lauantai 9. tammikuuta 2016

Kuukauden koulurata; Helppo D:3

Tammikuun kouluratana ratsastetaan Helppo D:3. Laitan oheen linkit SRL:n sivuille sekä kouluradan kirjaimista että itse ohjelmasta.

Rata B (20x40 m)

Helppo D:3

Helppo D:3 on niinsanottu raviohjelma, eli ohjelmassa ei esitetä laukkaa ollenkaan, mutta sen sijaan ravissa tehtävät ohjelman osat ovat mielestäni melko haastavia. Radalla esitetään pelkkää harjoitusravia, eli kevyttä ravia ei esitetä. Lisäksi radalla tehdään pysähdykset suoraan ravista, joka jo itsessään on vaativa tehtävä, saatikka sitten että esitetään 5 askeleen peruutus, josta siirrytään suoraan raviin. Tähän kun lisätään keskiravit ja keskikäynnit, on ohjelmassa ihan riittävästi tekemistä vaikka onkin "vaan" raviohjelma.

Käydään ensin läpi yksittäiset asiat joita sinun kannattaa harjoitella ennen radan ratsastamista.

Tarkat kulmat ja muutenkin huolelliset käännökset sekä käynnissä että erityisesti ravissa.
10 m voltti ravissa.
Pysähdys suoraan ravista ja suoraan pysähdyksestä siirtyminen raviin.
Peruutus josta siirtyminen suoraan raviin.
Kokorataleikkaa.
Keskikäynti ja käynti vapain ohjin.
Keskiravi.
Täyskaarto.

Yleisvaikutelmassa kertoimella kaksi arvostellaan ratsastajan vaikutus hevoseen sekä asento, istunta ja apujen käytön moitteettomuus. Tämän lisäksi kertoimella kaksi arvostellaan myös oikeiden teiden ratsastaminen.
Tätä silmällä pitäen kiinnitä siis erityistä huomiota pehmeään ja huomaamattomaan apujenkäyttöön, ja siihen että hevosella ei ole mitään syytä vastustaa apujasi. Valmistele jokainen liike huolellisesti, mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Eikä pidä unohtaa oikeiden teiden ratsastamista, eli huolelliset kulmat (ihan jokaisessa kulmassa), sekä volttien, täyskaartojen että kokorataleikkaan aloitus ja lopetus juuri oikeassa kirjaimessa sekä voltin pyöreys.

Hevosen tulee liikkua pehmeällä kuolaintuella, älä siis keskity missään nimessä ratsastamaan hevosta "muotoon" sillä se aiheuttaa aina hieman vastustelua (syystä että ratsastajat kovin usein tekevät sen kädellä sahaamalla). Luota siihen että hevonen kulkee juuri siinä muodossa jossa sen on helpoin liikkua tämän tasoisessa tehtävässä, se muoto kyllä riittää. Hevosen pitää myös kulkea kaikissa kouluohjelmissa hyvässä  eteenpäinpyrkimyksessä, joten ole tarkkana että kätesi tai istuntasi ei estä hevosen luontaista liikettä.

Verryttelyssä tärkeintä on löytää ratsukolle rentous ja yhdessätekemisen meininki. Älä siis yritä opettaa hevosellesi mitään uutta verryttelyssä, äläkä myöskään aseta sitä liian vaikean tehtävän eteen verryttelyssä, josta saattaa seurata luottamuksen puute välillänne. Sen sijaan keskity hevosen lihaksiston lämmettyä siirtymiin, tarkkoihin ratsastettaviin teihin, ja ennen kaikkea siihen rentouteeen. Jos verryttelyssä joku asia tuntuu vaikealta, on aina parempi vaihtoehto antaa hevoselle hetkeksi vapaat ohjat ja kokeilla sen jälkeen uudestaan, kuin jäädä taistelemaan hevosen kanssa. Ja muistathan muutenkin antaa hevosen kävellä vapain ohjin hieman ennen omaa suoritustasi, ettei hevosen lihaksisto joudu liian koville radalla. Jos radalla on hevosellesi jännittäviä paikkoja, esimerkiksi tuomaritorni tai joku muu vastaava, käy ratsastamassa sen ohi rauhassa ja hevosta tukien, (silloin kun saat siihen luvan) jotta itse ohjelmassa kyseinen paikka ei aiheuta enempää sydämentykytyksiä.

No niin, aloitetaanpa itse ohjelma: Ratsasta ensin rataa ympäri harjoitusravissa niin kauan kunnes saat lähtömerkin, sen jälkeen tarkista että ohjasi ovat hyvän pituiset (eli riittävän lyhyet jotta pääset vaikuttamaan hevoseesi pienillä avuilla ja kätesi pysyvät hyvin kannettuina) ja käännä hieman ennen L kirjainta radan pituushalkaisijalle. Tässä kohtaa viimeistään muista hymyillä ja nauttia ratsastuksesta! Se hymy ja sen mukanaan tuoma rentous tarttuu sekä hevoseen että vähän jopa tuomariin, on aina mukavampi arvostella ratsukkoa josta paistaa tekemisen ilo!

Laitan tähän radan osat arvostelukohdittain, muista että jokaisesta arvostelukohdasta tulee pisteitä, joten ratsasta radan jokainen arvostelukohta yhtä huolellisesti ja loppuun asti. 

 Kohta 1, L Radalle harjoitusravissa
                I Pysähdys-Tervehdys-Harjoitusravia

Muista että oma katseesi on ensimmäinen kääntävä apu, tämän avulla hevosesi tietää käännöksestä hieman etukäteen. Muista tarkan kulman ratsastamisen ohjeet, joita on käyty läpi täällä. Pidä katseesi suunnattuna kohti tuomaria, ajattele vaikka että otat katsekontaktin tuomariin, näin et tule pudottaneesi katsetta alas, joka vaikuttaa omaan ryhtiisi negatiivisesti. Sen verran voit silmäillä sivulle että näet missä kohdassa on pituushalkaisijan keskikohta, eli kirjain I. Hieman tätä ennen valmistele pysähdys, tiivistä istuntaa, aloita ohjalla pidättäminen siten että hevonen hieman lyhentää askeltaan ja hidastaa ennen kirjainta. Pidä kuitenkin koko ajan pohkeet lähellä hevosen kylkiä ja vaikuta niillä tarvittaessa, ettei hevonen siirry käyntiin. Pohkeiden avulla saat myös pysähdyksen ratsastettua paremmin tasapainossa. I kirjaimessa pysähdys, anna hevoselle aikaa pysähtyä tasapainossa ennen kuin siirrät ohjat vasempaan käteen ja pudotat oikean kätesi sivulle alas tervehdyksen merkiksi. Samalla kun oikea kätesi laskeutuu tervehdykseen, myös pääsi nyökkää tuomarille. Kun tuomari on tervehtinyt ja antanut sinulle luvan jatkaa (joko viheltämällä pilliin tai "ole hyvä ja ratsasta" komennolla) ota ohjat taas hyvin käsiin ja valmistele siirtymä suoraan raviin pysähdyksestä. Molemmat pohkeet ovat olleet lähellä kylkiä koko pysähdyksen ajan, joten nyt riittää kun annat niillä molemmilla selkeän merkin ravia varten. Pidä tässäkin siirtymässä katse suunnattuna eteenpäin.

Kohta 2, C Oikealle harjoitusravissa

Ratsasta harjoitusravissa suoraan kohti C kirjainta, ja hieman ennen käännöstä oikealle käännä oma katseesi oikealle ja ratsasta taas käännös huolellisesti. Ole tarkkana sillä heti oikealle käännöksen jälkeen tulee ensimmäinen kulman, jonka ratsastus tulee tehdä huolella ja rauhassa.

Kohta 3, R Voltti 10 metriä

Kulmasta suoriuduttasi edetään kohti pitkän sivun keskikohtaa ja kirjainta R josta käännetään hevonen voltille. Ole taas tarkkana oman katseesi kanssa, ja aseta ja taivuta hevosta loivasti sisäohjalla. Pidä sisäpohje satulavyön kohdalla jotta hevonen pääsee taipumaan sen ympärille ja ulkopohje saa olla hieman satulavyön takana pitämässä huolta takaosan taivutuksesta. Ulko-ohja säätelee taivutusta, pidä huolta että hevonen ei taivu liikaa kaulasta, tämä johtaa usein siihen että hevonen karkaa ulkolavallaan pois avuiltasi ja tämä taas aiheuttaa voltin suurenemisen. Kun ratsastetaan 10 m voltti, tulee sinun käydä pituushalkaisijalla, eli kirjaimessa I jolloin voltin koko on oikea. Ja muista aina päättää voltti samaan kohtaan mistä sen aloitit, eli kirjaimeen R.

Kohta 4, L Pysähdys, liikkumatta noin 5 sekuntia, harjoitusravia

Tästä jatketaan uraa pitkin, ja taas pitkän sivun lopussa tarkka kulman ratsastus joka valmistelee teitä jo seuraavaan tehtävään joka on pysähdys kirjaimessa L. Odota rauhassa, mutta ryhdikkäästi istuen (kädet kannettuina, katse eteen ja pohkeet hevosen kylkien lähellä) ja laske rauhassa viiteen ( 5 sekuntia) ja sen jälkeen anna hevoselle selvä merkki molemmilla pohkeilla jotta se lähtee raviin suoraan pysähdyksestä. Muista tarkastaa että istuntasi (lähinnä omat polvesi) eivät estä hevosen liikettä.

Kohta 5, EM Kokorataleikkaa keskiravia, harjoitusravia

Taas siirtymän jälkeen tulee kulma, tarkka ratsastus siellä ja heti kulman jälkeisestä kirjaimesta E käännä hevonen lävistäjälle ja ratsasta koko rata leikkaa keskiravissa (älä kevennä). Jotta saat aikaiseksi hyvän keskiravin, jossa siis askel pitenee mutta tempo pysyy lähes samana kuin harjoitusravissa, tulee sinun koota hevosta hieman istunnallasi ennen siirtymää, eli käytännössä heti pysähdyksen jälkeen ja kulman läpi ratsastaen kootumpaa ravia. Kun sitten käännät hevosen lävistäjälle, sinun tarvitsee vain avata istuntasi ja ikäänkuin päästää hevonen keskiraviin. Ole tarkkana että tuntuma suuhun säilyy, mutta siirrä kättäsi hieman eteenpäin jotta hevonen pääsee hieman venyttämään päätä ja kaulaansa eteenpäin. Kun lävistäjä lähestyy loppuaan, ota hevonen takaisin harjoitusraviin tiivistämällä taas istuntaasi ja jatka seuraavan kulman läpi huolellisesti.

Kohta 6, C Pysähdys, peruutus noin 5 askelta, harjoitusravia

Tässä kulmassa on erittäin tärkeää koota hevosta hieman, sillä heti kulman jälkeen kirjaimessa C ratsastetaan taas pysähdys suoraan ravista ja siitä vielä suoritetaan noin 5 askeleen peruutus. Muistathan miten saat aikaiseksi hyvän peruutuksen?

Kohta 7, S Voltti 10 metriä

Peruutuksesta taas tehdään siirtymä suoraan harjoitusraviin, ja huolellisen kulman jälkeen ratsasta pitkän sivun keskelle, kirjaimelle S samanlainen 10 metrin voltti kuin teit jo aiemmin. Muista olla katseellasi koko voltin ajan hieman "edellä" eli katso aina voltin seuraavaa kaarta, näin istuntasi sijoittuu koko ajan oikein ja hevonen jatkaa pehmeästi pyöreää volttia. Nyt tuleekin hieman pidempi pätkä ilman varsinaisia tehtäviä, mutta muista koko ajan ratsastaa hevosta huolellisesti, älä päästä sitä muuttamaan tempoa tms ja muista ratsastaa edelleen tarkat kulmat. Jos suoralla ratsastaessasi tuntuu että joku asia hevosen liikkumisessa muuttuu, pystyt korjaamaan nämä asiat kulmissa, joissa sinulla on oikeasti aika paljon aikaa tehdä tarvittavia muutoksia.


