa touhutessa. Yleensä näkemyserot ovat sellaisia että oppilas ei selvästikään kunnoita hevosta, ei ymmärrä hevosen käytöksen syitä eikä myöskään ole valmis tekemään riittävästi töitä perusasioiden kanssa. Enkä kyllä usko että oppilaskaan saa tunneista mitään irti, jos päällimmäisenä on mielessä turhautuminen, epäusko ja pikkuhiljaa jopa ärtymys opettajan sanoihin.
Miettikääpä jokainen omia luonteenpiirteitänne, löytyykö teiltä näitä "hyvän "oppilaan luonteenpiirteitä? Pelkällä nöyryydellä pääsette todella pitkälle, oppiminen helpottuu huomattavasti kun sinun ja hevosesi välillä luottamus on kunnossa ja jos vielä sinulla on opettaja jonka kanssa puhutte samaa kieltä, on menestys taattu!
Mutta jos aina vaan syytät hevosta, ei kehitystä voi tapahtua. Jos et ole valmis muuttamaan omaa näkemystäsi, pitää sinun ihan tosissaan miettiä onko hevosurheilu sinun lajisi. Kun tässä lajissa se "urheiluvälinekin" ajattelee...
Heräsikö ajatuksia? Joudutko tosissasi katsomaan peiliin ja miettimään omia luonteenpiirteitäsi? Usko pois, se tekee ihan hyvää! Hevoset kiittää!
Hyviä kommentteja Open puolelta. Samalla aaltopituudella olo on hyvästä, pitää pystyä arvostamaan Opettajaa, mutta ei pelätä. Haluan uskaltaa kysyä, jos jokin jää mietityttämään. Huumori auttaa kummasti, puolin ja toisin.
VastaaPoistaItse olen vähän liiankin pehmeä ratsastaja, aina vähän löysät ohjat, raaskinko nyt noin jne. Ilokseni olen löytänyt itselleni opetusmestarihevosen, joka kärsivällisesti opettaa minulle joka kerta uutta. Lisäksi minulle on tärkeää, että uutta asiaa tehtäessä Opettaja kertoo, että NYT tapahtuu juttu oikein, jotta opin tunnistamaan, miltä mikäkin liike tulisi tuntua.
Muutama kk sitten olin tunnilla, jossa laukkaympyrällä neljän eritavalla liikkuvan hevosen kanssa meille teetettiin meille hieman liian vaativaa harjoitusta. Opella meni kuppi nurin ja saatiin kuulla kunniamme. Varmaan ihan aiheesta, mutta tunti olisi ollut hyödyllisempi, jos tehtävää olisi helpotettu tai olisimme sättimisen sijaan saanut rauhallisia ja konkreettisia neuvoja, mitä tehdä. Jäi muuten pitkästä aikaa huono mieli tunnin jälkeen...
Monesti olen ihan mielelläni käynyt rästitunneilla omaa tasoani helpommilla tunneilla, perusasioihin rauhassa keskittyminen ja onnistuminen niissä on mielestäni tärkeämpää kuin jatkuva uusien asioiden opiskelu.
Ratsastuksenopettajan työssä haastetta tuonee erilaiset hevoset erilaisilla ihmisillä. Pitäisikö koulutusohjelmaan ottaa psykologian opintoja... Hatunnosto Teille :)
Juuri tuo on todella tärkeää että pääsee tuntemaan niitä oikeita asioita mahdollisimman usein. Liian usein käy niin että opettaja keskittyy vaan virheisiin ja niiden korjaamiseen, eikä sit muista kertoa koska menee hyvin jotta ratsastaja saisi siitä tunteesta kiinni. Tai vastavuoroisesti opettaja saattaa kehua vähän turhaan, jatkuvasti, jolloin oppilas ei voi millään erottaa mikä on oikeasti oikein suoritettu tehtävä!
PoistaNämä "kuppinurin"-tilanteet tuntuu tulevan usein silloin jos opettajalla on suunnitelma jota orjallisesti noudatetaan, oli hevoset ja oppilaat ja olosuhteet minkälaisia tahansa. Suunnitelma on oltava, se on selvä, mutta sen verran pitää opettajallakin olla pelisilmää että havaitsee esim eritasoiset ratsukot heti ja helpottaa tehtävää jokaisen tason mukaan. Samoin olosuhteet vaikuttavat usein tunnin kulkuun, joskus on vaan pakko unohtaa tunnin varsinainen teema ja keskittyä vaikka pelkkiin siirtymiin, jos hevoset ja ratsastajat ovat jostain syystä liian jännittyneitä mihinkään muuhun.
Se on ikävää jos tunnista jää huono fiilis, tästä kyllä kannattaa jutella opettajan kanssa. Kyllä opettajakin tarvitsee palautetta kehittyäkseen paremmaksi!
Ainoa tilanne jossa olen itse joskus hermostunut oppilaalle on ollut sellainen jossa oppilas kohtelee hevostaan kaltoin, vastoin kaikkia ohjeitani. Tällöin sanon ihan suoraan että pois selästä ja voit vaikka taluttaa hevosta lopputunnin, mutta hevosta ei rankaista omista virheistä. Näissä mä oon tarkka, hevoset sietää meitä ratsastajia joka tapauksessa niin hyvin etteivät kyllä ansaitse yhtään vihamielistä kohtelua!
Pitääkin ottaa jossain vaiheessa käsittelyyn erilaiset ihmis- ja hevostyypit, ja miksei myös erilaiset opet! Kiitos inspiraatiosta!