Nyt otetaan haltuun estekisoihin valmistautuminen ja kisapaikalla verryttely. Itse valmistautuminen ja verryttely ei itseasiassa poikkea koulukisojen vastaavista juurikaan, molemmissa on yhtenäistä treenin monipuolisuus ennen kisoja, sekä verryttelyssä riittävän pitkä alkukävely, sekä rentouden ja kuuliaisuuden hakeminen itse verryttelytilanteessa.
Aloitetaanpa viikkosuunnitelmasta, olettaen että kisat ovat lauantaina.
Maanantaina maastoillaan reippaassa tempossa. Tärkeää on maastossa löytää sopiva tempo jota esteradallakin käytetään, hevosen tulee antaa edetä rohkeasti, vain silloin hevosen hypyn laatu pysyy hyvänä. Muistathan postaukseni esteillä kuumuvan hevosen ratsastamisesta.
Se kannattaa lukaista läpi jotta ymmärrät miten tärkeää on antaa hevosen edetä sille luontaisesti sopivassa tempossa, eikä jarruttaa sitä liikaa. Reipasta maastoilua siis maanantaina, muista kuitenkin huolelliset ja pitkät alku- ja loppuverryttelyt.
Tiistaina kentällä koulupainotteinen treeni. Treenissä siirtymien lisäksi avo- ja sulkutaivutukset, väistöt sekä askeleen pidennykset ja lyhennykset. Tämä on viikon "totisin hikitreeni". Tällä kerralla voisit käyttää vaikka tätä tuntisuunnitelmaa, jossa alkuverryttelyssä on käytössä avot ja sulut sekä pohkeenväistöt, ja varsinaisena tehtävänä on laukannostojen parantaminen. Hyvästä laukannostosta saadaan aikaiseksi AINA hyvä laukka, ja se on esteradalla se kaikista tärkein juttu!
Keskiviikkona kentällä, hypäten vähän esteitä. Estekorkeudet kannattaa pitää maltillisina, pääasia on nyt saada alle hyviä onnistumisia vähän teknisemmillä tehtävillä. Ratsasta siis erityyppisiä esteitä erilaisilla lähestymisillä, muutellen askelmäärää, pitäen kuitenkin huolta teidän molempien rentoudesta. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää lähestymiseen, eli muista aina rakentaa esteillä tarvittava laukka jo kaarteessa ennen estettä, suoralla on tärkeää olla häiritsemättä hevosta, ettei hevosen luontainen rytmi mene sekaisin (tämä estää hevosta ponnistamasta oikeasta paikasta).
Torstaina mennään maastossa, ihan hevosen mielenterveyden vuoksi. Maastossa on hyvä käydä mahdollisimman usein, sillä maastossa (jos pohjat ovat hyvät) on ratatempon löytäminen usein helpompaa kuin kentällä jossa aidat valitettavasti hidastavat tempoa ihan huomaamatta.
Perjantaina ratsastetaan kentällä, maapuomeja hyväksi käyttäen haetaan kuuliaisuutta, täsmällisyyttä apujen kanssa sekä jumpataan hevosta. Tällä kertaa ota erityisen hyvin
huomioon siirtymien tarkkuus ja rentous, muista jarruttaa vähemmän
kädellä, enemmän istunnalla. Toisena huomionarvoisena kohteena on
askeleen pidennykset ja lyhennykset, käytä tässä apuna niitä maapuomeja.
Lauantaina kisasuoritus
Sunnuntaina ratsastetaan palauttava maastolenkki. Jos pohjat maastossa eivät sovellu ravailuun ja laukkailuun, voit ratsastaa askellajit läpi ensin kentällä, mutta heti sen jälkeen lähde maastoon ainakin pitkälle kävelylenkille!
Maanantaina vapaapäivä.
Sitten itse kisapaikalle ja verryttelyyn. Muista aina aloittaa verryttely riittävän pitkällä alkukäynnillä, vaikka taluttaen ja hevosta "ihmeellisiin" asioihin totuttaen. Usein verryttelykentällä on aikamoinen hulina, joten on ihan hyvä viettää siellä aikaa mahdollisimman vähän, siksi alkukäynnit kannattaa kävellä jossain ihan muualla. Itse verryttelyyn kannattaa varata aikaa saman verran mitä kotona käytät aikaa verryttelyyn ennen esteiden ylitystä. On tärkeää pitää kiinni hevosen rutiineista, eli tee kisaverryttelyssä ihan samoja asioita mitä teet kotona verryttelyssä. Mitään uutta et voi hevoselle opettaa kisapaikalla, unohda se siis heti! Pidä mielesi rauhallisena, ratsasta monipuolisesti molempiin suuntiin, käyttäen hyväksi koko verryttelykentän kokoa ja anna hevosen levätä välillä vapaalla ohjalla kävellen. Itse hyppyjä tee molemmista suunnista, sekä pystyesteillä että oksereilla, aloittaen ja päättäen aina siihen teille "helpompaan" suuntaan. Mikäli hypyt sujuvat hyvin jo parin kolmen toiston jälkeen, älä suotta jatka enää "säätämistä" esteillä, vaan pidä hevonen siirtymien ja väistöjen avulla kuuliaisena odottaessasi omaa suoritustasi.
Lähtövuoroasi odottaessasi käy rata läpi mielessäsi, ja tutkaile onko radalla jotain hevosellesi tai itsellesi haastavia kohtia. Ne voivat olla erikoisesteitä, valoja tai varjoja tai vaikka ihan yleisö aidan reunalla. Kun pääset radalle, käy nämä jännät paikat katsomassa hevosesi kanssa niin että kävelet jännän paikan ohi ensin vasemmalta puolelta, sen jälkeen vaihda suuntaa ja kävele sen ohi oikealta puolelta, silloin hevonen on nähnyt sen kummallakin silmällä eikä enää jännitä sitä niin paljon. Ei siis suoraan kohti, vaan sivulta ohi! Liian usein näkee ratsastajien vievän hevosen suoraan kohti erikoisestettä, ja pysäyttävän siihen. Hevonenhan ei näe suoraan eteenpäin, joten tämä tapa ei millään tapaa palvele teitä ennen kisasuoritusta. Sen sijaan erikoisesteen ohittaminen oikealta ja vasemmalta ihan rennosti on se oikea, toimiva tapa.
Ja kun pilli soi, hae hevosellesi heti se esteradalla sopiva laukkatempo ja pidä siitä kiinni koko radan ajan, silloin selviätte maaliin voittajina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti