perjantai 28. marraskuuta 2014

Alkuverryttely, mainettaan tärkeämpi tehtävä

Alkuverryttelystä ollaan montaa mieltä ja se voidaan tehdä varsin monilla eri keinoilla.

Alkuverryttelyn päämääränä on saada hevosen nivelnesteet liikkeelle, lihaksisto lämpimäksi ja koko hevonen kuuliaiseksi ennen varsinaisen työskentelyn aloittamista. Nämä asiat meidän kaikkien tulisi muistaa alkuverryttelyn aikana, mutta se toteutus on usein jotain aivan muuta.

Jotta hevosten nivelnesteet lähtevät liikkeelle ja lihaksisto lämpenee, tulisi hevosen saada kävellä vähintään 15 minuuttia. Käsi ylös moniko kävelee vartin hevosen kanssa tunnin alussa? Niinpä, ei meillä ole semmoiseen aikaa! Ainakaan jos ajatellaan että se 15 minuuttia on vaan kävelyä vapain ohjin, jossa ei varsinaisesti tehdä mitään. Mitä jos tekisit erilaisia käyntiharjoituksia tämän ensimmäisen 15 minuutin ajan, siinähän saat ne kuuluiset kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Toki hevosen pitää saada kävellä vapaalla ohjalla hetki ennen kuin aloitetaan, mutta voit ottaa kaiken hyödyn irti siitäkin hetkestä! Käyntiverryttelyn jälkeen työskennellään ravissa ja laukassa, kiinnittäen huomiota siirtymiin ja hevosen suoruuteen. Otetaanpa tähän väliin yksi esimerkki alkuverryttelystä;

Alkuun käyntiä vapain ohjin, jonka aikana työskentele oman istuntasi kanssa. Tee paljon käännöksiä käyttäen apuna pelkkää istuntaa ja katsetta. Ei ole väliä minkälaisia kiemuroita tai ympyröitä teet, pääasia että hevosen vastaa istuntaasi aktiivisesti. Ota pikkuhiljaa mukaan myös käynnin tempon muutokset pelkällä istunnalla ja ääniavulla, hidasta tempoa aina pysähdykseen asti ja vastaavasti lisää käynnin tempoa asteittain. Tämä kaikki siis tulisi tehdä ilman ohjastuntumaa.

Pikkuhiljaa voit kerätä ohjat tuntumalle, mutta jatka vielä hetki työskentelyä käynnissä. Ota nyt haltuun hevosen suoruus, vaikka tällä neliöharjoituksella. Kun hevonen on molempien ohjien ja pohkeiden välissä, on aikaa kulunut varmasti se 15 minuuttia ja voit pienen lepotauon jälkeen jatkaa verryttelyä ravissa ja laukassa. Niin, kuulit oikein, käyntiverryttelyn jälkeen anna hevoselle hetkeksi pitkä ohja, jotta se saa venyttää kaulaansa pitkälle eteen ja alas. Hevonen ei jaksa kantaa itseään kuin muutamia minuutteja kerrallaan, joten mitä useammin annat sille vapaat ohjat (edes muutamaksi minuutiksi) sitä tyytyväisemmin hevosesi työskentelee eikä paina kädellesi juuri ollenkaan!

Työskentele kevyessä ravissa ensin suoralla uralla, siten että ratsastat uran sisäpuolella, jotta hevonen ei pääse "putoamaan" aidalle, ulkoapujesi ohi. Kun olet tyytyväinen hevosen suoruuteen molemmissa suunnissa, siirry ravissa ympyrälle jossa otat haltuun temponmuutokset ravin sisällä. Tähän harjoitukseen voit pikkuhiljaa lisätä laukkatyötä, siten että ratsastat ensin ympyrällä ravissa temponmuutoksia ja kun sinulla on hyvä perustempoinen ravi, hyödynnä se ja nosta harjoituslaukka, ja siirry ympyrältä suoralle uralle laukkaan. Laukassa työskentele hetki niin että saat laukan kunnolla pyörimään, ja tee siirtymä raviin taas ympyrälle. Ympyrä itsessään jarruttaa liikettä hieman, joten et joudu käyttämään pidättävää ohjaa niin paljon kuin suoralla. Tämä taas antaa hevoselle mahdollisuuden liikkua heti hyvässä, eteenpäinpyrkivässä ravissa.

Kun olet työskennellyt ravi- ja laukkaosuudet molempiin suuntiin, on alkuverrytely tehty ja aikaa on kulunut varmasti puoli tuntia, kaiken kaikkiaan. Hevosesi on nyt varmasti kaikin puolin valmis vaativampiinkin tehtäviin, lihaksisto on lämmin, nivelnesteet liikkeellä ja kuuliaisuudenkin pitäisi olla kohdallaan!

Tästä on pienen lepotauon jälkeen helppo jatkaa vaikka laukkatehtävällä, jossa keskityt laukan temponmuutoksiin, käyttäen hyväksi ympyrää temponhidastuksessa ja suoraa uraa temponlisäyksessä. Jos taas haluat keskittyä parantamaan laukannostoja, voit hyödyntää niissä pohkeenväistöä siten että väistät hevosen pituushalkaisijalta uralle, ja nostat laukan heti viimeisen väistöaskeleen jälkeen. Samalla tavalla voit hyödyntää ympyrällä tehtävää vastataivutusta, myöskin laukannostoa valmistelevana harjoituksena. Otan nämä harjoitukset tarkempaan syyniin seuraavissa postauksissa.

Sitä odotellessa, keskitytään oikein huolella hyvin tehtyyn alkuverryttelyyn, sen jälkeen kaikki muut harjoitukset sujuvat kuin vettä vaan ja hevonen pysyy mieleltään virkeämpänä kun lihasjumit eivät enää vaivaa!


4 kommenttia:

  1. Tämä alkuverryttely tulee käyttöön heti huomisesta alkaen👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Annukka!

      Kiitos kommentistasi ja toivottavasti ohjeet toimii teillä myös käytännössä! Oikein hyviä ratsastushetkiä!

      Sari

      Poista
  2. Hyvät vinkit! Huomenna testiin. T. Sonja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Sonja!

      Kiitos kommentista ja toivotaan että toimii teilläkin!

      Sari

      Poista