Kohta 8, BH  Kokorataleikkaa keskiravia, harjoitusravia

Seuraavaksi ratsastetaan kirjaimesta B lävistäjälle ja edetään taas keskiravissa, muista koota ravia ennen lävistäjää jotta keskiravista tulee rento ja askel pääsee venymään.

Kohta 9, C Keskikäyntiä
               ME Kokorataleikkaa vapaata käyntiä
               EL Otetaan ohjat

H kirjaimessa siirrä hevonen harjoitusraviin, ja kulmassa kokoa sitä taas hieman, sillä C kirjaimessa hevosen tulee siirtyä käyntiin, tai itseasiassa suoraan keskikäyntiin. Keskikäynnissä pätee samat asiat kuin keskiravissakin, mutta ole nyt erityisen tarkka että kätesi antaa hevoselle vapauden venyttää askeltaan, käden tulee todellakin joustaa hevosen pään ja kaulan mukana! M kirjaimesta käännä hevonen lävistäjälle, ja heti käännöksen jälkeen anna sille vapaat ohjat. Pidä huolta että oma katseesi on sijoittunut eteenpäin ja istut suorassa hevosen selässä, jolloin hevonenkin kävelee suoraan eteenpäin. E ja L kirjainten välissä ota ohjat rauhassa ja pehmeästi jotta hevonen ei jännity.

Kohta 10, LBR Harjoitusravia
                 RB Täyskaarto

L kirjaimesta siirry harjoitusraviin, ja jatka harjoitusravissa LBR kirjaimet, ja R kirjaimesta käännä hevonen täyskaartoon. Muista käydä taas I kirjaimessa kaarron keskikohdassa, ja ole tarkkana että päätät kaarron kirjaimeen B, eli palaat uralle B kirjaimen kohdalla.

Kohta 11, BLES Harjoitusravia
                 SE Täyskaarto

Jatka harjoitusravissa seuraavalle pitkälle sivulle, eli kirjaimet BLES ja S kirjaimesta käännä taas täyskaarto. Muista käydä I kirjaimessa ja päätä kaarto kirjaimeen E.

Kohta 12, ELBR Harjoitusravia
                 R Vasemmalle
                 I Oikealle

Jatka harjoitusravissa ELBR välit ja käännä hevonen R kirjaimesta vasemmalle, ja ole erityisen tarkka ja huolellisen rauhallinen tässä käännöksessä, (voit hieman jopa koota hevosta tällä matkalla, jotta käännökset eivät "leviä") sillä heti tämän käännöksen jälkeen sinun tulee kääntyä I kirjaimesta oikealla ja ratsastaa kohti G kirjainta.

Kohta 13, G Pysähdys, tervehdys, radalta vapaassa käynnissä

G kirjaimessa suorita pysähdys ja huolellisen pysähdyksen jälkeen tervehdi tuomaria ja kiitä hevosta ja poistu radalta vapaassa käynnissä. Hymyhän on säilynyt loppuun asti, vai mitä?!

Oikein hyviä treenihetkiä kuukauden kouluradan parissa ja olisi kovin mukava saada kuulla menestyksestäsi mikäli käyt kisoissa tämän radan suorittamassa.







2 kommenttia:

  1. Heippa! Haluan vain kertoa että tämä on aivan mahtava blogi ja arvostan kovasti kun kirjoitat tänne. Olen saanut täältä paljon neuvoja ja ideoita tekemiseen hevoseni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kauniista sanoistasi!

      Todella mukava kuulla että olet saanut ihan konkreettista apua täältä!

      Ihania harrastushetkiä hevosesi kanssa!

      Sari

      Poista