Miten käytät apuja?

Apujen käytöstä tulee ratsastajille ajan myötä niin vahva automatiikka, ettei niiden käyttöön edes tule kiinnitettyä huomiota. On tietysti aivan luonnollista ja jopa toivottavaa että apujen käyttö tulee niin selkärangasta, ettei niihin tarvitse uhrata paljon ajatusta. Apuja tulee käytettyä todella usein samalla tavalla, hevosesta tai harjoituksesta riippumatta. Käyn tässä nyt läpi apujen käyttöä, ja pyydänkin teitä miettimään omaa ratsastustanne apujen käytön osalta, ja tarkkailemaan sitä seuraavalla ratsastuskerralla.

Painoapu on siitä pirullinen apu, että se vaikuttaa siitä hetkestä lähtien kun nouset hevosen selkään, halusit sitä tai et, ja sen vaikutus lakkaa vasta kun laskeudut hevosen selästä alas. Kun apu on näin kokonaisvaltainen, tulee siihen kiinnittää erityistä huomiota. Todella moni "ongelma" voidaan poistaa painoapua korjaamalla, joten ollaanpa tarkkana!

Ratsastajan painon tulee sijaita keskellä hevosta, siten että tunnet molemmat istuinluusi. Kun tämä toteutuu, hevonen kykenee liikkumaan suoraan siitä huolimatta että sinä istut siellä selässä! Ratsastajan paino ja sen sijoittuminen on hevoselle melko vaativa tehtävä, sillä hevonen pyrkii kokoajan siihen että ratsastajan paino on keskellä hevosta, joten hevonen muuttaa reittiään sen mukaan miten ratsastajan paino on asettunut. Mikäli ratsastajan paino on sijoittunut enemmän vasemmalle, lähtee hevonenkin kaartumaan vasemmalle, saadakseen ratsastajan painon takaisin keskelle. Usein tässä kohtaa ratsastaja pyrkii korjaamaan oikealla ohjalla (tai vielä pahempaa, vasemmalla pohkeella potkimalla) hevosta takaisin oikealle, sillä eihän ratsastaja pyytänyt hevosta kääntymään vasemmalle. Paitsi että pyysi. Ei ehkä ohjalla, mutta sillä omalla painollaan! Ja näin meillä on ensimmäinen ristiriitatilanne valmis!

Joudutko ratsastamaan usein yksin, siis ilman valvovaa silmää ja/tai peilejä? Ilman avustajaa ja peilejä on kuulemma todella vaikeaa lähteä korjaamaan ratsastajan vinoutta, kun ei itse näe miten istuu, eikä kukaan ole maasta käsin sitä korjaamassa. Oletko unohtanut että sinulla on allasi paras mahdollinen vinouden korjaaja, nimittäin se hevonen? Sitä kuuntelemalla huomaat varsin nopeasti omat vinoutesi, ja korjausliikkeen jälkeen saat palautteen välittömästi hevosen liikkeen muodossa. Harva meistä malttaa vaan kuunnella sitä hevosta, vaikka hevonen kuuntelee meitä ihan jatkuvasti.

Varsin hyvä keino on tietysti ratsastaa ilman jalustimia, sillä silloin olet enemmän oman istuntasi armoilla, ja joudut korjaamaan omaa vinouttasi aktiivisemmin kuin jalustimien kanssa pysyäksesi siellä hevosen selässä! Kokeilepa seuraavaksi ratsastaa vaikka kaikki käyntiosuudet ilman jalustimia, se on jo hyvä alku ja pysyt vielä ihan rentona joka on erityisen tärkeää ratsastajalle. Ja vaikka en olekaan millään tavalla rungottomien satuloidan puolestapuhuja, tekee rungottomalla satulalla ratsastaminen todella hyvää ratsastajan istunnalle, sillä rungoton satula keikkaa samantien sille sivulle mille ratsastaja on kallellaan! Rungottomassa satulassa ratsastaja todella joutuu keskittymään siihen omaan istuntaansa jatkuvasti!

Painoapua tukee mainiosti ratsastajan katse, joka on oikeastaan jopa vähän ennakoiva apu. Esimerkiksi käännöksissä ratsastajan katseen tulisi olla ensimmäinen kääntävä apu, sillä kääntäessään päätään käännöksen suuntaan, ratsastajan koko kroppa asettuu asentoon joka kertoo hevoselle käännöksestä ja tekee sen helpoksi. Esimerkiksi käännöksessä vasemmalle, käännä koko päätäsi reilusti vasemmalle, jolloin vasen kantapää painuu vähän alemmas, vasen polvi aukeaa aavistuksen, eli jalka antaa hevoselle tilaa kääntyä. Samalla ylävartalo kääntyy vähän vasemmalle, oikea käsi siirtyy aavistuksen hevosen suuta kohti, eli antaa hevoselle oikealta tilaa taivuttaa kaulaansa sen kääntyessä vasemmalle. Kääntävä eli vasen ohja saa olla aavistuksen lyhyempi käännöksessä, jotta kääntävä käsi ei vahingossakaan siirry taaksepäin.
Kun käännös on suoritettu, ratsastaja katsoo taas suoraan eteenpäin, ja hevonenkin jatkaa suoraan liikkumista!

Ohjasapu on valitettavasti yksi väärinkäytetyimmistä avuista. On todella huolestuttavaa, että hevosen suu joutuu kovin usein kaltoin kohdelluksia johtuen ratsastajan tietämättömyydestä. Mikäli me kaikki tietäisimme, miten paljon kipua väärinkäytetty ohjasapu aiheuttaa hevosen suuhun, emme varmasti enää ikinä laittaisi hevostemme suuhun minkäänlaista kuolainta. Mutta kun emme tarkkaan ottaen tietenkään tiedä sitä kivun määrää, jatkamme ratsastusta kuten ennenkin. Tuliko morkkis? Jos tuli, se on vain hyvä asia, sillä nyt tiedät olevasi avoin seuraavalle tekstille:

Ohjastuntumasta ja apujen käytöstä olen kertonut varsin tyhjentävästi tässä postauksessa joten ihan hirveästi en joudu paasaamaan tuntumasta enää! Tärkeimmät asiat joita jokaisen ratsastajan tulisi muistaa ohjasapujen käytöstä on ne että tuntuma on koko ajan olemassa, ohjasta ei vedetä missään vaiheessa taaksepäin, pidäte on tasainen. Tasaisuudella tarkoitan sitä että esimerkiksi pidättäessä pidäte on "päällä" niin kauan kunnes hevonen vastaa siihen, ja vasta sen jälkeen käsi kevenee. Ohjasta ei siis vedetä taaksepäin, vaan käden liike pysäytetään, jolloin hevosenkin tulisi pysähtyä. Mikäli hevonen kuitenkin jatkaa matkaansa pysähtynyttä kättä vasten, se on vaan hevosen oma valinta, tässä on tärkeää että käsi ei anna periksi, mutta ei myöskään pidätä voimakkaammin, ainoastaan odottaa sitä hevosen reaktiota. Ja pysähdyksessä tuntuma säilytetään, käsi on kevyt mutta tuntumalla, jolloin hevonen pysyy ryhdissä, kuten ratsastajakin. Kokeilepa pysähdyksessä ensin löysätä ohjaa, laskemalla vaikka kättä vähän alaspäin, huomaat että samalla oma selkäsi pyöristyy ja katse painuu hevosen niskaa kohti. Samalla tavalla hevonenkin "laiskistuu" ja liikkeellelähtö on työn ja tuskan takana kun joudutte ensin keräämään itsenne! Kokeile uudestaan pysähdystä, nyt siten että pysähdyksessä pidät kädet kannettuina, ohjat kevyellä tuntumalla, selän suorana ja katseen eteenpäin. Hevonen pysyy samassa ryhdissä kanssasi, ja liikkeellelähtö on varsin vaivatonta!
Olen itse tunteja pitäessäni varsinainen käsinatsi, ja mielestäni ihan perustellusta syystä. "Kovasuisesta" hevosesta (joka on kyllä ihan urbaanilegenda!) tulee pehmeä kun se tuntee ratsastajan käden koko ajan, ja pidätteet tulevat tasaisesti, yllättämättä ja taaksepäin vetämättä.
Hyvä testi sille onko hevonen luottavainen käteesi on tarkkailla sen "keveyttä". Silloin kun hevonen luottaa käteesi, tunnet koko ajan kädessa hevosen suun, ja hevonen saa vähän liikuttaa sinun kättäsi. Siellä ohjan toisessa päässä pitää siis tuntua kokoajan se hevosen suu.
Kun hevonen ei luota käteesi, on hevonen silloin "liian" kevyt, tai tyhjä edestä, eli siinä kohtaa se on jo rullannut itsensä enemmän tai vähemmän lyhyelle niskalle, yrittäessään paeta kovaa ja yllättävää kättä. Tästä ei ole enää pitkä matka "kovasuiseen" hevoseen, jota emme tietenkään halua herättää. 
Käden jousto ja tasainen tuntuma on siis ohjasapujen kannalta tärkein mahdollinen neuvo!

Pohjeavun käyttöä usein ei juurikaan selitellä. Olette varmaan kuulleet että opettaja sanoo ainoastaan että käytä pohjetta! Kyllä, ihan oikeinhan hän neuvoo, mutta onko kukaan ikinä opettanut teille miten sitä pohjetta käytetään? Tarkastellaampa sitä nyt hetki:

Pohjeavun tulisi olla samalla tasaisuudella käytetty apu kuin ohjasapu, eli pohjetta käytetään niin kauan kunnes hevonen vastaa siihen. Sitä ei voimisteta vaikka hevonen ei heti reagoikaan siihen, mutta sitä ei myöskään kevennetä ennen kuin hevonen on antanut reaktionsa. Jalalla ei siis potkita, kantapäätä ei nosteta, eihän?

Jalalla potkiminen on hevoselle äärettömän vaikea apu tulkita, sillä se hetki kun potkaiset hevosta, se saa eteenpäin vievän avun varsin yllättäen, ja silloin kun jalka irtoaa hevosen kyljestä on pohjeapu hetkellisesti lakannut, jonka pitäisi olla hevoselle kiitos siitä että se on reagoinut apuun, ja heti pian tulee taas uusi potku kylkeen, vaikka hevonen ei ole vielä reagoinut ensimmäiseenkään pohjeapuun.. Ymmärrättekö epäloogisuuden?  Pohje on päällä-pois-päällä-pois pahimmassa tapauksessa useita kertoja peräkkäin.

Toinen pohjeavun kuolemansynti on kantapäällä käytetty apu, eli kantapää nousee ylös ja hevosen kylkeä kaivetaan sillä. Tämä aiheuttaa ratsastajan jalan, ennenkaikkea, polven jännittymisen, joka itsessään on hevoselle vähän jopa pidättävä apu. Eli taas ollaan ristiriitatilanteessa. Usein kantapään nosto pohjetta käytettäessä johtuu liian pitkästä jalustimesta, mutta palaan tähän jalustinasiaan tarkemmin omassa postauksessaan.

No miten sitä pohjeapua sitten tulisi käyttää, jotta se olisi hevoselle reilu, mutta vaativa apu ja hevonen saisi mahdollisuuden reagoida siihen pehmeästi? No, yksinkertaisesti siten että puristat molemmat POHKEET hevosen kylkiin, ja rentoutat ne vasta kun hevonen on antanut pienenkin impulssin siitä että se reagoi niihin. Eli käytä pohjetta puristaen niin kauan kunnes tunnet että hevonen on lähdössä liikkeelle, ja kevennä pohjetta heti jotta hevonen saa rauhassa lähteä liikkeelle. Jätä pohje kuitenkin kyljen lähelle, jotta voit tarvittaessa toistaa avun helposti.

Ja sitten vielä aivan turhaan dissattu apu, eli ääniapu. Ymmärrän kyllä että kouluradalla tuomari ei ainakaan korota pisteitä jos maiskutat tai pyrryyttelet kuuluvalla äänellä, mutta kotona ratsastaessasi ota ihmeessä ääniavut mukaan jokaiseen ratsastuskertaan, pääset itse paljon helpommalla ja hevonenkin pysyy pehmeämpänä kyljistään ja suustaan! Erityisen tärkeää ääniapujen käyttö on nuorilla hevosilla, jotka usein on ohjasajettu ennen ratsukoulutuksen aloitusta, ja siinä ne ovat jo tottuneet ääniapujen käyttöön.

Käytä ääniapua ennen hidastavaa ohjasapua, eli ensin "puolipidäte" eli tuntuman tiivistäminen, sen jälkeen ääniapu "prr" ja sen jälkeen käsi pysähtyy,jolloin hevonenkin pysähtyy pehmeästi, hyvin valmisteltuun pysähdykseen.

Kun taas haluat siirtyä isommalle vaihteelle, käytä ensin pohjeapu, ja sen jälkeen voit tehostaa (mikäli tarvitset lisätehoa) pohjetta ääniavulla eli maiskutuksella. Kummassakin tapauksessa (sekä hidastavassa että eteenpäinvievässä) käytä ääniapua vain kerran, hevosen pitää reagoida ääniapuun samalla tavalla kuin ohjas- ja pohjeapuunkin, eli kerran käytetyn avun pitää riittää.

Tässä nyt uuden askelmerkit apujen käyttöön, usko kun sanon että hevosesi kyllä kiittää kun jatkossa käytät apuja näin hevosystävällisesti!

Muista, omat tottumuksesi apujen käyttöön ovat varmasti juurtuneet syvälle, älä siis hermostu vaikka tulosta ei heti tulisikaan. Kun jaksat rauhassa toistaa näillä avuilla tehtyjä siirtymäharjoituksia, tulet huomaamaan hevosessasi rentoutumisen merkkejä, ja tämä johtaa siihen että pikkuhiljaa pääset itsekin rennommaksi, ja huomaat tarvitsevasi entistä vähemmän voimaa hevosesi hallitsemiseksi.Pyri saamaan omat apusi automatisoitua uusille asetuksille.

Ja eikös me kaikki halutakin ratsastaa kevyillä avuilla, tyytyväisellä hevosella kohti auringonlaskua?!